Alkiosta puhuminen

Ihmettelenkovasti

Olin tuossa jonkin aikaa sitten odottamassa vuoroani naistentautien lääkärille. Tältä lääkäriltä mun oli tarkotus saada tyhjennyslääkkeet, koska sikiön oli todettu menehtyneen rv12. En ollut saanut aikaa vaan lääkäri ottaa minut johinkin väliin. Hänellä oli "keskeytyspäivä" eli suurin osa asiakkaista oli raskaudenkeskeytykseen tulevia naisia.

Keskityin pitämään itseäni kasassa siinä kauheassa tilanteessa johon ei kenenkään kuulu joutua, ei minun eikä keskeyttäjän tilanteessa. Odotusaulassa oli lisäkseni 3 nuorta naista. Kokoajan sisällä oli tunne että tekisi mieli huutaa "älkää tehkö sitä" tietenkään en sanonut mitään, ei se ole minun asiani siihen puuttua. Tuntui vain niin kohtuuttomalta istua heidän välissään jotka haluaa päättää raskauden ja itse itken oman kuolleen lapseni perään, lapsen jota tehtiin pitkään.

Yksi näistä naisista kuitenkin sai siinä surun keskellä vereni kiuhumaan. Tämä nainen puhui puhelimeen ja kovaan ääneen haukkui lastaan. Se äpärä kuulemma pilaisi vaan hänen elämänsä, hän on niin sikiävää akkaa että on siellä jo 3x vuoden sisään, pitäisi varmaan ehkäisyä käyttää mutta kun ei viitsi, hävettää vähän mennä ton saman lääkärin luokse mutta eipä täs muu auta en halua tätä paskaa synnyttää... ja kaikkea muuta yhtä kaunista tuon naisen suusta tuli. Teki mieli nousta tuolista ja mennä lyömään sitä naista!

En siis mitenkään ole aborttia vastaan, ymmärrän että on tilanteita että lasta ei vain voi pitää, mutta edes pientä kunniotusta voisi antaa sille lapselle jota sisällään kantaa. Miksi sitä lasta pitää kutsua solymöykiksi, paskaksi yms. Eikö voi vaan sanoa lapsi? Onhan se lapsi tietyssä vaiheessa vain kasa soluja, mutta ei se poista sitä että se on pieni lapsen alku.

Täälläkin saa lukea kuinka monet abortin puolustajat "suu vaahdossa" hokee tuota solumöykkyä, jotkut jopa loiseksi kutsuu. Ei se alkio ole pyytänyt saada tulla tai tullut väkisin, te olette sen itse aluille laittaneet joko tahallaan tai vahingossa, ei se kuitenkaan tee alkiosta loista.

Onko se loiseksi tms kutsuminen jonkinlainen pakokeino? Vai miksi pitää halventaa? Sinä päivänä kun joskus te jotka olette raskaana ja pidätte lapsen niin kutsutteko te sitä lasta silloin loiseksi? Tuskin. Miksi siitä täysin samanlaisesta solukasasta tuleekin yhtäkkiä lapsi?

18

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielestäni

      Juuri tätä olen itsekkin miettinyt! Palsta täynnä akkoja vinkumassa solukasoita ja parasiiteista.

      T.lapsensa abortoinut!!

    • nimimerkkinitää

      Vaikka minulle on tehty abortti en voi ymmärtää tuollaista käytöstä.
      Raskas päätös oli jota harkitsin pitkään. Tiesin että tein oikean ratkaisun ja tiedän sen vielä nytkin, vuosien jälkeen.
      Sterilissatio olisi oikea ratkaisu tuollaiselle.

    • Keksijotainuutta

      Abotinvastustajan tunnistaa keksitystä tarinasta, jossa vilisee abortinvastustajalta moneen kertaan kuultuja latteuksia.

      • Ihmettelenkovasti

        Niin, kai sitä sitten moni abortin vastustaja sanoo että ei ole millään tavalla aborttia vastaan. En sitten tiedä minkälainen abortin vastustaja siellä oli aborttia tekemässä kun noita juttuja huuteli ja itse toistin tekstissäni täällä lukemiani abortin puolustajien juttuja.

        Mitään muuta en niin paljon toivoisi kuin sitä että mun teksti olis keksitty tarina, niin paljon sitä nuorta naista täynnä vihaa lastaan kohtaan olen jälkeenpäin ajatellut ja tietenkin omaa tilannettani surrut. Sinun mailmassasi ei ehkä tätä tapahdu, mutta kyllä se vaan niin on että tapahtuu vaikka et sitä suostu näkemään

      • oijoi_

        Voi, eikö oman sakkis sekopollasen törkykäytöksen kiusallinen paljastaminen miellyttäny? :) tottakai se on sillon heti pelkkää "vastustajan keksintöö" :DDD

    • abortti.ehkäsynä

      Juuri kertomasi kaltaisten ihmisyyden kuvottavimman pohjasakan takia lepsulakia tulis kiristää ja tuntuvasti! Ei voi muuta kun toivoo ettei lapsiaan jopa massoittain murhanneet pissislelliprinsessat saa niitä enää koskaan kun sitä joskus keksii alkaa hinkua. Tietenkin lapsiuhrista on käytettävä mahdollisiman ikäviä nimityksiä jotta pääsis pakeneen siitä tuskallisesta todellisuudesta että omaa lastahan siinä ollaan menossa tappamaan.. se veriteon kynnys on ehkä sitten helpompi ylittää kun uhrista tekee halventamalla jotain vastenmielistä. Joku kaunis päivä se omien tekojen todellisuus sitten iskee kipeenä päin naamaa ittensä paaduttaneimmillakin moraalivajukeilla, ja sitten heiluu moni lapsenlistijä jo siellä omankin haudan partaalla....

      • 2322

        Ai että sopivana rangaistuksena pakotetaan tuollaiset idiootit pitämään lapsi? Se nyt ei ainakaan ole järkevää lapsen tai yhteiskunnan kannalta. Äläkä huutele adoptiosta, ei ne pahimmat idiootit älyä sitä lasta mihinkään pois antaa, kostavat vaan päivä päivältä lapselle henkisellä ja fyysisellä väkivallalla sen että kehtasi mennä syntymään.

        Mutta toistuvissa aborteissa laittaisin kyllä ehdoksi pitkäaikaisen ehkäisyn (kapseli tai kierukka) asennuksen tai sterilisaation. Psykologin tapaaminen ja pakollinen ehkäisyneuvonta voisivat kuulua jo ensimmäisen abortin prosessiin.

      • niinettäkö

        lapselle on siis parempi tulla tapetuks kun vaikka huostaaotetuks idiootilta? Tuskimpa monikaan niistä osais esittää jotain kultaista äippäliiniä koko raskausaikaa esim. neuvolassa ja muualla...ja luulis niillekin olevan silti helpompaa antaa lapsi vaan pois heti syntymän jälkeen jotta pääsee taas bilettään ja mitä kaikkee muuta kun lapsenhoitoo nyt haluaakaan, kun pitää "kiusallaan" lasta riesana ja keksiä sille jatkuvasti kaikkee ikävää! Ja eiköhän tollanen nyt viimestään ainakin huomattas siellä neuvolassakin. Kuka tässä muuten lapsen pitämistä on edes minään rangaistuksena pitäny?

    • p45u

      Kyllä näitä kylmäsydämisiä naispaholaisia on, jotka nimittelevät vauvansa alkiota ties miten rumasti, eräskin - olikohan peräti jonkin vauva-lehden palstalla - ilmoitti, että abortin tekeminen oli hänelle samaa kuin paskalla käyminen. Sinne vessan pönttöönhän he vetävät ne pienet alkiot, surematta, katumatta, ja ryntäävät taas seuraavaan seksikokemukseen täysin vastuuttomasti. Ettei vain kävisi niin, että vielä joskus jossain he uivat siellä pimeässä ja kylmässä viemärissä, itkevät ja etsivät niitä pieniä alkioita, joista olisi tullut pehmeitä, suloisia vauvoja. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...

    • Olen ollut pitkään poissa palstalta, joten luen nyt vasta joitain ketjuja selatessani forumia.

      Tuli pari asiaa mieleen, jos aloituksen kertomus on tosi.

      1. Kyllä tuollaista käytöstä ja tuollaisia ihmisiä oikeastikin näkee, kun äiti tai isä huutaa samoin pienelle lapselleen tuolla kaupungilla, hamppariravintolassa, kaupoissa ja muualla. Itkettää ihan, kun jotkut lapset joutuvat elämään kotonaan pelossa ja rakkaudettomassa ilmapiirissä. Meistä kaikista ei ole vanhemmiksi, koska monella on niin suuria vaikeuksia pitää omakaan elämä kasassa.

      2. Mistä aloittaja tiedät, mistä syystä nuo muut naiset ovat odotushuoneessa? Yhtä hyvin heillä voi olla olettamaasi "kunniakkaampi" syy kaavintaan/aborttiin? Voi olla tuulimunaraskauksia jne. Onko aloittaja sinulla vain pohjimmiltaan tarve nostaa itseäsi muiden yläpuolelle? Itse olen ollut naistentautien polilla hoidossa, ja vieressäni on ollut sekä sterilisaatioon että aborttiin menijöitä, ja on ollut lukuisia muita syitä olla paikalla, joka tuli ilmi siinä jutellessa. Aborttiin on voinut olla ihan lääketieteellinen syy.

      3. Eikö aloittajan kuvaamassa tapauksessa abortti ole parempi vaihtoehto, koska eihän tuolla tavoin lapseen suhtautuva nainen ole sopiva äidiksi. Raskauteen ja äitiyteen pakottaminen ei tuollaisessa ihmisessä taitaisi herättää mitään positiivista, joten huostaanotto ei ole mikään ratkaisu, koska sikiön vahingoittaminen on mahdollista, jos joidenkin pakkokeinojen kohteeksi joutuu.

      4 . Sterilisaatio olisi hyvä ratkaisu tällaisessa tapauksessa, mutta mitäpä lääkäri voi tehdä, kun ikärajat on niin korkealla vaikka tuo nainen itse vaikka sterilisaatiota haluaisikin. Jos sterilisaation haluaa jos vihaa lapsia, niin se pitäisi myöntää.

      5. Pitäisi pitää mielessä, että tuo nainen on ollut itsekin joskus lapsi ja sikiö. Hän ei ole ollut aina "kylmäsydäminen naispaholainen", joksi p45u nimittää naista. Joku on mennyt vikaan lapsuudessa ja nuoruudessa, kun itse on noin henkisesti tasapainoton. Vaikeuksilla ja mielenterveysongelmilla on tapana periytyä, kun joutuu elämään rakkaudettomissa ja pelontäyttämissä oloissa. Eli palaudumme kohtaan 1. Jonkun pitää jossain kohtaa pysäyttää kierre.

      • kaikkitietäjäpaikalla

        "Lääkäri" se mutupallostaan kaiken tietää, varsinkin kun on trolli itekin ;DDDDDD

        "Yhtä hyvin heillä voi olla olettamaasi "kunniakkaampi" syy kaavintaan/aborttiin? Voi olla tuulimunaraskauksia jne."

        Älä nyt sentään viitsi... kuka puhuis tuulimunasta ja sillon luultavasti toivotusta lapsesta näin:
        "Tämä nainen puhui puhelimeen ja kovaan ääneen haukkui lastaan. Se äpärä kuulemma pilaisi vaan hänen elämänsä, hän on niin sikiävää akkaa että on siellä jo 3x vuoden sisään, pitäisi varmaan ehkäisyä käyttää mutta kun ei viitsi, hävettää vähän mennä ton saman lääkärin luokse mutta eipä täs muu auta en halua tätä paskaa synnyttää... " ??

        "Eikö aloittajan kuvaamassa tapauksessa abortti ole parempi vaihtoehto, koska eihän tuolla tavoin lapseen suhtautuva nainen ole sopiva äidiksi."

        Kerro yksikin hyvä syy miks tappaminen ois parempi kun pääseminen adoptioperheeseen.

        "Jos sterilisaation haluaa jos vihaa lapsia, niin se pitäisi myöntää."

        Kerrankin samaa mieltä jostain.. ja mieluiten vielä kohtukin pois ettei niitä marginaalisen prosentin vahinkojakaan näille "supersikiäjille" tulis!

        "jotkut lapset joutuvat elämään kotonaan pelossa ja rakkaudettomassa ilmapiirissä."

        Mutta onneks tälläset yleensä lähtee huostaan melko nopeesti.

      • Faktoja.kiitos
        kaikkitietäjäpaikalla kirjoitti:

        Selvä satuhan avaus on.

      • todisteitaodotellessa
        Faktoja.kiitos kirjoitti:

        Selvä satuhan avaus on.

        Sitten vaan edes perustelut mistä kohtaa se ilmenee.
        Onko noin rankkaa kun lapsia vihaava surmansakkis törkyherjaa lapsiaan?

      • huuhaavaroitus
        todisteitaodotellessa kirjoitti:

        Sitten vaan edes perustelut mistä kohtaa se ilmenee.
        Onko noin rankkaa kun lapsia vihaava surmansakkis törkyherjaa lapsiaan?

        Teksti on ilmeisen selvästi sinun tuotostasi. Tyylisi tunnistaa, vaikka yritätkin kirjoitta normaalitasoasi paremmin.

        Avaus on satua myös siksi, että avaajalla ei ole ollut halua keskustella aiheesta enemmän kuin vain tuon syyttelyn verran.

      • harhavaroitus
        huuhaavaroitus kirjoitti:

        Teksti on ilmeisen selvästi sinun tuotostasi. Tyylisi tunnistaa, vaikka yritätkin kirjoitta normaalitasoasi paremmin.

        Avaus on satua myös siksi, että avaajalla ei ole ollut halua keskustella aiheesta enemmän kuin vain tuon syyttelyn verran.

        Niin tietenkin, suosijafanaatikon harhasen kallon uumenissa tunnistellaan taas ihan omia ;DDD ite trollaa vaihtuvilla nimimerkeillä ikäänkun täällä ois enemmänkin yhtä sekoja, ja kuvittelee ettei vastustajiakaan oo kun yks ainoa.

        "avaajalla ei ole ollut halua keskustella aiheesta enemmän kuin vain tuon syyttelyn verran."

        Pätee varmaan sitte sunkin sakkiis?

      • kaikkitietäjäpaikalla kirjoitti:

        "Lääkäri" se mutupallostaan kaiken tietää, varsinkin kun on trolli itekin ;DDDDDD

        "Yhtä hyvin heillä voi olla olettamaasi "kunniakkaampi" syy kaavintaan/aborttiin? Voi olla tuulimunaraskauksia jne."

        Älä nyt sentään viitsi... kuka puhuis tuulimunasta ja sillon luultavasti toivotusta lapsesta näin:
        "Tämä nainen puhui puhelimeen ja kovaan ääneen haukkui lastaan. Se äpärä kuulemma pilaisi vaan hänen elämänsä, hän on niin sikiävää akkaa että on siellä jo 3x vuoden sisään, pitäisi varmaan ehkäisyä käyttää mutta kun ei viitsi, hävettää vähän mennä ton saman lääkärin luokse mutta eipä täs muu auta en halua tätä paskaa synnyttää... " ??

        "Eikö aloittajan kuvaamassa tapauksessa abortti ole parempi vaihtoehto, koska eihän tuolla tavoin lapseen suhtautuva nainen ole sopiva äidiksi."

        Kerro yksikin hyvä syy miks tappaminen ois parempi kun pääseminen adoptioperheeseen.

        "Jos sterilisaation haluaa jos vihaa lapsia, niin se pitäisi myöntää."

        Kerrankin samaa mieltä jostain.. ja mieluiten vielä kohtukin pois ettei niitä marginaalisen prosentin vahinkojakaan näille "supersikiäjille" tulis!

        "jotkut lapset joutuvat elämään kotonaan pelossa ja rakkaudettomassa ilmapiirissä."

        Mutta onneks tälläset yleensä lähtee huostaan melko nopeesti.

        Hei Räyhä.

        "Älä nyt sentään viitsi... kuka puhuis tuulimunasta ja sillon luultavasti toivotusta lapsesta näin: "

        Miksi sekoitat aina tahallisesti asiat, samoin kuin Kemppainenkin, laittamalla sanat toisen suuhun? Enhän väittänyt, ja tuskin kukaan edes kehtaa väittää, että tuolla tavoin käyttäytyvä nainen olisi muka odottamassa toivottua lasta, kun kerran ääneen puhuu noin negatiivisesti raskaudestaan? Kuka niin on väittänyt? Juuri kun kerroin kohdassa 1 mitä siitä ajattelen.

        Mutta sitä niin mielellään tekee jostain naisten polin käytävillä istuksivista ihmisistä päätöksiä, jotka ei perustu kuin omiin kuvitelmiin. Mistä kukaan tietää minkä takia siellä ollaan?

        Miten muka voi pakottaa kenenkään jatkamaan raskautta syntymään asti, jos suhtautuu niin äärinegatiivisesti raskauteensa? Onhan tästä väännetty, eikä oikeasti ole mitään keinoja suojella sikiötä jos nainen päättää sitä vahingoittaa, vaikkei aborttia myönnettäisikään.

        Valitettavasti huostaanottoon ei taida lähteä tarpeeksi nopeasti, eikä aina ääritapauksissakaan, kuten Eerikan tapaus osoitti. Ei tarvitse olla välttämättä väkivaltaakaan ym että se riittäisi huostaanottoon, mutta jo tunnekylmyys ja välinpitämättömyys jättää jälkensä lapseen. Kuka tahansa voi tehdä lapsia ilman että vanhemmudesta on mitään takeita. Oikeasti lapsenteko pitäisi se tehdä luvanvaraiseksi kuten adoptiokin: vasta kun lapselle pystyy takaamaan lain edellyttämät olosuhteet ja huolenpidon, saisi raskautua.

      • PohjasakkaaPohjalla

        Aborttiasiamiesten toimintatapaan kuuluu lastaan surevien äitien syyttely ja herjaaminen.

        Aborttiasiamiehet ovat pohjamudan alin kerrostuma.

      • sossupaattiräyhälle
        tieteilijä kirjoitti:

        Hei Räyhä.

        "Älä nyt sentään viitsi... kuka puhuis tuulimunasta ja sillon luultavasti toivotusta lapsesta näin: "

        Miksi sekoitat aina tahallisesti asiat, samoin kuin Kemppainenkin, laittamalla sanat toisen suuhun? Enhän väittänyt, ja tuskin kukaan edes kehtaa väittää, että tuolla tavoin käyttäytyvä nainen olisi muka odottamassa toivottua lasta, kun kerran ääneen puhuu noin negatiivisesti raskaudestaan? Kuka niin on väittänyt? Juuri kun kerroin kohdassa 1 mitä siitä ajattelen.

        Mutta sitä niin mielellään tekee jostain naisten polin käytävillä istuksivista ihmisistä päätöksiä, jotka ei perustu kuin omiin kuvitelmiin. Mistä kukaan tietää minkä takia siellä ollaan?

        Miten muka voi pakottaa kenenkään jatkamaan raskautta syntymään asti, jos suhtautuu niin äärinegatiivisesti raskauteensa? Onhan tästä väännetty, eikä oikeasti ole mitään keinoja suojella sikiötä jos nainen päättää sitä vahingoittaa, vaikkei aborttia myönnettäisikään.

        Valitettavasti huostaanottoon ei taida lähteä tarpeeksi nopeasti, eikä aina ääritapauksissakaan, kuten Eerikan tapaus osoitti. Ei tarvitse olla välttämättä väkivaltaakaan ym että se riittäisi huostaanottoon, mutta jo tunnekylmyys ja välinpitämättömyys jättää jälkensä lapseen. Kuka tahansa voi tehdä lapsia ilman että vanhemmudesta on mitään takeita. Oikeasti lapsenteko pitäisi se tehdä luvanvaraiseksi kuten adoptiokin: vasta kun lapselle pystyy takaamaan lain edellyttämät olosuhteet ja huolenpidon, saisi raskautua.

        "Enhän väittänyt, ja tuskin kukaan edes kehtaa väittää, että tuolla tavoin käyttäytyvä nainen olisi muka odottamassa toivottua lasta,"

        Älä ny selitä :D miksi sitten aloit horista turhuuksia edes mistään "muista" (kestä?) naisista, tuulimunista yms.?

        "Miten muka voi pakottaa kenenkään jatkamaan raskautta syntymään asti, jos suhtautuu niin äärinegatiivisesti raskauteensa?"

        Ai siitä negatiivisuudestako se on kiinni? Kun rikolliset ryhtyy "negatiivisiks" niin niille pitää antaa lupa tehdä rikoksia?

        "eikä oikeasti ole mitään keinoja suojella sikiötä jos nainen päättää sitä vahingoittaa,"

        Harvemmat tuskin niin hulluja ja sairaita sekopäitä ois. Kummasti ne kieltävät lait varmaan muihinkin rikoksiin estää ryhtymästä.. kun tietää että rangaistus odottaa kiinni jäädessä, pistää kummasti miettiin muutaman kerran ennenkun ryhtyy laittomuuksiin.

        "Oikeasti lapsenteko pitäisi se tehdä luvanvaraiseksi kuten adoptiokin: vasta kun lapselle pystyy takaamaan lain edellyttämät olosuhteet ja huolenpidon, saisi raskautua."

        Ja mitenkähän sä tän käytännössä toteuttaisit? Pakkoaborteilla jos joku tulee raskaaks ilman lupaa?! :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe