Onneksi en ole maidontuottaja

Olisit myyny paremmat muille. Mutta joo se miten lehmät saa stressiä aikaan on uskomatonta.

Hieno kertomus, itse olen vaimon kanssa lopettelemassa hyvinkin pian. Pitkästi yli 10 000 työpäivää takana niistä 35 sairaspäivää reilu 400 lomapäivää riittää varmaan tähän talkooseen..........Pidän eläimistä ja he minusta, kumminkin olen ajatellut ettei ikävä tätä työtä enää koskaan tule, mutta kaltaistesi kertomukset kertovat muuta.

Tuttu emäntä päätyi itsemurhaan, kun ei tottunut olemaan ilman lehmiä. Isäntä jo eläkeiässä ja emäntä itsekin oli sairastellut paljon, siksi luopuivat lehmistä ja siirtyivät hiehojen hoitajiksi, mutta ei sujunut henkisesti se muutos.

Luopuminen tehtiin ehkä sillätapaa porrastetusti että keväällä myytiin yksi olevinaan parempi pois kyselijälle, ja kesän jälkeen loput. Kolme lehmää on silti jäänyt kaduttamaan että miksi en myynyt eteenpäin, eihän niitä tullut viimeisenä kesänä tosin edes siemennettyä. Kaikki niistä oli hyviä lypsämään mutta yksi erikoisen hyvä, sillä oli tosin aika matala mutta tosin hyväkiinnitteinen utare ja olisi pitänyt varmaan laittaa tuubien kanssa umpeen kun soluja sillä oli takasissa vähän. Se ja se toinen hyvä oli aika vanhoja lehmiä mutta varmatoimisia. Kolmas hyvä oli erittäin hyvällä jalostusarvolla varustettu ensikko, se on harmittanut eniten miksi olin niin tyhmä että en edes yrittänyt kunnolla saada sitä myytyä eloon. Hyvä utare ja kilttikin oli, tuotos yllättävän hyvä heti hiehoksi. Sehän se hieholehmä ensiksi vietiin kertoi lomittaja.

Mutta miksi niitäkään enää miettimään. Joka lehmän kyllä muistaa vielä. Ne muut ei sitten olleet niin ihmeellisiä, yksi maholehmäkin oli joukossa, lypsi ok tuotokset vaikka ei tiineeksi ollut tullu eikä poikinut reiluun pariin vuoteen. Eikä ollut soluissakaan ongelmia, mut eihän siitä kuten siitä yhdestä roikkautareestakaan olisi kellekään iloa ollut. Ja niitä tavislehmiä ehkä joku laajentava korkeintaan haluaa jos haluaa.

Nykyäänhän moni pelkää tauteja niin paljon että ei valmiita lehmiä osta ollenkaan. Meille kyllä tuli ostettua joskus, se käsitys niistä muodostui että ostolehmä ei kannata, oliko huonoa tuuria mutta aina niille jotain kävi. Varsinkin sille josta enemmän maksettiin.

Joo siihen voi varautua että ei olekaan ihan helppoa luopuminen sittenkään. joskus tuli sanottua jossain vaikeassa tilanteessa alkuun että ei olisi pitänyt hävittää mutta ihan hyvä päätös se oli kun miettii miten olisi niitten kanssa sujunut jatko sitten.

Kyllä se vaan tuntuu vielä joskus vähän hassulta, tänään viimeksi, kun olen viljalle nykyään laittanut kaikki "lehmämaat" missä laitumet oli, (aidat purin kyllä pois mitkä suurella vaivalla joka kevät kiroillen korjasin ja uudistin, saadakseni huomata kun joku sekapää hieho singahti uloslaskupäivänä niistä läpi heti kättelyssä) Kun kävelin pitkästä aikaa vanhaa karjakujaa pitkin, kujanaidat on tietysti purettu jo, tuli mieleen että tästähän ne lehmät ennen haettiin. Maitohuoneessa tuli aluksi outo olo, mut ei enää nykyään. Tuttu kysyi solutestipannua enkä meinannut enää edes muistaa missä sitä pidin ja käytin viimeksi, mutta löytyihän se, vanhalta paikaltaa itse asiassa. Siellähän ne pölyyntyvät lypsykoneet, samoilla vanhoilla koneillahan olen päässyt lypsämään muualla nyt.

Olen itsekin kuullut monia tarinoita lehmänpidon lopettamisesta mutta en itse juuri puhunut omaani kun vasta täällä. Eihän ihmisiä ees varmaan olis kiinnostant kuunnella. Mut monenlaista tarinaa olen kuullut ja osa pitänyt vaikeana, osa väittänyt helpoksi mutta tieä häntä, ollaan me ihmisetkin erilaisia että miten kukin suhtautuu

Yks vanha ihminen kyllä jutteli aina lehmistä vaikka ei tilaa pitänyt, ja mainitsi aina senkin että hänen poika ne meni hävittämään =)

lehmistäluopunut kirjoitti:

Luopuminen tehtiin ehkä sillätapaa porrastetusti että keväällä myytiin yksi olevinaan parempi pois kyselijälle, ja kesän jälkeen loput. Kolme lehmää on silti jäänyt kaduttamaan että miksi en myynyt eteenpäin, eihän niitä tullut viimeisenä kesänä tosin edes siemennettyä. Kaikki niistä oli hyviä lypsämään mutta yksi erikoisen hyvä, sillä oli tosin aika matala mutta tosin hyväkiinnitteinen utare ja olisi pitänyt varmaan laittaa tuubien kanssa umpeen kun soluja sillä oli takasissa vähän. Se ja se toinen hyvä oli aika vanhoja lehmiä mutta varmatoimisia. Kolmas hyvä oli erittäin hyvällä jalostusarvolla varustettu ensikko, se on harmittanut eniten miksi olin niin tyhmä että en edes yrittänyt kunnolla saada sitä myytyä eloon. Hyvä utare ja kilttikin oli, tuotos yllättävän hyvä heti hiehoksi. Sehän se hieholehmä ensiksi vietiin kertoi lomittaja.

Mutta miksi niitäkään enää miettimään. Joka lehmän kyllä muistaa vielä. Ne muut ei sitten olleet niin ihmeellisiä, yksi maholehmäkin oli joukossa, lypsi ok tuotokset vaikka ei tiineeksi ollut tullu eikä poikinut reiluun pariin vuoteen. Eikä ollut soluissakaan ongelmia, mut eihän siitä kuten siitä yhdestä roikkautareestakaan olisi kellekään iloa ollut. Ja niitä tavislehmiä ehkä joku laajentava korkeintaan haluaa jos haluaa.

Nykyäänhän moni pelkää tauteja niin paljon että ei valmiita lehmiä osta ollenkaan. Meille kyllä tuli ostettua joskus, se käsitys niistä muodostui että ostolehmä ei kannata, oliko huonoa tuuria mutta aina niille jotain kävi. Varsinkin sille josta enemmän maksettiin.

Joo siihen voi varautua että ei olekaan ihan helppoa luopuminen sittenkään. joskus tuli sanottua jossain vaikeassa tilanteessa alkuun että ei olisi pitänyt hävittää mutta ihan hyvä päätös se oli kun miettii miten olisi niitten kanssa sujunut jatko sitten.

Kyllä se vaan tuntuu vielä joskus vähän hassulta, tänään viimeksi, kun olen viljalle nykyään laittanut kaikki "lehmämaat" missä laitumet oli, (aidat purin kyllä pois mitkä suurella vaivalla joka kevät kiroillen korjasin ja uudistin, saadakseni huomata kun joku sekapää hieho singahti uloslaskupäivänä niistä läpi heti kättelyssä) Kun kävelin pitkästä aikaa vanhaa karjakujaa pitkin, kujanaidat on tietysti purettu jo, tuli mieleen että tästähän ne lehmät ennen haettiin. Maitohuoneessa tuli aluksi outo olo, mut ei enää nykyään. Tuttu kysyi solutestipannua enkä meinannut enää edes muistaa missä sitä pidin ja käytin viimeksi, mutta löytyihän se, vanhalta paikaltaa itse asiassa. Siellähän ne pölyyntyvät lypsykoneet, samoilla vanhoilla koneillahan olen päässyt lypsämään muualla nyt.

Olen itsekin kuullut monia tarinoita lehmänpidon lopettamisesta mutta en itse juuri puhunut omaani kun vasta täällä. Eihän ihmisiä ees varmaan olis kiinnostant kuunnella. Mut monenlaista tarinaa olen kuullut ja osa pitänyt vaikeana, osa väittänyt helpoksi mutta tieä häntä, ollaan me ihmisetkin erilaisia että miten kukin suhtautuu

Yks vanha ihminen kyllä jutteli aina lehmistä vaikka ei tilaa pitänyt, ja mainitsi aina senkin että hänen poika ne meni hävittämään =)

Lue lisää

Pystyy täysin samastumaan sun kirjotukseen. Kaikki lehmät ja nuori karja meni jatkamaan elämää uusiin navetoihin, eikä luopuminen ollut yhtään tuskaa sillä se oli helpotus kaikille.

Rahaa on sen verran että voin olla 20v tekemättä mitään eläkkeelle asti siis, pellot pidän viellä 5 vuotta, ja sen jälkeen nautitaan elämästä :)

Tsemejä sulle

jopa nussii nyt vaan niitä rottia, hyvin sopii tuo kuvaus kun ne dumppaa sut kerrasta.

Joo lehmä kyllä tietää ja tuntee kaltoin kohtelijansa siinä oon tasan samaa mieltä. Lehmistä luopuminen on monelle samalla elämäntavan muuttaminen, vähän niin kuin elinkautisvanki vapautuisi...............vankilalta tuo lehmien kanssa touhuaminen joskus näyttääkin. (vaikka en vankilassa ole ollutkaan)

lehmä on yhtä viisas ku koirakin

tyhmätluuleetoisin kirjoitti:

lehmä on yhtä viisas ku koirakin

Lehmä tunnistaa hoitajansa hajuaistin perusteella ja lehmän hajuaisti onkin parempi kuin koiralla, mutta luenne ei ole.

Ilmeisesti teet noin sinäkin, ei tulevaisuutta ei menneisyyttä, irtolainen

Hoitaja joka käsittelee tunteellaan niin henkisesti tai fyysisesti eläimiään on joka tapauksessa hyvä hoitaja...

Koira kyllä on vielä tarkempi, kokemuksella useamman sellaisen koiran kanssa joka on pentuvaiheen ylittäneenä tullut meille. Kyllä se vaan kaipaa aluksi takaisin kotiin, vai miksi se sitten karkailee, jos ei kotiinsa asti niin ainakin siihen ilmansuuntaan ja istuu kokoajan tienalussa katsellen koska ne tulee hakemaan, ehkä niitten loma on jo loppunut ja tulevat hakemaan mut pois täältä...

Mutta kyllä se koira sopeutuu. Lehmä pitää sitä oikeana mihin on tottunut. Riipaisee kyllä laittaa teurasautoonkin joskus, ei muuten millään mutta kun tietää että edessä on eläimelle kuitenkin hyvin radikaalisti uusi tilanne kuljetus, paljon vieraita eläimiä sekä teurastamon navetta. Stressiä ja pelkoa tulee kuitenkin. Paljon parempi olisi jos tulisi tännekin maahan ne autot joissa teurastus voitaisiin tehdä suoraan lehmän kotipihassa. Mutta ei ne kai yhtä poistolehmää tulisi teurastamaan kai kuitenkaan.

Jos lyöt lehmää nyrkillä ja potkit tänään, menet uudelleen kyseisen lehmän luo 3 kuukauden päästä niin kyllä se vaan sinut muistaa. Voit olla varma siitä.

Lehmän saa oppimaan soittaa kelloa ruualla, ilman muistia ei se voisi toimia.
Mutta ei lehmän muisti ole kovin suuri..Eikä lehmät ole kaunakoita niinkuin ihmiset ovat.

Lehmä on melko älykäs, mutta siinä niissä on ero koiriin, että primitiivinen kaava on erilainen lehmä on saalis ja koira peto.

Lehmä on kokeeneellekin tekijälle joskus vaikea "luettava" koska lehmä on saaliseläin eikä juuri näytä mitään tuntemuksia ulkoisesti. Luonnossa ei saalistajalle saa näyttää että on heikommassa tilassa koska silloin olisi suurempi riski tulla saalistetuksi. Pelko ja pakovietti kyllä on saaliseläimelle normaaleja mutta muita ei niinkää vahvasti.

Suojeluvietti on kyllä lehmillä olemassa, emot pitää kyllä vasikastaan huolta.
Jos lehmä poikii pellolle niin kyllä lauma usein suojelee vasikkaa yhteisvoimin. Kerran koira teki pahan erehdyksen menemällä vain normaalilla reviirikierrollaan laitumen kautta kyseisessä tilanteessa, hyvä että ei tullut osissa takaisin, kyllä pisti lehmät selväksi että veks. Koirahan näyttää tarpeeksi petoeläimeltä lehmälle sillä hetkellä.

Karjasilmä on sellainen väline karjanhoidossa jota ei voi kirjoista oppia vaan ajan kanssa sekä havainnoimalla. Rehupöydältä näkee jo naamoista ja eleistä usein jos jotain pielessä, tuttu eläin niin kyllä siitä huomaa kun se on erilainen, esimerkiksi kiimoillaan. Eläimen kipu on vaikea mutta tärkeä havainnoitava. Lehmissä on sekin ehkä haastava puoli kun ne ei osaa puhua tai kertoa mitä niille kuuluu tai mikä niitä vaivaa. Eivät kyllä sitten turhistakaan valittele tai ole luulotautisia kuten ihmiset joskus, yksi eläinlääkäri sanoi.