maksetut kommentit

maksettu

Voiko olla, että "satamat" keskusteluissa on maksettuja kehuja? Tuossa aiemmin oli ilmiselvä tapaus ja nyt taas uusi avaus. Sama kirjoitustyyli kuin aiemmassa keskustelussa. Onko joidenkin opiskelijoiden kesätyö, vai mitä ihmettä on meneillään.

9

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tottahan.se

      Kyse on pelkästään sinun harhaisuudestasi. Esimerkiksi Bodö on juuri sellainen kuin kävijät ovat kertoneet. Käy sinäkin katsomassa, sittenhän tiedät eikä tarvitse ihmetellä. Päiväkäynti on ilmainen joten rahakaan ei ole esteenä.

    • Timpuri78

      Kaikki on mahdollista, mutta ihan vastaavasti voi olla maksettuja haukkumisiakin.

      Jos kirjoitus poikkeaa jonkun kokemuksesta, siihen tulee usein myös vastakkainen kommentti. Ne voivat olla saman asian kaksi eri puolta, vaikka sitten onko hyvä, että opastetaan venepaikalle vai onko parempi ettei niin tehdä.

      Aika nopeasti selviää, mikä palvelu on ja sitten voi itse päättää tykkääkö vai ei. Aika paljon voi myös päätellä kirjoitutyyleistä. Kirjoittaja, joka käyttää alatyylin ilmaisuja ja haukkuu ilman perusteita, on todennäköisesti hiukan sekaisin.

      Vastuu on lukijalla.

    • Jurpå on lahjomaton ja kertookin nyt lopullisen totuuden Bodöstä yhden käynnin perusteella:

      Bodö on lupaava paikka.

    • MitaanTietamaton

      Tämän keskustelupalstan kautta saatava markkinointiarvo on hyvin vähäinen ja syötetyn mainoksen riski kääntyä negatiiviseksi varsin suuri. Aika epätoivoisessa tilanteessa pitä olla, jos tulee mieleen edes yrittää.

      Nykyisin ihmiset vaan uskaltavat jakaa myös hyviä kokemuksia eikä aina vain rutista maailman kataluutta. Sellaisiakin yrittäjiä on, jotka tykkäävät asiakaspalvelusta eikä se ole välttämätön paha. Loppujen lopuksi heitä on aika paljon.

      Toki näkyvyyttä voi täälläkin saada, mutta positiiviseen mielikuvaan pitää olla myös katetta tosielämässä.

      Parasta on kokeilla aivan itse. Minulla oli huono ennakkokäsitys yhdestä vierassatamasta yhden lyhyen pysähdyksen jälkeen. Viime viikolla sinne käytännön syistä jouduttiin. Satamakonttorin nuori kesätyttö osoitti sellaista asiakaspalvelua, että käsitykseni satamasta muuttui täysin ja poiketaan varmaan toistekin.

    • uusiasatamia

      turha kai tuollaista on pohtia, ei ole mitään keinoa saada selvää, kuka on kirjoitusten takana, Ihmetyttää vaan se, että kun palstalle ilmestyy normivittuilun sijaan jotakin myönteistä, salapoliisit ovat heti liikkeellä. Jokainen voi tietysti käydä itse katsomassa paikkoja ja muodostaa niistä mielipiteensä. Niille, jotka ovat seilaneet saaristomerellä pitempään, uuden sataman avaaminen on ilman muuta mielenkiintoinen ja huomionarvoinen asia.Brännskär, Örö ja Bodö ovat kaikki tervetulleita uutuuksia viime vuosilta.

    • UrbaaniaLegendaa

      Se on vain urbaania legendaa että jsiitä muka maksettais että kommentoi keskustelupalstoilla. Eri asia tietysti firmat joilla on sitä varten omalla työpaikallaan työntekijöitä joiden hommiin kuulu myös tuo kommentointi. Mutta sellaista ei siis ole olemassakaan että saisi maksun siitä et koto soffalla surffailis netissä kommentoimassa. Mielelläni itekkin ottaisin noin helpon homman jos siitä maksettais ihan oikea palkka vaikkapa 500 ekee kuussa

    • PelkkääVittuiluako

      Mitä kommenttia mahdat ihmetellä maksetuksi, olisi kai "viksua" hiukan täsmentää samapoliisityönsä tuloksia.

      • niintaitaaolla

        Luulen vittuiluksi. Näitä keskusteluita seuranneena taitaa kysyjä vain halunneen provosoida jotakuta. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Asiallisesti näyttää muut kuitenkin kommentoineen ja hyviä näkemyksiä, vaikka kysyjän tarkoitus oli kenties vittuilu jollekulle. Kohdekin taitaa selvitä tästä keskustelusta.


    • Hallojaa

      Voiko olla? Vastaus: ei voi olla. En usko milläkään satamalla liikenevän aikaa ja rahaa edes miettiä Suomi24:sta :D
      Mitkä satamat siis kyseessä ja oletko itse tarkistanut, ettei laatu pidä paikkaansa vai mitenkä tiedät kommentit maksetuiksi? Meillä on vapaamuurari presidenttinä, mut kansa kehittelee salaliittoteorioita jostain palkatusta internetmainonnasta alalla, jossa yrittäjälle jää käteen ehkä tonni kuussa. Nyt valoja päälle. Ei kukaan bisnesmielessä mitään vierassatamaa pyöritä. Se on elämäntapa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe