Kahden vuoden eron tilannekuvaus. Family News

Vihalintu2vEroaElokuussa

Epäilyksiä, että perhettä kiusasi byrokratia ihan alusta asti. Byrokratia on hidas, monilukuinen, vaivalloinen, eikä suosii pientä ihmistä. Usein kannattaa olla tervejärkinen ja tajuta ajoissa, ettei pilkkupainotteisessa byrokratiassa ole enää mielekkyyttä ja oppia toimia suoraviivaisemmin. Naiset ovat pilkuttajaa, niin he pelaavat non senssia, mutta mies, ellei ole homo, tippuu järjestelmästä. Siis miehen pitää löytää miehekäs ilmaisukeino.

Perhettä kiusasi maahanmuuttovirasto alkuun, sosiaalivistasto toimeentulojäsenet, mahdollisesti diakonia, Kotkan kaupungin valtuutettu vuokra-asunnon despootti omistaja, Punkaharjun ja Savonlinnan kunta, Ähtärin kunta ja Seinäjoen kautta taas Uudellemaalle.

Lopputuloksena keisarileikkaus ja lopputili.

Viimeisen toiveen löi irti Suomen poliisiviranomainen, joka jopa silloin kun sattui ampui luoteja.

Ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus mm. Hirn, Fagerholm, Keskinen, muut, että vaimon pyynnöstä erottivat miehestään koskaan miestä kysymättä. Suomessa saa erota, lapsia ei tarvitsee hoitaa, eikä omata velvoitteita lapsen sukua kohtaan. Lapsia voi järjestää miten tahtoo, lähettää minne haluaa ilman tunnon tuskia ja seurauksia.

Suomi todisti, että täältä puuttuvat arvot kirkkoa myöten, joka oli ahkera riidan aiheuttaja, että äitiys EI kuuluu Suomeen, siksi täällä on luotaantyöntävä sosiaalihuolto, jota jokainen stalinmaisesti palvoo. Suomi todisti, että venäläinen asettuu Suomen vammaisten jälkeen, afrikkalaisen ja arabin jälkeen. Melkein että on päävihollinen edelleen rasistisena 2016 vuonna. Suomi todisti, että se ei ymmärrä mikä on terve onnellinen perheenhoitopolitiikka. Suomella ei ole aikeita luoda sellaisen eikä toimia perheen onnea varten, mutta valtion omia intressia varten. Todisti, ettei lasten suojelu ole koskaan ollut lapsen asialla vaan aikuisen, että suomalaisella on pahoja ajatuksia muista kulttuureista, eikä maahanmuuttajaa tahdota maahan. Suomi todisti myös, että ihmisen koskemattomuutta on pilanut Tiede, että käsitys mikä on terve ihmisyys, on liukunut muualle. On todistanut että Suomen pohjoisella on paljon ongelmia, ellei maailmaa saavu ajoissa sinne. Suomi todisti, että mahanmuuttajan pitää tapella paikasta Suomessa. Ja Suomi todistaa, että Lännessä on jotakin vialla perheen politiikan saralla.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalintu2vEroaElokuussa

      Kahdessa vuodessa isään ei oltu yhteydessä mitenkään, tilannetta ei oltu yritetty parantaa. Parantamisen yrityksenä ymmärrän sellaista, että kirje saapuu kotiin, jossa neuvotellaan tapaamisesta, sovittamisesta. Vaimon avioeron aikeita kukaan ei estä. Se on samaa kuin rikoksen avunanto ja rangaistavissa. Olen todennut, että nuoria ei kannata erottaa, koska he ovat nuoria. Yhteiskunta ei laske eron hintaa. Uusimaa antoi vaimolle turvapaikan. Valtion syytökset perustuivat vääriin tietoihin, joita synnytti pohjoisen pikkupaikkakunnan rasistinen, tietämätön, pahaatahtova, väkivaltainen väki, eikä vääriä olettamuksia julkisesti kukaan kumonut.

      Suomen kulttuuri olettaa, että ihmiset tietävät toisistaan, mitä toiset ajattelevat. Ihmisen välisiä suhteita, mitä olen oppinut slovenialaiselta vaimoltani, EI kannata perustaa olettamukseen vaan kysyä suoraan mitä on mieltä asiasta. Kukaan ei lähde ajattelemaan toisen puolesta asioita, joten on turhaa suuttua asioista. Mutta Suomessa on myös pitkävihaa, jossa naapurit ja sukulaiset ovat jäässä, eivätkä liiku minnekään ja kun tekevät niin, niin kuolevat. Se on pahaksi Suomelle.

      Hiljaiselolla Suomi voitti tänään, mutta häviää huomenna, koska näyttää, että keskustelu on edelleen Antiikin Kreikan ajoista tärkeä asia ihmisen välisissä ja sivilisaatiota edistävässä kehityksessä.

      Todensin, että maata johtaa valkoinen iäkäs suomalainen, joka tahtoo määräillä sotilasmaisesti kaikkia ilman palautelaatikkoa. Se käytäntö on vanhentunut, koska maahanmuuttaja itse tietää paremmin maahanmuuton ongelmista ja voimista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe