Olli Kekkonen tekee Kervis-asialla politiikkaa

Kymen-Sanomat

Kymen-Sanomat 23.7.2016

Olli Kekkonen ei pysy tosiasioissa

Kaupunginvaltuutettu Olli Kekkonen on ollut Kotkan perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenenä perunmassa minun allekirjoittamia valtuustoaloitteita, jotka koskivat kaupungin Kervis-asioita, joista Kekkonen nyt jälkikäteeen jankuttaa ja aiheuttaa väärillä oikaisuvaatimustiedoillaan kaupungille lisäkuluja.

Miksi Kekkonen halusi vetää pois Kervis-asiasta vireillä olevat valtuustoaloitteet, joissa vaadittiin, että kaupunki hävittää laittoman mustan listan ja oikaisee Asko Kervisestä kirjatut väärät asiakirjatiedot. Miksi Kekkonen ei tuolloin vaatinut virkamiehiä vastuuseen?

Jälkiviisautta en voi ymmärtää. Miksi Kekkonen vaatii Kervistä hoitamaan asiansa oikeusteitse ja viemään juttunsa oikeuteen, kun ne jutut on jo vireillä siellä?

Kekkosen ei pitäisi harhaanjohtavasti kirjoitella sadoista rikosilmoituksista. Toki mielikuvitusta saa käyttää, mutta ei näin vakavissa asioissa ottaen huomioon syyttömän Asko Kervisen kärsimykset.

Kaupunginvaltuutettuna Kekkonen vaikeuttaa tuulesta temmatuilla oikaisuvaatimustiedoilla Kervisen ja kaupungin välistä sovintosopimusta ja johtaa väärillä tiedoilla harhaan kuntalaisia ja huonosti asioihin perehtyneitä päättäjiä.

Kekkosen perustelu yksityishenkilönä tehdystä oikaisuvaatimuksesta ontuu, koska hän on kaupunginvaltuutettuna luottamusasemassa perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen ja Kotkan perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

Peussuomalaiset, Kekkonen mukaan luettuna erottivat minut puolueesta juuri puheena olevan Kervis-asian takia. Näin ollen minulla ei ole ollut mahdollisuutta hoitaa asioita kaupunginhallituksen kautta siten kuin Kekkosella, jolla on oman puolueen kautta edustus kaupunginhallituksessa. Jäljelle jäi vain tarkastuslautakunta ja kaupunginvaltuusto, joissa Kervis-asiaa pidin yllä silloin, kun asia oli ajankohtainen.

Lopuksi vielä kerron, etten koskaan lähde henkilökohtaisesti ketään virkamiestä jahtaamaan jahtaamisen vuoksi. Tästä periaatteestani olen saanut myös myönteistä palautetta suoraan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfiltä, kun en allekirjoittanut erään valtuutetun kaupunginjohtajaan liittyvää ajojahtipaperia.

Arto Hirvonen, kaupunginvaltuutettu, Puolesta sananvapauden

20

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ollin-valheet-julki

      Kymen-Sanomat 20.7.2016

      En ole painostanut Kotkan kaupunkia

      Kotkan kaupunginvaltuutettu Olli Kekkonen ei ole pysynyt tosiasioissa.

      Täten ilmoitan, etten ole painostanut Kotkan kaupunkia sovintosopimukseen, kuten Kekkonen on virheellisesti Kotkan kaupunginhallitukselle esittänyt. Muutakin riidanalaista tietoa on Kekkonen 4.7.2016 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan käyttänyt, mutta nämä asiakirjatietojen todenperäisyyttä koskevat asiat ratkaistaan muualla kuin mielipidekirjoituspalstalla.

      En haluaisi veivata näitä selviä asioita, mutta oikeusturvani vuoksi olen pakotettu myös julkisuudessa puolustautumaan asiattomia ja vääriä tietoja vastaan. Tämän takia olen varmuuden vuoksi kirjelmöinyt Kotkan kaupunginhallitukselle Kekkosen käyttämistä asiakirjatiedoista, jotta kaupunginhallitus oikaisuvaatimusta käsiteltäessä saa asiassa tietoonsa myös minun esittämän näkemyksen ja kirjallisen kannanoton.

      Toivoisin Kekkoselta malttia pysyä asialinjalla tietojen todenperäisyyden suhteen, jottei vireillä olevista asioista muodostu kansalaisille ja päättäjille väärää käsitystä.

      Asko Kervinen, Hamina

    • Valheet-ei-tuo-tulosta

      Olli Kekkonen on lähtenyt valheella totuutta ja lainmukaisuutta vastaan.

      Olli Kekkonen lähti valheilla kaupunginhallituksen yksimielistä päätöstä vastaan.

      Olli Kekkonen on lähtenyt valheilla järjestäytynyttä viranomaistoimintaa vastaan.

      Olli Kekkonen ei pääse valheilla päämäärään.

      • Korvausvelvollisuus

        Kaupunginhallituksen tulee vaatia Olli Kekkoselta vahingonkorvausta valheellisten oikaisuvaatimustietojen käsittelykuluista. Veronmaksajat eivät hyväksy, että Kekkonen tekee kaupungin ja veronmaksajien kustannuksella härskiä pelin politiikkaa.


      • Valtuustoasia

        Kotkan perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Olli Kekkosen luottamuksesta on äänestettävä valtuustossa ja kysyttävä kaupungin johtavilta virkamiehiltä kuinka paljon lisäkustannuksia aiheuttaa Kekkosen valheellinen valitussirkus ns. Kervis-asiassa.


    • Virkavastuu

      Olli Kekkonen on kaupunginvaltuutettuna virkavastuussa myös yksityishenkilönä tehdystä valheellisuudesta ja kaupunginhallituksen harhauttamisesta.

      Kekkosella on ollut käytössä kaikki oikeat tiedot, mutta oikaisuvaatimuksessaan hän on häikäilemättömästi kirjannut kaupunginhallituksen viralliseen asiakirjaan täysin vääriä ja perättömiä tietoja saadakseen muutettua Kervisen ja kaupungin välisen sovintosopimuksen valheellisilla tiedoilla.

      • Valheen-motiivi

        Olli Kekkosen valheellisen toiminnan motiivina on pidetty veronmaksajien etua, mutta todellisuudessa valheellisin perustein muutosta hakeva Kekkonen ei ehkä ymmärrä, että kaupungin ja veronmaksajien kulut vaan nousevat ja lasku saattaa kolahtaa myös Kekkoselle itselleen jos kaupunginhallitus siirtää Kekkosen valittamisesta aiheutuneet kulut hävinneen maksettavaksi.

        Kekkonen ei voi voittaa oikaisuvaatimusasiaansa valheellisten asiakirjatietojen avulla.


      • Kervisen-asema

        Pitää muistaa myös syyttömän Asko Kervisen oikeudellinen asema. Hänellä on mahdollisuus asettaa Olli Kekkonen vastuuseen vahingonteosta sekä väärien ja perättömien asiakirjatietojen käyttämisestä ja kaupunginhallituksen harhauttamisesta.

        Kekkonen ei voi voittaa Kervistä tietojen oikeellisuuden suhteen. Ja kun Kekkonen auttamattomasti häviää kaupunginhallitukselle, niin se parantaa syyttömän Kervisen asemaa jatkossa.


      • hämähäkkinainen

        "syytön Asko Kervinen". Joulupukin asemaa on myös arvioitava.
        Puhumattakaan riihitontusta. Entäs teräsmies? Jumala kaikissa muodoissa ja nimillä joutaa samalle listalle.Kaivon näkki myös.

        Eikun nauttimaan iltasaduista ja tarinoista.Niistä on paljon hupia lapsille ja lapsen mielisille.
        Naurattaa,ihmetyttää ja nukuttaa :)


      • Persut-oikeassa

        Kaupunginhallitus vastuussa! Päätös kumottava Kerviselle annettavista verovapaista rahoista!

        Kerviselle ei saa maksaa yhtään mitään, vaan päinvastoin! Rahan jakaminen lopetettava! Kekkosen Ollin vaatimus voimaan.

        Haloo kaupunginhallitus, ei rahaa saa jakaa Kerviselle, Kervinen on haminalainen yksityishenkilö. Verorahat kuuluu kotkalaisille!

        Olli Kekkoselle tulea antakaa! Ja Kerviseltä kaikki rahat pois!!


      • jookelausti

        Syksyllä kaikki on toisin.


    • lirilori

      Kyllä tämä hirvos cervis porukka on lapsellista. Täällä aloitetaan jatkuvasti ketjuja, joissa haukutaan vaikka nyt tätä Kekkosta. Aina sama syytön ja minä oikeudenmukainen hirvikärpänen ja voittamaton cervinen. Olisitte melskaamatta, kukaan, joka asiassa päättää, ei näitä palstoja lue. Kuka yksityishenkilö on mitään maksanut? Tosiasia on, että kaupungin ei tule maksaa mitään, ei ennen kun päätökset tulee oikeudesta. Jos kaupungin virkamiehet jostakin teosta tuomitaan, ei kun monoa persuksille ja oikeuden määräämät korvaukset maksuun. Kaupunki sitten tutkii vaatiiko virkavirheistä vastuuta ja mitä. Sama koskee asioista päättäneitä poliitikkoja, sama virkavastuu heillä. Peittelyrahoja ei tule maksaa.

      • Haluaa-lisää-vetoja

        Vetoa satasella lyöty on, Kekkonen häviää ja se on mulle satanen tulossa yheltä hölmöltä, joka kuullut muka että Kekkonen voittamassa KAUPUNGIN HALLITUKSEN!


      • Kotkalainenuuno

        Kyllä Kekkosella on kivet kupissa niin sanotusti. Idiootti juttu lähteä kaupungin koko juristiporukan ja muun henkilökunnan tekemää järkevää päätöstä purkamaan ja se ei käy kuin oikeuden päätöksellä. Siihen ei Kekkonen pysty ja ei ole myöskään mitään perusteita. Ei riitä että Kerviselle ei saa maksaa väite ja perusteitakaan ei ole. Kaupunki lakimiehineen on käynyt jo asian lävitse päätynyt tulokseen, joka tehtiin. Sitä ei jokin Kekkonen kaada baarin kaljaporukan tuella eikä muutenkaan. Kyllä meillä on huuhaa Kekkonen kaupungin hallituksessa- kuinka kauan??? Jos pysyy siellä niin ei ole korkea tasoisia siellä.


      • Ulosotto-duo

        Taso on Kotkan valtuustetuilla tosi surkeaa, mutta tuskin on yhtä nuijaa toista kuin Kekkonen, joka ottaa pahasti takkiin. Ei sillä ole mitään baarin tukiporukkaa, korkeintaan aivopieruja lasettava Mänttärin Roni, joka soheltanut itsensä ulkokehälle.


    • Olli-vilttiketjuun

      Pelin politiikalle ei saa antaa jalansijaa kaupunginhallituksessa eikä valtuustossa. Olli Kekkonen häpäisee Kotkan luottamusmiehet katkeralla kateuteen perustuvalla valittamisella.

    • matjuntube

      Osaisikin tehdä politiikkaa Kekkonen, vaan eihän siitä mitään tule kun on noin hölmö.

    • hölmöootite

      Missä se oikaisuvaatimus on luettavissa?

    • Vaalikarjaa

      Tätä Te kotkalaiset haluatte?

    • Anonyymi

      Miettikää ennenkun menette vaaliuurnille kotkalaiset, pidän teitä omilla ajattelevina ei perus aivoilla

    • Anonyymi

      Suomi on maailman onnellisin maa, pidetään Kotkakin sellaisena ilman ei ei persuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2774
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2614
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1825
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1729
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1703
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1242
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1057
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      64
      1050
    Aihe