Esiteini-ikäisen huono olo

Ei omena kauas putoa

Olen joulun jälkeen ollut vähän ihmeissäni 11-vuo-
tiaan (kohta 12) tytön kanssa. Hän valittaa melkein
joka aamu 'huonoa oloa', itkeskelee, ei uskalla olla
yksin kotona, eikä mielellään menisi kouluunkaan
kasvojaan kavereiden nähden menettämään, jos tulee
itku tai oksennus sielläkin. Olen kysynyt häneltä,
että mikä tämän pahan olon aiheuttaa, mutta hän ei
osaa sanoa. Opettaja on tietoinen asiasta ja samaa
mieltä kuin minä, että tuntemukset ovat enemmän hen-
kistä laatua kuin esimerkiksi minkään viruksen tai
pöpön aiheuttamia ja kuuluvat tuohon ikään.
Olen jopa saanut kurkistaa tytön päiväkirjaan
ja sieltä nähnyt, että hän pelkää mm. (ja ehkä
ennen kaikkea muuta) kuukautistensa alkamista,
sitä että on yksin kotona silloinkin, kun minä
olen työssä pitkän matkan päässä. Tiedonpuuttees-
ta ei ole kyse, siitä olen pitänyt huolen ja myös opettaja. Ja kun muistelen omaa lapsuuttani ja
varhaisnuoruuttani, niin olinpa minäkin aikamoinen
jännittäjä ja vatsallani reagoiva. Nyt vähän pe-
lottaa, että jos en osaakaan suhtautua lapsukai-
seni pelkoihin ja oireisiin oikealla tavalla?
Eräs ystäväni lapsena saman kokeneena varoitteli
minua aliarvioimasta tai mitätöimästä lapsen oi-
reita, koska lapselle ne ovat täyttä totta.
Onko teillä muilla vanhemmilla samoja pulmia?

18

2291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitie

      jännittäisikö tyttö ihan vaan kasvamista ja ajatuskin aikuistumisesta on pelottava? jos kerran fyysiset syyt ja koulukiusaaminen on pois suljettu.

      meillä nyt 12v. sai kuukautiset jo vuosi sitten ja tunsi outoutta ja erillisyyttä kavereihin, joilla ei vielä ollut alkanut vuoto. erilaisuuden ja leimaantumisen pelko ovat tuossa kaikkien pitää olla samanlaisia-iässä kauhea.

      olettehan te jutelleet, että ennen kuukautisia alkaa valkovuoto, etteivät ne nyt ihan salamana useinkaan yllätä?

      juttele tytölle ja rauhoittele. lupaa jos suinkin mahdollista, että tulet salamana kotio, jos hän sinua kuukkisten takia tarvii.

      koeta keksiä myönteisiä asioita aikuistumisessa. muutakin kuin viina, seksi ja tupakka. oikeaoppinen meikkaaminen esim. tai tanssikurssi ja lupa osallistua valvottuihin diskoihin ( vai onko kaikki jo koettu?) onko tytöllä bestiksiä, tyttökemut joka aikuistumis tapahtuman kohdalla voisivat hälventää pelkoa kasvamista kohtaan.

      • Ei omena kauas putoa

        Kiitos vastauksestasi, äitie, opinpahan uuden sanan-
        kin: kuukkikset. Se on hauska ja ihan omiaan meidän
        naisten jokakuiselle riesalle.
        Se kasvaminenhan se pelottaa. Lapseni ajattelee
        myös olevansa erilainen kuin muut, muttei varhaisten
        kuukkisten takia, vaan siksi millainen hän on ihmi-
        senä. Ja kumma kyllä, vaikka hänellä on tyttövoittoinen luokka, niin hän ei kuulu mihinkään
        porukkaan (ehkä siksi että on vielä 'liian lapselli-
        nen'). Paras ystäväkin välillä on ja välillä ei ole,
        se on hiukan hakusessa ja vaihtelee. Kaikki kypsy-
        misen ja kasvamisen merkit hänellä on jo nyt,
        sitä valkovuotoakin niin, että aina on pikkarit
        pyykissä. Äitinä voin vain ihmetellä ja haikeana
        muistella, että vasta eilenhän tyttö oli pieni
        vauva ja nyt kohta jo nainen!
        Olenkin miettinyt, miten niitä ekoja kuukkiksia
        sitten voisi juhlia. Joissakin kulttuureissahan
        sellainen on ihan yleistäkin, mikäli oikein muis-
        tan. Olisiko ideoita kenelläkään?


      • iitu
        Ei omena kauas putoa kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi, äitie, opinpahan uuden sanan-
        kin: kuukkikset. Se on hauska ja ihan omiaan meidän
        naisten jokakuiselle riesalle.
        Se kasvaminenhan se pelottaa. Lapseni ajattelee
        myös olevansa erilainen kuin muut, muttei varhaisten
        kuukkisten takia, vaan siksi millainen hän on ihmi-
        senä. Ja kumma kyllä, vaikka hänellä on tyttövoittoinen luokka, niin hän ei kuulu mihinkään
        porukkaan (ehkä siksi että on vielä 'liian lapselli-
        nen'). Paras ystäväkin välillä on ja välillä ei ole,
        se on hiukan hakusessa ja vaihtelee. Kaikki kypsy-
        misen ja kasvamisen merkit hänellä on jo nyt,
        sitä valkovuotoakin niin, että aina on pikkarit
        pyykissä. Äitinä voin vain ihmetellä ja haikeana
        muistella, että vasta eilenhän tyttö oli pieni
        vauva ja nyt kohta jo nainen!
        Olenkin miettinyt, miten niitä ekoja kuukkiksia
        sitten voisi juhlia. Joissakin kulttuureissahan
        sellainen on ihan yleistäkin, mikäli oikein muis-
        tan. Olisiko ideoita kenelläkään?

        tarkoitan tätä nyt vain kaikella hyvällä:).. itselläni alkoi menkat kymmenen vuotiaana (nyt olen 18) ja voin kertoa, että vihasin niitä ihan yli kaiken sillon ensimmäiset 4 vuotta. kenelläkään muulla ei ollut alkanut ja hävetti suuresti (!) että itselläni oli. voin kertoa, että inhosin kun oma äiti puhui minulle "mensuista" tai "menkoista" ja toivoin aina vaan, että se ei sanois niitä mitään.. kai yritin itellenikin vaan vakuutella, että niitä ei olis.. :) eli pointti oli se, että älä tee siitä mitään isoa juttua, äläkä liikaa koita "tuputtaa" tietoa jos ei tyttö sitä halua :) niit ei tartte juhlistaa mitenkään koska tossa iässä vaan toivoo ettei niit koskaan tuliskaan. nyt tais tulla aika sekaa juttu mutta toiv jotain autto! :)


      • äitsy
        Ei omena kauas putoa kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi, äitie, opinpahan uuden sanan-
        kin: kuukkikset. Se on hauska ja ihan omiaan meidän
        naisten jokakuiselle riesalle.
        Se kasvaminenhan se pelottaa. Lapseni ajattelee
        myös olevansa erilainen kuin muut, muttei varhaisten
        kuukkisten takia, vaan siksi millainen hän on ihmi-
        senä. Ja kumma kyllä, vaikka hänellä on tyttövoittoinen luokka, niin hän ei kuulu mihinkään
        porukkaan (ehkä siksi että on vielä 'liian lapselli-
        nen'). Paras ystäväkin välillä on ja välillä ei ole,
        se on hiukan hakusessa ja vaihtelee. Kaikki kypsy-
        misen ja kasvamisen merkit hänellä on jo nyt,
        sitä valkovuotoakin niin, että aina on pikkarit
        pyykissä. Äitinä voin vain ihmetellä ja haikeana
        muistella, että vasta eilenhän tyttö oli pieni
        vauva ja nyt kohta jo nainen!
        Olenkin miettinyt, miten niitä ekoja kuukkiksia
        sitten voisi juhlia. Joissakin kulttuureissahan
        sellainen on ihan yleistäkin, mikäli oikein muis-
        tan. Olisiko ideoita kenelläkään?

        tee mitään isoa asiaa "kuukkiksista" voi olla että tyttäresi ei välitä" juhlista".Katsele ja kuuntele tytärtäsi minkälaisella mielellä hän asioista on.


    • mennyt ollut

      Mistä ihmeestä putkahtaa ihan outoja sanoja suomenkieleeen.
      Mikä on esiteini????

      On puolikkaita, uusioita, exiä, äxiä, lähi-äitejä ja isiä, nämäkin jotain ihan miäletöntä...

      oonkohan mä; entinen tuleva koti-sisä vanha entinen kaunis mennyt miniä!!!

      • kyllä maailmaan sanoja mahtuu

        pitäisi visiin palata agricolan aikuiseen suomenkieleen niin ei sinunkaan tarvisi turhasta huolta kantaa


      • mix

        toi koti-sisä, mikä se on?


    • sggggggd

      olisikohan syynä vaikka SINÄ=huono vanhempi?
      Päiväkirjoja ei saa katsella...
      Hah, jos lukisit hänen kirjeitään (en tiedä päteekö tämä laki tässä tilanteessa, mutta ainakin sitten kun hän on täysi-ikäinen)
      hän voisi haastaa sinut oikeuteen...
      Voi juma....

      • äiti

        tämä yksilöllisyyden ihannointi on tosiaan viety liian pitkälle.

        lapsi on lapsi ja AINA aikuisen, pääasiassa vanhempiensa vastuulla. hänen oikeutensa on olla lapsi ja aikuisen VELVOLLISUUS on pitää hänestä huolta. keinolla millä hyvänsä.

        ja ne keinot ovat kaikki luvallisia, kun vaakakupin toisella puolella on epäily lapsen turvallisuudesta. sitä paitsi ymmärsin aloittajan tekstistä, että hän oli tyttäreltään saanut luvan lukea päivistä.

        sinusta ilmeisesti yksityisyyden nimissä on kaikki sallittava. insesti, pedofiilia, koulukiusaus ihan mitä tahansa lapsen elämään kärsimystä voi tulla.

        pelkäätkö omasta puolestasi? mitä salattavaa sinulla on? jos et voi sitä vanhemmillesi näyttää?


      • ei omena kauas putoa

        Minullapa oli tyttäreni lupa lukea hänen päivä-
        kirjaansa, hän sen itse minulle antoi. Omat osak-
        keeni hiukan nousivat, kun hän piti minua niin suu-
        ren luottamuksen arvoisena! Sinulla taas ei taida
        lapsia ollakaan, vapaata aikaa vaan loputtomiin, kun
        ehdit/jaksat irvailla muiden kirjoituksia...Säälit-
        tävää.


    • Oudoksuva

      Mikä ihme teitä riivaa ja mistä viiraa ?

      Huolestunut äiti kyselee neuvoja esiteini-ikäisen lapsensa suhteen. Aivan asiallisesti, ilman hysterisointia, ja ihan kyllin huolestuttavasta asiasta.

      Ja mitä te, arvoisat äiti- kolleegat teette, osa ainakin ?
      Te käytte riepottelemaan kysyjää mitä kummallisimmilla kommenteilla ! Mikä on esiteini-ikäinen. Esim. Sama kuin esipuberteetti-ikäinen, Newer heard ?
      Minä muistan tarkalleen, kuinka peloissani olin kuukautisten alkamisesta.Muistan myös tarkalleen, kuinka vaikeaa minulla oli ( tosin vain lyhyen ajan ) juuri tuossa esiteini-iässä.JA ihan hyvä sana muuten. Ja luulenpa, että jos siihen aikaan olisi ollut tällaisia nettipalstoja, takuulla äitini olisi kysellyt sieltä apua ja neuvoja.

      Toivon, että osaat olla hienotunteinen ja hellä tytärtäsi kohtaan, tuollaiset kaudet menevät ohi itsestään ; joillakin helpommin ja nopeammin, joillakin kastävät pitempään.Tokihan tiedät ja muistat sen omasta lapsuudestasi ja varhaisnuoruudestasi. Kärsivällisyyttä Sinulle ja voimia myös !

      • ei omena kauas putoa

        Sanasi lämmittivät. Ehdittiinpä minut jo leimata
        huonoksi vanhemmaksikin, kun olen vain huolissani
        lapseni voinnista. Tiedän nyt mistä kenkä eniten
        puristaa (kiitos tyttäreni päiväkirjan, jota hän
        antoi minun lukea) ja yritän osata suhtautua niin
        kuin olisin ehkä toivonut oman äitini suhtautuvan.
        Siihen aikaan ja sen ikäpolven ihmisillä kuukkik-
        sista puhuminen ei vaan ollut tapana.


    • Minse

      Itse en ole koskaan vastaavanlaisista ongelmista kärsinyt (kuukautisetkin alkoivat 12- vuotiaana jo odotettuina), mutta pälkähti vain mieleeni, että pelkääkö tyttäresi jotain muutakin? Jos hänelle on epämieluisaa mennä aamulla sinne kouluun, niin voisiko hän pelätä kiusaamista? Jos häntä nälvitään koulussa (syitähän on tuhansia, lapset ja varsinkin teinit ovat raadollisia!), eikä hän sen takia uskalla mennä kouluun. Tai jäädä kotiin ilman turvallista vanhempaa, joka pitäää hänen puoliansa jos vaikka joku tulisi ja kiusaisi.
      Onko hän muuten ujo? Jos hän pelkää mm. kuukautistensa takia erottuvansa joukosta ja saavansa negatiivista huomiota, eli siis pelkää kiusaamista. Tästä voisi mahdollisesti puhua opettajalle.

      Vaikka kyse olisi vain yleisestä jännittämisestä, minun kantani on, että kysele ja juttele lapsesi kanssa asiasta! Anna hänelle mahdollisuus avautua sinulle, ja jos hän ei aivan heti sitä tee, kerro vaikka omasta lapsuudestasi/nuoruudestasi (jos sinäkin kerran jännitit). Kerro myös, että sinulle hän voi aina tulla juttelemaan jos jokin mieltä painaa.
      Lapsen ei pitäisi ikinä kantaa murheita yksin, koska silloinhan ne vasta kasvavat ja kärpäsestä tuleekin härkänen!

      Ja siitä kuukautisjuhlasta; kysy tytöltäsi mitä mieltä hän olisi siitä. Itse olisin kiusaantunut asiasta, ja koin äitini kyselyt "mitä tiedät kuukautisista?" ym. ärsyttävinä. Lopulta äitini päätyi erittäin loistavaan ratkaisuun; antoi minulle kirjan, jossa kerrottiin murrosiästä ja kuukautisista. Sain siis itse lukea tietoa aiheesta rauhassa, eikä ollut häpeämisen pelkoa.

    • Äipätin

      Tällä äipällä tytär vasta 10 vee ja eletään esimurkkuaikaa. Hiukset rasvottuu, hikikin joskus tuoksahtaa ja valkovuotoa on. Kaikenlaisia asioita putkahtelee päähän, siihen pieneen lapsen päähän, johonka niitten ei vielä pitäis putkahdella. Kaikesta saa vaikutteita: kaveripiiri ( kaverien vanhemmat), telkkari, netti jne.. Kaikkea ei pysty valvomaan ihme-äitikään. Samanlaista epämääräistä huonoa oloa meilläkin, kiukkuamista, vastaansanomistakin. Joskus auttaa pari kunnolla nukuttua yötä (nukkumaan esim jo klo 20). Tai tyttöjen saunailta, jossa hoidetaan kasvot ja puhutaan asioita. On helppo "puolihuolimattomasti" jutskailla kun on muuta puuhaa samalla. Nyt täytyy vaan yrittää antaa aikaa ja muistella omaa lapsuutta/nuoruutta. Ehkä se auttaa sitten oikeessa murkkuiässä. Tsemppiä!

    • Kalle6969

      Tyttösi on huomihuora stna

    • ent. ujopiimä

      no itselläkin oli silloin nuorempana huonoa oloa silloin tällöin.
      mutta minulla olikin sellainen tilanne että olin melko yksinäinen tyttö ja olin koulukiusattu niin muiden oppilaiden kuin OPETTAJANKIN toimesta.

      nuo nyt ainakin olivat omiaan aiheuttamaan "aamupahoinvointia"..
      sitten oli myös ruokavalio joka saattoi aiheuttaa silloin tällöin pahaa oloa..eli ei käristettyjä/paistettuja ruokia vaan mielummin uunissa haudutettua tai jotain pitkään keitettyä tai keittoja.

      välillä oli kyllä niin epämääräistäkin tuo pahoinvointi ettei aina ollut ihan varma että mistä johtui, mutta olen myös vatsallani reagoiva että "anything´s possible"..

      eli kokeile myös vähän keventää ruokavaliota esim. vähentämällä noita käristettyjä/paistettuja ruokia ja lisäämällä kevyitä ja vatsaystävällisiä tuotteita.
      ja hedelmissäkin kannattaa nyt vähentää kovin happamia jotta vatsa tasoittuisi.

      itse nyt 27-vuotiaana voin sanoa että todellakin pahoivointini on vähentynyt ruokavalion avulla, mutta aikuistuminen on myös vienyt turhat jännittämiset pois, vaikka joskus silloin tällöin vähän ahdistaakin tietyt tilanteet.
      muistan kuinka nuorena inhosin ja vielä tänä päivänäkin inhoan ESITELMIÄ!!!
      kun piti luokan edessä esitellä joku aihe ja omat tiedot aiheesta niin se oli todella ahdistavaa ja sai vatsan sekaisin jo muutenkin ujolta ihmiseltä.

      ole vain tyttösi tukena kaikin mahdollisin tavoin ja auta valmistautumaan vaikka esitelmiin ja jutelkaa..

    • kokemusta on

      Tyttöjen pahoinvoinnista kokemusta.Oma nuorempi sisareni ja molemmat tyttäreni ovat kärsineet huonovointisuudesta ala-asteen viimeisellä luokalla ja parilla yläasteen ensimmäisellä luokalla.
      Siskoni oireilua tutkittiin,mutta missään arvoissa ei tuntunut olevan vikaa.
      Molemmat tyttäreni oireilivat samoin,aamupäivällä välillä tuli soitto opettajalta,että tyttösi taas oksensi.Yläasteella joskus menivät terkkarin tilaan hetkeksi lepäämään.
      Luulisin,että meillä asia liittyi jotenkin hormonitoiminnan muutoksiin.Itse olen kärsinyt voimakkaista raskauspahoinvoinneista ja luulenpa että kuukautisten alkaminen ja muutokset hormonitoiminnassa vaikuttivat näihin huonovointisuuksiin.

    • satakieli70

      Vieläköhän täällä ollaan kuulolla?
      Meillä kohta 12v tyttärellä vastaavanalaisia vaivoja. Epäilen itse hormonaalisiksi muutoksiksi. Tyttö on muutenkin hyvin tarkka, herkkä ja vaatii itseltään paljon. Nyt tuntee mielensä herkäksi ja sanoo ettei oikein tiedä miltä tuntuu ja miksi tältä tuntuu.
      Meillä on melko hyvä puheyhteys ja on keskustelemalla selvitty tähänkin asti. Äidin sydäntä vain raastaa katsoa, kun tyttöä ahdistaa vaikka syytä tähän ei olekaan.
      Tyttö on hyvin suosittu kavereidenkeskuudessa ja kavereita on paljon, mutta sellaista sydänystävää ei vielä ole löytynyt. Voimisteluharrastus vie paljon aikaa ja on mieluisaa, mutta muille kuin voimisteluystäville jää silloin vähemmin aikaa.
      Tiedän että vaihe on ohimenevä, mutta nyt jos koska vertaistuki olisi tarpeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe