Kävisikö meille persialainen?

tipsufani

Hei! Olen 13-v tyttö Porista. Olisimme äitini kanssa hankkimassa kissaa. Mutta suurimmaksi osaksi se olisi äidin, eli äiti hoitaisi sitä enemmän kuin minä. Meillä on kaksi koiraa, 1-v tiibetinspanielin ja havannankoiran risteytys narttu, ja belgianpaimenkoira uros. Narttu on hieman arka muita koiria kohtaan yms. ja uros ei tule muiden, kuin kasvattajan koirien kanssa, ja tietysti myös meidän toisen koiran kanssa. Mutta ei muiden koska se pelkää muita koiria ja on varuillaan. Siis puolustaa itseään. Koska n.1-v joutui hovawartin riepottelemaksi ja oli henki hieverissä. Mutta kuitenkin on niin lampuri luonteeltaan, ettei uskaltaisi tositilanteessa tehdä mitään, kuin tulla häntä koipien välissä omistajan luo.

Niin siitä persialais suunnitelmasta, että onko kenelläkään kokemusta kyseisestä kissarodusta? Ja pitkäkarvaisia olisimme etsimässä. Ja minulla ei ikinä ole ollut kissaa, mutta lapsuudessaan äidillä on ollut. Onko tällä rodulla sukupuolissa mitään eroja, että onko vaikka urokset yleensä rauhallisempia jne. Ja kuinka usein tätä rotua tulisi harjata? Kertokaa kaikki vaan jos teillä on kokemusta!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kappaska

      Jos koiranne pelkää vieraita koiria niin pelkäisi se myöskin kissaa ja mahdollisesti ei hyväksyisi ikinä laumaan. Pahimmassa tapauksessa kävisi päälle kun toisitte kissan koiran reviirille.

      Noin muuten pitkäkarvaisista niin harjaus kuuluu päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin

    • Annelimummeli

      Hei!
      Miellä oli Cavalierkingcharlesin spanieli, leikkaamaton uros, ja hankimme lyhytkarvaisen persialaiskissan, tytön. Tulivat hyvin toimeen. Viivi- kissan murkkuiässä oli lyhytaika, jolloin katsoivat kumpi onkaan pomo. Vaihe meni naarmuitta ohitse, Kissa oli sen jälkeen kiltti pomo. Nyt meillä on kaksi tiibetispanielia, tyttö (5v.) ja poika(8v.), kummatkin leikattuja. Poika leikattiin eläinlääkärin suosituksesta, kun 7vuotiaana tuli pahoja eturauhasvaivoja. En hankkisi nyt kissaa meille. Tyttö on senverran tempperamenttinen. Kaikkea hyvää sinulle ja eläinystävillesi. t. mummeli

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3774
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1861
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      951
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      900
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe