Eroko ainoa mahdollisuus?

matalena

Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta. Muutamia vuosia sitten erosimme yhteisessä sopimuksessa, mutta vuoden päästä päätimme vielä yrittää uudelleen.
Alku meni ihan hyvin, mutta nyt alkaa tuntua että virhe tuli tehtyä kun menimme takaisin yhteen. Tuntuu kaiken kanssa olevan takkua, välillä menee ihan hyvin ja välillä tuntuu että molemmat ärsyttävät tahallaan toisiamme.
Meillä tuo vakavista asioista keskustelu vaan ei suju, ei ole koskaan onnistunut eikä näköjään nytkään.
Mies ei suostu mihinkään avioneuvojille yms...
Lapset on onneksi aikuisia, enää toisella vain toinen jalka niin sanotusti kotona.
Mikä tekee niin vaikeaksi nostaa se kissa pöydälle ja vaikka huutaa aluksi ja keskustella lopuksi?!
Välillä mietin teenkö itse tämän näin vaikeaksi, ja välillä mietin kuinka tuhlaan omaa ja hänen aikaa tällä vatvomisella.
Ainoa mistä olen varma on se, että näin ei voi jatkua enää kauaa. Tuntuu, että tässä sairastuu jompikumpi tai molemmat.

11

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinväsynyt

      Ikävää, että homma ei toimi ja valitettavan totta monella muullakin. Itse en kyllä valitettavasti näe teillä mahdollisuuksia jatkaa yhdessä, jos puolisosi ei suoustu mihinkään pariterapiaan tai perheterapiaan tulemaan. Eikä edes se pariterapia mitään välttämättä pelasta.
      Itse olen miettinyt en pelkästään parisuhteen vaan yleensäkin kaikkien ihmissuhteiden ym. saralta että kaikilla nuo asiat ei vaan mene putkeen. Pitäisi ajatella positiivisesti, olla jaksava ja kykenevä. Itsekseen pitää osata olla ja pärjätä ja pitäisi nauttia yksinolosta. No joo, itse olen pitkään vetäytynytkin omaan rauhaan ja alkuun se tuntui ihan ok, jopa hyvältä. Mutta tuntuu etten jaksa ja halua sitä enää. Pitää ajatella muita. Voi v sanon minä. Niin mitä. Mitä järkeä koko elämällä on? Joo, ei saa ajatella itseään. Mitä hyötyä on ihmisestä, joka ei jaksa? Eikö sellainen ihminen ole pelkästään taakkaa muille. Jos toinen rakastaa, vaikka kohteleekin huonosti, mutta välillä hyvin. Itsessähän silloin on vika, kun ei osaa arvostaa ja voi huonosti. Jos onkin itse viallinen kokonaisuudessaan. Jos ei olekaan positiivinen, syö energiat muilta ja on pelkkä hankaluus. Eikö olisi paras vaan poistua, palvelus kaikille.

      • voimiasinulle

        Miten niin ei saa ajatella itseään? Juuri itseäänhän minusta kannattaisi ajatella eli sitä, mistä itselle tulee hyvä olo, pyrkiä tekemään niitä asioita päivittäin. Et ole viallinen eikä ole pakko olla positiivinen eikä se minusta ratkaise, vaikka toinen kuinka rakastaisi, jos kerran se ei näy eikä tunnu omassa arjessa. Silloin on eropäätöksestä kiinni pitäminen parasta, vaikka ei ehkä helppoa, jos tuntuu, ettei omaa elämää jaksaisi rakentaa. Voi olla pitkä tie pois eron surusta yksinään, jos on muutakin taakkaa kertynyt. Terapia auttaa pohtimaan näitä asioita, sitä suosittelen. Itsemurha-ajatukset ovat merkki siitä että tarvitset ulkopuolista apua.


      • lbli
        voimiasinulle kirjoitti:

        Miten niin ei saa ajatella itseään? Juuri itseäänhän minusta kannattaisi ajatella eli sitä, mistä itselle tulee hyvä olo, pyrkiä tekemään niitä asioita päivittäin. Et ole viallinen eikä ole pakko olla positiivinen eikä se minusta ratkaise, vaikka toinen kuinka rakastaisi, jos kerran se ei näy eikä tunnu omassa arjessa. Silloin on eropäätöksestä kiinni pitäminen parasta, vaikka ei ehkä helppoa, jos tuntuu, ettei omaa elämää jaksaisi rakentaa. Voi olla pitkä tie pois eron surusta yksinään, jos on muutakin taakkaa kertynyt. Terapia auttaa pohtimaan näitä asioita, sitä suosittelen. Itsemurha-ajatukset ovat merkki siitä että tarvitset ulkopuolista apua.

        Taakaksi olemisen tunne on tuttua, siinäkin yksi terapian hyviä puolia. Ei tule tunnetta, että kuormittaa läheisiä liikaa.


      • oiouuu

        "ei saa ajatella itseään"
        MITÄ!!!??? Tottakai PITÄÄ ajatella itseään, mitä sietää, mitä ei, mitä jaksaa, mitä ei, missä kulkee raja jne. Parisuhteesta ja kaikista muista ihmissuhteista voi erota, mutta itsestään ei. On tärkeää rakastaa itseään ja olla hyvä itselleen, vain siten kykenee rakastamaan muita.


    • Omaaaikaa

      Kai voi olla niinkin kun nuoresta ollaan yhdessä ja kasvetaan niin jonain päivänä molemmat kasvaa vaan erisuuntiin. Kummassakaan ei tarvi olla vikaa varsinaisesti mutta kemiat ei vaan enää osu yhteen. Molemmathan siinä muuttuu kun vuodet vierii. Veikeetahan se on myöntää itselle ja ehkä vielä vaikeempi toiselle, että haluaa jotain muuta kuin mitä on tarjolla. Mutta se ei tee kumpaakaan huonommaksi. Harvoin sitä itsekkään osaa sanoa mitä se muu on. Itse kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, vaikeeta se on sanoa toiselle että mene vaikka ulos pariksi tunniksi että saan olla yksin. Mutta sen sanon omasta kokemuksesta, että tälläinen elämä syö ihmistä sisältäpäin. Alkaa olla takki aika tyhjä!

    • oppeliini1

      Ilmeisesti olette täysin väsyneet ja kyllästyneet toisiinne. Tunnette pitkän ajan jälkeen toisenne tarpeeksi hyvin tietääksenne ettei yhteistä ketjua enää synny.

      Epämiellyttävässä ilmapiirissä eläminen todellakin sairastuttaa kummankin. Ajattele oikein vakavasti laskea puolisosi omilleen, Sinäkin saisit alkaa rakentamaan omaa elämääsi rauhalliselle ja turvalliselle pohjalle omine suunnitelminesi, päätoksinesi ilman jatkuvaa mielipahaa.

      Rauhaisa ilmapiiri sallii energian käyton paljon parempiin kohteisiin (kuin tuhoaviin syytoksiin ja ajatuksiin). Täytä sitten aikasi oppimalla uutta, hankkimallla uusia harrastuksia ja kehittämällä tyohosi liittyviä ammattitaitoja.
      Noista sina saat niin paljon enemmän itsellesi kuin jauhaa likaista ja haavoittavaa vanhaa purukumia koko ajan, samalla aiheuttaen toiselle jatkuvaa mielipahaa myos.

    • Suudelminsuljettu

      Se on jokaisen oma asia mitä haluaa parisuhteesta. Se on sinun itse mietittävä mitä haluat ja mitä et. Rehellisesti täytyy puolisolle kertoa tunteensa. Kirjoitaopas vanhanaikainen kirje puolisollesi ja kerro ajatuksesi. Pyydä myös puoliso kirjoittamaan. Älä kuitenkaan painosta. Kerro että toivot sen lukvan kirjeen kunnolla ja vastaavan siihen kirjeellä. Et voi uskoa kun se meillä onnistui! Mies ei puhu eikä riitele joten kun kirjeen kirjoitin alkoi meillä uudestaan tunteet löytyä. Se helpottaa kirjeen lukijaa ja kirjoittajaa. Kokeilkaa suosittelen.

    • uusialkualku

      Samoilla linjoilla kuin muutkin. Jos ei ole toisella halua keskusteluun ja suhteen parantamiseen muuten kuin sanoissa tai jos ei niissäkään, niin yhteen palaaminen oli varmastikin virhe. Kannattaa mennä terapiaan vaikka kirkon perheneuvontaan, joka on ilmaista, saa sinne yksinkin mennä, jos ei mies lähde.

      Menikö erilleen asumisessa joku asia huonosti, siinä ehkä syy miksi yhteen palasitte? Yksin asumiseen tottuminen ei tapahdu ihan heti, pitää löytää mukavaa tekemistä, rutiineita ja etsiä uusia ihmissuhteita ja ehkä syventää vanhoja, jotta elämä ei tunnu tyhjältä. Tekemällä ja sinnikkäästi lähtemällä mukaan uusiin asioihin tai jos se ei onnistu niin hakemaan keskusteluapua paranee olokin. Erossa on muokattava uusi elämä niin kuin avioliitostakin pitäisi muokata uudenlainen, jos yhteen palataan. Itsekseen ja odottamalla eivät asiat aina lutviudu, mikä näkyy huonona olona.

    • Matalena

      Liian äkkiä palattiin yhteen jep. Sitähän tässä mietitään ollaanko yhdessä vaan siks ettei kumpikaan osaa muuta. Tai ei uskalla ettiä mitään uutta. Vanhaan ja tuttuun on aina helpompi palata vaikka oiskin huonoa. Nyt vaan alkaa mitta olla täynnä.

    • erostajoaikaa

      Itse palasin takaisin usein, mutta lopulta erosin. Huomasin kun palasin, et toinen jatkoi samaa peliä, eli petti kuin ennenkin. Uskoin muutokseen jos muutan itseäni, mutta en vaan pystynyt sittenkään muuttamaan, miksi pettäjä olisi pystynyt.
      Parempei asua yksin ja vaikka välillä kaduttaakin ero, muistan sen pelon ilmapiirin jossa elin, katuminen loppuu.
      Lopulta jokainen itse tekee ratkaisun ja tukea voi hakea alussa eron jälkeen, kunnes alkaa luottamaan itseensä ja elämä kantaa hyvin.
      Voimia ja rehellinen keskustelu auttaa, mutta siihen on kummankin suostuttava, yksin ei voi tehdä muuta kuin lähteä huonosta parisuhteesta.

    • Hei matalena.

      Kerroit tilanteesta, jossa halusitte yrittää vielä aloittaa suhteenne uudestaan. Suhteen varsinaisiin ongelmiin ei kuitenkaan ollut puututtu eikä uusi alku tuonut muutosta kanssakäymiseenne. Keskustelu ei suju, ja koet, että suhde ei pidä teitä terveenä. Mies ei myöskään suostu pariterapiaan.

      Mietin, että voisi olla hyvä, että edes itse saisit keskusteluapua. Vaikka et voi muuttaa parisuhteen toista osapuolta, voit etsiä muutoksen alkua omaan elämääsi. Asioita työstämällä saa arvokasta 'rakennusmateriaalia' jatkaa elämää eteenpäin, tapahtuipa se sitten tässä parisuhteessa tai yksin.

      Kerrot olevasi varma, ettei näin voi jatkua. Silti asiaan puuttuminen pelottaa. Keskusteluavun parissa voisit saada rohkeutta siihen muutokseen, mitä tarvitset. Se, että toinen osapuoli muuttaa käytöstään, pakottaa myös parisuhteen 'keinulaudan' kääntymään johonkin suuntaan. Voihan olla, että kumppanisikin puhuu sitten kun on pakko. Puhumistaitojakin tulee ja voi opetella. On tärkeä, että kommunikaatio sujuu niin, että kummallakin on turvallinen olo, kumpikin saa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ja puhua vuorollaan toisen kuunnellessa.

      Toivon elämääsi ja elämäänne hyvää muutosta, joka koituisi pitkällä tähtäimellä voimien ja elämänilon lisääntymiseksi, vaikka alkuun tulisikin kipeitä vaiheita.


      Merja, diakoni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe