Jumissa pelkoni kanssa, apua!

em20

Hei vaan. Minä olen siis 14 vuotias tyttö. Oon yrittänyt etsiä tässä lähi aikoina jotain paikkaa mihin kirjoittaa tästä asiasta koska musta alkaa tuntua että se häiritsee mun elämääni jo aika paljon. Eli saanoisin (vaikken mikään lääkäri ole) että mulla on jonkin näköinen hämähäkkifobia.
Esimerkki: Olin iksi ilta menossa suihkuun ja iskä ojensi mulle sieltä meidän kylppärin/vessan naulakosta pyyhkeen että pääsisin käymään suihkussa. Iskä sitten pölläytti pyyhettä edessäni noin reilun metrin päässä minusta. Näin vain vilaukselta jotain ohuita juttuja jotka olivat kiinni toisissaan ja kai aivoni jotenkin yhdistivät sen sitten suoraan lukkiin. Itse en muista juuri mitään muuta kuin että itkin, hypin ympäri samalla kun hidoin käsilläni ja huusin/kiljuin koko ajan "Se voi olla mussa! Se voi olla mussa" Kun iskä oli saanut mut jotenkin lopettaan huutamisen manin suoraan huoneeseeni lukemaan enkä ole sen jälkeen meidän vessaan kovin halukkaasti astunut. Suihkuun en usko että tällähetkellä koskaan voin mennä ja hampaiden pesun suoritan jossanin muualla. Myöhemmin sitten selvisi että se lukki oli jo valmiiksi kuollut (paljompa lohdutti) Eli non käy suunnilleen joka kerta kun näen hämähäkin. Sen koolla ei ole mitään merkitystä, tai sillä millainn se on. eli sellaiset muutaman millin mittaiset hämäkäkit on sunnilleen yhtä pahoja kuin isot. Toinen asia miksi uskon että tuo minun "pelkoni" haittaa normaalia rárkea on se teen voi oikeastaan astua mihinkään makuuhuoneeseen tai laittaa nukkumaan jollei koko huoneessa suoriteta perusteellista tarkastusta. Joskus jopa käy niin että en voi koskea peittooni (ilman mitään syytä) ja nukun viltillä, siis joskus talvellakin. Välttelen viiheiseen asti lähes kaikkia naulakoita, suihku verhoja ja muitakin roikkuvia kankaisia juttuja. joskus eiliset lattialle jääneet vaatteet on tarkistettava ennenkin voin itse koskea niihin. Ja niinkuin tämäkään ei riittäisi, joskus (tarkoitan melko usein) saatan säikähtää jotain pölyplloa tai jotain hiusta, toisin sanoen luulen jotain hämähäkiksi mikä ei ole sitä.
Elokuvissa hämähkit eivät haittaa, esin harry potterissa tai taru sormusten herrassa, mutta en voi sietää koulu kirjojen tai dokumenttien kuvia. Olen itse yrittänyt voittaa pelkoni pikku hiljaa, aloittamalla että katson jotain kuvaa, mutta kun näen jonkun kuvan joten ki menen paniikkiin ja alan itkeä, eritäjn saada sen kammotuksen pois ruudulta mutta en ole enään yhtään varma miten se onnistuu. yleensä alan myös huitomaan ja potkimaan umpäriinsä koska munusta tuntuu että niitä voi vipeltää kaikkialla( tuo sama muuten voi tapahtua suunnilleen ihan koska tahansa vaikka kaupassa) Tiedän etteivät ne tee minulle mitään pahaa, varmasti ovat ehkä kauhistuneempia kuin minä, mutta ei sillä ole merkitýstä.jos näen sellaisen en oikein voi ajatella mitään muutakiun "APUAA!!" Mä en pysty puhumaan tästä asiasta kellekkään, vaikka en mä oikeen pysty puhumaan joori mistään, mut siihen on ihan omat lääkärin diagnoosit. Aina kun eritän selittää iskälle miks käyttäydyn niinkuin käyttäydyn en pysty sanomaan mitään, minä voin jään seisomaan hiljaa ja ahdistuneena tuijottaen iskään, kuin yrittäisin siirtää ajatukseni häneen tahdon voimaalla. Koulu terveyden hpoitajalle tai opettajalle puhuminen ei tule kuuloonkaan ja musta tuntyuu että oon ihan jumissa, en tiedä mitä tehdä. Onn joskus maininnut asiasta jolle kulle mutta yleensä mulle vaan sanotaan että "ei ne sulle mitään tee." (Minä tiedän sen!) Tai että jotain sinne päin kuin. "yritä nyt edes" Mua ärsyttää ne ihan hirveesti. mitä mun pitäisi tehdä? Kiitos vastauksista jo etukäteen.
Huhhuh. tulipas siitä pitkä. ikuinen ongelmani. tuli sentään jokseenkin parempi mieli kun pääsi kirjoittamaan tämän johonkin. Kiitos :)

2

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opittu_pelko

      Arankofobia eli hämähäkkipelko on peritty ja opittu tapa ja liittyy ehkä siihenkin, kun sitä otusta ei voi hallita. Sillä on niin monta silmää ja jalkaa, että se pötkii vauhdilla pakoon jos esim. jättiläinen, eli ihminen, uhkaa sen henkeä.
      Hämähäkkipelko on erittäin yleistä länsimaissa ja juontaa juurensa vanhoista taruista ja uskomuksista, joissa sairauksia leivittivät muka hämähäkitkin.

      Suomessa ei ole yhtään ihmiselle myrkyllistä hämähäkkilajia. Joissakin kulttuureissa hämähäkki ja sen kutoma verkko tuovat onnea ja suojelevat pahoilta hengiltä, hämähäkit myös toimivat ns. luomutorjunta-aineina syöden kasveille haitallisia hyönteisiä puutarhoissa ja viljelmillä.

      No entäs ne tunteet?
      Pelon tunnetta voi hallita järjen voimalla, ymmärtämällä syyt siihen, miksi joku asia/olento herättää pelon tunteen. Esim. hämähäkit, murkut, kärpäset, yms,. eivät kuulu ihmisasuntoon, joten niiden näkeminen turvallisessa kotiympäristössä tuntuu erityisen pahalta.

      Sinäkin yhdistit sen uteliaan mutta henkensä jo heittäneen hämähäkin teidän kodin kylppäriin ja ajattelet ehkä, että niitähän saattaa olla siellä enemmänkin!
      Mutta mitäs jos otatkin järjen avuksesi, etkä anna enää pelolle kaikkea valtaa?
      Ajattele järjellä, että hyönteiset ja hämähäkit kuolevat sisätiloissa, koska siellä ei ole niille mitään syötävää. Jokainen asuntoon sisälle eksynyt hyönteinen ja hämähäkki tulee vain etsimään ravintoa. Ne voi siten ohjata takaisin pihalle, mihin ne kuuluvat - ja missä ne tulevat ehkä piankin syödyiksi lintujen toimesta. : /

      Hämähäkki ei ole sinun vihollisesi, sinä itse teet siitä mörön negatiivisilla ajatuksillasi, jotka ruokkivat tunnetta (pelko). Jos kykenet muuttamaan omat ajatuksesi, muuttuu myös käytöksesikin pikku hiljaa, eli sinun ei tarvitse karttaa enää suihkussa käyntiä pelontunteen takia. Eiks olis aika kivaa... :)

    • kauniitaunia

      Täällä on nuoriso-osasto, kokeile:
      www.mielenterveystalo.fi

      Ota tilanne järkevästi vaan,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe