Väärät profeetat

23254

Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Matt. 7:15-21


Jeesuksen sanat tähdentävät sitä, miten tärkeä meidän on ottaa hänen sanansa vastaan uskolla. Silloin myös pyrimme tekemään taivaallisen Isämme tahdon. Heti tämänpäiväisen tekstimme jälkeen Matteuksen evankeliumissa seuraa vertaus kalliolle ja hiekalle rakennetuista taloista. Jeesus opettaa, että pelkkä ulkoinen hurskaus ei pelasta ihmistä. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." (j. 21)

Ollakseen Jumalalle kelvollinen ihmisen täytyy olla hyvä puu, joka tekee hyvää hedelmää. Koska emme luonnostamme ole tällaisia, pelastumme yksin Jumalan armon kautta Kristuksessa. Hänessä tulemme hyviksi puiksi, kun uskomme ilosanoman Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta. Hyvät teot ovat merkkinä sydämessä olevasta uskosta. Jumala haluaa meidän olevan sellaisia, jotka ottavat hänen pelastavan sanansa vastaan ja tekevät hänen tahtonsa mukaan.

Väärät profeetat

Väärät profeetat, joista Jeesus varoittaa, eivät tee näin. Väärä profeetta on sellainen, joka ei hoida julistajan tehtäväänsä Jumalan tahtomalla tavalla: Väärä profeetta julistaa valetta jumalallisena totuutena. Hän vääristää Jumalan sanan.

Juuri tämä on väärän profeetan paha hedelmä, josta seuraa monenlaista pahaa kristilliselle Kirkolle. Kirkko elää Jumalan sanasta: Sen kautta hän on ilmoittanut meille pelastavan armonsa. Jumalan sanassa meille tuodaan Jeesus Kristus, joka on kuollut kaikkien syntisten puolesta ja pelastaa jokaisen, joka turvautuu häneen. Tämä sana, jossa armo tuodaan meille, ovat pyhän Raamatun kirjoitukset. Ne ilmoittavat meille kaiken, mitä kristilliseen elämään tarvitaan.

Niiden varaan rakentuu yksityisen ihmisen pelastus ja seurakunnan elämä. Siksi väärät profeetat, jotka vääristävät opetuksessaan Jumalan sanaa, ovat kuin susia. He raatelevat lampaita eli vahingoittavat hengellisesti Jeesukseen uskovia. He hajottavat Kristuksen Kirkkoa. Tämän vuoksi uskovilla on velvollisuus kavahtaa heitä. Tämä tarkoittaa, että heidän väärän opetuksensa alaisuuteen ei saa jäädä. Jos pastori itsepintaisesti opettaa väärin, vaikka hänelle selkeästi osoitetaan Raamatusta hänen erehdyksensä, hänet on erotettava virastaan. Jos väärä oppi on pysyvästi vallannut kokonaisen seurakunnan tai kirkkokunnan, ei uskova saa jäädä sen yhteyteen.

Väärät profeetat saattavat vaikuttaa hyvin hurskailta. He tulevat lammasten vaatteissa. Heillä voi olla runsaasti esiintymistaitoa, paljon seuraajia ja korkeaa oppineisuutta. Heidän toimintansa huonoja seurauksia voi aluksi olla lähes mahdotonta havaita inhimillisesti.

On kuitenkin varma asia, että Jumalan sanan, Kirkon perustuksen, vääristeleminen tuottaa aina vahinkoa Kristuksen Kirkolle. Ne, jotka tietoisesti ja katumatta tahallaan vääristävät Jumalan sanan totuutta, jonka tietävät oikeaksi, eivät ole Jeesuksen omia, vaikka puhuisivatkin paljon hänestä.

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." (j. 21) Heidän paha hedelmänsä osoittaa, että puu on mätä ja pois hakattava. Pahat teot ovat merkkinä Jumalasta pois kääntyneestä sydämestä, joka ansaitsee tuomion.

http://www.luterilainen.com/fi/lue/saarnoja/matt-7-15-21-tunnette-heidät-heidän-hedelmistään

128

1678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • grt

      Lukaiskaapa tästä välillä vähän asiaakin.

    • Kyyselijä

      Luettelepa malliksi vaikka muutama tällä hetkellä aktiivinen suomalainen väärä profeetta. Mallitapaukset helpottaisivat näiden tunnistamista.

      • VääräVastaus

        Ei niin, ei lainkaan.
        Jokaisen tulee tuntea Raamattu, Jumalan sana.
        Siitä kumpuaa viisaus ja totuus ja sen avulla tunnistat väärät profeetat.
        Toisten ihmisten kirjoituksista et selviydy voittajana, ellet tunne Raamatun sanaa.
        Älä usko niihin, jotka luettelevat nimiä ja sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi.
        Sinun tulee tunnistaa itsesi, mikä henki kulloinkin on kysymyksessä.


      • Jarmo__EiKirj

        Juuri niin, niin teki Jeesus ja niin teki Paavalikin. He nimesivät väärät!

        Eikä jokaisen tarvitse tuntea Raamattua. Riittää pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana. Eikä jokaisen tarvitse tuntea omaa henkeäkään, jos kerran on usko Jeesukseen.
        Maailma on täynnä lukutaidottomia, jotka kuulemisen kautta uskovat, kuten Ramattu sanoo, eikä heidän tarvitse opetella lukemaan pelastuakseen.


      • Yksihetilöytyi
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Juuri niin, niin teki Jeesus ja niin teki Paavalikin. He nimesivät väärät!

        Eikä jokaisen tarvitse tuntea Raamattua. Riittää pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana. Eikä jokaisen tarvitse tuntea omaa henkeäkään, jos kerran on usko Jeesukseen.
        Maailma on täynnä lukutaidottomia, jotka kuulemisen kautta uskovat, kuten Ramattu sanoo, eikä heidän tarvitse opetella lukemaan pelastuakseen.

        Ok, eli tässä oli tunnusmerkkien mukaan siis väärä profeetta. Hän luetteli nimiä kuten Jeesus ja Paavali. Hyvä, että vihdoinkin meillä on näin tarkat kriteerit joilla heti välittömästi tunnistaa väärän profeetan!


    • Jarmo__EiKirj

      Minä luen teille yhden aktiivisen suomalaisen väärän profeetan: Se kulkee täällä nimimerkillä "PyhäJärjestys" joka opettaa ns. "krislam" uskoa jossa sekoitetaan Islam ja Kristinusko. Kuitenkaan Islam ei tunnusta Jeesusta Jumalan poikana, joten se on antikristillinen uskon suuntaus ja portto pedon selässä.

      • 12345654321

        Keppihevosensa on sata vuotta sitten surmattu Venäjän tsaari. Mitä hän sillä luulee saavuttavansa?


    • Olkaa_valppaat

      Väärien profeettojen hedelmät eivät ole yksin heidän ennustelunsa ja niitä seuraavat valheelliset opit, vaan myös heidän seuraajiensa toiminta. Väärät profeetat lietsovat pelkoa ja vääriä toiveita joilla Totuus vääristyy. Väärillä profetioillaan he tiedostamattaan tekevät Jumalasta naurunalaisen, ja kun he eivät kuuntele nuhteita eivätkä tee parannusta tulee toiminnasta tietoista. Monet sitten sanovat ettei Jumalaa ole koska Hän ei ilmeisesti osaakaan puhua näille profeetoille. Näin väärät profeetat levittävät hedelmiä jotka sanovat ettei Jumalaa ole. Tuollaiset profeetat ovat paisuneita eivätkä he tunne tunnontuskia tehdessään vääriä ennustuksiaan. He saattavat luulla jopa ettei heillä ole mitään vastuuta van että se on ainoastaan kuulijalla. Vääriin profeettoihin uskovista tulee joko arkoja tai paisuneita, mutta uudestisyntymään se ei johda.

      Onneksi Jumala voi herättää näitä vääriin profeettoihin uskoneita, sillä sitä ei väärätkään profeetat voi estää. Ja silloin näistä uudestisyntyneistä tulee näiden väärien paljastajia ja heidän hedelmänsä ovat hyvät.

      Väärät profeetat eivät kuitenkaan halua ymmärtää että he saavat ihmisiä sanomaan ettei Jumalaa ole.

      Te väärät! Katukaa, etsikää oikeaa Jumalaa ja tehkää parannus. Ehkä Jumala on teille vielä armollinen. Suuntanne on helvetti.

      • jokutyyppivantaalta

        Susta tulis hyvä poliitikko. Kymmenittäin lauseita, eikä ainoatakaan selvää asiaa.


      • Tunturipuron.solina
        jokutyyppivantaalta kirjoitti:

        Susta tulis hyvä poliitikko. Kymmenittäin lauseita, eikä ainoatakaan selvää asiaa.

        Tuossahan oli selkeää ilmaisua asiasta. Miksi tulkitsit sen noin?


      • jokutyyppivantaalta

        No Paavo Väyrynen kertoo yleensä noin. Asiaa paljon muttei mitään sanomaa.
        Missä kohtaa tuossa oli selkeä ilmaisu ja mihin se johti siinä lukijan?


      • Tunturipuron.solina

        Siinä on selkeästi ilmaistu tietoja vääristä profeetoista. Ja mihin se johtaa minulla? Esimerkiksi siihen, että sain vahvistusta jo tietämiini asioihin.

        Tuo kohta on erityisen hyvä, jossa tuodaan esille se, että väärät profeetat saavat aikaan sen, että ihmiset voivat jopa luopua uskosta, koska ovat luottaneet näihin vääriin profettoihin, joiden tiedot tulevasta eivät pitäneetkään paikkansa.
        Myöskin ei-uskovainen tulee vain entistä kielteisemmäksi kristillisyyttä kohtaan, kun tulee todistettavasti ilmi jokin väärä profetia.
        Kahdesta edellä olevista tilanteista on paljonkin esimerkkejä.

        Jotkut ihmiset todellakin suoltavat näitä "profetioita" tuhkatiheään. Ja luulenpa, että yksi syy tähän on aivan silkka maallinen kunnianhimo ja tämä täysin itsessä olevana. Jumala on tietyllä tavalla vain sopiva "keppihevonen" asiassa.


      • Otkaa_valppaal

        Juuri niin.
        Ja oikeanlaisen nuhteen saatuaan väärät profeetat vielä lähtevät katumuksen sijaan antamaan vääriä todistuksia nuhtelijoistaan. Se taas johtaa edelleen siihen että ateistit saavat lisää naurun aiheita. Väärien profeettojen todistukset ovan myös väärästä hengestä. Valehtelijoilla ei ole osuutta Jumalan valtakuntaan, mutta tästä eivät väärät profeetat mitään välitä.


      • 12345654321
        Tunturipuron.solina kirjoitti:

        Siinä on selkeästi ilmaistu tietoja vääristä profeetoista. Ja mihin se johtaa minulla? Esimerkiksi siihen, että sain vahvistusta jo tietämiini asioihin.

        Tuo kohta on erityisen hyvä, jossa tuodaan esille se, että väärät profeetat saavat aikaan sen, että ihmiset voivat jopa luopua uskosta, koska ovat luottaneet näihin vääriin profettoihin, joiden tiedot tulevasta eivät pitäneetkään paikkansa.
        Myöskin ei-uskovainen tulee vain entistä kielteisemmäksi kristillisyyttä kohtaan, kun tulee todistettavasti ilmi jokin väärä profetia.
        Kahdesta edellä olevista tilanteista on paljonkin esimerkkejä.

        Jotkut ihmiset todellakin suoltavat näitä "profetioita" tuhkatiheään. Ja luulenpa, että yksi syy tähän on aivan silkka maallinen kunnianhimo ja tämä täysin itsessä olevana. Jumala on tietyllä tavalla vain sopiva "keppihevonen" asiassa.

        Väärien profeettojen motiivi varmaan tosiaan on maallinen kunnianhimo.


      • Olkaa_valppaat

        Eksytys on heidän motiivinsa. Heillä on väärä oppi, esim se ettei kukaan joudu kadotukseen kuten joistain Jarmon heittelyistä voi päätellä. He luulevat että kun joku heikosti Raamattua tunteva eksyy uskomaan niitä kirjoituksia, että tämä jotenkin osoittaisi heidän oppinsa oikeaksi. Jarmo koittaa uskotella että ihmiset uskoisivat siihen hänen jeesukseensa. Raamatun Jeesus tämä ei kuitenkaan ole.

        "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia." Tämän sanoja on näet Jarmon mukaan valehtelija ja hän itse muka tuo totuus. Kirjoitus löytyy Metteuksen evankeliumin 7 luvusta.

        Pyhä henki on Totuuden henki. Henki joka on Jarmolla on velheen henki. Valheen isä on Saatana ja häntä tämä Jarmo palvelee. Saatanan motiivi on aina eksyttää; saada ihminen uskomaan omiin harhoihinsa jotta tämä itsekin eksyisi.

        Koska on aivan selkeä seikka, että Jarmon omatunto on poltinraudalla merkitty eikä hänellä ole mitään aikomustakaan tehdä parannusta ja Raamattuakin pitää pilkkanaan kuten Jeesusta ja hänen sanojaan, on tehtävämme varoittaa ihmisiä.

        1. Joh. 2:26


    • onkomätiähedelmiä

      Jos puu tunnetaan huonoista hedelmistään, niin tunnetaanko suomalaisia vääriä profeettoja ja saako nimiä sanoa julki?

      Kuka on paras esimerkki väärästä profeetasta?

    • Olkaa_valppaat

      Oikea kristitty ei saa aikaan mitään pahaa. Se että jotkin ihmiset saavat aiheellisen syyn sanoa ettei Jumala kerrokaan oikeita sanomia saavat nuo väärät profeetat aikaan pahoja hedelmiä.

      Heitä leimaa se etteivät he ojennu Raamatullisillekaan nuhteluille

      • jokutyyppivantaalta

        Sanot että "nuo" väärät profeetat, etkä esitä ketkä ovat. No mistä sitten tunnistaa hedelmä ja kuinka kauan menee tunnistaa se?


      • Olkaa_valppaat

        Toivon teidän itse havaitsevan heitä, mutta jos haluat kuulla näkemykseni jostain tietystä henkilöstä niin kysy.


    • Jarmo__EiKirj

      Minusta tähän sopii hyvin raamatunpaikka:

      Matt. 23:13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

      • Jarmo__EiKirj

        1. Kor. 5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?


      • Jarmo__EiKirj

        Loistava kompa, joka näkyy tässä ketjussa Matteus 23:13 mukaan. Tuomitsette omianne ja käytätte kaikkia Raamatun paikkoja punanne tähän tuomitsemiseenne.
        Ei Jeesuskaan tullut tuomitsemaan, vaan armahtamaan. Miksi valvotte miettien missä väärä profeetta. Miksi että pidä omasta kruunustanne kiinni?


      • Tunturipuron.solina

        Jeesus kyllä toi selkeästi esille, että tulee katua, pyytää anteeksi, ottaa armon vastaan ja olla tekemättä samaa syntiä toistamiseen. Ja Hän sanoi, että tehkää minun Isäni tahto. Kymmenestä käskystä voi jokainen aloittaa.


    • Olkaa_valppaat

      Kyllä minä näitä vääriä profeettoja ilmaisenkin (kun huvittaa). Edellä toin esiin asioita josta heidät voisi havaita, ja sitä ymmärrystä toivon teidän anovan. Raamatussa on lisääkin mistä heitä tunnistaa. Raamattu ei tarvitse kompromisseja tai jakeiden ohittamisia. Kun Raamattu mainitsee vääristä ennustuksista ja niistä ketkä niitä tuottavat on Jumala puhunut. Siihen ei ole lisättävää. Väärä profeetta vain selittelee tuon kohdan tavalla tai toisella tyhjäksi. Olkoon niin..

      • Jarmo__EiKirj

        Oliko Joona väärä profeetta? Hänen 40-päivän ennsutushan ei käynyt toteen.

        Voit ehkä mitata väärän profeetan muttet osoittaa sellaista, koska uskon voimakkasti että olet niitä samoja iänikuisia palstakiusaajia, joille Jeesuksen paluun ennustukset ovat kauhistus ja mielestäsi me kaikki sellaiset olemme vääriä profeettoja. Ethän sinä muuhun tällä tähtää, sen kyllä näkee jo kirjoitustyylin tarkoituksenhakuisuudesta. Pelkäät Jeesuksen paluuta ja siksi kaikki jotka ennustelevat Jeesuksen paluuta, sinä tuomitset heidät mielellään väärinä.

        Joudut etsimään päivät päästäs näitä jakeita jotka tuomitsevat ne ihmiset jotka julkeaa puhua Jeesuksen paluusta ja pukea se päivä aidoksi päiväksi kalenterissa. Te vaan haluatte siirrellä sitä päivää kauas hamaan tulevaan, jottette joutuisi tilille.


      • Jarmo__EiKirj

        Sydämenne on puhdas vasta jos olette iloisia jos joku puhuu Jeesuksen paluun päivästä ja osallistutte innolla sen päivän odottamiseen. Rakkaus ei etsi vääriä, ei valheita, ei katkeruutta, vaan iloitsee totuuden kanssa.
        Jos pitää joka päivä tehdä uusi aloitus väärien profeetoiden tuomiooista, niin kyllä silloin on joku vinksallaan. Minä etsin Kristuksen kasvoja joka päivä, enkä vääriä profeettoja, joskaan en innokkaasti oikeitakaan. Antakaa kaikkien kukkien kukkia.


      • Tunturipuron.solina

        Ai että väärien profeettojen antaa vapaasti julistaa asiaansa...erikoista!!!


    • Olkaa_valppaat

      Mutta Herra sanoi: "Onko vihastumisesi oikea?"

      Kuljet kahtaa tietä Jarmo. Toisaalla sanot paljastavasi väärät profeetat, mutta kiukuttelet pikkulapsen tavoin pelossasi että sinun hedelmät osoitetaan.
      Tulkoon kaikille tiedoksi että tässä tämä Jarmo on sellainen tyypillinen väärä profeetta johon on juuri kalikka kalahtanut.

      Ennustele vapaasti, sillä sinunlaisista Raamattu varoittaa. Profetoitte muka Jumalan nimissä vääriä profetioitanne ja saatatte Jumalan nimen häväistyksi. Toivottavasti otat vaarin ja todellakin ymmärrät joutuvasi tilille.

      Ilmeisesti olet havainnut sitten että kirjoitat vääriä viestejä. Hyvä niin..

      • Jarmo__EiKirj

        Mikähän on se herrasi, joka sanoi? Enkä vihastu kenellekään. Sinä vain sanot niin, koska haluat esittää muille että olisin sellainen. Se on panettelua.

        Kuljen Jeesuksen yksiä suoria jalanjälkiä ja seuraan myös Paavalin esimerkkiä. Aina jos kohtaan selkeästi väärän profeetan, joka on vaaraksi muille kanssapalvelijoilleni, silloin olen velvoitettu varoittamaan heitä tällaisesta avaarasta.
        Sen sijaan en etsi vikaa kanssapalvelijoista, enkä julistele taukoamatta heidän mahdollisista tuomioistaan, joihin minun valtani ei edes yllä. Sellaisesta Raamattu juuri varoittaa.

        Puheesi on hyvin pitkälle sitä samaa mitä aloitus. Muotoillaan kanssapalvelijoita syyllisiksi ja estellään heidän pääsyään portista sisälle... tajaumatta että itse joudut sellaisesta tilille.

        Pelkään pahoin ettet ymmärrä mitä kirjoitat etkä ota sanoistani vaarin.


      • Tunturipuron.solina
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Mikähän on se herrasi, joka sanoi? Enkä vihastu kenellekään. Sinä vain sanot niin, koska haluat esittää muille että olisin sellainen. Se on panettelua.

        Kuljen Jeesuksen yksiä suoria jalanjälkiä ja seuraan myös Paavalin esimerkkiä. Aina jos kohtaan selkeästi väärän profeetan, joka on vaaraksi muille kanssapalvelijoilleni, silloin olen velvoitettu varoittamaan heitä tällaisesta avaarasta.
        Sen sijaan en etsi vikaa kanssapalvelijoista, enkä julistele taukoamatta heidän mahdollisista tuomioistaan, joihin minun valtani ei edes yllä. Sellaisesta Raamattu juuri varoittaa.

        Puheesi on hyvin pitkälle sitä samaa mitä aloitus. Muotoillaan kanssapalvelijoita syyllisiksi ja estellään heidän pääsyään portista sisälle... tajaumatta että itse joudut sellaisesta tilille.

        Pelkään pahoin ettet ymmärrä mitä kirjoitat etkä ota sanoistani vaarin.

        Jeesus sanoi, että portti on ahdas. Oletko unohtanut sen? Ja se tiekin on kaita.


    • Olkaa_valppaat

      Olen koetellut henkesi ja sanomasi. Nuhtelusi on samasta hengestä kuin väärät profetiasikin ja oppisi. En lähde turhaan kinaamaan kanssasi, mutta ehkä tämä tieto on muille tarpeen. Sinä saatat Jumalan nimen häväistyksi, mutta et ymmärrä asian vakavuutta. Rangaiskoon sinua Herra.

      • Jarmo__EiKirj

        No totta totisesti, kaikki saivat tässä minkä tarvitsivat ja lopuksi tunnustit että olen mielestäsi koko ajan ollut se väärä profeetta ja väärää oppia opettanut.
        Sain sen sinusta ulos puserrettua, koska henkeni minulle sen kertoi jo kauan sitten että sinulla on tämä tuomarinviitta harteillasi, etkä tajua ettei sellaista ihminen voi tässä ajassa kantaa.
        Olen nöyrä syntisyyteni edessä mutta olen kiitollinen vapahtajastani Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen profetiastaan hakea meidät koska tahansa kotiin, pois täältä. Sitä minä odotan joka päivä ja etsin joka päivä hyvän syyn lähteä jo huomenna. Sitä odottamisen toivoa julistan kaikille, eikä tämä ole omani, vaan vämä on Raamatun profetia. Sitä kutsut tässä nyt vääräksi.

        Noniin, nyt sitten vaan punnitsemaan. Pitäkää mikä hyvää on.


      • Tunturipuron.solina

        Raamatussa "hyvän pitämisellä" tarkoitetaan raamatullista hyvää.
        Se ei tarkoita sitä hyvää mikä ihmisistä saattaa tuntua hyvältä.

        Siitä esimerkki seuraavaksi: ylensyönti on syntiä. Jotkut ylipainoiset kertovat olevansa hyvän ruoan ystäviä. Kaunis selitys ei poista sitä tosiasiaa, että se on synti. Ja kuten tiedetään, niin useat ylipainoiset saavat sairauksia juuri ylipainonsa vuoksi. Synnillä on aina kielteiset seuraamukset.

        Edellä oleva esimerkki oli vain yksi monista arkisista asioista. Niitä voi halutessaan jokainen luetella lisää.


      • Tarvitaan

        valppautta.


    • Olkaa_valppaat

      Valheprofeetoille tämä Raamatunkohta, kuten niin monet muutkin, ovat merkityksettömiä.
      Jer23:30-32
      30 Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
      31 Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'
      32 Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.

      Kuten edellä mainitsinkin näistä valheprofeetoista ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. He saavat Jumalan nimen häväistyksi, ja se onkin heidän päämäärä, tietävätpä asia tai ei, mutta näin on. Jarmot toteavat ettei nämä eksytä, mutta Jumala sanoo toisin. Kukin päätelköön.

      Henkesi on valheen henki. Leikit nöyrää kun luulet sen kuulijoihin vetoavan. Totuus on ettet ole nöyrä vaan paisunut. Katso peiliin ja tee parannus. Mutiset tuomitsemisista ja annat itse vääriä todistuksia. Valitset jakeita joilla koitat lyödä, mutta itse kartat samoja jakeita kuin ruttoa. Minä en tosin sinua tuomitse vaan rangaiskoon sinua Herra. Kumpa sen ymmärtäisitkin. Herra Jeesus ei nimittäin ole ottava sinua vastaan vaan sanoo mene pois valehtelija ja eksyttäjä.

      Kenenkään uskovan ei tulisi sanoa että olet uskova, sillä et ole. Uskova puhuu totuutta. Siitä tunnistaa uskovan.

      • Jarmo__EiKirj

        Pelkkiä syytössanoja, eikä mitään lihaa ympärillä.


      • Tunturipuron.solina

        Nuohan ovat Raamatun sanaa. Ja koet, ettei niillä ole merkitystä...?


      • Jarmo__EiKirj

        Jer23:30-32 on copy/paste pala Raamatusta, jossa on irroitettavissa mitä tahansa ja milloin tahansa sellaiseen käyttöön, johon kritiikkiin vastaat, "mutta miten uskallat, sehän on Jumalan sanaa". Juuri tällä samalla tavalla aikoinaan fariseukset pistivät Jeesuksenkin ristille. Tällä samalla tavalla naisilta vietiin oikeudet ja sanavalta jne. loputtomasti panettelua ja taas panettelua Raamatun lauseilla.


      • Jarmo__EiKirj

        Esitän esimerkiksi lauseen suoraan Raamatusta, jossa kaikki ihmiset tuomitaan kaikesta huolimatta kadotukseen: Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Room, 11:32.)
        Näitä olisi vaikka kuinka paljon ja varsinkin tuollaisia kuin Jeremia 23 luvun kontekstistaan irti otettuna liitetään syyttämään ja lyömään kanssapalvelijaa. Tiedätte vasrmaan mistä puhun.


      • Tunturipuron.solina
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Jer23:30-32 on copy/paste pala Raamatusta, jossa on irroitettavissa mitä tahansa ja milloin tahansa sellaiseen käyttöön, johon kritiikkiin vastaat, "mutta miten uskallat, sehän on Jumalan sanaa". Juuri tällä samalla tavalla aikoinaan fariseukset pistivät Jeesuksenkin ristille. Tällä samalla tavalla naisilta vietiin oikeudet ja sanavalta jne. loputtomasti panettelua ja taas panettelua Raamatun lauseilla.

        Jeesus kyllä opetti, että oman vaimon puolesta tulee tarvittaessa olla valmis kuolemaankin kuten Hän teki omiensa puolesta. Ja lasten tulee kunnioittaa vanhempiaan, on jo Vanhan Testamentin aikaisia Jumalan opetuksia.
        Kylläpäs vääristelet tuotakin asiaa.


      • Olkaa_valppaat
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Pelkkiä syytössanoja, eikä mitään lihaa ympärillä.

        Tarkoitatko tällaista kirjoitusta? (ei mitään henkeä ympärillä?)
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14412853/varoitus!-jouko-pihon-uusi-oppi-quotkaikki-pelastuuquot


      • fhghghg
        Tunturipuron.solina kirjoitti:

        Nuohan ovat Raamatun sanaa. Ja koet, ettei niillä ole merkitystä...?

        Just niin.


    • Olkaa_valppaat

      Kuten jo sanoin. Sinulle ei Raamatun sana merkitse mitään. Huomatkoon muut asian. Sinulle ei tahtoa ja ymmärrystä siihen ole annettu - vielä.

      • Jarmo__EiKirj

        Varmaan mua tarkoitit osoittaa sormellas?


      • Tunturipuron.solina
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Varmaan mua tarkoitit osoittaa sormellas?

        Minä myös ihmettelin kirjoituksiasi.


      • Jarmo__EiKirj

        No jopas sinulla on monta persoonaa.


      • Tunturipuron.solina
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        No jopas sinulla on monta persoonaa.

        Minulla on kyllä tämä yksi persoonani ja täällä sen nimimerkki on Tunturipuron.solina. Etkö enää muuta keksinyt?


    • Olkaa_valppaat

      Solina,
      tarvitaanko väärän profeetan tunnistamiseen enää muuta?
      Ei edes kykene havaitsemaan olemmeko samat henkilöt. Turha kuluttaa aikaa näiden väärien kanssa. Eivät he tahdo asioita nähdä, eivätkä myöskään näe. Kun valheen henki ohjaa niin tuo on tulos.
      Kiitos vain että teit asian osoittamisen solinalle näinkin helpoksi.

      • Tunturipuron.solina

        Tämä kirjoittaja ei ilmeisesti keksinyt enää muuta kuin alkaa syyttämään toista ja väärin perustein. Sillä hän kyllä toi lisäksi esille selkeän kyvyttömyytensä havannoida eri kirjoittajia. Väärille profeetoille ja väärien profeettojen kannattajille sopii mainiosti valheet eri muodoissaan.


    • Jarmo__EiKirj

      Niin, mikäs onkaan koko ketjun lopputulos? Se koko alkuperäinen tarkoitus oli, kuten jo sanoin, etsiä pahuutta, kun voisi kuluttaa aikaa totuudenkin etsimiseen. Sitähän minä aluksi kristisoin tällaisista aloituksista, koska etämähän ei ole ainoa. Tällaisia aloituksia tehdään joka toinen päivä ja parhaimmillaan, eli tavallaan pahimmillaan jopa 10 kpl päivässä.
      Kun minä älähdän että hei, miksi etsiä vääriäprofeettoja 24/7 kun voisi etsiä Jeesuksen Kristuksen viitoittamaakin tietä, niin saan pelkästään hillitömän vihatulvan ja hyökkäyksen niskaani.

      Että näin tämä täällä! Hyvä palsta? Kiva olla täällä ja käydä pikku keskusteluja?

      • Tunturipuron.solina

        Harmittaako, että väärät profeetat eivät saa kannatusta kaikilta? Jeesus käski etsimään totuutta. "Minä olen tie, totuus ja elämä."


      • Olkaa_valppaat

        Minusta on mielenkiintoista havaita mitä tämä väärä profeetta-Jarmo ei taaskaan havaitse. Nimittäin se että ihmiset hänen juttujaan lukiessaan eivät etsi Totuutta ja Jumalan tuntemusta 24/7, sillä tyhjällekö yleisölle hän kirjoituksensa osoittaa. Sanooko hän lukijoilleen että elkää lukeko kirjoituksiani. Ei suinkaan.
        Tällainen valheprofeetta joka Saatanan hengestä esiintyy Jumalan lähettiläänä on tuotava julki.

        Tyhmyys, valhe, Raamatun kiltäminen ja Jumalan nimen häpäisy ovat ankaria tekoja, ja näihin on tämä väärä profeetta, ilman minkäänlaista katumusta syyllistynyt.

        Solina ja muut totuuden etsijät! Jos tunnette tämän Jarmon seuraajia, niin tehtäävänne on rohkeasti varoittaa heitä eksymästä, sillä se on tämän henkilön päämäärä.

        Monelle uskovalle tämä kai jo onkin selvää, mutta kaikille ei vielä.


      • Jarmo__EiKirj

        Niin ehän täällä ole muuta kuin sinä yksi "monipersoonainen" ja ne oikeat uskovat ovat kaikki jo siirtyneet tonne mun palstoille. Päiväaikoihin hakkaa 10-0 keskusteluvilkkaudessa tämän palstan ja laadussa sitten 10 000 - 0
        http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/


      • Jarmo__EiKirj

        Katsos sen näkee siitä että klo 23:00 jälkeen täällä ei kukan muu ole kommentoinut mitään. Vain sinä!


      • Olkaa_valppaat
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Niin ehän täällä ole muuta kuin sinä yksi "monipersoonainen" ja ne oikeat uskovat ovat kaikki jo siirtyneet tonne mun palstoille. Päiväaikoihin hakkaa 10-0 keskusteluvilkkaudessa tämän palstan ja laadussa sitten 10 000 - 0
        http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/

        Itseään korottava paisunut ihminen tuossa mainitsee sivuston josta kannattaa olla tietoinen. Se on täynnä vääriä profetoimisia. Myös oppi jota Jarmo kiihkeästi ihmisille uskottelee on väärä. Käykää toki toteamassa miten tuo väärä profeetta toimii, mutta olkaa tietoisia että tietyt hänen opitkin ovat omasta mielikuvituksesta venytettyjä. Voitte varmasti hyvin ymmärtää että tämä Jarmo ei siellä "mun palstalla" kritiikkiä siedä, vaan varmasti nämä Raamattua arvostavat Totuudelliset arvostelijat saavat pikaisen poiston foorumilta. Tämän seikan voi hyvin päätellä täällä havaittavista teksteistä.

        Onko siellä sitten oikeita uskovia, kuten hän niin vakuuttelee. Ei ole havaittavissa että hän tunnistaa oikeaa uskovaa. Sivusto on pullollaan vääriä ennusteluja joiden seurauksena Jumalan nimi pyritään saattamaan häpeään. Tuollaisten valheiden ja mielenvikaisuuden havaittuaanko joku uskosta osaton muka ajattelee että tätähän minäkin haluan?? EI! Väärän profeetan tehtävä on että ihmiset ajautuvat kauemmaksi.

        Tahdon uskosta osattomille kertoa että kristikunnassa on tällaisia uskoviksi tekeytyviä aika runsaasti. Se ei kuitenkaan ole oikeaa uskoa, joten etsikää reilusti. Uudestisyntymän lahja on suurin asia mitä ihminen voi elämässään saada. Se ohjaa teidät kaikkeen Totuuteen.

        Kiitän aloittajaa ja tunturipuron.solinaa sekä lukijoita. Toivottavasti tutkiskelette Raamatun Totuuden valossa miten tämä asia on. Katson tarpeettomaksi kuluttaa tuollaisen pyöhkeän kanssa enempää aikaa. Jeesus sanoi, että ellei he Totuutta ole valmiit vastaanottamaan, pudistakaa pölyt sandaaleista. On muita jotka ovat avoimella mielellä etsimässä Totuutta.


      • SamuelT
        Näitähänriittää kirjoitti:

        Väärän profeetan väärä profetia.
        https://samueltuominen.wordpress.com/2015/08/14/mita-tapahtuu-15-paiva-eteenpain-syksyyn-ja-vuoden-2016-alkuun-alkaako-seitseman-vuoden-vihan-aika-jo-puolen-vuoden-sisalla-vai-onko-meilla-viela-armonaikaa/

        En viitsisi provosoitua tälläisistä laisinkaan, mutta saanen kysyä tämän linkin lähettäneeltä, että missä kohdan perusteella kirjoitustani tuomitset minut vääräksi profeetaksi. Esimerkiksi tuossa artikkelissani en esittänyt mitään noista tulkinnoistani Herran Sanana. Huomaa otsikon kysymys "vai onko meiillä vielä armon aikaa?". Aivan kirjoituksen lopusta löydät seuraavan lisäyksen, "Vaikka minulla ei ole vastauksia kaikkeen, on mielenkiintoista seurata mitä tulee tapahtumaan – jos mitään – ennen tämän määräajan umpeutumista."Tuossa artikkelissa esitin vain joukon erilaisia Raamatun profetioiden pohjalta esiin nousevia ajatuksia herättäviä tulkintoja siitä milloin seitsemän vuotinen vihan aika voisi alkaa ja päädyin ehkä turhankin malttamattomasti ja uhkarohkeasti esittämään, että se olisi voinut alkaa jo tämän vuoden alussa.

        Myönnän virheeni tässä, mutta samalla mikään tästä ei tee tyhjäksi niitä syvällisiä tutkimuksia, jotka liittyivät tuossa artikkelissani käsittelemään ns. Raaman profeetalliseen sapattikalenteriin. Pyytäisin muistamaan, että nämä ovat tulkintoja, joiden pohjalta jo varhaiset kirkkoisät yrittivät arvailla Jeesuksen toisen tulemuksen vuosilukua. Eikä edes juttuni lopussa esitetty tulkinta Danielin 12. luvun aika-profetiasta ole todistunut vielä vääräksi, koska ajatukseni siitä että vuoteen 2023 osuva profetian viimeinen vuosiluku viittaisi tuhatvuotisen valtakunnan alkuun, on vain yksi mahdollinen tulkinta tuohon näkyyn, koska näyn viimeinen ajankohta - jonka päätepistettä ei tarkemmin siinä määritellä - voi tarkoittaa myös esim. vihan ajan alkua, sen keskikohtaa tai sitten Jerusalemin kolmennen temppelin perustamista (mikä on myös looginen vaihtoehto ottaen huomioon näyn yhteyden Temppelivuoreen ja Al-Aqsa moskeijaan).

        On helppoa tuomita ja kritisoida ulkoapäin pinnallisella Google-selailulla, kun ei ole itse antanut kaikkeaan tutustuakseen syvällisesti ja omistaakseen koko elämäänsä Raamatun profetioiden tutkimuksella Jumalalta viisautta rukoillen. En ole pyytänyt ihmisiä heittämään aivojaan narikkaan ja seuraamaan tulkintojani profetioista vaikka kuolemaan saakka. Esitän vain rationaalisia perusteita erilaisten näkemysten puolesta ja jokainen omilla aivoillaan ajatteleva saa sitten tehdä niiden perusteella omat johtopäätöksensä. That's it! Väärä profeetta on se, joka esittää saaneensa profetian tai näyn Herralta ja esittää sen sitten kuulijoilleen Herran puheena vaikka profetia ei koskaan toteutuisikaan. Raamatullisesti katsoen väärä profeetta on myös paljon enemmän, koska hän johtaa kristittyjä harhaa myös väärillä opeillaan.

        Se onko eskatologiset tulkintani, jotka esitin 700-sivuisessa kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus, sitten vääriä vai oikeita, se on teidän on itsenne arvioitava. Jos esim. Antikristuksen henkilöllisyyttä koskeva ennustukseni, jonka esitin tässä kirjassa tuhansilla lähdeviitteille, todistautuisi historian kuluessa lopulta vääräksi, niin otan täyden vastuun vääristä tulkinnoistani, joista joudun kerran vastaamaan Jumalan ja Hänen seurakuntansa edessä. Mutta ellen olisi seurannut sitä kutsumustani, jonka uskoin syvällä sisimmässäni Pelastajani antaneen minulle ja kulkeneen tuota ajoittain hyvin raskastakin tietä tutkimusteni esilletuomiseksi, vaan pitänyt vain itsekkäästi kaikki tutkimukseni omana tietonani, niin olisin yhtälailla joutunut vastaamaan siitä kerran Hänen edessään jos Hän oli todellakin kutsunut minut tähän työhön.


      • Niinpäniinpää

        Suomalaiset eivät enää tunne Raamattua, joten sitten kaiken varalta kerrotaan, että kaikki on väärää opetusta.


      • Laineen.kuiske
        SamuelT kirjoitti:

        En viitsisi provosoitua tälläisistä laisinkaan, mutta saanen kysyä tämän linkin lähettäneeltä, että missä kohdan perusteella kirjoitustani tuomitset minut vääräksi profeetaksi. Esimerkiksi tuossa artikkelissani en esittänyt mitään noista tulkinnoistani Herran Sanana. Huomaa otsikon kysymys "vai onko meiillä vielä armon aikaa?". Aivan kirjoituksen lopusta löydät seuraavan lisäyksen, "Vaikka minulla ei ole vastauksia kaikkeen, on mielenkiintoista seurata mitä tulee tapahtumaan – jos mitään – ennen tämän määräajan umpeutumista."Tuossa artikkelissa esitin vain joukon erilaisia Raamatun profetioiden pohjalta esiin nousevia ajatuksia herättäviä tulkintoja siitä milloin seitsemän vuotinen vihan aika voisi alkaa ja päädyin ehkä turhankin malttamattomasti ja uhkarohkeasti esittämään, että se olisi voinut alkaa jo tämän vuoden alussa.

        Myönnän virheeni tässä, mutta samalla mikään tästä ei tee tyhjäksi niitä syvällisiä tutkimuksia, jotka liittyivät tuossa artikkelissani käsittelemään ns. Raaman profeetalliseen sapattikalenteriin. Pyytäisin muistamaan, että nämä ovat tulkintoja, joiden pohjalta jo varhaiset kirkkoisät yrittivät arvailla Jeesuksen toisen tulemuksen vuosilukua. Eikä edes juttuni lopussa esitetty tulkinta Danielin 12. luvun aika-profetiasta ole todistunut vielä vääräksi, koska ajatukseni siitä että vuoteen 2023 osuva profetian viimeinen vuosiluku viittaisi tuhatvuotisen valtakunnan alkuun, on vain yksi mahdollinen tulkinta tuohon näkyyn, koska näyn viimeinen ajankohta - jonka päätepistettä ei tarkemmin siinä määritellä - voi tarkoittaa myös esim. vihan ajan alkua, sen keskikohtaa tai sitten Jerusalemin kolmennen temppelin perustamista (mikä on myös looginen vaihtoehto ottaen huomioon näyn yhteyden Temppelivuoreen ja Al-Aqsa moskeijaan).

        On helppoa tuomita ja kritisoida ulkoapäin pinnallisella Google-selailulla, kun ei ole itse antanut kaikkeaan tutustuakseen syvällisesti ja omistaakseen koko elämäänsä Raamatun profetioiden tutkimuksella Jumalalta viisautta rukoillen. En ole pyytänyt ihmisiä heittämään aivojaan narikkaan ja seuraamaan tulkintojani profetioista vaikka kuolemaan saakka. Esitän vain rationaalisia perusteita erilaisten näkemysten puolesta ja jokainen omilla aivoillaan ajatteleva saa sitten tehdä niiden perusteella omat johtopäätöksensä. That's it! Väärä profeetta on se, joka esittää saaneensa profetian tai näyn Herralta ja esittää sen sitten kuulijoilleen Herran puheena vaikka profetia ei koskaan toteutuisikaan. Raamatullisesti katsoen väärä profeetta on myös paljon enemmän, koska hän johtaa kristittyjä harhaa myös väärillä opeillaan.

        Se onko eskatologiset tulkintani, jotka esitin 700-sivuisessa kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus, sitten vääriä vai oikeita, se on teidän on itsenne arvioitava. Jos esim. Antikristuksen henkilöllisyyttä koskeva ennustukseni, jonka esitin tässä kirjassa tuhansilla lähdeviitteille, todistautuisi historian kuluessa lopulta vääräksi, niin otan täyden vastuun vääristä tulkinnoistani, joista joudun kerran vastaamaan Jumalan ja Hänen seurakuntansa edessä. Mutta ellen olisi seurannut sitä kutsumustani, jonka uskoin syvällä sisimmässäni Pelastajani antaneen minulle ja kulkeneen tuota ajoittain hyvin raskastakin tietä tutkimusteni esilletuomiseksi, vaan pitänyt vain itsekkäästi kaikki tutkimukseni omana tietonani, niin olisin yhtälailla joutunut vastaamaan siitä kerran Hänen edessään jos Hän oli todellakin kutsunut minut tähän työhön.

        Tämä kirjoituksesi vaikuttaa vilpittömältä. Muuta en osaa sanoa, koska en ole muutoin tutustunut sinun kirjoituksiisi.


      • SamuelT
        Laineen.kuiske kirjoitti:

        Tämä kirjoituksesi vaikuttaa vilpittömältä. Muuta en osaa sanoa, koska en ole muutoin tutustunut sinun kirjoituksiisi.

        Kiitos myönteisestä sanoista. Kuten tässäkin keskusteluosiossa on nähtävissä, liian usein kristityt vain parjaavat toisiaan ja nimimerkin taakse piiloutuen harjoittavat samanlaista verbaalista väkivaltaa kanssapalvelijoitaan kohtaan kuin ne, jotka eivät Pelastajaamme tunne. Tämä on minusta hyvin surullista. Muuten en halua puuttua mitenkään tähän keskusteluun.

        Kannattaa käydä tutustumassa sivuillani. Yllä mainittu kirjani löytyy etusivulta ja sen arvostelut välilehdestä "lukijoiden arvostelut". Samalla verkkosivulla on myös blogini jossa olen julkaissut kuukausittain 2-3 melko pitkähköä artikkelia. Sivujani seuraa hyvin erilainen joukko kristittyjä. Muiden muassa Leo Meller ja Olli Rytkönen (ex-nokialainen CEF-sivustolta), jotka eivät nyt ole aivan ylimpiä ystäviä (Olli harmittelee kun en suostu näkemään, että Meller on väärä profeetta). Minuun on otettu yhteyttä sivustoni johdosta myös Uudesta Seelannista ja Sveitsistä.


      • Laineen.kuiske
        SamuelT kirjoitti:

        Kiitos myönteisestä sanoista. Kuten tässäkin keskusteluosiossa on nähtävissä, liian usein kristityt vain parjaavat toisiaan ja nimimerkin taakse piiloutuen harjoittavat samanlaista verbaalista väkivaltaa kanssapalvelijoitaan kohtaan kuin ne, jotka eivät Pelastajaamme tunne. Tämä on minusta hyvin surullista. Muuten en halua puuttua mitenkään tähän keskusteluun.

        Kannattaa käydä tutustumassa sivuillani. Yllä mainittu kirjani löytyy etusivulta ja sen arvostelut välilehdestä "lukijoiden arvostelut". Samalla verkkosivulla on myös blogini jossa olen julkaissut kuukausittain 2-3 melko pitkähköä artikkelia. Sivujani seuraa hyvin erilainen joukko kristittyjä. Muiden muassa Leo Meller ja Olli Rytkönen (ex-nokialainen CEF-sivustolta), jotka eivät nyt ole aivan ylimpiä ystäviä (Olli harmittelee kun en suostu näkemään, että Meller on väärä profeetta). Minuun on otettu yhteyttä sivustoni johdosta myös Uudesta Seelannista ja Sveitsistä.

        Käyn vilkaisemassa.


      • Olkaa_valppaat

        Jarmo sanoi edellä: "Kun minä älähdän että hei, miksi etsiä vääriäprofeettoja 24/7 kun voisi etsiä Jeesuksen Kristuksen viitoittamaakin tietä, niin saan pelkästään hillitömän vihatulvan ja hyökkäyksen niskaani."

        Kumpa sinä Jarmo, tekopyhä, olisitkin hiljaa, mutta et voi. Jumala on laittanut sinuun eksytyksen hengen, ja omin sanoin tuomitset itse itsesi.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14412853/varoitus!-jouko-pihon-uusi-oppi-quotkaikki-pelastuuquot


    • Jarmo__EiKirj

      Kas kas, minustahan tiedetään jo enemmän kuin minä itse. Oli jokseenkin odotettavissa. Pääasia tässä oli se että avutuihan näiden kaikkien samansisältöisten aloitusten perimmäinen syy. Tosin se oli ilmoitettu jo minulle kauan sitten johon motiiviin yritin saada vastausta jo useita kertoja. Nyt sekin asia on jo selvää!

      Terveisin "väärä profeetta"!

      Paras että alan varmuuden vuoksi käyttämään tätä loppukaneettina, jotta eräs vanhapiika saisi siitä mielihyvää ja lakkaa kirjoittamasta aiheesta enää lisää.

      • Olkaa_valppaat

        Raamattu opettaa ettei näitä vääriä profeettoja tule peljätä. Solina, voit todeta tuon herjaamisen pöyhkeän harhaoppisen säälittäväksi panetteluksi ja tiedä että sen lähde on valheessa. Hän pönkittää ainoastaan omaa syntielämäänsä herjaamalla sinua.

        Saatana itse nauttii tuollaisesta väärästä profeetastaan. Pidä sinä solina puhdas oppi ja anna lusteen rauhassa kasvaa sadonkorjuuseen asti kasvaa. Heidät heitetään helvettiin. Hylkää siis nuo saatanan palvelijan sanat, äläkä anna niiden murehduttaa mieltäsi.

        Jumala sinulle antakoon rauhan noiden syytösten suhteen. Jeesuksen nimessä, Amen.
        Rohkaise itseäsi lukemalla 2. Joh 1


      • TunturiporonKolina

        En ole koskaan pelänny edes Jumalaa. Pääasia että syytetään jotain.


      • Tunturipuron.solina
        TunturiporonKolina kirjoitti:

        En ole koskaan pelänny edes Jumalaa. Pääasia että syytetään jotain.

        Etkö muuta keksinyt?


      • TunturiporonKolina

        Etkä sää taida muuta tehä ku syyttää.


      • Tunturpuron.solina
        Olkaa_valppaat kirjoitti:

        Raamattu opettaa ettei näitä vääriä profeettoja tule peljätä. Solina, voit todeta tuon herjaamisen pöyhkeän harhaoppisen säälittäväksi panetteluksi ja tiedä että sen lähde on valheessa. Hän pönkittää ainoastaan omaa syntielämäänsä herjaamalla sinua.

        Saatana itse nauttii tuollaisesta väärästä profeetastaan. Pidä sinä solina puhdas oppi ja anna lusteen rauhassa kasvaa sadonkorjuuseen asti kasvaa. Heidät heitetään helvettiin. Hylkää siis nuo saatanan palvelijan sanat, äläkä anna niiden murehduttaa mieltäsi.

        Jumala sinulle antakoon rauhan noiden syytösten suhteen. Jeesuksen nimessä, Amen.
        Rohkaise itseäsi lukemalla 2. Joh 1

        Kiitos sinulle sanoistasi :)
        Jostakin syystä en voinut käyttää Tunturipuron.solina-nikkiä. Rekisteröikö sen joku itselleen?


      • Olkaa_valppaat

        Näköjään joku on rekisteröinyt sen. Tällainen väärä profeetta tekee kaikin tavoin kiusaa, ihan kuten saatanaa palvelevat ihmiset. Tuo väärä eksytyssanoma sivuston omistaja on vaarallinen ihminen. Varoittakaamme hänestä rohkeasti.


      • Tunturpuron.solina
        TunturiporonKolina kirjoitti:

        Etkä sää taida muuta tehä ku syyttää.

        Sinäkö rekisteröit minun nikkini "Tunturipuron.solina"?


    • Olkaa_valppaat

      Säälittävää, mutta näkeepähän useat nyt sitten mikä piirteet leimaavat väärää profeettaa.
      Ainakin tämä Jarmo on ilmeinen

      • Jarmo__EiKirj

        Haukut ihan väärää puuta, siis väärää profeettaa ;) minä en koskaan rekisteröi, mulla on yksi oma ja sillä sipuli.

        t. väärä profeetta


      • Olkaa_valppaat

        On mahdollista että joku muu saattaa tehdä kiusaa, kuin tämä Jarmo. Se taitaa olla aika yleinen kiusantekotapa, ja minullekin on tehty sama. Kuitenkin se että Jarmo valehtelee ja puhuu asioita kaksihaaraisella käärmeen kielellä, mikä milloinkin kivalle kuulostaa ja halveksuu jopa Jeesuksen sanoja, jotka ovat absoluuttisen puhdasta Totuutta.. Siitä voidaan päätellä ettei hänelle valehtelukaan mitään merkitse.

        Vastaisiko Saatanakaan todenmukaisesti asioihin. On jokseenkin ilmeistä että tämä Jarmo sen teki kiusatakseen. Ei täällä juurikaan muuta sutta ole näkynyt johon kalikka on kalahtanut.


      • rouvaTappinen
        Olkaa_valppaat kirjoitti:

        On mahdollista että joku muu saattaa tehdä kiusaa, kuin tämä Jarmo. Se taitaa olla aika yleinen kiusantekotapa, ja minullekin on tehty sama. Kuitenkin se että Jarmo valehtelee ja puhuu asioita kaksihaaraisella käärmeen kielellä, mikä milloinkin kivalle kuulostaa ja halveksuu jopa Jeesuksen sanoja, jotka ovat absoluuttisen puhdasta Totuutta.. Siitä voidaan päätellä ettei hänelle valehtelukaan mitään merkitse.

        Vastaisiko Saatanakaan todenmukaisesti asioihin. On jokseenkin ilmeistä että tämä Jarmo sen teki kiusatakseen. Ei täällä juurikaan muuta sutta ole näkynyt johon kalikka on kalahtanut.

        Jarmo on kovin tuottelias kirjoittaja, jolloin ristiriitaistakin tekstiä voi putkahtaa ilmi. Mutta väärä profeetta, hmhm, tuskin.
        Sensijaan Jarmo, joka kahlaa liian syvällä täällä profetiapalstalla ja siksi hänellä on aika laaja näkemys, on paljastanut todellisen väärän profeetan jonka ainut tavoite näyttää olevan hämmennyksen ja sekaannuksien aiheuttaminen. Se on nimimerkki PyhäJärjestys1


      • Laineen.kuiske
        rouvaTappinen kirjoitti:

        Jarmo on kovin tuottelias kirjoittaja, jolloin ristiriitaistakin tekstiä voi putkahtaa ilmi. Mutta väärä profeetta, hmhm, tuskin.
        Sensijaan Jarmo, joka kahlaa liian syvällä täällä profetiapalstalla ja siksi hänellä on aika laaja näkemys, on paljastanut todellisen väärän profeetan jonka ainut tavoite näyttää olevan hämmennyksen ja sekaannuksien aiheuttaminen. Se on nimimerkki PyhäJärjestys1

        Ennustukset voivat tulla omasta psyykkeestä.
        paholainen myöskin mielellään syöttää ennustuksia halukkaalle, ihmiselle, joka ei ole Jumalan oma.
        Jumalan profetiat ovat pyhiä, koska ne tulevat Häneltä. Nämä oikeat profetiat tulevat julki valittujen kautta. Ja nämä valitut ovat aidosti Hänen omiaan.
        En pidä kirjoittajaa "Jarmo_EiKirj" aitona kristittynä.


    • kundaliinikäärmeen

      Sitten jeesus sanoo että monta tulee hänen nimissään eksyttävät monia monta väärää profeettaa tulee sanomia sodista monta väärää kristusta ja sanotaan Kristus täällä tuolla älkää menkö.

      • Jarmo__EiKirj

        Ja tulevat monet myös muutki jotka sanovat totuutta vääräksi ja väärää totuudeksi.
        Sanonpahan vaan että hämmästyksenne tulee olemaan vielä suuri.

        t. väärä profeetta


      • Olkaa_valppaat

        1. Joh 4:6
        Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

        Jarmo ei meitä kuule, eikä hän kuule Raamatun sanaakaan. Hän kieltäytyy sitä uskomasta, eikä tahdo katua ja parantua ja tulla uskovaksi. Hän itse valinnut hengellisen ulkomuodon jotta jotkut häntä kuuntelisivat ja kiittelisivät. Se on henkellinen sairaus, ja lähtöisin saatanasta. Narsismia joka kieltäytyy näkemästä itsessään pahaa, ja samalla hehkuttaa omasta syntisyydestään. Hän ei osaa erottaa Totuuden ja valheen henkeä. Hänen kirjoittelunsa eksytyssanomassaan sen selkeästi osoittaa.


    • Kirjooettuon1

      "TIEDON SANAT MADON SELITYKSESTÄ"

      Kesä 2016 on ollut erikoinen vuosi Suomessa. On ollut paljon hyttysiä eli verenimijöitä. Maatamme kalvaa
      talouselämän ja politiikan puolella monenlaiset verenimijät. He itse syyttävät avuttomia ja heikkoja
      verenimijöiksi, vaikka heidän ahneutensa ja voiton maksimointinsa on ollut juuri sitä veren imemistä
      kansan syvistä riveistä. Jumalapa näkee tällaiset ihmiset heinäsirkkojen veroisina (Jes. 40:22).

      Joistakin ihmisistä käytetään nimitystä "mato", "kärpänen", "vihannes". Miten niihin suhtaudutaan?
      Mato pistetään koukkuun syötiksi kaloille ja se on madolle tuskallinen kuolema olla elävänä koukussa.
      Kärpänen on yleensä kiusankappale, bakteerien levittäjä ja ikkunalle paskoja. Kärpänen voi
      myös purra ja aiheuttaa tulehduksen. Siksi kärpänen pitää lätkäistä hengiltä tai saada tarttumaan
      kärpäspaperiin, jossa se kuolee hitaan ja tuskallisen kuoleman. Vihannes on tarkoitettu syötäväksi.
      Se on myös sana, jolla kuvaillaan henkisesti jälkeenjäänyttä ihmistä, joka on toisten hoidettavissa
      ja johdateltavissa. Nykyaikana työttömästä, vammaisesta tai mielenterveysongelmaisesta tai
      konkurssiin joutuneesta voidaan käyttää tällaisia ilmaisuja. Jumala on luonut meidät kuvakseen
      ja jokainen meistä on arvokas sellaisenaan. Siksi emme saisi koskaan edes ajatella, että lähimmäistämme
      voisi kuvailla näillä sanoilla. Vaikka vanhus olisi pedissään liikkumattomana ja täysin hoidettavissa,
      hän on arvokas lähimmäinen. Hänelle pitää ja kuuluu tehdä loppuelämä mahdollisimman mukavaksi ja
      arvokkaaksi. Hänellä saattaa olla halvaus ja hän voi olla puhekyvytön, mutta silti hänellä on
      tunteet ja usein monenlaisia ajatuksia. Hän voi jopa rukoilla niiden puolesta, jotka hänen lähellään
      toimivat ja käyvät. Hänellä on aikaa rukoilla.

      Tässä kiireisessä maailmassa ihmisillä ei ole enää aikaa rukoilla. He vain juoksevat mammonan perässä ja arvottavat toisiaan varallisuuden, työn ja
      koulutuksen mukaan. He unohtavat rukoilla, saati kunnioittaa Jumalan käskyjä ja säädöksiä. Usko-
      vainenkin voi olla niin mammonan perässä juoksija, että hän laiminlyö lepopäivän ja säännöllisen
      Raamatunluvun, rukouksen ja ylistyksen. Korkeintaan "uskovainen" käy vain viihdyttävissä hengellisissä
      tilaisuuksissa, jossa on paljon ylistystä, mutta minimaalisen vähän rukousta ja Sananlukua.

      Kärpäselläkin on valtavan monimutkainen keho, hyvä näkö ja ihmeelliset raajat, joilla se pysyy
      seinällä vaikka väärinpäin ja vikkelästi se lentää pois, kun ihminen tahtoo lyödä sen hengiltä.
      Silti se uskaltaa tulla vaivaamaan ja ärsyttämään ihmisiä yhä uudelleen, kuin muistuttaakseen,
      että yltiöpäinen rohkeus voi antaa sille ruokaa isännän pöydästä. Te miljardit ihmiset ovat
      Jumalalle kuin kärpäsiä, aina häiritsemässä ja vaivaamassa. Silti ei Jumala lätki niitä huvikseen
      hengiltä saati laita ihmisiä ansaan, kuten ihminen kärpäsille tekee. Raamattu kuvaa kärpäsistä
      pahimpia rangaistusten tuojina eli paarmoista (2. Moos. 8: 24, Jer. 46:20). Kärpäsen toukat toimivat
      hajottajina ja saavat raadot hajoamaan ja siten edistävät luonnon kiertokulkua. Ja kas, sitten
      tulee lintu, sudenkorento, hämähäkki, sisilisko, sammakko, kala tai muu Luojan luoma, joka nappaa
      kärpäsen ja syö sen poskeensa. Ja siinä ei ole mitään pahaa, koska kärpänen ei ehdi kärsiä
      yhtään, tosin hämähäkin seitissä se saattaa hetken pyristellä ennen hämähäkin kuolettavaa
      puraisua. Sääskikin mainitaan Jumalan sallimana rangaistuksena (Ps. 105: 31).

      Luontokappaleet toimivat jumalallisen suunnitelman mukaan. Mutta mitä ihmislapsi
      usein tekee? Se leikkii kärpäsellä ja repii siltä siivet ja sitten tikulla ahdistelee
      kärpästä, joka kärsii pitkään, ennenkuin kuolee. Kärpäsenkin huuto tulee Jumalan koviin,
      uskokaa tai älkää ja niin elämän laki laittaa tämänkin kärsimyksen kiertämään kärsimyksen
      aiheuttajalle, eli jossain elämän vaiheessa ihmiseltäkin voidaan leikata "siivet", eli tulee
      jokin onnettomuus elämään ahdistamaan. Silloin surisette Jumalan puoleen kuin kärpäsen konsanaan
      ja Jumalanko pitäsi helpottaa elämäänne? Kyllähän kaikki tiedot ovat Jumalan kirjakäärössä kirjoitettuna.
      Lentävä kirjakäärö tarkoittaa sitä, että on olemassa jokin taho, joka lentää ja samalla näkee ja
      rekisteröi näkemänsä (Sak. 5:1). Mikäpä olisi ollessa kärpäsenä katossa, sanotaan, kun näkisi ihmisten
      salaisuudet? Ja ne voidaan nykyaikana jopa mikrosiruun rekisteröidä, eli lentävä kirjakäärö
      on totisinta totta postmodernilla aikakaudella ja muovikulttuurin aikana pienet muoviset
      "kirjakääröt" eli kännykät bluutuuthin avulla lähettävät viestiä lähes reaaliajassa.
      Puhumattakaan, lentävistä keinotekoisista drooneista ja ötököistä. Mitä luulette kärpäsen näkevän
      ja raportoivan? Siellä se hieroo raajojaan ja tiedot välittyvät dna:han jonnekin kärpäsen
      minimaalisiin aivoihin, jos niitä onkaan, miettii ihminen. Silti se on taitava jäämään henkiin ja
      on ehtinyt munia miljoona munaa, jonne tieto välittyy, vaikka se kuolisi.

      • Kirjooettuon2

        Entä mato? Jumala on luonut madot lähes ensimmäisinä, kun hän loi Taivaan ja Maan (Job. 25: 6).
        Aadamin poika Kain rinnastettiin matoon ja toukkaan, joka oli samalla myös ihminen ja kuvastaa
        samalla osan ihmiskunnan olotilaa henkisellä ja fyysiselläkin tasolla. Psalmissa 22:6
        Ihmisen poika valittaa olevansa madon kaltainen, koska hän on ihmisten hylkäämä ja pilkattu.
        Jesaja 66:24 ilmoittaa, että madot ovat ikuisia olentoja, jotka kalvavat luopioita ikuisessa
        tulessa, joka ei sammu. Silti Jumala on luvannut lunastaa hänelle uskolliset "ihmismadot" (Jes. 41:14).
        Sitä niittää, mitä kylvää. Madot voivat toimia Herran enkelin antamana rangaistuksena.
        Jopa suurimmat murhaajat ja ylvästelijät ovat joutuneet madon syömiksi (Apt. 12: 23).

        Oli se vaan Jumalalle metkaa pidellä pikkuista matoa kädessä ja miettiä sille tehtävää.
        Maasta se oli tullut ja maaksi sen piti jälleen tuleman. Siispä esimerkiksi kastemadon pääasiallinen
        tehtävä on syödä multaa ja kuohkeuttaa maata. Sateella madot nousevat maan pinnalle keväällä ja muuttolinnut
        saavat vatsansa täyteen matoja ennen pesintäaikaa ja koko pesimisajan ne keräilevat hyönteisiä
        linnunpoikasilleen ruuaksi. Jumala siis loi madon palvelemaan muita. Jos siis sanoit työtöntä
        vain laiskamadoksi, olet erehtynyt. Työtön on ilman omaa syytään tai olosubteiden pakosta
        joutunut työttömäksi. Työttömän tehtävänä on etsiä työtä ja ostaa saamallaan avustuksella
        ruokaa itselleen. Perheelle siitä ei yleensä riitä elantoa. Työttömät leipäjonoissa usein
        jonottavat leipää ja vihanneksia, jotka saattavat olla homeessa tai niissä voi olla matoja.
        Näin ihmiset kohtelevat Jumalan luomia ihmisiä, kuin matoja. "Syökää päivän yli vanhentunutta,
        ei tule kaatopaikkaongelmaa matoineen, kun ihmiset syövät jätteet, kunhan vain ottavat
        matokuurin puolivuosittain, kun kihomadot ja lapamadot voivat tehdä elämän sairaaksi.
        Puhumattakaan ripulista ja ruokamyrkytyksistä. Joten ahneet ihmiset käyttäytyvät kuin tuhosirkat,
        jotka kalvavat maan vihannekset ja kasvun (Ps. 105:34) ja usein tällaiset ihmiset ovat vallassa
        Jumalan sallimuksesta, koska Raamatun käskyille uskottomat saavat heidän kauttaan maistaa Jumalan
        vihaa ihmismäisessä muodossa. Miten sitten "maanmato" eli köyhä ja työtön kuohkeuttaisi maata?
        Suojelemalla luontoa ja puhdistamalla sitä tarvittaessa. Viemällä avustusruokaa niillekin, jotka eivät
        pääse leipäjonoon jonottamaan. Kodeissa ja laitoksissa viruu nälissään monta huonosti hoidettua vanhusta.
        Kuka haluaisi syöttää heitä ja jutella heidän kanssaan ilman palkkaa? No tietysti lähimmäiskurssin käynyt työtön.

        Kansanperinteessä uskottiin, että jos ihmisellä ei ollut "jumalantautia", niin kyseessä saattoi olla
        "madonselitys", eli "madot" saattoivat aiheuttaa taudin. Madoista pääsi puhdistautumalla.
        Miten katkeruuden ja kateuden "madoista" voi päästä eroon? Ainakin myöntämällä ongelmansa ja
        yrittämällä olla toisille hyvä. Entä "ahneuden mato"? Jos oikea mato söisi liikaa, se paisuisi
        niin paljon, että se ei jaksaisi maan alla kaivaa onkaloita, vaan juuttuisi multaan ja kuolisi.


      • Laineen.kuiske

        Kylläpä osaat kirjoittaa :)


    • Aikoinaan kun Pietari aloitteli alkuseurakunnan toimintaa ja ihmiset toivat hänelle koko omaisuutensa. Sehän ei tietyllä tavalla ollut hyvä asia, vaan siinä oli syvä vertauskuvallinen merkitys.
      Siellä oli Ananias ja Safira, kuten tarina kertoo, jotka pimittivät puolet omaisuuudestaan, eivätkä antaneet sitä Pietarin käyttöön.
      Pyhä Henki kuitenkin läpivalaisi tämä Pietarin kautta ja tilanne päätyi siihen että Ananias ja Safira olivat valehdelleetkin Pyhälle Hengelle, jolle kukaan ei voisi valehdella ja tätä seurasi välitön kuolema.
      Tuon koko omaisuuden tuominen Pietarille on vertauskuva sydämen omaisuudesta, josta Jeesus puhui vertauskuvallisesti tyhjästä talosta ja sieltä kaiken omaisuuden viemisestä. Kaikki pitää siis olla sydämen tasolla täysin auki Jeesukselle, eikä siellä voi olla yhtä tai kahta pientä komeroa, jonne Jeesuksella ei ole asiaa ja muuten saisi kyllä asua ja tuoda sinne kaikki "goodsit" joita on sitten kiva hyödyntää. Ei näin!
      Sydän pitää olla kokonaisuudessaan annettu Jeesukselle, eli koko omaisuus viety Pietarin haluun tämän vertauskuvan kautta.

      Nyt päästään tämä aasinsillan kautta syvemmälle mitä aion sanoa. Elikkä tässä ketjussa käytetyillä nimimerkeillä "Olkaa_valppaat" ja "Tunturipuron.solina" ei ole Pyhän Hengen kanssa vilpitön mieli. Katsokaas kun Pyhä Henki ei asu syyttäjän sydämessä, koska syyttäjän sydän ei ole tyhjennetty katkeruudesta ja vihasta, jotka kuvastuvat näiden kahden kommenteista. He vyörryttävät syytöstään nyt siis jo minun omalle nimelleni, joka oli tämä ketjun lopputulos, joskin hakemalla haettu, koska minä tietoisesti lähdin tätä kaivamaan esille.
      Henki sydämessäni on sanonut jo pitkään että tämä joku katkera ihminen viljelee jatkuvasti vihjailevan syytöksen kautta näitä pahansuopia aloituksiaan. Hän ei hae totuutta, eikä välitä Rakkaudesta tippaakaan, vaan hän vain toteuttaa vihaa niihin ihmisiin jotka eivät hänen sanojaan ja kirjoituksiaan ylistä. Minä en!

      Nämä nimmerkit eivät uskalla puhua asiasta Pyhän Hengen nimeen, kuten minä uskallan. He eivät uskalla sanoa että he syyttävät syyttäjän hengessä, koska he syyttävät juurikin syyttäjän hengessä, joka on saatanan henki.
      Jos huomaatte, niin en minä todellisuudessa ole heitä mistään syyttänyt, vaan pän vastoin provosoinut heitä syyttämään minua, johon he sitten ryhtyvät. Tosin uskon ettän nämä kaksi nimimerkkiä on yksi ja sama epätoivoinen ihminen.

      Rukoilen puolestasi, koska sinulla on vielä pahat ajat edessä tuossa tilassa.

      • u6767

        Huomaatteko pari bannattua poistuneen palstalta. Siinä oli ne teidän palstapoliisinne siis ja profetiat palsta rauhoittui - tuli asialliseksi.
        ML ja IR ovat ulkona ja kaikki tyytyväisiä.
        Haukuitko sinäkin väärää puuta? Siis vääränä profeettana, tietty.


      • Jarmo__EiKirj

        Mulle on ihan sama kuka on bannattu tai ei ole. Sillä on vain merkitsytä, mitä palstalla tapahtuu ja mistä puhutaan.
        Mä vähän luulen että jos sinusta puhuttas yhtä henkilökohtaisesti haukkuen tässä palstalla käydyin kommentein, niin sinä äityisit suurin piirtein pyhään sotaan näitä vastaan. Mutta koska kyseessä on joku muu, niin voit vapaasti olla sellainen kukkahattutäti kristitty marttyyri, joka ilman ehtoja kääntäsi itse aina poskensa sata kertaa joka puolelle, kuka vaan haluaa lyödä. Itse et kuitenkaan tosi paikan tullen antaisi edes yrittää lyödä itseäsi.
        Tämä oli raadollinen totuus myös Pietarista kun kielsi Jeesuksen kolmesti. Kaikki kunnia Pietarille, nöyryys voitti lopulta.

        Voi kuinka helppo on arvata mitä jotkut itseään kristiyiksi kutsuvat tekevätkään multinikkiensä takaa. He luulevat ettei Pyhä Henki heitä näe ja siksi sieltä puskasta lentää aina pieni mutta kipeä kivi tiettyihin henkilöihin, jonka jälkeen kirjaudutaan ehkä tai vaihdetaan nikkiä ja puhutaan hurskaita.


      • Jarmo__EiKirj

        ...miettikää kuinka tekopyhää!!!! Atet nauraa teille (meille) ja syö poppareita, eikä tarvitse itse edes puuttua tähän media parodiaan.


      • Laineen.kuiske

        Tunturipuron.solina -nikkiäni en voinut enää käyttää. Joku ilmeisesti rekisteröi sen. Se näin aluksi.

        Voit olla minusta haluamaasi mieltä. Kun olen lukenut jonkin kirjoituksen, niin olen myöskin joitakin kommentoinut oman näkemykseni mukaisesti. Ei sen enempää eikä vähempää.

        Ja kyllä naurattaa tuo sinun syytös, että olisin tämän toisen nimimerkin kanssa muka sama henkilö todellisuudessa. Tuo kyllä kertoo sinun älykkyydestäsi myöskin jotakin...


      • Olkaa_valppaat

        Miten tekopyhää todellakin Jarmo. Sinä valehtelet safiiran ja ananiaan tavoin, etkä ymmärrä mikä siitä on seuraava. Kehtaat vielä sanoa sitä pyhäksi hengeksi. Etkö siis tiedä että pyhä henki on Totuuden henki eikä siinä ole valhetta.

        Saat antaa todistuksiasi vapaasti ja uskotella muille ettei meillä olisi vilpitön henki. Itsestään annettu todistus on kuitenkin turha, ja ihmiset koetelkoon asian. Teen Raamatun ja kutsumuksen mukaisesti ilmaisten sinun eksytyksen hengen. Sinä saat kyllä vapaasti häväistä Jumalan nimeä ja väittää valheitasi pyhän hengen ilmoitukseksi. Jumalan tuntoon tullut uskova kyllä tietää ettei niin ole.

        Sinun isäntäsi on sama kuin ateisteilla.


      • Olkaa_valppaat
        Laineen.kuiske kirjoitti:

        Tunturipuron.solina -nikkiäni en voinut enää käyttää. Joku ilmeisesti rekisteröi sen. Se näin aluksi.

        Voit olla minusta haluamaasi mieltä. Kun olen lukenut jonkin kirjoituksen, niin olen myöskin joitakin kommentoinut oman näkemykseni mukaisesti. Ei sen enempää eikä vähempää.

        Ja kyllä naurattaa tuo sinun syytös, että olisin tämän toisen nimimerkin kanssa muka sama henkilö todellisuudessa. Tuo kyllä kertoo sinun älykkyydestäsi myöskin jotakin...

        Pyhä henkikö Jarmolle tosiaan ilmaisisi että solina ja minä olemme sama henkilö. Tämä on niin selkeä merkki onko hänellä pyhä henki vai ei.

        Jarmo on menettänyt täysin synnintunnon, totuudentunnon, eikä suostu hyväksymään että toimii saatanan hengestä eksyttääkseen itseänsäkin. Eräs toivo kuitenkin on.. Jarmosta voi havaita ettei hän ole koskaan ollut uskossa. Jos nimittäin olisi ja sitten käyttäisi oikeaa profetoimisen armolahjaa tuolleen Jumalaa häväistäkseen, ei sitä anteeksi enää annettaisi vaan hän olisi syyllistynyt pyhän hengen pilkkaan. Uskon ja toivon että hänelle olisi vielä mahdollista löytää Jumala ja tulla perheeseen, mutta Jumala sen tietää onko se mahdollista. Siihen asti hänestä on ankarasti varoitettava.


      • 54ggtt
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        ...miettikää kuinka tekopyhää!!!! Atet nauraa teille (meille) ja syö poppareita, eikä tarvitse itse edes puuttua tähän media parodiaan.

        Jarmo. Olet katkeruuden huippu.
        Kirjoitat:
        'Mulle on ihan sama kuka on bannattu tai ei ole'

        Analyysi mielipiteestäsi.

        Et välitä totuudesta.
        Et välitä Jumalan tahdosta.
        Et välitä muista ihmisistä.
        Et välitä muusta, etkä muista kuin itsestäsi.
        Törkeää narsismia.


      • Laineen.kuiske

        JarmoEklund,
        oletko opettanut raha-asioista seuraajillesi? Miten he ovat sen ymmärtäneet?


    • Jarmo__EiKirj

      Totuuden tullen se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa ja kaikki se missä ovat itse syyllisä, niin se nimenomaan käännetään toista vastaan. Perin hauskaa että tämä on rikospoliisienkin tiedossa oleva petosjuttuilmiön vastareaktio kun olet jäämässä kiinni jostain petoksesta. Paras puolustus on hyäkätä sillä samalla keinolla, josta itse on jäämässä kiinni. Tuttu kaava näillä tyypeillä siis, eikä uutta auringon alla.

      Mutta täytyy sanoa että sanani osui ja upposi. Tuli sen verran tappuraa ja tulta.

      • Olkaa_valppaat

        Käytä sinä hyökkäystaktiikkaasi. Puolellani on Totuus.
        Ihmiset näkee, mutta sinä olet valheidesi sokaisema.


      • Muutamia.kysymyksiä

        Jarmo__EiKirj

        Kerroppa, että mitä sana -totuus - merkitsee sinulle?
        Kerroppa, että kirkastatko Kristusta toimillasi, kuten kristityn tulisi tehdä?
        Kerroppa, että miksi olet aina yleisenä syyttäjänä uskoville, Jumalan lapsille?
        Kerroppa, että miksi puhut aina itsestäsi ja kehut itseäsi kuin epäjumalan palvelija konsanaan.
        Kerroppa, että kumpi on sinulle tärkeämpää- totella Jumalaa vai puolustaa itseäsi?


      • Jarmo__EiKirj

        Juuri tästä minä edellä puhuin. Kaiken voi kääntää ihan suoraan kysyjälle itselle.


      • MINÄ.MINÄ.MINÄ

        Jarmo__EiKirj

        Pelkkää itsesi puolustamista, kehumista ja muiden syyttämistä.
        Lähteesi on saastainen ja Herran tahdon vastainen.

        ''MINÄ PUHUIN.
        Kaiken voi kääntää ihan suoraan kysyjälle itselle.''

        Et pysty vastaamaan asiallisesti. Lisäksi olet edesvastuuton ihminen.

        Nöyryyttä, hiljaisuutta
        Jumalan rakastaa.
        Ei siedä kopeutta,
        ylpeitä vastustaa.


      • rouvaTappinen
        MINÄ.MINÄ.MINÄ kirjoitti:

        Jarmo__EiKirj

        Pelkkää itsesi puolustamista, kehumista ja muiden syyttämistä.
        Lähteesi on saastainen ja Herran tahdon vastainen.

        ''MINÄ PUHUIN.
        Kaiken voi kääntää ihan suoraan kysyjälle itselle.''

        Et pysty vastaamaan asiallisesti. Lisäksi olet edesvastuuton ihminen.

        Nöyryyttä, hiljaisuutta
        Jumalan rakastaa.
        Ei siedä kopeutta,
        ylpeitä vastustaa.

        Tuo että kaiken voi kääntää ihan suoraan kysyjälle itselleen, sitähän käyttävät esim. korkeat virkamiehet hallinnossa kysyjän taakaksi. Siksi ei valittaminen virkamiesten toimista yleensä johda mihinkään. Ei valtion virkamiehet mitään profeettoja pyrikään olemaan, suojautuvat vain kansalaisia vastaan.


    • 88882222888

      Kristinusko, uskonto uskontojen joukossa. Enemmistö ihmisistä globaalisti ottaen uskoo johonkin muuhun kuin kristinuskoon. Ja yhtä kaikki, jokainen uskonto väittää olevansa "se ainoa oikea." Valtaapitävien keksintöjä kaikki. Oman valtansa tukemiseksi.

      • Laineen.kuiskaus

        Väärin.
        Raamatullinen kristillisyys on ainut oikea uskonto. Muut ovat paholaisen palvelemista.
        Raamatussa tulee selkeästi esille, että miljardeista ihmisistä vain pieni osa pääsee Uuteen Maahan ja Taivaaseen.
        Ja kyllä Jumala haluaa, että yhteiskunnassa on järjestys. Hän on itse Järjestys. paholainen haluaa kaaosta.


    • Jarmo__EiKirj

      Juttuhan on niin että sanon minä mitä tahansa, tekisin mitä tahansa, tai vaikka joku innoistuisi puolustamaan minua hyvikin argumentein tai ei, niin mikään ei muuttuisi syyttäjän näkemyksessä. Nämä samat/sama henkilö(t) syyttäisivät minua kaikesta mitä olen, teen tai sanon. Vain Jumalan ihme voi kääntää tämän muuksi.

      • Jarmo__EiKirj

        He puhuvat armosta mutta ovat armottomia, he kertovat totuudesta mutta puhuvat valheita ja he puhuvat nöyryydestä äärimmäisen nokkavalla ylpeydellä.

        Katsokaa itse dialogia, niin huomaatte kuka mitä ja miten.


      • Laineen.kuiskaus
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        He puhuvat armosta mutta ovat armottomia, he kertovat totuudesta mutta puhuvat valheita ja he puhuvat nöyryydestä äärimmäisen nokkavalla ylpeydellä.

        Katsokaa itse dialogia, niin huomaatte kuka mitä ja miten.

        Jumala on armollinen omillensa. Ja Hänen omansa tulee olla armollinen siten, että Raamatun totuus ja armollisuus kuuluvat yhteen.

        paholaista tai sen seuraajien tekoja kohtaan ei tule olla armollinen. Armollisuuteen sellaisia kohtaan liittyy kehoitus katumukseen ja uudestisyntymiseen ylhäältä.


    • Olkaa_valppaat

      Et erota Jarmo mikä on oikeaa ja väärää. Eivät kristityt ole sitä vastaan mikä on oikeaa ja totuudesta. Et vain kykene näkemään miten väärässä olet. Et myöskään kykene näkemään nöyryyttä etkä armollisuutta oikein. Sinä päättelet asiat ihan miten vaan itse haluat. Raamatunkin sana on sinulle aivan samantekevä. Tällä kaikella olet olevinasi Jumalankin yläpuolella ja Hänen veroisensa. Et vaan tajua asiaa. Saatana tahtoo toimia samoin.

      Kristityt täällä tahtoisivat mielellään nähdä sinut uudestisyntyneenä. Ano sitä. Jumala on todellakin olemassa ja kaikkea sitä mitä Raamatussa sanotaan. Olet vielä kiukuttelevien ateistien kanssa samalla puolella. Taatusti tämä ei ole ensi kerta että asia sulle sanotaan. Et vain syntihaluissasi välitä kuulla.

      • 1919

        Olkaa valppaat.
        Aamen kirjoituksellesi.


      • Jarmo__EiKirj

        Saanhan esittää yhden suoran kysymyksen, johon saan suoran vastauksen?

        Jos Jeesus tulisi huomenna, niin olisitko valmis kohtaamaan Hänet heti ja nyt?
        MINÄOLEN VALMIS!!!!
        Olen valmis tänään tai huomenna, olin valmis eilen ja olen sitä myös ylihuomenna.
        MITES SINÄ?


      • Laineen.kuiske
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Saanhan esittää yhden suoran kysymyksen, johon saan suoran vastauksen?

        Jos Jeesus tulisi huomenna, niin olisitko valmis kohtaamaan Hänet heti ja nyt?
        MINÄOLEN VALMIS!!!!
        Olen valmis tänään tai huomenna, olin valmis eilen ja olen sitä myös ylihuomenna.
        MITES SINÄ?

        Teehän se parannus sitä ennen. Jumala on järjestyksen Jumala.


    • Jarmo__EiKirj

      Kertokaahan ihan vapaasti suomeksi, missä asiassa olen väärässä, koska:

      Olkaa_valppaat
      31.7.2016 13:39
      Et erota Jarmo mikä on oikeaa ja väärää. Eivät kristityt ole sitä vastaan mikä on oikeaa ja totuudesta. Et vain kykene näkemään miten väärässä olet.

      Siis missä asiassa olen väärässä?

      • Jarmo__EiKirj

        Luultavasti olen mielestä/si/nne väärässä koska odotan niin palavasti Jeesusta Kristusta vapahtajaani, että julistan joka päivä Hänen tulemustaan tempauksen muodossa noutamaan meidät Taivaan iloon, viettämään lehtimajanjuhlaa.

        Tämä Jeesuksen paluun odottaminen on yksi Raamatu keskeisimpiä sanomia lopunajalle ja itseasiassa kaikille uuden testamentin sukupolville, ajasta riippumatta. Jokaista ihmistä kehotetaan odottamaan Herraa Jeesusta.

        Tätä täällä S24.n palstalla eniten minussa kavahdetaan, koska Jeesus on Herrani ja tunnustan syntini ja syntisyyteni hyvin avoimesti. Tämä kaikki käännetään minua vastaan, koska kaikki eivät halua Jeesusta mutta puhuvat kovaan ääneen kuin olisvat uskovia. Heidän sydämenstä jäätyy kuitenkin kysymykseen, JOS TODELLA JOUDUT JEESUKSEN KANSSA KASVOTUSTEN, mitsä sitten?

        Tästä syystä minua vihataan täällä niin paljon.


      • Olkaa_valppaat

        Jarmo: "Siis missä asiassa olen väärässä? "
        Näin sinun olisi pitänyt kysyä ajat sitten ja koetella se mitä sinulle sanotaan.

        Tässä ketjussa näitä asioita on osoitettu useaan otteeseen. Toivottavasti ottaisit vastaan niitä asioita. Olet aika yksin "taivaassasi" jos oletat ensinnäikin että kaikki jotka vain sanovat sinulle halleluujaa ja aamen ovat niitä uskovaisia. Olet nimittäin väärässä, ja sinun tulisi ttosiaan tutkiskella asioita joita sinulle sanotaan.

        1) Yhtenä asiana kuitenkin totean aluksi että halveksut monessa mielipiteessäsi Raamatun sanaa, mitä tulee esim arvostelemiseesi. Vääristä ennusteluista on lukemattomia kirjoituksia. Kumpa ymmärtäisit että ne ovat Jumalan sanomaa jokaiselle ihmiselle. esim. sinulle esitetty Jer 23:30-32 ei ole otettu asiayhteydestään irti. Koko Raamattuko tänne pitäisi pastata, ja sitten todeta että olet väärässä?


      • Jarmo__EiKirj

        Olen siis yksin ainoa joka odottaa aidosti Jeesusta? Niin minä tämän ymmärsin.

        Muuten tekstisi noudattaa erään ML nimellä tunnetun mummelin "selkeää" retoriikkaa, kuten asialistaa 1) joka päättyy yhteen. Toisin sanoen olet vain eräs palstan sekavimmin käyttäytyvimistä häirikkö tyypeistä, jotka vaihtavat nikkiä kuin kopiokone arkkia.

        Kuitenkaan et mainnut sanallakaan ydinkysymystä? Oletko valmis kohtaamaan Herran Jeesuksen, joka läpivalaisee sinut? Tämän kysymyksen kiertäminen kymmenellä muulla virkkeellä, todistaa missä hengessä.

        PS. Jeesuksen oma ei esimerkiksi komppaa omia kommenteejaan, kuten ML tekee, vaan on alusta loppuun sama henkilö. Muutenkin jos mennään henkilökohtaisuuksiin ja solvataan jotain vääräksi profeetaksi tai valheopettajaksi, niin se tehdään kyllä omalla nimellä. Mutta saatanan omat kirjoittaa millä tahtoo ja mitä tahtoo.


      • Voisinuavoi

        Vastahan sinä kirjoitit, että sinulle ei kuulu mitä mieltä toiset ovat.
        Kirjoitit myös, että ei kuulu sinulle ketä on bannattu kun palstan meno rauhoittui ja juuri sinun ystäväsi joutuivat poistumaan.


    • Jarmo__EiKirj

      Esitän uusien syytöksien kautta kierrellyn ja kaarrellyn kysymykset uudelleen?

      Siis missä asiassa olen väärässä? Siinäkö että odotan Jessusta?
      ja....
      Jos Jeesus tulisi huomenna, niin olisitko valmis kohtaamaan Hänet heti ja nyt?
      MINÄOLEN VALMIS!!!!
      Olen valmis tänään tai huomenna, olin valmis eilen ja olen sitä myös ylihuomenna.
      MITES SINÄ?

      Näihin kun en saanut mitään muuta kuin omituista uutta kierrellen kaarrellen pelkkää lisää syyttelyä.

      • Jarmo__EiKirj

        Tämän kirjoituksen jälkeen häämarssi alkoi soida päässäni hyvin juhlallisesti :)


      • Laineen.kuiskaus
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Tämän kirjoituksen jälkeen häämarssi alkoi soida päässäni hyvin juhlallisesti :)

        Jeesuksen toinen tuleminen ja siitä seuraa (maallisen?) häämarssin soiminen juhlavasti päässä... En ole koskaan kuullut aidon kristityn asennoituvan noin asiaan.


    • Jarmo__EiKirj

      Veikkaan että jokainen voi valehdellen sanoa odottavansa Jeesusta mutta se pitää heti muuttaa sanoiksi, ei kukaan tiedä sitä päivää. Elikkä kiistää näin palava Jeesuksen odottaminen HETI ja NYT.

      Ajatelkaas kuinka moni teistä uskovista HALUAA HETI HUOMENNA KOHDATA HÄNET?
      Jeesuksen Kristuksen joka tunsi jokaisen askeleesi ja jokaisen sanasi jokaisen multinikkisi takana, sekä jokaisen kättesi teon ja ajatuksesi todellisen piirteen.
      Joudut kohtaamaan itsesi tuomitsijan, joka on absoluuttinen TOTUUS, eikä se totuus, jota totuudeksi väitit.

      KUINKA MONI HALUAISI KOHDATA JEESUKSEN HUOMENNA AAMULLA?

    • Olkaa_valppaat

      Väärän profeetan kanssa on näemmä aivan turha keskustella. Kysyvät ja jankkaavat, mutteivat vastaa mihinkään. Täynnä ristiriitaisuuksia. Pienemmästäkin voitte tunnistaa valheuskovaisen. Sanovat olevansa uskovia mutteivat ole. Puuskuttaa tyhjiä hokemia Jeesuksen rakkaudesta mutta miten voi sanoo Jeesusta rakkaksi, muttei usko mitä Hän sanoo. Se on Jeesuksen perhettä joka on kuuliainen Jumalalle. Jarmo ei ikävä kyllä ole.

      Muistakaa mitä Jeesus sanoi: "Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko." Tällaista sanomaa hän eksyttääkseen sivuillaan hokee, ja ylistää itse itseään. Välillä taas on alentamassa tyyliin "kiitos etten ole kuten tuo fariseus", näin ei publikaani kuitenkaan sanonut, vaan fariseus sanoi tuolleen.

      Näinhän tuo Jumalan sana ilmoittaakin. Tyhjiä he vain hokevat eivätkä varoituksesta välitä. Matt 18 mukaan näitä varoituksista piittaamattomia tulee kohdella kuten pakania. Gal 1 sanoo että olkoon kirottu. Kyllähän noita herraherra hokijoita piisaa, mutta he tulevat saamaan ansionsa mukaan.

      Antikristuksen ja valheen palvelijana he tulevat ottamaan Jeesuksena vastaan antikristuksensa. Varoittakaa heistä ystäviänne, etteivät he tulisi osalliseksi heidän synneistä ja väärästä opista. Olkaa tehvehtimättä heitä älkääkä päästäkö heitä huoneisiinne. Pyhää henkeäkin lähtevät pilkkaamaan sanomalla olevansa totuuden edustajia ja kirjoittelevat täyttä valhetta ennustelevat ja asettavat näin Jeesuksen sanan häväistäväksi.

      Kunnioittakaa te Jumalan valitut Jumalan sanaa. Nuo väärät eivät sitä tee, mutta pitäytykää te Totuudessa.

      • Jarmo__EiKirj

        Liirum laarum... ei vastausta, vaan kaikki kääntyy jälleen ympäri ja pikkusen eri paketissa erilaisn syytelmin takaisin. Nimimerkki muuttuu, muuten tulema on sama.

        Jeesusta ei haluta odottaa, mutta kovaan ääneen puhutaan muusta uskonsisällöstä, kunhan ei tarvitse kohdata omaa tuomitsijaamme, joka näkee ja tietää kaiken.


      • Jarmo__EiKirj

        Jos puhtaat jauhot olisivat pussissa ja olisi valmis kohtaamaan Kaikkivaltiaan ja oman tuomiomme hetken, niin vastaus olisi ollut koko ajan aivan erilainen.

        Sellainen ihminen joka kaipaa Isän luo, Hänen tuomionsa vasaran alle, niin hän todellakin kertoo sen ja on valmis siihen joka hetki, milloin tahansa ja mielellään nyt ja heti.

        Mikäli sinulla on jotain pelkoja tuomiosi täytäntöönpanoon, niin siitä tiedät missä perheessä elät. TÄMÄ ON VAKAVAA ASIAA!

        Kaikkina aikoina ja kaikkia niitä, jotka sanovat ja suhtautuvat asiaan näin, heitä on lyöty, heitä heitetään vankiloihin ja heitä syytetään milloin mistäkin jumalanpilkasta tai kivitetään vääränä opettajana. Se on kaikenlisäksi Raamatussa vahvistettu asia!


      • Laineen.kuiske
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Jos puhtaat jauhot olisivat pussissa ja olisi valmis kohtaamaan Kaikkivaltiaan ja oman tuomiomme hetken, niin vastaus olisi ollut koko ajan aivan erilainen.

        Sellainen ihminen joka kaipaa Isän luo, Hänen tuomionsa vasaran alle, niin hän todellakin kertoo sen ja on valmis siihen joka hetki, milloin tahansa ja mielellään nyt ja heti.

        Mikäli sinulla on jotain pelkoja tuomiosi täytäntöönpanoon, niin siitä tiedät missä perheessä elät. TÄMÄ ON VAKAVAA ASIAA!

        Kaikkina aikoina ja kaikkia niitä, jotka sanovat ja suhtautuvat asiaan näin, heitä on lyöty, heitä heitetään vankiloihin ja heitä syytetään milloin mistäkin jumalanpilkasta tai kivitetään vääränä opettajana. Se on kaikenlisäksi Raamatussa vahvistettu asia!

        Kadu ensin. Toisena vaiheena rukoile uudestisyntymistä ylhäältä.

        Ja turhaan tuot fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa tässä yhteydessä esille. Väkivaltaa on maailmassa muutoinkin ja sen ei tarvitse liittyä mitenkään kristillisyyteen. paholainen pitää väkivallasta, kaikissa muodoissaan.


      • Jarmo__EiKirj

        Nikki vaan vaihtuu muttei sisältö, joka jälleen kiistää halun kohdata Jumala. Päin vastoin, Jeesuksen kohtaaminen on tämän nimimerkin mukaan henkinen ja fyysinen väkivallanteko, tai sillä uhkaaminen. Ja vedotaan maalliseen ihanuuteen, täällä olevan tarpeeksi väkivaltaa muutenkin.

        Sitten ensin vielä pitää katua puheitaan... Tämän nimimerkin mielestä Jeesuksen paluusta puhumista pitää katua, eikä saa mainita koko asiasta.

        Kaikki johtaa samaan sylttytehtaaseen, saatanaan, joka ei halua kuulakaan Jeesuksen paluusta.

        Umpikujassa olette, jotka luulette että voitte jatkaa elämäänne näin. Herran päivä on käsillä ja sitten ei enää ole mistä pitää kiinni. Olette tyhjän päällä.


      • Laineen.kuiske
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Nikki vaan vaihtuu muttei sisältö, joka jälleen kiistää halun kohdata Jumala. Päin vastoin, Jeesuksen kohtaaminen on tämän nimimerkin mukaan henkinen ja fyysinen väkivallanteko, tai sillä uhkaaminen. Ja vedotaan maalliseen ihanuuteen, täällä olevan tarpeeksi väkivaltaa muutenkin.

        Sitten ensin vielä pitää katua puheitaan... Tämän nimimerkin mielestä Jeesuksen paluusta puhumista pitää katua, eikä saa mainita koko asiasta.

        Kaikki johtaa samaan sylttytehtaaseen, saatanaan, joka ei halua kuulakaan Jeesuksen paluusta.

        Umpikujassa olette, jotka luulette että voitte jatkaa elämäänne näin. Herran päivä on käsillä ja sitten ei enää ole mistä pitää kiinni. Olette tyhjän päällä.

        Oletko psyykkisesti sekaisin?


    • Jarmo__EiKirj

      Jokainen varmasti tahtoisi kohdata vapahtajansa ja näin voisi ilmaista ääneen halunsa siihen, mutta kenellä teillä on todellinen tahto siihen, koska kuka uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja sanoa, tässä olen, tuomitse tai anna armosi langeta.

      Luterilainen kirkko perustaa valheensa sakrametteihin, samoin kuin valtiokirkot, eivätkä koskaan haluaisi kohdata elävää Jeesusta silmästä silmään, koska he ovat siitä luoneet jo tapauskonnon.

      Tämäkin multinikkeilevä ihmispolo rimpuilee ja rimpuilee tuskissaan, eikä uskalla ajatellakaan jonain päivänä kohtaavansa tuomionsa hetken, vaan syyttää mieluummin tällaisen asian maininneen mielenterveysongelmaiseksi, "psyykkisesti sekaisin".

      Kaikki jotka eivät uskalla ääneen sanoa TÄSSÄ OLEN HERRA JEESUS TUOMIOTSE, he eivät kykene kuin piiloutumaan kallionkoloon. Langetkaa päällemme, sillä kuka voi kestää totuuden kirkkautta!

      Jeesuksen takaisin tuleminen on ennen kaikkea henkimaailmalle se kaikkein kauhein painajainen, jonka nämä haluavat siivota mattojensa alle.

      MINÄ SANON TEILLE: TULE HERRA JEESUS!

      • Laineen.kuiske

        Minun nikkini oli Tunturipuron.solina. Joku rekisteröi sen ja siksi jouduin vaihtamaan nikkiä. Tiesit sen, koska olet lukenut kommenttini. Haluat vääristää tuonkin asian.
        Sinusta tulee mieleen vitsien blondi, jonka päätelmät ovat erittäin "persoonallisia". Voihan mieskin olla blondi...
        En kirjoittaisi näin, jos pitäisin sinua raamatullisena kristittynä. Aitoa kristittyä kunnioitan erittäin syvästi.


    • vääriäkristuksia

      Ja antikristus on joka. Ei tunnusta ihmiseksi lihaan tullutta poikaa Jeesusta .

    • Olkaa_valppaat

      Sen merkitys on hieman laajempi. Monet sanovat olevansa voideltuja eivätkä salli tulevansa arvosteltaviksi jaan langettavat kirouksia oikeiden uskovien päälle. Näitä "voideltuja" kristuksia on tänä päivänä useita, ja myös Jarmolle on saatana uskotellut että on sellainen.

    • ääretön

      1.Johannes 4: 1 - 3

      • dsffssd

        ok-


    • tyttö.kuusiaidan.takaa

      Niinhän se J on ,että silmä silmästä ja paha saa palkkansa ja hyvä tulee hyvän luokse!

      • poika.kuusiaidan.edessä

        Ja paha tulee pahan luokse. Laske tästä kumpi tulee silmä silmästä luokse:

        1. Mooses 4:23 Ja Lemek lausui vaimoillensa: "Aada ja Silla, kuulkaa puhettani, te Lemekin emännät, ottakaa sanani korviinne: minä surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani.

        Matteus 18:22 "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe