Hienoja kummitustarinoita

opjopojpo

Lohdutus rajan takaa

Isäni hirttäytyi autotallissamme 26. kesäkuuta 2003. Isän kuolemasta oli vain pari päivää, kun surusta murtuneena makasin sängylläni kasvot seinään päin. Ulko-ovi kuului avautuvan ja sitten kävelyn ääniä käytävässä. Arvelin siellä taas olevan jonkun ystäväni, joka on tullut katsomaan vointiani. Halusin olla yksin, joten huusin vain: "Painukaa helvettiin!" Hetkeksi tuli hiljaista.
Pian askeleet kuitenkin jatkuivat. Huoneen ovi avautui ja askeleet loppuivat sänkyni viereen. Tunsin, kuinka joku istahti vierelleni. Käsi silitti hiuksiani. Purskahdin itkuun, koska isänikin oli aina tehnyt minulle niin ollessani surullinen. Hän ei koskaan turhia puhellut, silitteli vain. Hetken päästä käännyin ympäri nähdäkseni tulijan. Ketään en nähnyt, vaikka sängyssä oli painauma istujasta ja tunsin yhä käden pääni päällä. Kauhistuneena nousin ylös ja pomppasin ylös.
Samassa jokin kilahti. Taas kuuluivat askeleet käytävältä ja nyt ne suuntasivat ulko-ovelle. Tietämättä mitä tehdä tai ajatella menin keittiöön, jonka ikkunasta näkee autotallin ovelle. Siinä isäni oli täsmälleen sellaisena kuin hän oli ollut ennen kuolemaansa, jopa kengännauhat olivat auki. Hän käveli autotallin sivulla sijaitsevaan liiteriin ja palasi pian kantaen paksua köyttä ja meni autotalliin sulkien ovet perässään.
Juoksin autotallin oville ja kiskaisin ne auki. Isääni ei näkynyt missään, mutta köysi oli maassa aivan kuin joku olisi ollut juuri solmimassa siitä hirttosilmukkaa. Se ei ollut kuvitelmaa, sillä hiekassa oli isän jalanjäljet ja sängyssäni painauma siinä, missä hän oli istunut lohduttamassa minua.

Tyttö Pohjois-Savosta

http://www.alhainen.net/kummitus/m/kummitust/13.html

2

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • najuka

      Ihme ettei vielä meediot ole kirjotelleet satujaan ja valheitaan,kun niin uskovat kuolleiden henkiin,jotka todellisuudessa ovatkin valheen enkeleitä,-demoneja,harhauttaakseen ihmistä mahdollisimman kauas Jumalasta.Lue osio"mitä nämä ovat"najuka.

    • kummitusribla

      Kummitustarina, joka tapahtui minulle aikoinaan. Olin kotona yksin. Yhtäkkiä kuulin outoa ääntä. Tajusin samalla, että housuuni syöksyy jotain kosteaa. Se oli ripuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe