Yhteishengen parantaminen?

Työpaikastani tuli keväällä oma yksikkönsä ja meitä siirtyi vastentahtoa muutama tähän yksikköön toisesta yksiköstä. Kuusi meitä nyt on ja tässä puoli vuotta yritetty kehittää asumispalveluyksikköä eteenpäin. Tuloksetta. Työporukassa on pari kehityksen hidastajaa, mikään uudistus ei käy ja eihän ne nyt onnistu. Asukkaat ovat kotihoidosta tms. siirtyneitä, mutta eivät kolmivuoro hoidokkeja. Puolet muistisairaita, joiden paikka se ei enää olisi. Meitä on viisi lähihoitajaa ja yksi kodinhoitaja. Kaikki tekee työnsä, mutta yksi on jopa kahdesti ääneen sanonut olevansa hidas ja tekee työnsä helvetin hyvin kun nopeat hoitajat ei sitä tee ja on huonoja. Kamalaa kuunneltavaa, kun kukaan asukas ei valita, päinvastoin. Yksi taas on jäänyt kehityksessä jälkijunaan, kun sairaanhoidolliset työt on lisääntynyt ja tämä ihminen jarruttaa sitä kehitystä. Asukkaita on 18 ja hoitajia 6, aamuissa 2-3 ja illassa 2, yöhoitoa ei ole. Pesut piti siirtää iltapäivään/miksei iltaankin, mutta pestään ma-pe aamupäivisin ja siihenkin tarvitaan kaksi hoitajaa. Toinen pesee ja toinen pukee, ei kuulemma selkä kestä jos joutuu koko paketin tehdä. Kuulemma illalla ei voi pestä kun täytyy antaa asiakkaalle aikaa ja on iltarutiineista pois. Asiakkaat kun tästä kysyttiin, jopa vähän innostui kun iltaisin on saunassa ennenkin yleensä käyneet. Itse en tätä ymmärrä että yksi pesee ja toinen pukee, koska aamuissa on muutakin tehtävää (verenpaineet, labrakokeet, sh:n päivittäinen käynti) Jopa sellainen pestään kahdestaan jonka kanssa pärjää vessareissut yhden hoitajan auttamana. Lääkeasiat kesällä oli vain vakituisten heiniä, eikä koulutetut lähihoitaja kesäsijaiset saaneet koskea lääkejakoon, saunaan vaan tuupattiin päivästä toiseen. Itse olin siirrossa kesäsijaisena entisessä työyksikössäni kun näitä sijaisia kyykytettiin. Yksi työkaveri joka itseään pitää muita parempana, käy kyttäämässä ja tarkistamassa meidän muiden työt kuinka tuli tehtyä, ei luota meihin muihin. Pomottaa ja käskyttää, tee tuo ja tuo, ollut käytöksestään esimiehen puhuttelussa paristi, mutta vähäksi aikaa lakkaa ja sitten alkaa alusta.Yksi jopa valikoi työnsä, tekisi vain helpommat ja suuttuu jos ei saa haluamaansa läpi. Palasin yksikköön ja iltavuoron aluksi kesäsijaisen kanssa sovittiin kumpi tekee kumpaa taloa ja sanoin että voin tehdä a talon, sijainen jäi haavi auki ja sanoi b talosta että eihän ole koko kesänä ollut siellä kuin kerran pari ja aina tehnyt. B talossa "helpommat" asukkaat. Siis kääk... Mitä mä teen noiden naisten kanssa? Mikään uudistus ei käy ja toisen työkaverini kanssa olemme väsyneitä tähän kehityksen jarruun. esimies ei tee mitään, sanoo vaan että koittakaa keksiä keskenänne ja pitäkää kehitysip. Viimeksi palaveri jossa ehdotettiin uudistuksia, ne ammuttiin alas ja ison käkätyksen kera. en minä rupee ja blaa blaa... Esimies kehui kerran että meille tulossa vuoden vaihteessa uusi esimies ja paikka tulee nyt hakuun. Hän on siis päättänyt olla ettei johda meitä enää ja keskittyy oman toisen yksikönsä johtamiseen vaihtelevalla tuloksella. Ajatuksissa on ollut työpaikan vaihto. Harmi vaan sanoa itsensä vakiduunista irti ja lähteä sijaiseksi. Mutta ei varmaan muu enää auta jos haluaa pitää mielenterveytensä. Olemmeko tottuneet kotihoidon itsenäiseen työskentelyyn ettei meistä ole joistakin tiimityöskelijöiksi?