Hyvät hyssykät.

Hyvät-hyssykät

Hyvät,hyssykät.Eipä suomussalmen hautausmaalla niin siistiä nykyään ole,kuin noin 5-6.vuotta sitten esim.Aitaa kun oli leikattu,sinne oli rumasti jätetty.leikuu jätteetkin.aika epäsiistiä koko homma.eräs hautakin oli peitetty koneella ilmeisesti.kivet oli jätetty.keräämättä siitä ypäriltä.aika törkeetä silmälle.aidoissakin ruskeita lehtiä vain ,jätetty,kun leikattu muka oli.ei kovin kaunista kateltavaa kun ruskeena ne aidat.nyt sen näkee,kait uudet työmihet melkein varmaan on vaihdettuna.arvosanan antaisin vain 6.Lisäksi joku oli rimmannut kivien ympärykset.kivissä oli tarttunut heinä.ei ennen noin saanut jäädä,jos näin nostetiin häly.ne piti ola puhtaat.Muttä nyt on näin nähtävä.ei minusta,eikä varmaan monesta muustakaan kovin kaunis hautausmaa silmälle.

66

1240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seurakuntahoitaahyvin

      Kävin siellä hiljattain ja minusta siellä oli kaunista ja siistiä.

      Korkeintaan se ihmetytti, kun joillekin haudoille oli tuotu kukka tai pari ja jätetty sikseen hoitamatta ja kastelematta. Onhan tuoja tietysti itse voinut sairastua ettei ole päässyt käymään haudalla kukkia hoitamassa.

    • opekoseoli

      Oliskohan sinulla aloittaja ekaksi opetella kirjoittamaan? Voi reppana, missähän sinä olet koulusi käynyt?

      • upekoseoli

        opeko! osaatko lukea jos kirjoitan näin sullakin on tuo eka lause päin persettä jos virheet ärsyttää niin tässä sulle pureskeltavaa älä menetä uniasi tään takia no saitkos selvää pilkuille ja pisteille on aivan sama vaikka olisivat saunan takana juttuhan se on tärkeä ei välimerkit

      • opekoseoli

        Ei se todellakaan ole sama, että kuinka kirjoittaa! Eihän tuosta aloittajan sepostuksesta saa mitään tolkkua! Yhteen pötköön painettua tekstiä! Eihän tuota jaksa lukea edes loppuun saakka! Kukin taaplaa tyylillään..

    • Kyllästyttää

      Kyllä aloittaja reppanalla on jäänyt pahat traumat siitä hautuummaan työpaikasta kun taas aloittaa uuden ketjun. Ehkä olisi ollut paremoi jos sitä paikkaa ei alkuunkaan olisi annettu hänelle vaan tosi työmiehelle joka ei nyhjää tyhjästä.

      • hyvät-hyssykät

        Kuuleppas reppana.Asiahan on tosi,ei niin siistiä ole hautuumalla,kuin enne.noin 5.vuottakin sitten.siloin oli kaikki järjestyksessä,aidat.rimmeröinnitkin paremmin.Sanon esimerkin .jos koneella täytetään hauta.onkos pakko kivikasoja jätää ympärille,eikös ne voi kerätä pois törkeetä ,kun omaiset käyvät katsomassa ja ihmiset hautaa.ja enneaikaan muotoiltiin hauta päälisin puolin,nyt vain läsäytetään mullat päälle ,ei mitenkään kaunista kumpua ole saatu.moni on sanonut jo näin.Sinä joka kirjoitit.tään kyllästyttää.Itse et tiedä mitään.Ole hiljaa sä.

      • Rimmerimies

        Kuule.sanonsulle vielä älä sä puutu toisten asioihin,kuin et ennenkään.työmies ei ole työmies jos ei ole siisti.reppana.onko paljonvaadittu jos et enää kommentoi näitä.lue vaan ja ota opiksi.et itse tiedä mitään.Ole hiljaa sä.

    • vgfdf

      pahastipettynyt tuki turpasi.

    • KäyhänKävelemässäUusiksi

      Kyllä se kuule hautausmaa näyttää oikeinkin siistiltä. Kävin itsekin kiertelemässä nyt ihan aamutuimaan viestisi takia siellä kun lähellä asun ja siistiähän siellä oli. Sanoit aidasta leikeltyjen risujen olleen maassa mutta kerättyhän ne oli sieltä. Ensinhän aita leikataan ja lopuksi kerätään risut talteen, eikai sitä kesken työn voi mennä arvostelemaan vai mitäpä sanot veikkonen. Loppuu nyt se turha valitus, kateellisten panettelua vain. Ihan myötähäpeä tulee kun kaikki tietää kuka täällä kirjoittelee näitä hautausmaa-viestejä. Teboilillakin kuulostivat isoon ääneen nauravan tusinan verran paikkakuntalaisia tälle hommalle kun veikkaukset kävin tekemässä.

      • tombstone

        Samaa mieltä,ainoastaan näin ulkopaikkakuntalaisena ihmetytti että siistittyäni haudan jouduin kantamaan kuihtuneet kukat hautausmaan aitojen ulkopuolelle koska ainoat roskikset ovat siellä,varmaan säästösyistä.En ole muualla Suomessa törmännyt moiseen.

      • ihmettelenvaan
        tombstone kirjoitti:

        Siis mitä?! JOUDUIT kantamaan kuihtuneet kukat pois? Oliko ne kovin painavat? On ne tietysti vaikeat kantaa pidemmän matkaa, mutta täytyyhän ne viedä pois.

        Totta kai ne täytyy viedä pois, eikä kai nyt roskiksia voi sijoitella hautausmaalle? Hautakivien väliinkö?

        Anteeksi, jos ymmärsin viestisi väärin.

      • kallekustaa-

        Hei.kommentoin sulle.Totta on ,no siellä on vaihtuneet työmiehet.kyllä ne kuihtuneet jo ,varsinkin jos 2,viikoa jo hautaaamiseta on kulunut,suorastaan ehkä törkeetä omaisten katseltavaa,ennen vietiin pois ,jo kuihtuneet kukat seppeleet.Muttä ehkä on hälläväliä,nyt toiminta nykyisin,Eikö kerkiä välillä,viemään kuihtunemaat kukat ,jo pois ja tasoittaa hauta.Ihmettelen suuresti mäkin.Täällä vain haukutaan kuule,entisiäkin työmiehiä,ei kuule mukavalta tunnu.nyt puhumatta paras eteenpäin.kiitos vain kommentista sulle.Ja hyvää kesää sinulle.

      • kallekustaa-
        kallekustaa- kirjoitti:

        Kuule.hyviä työmiehiä siellä nytkin,En parjaa.

      • tombstone
        ihmettelenvaan kirjoitti:

        Siis mitä?! JOUDUIT kantamaan kuihtuneet kukat pois? Oliko ne kovin painavat? On ne tietysti vaikeat kantaa pidemmän matkaa, mutta täytyyhän ne viedä pois.

        Totta kai ne täytyy viedä pois, eikä kai nyt roskiksia voi sijoitella hautausmaalle? Hautakivien väliinkö?

        Anteeksi, jos ymmärsin viestisi väärin.

        Ymmärsit ihan oikein mutta et käsittänyt,kaikilla muilla hautausmailla jossa olen käynyt roskikset ovat hautausmaan aitojen sisäpuolella ilman että ne olisivat nyt hautakivien välissä. Ei ne painaneet mutta kiertelin,kun lomareissulla olin,koko hautausmaan eikä rehut käsissä olleet mukavia.

      • hajaantukaaeinähtävää
        kallekustaa- kirjoitti:

        Kuule.hyviä työmiehiä siellä nytkin,En parjaa.

        Yksi Mummu kertoi hyvät työmiehet hautausmaalla nyt, Eivät aina edes pidä Kahvi taukoa. Yksi tuttu mummu sanoi. oli oikein iloinen. Hautaus Maalla, on nyt Hyvä. henki

      • jokinongelmasiinäon
        tombstone kirjoitti:

        Ymmärsit ihan oikein mutta et käsittänyt,kaikilla muilla hautausmailla jossa olen käynyt roskikset ovat hautausmaan aitojen sisäpuolella ilman että ne olisivat nyt hautakivien välissä. Ei ne painaneet mutta kiertelin,kun lomareissulla olin,koko hautausmaan eikä rehut käsissä olleet mukavia.

        Syy voi olla lähinnä tekninen, roska-auton pitää päästä tyhjentämään astiat silloin tällöin. Se on iso auto ja sen kääntäminen tarvitsee paljon tilaa. Mitä Suomussalmen hautausmaata tiedän, niin epäilen, että vaikeaa sinne on isolla autolla mennä peruuttelemaan tai kääntymään niin, ettei nurmikot mene piloille.

        En tiedä, ehkä kannattaisi kysyä seurakunnasta, miksi näin on.

      • tombstone

        No ilman muuta siihen on ilmiselvä syy,säästäminen.On päivänselvää että on halvenpaa paikallisen jätefirman noutaa ja tyhjentää roskikset yhdestä paikasta mutta pointtina oli että onko srk:n ainoa asia säästää joka paikassa vai olisiko pieni kunnioitus myös omaisia kohtaan myös paikallaan.En oikein hyväksy että srk:ssakin mennään ainoastaan eurot edellä.Kaikenkaikkiaan hautausmaasta jäi jotenkin alakuloinen ja nuhruinen fiilis.Kuten mainitsin en ole muilla hautausmailla törmännyt moisiin roskis järjestelylyihin vaikka varmaan muillakin seurakunnilla on taloudellisesti tiukkaa.

      • roskahyrrä

        Et ole tainnut oikein monella Hautausmaalla käydä, kun ihmettelet roskiksien paikkaa?! Hyrskällä sama juttu, kuten lähes kaikissa, missä minä olen käynyt ja niinhän se pitää ollakin! Roskakorien paikka ei todellakaan ole hautusmaalla, vaan mieluummin ulkopuolella, josta ne on helppo tyhjentää! Tässä tuskin on mistään säästämisestä kysymys, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kuorma- autoilla voi ajella pitkin hautausmaiden kapeita polkuja!

      • korven-kyynel
        hajaantukaaeinähtävää kirjoitti:

        Yksi Mummu kertoi hyvät työmiehet hautausmaalla nyt, Eivät aina edes pidä Kahvi taukoa. Yksi tuttu mummu sanoi. oli oikein iloinen. Hautaus Maalla, on nyt Hyvä. henki

        Hei.ehkä on ja ehkä ei.Sanon vain paremmat oli enen kun nyt.On ehkä sellaisiakin nyt työmiehiä siellä,että kunasta on vituilematta pantu pois,niuhottajat,olen kuulutkin.ei varmaan ole palkaa siellä riitänyt,kunassa.Se on valetta ettei kahvitaukoa ,siellä pidetä,elä kehtaa noin sanoa,et tiedä silloin mitään.Kaikenlaista tekstiä sinulta tulee,vittuilet mulle vain.Kertokoon mummu mitä tahansa.moni on sanonut kulkiesaan siellä ruskeet lehedet vain aidoista paistaa,ei ole kehdattu rautaharavaa käyttää,päältä ,kun on leikattu,ei kovin siistiä olenkaan ,aidoissa,ons enähty.varsinkin sankarihaudoilla.rumaa jälkeä vain.kuivaneet lehedet ruskeet kiikuu yllä ja sivulla,että tälläistä.18

      • tombstone
        roskahyrrä kirjoitti:

        Et ole tainnut oikein monella Hautausmaalla käydä, kun ihmettelet roskiksien paikkaa?! Hyrskällä sama juttu, kuten lähes kaikissa, missä minä olen käynyt ja niinhän se pitää ollakin! Roskakorien paikka ei todellakaan ole hautusmaalla, vaan mieluummin ulkopuolella, josta ne on helppo tyhjentää! Tässä tuskin on mistään säästämisestä kysymys, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kuorma- autoilla voi ajella pitkin hautausmaiden kapeita polkuja!

        Kuuleppas,kyllä olen käynyt tosi monella,etupäässä etelä-suomessa,ei niitä roskiksia missään noudeta autoilla aitojen sisäpuolelta.Hautausmailla on yleensä omapaikka biojätteille ja hautausmaan henkilöt hoitavat roket omilla koneillaan.Hyrynsalmen hautausmaa paljon viihtyisämpi kuin S:salmen.

      • OikeallaMallilla
        korven-kyynel kirjoitti:

        Hei.ehkä on ja ehkä ei.Sanon vain paremmat oli enen kun nyt.On ehkä sellaisiakin nyt työmiehiä siellä,että kunasta on vituilematta pantu pois,niuhottajat,olen kuulutkin.ei varmaan ole palkaa siellä riitänyt,kunassa.Se on valetta ettei kahvitaukoa ,siellä pidetä,elä kehtaa noin sanoa,et tiedä silloin mitään.Kaikenlaista tekstiä sinulta tulee,vittuilet mulle vain.Kertokoon mummu mitä tahansa.moni on sanonut kulkiesaan siellä ruskeet lehedet vain aidoista paistaa,ei ole kehdattu rautaharavaa käyttää,päältä ,kun on leikattu,ei kovin siistiä olenkaan ,aidoissa,ons enähty.varsinkin sankarihaudoilla.rumaa jälkeä vain.kuivaneet lehedet ruskeet kiikuu yllä ja sivulla,että tälläistä.18

        Itse muistan kuinka 5-6 vuotta sitten aita oli leikattu todella heikosti. Oli aivan epätasainen, tekijä kuulemma istui mieluummin kahvitauolla kuin työn parissa ja huhu kertoo ettei enää sen takia olisikaan töissä. En tiedä tarkemmin koska en tunne tapausta mutta näin ovat puhuneet kylällä. Hyvä vain jos siellä on nyt uudet tekijät! Hautausmaa paljon paremmassa kunnossa tänäänkin kuin aiempina vuosina, kerkiääkö nykyiset työntekijät pitää kahvitaukoja ollenkaan kun ovat niin reippaita? Palkankorotus heille, vaadin minä!

      • sepä-se
        OikeallaMallilla kirjoitti:

        Vastaan sulle.empäs mä ole silloin leikannut.Eikä mahtanut leikaaja istua kahvitauolla.Se leikatiin enne kahvitaukoa,ja viime sekuneilla kahvitaukoa,menivät kahvitauolle,huom.Siloin leikattu kunolla ,nyt huonommin,elä puhu paskaa.Näkeehän moni,joka on sanonut,ei niin siistiä,jälkeä kuin silloin.Mutta oli mites oli,Silloin oli parempaa ,siistimpää,sano mitä sano.

      • ParempiNytKuinEnnen
        sepä-se kirjoitti:

        Vastaan sulle.empäs mä ole silloin leikannut.Eikä mahtanut leikaaja istua kahvitauolla.Se leikatiin enne kahvitaukoa,ja viime sekuneilla kahvitaukoa,menivät kahvitauolle,huom.Siloin leikattu kunolla ,nyt huonommin,elä puhu paskaa.Näkeehän moni,joka on sanonut,ei niin siistiä,jälkeä kuin silloin.Mutta oli mites oli,Silloin oli parempaa ,siistimpää,sano mitä sano.

        Niin hyvin siellä nykyiset työntekijät tekevät hommansa entisiin nähden että todellakin palkankorotusta kehiin! Hyvästä työstä pitää palkita, niin se vain on. Huonosta työstä laitetaan uusi tekijä tilalle, näinhän se maailma pyörii. Hautausmaan puskat olivat myös viimeisen päälle leikattu, sattumoisin minulla oli repussani vatupassi remonttihommien takia ja mittailin siinä aikani kuluksi niin kyllä se vaan vatupassikin näytti että suora on eikä muuksi muutu! Mutta oli miten oli, nyt on parempaa ja pidetään tästä kiinni!

      • siisteinhautausmaa
        ParempiNytKuinEnnen kirjoitti:

        tämä on niin totta setäni kertoi että työmiehelle kuuluu työmiehen palkka ja lässyttäville työnvieroksujille verokortti

        kaikille seurakunnan työntekijöille palkankorotus ja hautausmaan työntekijöille vähän isompi on niin hyvää jälkeä nykyään

    • kkäääää

      Onko nurmen alla lepäävät valittaneet? ? Joutavaa marinaa hautausmaan epäsiisteys mukamas.

      • korvaton1

        Hyvä ääliö,voiko nurmen alta valittaa,jos voisi niin kuuluisi helvetinmoinen valitus.

      • Moskova

        Voi saatana ääliö säkin,ei voi huom.Mutta kulkijoiden silmät,,eikait ne sokeita ole,siisteytteydstä sanoin vain.ei kuoleet maanalla valita.vaikka kuis olisi siivotonta.Vain maanpäällä kävelijät,Huom.Että sellaista peliä.

      • eisuaselevää
        Moskova kirjoitti:

        Voi saatana ääliö säkin,ei voi huom.Mutta kulkijoiden silmät,,eikait ne sokeita ole,siisteytteydstä sanoin vain.ei kuoleet maanalla valita.vaikka kuis olisi siivotonta.Vain maanpäällä kävelijät,Huom.Että sellaista peliä.

        Entäs vetten päällä kävelijät,arvon ääliö,jäikö kiertokoulu vaiheeseen?

    • abcc

      Kuule.kerron sulle.Älä aloita suusoittoa.yks mummo kerto,heinä vihreä on.ennen oli paljon paremmin kaikki.Sä et tiedä,mitään.

      • oletliianfiksutänne

        Entäpä jos jatkaisit niitä keskusteluja ihan vaan siellä viisaiden mummujen kanssa.
        Näethän sinä, miten tyhmiä täällä kaikki ovat.

        Sinä kaikkein viisaimpana ymmärrät varmaan pysyä pois täältä jatkossa ja jatkaa keskusteluja ihan kotipuolessa viisaampien kanssa.

    • ranejune

      Samaa mieltä edellisen kanssa! On se kyllä surkeaa, kun olisi työhaluja, eikä pääse seurakuntaan töihin!! Toisaalta kun katsoo sen juttuja ja kirjoitustaitoa, niin ei tarvitse ihmetellä!!!

      • liiankinmoneksimeitäon

        Työkyvytön hän ilman muuta on, ei valitettavasti kelpaisi edes vapaaehtoisiin töihin.

        Pysyis vaan siellä mummopiireissä juttelemassa...........

      • EiköMaistunutTyö

        Edellisessä hänen aloittamassaan keskustelussa muutama hänet tunnistanut ihminen kertoi että kyseessä sellainen työntekijä jolle työ ei ole nuorena maistunut ja jos on johonkin päässyt niin ollut laiskuri työpaikalla, voi reppanaa. En siis itse tunne tapausta, mutta tässä olen hänen aloittamansa keskustelut aina ajankuluksi lukenut.

    • Polliiiasi

      Älä sä jatka nyt.tosi työ mies kyseessä.Säälittävää kyllä kun olette tolloja.menkää kuule katsoman kuinka työmis tekee työnsä.jos et tunne tpausta.ole sä hiljaa ja vaikene.

      • paskan-jauhajat21

        Vastaan sulle.kiitos vain,se on totta,tollot täällä moitii entisiä työmiehiä.ne eivät tunne tapasuta,on muutakin ollut,kuin työnteosta.Asia varmasti on näin.Täällä vain vituilaan toisia.Onse perkele kumma kun joku paska kirjoittelee ja vituilee toisesta.Puhukoon mitä tahansa,itse kirjoitaja on vain lonkanvetäjä varmaan.Oli mites oli ,olen samaa mieltä kuin sinä joka kirjoitit järkevästi.Hän ei tiedä asiasta mitään.

      • Tolloillaaan

        Kiitos.tollot toitoottaa.eivät tunne miestä.Tämä palsta on vain vittuiluja varten.älkää kirjoitelko jos ei ole muuta asiaa.

      • ukki-maalta
        Tolloillaaan kirjoitti:

        Kiitos.tollot toitoottaa.eivät tunne miestä.Tämä palsta on vain vittuiluja varten.älkää kirjoitelko jos ei ole muuta asiaa.

        kiitos sulle.totta on joka sana ,mitäs kirjoitit.Itse ovat ääliötä,jotka toista panettelevat,vittuilevat.Sehän on niin että,eivät perkele mitään asioista toisesta,työmiehestä.Asioita voi katsoa työnjohto porrasta myöten.kieroilua,ja sen semmoisia asioita.Täällä kyllä vituilaan ja panetelaan.luulevat nyt olevansa parempia muita,voivat olla vain tolloja vituilijoita,eivät tosijaan asioista tiedä mitään,mitä on tapahtunut eräitä kohtaan.Puhumatta paras jatkamasta kirjoitusta.Mutta kuiteskin rehelisyyttä ei ole ollut olenkaan ,hautuumaalla,entiä työmiehiä kohtaan.jos hikihatussa on hommans atehnyt eräät.vain vituilun täälläkin saa palkan ja työmaalla enenkaiken on saanut.

      • erfanzenelli
        ukki-maalta kirjoitti:

        Aikamoinen sälli. Toteaa ensin, että "Itse ovat ääliöitä,jotka toista panettelevat,vittuilevat" ja heti perään haukkuu kaikki johtajia myöten.

        Onnea työnhakuun.

      • auttekeemiestä
        paskan-jauhajat21 kirjoitti:

        Vastaan sulle.kiitos vain,se on totta,tollot täällä moitii entisiä työmiehiä.ne eivät tunne tapasuta,on muutakin ollut,kuin työnteosta.Asia varmasti on näin.Täällä vain vituilaan toisia.Onse perkele kumma kun joku paska kirjoittelee ja vituilee toisesta.Puhukoon mitä tahansa,itse kirjoitaja on vain lonkanvetäjä varmaan.Oli mites oli ,olen samaa mieltä kuin sinä joka kirjoitit järkevästi.Hän ei tiedä asiasta mitään.

        Ompa ikävästi asiat,mahtaa olla vaikeasti invalidisoitunut tämä lonkan vetäjä.Miten se sitä vetää? Talvella pulkassa,kesällä maitokärryissä? Eikö mikään tekonivel leikkaus auttaisi?

      • Se-koira-älähtää
        erfanzenelli kirjoitti:

        Aikamoinen sälli. Toteaa ensin, että "Itse ovat ääliöitä,jotka toista panettelevat,vittuilevat" ja heti perään haukkuu kaikki johtajia myöten.

        Onnea työnhakuun.

        johon kalikka kalahtaa. Tismalleen.

        Jos vainaja on haudattu kesällä, niin monissa seurakunnissa on käytäntö, että haudan kukkien annetaan olla haudalla kaksi viikkoa ja sen jälkeen seurakunnan työntekijä korjaa ne pois. Tuona aikana omaiset voivat hakea haudalta esim. surunauhat pois, jos haluavat niitä muistoksi jne.

        Ottakaa ensin selvää asioista, ennenkuin täällä ihmettelette ja päivittelette hautausmaan "sotkuisuutta."

    • 5921

      280kyllä tunnetaan lonkanvetäjä ollut ikänsä .

    • hupiukko2

      Oon 60vuotias,
      oppimaan innokas,
      sain nimen hauskimman - Veikko.
      On paljon tehtävää,
      uutta ja tärkeää,
      puuhailee touhuissaan veikko.
      Maailma muuttuu, niin minäkin,
      oppaiksi vanhemmat värväsin!
      Vaikea varttua,
      itkua parkua,
      muistan myös iloita veikko,
      Veikko, veikko.
      Oon veikko
      hi hihi hi
      hei vain!

      • hiirulainen.M

        Vai oletsä veikko.No Veikolla menee lujaa sittenAnna mennä vaan.Lue raamattua rauhassa sinäkin,pääset taivaaseen.ei siellä vituilla kellekkään,kuin täällä maanpäällä.Jos ei ole syntinen ,sieltä katselee jumalan kanssa,syntisiä työntekijöitä maanpäälle.Mutta pitää olla rehelinen,kaikesta.,ei syntinen muutes ei pääse sinne.Jatka sä Veikko vaan siellä jossakin.Oikein hyvää tulevaa joulua sulle.

      • EläköönLucifer

        Itse palvon Luciferia eli ns saatanaa. Lucifer eli valontuoja antoi ihmisille vapaan tahdon, kun taas Jumala halusi pitää ihmisen sätkynukkena omassa terraariossaan. Kostoksi Jumala ajoi Luciferin pois taivaasta, koska oli vapauttanut ihmiset ja sen takia Luciferia sanotaankin valontuojaksi.

        Kaikki tietävät raamatun ja lukevat sieltä vain yhden version tarinasta eli kristittyjen/juutalaisten ym. Onko sinulla tapana ihan yleisestikin esim. riitatilanteissa kuunnella vain toisen osapuolen versio tapahtumista sen sijaan että kuulisit molempia?

      • Herjaaaaa
        hiirulainen.M kirjoitti:

        Vai oletsä veikko.No Veikolla menee lujaa sittenAnna mennä vaan.Lue raamattua rauhassa sinäkin,pääset taivaaseen.ei siellä vituilla kellekkään,kuin täällä maanpäällä.Jos ei ole syntinen ,sieltä katselee jumalan kanssa,syntisiä työntekijöitä maanpäälle.Mutta pitää olla rehelinen,kaikesta.,ei syntinen muutes ei pääse sinne.Jatka sä Veikko vaan siellä jossakin.Oikein hyvää tulevaa joulua sulle.

        Oikeasas olet hiirulainen. Palsta on muuttunut vittuilupalstaksi. Täällä herjataan toisia.

      • puppe.m

        Herjaaaa.kiitos,totta on,täällä vain toisia herjataan vituilaan.etsä tiedä,kuis joitakin kohtaan on herjattu,ja pannattu.Itse ovat ehkä vittumaisia ihmisiä.kiitos kun huomaat.Sanon sulle ,entisiä työmiehiä ,seurakun,herjataan vituilaan vaan.jos sä tietäsit .mites kuulostaa pahalta.Mutta kuulostelaan vaan rauhassa,näit tekstejä.

    • Joopaseniin

      Aina, minun muistini ajan, hautausmaalla on ollut niin siistiä ettei siistimpää voisi olla. Aivan turhaa purnata.

      • SelvääParannusta

        Onko sinulla lyhyt muisti? Kyllä siellä on nyt paljon siistimpää ja rauhallisempaa kuin muutama vuosi sitten. Nykyään siellä on miellyttävä käydä. Silmä lepää siisteydessä.

      • paljonnähnyt

        Kuinka helvetin surkea se on ennen ollut jos nyt on paljon parempi,Suomen paskimpia hautausmaita säästöjen takia!

      • hentunliisa-

        Hei.vastaan sulle ,paljon nähnyht.no ei ole ollut enenkään paskimpia.Täällä vain vituilaan entisille työmiehille.jos katsoo nyt aidanleikkauksiakin.ennen oli paremmin leikattu,kuin nyt.ruskeeksi on mennyt sankari haudankin pensasaidat.Sinä olet oikeessa .sulel antasin papukaija merkin heti.Sanon vielä täällä parjataan ja herjataan entisiä työmiehiä,kun 2015,on vaihtuneet uudet työmiehet.Nyt on huonommin hoidettu hommat kuin silloin ,kun jokunen vuosi sitten taaksepäin.Sanokoon kuka mitä tahansa.Paljonnähnyt ihminen puhuu totta.

      • Nainen.kaupungista
        SelvääParannusta kirjoitti:

        Onko sinulla lyhyt muisti? Kyllä siellä on nyt paljon siistimpää ja rauhallisempaa kuin muutama vuosi sitten. Nykyään siellä on miellyttävä käydä. Silmä lepää siisteydessä.

        Mahtaa sillä olla siistimpää,kuin ennen,elä valehtele ,nyt aidatkin leikattu sanoo ihmiset ,päin persettä,ruskeet lehdet vain kiikuu aidoissa pyh.eipä ole paranusta selvää.ennen oli paremmat työmiehetkin,sanovat ihmiset,nyt vain satusetiä.Aidoissa ei haravaa ole käytetty olenkaan,olisi pitänyt päältä ottaa leikatut oksat pois.joku sanoi sankarihaudoista.sielläkin ruskeet oksat kiikuu,kuin juopon räkä nokasta.voi vittu näitä.

      • alkuperäinen
        Nainen.kaupungista kirjoitti:

        Mahtaa sillä olla siistimpää,kuin ennen,elä valehtele ,nyt aidatkin leikattu sanoo ihmiset ,päin persettä,ruskeet lehdet vain kiikuu aidoissa pyh.eipä ole paranusta selvää.ennen oli paremmat työmiehetkin,sanovat ihmiset,nyt vain satusetiä.Aidoissa ei haravaa ole käytetty olenkaan,olisi pitänyt päältä ottaa leikatut oksat pois.joku sanoi sankarihaudoista.sielläkin ruskeet oksat kiikuu,kuin juopon räkä nokasta.voi vittu näitä.

        Nyt on paljon siistimpää,kuin ennen,nyt aidatkin leikattu sanoo ihmiset ,todella ammattitaidolla,huomattava paranus selvää.nykyisin on huippu työ miehetkin,ystävällisiäkin ,sanovat ihmiset,ennen oli vain satusetiä.jäi aidoissakin harava käyttämättä ennen,olisi pitänyt päältä ottaa leikatut oksat pois.joku sanoi sankarihaudoista.sielläkin ruskeet oksat kiikui,kuin juopon räkä nokasta ennen.onneksi nyt on toisin,työmiehet asialla nyt ja jälki siistiä

      • Rukseetoksat

        Saakutin pöljä!

      • lopettaja
        Rukseetoksat kirjoitti:

        Saakutin pöljä!

        Kuuleppas rukseetoksat.Asiahan on tosi,ei ollut siistiä hautuumalla,kuin enne.noin 5.vuottakin sitten.siloin oli kaikki sekasin,aidat.rimmeröinnitkin.Sanon esimerkin .jos koneella täytetään hauta.olikos pakko kivikasoja jätää ympärille,eikös ne voinut kerätä pois törkeetä ,kun omaiset kävivät katsomassa ja ihmiset hautaa.ja enneaikaan vain läsäytettiin mullat päälle ,ei mitenkään kaunista kumpua saatu.moni on sanonut jo näin.Sinä joka kirjoitit.täänOle hiljaa sä.

    • Shosone

      Ei voi kuin ihmetellä tätä miehenkuvatusta.haukkuu täällä entisiä työkavereitaan ja kumminkin kasvotusten tavatessaan on mielinkielin.itse kun olet aiheuttanut sen etteivät sinua töihin ota niin lopeta tuo itku ja haukkuminen.voisit ostaa hamekankaan ja mennä kansalaisopiston ompelupiiriin.

    • aahahahahahahahah

      Älä kehtaa vittuilla.joksainen on omanlainen ihminen.Et sä kummempi.

      • Shoshone

        En vittuile vaan sanon tosiasian.buhuu,tietystihän se on kaikkien muiden paitsi sinun vika että jäit ilman työpaikkaa.

      • paskaa-n

        no,se

      • totuutta-m
        Shoshone kirjoitti:

        En vittuile vaan sanon tosiasian.buhuu,tietystihän se on kaikkien muiden paitsi sinun vika että jäit ilman työpaikkaa.

        Kuuleppas vastaan sulle.no eihänse minun vika ollut sanon sulle.vaan valehtelijoden vika.Nehän vain kieroilee ja hyväksi käytää,jos ei naama mielytä paiskataan pois.Olen kuulut tään sieltä.jos hommanas hikihatussa tekee työnsä,ei milään väliä,Itse siellä jopa lonkaa eräät vetelee helteessä.sinä et asioista tiedä mitään.Mutta eipäs sen paremmin kerrota,mitäs vuosien saatosssa ,tai kesien.Asiahan on näin,jos rehelisyyteen mennään.näibn kertovat reheliset ihmisetkin.Ni ho hoijaa vaan.

      • Shoshone

        Asioista tiedän kyllä sen verran etten noita puheitasi usko.pienenä vinkkinä sinulle että kun olet töissä niin työntekijä ei valikoi työtehtäviään vaan tekee kaikkea mitä työnkuvaan kuuluu.ei ne muutkaan voi töissään valita vain niitä mukavia tehtäviä vaan joutuvat tekemään myös ns.paskemmatkin työt.

      • kuuntelen

        Kuule vataan sulle.Sinä et tidä mitään,elä uskokaan.Sanoinhan jos ei naama mielitä,siellä hautuumaalla,ni nakataan pois,asiahan on näin,sano mitä sanotkaan.Perekele en viiti,ja olen kuulut,mites on aijemmin siellä käytäydytty.Voe voe sua.Jos kertoisin.aijelmilta ajoilta,mutta en viiti,ni kelossa sullakin ajatus muutuisi.siellä on tehty paljon paskimpiakin töitä,ootkohan sä tehnyt,ja aika raskastakin on heleteellä lapiolla kaivaa hautaa.että sullekin mietimistä vaan.

      • IkuistenLiekkienPiina
        kuuntelen kirjoitti:

        Liekköhän siihen syy, että naama ei miellytä? Jospa naamassa ei olekaan mitään vikaa vaan tekijässä? Olisiko ollut laiska työmies? Toisaalta todella itsekästä ja itsekeskeistä omia itselleen seurakunnan töitä, anna hyvän kiertää niinkuin kunnon uskovainen. Muuten se kuule aukeaa paikka jossain muualla kuin taivaan porteilla. Tällainen paskanpuhuminen ja muiden haukkuminen kaivertaa koko seurakuntayhteisöä varmasti, aiheutat vain pahaa mieltä muille teoillasi kokoajan. Ei ole hyvä uskovainen tuollainen ollenkaan, kyllä olet tuliset hornat ansainnut! Häpeäisit!

    • toenperrään

      Ei tämä maailma hyssyttelemällä parane.

    • Linttu

      No hyvät hysskät.eipä nyt olla tosikoit.Vitsilä mä kirjoitin.oollan hiljaa.ruvetkaa nukuun.mulla menee tämä yö Riosa.

    • Myrskylyhty-

      Hei vastaan sulle ikuisten liekkien horna.Sinä et käsitä en hauku kuule muita työntekijöitä aijemmilta kesiltä,ne tekivät työnsä,ja ajatteleppas vanhat veijarit osasivat hommansa nimeltä sanomasta,niin mäkin.Lue säkin vain raamattua,ja jos löydät sieltä sanan rehelisyyttä töihin., hyvä on.Sula on kuule vittumaisesti tulal sanomaan ,mulle mitään.Painotan vielä rehelisyyttä. töihin,mieti sitä mitäs tarkoittaa sana.en moiti ketään täällä,mutta jos kirjoitasi olisi sanomista.siitä tää johtu aikoinaan.kiitän kuiteskin entiä työntekijöitä kohtaan,kivat muistot jäi vain.kiitos niille.MUTTA PAINOTAN VIELÄ REHELISYYTTÄ,SITÄ EI OLLUT MULLE.

    • pokeamämetsästän

      Kaikki jahtaa pokeja joten eiköhän se näy myös hautuumaallakin. Oletan en tiedä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1756
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1367
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1292
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1243
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1240
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1146
    7. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1137
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      594
      1103
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1014
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      954
    Aihe