Nopeasti tilaamaan C-HR

Peräkylän_Arska

Nimittäin kuhina tuon crossoverin kohdalla on sitä luokkaa, että Suomen toimitusajat venähtävät käsittämättömän pitkiksi. Tuskin mikään auto vähään aikaan on nostattanut sellaista hypeä mediassa kuin kansainvälisten autotoimittajien suuresti ylistämä C-HR, jonka ilmestyminen katukuvaan saa markkinoilla olevat crossoverit yhdessä yössä vanhanaikaisiksi. C-HR symbolisoi niin Toyotan kuin kuin yleisemminkin crossover-segmentin uutta aikaa ja asettaa mittapuun muille valmistajille dynaamisessa muotoilussaan ja teknisessä edistyksellisyydessään.
Nyt jo tilaa ennen virallista esittelyä, niin auton saa vielä siedettävässä ajassa allensa.

186

7553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskomattomanRuma

      Vaikka Pokemon go on suosittu lasten leikki, niin eihän tuollainen rumilus tuhnuine moottoreineen kelpaa kuin "nuorekkaalle Toyotavaarille".

    • fkfjhfhfdhd

      Lähinnä eurooppaan suunnattu nuorisoauto ja keillä täällä harvoilla varaa ostaa niin mini tai audi taikka bemari.Ulkonäkö jo niin sekava pokemoni ettei kukaan yli nelikymppinen enään kehtaa ajaa.

      • hidas_pappamalli

        Nuorisoauto... kuten täydellisen mahalaskun tehnyt Urpo Cruiseri?

        Jooei. VHS on perässähiihtäjän ratkaisu ongelmaan: tohjo ei enää osaa suunnitella edes papoille kelpaavaa autoa. Joten kopioidaan niitä menestyneempiä; perusidea Datsunin kasvaismesta ja vähän lisämaustetta Hondalta (mm. mallimerkintä).

        Muutoin hyvä, mutta pappa-autohan tuo datsunikin on. Ja maatiaisauto - kovin into moiseen tuntuu olevan >60 vuoden ikäisillä maalaispapoilla, joten karjanäyttelyiden yhteydessä noita kovasti markkinoidaankin.

        Vaikka kuin on televisiomainoksissa yritetty skeittaajiin yms vedota, niin vain ja ainoastaan papat noita datsuneitakin ostaa. Sama kohtalo on oleva tohjon perässähiihtäjämallillakin.

      • Anonyymi

        No joo.. paappa 60 v Jurvasta Toyota Supra ja Skyline

      • Anonyymi
        hidas_pappamalli kirjoitti:

        Nuorisoauto... kuten täydellisen mahalaskun tehnyt Urpo Cruiseri?

        Jooei. VHS on perässähiihtäjän ratkaisu ongelmaan: tohjo ei enää osaa suunnitella edes papoille kelpaavaa autoa. Joten kopioidaan niitä menestyneempiä; perusidea Datsunin kasvaismesta ja vähän lisämaustetta Hondalta (mm. mallimerkintä).

        Muutoin hyvä, mutta pappa-autohan tuo datsunikin on. Ja maatiaisauto - kovin into moiseen tuntuu olevan >60 vuoden ikäisillä maalaispapoilla, joten karjanäyttelyiden yhteydessä noita kovasti markkinoidaankin.

        Vaikka kuin on televisiomainoksissa yritetty skeittaajiin yms vedota, niin vain ja ainoastaan papat noita datsuneitakin ostaa. Sama kohtalo on oleva tohjon perässähiihtäjämallillakin.

        Aika hyvin nuo näkyy kyllä kelpaavan. Paremmin kuin nuo kovia kokeneen konsernin moni merkki.

    • Toyyooo

      Jokos C-HR:n hinta on julkistettu vai pitääkö sokkona tilata?

    • KöyhäSuomenKansa

      Täällä Härmälandiassa tilaillaan "vähän ajettuja" saksalaisia saksan karvakäsiltä häkeistä bongattuina takavalotakuilla, joten ei pelkoa, että tuo C-HR näkyisi suomalaisessa maisemassa kuin korkeintaan muutaman auton voimin......

    • Vanhaa.oudoissa.vaatteis

      Vain terot löytävät tuosta jotain uutta ja erilaista. Oikeasti chr tulee loppuunkalutuille crossover-markkinoille pahasti myöhässä eikä tarjoa mitään uutta. Turbokone on kymmenen vuotta myöhässä ja kehityksessä jäljessä. Plugin-hybridiä ei ole. Ulkonäkö on varmaan aivan ok jossain Japanissa mutta ei vetoa Euroopassa. Lisäksi takatilat ovat tuollaisessa kopassa todella huonot ja crossoverin ostajat haluavat farkun tilat.
      Terojen keskuudessa kova sana mutta muilla merkeillä on parempaa tarjolla.
      Tuo pitäisi hinnoitella todella agressiivisesti jotta myyntiluvut olisivat edes kohtuulliset.

      • Arto-Sakari

        Kyllä tuo myy, laatu on paras ja nyt myös fantastinen design.

      • NOmorjestaPÖYTÄÄN

        EHHEHHHEEHAHHAHAAHAH!!!

        Eikös tuo ole kopio Nissan Jukesta?!?!?
        Vähän kulmaa ja särmää, sekä nykytojon ruma keula...Ja taas on
        "mullistava, uusi" automalli keksitty!!!? Onko BMW:n vai Citikan moottorit??

      • ei.top30
        Arto-Sakari kirjoitti:

        Kyllä tuo myy, laatu on paras ja nyt myös fantastinen design.

        Aika näyttää. Tuo on selkeästi suunnattu vähän pienempään segmenttiin jotka haluavat crossoverin, haluavat erottua massasta ja joille takatiloilla ei ole juurikaan merkitystä. Perheautoksihan tuosta ei ole.
        Kun Toyotan yleisimago on väritön pullahiiri niin aika tiukkaa tulee olemaan löytää kovin suurta ostajakuntaa.
        Jokatapauksessa Toyotan myyntiin tulee valtava lovi kun Avensis putoaa pois mallistosta. Avekuskit eivät missään nimessä siirry tuohon crossoveriin eikä mitään muutakaan oikein ole tarjolla. Co-rollaattorikin on jo niin kuudenkympin ja kuoleman välissä.

      • neppaillaankos
        Arto-Sakari kirjoitti:

        Kyllä tuo myy, laatu on paras ja nyt myös fantastinen design.

        Tässäkin on tyylikkäämpi ja varmasti luotettavampi vaihtoehto:
        http://www.iltalehti.fi/autotestit/2016081322102043_at.shtml

        Eikä ole kamalan neppis-auton näköinen, niinkuin lähes kaikkie uudet Toyotat etuspolereineen!!!

      • qashkuski
        ei.top30 kirjoitti:

        Aika näyttää. Tuo on selkeästi suunnattu vähän pienempään segmenttiin jotka haluavat crossoverin, haluavat erottua massasta ja joille takatiloilla ei ole juurikaan merkitystä. Perheautoksihan tuosta ei ole.
        Kun Toyotan yleisimago on väritön pullahiiri niin aika tiukkaa tulee olemaan löytää kovin suurta ostajakuntaa.
        Jokatapauksessa Toyotan myyntiin tulee valtava lovi kun Avensis putoaa pois mallistosta. Avekuskit eivät missään nimessä siirry tuohon crossoveriin eikä mitään muutakaan oikein ole tarjolla. Co-rollaattorikin on jo niin kuudenkympin ja kuoleman välissä.

        Pieni oli tosiaan Qashqain päihittäjäksi mutta takakontti näiden pikku crossien luokassa isoin. Jää minulta hankkimatta vaikka olisi hinta kohdallaan.

      • Keskikokoinen
        qashkuski kirjoitti:

        Pieni oli tosiaan Qashqain päihittäjäksi mutta takakontti näiden pikku crossien luokassa isoin. Jää minulta hankkimatta vaikka olisi hinta kohdallaan.

        Eikös tuo ole mitoiltaan identtinen qq:n kanssa eli samaan luokkaan

      • qashkuski
        Keskikokoinen kirjoitti:

        Eikös tuo ole mitoiltaan identtinen qq:n kanssa eli samaan luokkaan

        Eipä ole mittoja tiedossa, enkä ruvennut esittelijältä utelemaan mutta perstuntumalta ainakin kuljettajan paikalta ahdas, olkapää melkein ovessa kiinni ja reisi keskikonsolissa, enkä oo mikään paksukainen. Qassussa selvästi väljempää, penkkikin leveempi. Takapenkki suht' saman kokoinen mutta kontti pienempi. Oma qassuni 2013 malli ei siis uusin joka on vähän lisää väljentynyt.
        Pitäisi päästä koeajamaan niin voisi paremmin verrata mutta vasta Joulukuussa aletaan suomessa markkinoida, esittelijän mukaan.

      • notojo

        Uusi Datsun 100A, yhtä pimee (sisältä) ja ruma.

      • eikorealaisia

    • eiPelastaSyöksyä

      Kuhinaa traitaa olla vain myyjän omassa mielessä?

    • Tämäkin_keskustelu

      suurimmaksi osaksi palstan oman pokemonin eli Toyota-trollipojun yksinpuhelua. Jännä kun syyttää Vw-keskustelussa siellä itsensä takia trollaavia juuri siitä missä on itse kaikkein pahin. Ehkä syy lienee se että trollipojulle maksetaan sekoilustaan joten sen on pakko jatkaa.

    • C-HR

      Pitkä jono oli eilen myyntimiehen kopin ovella kun eilen kävin tekemässä ennakkotilauksen C-HR:stä, kova kysyntä on toimitusajasta ei vielä tiedä on noita ennakkotilauksia tuhottomasti, hitsi olisi pitänyt tilata heti kun huhuja C-HR:stä alkoi kuulua, noh odottavan aika on pitkä.

      • kiinnostaakovasti

        Paljonko tuli hinnaksi?

      • mitä-huijaatte-täällä

        Ei C-HR:ää saa vielä tilattua edes...Ei ainakaan Itäkeskuksen Toyotalta!??

      • queueue

        Pitkä jono, heh. Myynti tulee olemaan samaa luokkaa kuin edellisellä "persoonallisesti" muotoillulla toitsulla, Urban Cruiserilla. Jos hyvin käy.

      • pitkä_jonotus
        mitä-huijaatte-täällä kirjoitti:

        Ei C-HR:ää saa vielä tilattua edes...Ei ainakaan Itäkeskuksen Toyotalta!??

        Saapas. Ennakkotilaus sitoo, ja tilaaja sitoutuu ostamaan sen todelliseen myöhemmin tarkemmin määräytyvään hintaan. Perusmalli 1,2 T etuveto maksaa noin 27.000 eur, etuvetohybridi 31.000 ja neliveto 1,2 turbo 35.000. Neliveto hybrid tulee myöhemmin.

        Luottomyyjä sanoi, että tilausaika vähintään 6-8 kk, luultavasti saa vasta loppuvuodesta 2017 jos tilaa kuukausi-pari myöhemmin. Eli nyt tilausta vaan sisään jos haluaa edes ensi kevääksi CHR:n!

      • Perskules

        Hinta ei ihan edullisemmasta päästä, mutta todella hieno uutuus, kyllä noita tilaillaan ihan simona. Ei ole Toyolta ennen saanut tällaista.

      • Anonyymi
        pitkä_jonotus kirjoitti:

        Saapas. Ennakkotilaus sitoo, ja tilaaja sitoutuu ostamaan sen todelliseen myöhemmin tarkemmin määräytyvään hintaan. Perusmalli 1,2 T etuveto maksaa noin 27.000 eur, etuvetohybridi 31.000 ja neliveto 1,2 turbo 35.000. Neliveto hybrid tulee myöhemmin.

        Luottomyyjä sanoi, että tilausaika vähintään 6-8 kk, luultavasti saa vasta loppuvuodesta 2017 jos tilaa kuukausi-pari myöhemmin. Eli nyt tilausta vaan sisään jos haluaa edes ensi kevääksi CHR:n!

        Joko tulossa se nelikko tähän?

    • saattaa_kestää

      Honda HR-V:ssä oli tässä jossakin vaiheessa 7 kk tilausaika, mutta se johtui enempi globaalista kysynnästä kuin Suomen kysynnästä. En tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä.

    • PokemonMetsäänHop

      Jonotus johtuu tehtaan ongelmista ja suurista säästöistä joita joutuvat tekemään jenin kurssien takia. Eihän tuota rumilusta monikaan halua, se on ihan selvä.

      • Tuoppis

        Hinta alkaen 23 000? Ei paha laatuautosta.

    • luottomyyjän_veli

      Kyllä kysyntä ainakin muualla on huimaa, jos nyt tekisi tilauksen, niin toimitusajaksi lupaillaan vasta elo-syyskuuta 2017! Todennäköisesti Suomen kiintiöksi on neuvoteltu vähän varovainen lukema ja moni autoa havitteleva saattaa ostaa kilpailevan mallin. Itse en jaksaisi vuoden verran odotella tai jos nyt ensi vuoden alusta lasketaan niin kahdeksan kuukautta on kyllä sekin liian pitkä aika.

    • auto.vai.lelu

      Sama kohtalo kuin Nissan Jukella, parin vuoden kuluttua kukaan ei halua.

      • Motukka01

        Näin eräässä sanomalehdessä tänään kuvan, missä perus-tojotistit olivat ihmettelemässä näytille tuotua, harvinaisen omituisen näköistä ihmettä. Pakko myöntää, että jo kuvan perusteella toyota on ylittänyt itsensä auton rumuudessa. En missään tapauksessa haluaisi samaistua näihin toyota-mainosten höynäyttämiin lahkolaisiin, jotka eivät ole koskaan muilla merkeillä ajaneet ja silti luulevat toyotan olevan jotain ylitse muiden. Joku näistä ihmettelijöistä oli jopa pyytänyt LUOTTOMYYJÄNSÄ :) ilmoittamaan, milloin tämä maailman ihme on tulossa näytille.
        Lehden kuvassa olleilla ihmisillä oli toyotan merkkikerhon asuvaatimuksen mukaisesti yllään villakankainen lippalakki tai Umbron tuulipuku.

      • Disaineri

        Muotoilu on raikas ja nuorekas Toyotan uuden imagon mukaisesti, kilpailijat ovat ihan jälkijunassa.

      • Vääräpaikka
        Motukka01 kirjoitti:

        Näin eräässä sanomalehdessä tänään kuvan, missä perus-tojotistit olivat ihmettelemässä näytille tuotua, harvinaisen omituisen näköistä ihmettä. Pakko myöntää, että jo kuvan perusteella toyota on ylittänyt itsensä auton rumuudessa. En missään tapauksessa haluaisi samaistua näihin toyota-mainosten höynäyttämiin lahkolaisiin, jotka eivät ole koskaan muilla merkeillä ajaneet ja silti luulevat toyotan olevan jotain ylitse muiden. Joku näistä ihmettelijöistä oli jopa pyytänyt LUOTTOMYYJÄNSÄ :) ilmoittamaan, milloin tämä maailman ihme on tulossa näytille.
        Lehden kuvassa olleilla ihmisillä oli toyotan merkkikerhon asuvaatimuksen mukaisesti yllään villakankainen lippalakki tai Umbron tuulipuku.

        Satusetä. Kirjoita lasten kirja.

      • Pakkokoeajaa

        Julman kaunis auto, ei uskoisi vsnhoillisen Tojon tuotteeksi. Jos hinta sopiva, tuo nousee nopeasti 10 myydyimmän sakkiin.

      • Jumalaisenkaunis

      • KiinnostaaMinuakin

        Onhan tuossa Toyotan tuttu ja turvallinen laatu, mutta oikeastaan pitkään aikaan eka näyttävä ja pysäyttävästi muotoiltu Toyota. Lupaavaa, jospa Toyotan koko muotoilu tosiaan muuttuu tähän suuntaan. Erottuisi kunnolla Euroonpan merkkien tylsästä muotoilusta, hyvä!

      • rumaJaKehno
        KiinnostaaMinuakin kirjoitti:

        Onhan tuossa Toyotan tuttu ja turvallinen laatu, mutta oikeastaan pitkään aikaan eka näyttävä ja pysäyttävästi muotoiltu Toyota. Lupaavaa, jospa Toyotan koko muotoilu tosiaan muuttuu tähän suuntaan. Erottuisi kunnolla Euroonpan merkkien tylsästä muotoilusta, hyvä!

        "tuttu ja turvallinen laatu" ? Tarkoitatko sitä -80 lukua jolloin peruskaru Toyota oli vähävikainen vai nykyistä Toyotaa joka ruostuu hetkessä ja vikaa ja takasinkutsua riittää vaikka minkälaista?

    • Aika.näyttää

      Suolipalstan persaukisten kommentit ovat yhtä diipadaapaa. Myyntiluvut kertovat totuuden.
      Itse veikkaan tylyä mahalaskua Urban Cruiserin tapaan.

      • hupaika_vehje

        Urban on todella hupaisa auto. Kaverillani on jo kolmas moottori menossa samassa "Urpossa". Ei kuulemma enää ikinä koske edes sormellaan Tojoon, jahka pääsee eroon siitä nykysestä.

    • epätoivoistaHuutoa

      Myyjä yrittää saada väkeä hiljaiseen halliin, ettei tarvitsisi itsekseen huhuilla ja loisia netissä.

    • Buster2000

      Heti vaihtuu Avensis CH-R:ään, kun on mahdollista. Ens kuussa julkaistaan hinnasto. Yli puolen vuoden toimitusaikoihin en usko.

      • hondaksimeni

        Kannattaisi opetella oman tulevauton mallimerkintä edes suurinpiirtein oikein. Lisäisi uskottavuutta paljon,

      • kovaluu_on

        mä kans vaihdan oman auris hsd.n crh:hon kun vaan hinnasto julkastaan ja ennakko myynti alkaa. on kova luu cittari luokassa.

      • RAV42012

        Kyllä toi on kilpailijoiden myyntiorganisaatioille paha juttu. Jääpi äkkiä moni kauppa tekemättä Hondista, Nissaneista, Mazdoista, Kioista ja Hyundaista. VW-konsernin tuotoksia ei laatua haluava edes harkinnekaan ja niiden ulkonäkö edustää vielä 90-lukuakin. Vielä jos Toyota tuo tehokkaamman bensaversion, niin markkinaykkönen luokassaan on Toyota.

      • perässähiihtäjä

        Mutta miksiköhän Toyota jätti tuon segmentin täysin muille 10 vuoden ajaksi ja tuo vasta nyt crossoverin markkinoille. Samoin turbokone esitellään vasta vuosikymmen jäljessä. Ei taida oikein tojon omat ideat lentää vaan joudutaan peesaamaan muita valmistajia jotka ovat jo kaapineet kermat pois markkinoilta. Toyota tulee myöhässä puhkikuluttuun markkinasegmenttiin.

      • RAV42012

        Toyota on tahkonnut tulosta muutenkin kuin Euroopan pienillä cittarimarkkinoilla, eikä firma tee mitään ilman pitkää harkintaa. Turboja on tietysti Tojolla ollut ennenkin, mutta pikkuturbot onkin uusi juttu eikä maineelle olisi tehnyt hyvää, jos ne olisi tuotu aikaisemmin myyntiin ja olisi ollut suuria RAVongelmia niin kuin eurooppalaisilla valmistajilla. Nyt voipi uskoa, että ainakin Toyotan pikkuturbo kestää ihan eri tavalla kuin VW:n, Fordin, Opelin ja ranskalaisten valmistajien vastaavat laitteet. On varmasti testattu perusteellisesti niinkuin nyt Toyotan tuotteet ovat.

      • Ylipäällikkö665
        hondaksimeni kirjoitti:

        Kannattaisi opetella oman tulevauton mallimerkintä edes suurinpiirtein oikein. Lisäisi uskottavuutta paljon,

        Onko hondateinixillä luetun ymmärtämisessä vikaa? En hirveästi huutelisi vieraisiin pöytiin muutenkaan jos oma ulosanti on tasoa "lause päättyy pilkkuun". ;)

    • gfhhfefefefefjjkyu6

      Korkeus tuolla on 153 cm ja risat. Aika korkea, riittävän korkea cittariksi joten varmaan helppo kavuta kyytiin. Leveys onneksi vajaat 180 cm joten mahtuu vielä jollain tavalla kapeisiin parkkiruutuihin. Ulkomuoto vaan vähäsen tökkii, pitää nähdä livenä niin osaa antaa oikean mielipiteen. Voi myydä hyvin tai sitten ei. Nissan Jukekin innosti kansaa alussa, mutta myynti laantui aika nopeaan.

    • hondamies69

      Onko tää joku uusi Honda? Naapurilla oli 15v sitten HR-V.

    • kaarlokuuskuus

      Ensin ajetaan ja jos miellyttää, kysytään käteistarjous ja toimitusaika. Sitten odotetaan tammkuulle miten käy ilmastotukien eli romutuspalkkion kanssa. Jos saa ilmaista tukea esim. 3000€ yhdessä vanhan ajopelin kanssa, neuvotellaan uusi käteistarjous. Katsotaan sitten kuinka käy. Raha ratkaisee tämän valinnan, autossa ei ole todennäköisesti mitään vikaa, päinvastoin. Sopii meille ekohenkisille, nuorekkaille keski-ikäisille käteisvarallisuutta omaaville kavereille kuin nätti nenä päähän.

      • kohtakaupoille

        Kovasti on ollut kuhinaa tuon auton ympärillä eli kauppoja on tehty varmasti jo melkoinen määrä. En ihmettele yhtään, todella upea peli luokassaan ja teknisesti hyvin edistyksellinen, mitä tietysti Toyotan kohdalla on odotettuakin.

      • Anonyymi

        Hieno auto hyvät ajo ominaisuudet ja pieni kulutus maa 4.3 kaupunki 3.1

    • sateenkaariauto

      Tuo on sellaisten takaveto-miesten auto.

      • Kainuun_hipsteri

        No minusta tuo sopii erinomaisesti Kainuun takametsien metsurille kuin myös Kallion hipsterille. Kumpikin ostajatyyppi kun haluaa parasta laatua. Hipsteri myös ostaa auton, joka on ajan hermolla ja sitä tuo uutuus-Toyota todellakin on.

    • Sodis

      Audien sivuprofiili ikkunan alarajasta tähän päivään viivoittimella vedetty. C-HR ei nouse myyntitilastoihin kun muut maat ostavat kii tiöt yli 7kk päähän. Hyvää joulua Espoon Audisfit!

    • AuriskinTulee

      Näyttää ennustukset myyntimenestyksestä toteutuvan paremmin kuin hyvin. Ilmeisesti enemmän menisi kaupaksi, mutta kiintiöt muihin maihin rajoittavat.
      Mutta kun ensi vuonna tulee uusi Auris ja sama design, niin sitten se vasta hulinaa on.

      • tätä.me.halutaan

        Tervemenoa petolinnut, tervetuloa mutanttikilpikonnat.

    • mnuyds

      No ei kai kukaan ny aikuisten oikeesti tommoseen sorru. suosi suomalaista paina mustalaista.

    • c-HR

      Haukkujat taitavat olla Ladojen Ja Dacioiden omistajia,joilla ei riitä tuohta C-HR ään.
      Älkää arvostelko autoja,jos ette ole ikänä kunnon autolla ajanut
      Nimimerkki Tilattu on

      • Haukkujia_on_vain_yksi

        nimittäin Toyota-palstan oma trollipoju jonka Vw/Skoda-maahantuoja on palkannut solvaamaan Toyotaa kaikin mahdollisin keinoin. Valinta on siltä osin onnistunut että trollipojun skitsofrenia on vienyt kaiken kontrollin pojulta mitä kirjoituksiinsa tulee. Mikään vale ei siis ole liian härski trollipojun käytettäväksi Toyotaa vastaan. Toisaalta viestinsä ovat aina niin noloja sekä lapsellisia että sellainenkin joka ei palstaa lue, tunnistaa ne heti trollin kirjoittamiksi.

    • takaisinkutsua

      Rumuus huipussaan tuossa viritelmässä ja olikos toi se malli missä lasit hajoo itsestään kori liian löysä.

    • nbxzasw

      ja se on kuitenkin vain keskinkertainan toiloota.

    • lelu.mikä.lelu

      Kyllä se alkuinnostus omistajalta hyvin äkkiä haihtuu ja alkaa kaivata ihan tavallista käytännöllistä ja suorituskykyistä autoa. Autosta olisi kiva nähdä kaupunkiajossa uloskin ettei tarvitse korvakuulolla ajella. Jos autolla pitää yrittää tehdä itsestään nuorekkaampi niin tuskin se onnistuu.

      • paskaa_pellolle

        60 maalaispapat noita ostelee, kuten esikuvaansakin (datsun). Maaseudulla on vielä kekkosen kuva seinällä ja pappojen mielestä mm. sumuvalot ovat uusi ja hieno keksintö, joten pitää kaikille esitellä. Toisaalta muiden nappien käyttötarkoitus on jäänyt hämäräksi = piemeällä ja vesisateella kaikki itäautot ajelee ilman takavaloja.

        Käykääpä joskus pyörähtämässä jossain maaseutumessuilla ... siellä raappahousut ihan kiimassa pyörii näiden ympärillä!

        No, takapajuloihin ne muutkin tojot on dumpattu, mikä on ihan oikein. Paska kuuluu pellolle.

    • eikateellinen

      Kateus on kavala tauti.Jos ei pysty itselle hankkimaan,täytyy haukkua.
      Tiedoksi,Toyota maailman johtavin automerkki

      • muotiautoC-Hr

        Ihan niin se on, johtava merkki on kehityksen kärjessä ja sitä kyllä kadehtitaan. C-HR on upea peli, tosi nuorekkaan näköinen, jos noihin muihin cittareihein vertaa. Ja se suorituskyky riittää ihan mihin vaan tarvitsee, ei cittarin tarvitse olla urheiluauto, keskinopeudet on aika alhaiset normiajossa eikä sitä kiihtyvyyttä oikeasti tarvitse muuhun kuin elvistelyyn. Edes valistuneemmat nuoret kuskit eivät enää arvosta suorituskykyä, kulutus, ympäristöystävällisyys ja muotoilu ovat ne jutut, joita halutaan. Auton pitää olla ajan hermoilla eikä vanhanaikaisen näköinen. C-HR on juuri tätä ja siksi se myy hyvin kaikkialla.
        Vain vanhan liiton jäärät jauhavat jostakin kiihtyvyydestä, vääntömomentista, alaväännöstä tai muusta turhasta. Nimittäin automaatti tekee väännöstäkin täysin epäkiinnostavaa dataa, portaattomalla automaatilla vääntöä löytyy aina tarvittaessa riittävästi

      • muoti-ilmiö

        Mihin sitä cittaria oikein tarvitsee normiajossa? Samalla teholla tavisauto kulkee ripeämmin ja kuluttaa vähemmän. Saman verran ihmisiä ja tavaroita mahtuu kyytiin. Useimmat cittarit ovat vain etuvetoisia, joten maastoon ei ole mitään asiaa ja kuka sinne haluakaan. Mökkitien saa kuntoon naapurin lanalla ja parilla sorakuormalla. Ulkonäkö se ostajia jotenkin kiinnostaa. Kun seuraa etenkin vanhempien cittarikuskien ajoa ja parkkeerauksia, niin suosittelisin heille pienempää autoa. Koskee myös useita naisautoilijoita..

      • tässämuutamahuomio
        muoti-ilmiö kirjoitti:

        Sinänsä tämän palstan trollaajat eivät asiallisia vastauksia tarvitsisi, mutta menköön nyt:

        Varsinkin naisille on etu kaupunkiliikenteestä, että he näkevät cittarilla liikennetilanteet korkeammalta ja paremmin.
        Huonoselkäisillä korkeampi tavaratilan lattiataso helpottaa ostoskassien nostamista ja laskemista marketin pihalla.

      • eri.mieltä
        tässämuutamahuomio kirjoitti:

        Sinänsä tämän palstan trollaajat eivät asiallisia vastauksia tarvitsisi, mutta menköön nyt:

        Varsinkin naisille on etu kaupunkiliikenteestä, että he näkevät cittarilla liikennetilanteet korkeammalta ja paremmin.
        Huonoselkäisillä korkeampi tavaratilan lattiataso helpottaa ostoskassien nostamista ja laskemista marketin pihalla.

        Kyllä jokin X5 tai Land Cruiser tms ja nainen kaupunkiliikenteessä on jo aikamoinen aikapommi. Kyllä siinä kaula venyy ahtaissa paikoissa. Miten korkealle nostaminen on muka helpompaa ?

    • Kuhisenvalmiiksi

      Liittyykö kuhina onnettoman kiihtyvyyteen, isoon kulutukseen vai ainoastaan kehnoon ruosteenestoon? Eikunytmätien, JUMBOSIJAAN jossain testissä!

      • Kaupattehty

        Mikähän se testi on ollut.Täytyy tietää,eikä vetää hatusta.Persaukisten puhetta

      • mikä.ajoi.tuohon
        Kaupattehty kirjoitti:

        Mikähän se testi on ollut.Täytyy tietää,eikä vetää hatusta.Persaukisten puhetta

        Otan osaa.

      • 1merkki

        Toivottavasti sullakin on tulevaisuudessa mahdollisuus vaihtaa Daciasi kunnon autoon.
        Ei tarvitse kateellisena haukkua maailman 1 automerkkiä

      • Mersuni.riittää
        1merkki kirjoitti:

        Toivottavasti sullakin on tulevaisuudessa mahdollisuus vaihtaa Daciasi kunnon autoon.
        Ei tarvitse kateellisena haukkua maailman 1 automerkkiä

        Älä murehdi. Crossover-autoista vuokra-autoina sen verran kokemuksena Suomesta ja ulkomailla voin sanoa, että en ymmärrä niiden saamaa suosiota jokapäiväisessä ajossa. Onko se istuinkorkeus ja ajoneuvoon nousu vanhemmilla ihmisillä se syy hankintaan, muuten hyvin vaikea perustella hankintaa. Polttoaineen kulutus jopa litroja suurempi kuin vastaavilla h-autoilla. Herkkyys tuulelle paljon suurempi kuin tavisautoilla. Ajettavuus nopeassa moottoritieajossa (yli 120 km/h) kaarteissa huojakkaampaa. Ilmanvastuksesta ja osin painosta johtuen vaatii nousuissa aina pienempää vaihdetta. Tavaratila usein vain pikkuautoluokkaa eli lyhyt tavaratila. Omistaja-asteella kalliimmat rengaskulut jne.

      • eituuliherkkä

        Istuin korkeus tosi hyvä.C-HR muotoilu parempi,kuin monissa tavis autoissa.Kulutus 3.9/100km.Pakettiautot on tavaran kuljetukseen.Tälläisen ostavilla on todennäköisesti varaa
        myös renkaisiin.Eihän tää oo köyhille tarkoitettukaan.Montako metriä oot ko.autolla ajanut,kun oot noin tietävä.Minä oon ennen kauppoja.Katso asiantuntijoiden arvastelut,niin ymmärrät ehkä enemmän

      • surkea.menestys

        "Katso asiantuntijoiden arvastelut,niin ymmärrät ehkä enemmän"

        TMn kestotestin väliarvostelussa mainitan erikseen että tuuliherkkyys rassaa testikuljettajia. Samoin talivitestissä kerrottiin että moottori huutaa sikana aina kun kaasuun koskee.
        Hybridivertailussa neljän auton joukossa neljäs tila koralaisten alapuolella kertoo millaisesta flopista on kysymys.

      • Et.usko.itsekään
        eituuliherkkä kirjoitti:

        Istuin korkeus tosi hyvä.C-HR muotoilu parempi,kuin monissa tavis autoissa.Kulutus 3.9/100km.Pakettiautot on tavaran kuljetukseen.Tälläisen ostavilla on todennäköisesti varaa
        myös renkaisiin.Eihän tää oo köyhille tarkoitettukaan.Montako metriä oot ko.autolla ajanut,kun oot noin tietävä.Minä oon ennen kauppoja.Katso asiantuntijoiden arvastelut,niin ymmärrät ehkä enemmän

        Kulutus 3,9 litraa, älä viitsi naurattaa.

      • loistopeli

        Mikähän auto sulla mahtaa olla Lueppas muidenkin testejä,kun Tekniikan Maailman.
        Sulla menee loppuvuosi ,kun haukut kaikki Suomessa myytävät autot,paisi omasi Skoda

      • eikorealaista
        Et.usko.itsekään kirjoitti:

        Kulutus 3,9 litraa, älä viitsi naurattaa.

        Kato auton teknisiä tietoja.TM testivoitta ja saadaan mikä halutaan.Korealaiset ei ikinä samaa luokkaa,kun Japanilaiset.Korealaiset ja Kiinalaiset samaa tasoa.

      • ceehooärrä

        Hieno peli, hybridinä menee tosi vähällä ja upeat nykyaikaiset muodot, ei ole kanttiauto niinkuin Volkkari. TM-testeistä ei kannata välittää, niissä kun Toyotaa on lyöty kuin vierasta sikaa monet vuosikymmenet. Oikeissa reiluissa autolehdissä ceehooärrää kehutaan lähes varauksetta.

      • tahtoo.tietää
        ceehooärrä kirjoitti:

        Hieno peli, hybridinä menee tosi vähällä ja upeat nykyaikaiset muodot, ei ole kanttiauto niinkuin Volkkari. TM-testeistä ei kannata välittää, niissä kun Toyotaa on lyöty kuin vierasta sikaa monet vuosikymmenet. Oikeissa reiluissa autolehdissä ceehooärrää kehutaan lähes varauksetta.

        Kerrohan yksi sellainen reilu autolehti.

      • Ansaitusti.viimeinen
        eikorealaista kirjoitti:

        Kato auton teknisiä tietoja.TM testivoitta ja saadaan mikä halutaan.Korealaiset ei ikinä samaa luokkaa,kun Japanilaiset.Korealaiset ja Kiinalaiset samaa tasoa.

        TM vertaili neljää hybridiä ja tojolle jäi kaksi viimeistä sijaa. C-HR oli ryhmän hitain ja kulutti eniten bensaa. Lisäksi se oli meluisin ja huonommat takatilat löytyi vain toisesta tojosta. Tojo valehtelee törkeästi suorituskyvyn suhteen. Esite kertoo 11 sekuntia kun oikeasti C-HR lyllertää 13 sekuntia sataseen.
        Miten noilla meriiteillä voisi saada mitään muuta kuin viimeisen sijan?

      • ostettuon

        Jos ei sulla oo varaa hankkia C-HRää,käytä energiasi Skodasi korjaamiseen.Jos saat orkut haukkumalla.siitä vaan

      • huonosti.suunniteltu
        ostettuon kirjoitti:

        Jos ei sulla oo varaa hankkia C-HRää,käytä energiasi Skodasi korjaamiseen.Jos saat orkut haukkumalla.siitä vaan

        Ei tuo ole haukkumista vaan faktojen kertomista. Voit tarkistaa asian TMstä. Ei tojot sattumalta tai mielipideasioiden takia jää viimeisiksi vertailussa. Ne ovat viimeisiä koska niiden ominaisuudet ovat niin huonot.

      • tojofani

        Ootkos lukenut ulkolaisten asiantuntijoiden testeja.Ovat hiukan parempia asiantuntijoita,kuin joku kämänen TM,joka todettu moneen kertaan Tojoja mollaavaksi,niin kuin sinäkin.Vailla perusteita.Luehan muutama eurooppalainen testi,kerro sitten vasta,mitä löysit.Suosittelen tutustumaan livenä.Koe ajolle en suosittele,ettei tuu paha mieli,kun ei pysty hankkimaan

      • mitatusti.huonoin
        tojofani kirjoitti:

        Ei se ole testaajasta kiinni että C-HR kiihtyy nollasta sataan 13 sekuntia, vie bensaa reilusti enemmän kuin Korealaiset ja on tiloiltaan surkea. Nämä kaikki ovat mitattua faktaa, ei mielipidekysymyksiä. Samat asiat jättävät tojon jumboksi joka vertailussa. Ei ne muutu vertailjijaa vaihtamalla.

      • alamme.oppia
        tojofani kirjoitti:

        Ootkos lukenut ulkolaisten asiantuntijoiden testeja.Ovat hiukan parempia asiantuntijoita,kuin joku kämänen TM,joka todettu moneen kertaan Tojoja mollaavaksi,niin kuin sinäkin.Vailla perusteita.Luehan muutama eurooppalainen testi,kerro sitten vasta,mitä löysit.Suosittelen tutustumaan livenä.Koe ajolle en suosittele,ettei tuu paha mieli,kun ei pysty hankkimaan

        Emme ulkolaisten mutta kylläkin ulkomaisten asiantuntijoiden. Hönökin painottaa aina oikeinkirjoitusta.

      • Mopokortilla
        tojofani kirjoitti:

        Ootkos lukenut ulkolaisten asiantuntijoiden testeja.Ovat hiukan parempia asiantuntijoita,kuin joku kämänen TM,joka todettu moneen kertaan Tojoja mollaavaksi,niin kuin sinäkin.Vailla perusteita.Luehan muutama eurooppalainen testi,kerro sitten vasta,mitä löysit.Suosittelen tutustumaan livenä.Koe ajolle en suosittele,ettei tuu paha mieli,kun ei pysty hankkimaan

        ei ole ennenkään päästetty koeajolle. Helkama Raisulla koeajoon saapuva skitsofreenikko ei liene vakavasti otettava ostajaehdokas missään autoliikkeessä.

      • sama.kuka.kertoo
        Mopokortilla kirjoitti:

        ei ole ennenkään päästetty koeajolle. Helkama Raisulla koeajoon saapuva skitsofreenikko ei liene vakavasti otettava ostajaehdokas missään autoliikkeessä.

        Mutta mitäpä meikäläisen mopokortti tai skitsofrenia muuttaa C-HRn suorituskykyä tai kulutusta? Edelleen se on 13 sekunnin auto joka syö bensaa enemmän kuin muut hybridit. Ja takatilat ovat edelleen surkeat. Mites tämän selität?
        Voit leimata sanoman kertojaa niin paljon kuin haluat. C_HR on sitä huolimatta kovin raakile autona.

      • Raakile_jota
        sama.kuka.kertoo kirjoitti:

        Mutta mitäpä meikäläisen mopokortti tai skitsofrenia muuttaa C-HRn suorituskykyä tai kulutusta? Edelleen se on 13 sekunnin auto joka syö bensaa enemmän kuin muut hybridit. Ja takatilat ovat edelleen surkeat. Mites tämän selität?
        Voit leimata sanoman kertojaa niin paljon kuin haluat. C_HR on sitä huolimatta kovin raakile autona.

        muut valmistajat tulevat kilvan kopioimaan.

    • sanokaa.sanoneen

      Myynti jatkuu tasolla n. 200 kpl/kk syksyyn asti, sitten se putoaa.

      • tosihieno

        300 kpl jo oli myyty viime syksynä,ennenkuin edes malli autoa oli suomessa.Toimitusajan pituus 4-9kk kertoo varmaaan jotain.Ehkä autossa on paljon muitakin kriiterejä,kuin epäoleellinen kiihtyvyys tai joku vääntömomentti normi ajossa.Lue oleellisten seikkojen arvostelut.Ehkä liian vaikeita asioita mopo pojille

      • Ettan1

        Ja höpöhöpö, C-HR tulee olemaan mahtava myyntimenestys Toyotalla, tilauksia on nytkin sisässä paljon ja syksymmällä on oikea rekisteröintitulva. Auto on todellinen hitti, uuden ajan airut.
        Ja mitä tulee taas kiihtyvyyteen, niin pikkupojat niillä elvistelee, ei aikuiset, jotka eivät sellaisella tiedolla tee mitään. Sen sijaan erinomainen taloudellisuus, upeat varusteet ja mukavuus ovat niitä asioita ,joita aikuinen ostaja arvostaa hienon ulkoasun lisäksi. Ja ne ovat vakiona Toyotan C-HR:ssä kuten myös paras luotettavuus ja jälleenmyyntiarvo. Ja jos enemmän tilaa kaipaa, niin siihenkin on upeita Toyotia tarjolla, mutta parin aikuisen tai miksei muutaman lapsenkin kanssa C-HR on aivan passeli. Isot tavarat kuskataan pakulla/kärryllä, ei autolla!

      • unelmoida.saa
        Ettan1 kirjoitti:

        Jotta kuhina kävisi, sitä pitäisi myydä Suomessa yli 500 kpl kuukaudessa. Näin ei kuitenkaan ole. Ei tule voittamaan edes Qashqaita.

      • FarkkuOnParempi
        Ettan1 kirjoitti:

        Ja höpöhöpö, C-HR tulee olemaan mahtava myyntimenestys Toyotalla, tilauksia on nytkin sisässä paljon ja syksymmällä on oikea rekisteröintitulva. Auto on todellinen hitti, uuden ajan airut.
        Ja mitä tulee taas kiihtyvyyteen, niin pikkupojat niillä elvistelee, ei aikuiset, jotka eivät sellaisella tiedolla tee mitään. Sen sijaan erinomainen taloudellisuus, upeat varusteet ja mukavuus ovat niitä asioita ,joita aikuinen ostaja arvostaa hienon ulkoasun lisäksi. Ja ne ovat vakiona Toyotan C-HR:ssä kuten myös paras luotettavuus ja jälleenmyyntiarvo. Ja jos enemmän tilaa kaipaa, niin siihenkin on upeita Toyotia tarjolla, mutta parin aikuisen tai miksei muutaman lapsenkin kanssa C-HR on aivan passeli. Isot tavarat kuskataan pakulla/kärryllä, ei autolla!

        Ainoastaan eläkeläiset käyttävät peräkärryjä. Vetokoukku #1 tuulipukuvaruste, pilataan auton perä täysin koska kerran viidessä vuodessa vuokrataan kierrätyskeskuksen kärry iltapäiväksi.

    • Hienoin

      On senverran parempi ja kalliinpi,että kaikki halukkaat eivät pysty hankkimaan.Tyytyvät vain moittimaan.

      • kun.oikeasti.mitataan

        Miten sinä sen paremmuuden määrität? C-HR jäi hännänhuipuksi hybridien vertailussa. Hitain, suurin kulutus, meluisa ja pienet takatilat. Miten tuollaisesta autosta voi käyttää termiä "parempi"? Minusta nuo kaikki ovat huonoja ominaisuuksia autossa.

      • Tojota-trollipojun
        kun.oikeasti.mitataan kirjoitti:

        maailma on virtuaalimaailma ilman mitään käytännön kokemusta. Ja kun kokemus puuttuu, poju uskoo sokeasti joitain "testejä" ja muiden mielipiteitä uusista parhaassa iskussa olevista autoista. Tilanne muuttuu kun puhutaan muutaman vuoden ikäisistä yli 100 tkm ajetuista. Jo etukäteen tiedetään että siinä vaiheessa Toyota jyrää kaikki muut rimpulat ylivoimaisella luotettavuudellaan ja yleisellä huolettomuudellaan.

      • upeaCHR

        En kyllä tuollaista testiä arvosta, siinä ei ole oikeat asiat kohdallaan. Takatilat eivät nimittäin ole kovinkaan tärkeät, kyllä lapset mahtuvat, mutta aika harva lapsiperhe edes hankkii C-HR-mallia, enemmänkin nuoret parit ja keski-iän ylittäneet pariskunnat. Nopeus ja kiihtyvyys ovat aivan turhia juttuja, jokainen auto kulkee nykyisin aivan riittävästi, siitä ei pitäisi mitään autoa rokottaa.
        Ja kulutus sitten, hybridiä pitää oppia ajamaan eikä polkea kuin polttomoottoriautoa, veikkaanpa, että näin tehtiin... Melu, no ehkä joo, jos ajetaan kovaa, mutta nykyisin yhän vähemmän.
        C-HR on hieno tuote ja ansaitsee enemmän kuin hvyin suuren suosionsa.j

      • chrnumberone
        kun.oikeasti.mitataan kirjoitti:

        Miten sinä sen paremmuuden määrität? C-HR jäi hännänhuipuksi hybridien vertailussa. Hitain, suurin kulutus, meluisa ja pienet takatilat. Miten tuollaisesta autosta voi käyttää termiä "parempi"? Minusta nuo kaikki ovat huonoja ominaisuuksia autossa.

        Rahattomuus on huono ominaisuus ihmisessä.Älä hauku,jos et pysty hankkimaan.Kateutta kaikki.

      • ikivanha.totuus
        chrnumberone kirjoitti:

        Rahattomuus on huono ominaisuus ihmisessä.Älä hauku,jos et pysty hankkimaan.Kateutta kaikki.

        Vain köyhä haukkuu toista köyhäksi ja tyhmä tyhmäksi.

      • odotaninnolla
        ikivanha.totuus kirjoitti:

        Vain köyhä haukkuu toista köyhäksi ja tyhmä tyhmäksi.

        Tässä tapauksessa riittävän fiksu ja varakas.En ymmärrä miksi keskenkasvuiset klopit kirjoittelevat ihan puuta heinää ,he eivät yllä muuta kuin Keravan Bemareihin

    • kaksi.sanaa

      Pirun ruma

      • jotkut.osaa

      • Surkee

      • jotkut.osaa
        Surkee kirjoitti:

        Jouduttiin tekemään Opel,ettei Ford olisi huonoin auto.Tosi surkee toi Mokka

        Älä ota kantaa, jos et edes tunnista autoa. Tuo on Crossland X, joka pesee ceehooärrän mennen tullen.

      • opelitsusia
        jotkut.osaa kirjoitti:

        Älä ota kantaa, jos et edes tunnista autoa. Tuo on Crossland X, joka pesee ceehooärrän mennen tullen.

        Ei voi Opelit vähempää kiinnostaa.Ollut mm.Calibra.Täys paskoja

      • PSAosti
        opelitsusia kirjoitti:

        Ei voi Opelit vähempää kiinnostaa.Ollut mm.Calibra.Täys paskoja

        Ne opelit onkin jatkossa pösöjä ja sitikoita. Pääsee laadulllisesti arvoiseensa joukkoon.

    • Qokjcg

      Bulkkipaskaa. Ei jatkoon.

    • naurettavia.selityksiä

      "Ja kulutus sitten, hybridiä pitää oppia ajamaan eikä polkea kuin polttomoottoriautoa, veikkaanpa, että näin tehtiin..."

      Nämä terojen nolt selitykset ovat kyllä niin legendaarisen noloja. Mietipä nyt vähän itsekin miten älyttömän kommentin heitit.
      Vertailussa on on neljä hybridiä ja niitä ajettiin yhdellä ja samalla tavalla yhden tiimin toimesta. Miksi sitten Kia ja Hyny veivät selvästi vähemmän? Siksi kun ne ovat parempia autoja.
      Eikö kannattaisi valita auto jonka vertailukonttaamista ei tarvitsisi aina selitellä.

    • lakkaaika

      Saako tuohon 6x6 mallii paremmin pääsee suolla ettei tarvitse helikopterilla hakee pois,mites runko kestääkö nostaa ettei ole jo ruostunut myydessä.

      • einstain

        Tämä juttu kertoo suoraan älykkyysosamääräsi.Kannattaa keskittyä asioihin,joista ehkä ymmärtää jotain.

    • tarvitseeko.tilata

      Taitaa olla jo varastossa eikä kelpaa kenellekään.
      http://www.toyotaitakeskus.fi/ajankohtaista/tarjoukset/uudet-autot/c-hr/26800/toyota-c-hr-4-kpl-era

      • exexextoy

        Ei kai kukaan tuollaista osta täydellä hintaa?
        Autohan on ahdas ja hirveän epäkäytännöllinen, johtuen siitä että muotoilu on nyt ollut tärkein kun yritetään uudistaa mielikuvaa pappa-autosta.

      • hyvin.myy

        Odottakaahan kun TM:n kestotesti ilmestyy, saadaan lukea ylistävät lausunnot ja todetaan, että jälleen kerran Toyota selvitti testin vailla vikoja ja ylimääräisiä huoltokäyntejä. Siitä se kysyntä pompsahtaa taas korkealle.
        Ja nuo tarjousautot on nelivetoja, joita monikaan C-HR:n ostaja ei katsele. Etuveto ja hybridi on se, mikä myy kuin häkä. Nelivedon tarve arkiajossa on ihan marginaalista, ei noilla mökkitietä ihmeempää maastoa muutenkaan ajeta.

      • eikö.nuo.riitä
        hyvin.myy kirjoitti:

        Montako huoltokäyntiä pitäisi olla 4 pakollisen lisäksi?

      • krits.krats
        hyvin.myy kirjoitti:

        Odottakaahan kun TM:n kestotesti ilmestyy, saadaan lukea ylistävät lausunnot ja todetaan, että jälleen kerran Toyota selvitti testin vailla vikoja ja ylimääräisiä huoltokäyntejä. Siitä se kysyntä pompsahtaa taas korkealle.
        Ja nuo tarjousautot on nelivetoja, joita monikaan C-HR:n ostaja ei katsele. Etuveto ja hybridi on se, mikä myy kuin häkä. Nelivedon tarve arkiajossa on ihan marginaalista, ei noilla mökkitietä ihmeempää maastoa muutenkaan ajeta.

        Mökkitie voisikin aiheuttaa jo ongelmia.
        https://www.chrforums.uk/viewtopic.php?t=508

      • Hybridienaikaa

        Hybridit tekee kaupan, tuo Awd lienee se vähiten haluttu, vaikka tojopalstalla joku jaksaa näiden nelikoiden perään aina itkeä.

      • missä.kuhisee
        Hybridienaikaa kirjoitti:

        Hybridit tekee kaupan, tuo Awd lienee se vähiten haluttu, vaikka tojopalstalla joku jaksaa näiden nelikoiden perään aina itkeä.

        Toyotaliikkeissä jo 29 vähänajettua C-HR odottaa poimijaansa.

      • Mouhunen

        Esittelyautot myydään pois uusien tieltä.

    • Sammakkoko

      Tuo autoaan muistuttaa ulkonäöltään sammakko.

    • Rumavittu

      Hyi vittu muuten että on ruma auto.
      Pitää olla kyllä vitun lammas jos meinaa tommosen hankkia

      • Lastentarhanapuluokkaa

        Kommentti ja nimimerkki kertoo paljon arvostelusi tasosta ja itsestäsi.

      • Bääbää

        Tais mennä keskinkertaisella toyota-lampaalla tunteisiin

    • Toyo-Niilo

      Valkoisena on tosi näyttävä laite, kyllä parkkiksella päät kääntyvät. Hienot muodot ja Toyotan hybriditekniikka on vetävä yhdistelmä, varsinkin kun laatu legendaarisen lujaa.

      • Rumakuinrullatuoli

        Kehtaat edes väittää tuota hirvittävää robottilenkkaria edes hienoksi?!? Parkkiksella päät kääntyvät vähintään sen takia että kuka on mennyt ostamaan nuin ruman auton,
        En keksi tylsempää autoa kuin toyota

    • toyotalla_14_v

      Mistä johtuu että C-HR on rekisteröity tänä vuonna jo yli 1500 kpl? Esimerkiksi kilpailijaansa Pösö 3008 vasta reilut 800 kpl. Onko kansa väärässä? Kai lähes jokainen tuon ostaja käy sellaisen ekana koeajamassa ja sitten vasta tilaa, joten he ovat tykänneet C-HRstä. Sehän on ihanteellinen auto just hybridinä, ja autossa on hyvä varustetaso vakiona. Laatu maksaa mutta maistuukin.

      • Myynti.romahtanut

        Lokakuussa C-HRiä rekisteröitiin 80 kpl. Alkuhuuma on ohi ja jatko tulee olemaan urbancruiserin ja juken kaltainen. Selkeä floppi.

      • tilaus.vetämässä

        Kauppahan käy niin, että saranat kuluvat ovissa, mutta kun se käy muuallakin, niin tuppaa toimitusajat venymään. Tammikussa rekisteöidäänkin sitten monta sataa uutta C-HR-autoa.

      • Anonyymi

    • uhijokt

      vain käpykaartilaiset ostavat aasialaisia autoja. nipponin ja korean pojat ei osta suomesta juurikaan mitään vain hieman paperia. suomen suurimmat vientimaat ovat ruotsi, saksa ja usa. Niiltä pitää ostaa että kauppataseemme pysyy balanssissa. kuinkas ollakkaan minun kolme autoani on tehty suomessa ,saksassa ja ruotsissa. Vähän moraalia kuluttamiseen hei. tämän kun omaksutte niin ehkä teidän lapsillakin on joskus töitä.

      • Merkkelintemput

        Muttaku Saksasta ja Ruotsista tuodaan Suomeen enemmän kuin sinne viedään, pahennat siis kauppataseen vajetta. Sun pitäisi ostaa jenkkiauto.
        Minulla on tuollainen briteissä tehty toyo ja Brittien kanssa meillä on kauppatase plussalla.
        Aasian kanssa kauppatase on melkein tasan, joten nekin parempia kuin Saksa tai Ruotsi.

    • Ei.tarvitse.selitellä

      Lokakuussa Qashqai 431 kpl, C-HR 80 kpl

      • Tilastonero

        Tojot rekisteröidään tammikuussa, näin on ollut aina. Katso sitten tilastot.

    • Yaris.vm.-15

      Kyllä tuo hybridinä kiinnostaa. Tarjous jo tullut ja lisää odotellaan. Viikonloppuna käyn kokeilemassa nii samalla kokee sen että onko se näkyvyys ulos niin huono kuin on väitetty. Mikäli ei miellytä niin ostan Yariksen hybridin koska se on kuitenkin jo mallina tuttu muuten eikä ole moitteen sijaa ollut.

    • PasiA

      Löytyisköhän täältä sellaisia "puolueettomia" ja edes kohtuu asiallisia kokemuksia tuosta vehkeestä? Hieman nimittäin vertaistukea kaipailen. Joulukuusta asti kyseinen Hybrid pihasta löytynyt ja nyt kun meni kesänakit alle niin rengasmelu sisällä on motarilla lähes sietämätön. Onko muilla sama? Jos omasta kokemuksesta plussia ja miinuksia kasailee, niin miinukset:
      -Surkea näkyvyys taakse
      -Touch screen todella hidas
      -Melu (sekä renkaista että kiihdytyksissä moottori)
      -Jäykät takaovet lapsiperheessä
      -Hidas
      -Omaan ajotyyliin Hybrid ei hirveästi tuo etua
      -Tuuliherkkä

      Plussia:
      -Rohkea muotoilu
      -Hyvät penkit
      -Kattava varustelu

      Kokonaisuutena iso pettymys ja uusi pirssi tulossa kesällä tilalle

      • Anonyymi

        Tämän hankinta harkinnassa, penkkien ja etenkin istuin korkeuden vuoksi ( polvi leikkaukset), suurin osa kuitenkin maantieajoa ( kuulo kunnossa) , kiitän asiallisesta (vihdoinkin) kommenteista ja suoritan koeajon uudestaan pidemmällä ja pelkästään maantie osuudella.

        Pettymyksiä vältellen, jk

    • naminamioujee

      onko toi pirssi joku uusi automerkki ja onko sekin crossower?

    • Anonyymi

      Kuljetin viikon ajan erilaisilla autoilla ihmisiä paikasta toiseen. Mieleeni jäi muutama asia:
      - Toyota ch-rn inferlaaninen rengasmelu nastarenkailla, 49 vuoden autoilu-urani aikana en muista moista melua autossa kuulleeni...no ehkä joskus 70-luvun datsuneissa.
      - Skoda Suberb on todella hyvä auto
      - Audi A6 on kuin taikamatto, hiljainen, mukava, todellinen matkantekijä

      • Anonyymi

        Kolme vuotta ollut perheessä kakkosautona C-HR. Ei ainuttakaan vikaa. On myös edullinen pitää. Kulutus kaupungissa alle puolet oman auton vastaavasta kulutuksesta. Vertailun vuoksi: tilasin juuri tuon C-HR:lle ja omalle autolle huollon. C-HR huolto 214 Eur, omaan autoon 1300 Eur.

        Renkaiksi valittu kitka mutta valitettavasti Nokian. Continentalia ei saatu siitä liikkeestä, mistä auto uutena ostettiin. Aiemmin on kummassakin perheen autossa ollut vain kuiskaavan hiljaiset Continentalin kitkat. Kyllä noilla Noikialaisillakin C-HR etenee kaupungissa äänettömästi. Tietyissä nopuksissa noilla Nokialaisilla on ainakin uutena taipumus ulista. Syytän enemmän renkaita kun autoa. Nastoja ei ole käytetty vuosikymmeneen eikä niihin ole paluuta jatkossakaan.

    • Anonyymi

      C-HR 2018.
      Autolla ei saa ajaa hiekkatiellä.
      Auton alta muovinen suojapohja putoaa.
      On kuulemma ominaisuus, ei siis vikaa.
      ÄLKÄÄ IHMEESSÄ OSTSKO JOS AJATTE HIEKKATIELLÄ.
      Peku

    • Anonyymi

      Suomen paras katumaasturi hinta/kokoluokassaan.

      • Anonyymi

        Nykyinen C-HR on jo vanha malli ja kannattaa unohtaa. Honda HR-V hybrid tuli juuri, kaikki uutta ja parempaa siinä, mm. vaihdelaatikoton voimalinja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen C-HR on jo vanha malli ja kannattaa unohtaa. Honda HR-V hybrid tuli juuri, kaikki uutta ja parempaa siinä, mm. vaihdelaatikoton voimalinja.

        Chr, hybridissä on portaaton planeettapyörstövoimalinja. Paras ja mukavin jolla olen ajanut. Dsg tuntui kyllä melko antiikkiselta pätkijältä ja arpojalta kun CHR tuli talliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Chr, hybridissä on portaaton planeettapyörstövoimalinja. Paras ja mukavin jolla olen ajanut. Dsg tuntui kyllä melko antiikkiselta pätkijältä ja arpojalta kun CHR tuli talliin.

        HR-V:ssä on veto sähkömoottorilla suoraan, eikä planeettapyörästöllä ja metallihihnalla niin kuin Toyotissa. CH-R on jo kuusi vuotta vanha malli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HR-V:ssä on veto sähkömoottorilla suoraan, eikä planeettapyörästöllä ja metallihihnalla niin kuin Toyotissa. CH-R on jo kuusi vuotta vanha malli.

        Ei chr hybridissä ole mitään metallihihnoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HR-V:ssä on veto sähkömoottorilla suoraan, eikä planeettapyörästöllä ja metallihihnalla niin kuin Toyotissa. CH-R on jo kuusi vuotta vanha malli.

        Tarkista tietosi. Ei ole metallihihnaa. Nyt puhut perinteisestä CVT-vaihteistosta.

        Toyotan hybrideissä on polttomoottorin lisäksi kaksi sähkömoottoria, jotka on planettapyörästön kautta kytketty voimanlähteeksi. Vaihteistoa kutsutaan e-CVT:ksi. Hammaspyörillä mennään. Kuten Hondan tapauksessa.

        Tarkemmin tuosta Toyotan e-CVT:stä 18 min kohdalla:

        https://www.youtube.com/watch?v=O61WihMRdjM

        Hondassa on erilainen mutta periaatteeltaan ei mullistavasti poikkea Toyotan vastaavasta.
        Puutteena tuossa Hondan toteutuksessa on, että kun moottori kytketään vaihteistoon monilevykytkimellä, se välittää voiman pyöriin aina ylivaihteen kautta. Tämä polttomoottori on siksi kytkettävissä suoraan pyöriin vain suuremmissa nopeuksissa.

        Kun tuo mekaaninen monilevytytkin ei ole kytkeytyneenä, polttomoottori pyörittää vain generaattoria, joka puolestaan tuottaa tehon sähkömoottorille, joka liikuttaa autoa.
        Kaupunkiajossa polttomoottori pyörii tarvittaessa, mutta tuottaakseen vain sähköenergiaa.
        Hitaassa vauhdissa Hondan polttomootoria ei kytketä suoraan pyöriin suurten ja kiinteän välityssuhteen vuoksi.

        Toyotassa tuo polttomoottorin ja moottorigeneraattorien toiminta on enemmän saumatonta planeettapyörästöjen kautta. On pitkälti makuasia, kumpi on parempi /luotettavampi/taloudellisempi järjestelmänä.

        https://www.youtube.com/watch?v=QLUIExAnNcE

        Katteleppa niitä Toyotan aiempia generaatioita. Honda hybridi vetää sähköllä ja käyttää sähköä myös maantieajossa, jossa ainoastaan kiinteää vaihdetta käytetään. Vastaa paremmin kaasuun eikä huuda Toyotan tavoin täyskaasukiihdytyksessä. Monin ominaisuuksin parempi.

        Honda on riskiostos. Mallit vaihtuvat ja katoavat myynnistä tuon tuostakin. Edes civikiä ei myydä enää. Jm-arvo on dacian luokkaa, mutta huoltokulut kuin volkswäägenistä. Huolto ja korjausosaaminen merkkiliikkeessä harvinaista, kun mallit vaihtuvat yhtenään ja kokonaismyynti koko merkillä vain muutamia satoja. Kaikki viat on uusia ja ihmeellisiä.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/japanilaismerkilla-synkka-vuosi-suomessa-myynti-romahti-lahes-50-prosenttia-nyt-alkoi-ale/7682266

        Kommenttisi paljastaa ettet ole koskaan ole ajanut C-HR:llä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Honda on riskiostos. Mallit vaihtuvat ja katoavat myynnistä tuon tuostakin. Edes civikiä ei myydä enää. Jm-arvo on dacian luokkaa, mutta huoltokulut kuin volkswäägenistä. Huolto ja korjausosaaminen merkkiliikkeessä harvinaista, kun mallit vaihtuvat yhtenään ja kokonaismyynti koko merkillä vain muutamia satoja. Kaikki viat on uusia ja ihmeellisiä.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/japanilaismerkilla-synkka-vuosi-suomessa-myynti-romahti-lahes-50-prosenttia-nyt-alkoi-ale/7682266

        Tässä ei pidä paikkaansa mikään. Civic on ollut markkinoilla 50 vuotta ja on edelleen sekä nuorinkin malli HR-V esiteltiin vuonna 1998. Honda E on sähköautona uusi, tietenkin.

        Merkkihuolto löytyy 34:ltä paikkakunnalta ja myyntikin 18:lta. Jos näissä ei saa asioitaan hoidettua, niin vika on omassa käyttäytymismallissa. Jälleenmyyntiarvo ja haluttavuus käytettynä on erinomainen, hinnat on kaikkien näkyvillä. Vikatilastoissa Honda on aina parhaiden joukossa. Enemmän RAV4 hybridissä on vikoja ja ongelmia mitä CR-V hybridissä. Kaikki sen tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katteleppa niitä Toyotan aiempia generaatioita. Honda hybridi vetää sähköllä ja käyttää sähköä myös maantieajossa, jossa ainoastaan kiinteää vaihdetta käytetään. Vastaa paremmin kaasuun eikä huuda Toyotan tavoin täyskaasukiihdytyksessä. Monin ominaisuuksin parempi.

        Vaikka en ymmärrä, miksi haluat verrata jotain 2000-luvun alun tuotetta täysin uuteen, minä katsoin nuo aiemmat generationit. Omasta mielestäni on parempi verrata samanikäistä autoa toiseen samanikäiseen.

        Kaikella kunnialla, ei ole vaihteistossa metallihihnaa niissä vanhemmissa hybrideissäkään. Tässä esim. toisen sukupolven voimalinja:

        https://www.youtube.com/watch?v=ZmHpSyTsfm0

        Voit itsekin perehtyä historiaan
        https://www.youtube.com/watch?v=VMOzkJGQU1g

        Ensimmäisessä Priuksessa esim. AC-kompressori toimi vielä apulaitehihnalla. Myöhemmissä versioissa sekin muuttui sähköiseksi ja apulaitehihnaa ei ole tarvittu sen jälkeen. Kaikki toimii sähköllä.

        Missään Toyotan hybridissä ei ole ollut vaihteistossa metallihihnaa.

        Olen ajanut vaimon 2019 Toyotan C-HR hybridillä myös maantiellä pidempiä matkoja. Enimmäkseen ajellaan taajamassa. Täyskaasukiihdytystä ei tarvitse juuri koskaan. Kerran vuodessa. Ehkä moottoritien rampilla, jos sattuu olemaan se ensimmäinen. Yleensä edellä menevä hidastelee, eikä sillon voi painaa kaasua pohjaan. Normaalissa liikenteessä ja kiihdytyksissä auto on miellyttävä ajaa. Rallipoluille sitä ei ole suunniteltu. Mutta se on kiistatta luotettava ja taloudellinen ajaa.

        P112:ssa on ketju/hihna planeettapyörästön ja tasauspyörästön välissä. Sitten tuli hammasrattaat. Ikää on, mutta Toyotan hybridi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P112:ssa on ketju/hihna planeettapyörästön ja tasauspyörästön välissä. Sitten tuli hammasrattaat. Ikää on, mutta Toyotan hybridi.

        Tuossa 2000-luvun alun versiossa oli erittäin tukeva ketju on, ei hihnaa edelleenkään, josta tulee luistoa. Käytännössä tuo ketju on osa hammaspyörästöä, eikä siinä ole luistoa. Eikä se vaikuta moottorin ääneen tai kierroksiin hammaspyörästä poikkeavasti.

        On kaukaa haettua verrata Toyotan 2000-luvun alun vanhaa hybridiversiota 2022 uuteen Hondan vastaavaan. Vaikka pienistä eroistahan yhä on kysymys. Nykyisissä Toyotan hybrid-malleissa ei ole ketjua voimansiirrossa.

        Moottoripyörissä on toisioketju. Toyota onkin moottoripyörä, eikä Honda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa 2000-luvun alun versiossa oli erittäin tukeva ketju on, ei hihnaa edelleenkään, josta tulee luistoa. Käytännössä tuo ketju on osa hammaspyörästöä, eikä siinä ole luistoa. Eikä se vaikuta moottorin ääneen tai kierroksiin hammaspyörästä poikkeavasti.

        On kaukaa haettua verrata Toyotan 2000-luvun alun vanhaa hybridiversiota 2022 uuteen Hondan vastaavaan. Vaikka pienistä eroistahan yhä on kysymys. Nykyisissä Toyotan hybrid-malleissa ei ole ketjua voimansiirrossa.

        Hihnatkaan eivät saa luistaa. Etenkään CVT:n metallihihna tai se tuhoutuu.

    • Anonyymi

      Honda osaa vain mopoja ja moottoreita niihin jollakin lailla.

      • Anonyymi

        Honda on ihan hyvä moottoripyörä ja perämoottorinakin käypä peli. Mutta ei se oikein autona ole koskaan loistanut niinkuin Toyota. Hyvän auton tuntee siitä että niitä ostetaan.

        Huomaa, miten laput silmillä eletään. Honda on yksi maailman suurimmista auton valmistajista ja maailman suurin moottorinvalmistaja mikä näkyy autojen voimanlähteissä. Esim. Nykyisen Civicin 1.5T moottori on luokkansa paras. Hondan hybridi tekniikka on maailman paras. Mikään planeettapyörästö ratkaisu ei voi olla käyttäjälle parempi, kuin suora veto sähkömoottorilla. Ei mitenkään. Eikä tarvitse kuunnella moottorin jollotusta hybrideissä, ei edes turbo CVT Civicissä. Civicin CVT on ihan toista maata mitä Toyotan vastaavat.

        Honda Jazz hybrid on TM pikkuautotestin mukaan paras pikkuauto. Uusi Civic on vuoden auto Pohjois-Amerikassa. Uusi Civic hybrid tulee suoraan luokkansa kärkeen myös Euroopassa. Corolla hävinnyt kaikki testit Civicille. HR-V hybrid on täysin uusi ja peittoaa C-HR:n joka suhteessa, monikäyttöisyydestä etenkin, magic seat istuimia ei muilla ole. Hölmö ostaa 6 vuotta vanhaa mallia nyt. Uusi CR-V plug-in tulee ensivuonna samoin kuin kompakti SUV sähköauto Honda E:n rinnalle. Honda E vuoden auto Saksassa sekä vuoden kaupunkiauto maailmassa. Siinäpä sitä on tietämättömille ihmettelemistä!!!

        https://www.iltalehti.fi/autotestit/a/b6862429-96dc-49da-8ae0-ed77d76aa0d7

        Eipä noit mönkkärin tekijän autoja juuri ostella. tekisivät vaan niit mopoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Honda on ihan hyvä moottoripyörä ja perämoottorinakin käypä peli. Mutta ei se oikein autona ole koskaan loistanut niinkuin Toyota. Hyvän auton tuntee siitä että niitä ostetaan.

        Toyota teki joskus ompelukoneita, Autoja se ei koskaan ole osannut tehdä. Trukit menettelee jotenkin.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      C-HR on valittu monessa rumuuskilpailussa kärki kymmenikköön ja lisäksi niissä on muitakin Toyotan malleja. On se hienoa kun ennen niin pappatyyliset vaihtuivat vain rumiin malleihin.

    • Anonyymi

      Näkyy tuo Tojo olevan myynnissäkin parempi aika lailla toisin kuin Honda.

      Onko siinä joku syy kun se ei oikein myy?

      • Anonyymi

        Hondasta tulee mieleen moottoripyörä ja ruohonleikkuri, Toyotasta maailman suosituin ja luotettavin auto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hondasta tulee mieleen moottoripyörä ja ruohonleikkuri, Toyotasta maailman suosituin ja luotettavin auto.

        Toyotasta tulee mieleen rikkaimuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hondasta tulee mieleen moottoripyörä ja ruohonleikkuri, Toyotasta maailman suosituin ja luotettavin auto.

        Kun asia osaaminen loppuu, niin ruvetaan länkyttämään joutavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun asia osaaminen loppuu, niin ruvetaan länkyttämään joutavaa.

        Ei ne hondapojat ikinä opi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne hondapojat ikinä opi.

        Chärrä ollut nyt parisen vuotta omistuksessa. Kyllä siinä nelisen litraa voi satasella mennä, joskus vähemmänkin. Kukkaro kiittää. Katseita se tuntuu myös kääntelevän ja kadehtivia ilmeitäkin tuottavan jonkin verran.
        Hintalaatusuhde on minusta kyllä enemmän kuin kohdallaan, onhan kyseessä kuitenkin Toyota, maailman ykkönen ja meilläkin peräti ykkönen, kakkonen ja kolmonen eli kaikki mitalisijat. Vain hippohiihtosijoituksia on jäänyt konsernin merkille ja malleille.

        H-CR kerää vain sääliviä katseita, miten joku voi ajaa niin rumalla "autolla". Täytyy olla todella tyylitajuton, joka tuollaisella romulla ilkeää ajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H-CR kerää vain sääliviä katseita, miten joku voi ajaa niin rumalla "autolla". Täytyy olla todella tyylitajuton, joka tuollaisella romulla ilkeää ajaa.

        Tuo mainitsemasi lienee joku uusi malli. En ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Ilmeisesti et sinäkään. Tuollaista "romua" tuskin onkaan.

        Oli niin tai näin, makuasioista on turha kiistellä. Moni on niistä eri mieltä kanssasi.
        Siksi automalleja on paljon. Jokainen löytää niistä mieleisensä.

    • Anonyymi

      CH-R kerää ihailevia katseita jatkuvasti ottaen huomiion että malli ei ole aivan tuore mutta siitä huolimatta nykyaikaisen näköinen, teknisestä puolesta puhumattakaan. Ei ihme että kauppa käy.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko taas kesäkuun myynnissä kuudennella sijalla vai mitä? Hyvä ja komea auto käy kaupaksi että ropina kuuluu.

        Niin tuota, kyllä tämä verissäpäin kilpaileva ikuinen pikkusinttikonsernin kaikki merkit ja mallit kelpaa huonommin. Yhteen pitää laskea kaikki jotta ahdistaisi vähemmän ja pettäisi itseään enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuota, kyllä tämä verissäpäin kilpaileva ikuinen pikkusinttikonsernin kaikki merkit ja mallit kelpaa huonommin. Yhteen pitää laskea kaikki jotta ahdistaisi vähemmän ja pettäisi itseään enemmän.

        Näinhän By Manufacturer lasketaan. Ei näpräillä mallien tai merkkien kanssa.

        Onhan Toyotalla yksi meriitti, CH-R on rumin Suomessa myynnissä oleva auto.

    • Anonyymi

      Harmi ettei CHR saa nelivetona. Ai niin ssihsn sitä 1.2T koneella.
      Ruopii varmasti jokanurkasta kun ion niin tehokas?
      Corlla tais olla nopein juuri 1.2T koneella eli malliston korkein huippunopeus.
      Hyvin menee Toyota.

    • Anonyymi

      Olisko tämä upea Toyota jo yhtenä merkin viitosvoitossa mukana heinäkuun myynnissä?

      • Anonyymi

        Rumin Suomessa myynnissä oleva auto. Huono muutenkin.

    • Anonyymi

      Trollitahtaan avaus. . Älä kommentoi ! ! Älä anna huomioo narsu trollille ! !

    • Anonyymi

      Miten tuo C-HR voi aiheuttaa niin paljon kateutta, eihän se mikään kummoinen ole, luokkansa paras kuitenkin.

      • Anonyymi

        Ei tuollainen ruma kottero aiheuta kuin sääliä ja naurunhörinää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuollainen ruma kottero aiheuta kuin sääliä ja naurunhörinää.

        Naurunhörinä tankatessa (3-4l/100km).

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe