Ei tarvitse sanoa ei, kukaan ei pyydä kaljalle

Suunnilleen sama tilanne. Olen etäsuhteessa ja niinpä tilaa kyllä olisi hengailla sairaseläkeläisen. Jostain syystä en vain ole nyt kovin muotia. Itsekin tullut vähän ronkeliksi näin vanhemmiten, ettei kauaa jaksa tyhmyyttä kuunnella. Siis omasta mielestä tyhmyyttä, vaikka verrattain pitkämielinen olen. Viini on mukava kaveri.

Noh, pientä huumoria tähän iltaan; oma nimimerkki kaipaa oikeinkirjoitusta niin kuin tekstikin :D Noh, ensimmäinen viest Suomi24 yli 6 vuoteen, joten sallittakoon se. Kyllä sen seuran pitää olla sen verta laadukasta, että kykenee keskustelemaan rennolla meiningillä. Small talk myös hallinnassa. Joskus oon miettiny, että alkais käymään yksin paikoissa, siinä eniten hävettää ehkä ukolle kertominen :D Eikä se tätä mun tilannetta ymmärrä, koska omaa laajan kaveripiirin; kymmeniä. Lapsia halusin nuorempana, nyt vähän alle kolmekymppisenä kelkka kääntynyt sen suhteen. Yksinäisyys syö elämänilon, myös ilon lisääntyä.

No ,eipä Oo kukaan pyytänyt n 10 vuoteen . Alkaa jo Pikkuhiljaa sopeutua tilanteeseen,että näin keskenäni parasta

EI vois vähempää kiinnostaa ex- kaverit ja niitten jutut. Jos ihminen ei tuu toimeen ittekseen on jotain vialla. Ymmärrän kakarana ja teininä ryhmä on tärkeä, mut et aikuisena? Mielestäni se on heikkoutta. Mihin aikuinen parisuhteessa oleva ihminen tarvitsee ystäviä, en tajua, eikä sellaista tarvetta ainakaan itselläni ole.

aijaa sorry, huomasinkin kun luin tarkemmin et oot ilmeisesti nainen. Teille voi ompelukerhon juttutupa ollakin tärkeämpi, koska käsittelette ongelmia jauhamalla niitä ystävien kanssa...mut sulla on 5-10 ok kaveria, kuka jaksaa pitää yhteyttä edes noin moneen? Teet kärpäsestä jotain isoa härkästä...

Miehinen näkökulma, jonka arvo voi olla sulle nolla mut sanoinpahan kuitenkin.... Ehkä apua, joskus jos tulee ongelmia ukon kanssa...

Kavereita on pääasiassa siksi, että olen pitänyt heihin yhteyttä. Se tuntuu pahalta, kun ihmiset kaikkoaa ympäriltä, jos ei itse pidä yhteyttä. Ei se parisuhde korvaa ystäviä, eikä yksinäisiä iltoja, eikä sitä, kun olen viinipäissäni itkenyt mun miehelle sitä, ettei kukaan oikeesti halua olla mun kanssa.

Ihan sama tilanne itsellä.
Kyllä siihen tottuukin jossain määrin, mutta kyllä se rassaa.
Ja vielä, kun itse olen saanut haukkuja ja sosiaalisesti sairaaksikin on leimattu siitä, etten ole enää jaksanut yrittää yksipuolisesti pitää tyhjiä ystävyyksiä yllä.
Mun pitäisi aina soittaa ja juosta perässä, kukaan ei vahingossakaan soita perään ja kysy mukaan jonnekin, eikä edes yksinkertaista "Miten voit?"-kysymystä.
Ja mun pitäisi aina auttaa ja olla tukena(jopa rahallisesti), mutta itse en kyllä vahingossakaan saa tukea sillooin, kun sitä tarvitsisin.
3 vuotta sitten tuntui erityisen pahalta, kun jouduin leikkaukseen, minkä jäljiltä olin pitkään sairaslomalla. Kaikki katosivat, ei kukaan soittanut, että miten jaksat ja jos soitit, niin ei vastattu tai oli sitten niin kiire jonnekin, ettei ehdi paria minuuttia kauempaa puhua. Ja olishan se silloinkin ollut kiva saada joku ulkoilukaveriksikin silloin. Kun tämä leikkaus oli tuki- ja liikuntaelinsairauteen liittyvä operaatio ja kuntoilu oli siihen ehdoton hoito silloin. Ja sen jälkeen nää asiat on kaivelleet mua aikalaillakin. Ja kuinka ollakaan, mua on haukuttu selän takana TODELLA törkeästi ja ihan perättömistä(kin) asioista, kun en itsekään enää tuon ajan jälkeen ole viitsinyt tosiaan yrittääkään edes. AJattelin vain, että nyt näin paikkani näiden "ystävieni" suhteen, niin alan asennoitumaan heitä kohtaan samoin.
Nämä haukkumiset ovat olleet sitä luokkaa, että mä esimerkiksi asun jossain asunnottomien ym elämänsä menettäiden hätämaja-asuntolassa, missä vessatkin on yhteiskäytössä jne. Vaikka se ei ole missään vaiheessa pitänyt paikkaansa.
Olis kiva saada edes 1 oikeasti hyvä ystävä.
Sinänsä ei ole edes väliä, että olisko tämä ystävä mies vai nainen.
Kun mulla on ollut naispuolisiakin ystäviä ja he ovat olleet ihan oikeasti pelkästään ystäviä(tää oli sitä nuoruusaikaa). Vaikka mullekin seksi on ihan perusjuttu, niin se ei pyöritä mun maailmaani. Päinvastoin, eli mä kestän kyllä olla pelkkä ystävä/kaveri naisenkin kanssa.

Olen miettinyt sitä, mikä minussa on vikana. Onko meillä yksin jätetyillä joitain piirteitä, jotka saa muut ihmiset välttelemään meitä? Kerran yks "ystävä" sanoi mulle, että sun kanssa on helppo olla. Tämä samainen tyyppi jätti tulematta synttäreilleni, eikä vaivautunut ilmoittamaan, ettei pääse. Hän peruu tapaamiset, kun laitan viestiä koskien tapaamisen yksityiskohtia.
Mä olen face to face niin hyvää seuraa, mutta silti ilmankin pärjää hyvin. Pari muutaman vuoden "ystävyyttä" on myös kariutunut pitkälti, toinen ei vastaa viesteihin tai jos vastaa, niin tyylillä "viestisi mennyt ohi" ja kun kysyn seuraavassa viestissä jotain tarkennusta hänen kertomaansa asiaan, ei viestiä kuulu. Toinen vaikuttaa siltä, että jos ei ole parempaa tekemistä, niin tapaaminen onnistuu.
Ei minullekaan soiteltu polvileikkauksen jälkeen, itse kyselin paria kahville kun en talviaikaan päässyt juuri liikkumaan, mutta eihän ketään minun vointini kiinnostanut. Onneksi mies kävi kaupassa ja pari kertaa Alkossa :D

Vihdoin minäki rohkenen aukaista sanaisen arkkuni yksinäisyydestäni.
Olen 50 v. nainen,en ole ollut parisuhteessa moneen vuoteen, eikä varsinaisia ystäviä ole ollu koko aikuisikänä. Mies on ollut minulle tärkein ihminen.
Olen työelämässä sosiaalinen ja saanu siitä kiitosta, mutta kukaan työkaveri ei todella pyydä vapaa-ajan viettoon koskaan. Olen ittekin pyytäny, mut aina on joku syy olla lähtemättä minun kanssa minnekään.
Asun tällä hetkellä Savossa, jossa kaikilla on omakotitalo, mökki ja vene..ja ihana mies ja laiska kotielämä. Kukaan ei nykyään haluu jakaa omastaan, pelkääkö ne, että vien niitten ihanat miehet...
Olen vuosia matkustanu ja käyny yöelämässä yksin, se ei ole ongelma. Mut mielelläni jakaisin kokemuksia toisen kanssa.
Olenko ihan väärässä, mutta luulen tuon somen tuhoavan todelliset ihmiskontaktit. Itse en ole somessa, koska haluun nähdä kenen kanssa olen tekemisissä,vai olenko sittenkin vain kalkkis?
Mulla on aikuiset lapset, jotka ei aina haluu nähdä minuu. Juuri ovat itsenäistyneet.
Perhe on ollut siis aina mulle tärkee.

Hienoa se on kun säästää rahaa