Tanssista iloa

hymy-huulet

Miksi tällä sivustolla ollaan niin ilkeitä kaikille ja
kaikesta. Tämähän on tanssinharrastajien palsta.
Tanssi on iloinen asia ja sopii kaikille, jotka
tanssimisesta tykkää. Me olemme eri-ikäisiä- ja
näköisiä. Sehän on vain hyvä asia. Teemme asioita
eri tavalla ja tansimmekin eri tavalla.
Miksi täällä aina etsitään vain asioiden huonoja
puolia. Jos tanssiminen tekee teistä näin
vihaisia, lopettakaa tanssiharrastus ja tehkää
jotain muuta.

38

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samameininkiseonmuualla

      Esimerkiksi Facebookin Tanssiporukassa suosituimpia keskusteluita ovat olleet kuitenkin ne, joissa on voinut naljailla jollekin. Ei tämä palsta siis poikkea tässäkään mielessä muista vastaavista juurikaan muutoin kuin nimimerkin osalta: täältäkin on naljailujen seurauksena lähdetty ovet paukkuen ja tultu vähän ajan päästä takaisin.

      Voi olla, että täällä on enemmän onnellisia ihmisiä kuin esimerkiksi Tanssiporukassa, jossa monet vakuuttelevat onnellisuuttaan: kel onni on, se onnen kätkeköön. Oikeastaan Tanssiporukassa on näin ajatellen enemmän onnellisia, koska 10 000 jäsentä ei ole milloinkaan puhunut onnellisuudestaan mitään, vaikka tanssit olisivat menneet kuinka hyvin.

      • IloinenTanssija

        Tää on just tätä, jonkun pitää olla aina onnellisempi. Ja mitä saamarin välii sillä on mitä Facessa kirjoitetaan. Noloo selostaa täällä mitä jossain Facessa puuhataan.


      • hölmöläisentäkkipultit

        Facessa on ollut monta kertaa väliä, mitä täällä kirjoitetaan. Facen moderaattori esimerkiksi kutsuu tätä suoleksi. Aika noloo. Ite kyl yrittäisin yhteistyötä enkä alkais haukkuu.

        Logiikallasi ajateltuna avaajan ei olisi pitänyt lähteä ruotimaan sitä, mitä täällä kirjoitetaan.


      • sairaskertomuksianäkyy

        Facessa kilpaillaan myös sillä, kenellä on kipein olkapää ja kenelle tulee kovin päänsärky artistin valoista sekä yskä tanssipaikan ja tanssikaverin pölyistä.


      • iloirtitanssinpuotteista

        Nyt facessa kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa omalla nimellä ja fotolla pahiten pilkata eteläsuomalaista tanssinjärjestäjää nimellä! Kohta ne joutuu käyttää tanssipaikanpitäjänkuvanmuokkausohjelmaa, kun ivasanat ei vaan kisassa enää riitä. Kyllä se on mun iloista asiaa siellä nyt. Käykääs katsoos! Ylläpitäjälle eoo kellään asia, kun se ois niiin turhaa alkaa häntä neuvoin.


      • tyypillisetpyyhkeettuli
        iloirtitanssinpuotteista kirjoitti:

        Nyt facessa kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa omalla nimellä ja fotolla pahiten pilkata eteläsuomalaista tanssinjärjestäjää nimellä! Kohta ne joutuu käyttää tanssipaikanpitäjänkuvanmuokkausohjelmaa, kun ivasanat ei vaan kisassa enää riitä. Kyllä se on mun iloista asiaa siellä nyt. Käykääs katsoos! Ylläpitäjälle eoo kellään asia, kun se ois niiin turhaa alkaa häntä neuvoin.

        Aitoa iloa tuottaa tuossa se, että yli 10 000 jäsentä on olemalla tykkäämättä sekä kommentoimatta ilmaissut tyytymättömyytensä kilpailun tasoon. Tanssiporukoitten pienissä kulisseissa tapahtuva suhmurointi ei ole kenenkään etu ja tästä on jäsenet nyt antaneet selkeän mielipiteensä siellä ja näpäyttäneet ylläpitäjää olemalla tykkäämättä hännen tölväisystään. Tyyppillistä sosiaalista kurinpalautusta siis havaittavissa?


      • hyväettäeimeuhkattu
        tyypillisetpyyhkeettuli kirjoitti:

        Aitoa iloa tuottaa tuossa se, että yli 10 000 jäsentä on olemalla tykkäämättä sekä kommentoimatta ilmaissut tyytymättömyytensä kilpailun tasoon. Tanssiporukoitten pienissä kulisseissa tapahtuva suhmurointi ei ole kenenkään etu ja tästä on jäsenet nyt antaneet selkeän mielipiteensä siellä ja näpäyttäneet ylläpitäjää olemalla tykkäämättä hännen tölväisystään. Tyyppillistä sosiaalista kurinpalautusta siis havaittavissa?

        Minäkin kävin katsomassa ja panin suurella ilolla merkille, ettei oltu vieläkään tykätty! Tästä tanssiporukalle täydet pisteet: sosiaalisessa mediassa dapahduvasda henkilö- eikä oikeastaan minkäänsuhdanteisista ongelmista meuhkaamisesta ei muuallakaan tykätä.


    • IloinenTyttöHymyilee

      Iloitaan kaikki tanssin huumasta ja jätetään ne negatiiviset kommentit vähemälle:)

    • menepois

      Minua ärsyttää kaltaisesi positiiviset ihmiset. Tulette tänne palstalle kehumaan elämäänne, normaali elämä sisältää kolikon toisen puolen niistä täällä kirjoitellaan

    • vielä-on-kesää-jäljellä

      Itse en ole positiivinen ihminen. Monet asiat ärsyttävät ja suututtavat.
      Mutta kun olen ollut tanssimassa tai tanssiharjoituksissa, saan siitä
      virtaa pitkäksi aikaa. Olen myös saanut paljon samanhenkisiä ystäviä
      tanssiharrastuksen kautta.

    • PostiivinenElämä

      Tämä on huomattu, mutta antaa kireepipojen olla, oma on elämänsä, hymyillään me postiiviset ja nautitaan tanssista samankaltaisten kanssa. Kyllä tanssi on ihanaa kun sen oikein oivaltaa 😊.

    • huokausnukkumaan

      Oikeasti vaikka on iloinen ja onnellinen, suhtautuu elämään positiivisesti ja muihin ihmisiinkin, niin tietysti on niitä surullisiakin päiviä ja hetkiä. ON elämässä eteen tullut monia vaikeuksia ja ikävyyksiä, vastoinkäymisiä jne. Niitä siis vaan tulee jokaiselle. Välillä voi olla iloinen ja mieluummin jakaisi hyvää oloa tuttujen ja puolituttujen kanssa, että edes joskus olisi kivaa. Itkeä voi yksin tai todella hyvän ystävän kanssa.

      Mutta sitten on vielä ihan erikseen hyvät käytöstavat ja toisten kunnioittaminen. Jossakin tuolla toisella aihealueella olen (ihan teknisiä juttuja tms) kohdannut ystävällisä ja avuliaita ihmisiä, jotka neuvovat. Toki eri ihmisillä on omat neuvot, mutta ovat sen verran taustastansa sanoneet, että osaan laittaa asian oikeaan suhteeseen, eli onko esim. ammattilainen vai harrastaa ko. asiaa.


      Olen ihan samaa ihmetellyt, että eikö tunnut raskaalta, jos on aina on vain valittamista ja toiset ihmiset ottavat päähän. Miksi sitten vaivautua koko sivustolle, jos näkee "tyhmiä" ajatuksia omasta mielestään, niin klikkaa vaan muualle.

    • Antapus

      Kauheeta paskaa tämäkin ketju. Kirjoittajat takuulla suvakkihuoria ja Kelan tuella loisivia.

      • LääkitysKohdilleen

        "Antapus" Otahan ne lääkkeesi niin muuttuu tuo kirjoitustyyli asialliseksi.


    • Rytmiboleron

      Olimme puolisoni kanssa juhannuksena lavatansseissa ja samalla
      juhlimme hääpäiväämme. Pyysimme orkesterilta häävalssiamme ja
      orkesteri kuulutti kappaleen ja soitti sen. Saimme onnitteluja tutuilta ja
      tuntemattomilta. Tanssilavayrittäjä tarjosi myös kakkukahvit. Jäi mukavat
      muistot hääpäivästä. Tanssi on ollut yhteinen harrastuksemme
      vuosikymmenten ajan ja on ykkösharrastus edelleen.
      Kertokaa mukavia tanssitarinoita, niitä olisi kiva lukea.

    • ÄinäänMiäs

      Vetäkää käteen

    • Starttaasny

      Kiitos hymyhuulille! Kysymyksesi on aito puuskahdus. Parempi kun ei näitä palstoja edes seuraa, oikeasti lavoilla käy reiluja ja iloisia ihmisiä. Vastikään autoni kanssa ongelmissa sen huomasi, kuinka talkoohenki ja auttamisenhalu ovat herkässä

    • kiittivinkistä
    • ÄinäänMiäs

      Kommarit!

    • perusfoksaaja

      Ihan nyt jos vaikka lähden tanssimaan , vaikka oon kurssit käynyt , niin ainakin naisten mielestä tanssin "väärin".En sais mennä foksina , tahtilaji väärä ,askelkuvio väärä jne ja jne. Eikös se niin mene että mies vie ja nainen seuraa ja jos on taidokkaampi niin pudotetaan vaatimustasoa viejän mukaan.

      Tansseista tämä jo lähtee. Pitäs olla tehokas ja näyttävä kuten työelämässä. Entä jos joku ei oo ? Jos ei nyt vaan haluta olla?

      • kannustetaanaina

        Perusfoksaajia lavoilla tarvitaan. Ole vaan oma itsesi ja nauti lavoilla menosta.
        https://www.youtube.com/watch?v=pOT8545HDtk
        " Eikös se niin mene että mies vie ja nainen seuraa ja jos on taidokkaampi niin pudotetaan vaatimustasoa viejän mukaan"
        -Oikeessa olet, näin on menty ja mennään -
        Naiset muistakaapa tämä juttu. Yleensä nämä miehet ovat ihan ihania persoonia
        ja ulkonäkökin moitteeton. Heitä hakee mielellään illan aikana.


      • vielä-on-kesää-jäljellä

        Kun käydään jatkuvasti tanssikursseilla ja harjoitellaan hikipinnassa
        kaikkia askelia ja kuvioita, se alkaa käydä työstä. Perusaskeleet on
        hyvä osata, niillä pärjääkin jo pitkälle. Iloinen mieli näkyy tanssijasta,
        se onkin kaikkein paras kuvio.


      • kurssejaonkäyty

        "perusfoksaaja
        Ihan nyt jos vaikka lähden tanssimaan , vaikka oon kurssit käynyt , niin ainakin naisten mielestä tanssin "väärin".En sais mennä foksina , tahtilaji väärä ,askelkuvio väärä jne ja jne. Eikös se niin mene että mies vie ja nainen seuraa ja jos on taidokkaampi niin pudotetaan vaatimustasoa viejän mukaan."

        Kuullostaa tutulta. Sekä miehissä, että naisissa on aina sellaisia, jotka
        neuvovat koko ajan ja kertovat mitä virheitä teen. Se vie joskus ilon
        koko tanssiharrastuksesta. Myös opettajat kursseilla opettavat erilaisella
        tavalla. Kuka sitten opettaa ja tanssii OIKEIN ?


      • KaikkiOsaa
        kannustetaanaina kirjoitti:

        Perusfoksaajia lavoilla tarvitaan. Ole vaan oma itsesi ja nauti lavoilla menosta.
        https://www.youtube.com/watch?v=pOT8545HDtk
        " Eikös se niin mene että mies vie ja nainen seuraa ja jos on taidokkaampi niin pudotetaan vaatimustasoa viejän mukaan"
        -Oikeessa olet, näin on menty ja mennään -
        Naiset muistakaapa tämä juttu. Yleensä nämä miehet ovat ihan ihania persoonia
        ja ulkonäkökin moitteeton. Heitä hakee mielellään illan aikana.

        Suomalaiselle perustanssi ja vähäeleisyys sopii kyllä. Antaa musiikin vaan viedä.


    • pierupierupierupierupier

      Sanokaa "pieru", niin tulette paremmalle tuulelle. Kokeilkaapa vaikka "pieru".

      Mitäs minä sanoin! Pieru on iloinen asia!

      • pieruainanaurattaa

        "Pieru" sanoessaan ihminen näyttää hymyilevän, vaikka hän murjottaisi! Kokeilkaapas seuraavan kerran tanssileirin päätösyhteiskuvauksissa ottaa ensin normal mykkäporukkakuva ja heti perään special "pieru"-porukkakuva, nin voitte vertailla, miten paljon ylemmäs yhteis-"pieru": n kiljaisevan porukan suupielet ovat nousseet?


    • Kansansairausnumero1

      Se on kuule se suomalaisten perusluonteeseen kuuluva kateus joka tekee tepposet ja panee parjaamaan toisten taitoja ja kaikkea sitä, mitä itsellä ei ole.

    • rytmiboleron

      Eilen Pavilla tanssittiin monenlaisella tyylillä. Oli kiva katsella ja tanssia.
      Esiintyjätkin olivat huippuja, tangokuninkaalliset ovat tittelinsä ansainneet.
      Molempien ohjelmisto oli monipuolinen: hyvää tanssittavaa musiikkia.

      • ehhanaa

        Ehhanaa!


    • ALMEERA

      Se on tuo SUOMALISTEN perus synti KATEUS, joka on läsnä joka paikassa . Olipa porukka mikä tahansa . Ja varsinkin tanssi porukka. Eikö vois jättää kateuden vaikka kotiin tanssien ajaksi, koska meillä kaikilla on oma tyylimme tanssia , viedä ja olla vietävänä. Nämä , navan alle menevät jutut on sit ihan jotain muuta.

    • se-hänelle-nyt-kertokaa

      iloirtitanssinpuotteista
      "Nyt facessa kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa omalla nimellä ja fotolla pahiten pilkata eteläsuomalaista tanssinjärjestäjää nimellä! Kohta ne joutuu käyttää tanssipaikanpitäjänkuvanmuokkausohjelmaa, kun ivasanat ei vaan kisassa enää riitä. Kyllä se on mun iloista asiaa siellä nyt. Käykääs katsoos! Ylläpitäjälle eoo kellään asia, kun se ois niiin turhaa alkaa häntä neuvoin."

      Mikä tekee tästä tanssipaikkojen ylläpitäjästä näin kiinnostavan?
      Minulle tuntematon, vaikka tanssinharrastaja olenkin.

    • kahdet_askeleet

      "Se on kuule se suomalaisten perusluonteeseen kuuluva kateus joka tekee tepposet ja panee parjaamaan toisten taitoja ja kaikkea sitä, mitä itsellä ei ole."

      Kun puhutaan tanssiharrastuksesta, niin ainakin itselleni se on harrastus.
      Vaikka käy välillä kursseilla, ei kaikkea tarvitse osata. Jätän mielelläni
      tanssinopetuksen ammattilaisille, enkä ala ketään neuvomaan.
      Tanssipaikoilla ei olla tanssikilpailuissa, vaikka joskus siltä tuntuukin.

    • kahdet_askeleet

      Miksi huolihditte lattioista ja muista tanssijärjestelyistä. Me tanssinharrastajat
      halutaan vain hyvää musiikkia ja iloista meinikinkiä, tulkaa mukaan....

    • hymy-huulet

      Lavatanssin harrastus on mennyt liian totiseksi touhuksi.
      Puhutaan vaan kuvioista ja iskuista. Nämähän ovat
      tärkeitä tanssin oppimisessa, kun ollaan kursseilla.
      Eikä ole ollenkaan paha juttu, jos osaa. Tanssin perusajatus
      on kuitenkin olla hyvää liikuntaa ja mukavaa yhdessäoloa.
      Jos ollaan liian kilpailuhenkisiä, on tanssista vaikea nauttia.

      • takarivissäontallaajat

        "Lavatanssin harrastus on mennyt liian totiseksi touhuksi "
        - Harrastajat voivat olla näitä , mutta onhan siellä muitakin viihteellä ;)
        https://www.youtube.com/watch?v=xkUt_tuOoYw

        ps. haet niitä, jotka jäävät ilman hakuja


    • onkokemusta

      takarivissäontallaajat

      "ps. haet niitä, jotka jäävät ilman hakuja"


      Takarivissä voi joskus olla se illan paras tanssija.

    • sivustaseurannut

      Onpa outoja keskusteluja saitilla. Porukka luulee tulevansa kilpatanssihengessä
      tanssipaikoille. Aika monen pitäisi katsoa peiliin siellä tanssipaikalla.
      Tanssinjärjestäjät yrittävät parastaan. Tarjotaan hyviä orkestereita ja muutenkin
      hyvät puitteet tanssimiselle. Kun on omassa taidoissa puutteita, ne sysätään
      tanssinjärjestäjän piikkiin. Miettikää vähän ihmiset!

      • Tanssitettava

        Eihän näistä kirjoituksista kannata välittää, ne jotka ovat negatiivisia eivät oikeasti osaa tanssia ja ovat kaikesta kateellisia. Kateelisuus katkeroittaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe