Naisten kommunikointitaidot nettideiteissä

lampimies

Olen nettideittaillut runsaat kolme vuotta. Aina jaksaa ihmetyttää, että suurin osa naisista joiden kanssa viestittelen, on tooodella huonoja kommunikoimaan kirjoitetuin viestein. Vaikka aloite keskusteluun tulisi naisilta itseltään, niin aika monta kertaa on täytynyt pistää merkille, että keskustelu viestein ei oikein onnistu. Saattavat valittaa, että eivät oikein tykkää keskustella kirjoittamalla, vaan ovat parempia puhumaan. Noh, tämähän sitten tarkoittaa aika monen naisen kohdalla sitä, että he ovat oikeassa livetilanteessa melkoisia kälättäviä kanoja, mistä en oikein pidä. Yleensä tällaiset naiset on vielä kaiken lisäksi koppavan ja ylimielisen oloisia prinsessoja. Pidän hillitystä ja nöyrästä luonteesta ja siihen ei kuulu koko ajan suuna päänä oleminen.

Toisaalta huono kommunikointitaito kirjoitetuin viestein kertoo myös siitä, että nainen ei ole sillä tavalla fiksu mitä itse naiselta vaadin. On kestämätöntä, jos nainen ei osaa kirjoittaa.

10

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moreactions

      On se ihan reilua jos nainen myöntää olevansa parempi puhumaan kuin kirjoittamaan.
      Tunnen oikein hyvin yhden tälläisen naisen. Se on hänen luonne, hän ilmaisee paremmin itsensä puhumalla kuin kirjoittamalla. Itselläni se on päinvastoin. Tätä naista en saa sopimaan sinun luomaan kuvaan naisesta joka ei ole sopiva kirjoittamiseen, eikä hän myöskään kälätä mitenkään häiritsevästi.
      Kaikille on omat tarpeensa pitää vain löytää itselle sopiva tarpeen tyydyttäjä.

      Kun puhuu yli oman tarpeensa ja ei jätä toiselle suunvuoroa jää varmasti kuva omasta erinomaisuudesta jossain vaiheessa itselle. Kälättäjää vastaan voisi toimia sellainen seksuaalisen nautinnon antaja. Panemalla suut tukkoon.
      Siinähän olisi kälättäjälle hetkeksi muuta ajateltavaa kuin oma äänensä.
      Nainen on turhautunut jos puhuu paljon.
      Kirjoittaja ei välttämättä löydä paria nettideiteissä.
      Liian paljon kun kirjoitat niin suhdeajatus jää takaalalle ja ei mitään etenemistä.

    • naiset.on.mahdottomia

      Itsellä kävi kerran niin että tinderissä kysyin naista treffeille heti ekassa viestissä, nainen sanoi että mennään ihmeessä mutta etkö haluaisi tutustua ensin.. Itse ajattelin mielessäni että hohhoijaa mutta sanoin tietenkin että sopii.
      Parin viestin vaihtamisen jälkeen nainen ei enää vastaa, hienoa tutustumista ja ajattelin mielessäni että juuri tämän takia kysyn toista heti treffeille koska toinen muuttuu mykäksi kuitenkin ja treffejä ei ehdi sopia ennen sitä :D

      • AallotarSavosta

        ööööö... eikövtuo tarkoita sitä ettei kiinnosta. Miksi sitten edes miettiä tapaamista?

        Toki tyylikäs ihminen kertoo ettei kiinnosta. Vaikka en kyllä moiti jos haluaa poistua vähin äänin - äikamoista ryöpytystä ja haistettlua olen saanut, kun olen kohteliaasti vietistellyt


    • lampimies

      moreactions on voi olla aivan oikeassa, että minulle ei sovi nettideittailu. Mutta jos nainen on nettideitissä, niin minusta vähimmäisvaatimuksena on, että siellä pitää osata kommunikoida viestein, jos kuitenkin naisella on asenne että tapaaminen ei sovi tyyliin heti.

      naiset.on.mahdottomia-nimimerkki on oivaltanut asian juuri oikein: juuri tämän kommunikaatio-ongelman takia pitääkin heti sopia treffit. Toisaalta myös senkin takia, että varsinkin pitkään kirjoitellessa treffit jäävät kuitenkin sopimatta.

    • nohnohnoh

      Mä en ymmärrä tota ruikutusta. Voiskohan olla niin, että kirjoittelu on loppunut, koska kiinnostus on loppunut? Ja, eikö se ole hyvä ettei tarvi lähteä toteamaan treffeille asti, et toi on iiihan eri planeetalta kuin mä? Säästyy molempien aikaa.
      Mä ainakin tykkään vaihtaa muutaman viestin ensin, et varmistuu et oon menos tapaamaan edes joiltakin osin odotuksiani vastaavaa ihmistä. Mua ei huvita juosta treffeillä kokoaikaa.

    • juuuuuuuuuuuuuuuu

      Onhan se nyt ihan tutkittu juttu, että itsensä ilmaisu tai siihen kykenemättömyys korreloituu älykkyyteen.

      Aivan sama onko kyse kirjoitetusta itsensä ilmaisusta, vai suullisesta artikuloinnista.

      Toinen asia millä saat toisen osapuolen älykkyydestä jotakin selkoa, on itseironian/sarkasmin ymmärtäminen, eli se todellinen huumorintaju. Niin vaan sekin nivoutuu älykkyyteen ja elämänasenteeseen aika vahvasti.

      • sademetsäN

        Älykkäämpi on apinakin, kun löytää seuraa muualta kuin täältä.


    • kunhanIhmettelen

      Minusta kuulostaa hyvin asialliselta, että haluat löytää naisen, joka on hyvä ilmaisemaan itseään kirjallisesti.

      Oletan että olet etsimässä 1 naista. Mikä on ongelma siinä, ettei sitten suurin osa naisista kiinnosta? Minusta se on enemmän normaalia ja odottettua.

      Se, että on nettideitissä, ei tarkoita että kumppani löytyisi. Se on vaan tapa tutustua uusiin ihmisiin - suurin osa ei sytytä...

    • MrBolivar

      Saman huomion olen tehnyt itsekkin. Osa ei edes kykene erottelemaan lauseita pisteillä ja isoilla kirjaimilla.

      Jotkut naiset myös säikähtävät jos teet liian pitkän viestin ja kerrot oikeasti ajatuksia. Tymperimpiä ovat semmoiset tapaukset joissa laitettavat flirtin, vastaat ihan kunnon viestillä ja homma jää siihen.

      Nettideitti on vaan yksinkertaisesti älyttömän raskas ja haasteellinen tapa tutustua ihmisiin.Oikeasti.

    • kommunikointitaitoa

      Vai että ihan tymperimpiä. Jee.

      Minä arvostan hyvin kirjoittavaa miestä ja itsekin pyrin kertomaan itsestäni avoimesti ja rehellisesti pitkälläkin viestillä. Sitähän voisi ainakin kuvitella, että henkilö joka kommunikoi hyvin kirjallisesti, on sitä livenäkin. Totuus on kuitenkin toinen. Monesti nämä yyberverbaalikot ovat osoittautuneet epäluotettaviksi lirkuttelijoiksi, jotka osaavat puhua mustan valkoiseksi, tai vaihtoehtoisesti sellaisiksi jotka tykkäävät vääntää asiasta kuin asiasta loputtomiin.

      Kumpikaan miestyyppi ei kiinnosta.

      Mutta ei kiinnosta sekään tyyppi, joka pommittaa chat- tyyppisillä viesteillä loputtomiin. Tulee aina vain "moi" yhä uudestaan, mutta ei yritystäkään minkäännäköiseen järkevään keskusteluun. Suoraan sanottuna, tästä tyypistä tulee mieleen sellainen lahnamies. Tiedättekö, sellainen joka naisen kanssa sänkyyn päästessään makaa selällään kuin puutukki ja odottaa naisen tekevän kaikki työt.

      Kerran tein sitten testin. Lähetin tällaiselle "moi"- tyypille saman viestin yhä uudestaan. Se oli "?"

      Vaihdoimme viestejä viitisen kertaa ja sen jälkeen kaveri ensin haukkui minut ja sitten esti. Minä lähetin ihan piruuttanikin sen haukkumaviestin ylläpitäjille.

      Ihme touhua, en muuta sano.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe