Mikä on maksimi aika, kun odotat kumppaniasi?

hbii

Saapuvaksi luoksesi?
Meillä noi aikataulut ei yhtään pidä. Saattaa vuorokausikin mennä, että hän tulee luokseni.
Ihmettelee, kun olen närkästynyt.
Jos tietäis etukätee, ettei toinen tulekaan.
Voisi suunnitella omia menoja eikä jäädä turhaan odotteleen.
Se ei haittaisi, että joskus tulee myöhässä, mutta sitä alkaa oleen turhan usein.
Väittää, ettei ole ketään muuta. Tiedä sitten.

Olsi hyvä ilmotella toiselle vähän itsestään.
Ja huomioida toistakin aikataulussaan.

23

1564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaamiettiänäitä

      Ei tuollaista ihmistä kannata ylipäätään odotella olleskaan, oppii vaan pettymään, menee luottamus, ei taida osata arvostaa sua ja sun seuraasi ja myöskään sitä, että sullakin on oma elämä ja aika.

    • 7268

      Ei ole tarvinnut odotella koskaan. Ei kahden seurusteluvuoden aikana eikä avioliitossa.
      Jos on tullut poikkeamaa suunniteltuun niin aina on tieto kulkenut molempiin suuntiin ja sovittu jatkosta.

    • fjuy

      En tuollaista typerystä odottelisi. Jos myöhästyy kolme kertaa peräkkäin enemmän kuin 15 minuuttia, niin se osoittaa välinpitämättömyyttä toista kohtaa. Miksi kannattaisi olla suhteessa sellaisen kanssa?

    • varattusuapyörittää

      Oletko varma ettei hän ole varattu? Kyllä vuorokausi on jo mitään ilmoittamatta ihan liikaa. Jos on sovittu jotain niin on syytä ilmoittaa, jos aikataulu pettää. Samalla myös syy miksi näin.
      Mitä hän muuten kertoo, miksi ei tule silloin kun lupaa?

    • fjlbb

      Jos on sovittu jokin aikataulu, siitä pidetään kiinni. Vartin myöhästyminen ilman syytä on ok. Pidemmästä myöhästymisestä ilmoitetaan ja kerrotaan syy.

      Mutta oletteko todella sopineet jotain, vai onko kyse väärinkäsityksistä? Jos mies sanoo "saatan poiketa" ja nainen odottaa, niin naisen vika.

      Rupea siis sopimaan täsmällisesti. Jos siltikään ei pidä niistä kiinni, niin lopeta suhde. Sitten on itsekäs äijä.

    • miiisssääooot

      Aina voi soittaa
      missä oot missä ooot ?

    • MrBolivar

      Oletko käynyt miehen kotona tai vietättekö siellä aikaanne ?

      Joko on varattu tai sitten on näitä huli vilejä jotka tekee mitä haluaa. Ja ei kyllä kauheasti taida nauttia seurastasi tai olla vakavissaan suhteen suhteen.

      • Elämäpellenä

        Toinen kuin aloittaja sivusta vastaa: Hän ei halua minun tulevan kotiinsa. Ollenkaan. Syy, että arvostelen muka siisteyttä tai hänen töitään tai tekemättömyyksiään. On oikein kieltänyt, että et saa tulla. Jos lie sillä sitten vaimo siellä?

        Mutta kumma kyllä, ei halua meidän suhdetta katkaistakaan. Miten tätä nyt ymmärtäisi?


      • Kannattaamiettiänäitä
        Elämäpellenä kirjoitti:

        Toinen kuin aloittaja sivusta vastaa: Hän ei halua minun tulevan kotiinsa. Ollenkaan. Syy, että arvostelen muka siisteyttä tai hänen töitään tai tekemättömyyksiään. On oikein kieltänyt, että et saa tulla. Jos lie sillä sitten vaimo siellä?

        Mutta kumma kyllä, ei halua meidän suhdetta katkaistakaan. Miten tätä nyt ymmärtäisi?

        Tuskin hänellä on vaimoa, etkö sä huomaa, että hän kokee jo nyt riittämättömyyttä suhteessanne. Hän ei ole niin siisti ihminen kuin sinä ja ei saa töitänsä tehdyksi tai tavoitteitaan toteutetuksi kuten sinä. Ehkä sun kannattaa miettiä hyväksytkö hänet sellaisena kuin hän on.


    • itsestäänselvyys

      Turha mietiskellä onko toista vai ei. Mies ei yksinkertaisesti kunnioita sinua ja sopimuksianne tippaakaan. Mieti, haluatko jatkaa näin?

    • Minulla oli joskus tuollainen heila. Se ei koskaan osannut etukäteen sanoa, milloin tapaamme. Minä en tietenkään jäänyt odottelemaan vaan keksin aina itselleni muuta tekemistä. Sitten se kehtasi olla närkästynyt, kun minulla ei ollutkaan aikaa. Lopulta hermostuin ja jätin sen ja sitten tietysti alkoi ruikutus ja lupaukset tapojen parantamisesta.

    • Pellehänelle

      Meillä ihan sama juttu. Yleensä mies myöhästyy pari tuntia sovitusta ajasta ja kertaakaan 16 vuoteen ajat eivät ole pitäneet, joskus ei ole ilmaantunut ollenkaan. Sitten tultuaan mesoo minulle, että hidastelija kun et ole valmiina. Ja minun pitäis olla sillä sekunnilla valmiina kun hän näyttäytyy eli varmaan odottaa, että istun ja odotan vain häntä ja hänen tuloaan. Eipä tajua toisinpäin, että miten minä voin elää niin. Hän ei kärsi odottaa, mutta minulle se niin kuin kuuluu automaattisesti. Olen sanonut, että ilmoita jos et ehdi, niin ilmeisesti puhelin on polttavan kuuma kun siihen ei pysty tarttumaan. Sitten sanoo, että aina sinä vingut ja oot pahalla päällä -no, miksiköhän! Eipä osoita hän mitään kunnioitusta...

      • gjearitgjoaeigj

        No onko tullut kertaakaan mieleesi, että omalla käytökselläsi mahdollistat tuon jatkumisen seuraavat 16 vuottakin..?? Pompit täysin miehen mielen mukaan - odotatko, että hän joku kaunis päivä muuttaa tapansa?! Mies ei tosiaankaan kunnioita eikä arvosta sinua pätkän vertaa, mutta valintahan on kokonaan sinun, kun siedät tuollaista.


      • Pellehänelle
        gjearitgjoaeigj kirjoitti:

        No onko tullut kertaakaan mieleesi, että omalla käytökselläsi mahdollistat tuon jatkumisen seuraavat 16 vuottakin..?? Pompit täysin miehen mielen mukaan - odotatko, että hän joku kaunis päivä muuttaa tapansa?! Mies ei tosiaankaan kunnioita eikä arvosta sinua pätkän vertaa, mutta valintahan on kokonaan sinun, kun siedät tuollaista.

        Odotan. Niin hölmö oon. :( Ootan, että se joku päivä tajuaa.


      • Kannattaamiettiänäitä
        Pellehänelle kirjoitti:

        Odotan. Niin hölmö oon. :( Ootan, että se joku päivä tajuaa.

        Sellainen on ikävä tapa ihmisellä ja varsinkin, ettei edes ilmoita mitään suunnitelmien muuttumisesta. Eihän hän ajattele muuta kuin itseään, ja jos ei nää itsessään mitään vikaa ja sen vian sinussa, niin voi elämä. Jotain on vialla hänessä, ja sinä vaan annat tuollaisen ihmisen pyöritellä itseäsi ja kai sellainen on sun tunteisiisikin vaikuttanut? Jokaisessahan on niitä ikäviäkin puolia ja heikkouksia, mutta kyllä toinen toisensa kunnioittaminen ja arvostaminen olisi kuitenkin se tärkein pointti.


    • seksipetokotonaan

      On oikein kieltänyt, että et saa tulla. Jos lie sillä sitten vaimo siellä?

      Mutta kumma kyllä, ei halua meidän suhdetta katkaistakaan. Miten tätä nyt ymmärtäisi? Elämä pellenä.

      Tosiasiassahan hän ei ole tosissaan. Pillu kyllä kelpaa sitten kun hänelle sopii. Ihan on itsestä kiinni jatkaako tämmöisenä hyllypilluna.

      itsellä oli seksisuhde jossa kumpikin tiesi mikä se oli. Silti sovitusta pano ajasta ei livetty kuin puoltuntia ja siltikin ilmoitti aina millon myöhästyy.

      tuo ap. ja pellen kaveri ei pidä teidän juttua edes minään pari kumppani suhteena jona itse sen näette.

      • Elämäpellenä

        Oon ajatellu, että ei se vaihtamalla parane. :( Tuohon käytökseen niin turtunu. Ja aina se lupaa ja uskon siihen, mut yleensä saa pettyä.


      • Kannattaamiettiänäitä
        Elämäpellenä kirjoitti:

        Oon ajatellu, että ei se vaihtamalla parane. :( Tuohon käytökseen niin turtunu. Ja aina se lupaa ja uskon siihen, mut yleensä saa pettyä.

        Millainen mieliala sulla on, jos yleensä saat pettyä ? Miten on luottamuksen laita suhteessanne? Onko suhteenne tosiaan sen väärti, että annat kohdella itseäsi ikävästi? Jokaisessahan on niitä ikäviäkin puolia, mutta ei kannata antaa kohdella itseään väärin ja olla liian kiltti.


    • Parisuhdeoppia

      Ei kumppani ole missään vaiheessa hukassa. Kyllä sen pitää ilmoittaa missä on ja milloin tulee. Ja jos on esim. Työn takia myöhään niin silloinhan sen ilmoitettava että myöhään menee. Muita syitä odotuksille ei ole. Ihmeellinen kysymys kuinka kauan? Etkö tiedä missä se on? Sopikaa ilmoittelusta toisillenne siitä se lähtee.

      • Kannattaamiettiänäitä

        Se on vaan joskus niin, että jotkut ei opi koskaan ja joillakuilla se on ihan elämäntapa.


    • oppeliini1

      Odota 15 minuuttia jonka jälkeen on selvää ettei toisella ole ollut aikomustakaan tulla. VARSINKAAN ellei ole tekstannut, tai soittanut myohästymisestään, siinäkin taupauksesaa kolmannen kerran jälkeen ei kannata enää tehdä sopimuksia tapaamisesta.
      Ei hänestä vihamiestä tarvitse tulla! Sano vain että hei vaan, tavataan taas jossain! Tiedät että tormäät häneen kaupungilla ruokapaikoissa, ostoksilla, taidenäyttelyissä jne.

      Iniimiystävyyttä tuon tason ihmisen kanssa ei KOSKAAN pääse kehittymään. Tietysti, ellei ole niin ihmisenkipeä että kaikki kelpaa. Silloin pitäisi aiheellisesti ottaa maksu intiimiystävyyksistä.

    • iyyi

      Jättäisin moisen retaleen, jos parikin kertaa myöhästyy 15 minuuttia enemmän.

    • oiouuu

      Sano, että olet trolli, eikö joo?

      Siis en voi tajuta miten kukaan montaa kertaa odottelee yhtään ketään muutamaa minuuttia kauemmin. Jos treffiaika meni jo esim. 15 minuuttia sitten, eikä toinen ilmoita mitään, niin se oli siinä! Heippa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4634
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      248
      2314
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1730
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1467
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      318
      1435
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1141
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1110
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      995
    Aihe