Euroopassa kylvön ja niiton aika

Blogia

Ranskaa puhuvassa Euroopassa leviää sama mentaliteetti, joka leimaa Obaman hallintoa – terrorismista ei uskalleta tai haluta puhua oikeilla nimillä silloinkaan, kun yhteydet islamiin ovat ilmeiset. Huomio käännetään kristittyihin fundamentalisteihin, jotka ”raamattu-ristiretkellään ärsyttävät muslimeja”. Sen sijaan, että sharia-islamia julistavat moskeijat imaameineen pistettäisiin tarkkailuun, kristilliset saarnatuolit kyseenalaistetaan.

Ranskassa on 1990-luvun puolesta välistä alkaen käyty niin sanottua ”lahko-väittelyä”. Tämä pitää sisällään esimerkiksi helluntailaisten tai baptististen seurakuntien asettamista viranomaisten tarkkailulistoille. EU:n ulkopuolelta saapuvia seurakuntatyöntekijöitä ei juuri suvaita.

Belgian hallitus on suorin sanoin ilmoittanut protestanteille: ”Olette vaara valtiollemme.” EU:n tuomioistuimeen on viety tapauksia, joissa Belgia on karkottanut ulkomaalaisia kristittyjä pastoriperheitä maasta. Usein syynä on ”rauhanomaisen rinnakkaiselon uhkaaminen” pastorien opettaessa totuudellisesti islamin olemuksesta. – Francofoninen Eurooppa niittää nyt tällaisen kylvön seurauksia.

RAAMATUN opettajat ovat todenneet mielenkiintoisen asian pakanakansojen keskuuteen hajotetuista juutalaisista. Merkittävä sveitsiläinen teologi Karl Barth kirjoitti:

”Jumala hajotti Israelin kansalaisia pakanakansojen keskuuteen. Israelille tämä oli Jumalan tuomio.

Mutta hajotuksessa Israel oli pakanakansoille Jumalan ojennettu siunauksen käsi: siunaa juutalaista ja sinut siunataan. Kiroa juutalainen, ja sinut kirotaan.” (Katherine Sonderegger: That Jesus Christ was born a Jew – Karl Barth’s ”Doctrine of Israel”.)

Euroopan suuret kirkot ovat satojen vuosien ajan kulkeneet tämän totuuden sivuitse. Holokaustin vuosina tuhoamisleirien naapurissa olevissa kirkoissa osallistuttiin Herran pyhään ehtoolliseen poltettujen juutalaisten ruumiitten äitelän hajun täyttäessä kirkot ja uskovien sieraimet.
Lue lisää..
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/889/euroopassa_kylvon_ja_niiton_aika

14

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VainJeesusYksin

      Siinäpä ajattelemisen aihetta kullekin.

    • filade

      Islam on Jumalan sallimuksesta vitsauksena Eu:lle, hyljätessään Jumalan.
      Jumalan tuomio kohtaa vielä armollisena Islamilaiselle maailmalle, jonka jäännöskansat vaeltavat Siioniin, Herran kaupunkiin, tulevassa Kristuksen kuningaskunnassa;
      Jes.60:7. Kaikki Keedarin laumat kokoontuvat luoksesi, Nebajotin pässit palvelevat sinua. Minulle mieluisina uhreina niitä uhrataan alttarillani, ja minä kirkastan kirkkauteni huoneen.

    • KTS--

      KAIKKI ehdollisen Vanhan Testamentin lupaukset on pyyhitty pois Uudessa Liitossa. Israel ei pitänyt liittoa ja sai mennä. Nyt on Uusi Liitto ja uudet kujeet. Näiden kohtien mukaisesti Israel menetti asemansa:

      5.Mooseksen kirja:
      8:19 Mutta JOS sinä unhotat Herran, sinun Jumalasi, ja seuraat muita jumalia, palvelet niitä ja kumarrat niitä, niin minä vakuutan teille tänä päivänä, että te peräti hukutte.
      13:18 JOS sinä vain kuulet Herran, sinun Jumalasi ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, ja teet sitä, mikä on oikein Herran, sinun Jumalasi, silmissä."
      19:9 JOS sinä noudatat tarkoin kaikkia näitä käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin että alati rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, ja vaellat hänen teitänsä, lisää silloin vielä kolme kaupunkia näihin kolmeen,
      28:9 Herra korottaa sinut hänelle pyhitetyksi kansaksi, niinkuin hän valalla vannoen on sinulle luvannut, jos sinä noudatat Herran, sinun Jumalasi, käskyjä ja vaellat hänen teitänsä.
      28:15 Mutta JOS sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut.

      Vanha Liitto oli ehdollinen!

      Nyt tähdätään Kristukseen aikä lihallisiin kansoihin!

      HYVÄ!

      • Muslimilleinfoa

        Korvausteologiaa on muslimin turhaa tänne suoltaa. Katsos kun ei mene propakanda enää läpi.
        Ja hyvä niin.

        KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
        Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!

        KTS (Ei kirj.)28.9.2014 21:140 SULJE
        Ollaan Suomessa, jonne sun lössis on tätä messiaanista paskaa ujuttamassa. Mutta se ei onnistu!

        KTS22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

        sympaatti
        4.5.2014 18:29
        Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
        Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

        totuusvoittaaaina
        22.5.2014 00:14

        Sille olisi Porvoossa oikein nimikko lähiö "palestiina" missä on meno kuin terroristien hallitsemalla alueella
        https://www.google.fi/maps/place/Gammelbacka/@60.373418,25.641425,374m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x4691f675ee2b36e9:0x32d3996ef7444f77?hl=fi
        Jani.
        8.6.2014 23:29
        2
        Sulje
        Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.


      • Muslimilleinfoa

        KTS--
        10.3.2016 23:45
        Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.
        Kommentoi lainaten


        KTS (Ei kirj.)23.8.2014 12:180 SULJE
        Meijän iranilaisten vallankumouskaarti oli Irakissa jo paljon ennen USA:n ilmaiskuja laittamassa esteitä Isixen etenemiselle, joten meillä on ensmäinen pelivuoro!

        jkljkljklj
        14.4.2016 6:35
        Ajattelen, että KTS on täysin pahojen henkien vallassa. Hän esiintyy täällä uskovana, mutta puhuu kaikkea puutaheinää.
        KTS on saatanan kätyri. Hänen puheensa kannattaa vain sivuuttaa.
        KTS notkuu täällä aamusta iltaan. Onkohan tämä mies oikeasti ihmishahmon ottanut demoni? Tämä mies on niin syvältä ja paha.


      • frdeedeffrfr

        Juutalaisissa on aina ollut huomattavam paljon uskovaisia ja tuntuu siltä , että juuri he ovat kärsineet vainoista eniten, miksi?


    • KTS--

      Noin vuonna 30 jkr. juutalaiset huomasivat temppelin teurasuhrin menettäneen tehonsa.

      "..Talmudista löydämme kohdan, joka kertoo, että toisen temppelin aikoihin oli sellainen tapa; että leeviläiset sitoivat punaisen villaköyden vuohen (Azazel) sarviin, joka sitten muuttui valkoiseksi. Tätä tapahtumaa juutalaiset pitivät Jumalan anteeksiannon merkkinä sekä he uskoivat, että se oli täyttymys Jes 1:18:lle:

      Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi, Jes 1:18

      Jeesuksen Kristuksen kuoleman jälkeen villaköysi ei enää koskaan muuttunut valkoiseksi.

      Talmud: "Neljäkymmentä vuotta ennen kuin pyhä temppeli tuhottiin, tapahtui seuraavaa: suurena sovituspäivänä oinas lakkasi olemasta yliluonnollinen; punainen villaköysi, joka yleensä muuttuu valkoiseksi, pysyi nyt punaisena eikä muuttunut; ja pyhäkön kynttelikön lännen puoleinen kynttilä ei suostunut palamaan, kun pyhän temppelin ovet avautuivat itsestään."

      Se oli merkki vanhan liiton lakkaamisesta, koska Uusi Liitto oli alkanut.

      HYVÄ!

      • ImeskeleLisää.Imeskele

        KTS--
        10.3.2016 23:45
        Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.
        Kommentoi lainaten


      • dedrfrfrdede

        Asia on kiistanalainen ja kerro se kohta Talmudista.
        Jos on näin niin se kertoo vain temppelin tuhosta eikä muusta.


    • KTS--

      Hämmästyttävä löytö Raamatusta! :O

      Vanha Liitto lakeineen, lihallisine Israeleineen ja sapatteineen päivineen on täydellisesti kumottu:

      Johanneksen evankeliumi:
      5:18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.

      Hebrealaiskirje:
      7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
      7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.

      Hebrealaiskirje:
      8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      Galatalaiskirje:
      4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja VASTAA NYKYISTÄ JERUSALEMIA, joka elää orjuudessa lapsineen.

      Matteuksen evankeliumi:
      11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

      Luukkaan evankeliumi:
      16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin


      HYVÄ!

      • ImeskeleLisää.Imeskele

        ImeskeleLisää.Imeskele
        20.8.2016 22:16
        KTS--
        10.3.2016 23:45
        Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.
        Kommentoi lainaten


    • Kirjakääröt

      Aam.9:13. Katso, se aika tulee, sanoo Herra, että yhtä haavaa kynnetään ja niitetään, ja yhtä haavaa viinamarjat sotkutaan ja kylvetään, ja vuoret makiaa viinaa tihkuvat, ja kaikki mäet ovat hedelmälliset. Näin Biblia.

      • filade

        Jae liittyy Israelin uudistukseen, Kristuksen kuningaskunnan syntyhetkiin;
        RK:lle 9:11. Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan. Minä muuraan umpeen sen halkeamat, nostan entiselleen sen luhistumat ja rakennan sen sellaiseksi kuin se oli muinaisina päivinä.
        12. Minun kansani saa omakseen Edomin jäännöksen ja kaikki vieraat kansat, jotka otetaan minun nimiini, sanoo Herra, joka tämän tekee.
        13. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypälten polkija siemenen kylväjän. Silloin vuoret valuvat rypälemehua, se virtaa kaikilla kukkuloilla.
        14. Silloin minä käännän kansani kohtalon. He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, hankkivat itselleen puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä.
        15. Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi.


    • Risti

      Niin tämäkö on evankeliumia ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe