Eroko ainoa mahdollisuus?

Ikävää, että homma ei toimi ja valitettavan totta monella muullakin. Itse en kyllä valitettavasti näe teillä mahdollisuuksia jatkaa yhdessä, jos puolisosi ei suoustu mihinkään pariterapiaan tai perheterapiaan tulemaan. Eikä edes se pariterapia mitään välttämättä pelasta.
Itse olen miettinyt en pelkästään parisuhteen vaan yleensäkin kaikkien ihmissuhteiden ym. saralta että kaikilla nuo asiat ei vaan mene putkeen. Pitäisi ajatella positiivisesti, olla jaksava ja kykenevä. Itsekseen pitää osata olla ja pärjätä ja pitäisi nauttia yksinolosta. No joo, itse olen pitkään vetäytynytkin omaan rauhaan ja alkuun se tuntui ihan ok, jopa hyvältä. Mutta tuntuu etten jaksa ja halua sitä enää. Pitää ajatella muita. Voi v sanon minä. Niin mitä. Mitä järkeä koko elämällä on? Joo, ei saa ajatella itseään. Mitä hyötyä on ihmisestä, joka ei jaksa? Eikö sellainen ihminen ole pelkästään taakkaa muille. Jos toinen rakastaa, vaikka kohteleekin huonosti, mutta välillä hyvin. Itsessähän silloin on vika, kun ei osaa arvostaa ja voi huonosti. Jos onkin itse viallinen kokonaisuudessaan. Jos ei olekaan positiivinen, syö energiat muilta ja on pelkkä hankaluus. Eikö olisi paras vaan poistua, palvelus kaikille.

Kai voi olla niinkin kun nuoresta ollaan yhdessä ja kasvetaan niin jonain päivänä molemmat kasvaa vaan erisuuntiin. Kummassakaan ei tarvi olla vikaa varsinaisesti mutta kemiat ei vaan enää osu yhteen. Molemmathan siinä muuttuu kun vuodet vierii. Veikeetahan se on myöntää itselle ja ehkä vielä vaikeempi toiselle, että haluaa jotain muuta kuin mitä on tarjolla. Mutta se ei tee kumpaakaan huonommaksi. Harvoin sitä itsekkään osaa sanoa mitä se muu on. Itse kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, vaikeeta se on sanoa toiselle että mene vaikka ulos pariksi tunniksi että saan olla yksin. Mutta sen sanon omasta kokemuksesta, että tälläinen elämä syö ihmistä sisältäpäin. Alkaa olla takki aika tyhjä!

Ilmeisesti olette täysin väsyneet ja kyllästyneet toisiinne. Tunnette pitkän ajan jälkeen toisenne tarpeeksi hyvin tietääksenne ettei yhteistä ketjua enää synny.

Epämiellyttävässä ilmapiirissä eläminen todellakin sairastuttaa kummankin. Ajattele oikein vakavasti laskea puolisosi omilleen, Sinäkin saisit alkaa rakentamaan omaa elämääsi rauhalliselle ja turvalliselle pohjalle omine suunnitelminesi, päätoksinesi ilman jatkuvaa mielipahaa.

Rauhaisa ilmapiiri sallii energian käyton paljon parempiin kohteisiin (kuin tuhoaviin syytoksiin ja ajatuksiin). Täytä sitten aikasi oppimalla uutta, hankkimallla uusia harrastuksia ja kehittämällä tyohosi liittyviä ammattitaitoja.
Noista sina saat niin paljon enemmän itsellesi kuin jauhaa likaista ja haavoittavaa vanhaa purukumia koko ajan, samalla aiheuttaen toiselle jatkuvaa mielipahaa myos.

Se on jokaisen oma asia mitä haluaa parisuhteesta. Se on sinun itse mietittävä mitä haluat ja mitä et. Rehellisesti täytyy puolisolle kertoa tunteensa. Kirjoitaopas vanhanaikainen kirje puolisollesi ja kerro ajatuksesi. Pyydä myös puoliso kirjoittamaan. Älä kuitenkaan painosta. Kerro että toivot sen lukvan kirjeen kunnolla ja vastaavan siihen kirjeellä. Et voi uskoa kun se meillä onnistui! Mies ei puhu eikä riitele joten kun kirjeen kirjoitin alkoi meillä uudestaan tunteet löytyä. Se helpottaa kirjeen lukijaa ja kirjoittajaa. Kokeilkaa suosittelen.

Samoilla linjoilla kuin muutkin. Jos ei ole toisella halua keskusteluun ja suhteen parantamiseen muuten kuin sanoissa tai jos ei niissäkään, niin yhteen palaaminen oli varmastikin virhe. Kannattaa mennä terapiaan vaikka kirkon perheneuvontaan, joka on ilmaista, saa sinne yksinkin mennä, jos ei mies lähde.

Menikö erilleen asumisessa joku asia huonosti, siinä ehkä syy miksi yhteen palasitte? Yksin asumiseen tottuminen ei tapahdu ihan heti, pitää löytää mukavaa tekemistä, rutiineita ja etsiä uusia ihmissuhteita ja ehkä syventää vanhoja, jotta elämä ei tunnu tyhjältä. Tekemällä ja sinnikkäästi lähtemällä mukaan uusiin asioihin tai jos se ei onnistu niin hakemaan keskusteluapua paranee olokin. Erossa on muokattava uusi elämä niin kuin avioliitostakin pitäisi muokata uudenlainen, jos yhteen palataan. Itsekseen ja odottamalla eivät asiat aina lutviudu, mikä näkyy huonona olona.

Liian äkkiä palattiin yhteen jep. Sitähän tässä mietitään ollaanko yhdessä vaan siks ettei kumpikaan osaa muuta. Tai ei uskalla ettiä mitään uutta. Vanhaan ja tuttuun on aina helpompi palata vaikka oiskin huonoa. Nyt vaan alkaa mitta olla täynnä.

Itse palasin takaisin usein, mutta lopulta erosin. Huomasin kun palasin, et toinen jatkoi samaa peliä, eli petti kuin ennenkin. Uskoin muutokseen jos muutan itseäni, mutta en vaan pystynyt sittenkään muuttamaan, miksi pettäjä olisi pystynyt.
Parempei asua yksin ja vaikka välillä kaduttaakin ero, muistan sen pelon ilmapiirin jossa elin, katuminen loppuu.
Lopulta jokainen itse tekee ratkaisun ja tukea voi hakea alussa eron jälkeen, kunnes alkaa luottamaan itseensä ja elämä kantaa hyvin.
Voimia ja rehellinen keskustelu auttaa, mutta siihen on kummankin suostuttava, yksin ei voi tehdä muuta kuin lähteä huonosta parisuhteesta.

Hei matalena.

Kerroit tilanteesta, jossa halusitte yrittää vielä aloittaa suhteenne uudestaan. Suhteen varsinaisiin ongelmiin ei kuitenkaan ollut puututtu eikä uusi alku tuonut muutosta kanssakäymiseenne. Keskustelu ei suju, ja koet, että suhde ei pidä teitä terveenä. Mies ei myöskään suostu pariterapiaan.

Mietin, että voisi olla hyvä, että edes itse saisit keskusteluapua. Vaikka et voi muuttaa parisuhteen toista osapuolta, voit etsiä muutoksen alkua omaan elämääsi. Asioita työstämällä saa arvokasta 'rakennusmateriaalia' jatkaa elämää eteenpäin, tapahtuipa se sitten tässä parisuhteessa tai yksin.

Kerrot olevasi varma, ettei näin voi jatkua. Silti asiaan puuttuminen pelottaa. Keskusteluavun parissa voisit saada rohkeutta siihen muutokseen, mitä tarvitset. Se, että toinen osapuoli muuttaa käytöstään, pakottaa myös parisuhteen 'keinulaudan' kääntymään johonkin suuntaan. Voihan olla, että kumppanisikin puhuu sitten kun on pakko. Puhumistaitojakin tulee ja voi opetella. On tärkeä, että kommunikaatio sujuu niin, että kummallakin on turvallinen olo, kumpikin saa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ja puhua vuorollaan toisen kuunnellessa.

Toivon elämääsi ja elämäänne hyvää muutosta, joka koituisi pitkällä tähtäimellä voimien ja elämänilon lisääntymiseksi, vaikka alkuun tulisikin kipeitä vaiheita.


Merja, diakoni