Kärsitkö meluavista naapureista asossasi?

Mitkä.ovat.kokemuksenne

Kaikkea melua ei kerrostalossakaan tarvitse kestää – valittaminen kannattaa hoitaa fiksusti, jotta siitä on apua

Tavanomaiset äänet ovat osa kerrostaloelämää, mutta jatkuvaa tai yöllistä melua ei tarvitse kestää.

http://www.hs.fi/koti/a1461293327219?ref=hs-prio-8-1

Vauvan parkaisuun ei jaksaisi herätä joka aamu viideltä. Mutta kerrostalossa vaihtoehtoja ei välttämättä ole, jos äänieristys on huono.

Kun aamulla tuijottaa tyhjää jääkaappiaan, naapurin tehosekoitin surraa jo energiapirtelöä. Siellä sitä herkutellaan aikaisin.

Yksinäiset koirat ulisevat päiväksi tyhjentyneessä talossa, ja avoimesta ikkunasta kuuluu pihalla leikkivien lasten kiljahduksia.

Iltapäivällä alakerrassa alkaa iänikuinen pianokonsertti. Aina sama sävelmä!
Melu on kuuma puheenaihe monessa kerrostalossa. Onko ihan pakko sietää kaikkea metakkaa?

Ei, vaikka rajan vetäminen onkin vaikeaa. Syy on tässä: äänien kokeminen on yksilöllistä. Toisia samat äänet häiritsevät, toisia eivät.

Perusperiaate on, että tavanomaisia elämän ääniä taloyhtiössä on siedettävä, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan neuvontalakimies Maria Lautala. Tällaisia äänien lähteitä ovat esimerkiksi suihkussa käynti, siivoaminen ja erilaiset tunnereaktiot.

Jos naapurista kantautuvat äänet vihastuttavat, kannattaa ensin keskustella asiasta ystävällisesti metelöijän kanssa, Lautala neuvoo. Naapuri ei välttämättä edes tiedä, että äänet kantautuvat toiseen huoneistoon.

Pahimmillaan asian ottaminen puheeksi voi johtaa siihen, että naapuri suuttua töksähtää, välit menevät lopullisesti poikki ja meteli muuttuu kahta kauheammaksi.

Tällöin tulee ottaa yhteys taloyhtiön hallitukseen tai isännöitsijään. Hallitus voi ensi alkuun laatia järjestyssäännöt, ellei niitä jo ole. Säännöt täytyy kuitenkin hyväksyttää yhtiökokouksessa.

”Järjestyssäännöissä voidaan antaa ohjeita siitä, miten naapurit on otettava huomioon, mutta niilläkään ei ole mahdollista rajoittaa tavanomaista asumista eikä elämistä”, Lautala sanoo.


Ellei ratkaisua löydy ja meuhkaaminen jatkuu, yhtiö voi antaa asukkaalle varoituksen. Viime kädessä sillä on mahdollisuus ottaa asunto hallintaansa. Ihan helposti hallintaanotto ei silti onnistu, vaan häiriön täytyy olla jatkuvaa ja toistuvaa.

Asuntokauppojen riitoihin erikoistuneen asianajajan Matti Kasson mukaan asunnon hallintaanottoon voi kuitenkin riittää esimerkiksi niinkin arkinen asia kuin musiikin soittaminen tai koiran haukunta, jos se on jatkuvaa ja tapahtuu epätavalliseen aikaan eli öisin tai varhain aamulla.

”Poraaminen voi olla häiritsevää, jos sitä jatkuu pitempään kuin normaalisti remonttiin kuuluu”, Kasso sanoo.

Samoin ovien paukuttaminen ja järjestyssääntöjen rikkominen voivat johtaa hallintaanottoon.

Jotta yhtiö voisi puuttua tilanteeseen, tarvitaan näyttöä häiriöstä, sen ajankohdasta ja kestosta. Lautala suosittelee kirjaamaan ajankohdat muistiin aina, kun havaitsee häiritsevää ääntä.

Muiden naapureiden kokemuksia on hyvä kuulostella. Jos usea asukas kokee saman melun häiritsevänä, yhtiön on helpompi puuttua haittaan.

Äänien tallentamisessa pitää olla varovainen. Se voi olla salakuuntelua, josta voi seurata rangaistus.

Rikokseen syyllistyy muun muassa silloin, kun kotirauhan suojaamassa paikassa, kuten kotona, tallentaa naapurin keskustelua, puhetta tai muita yksityiselämään, esimerkiksi rakasteluun, liittyviä ääniä.

Lautalan mukaan kiellettyä ei sen sijaan ole esimerkiksi naapurihuoneistosta kuuluvan kovaäänisen musiikin, pesukoneen jytinän tai koiran haukunnan nauhoittaminen.

Naapureiden äänekäs elämä voi tulla yllätyksenä asuntokaupan jälkeen. Pitääkö myyjän kertoa asunnon ostajalle naapurin itkevistä ja huutavista lapsista tai siitä, että naapuripariskunnan seksi on äänekästä?

Kasson mukaan asunnon myyjän ei tarvitse raportoida äänistä ostajalle – ellei talossa kuulu jotain tavallisesta poikkeavaa, kuten moottorisahan pärinää. Jos ostajalle ei ole kerrottu epätavallisesta melusta, hänellä voi olla oikeus hinnanalennukseen.

”Ääritapauksessa kauppa on voitu jopa purkaa”, Kasso sanoo.

Hänen mukaansa äänistä kärsivällä on yleensä suurempi riski hävitä kuin mahdollisuus voittaa oikeudessa, ellei kyse ole hyvin poikkeuksellisesta häiriöstä tai tahallisesta toiminnasta.


Fakta
_________________
Näin valitat melusta

Kysele naapureilta, häiritseekö heitä sama ääni kuin sinua.

Kerro ongelmasta asiallisesti metelin aiheuttajalle.

Jos ongelmat jatkuvat, ota yhteys taloyhtiön hallitukseen tai isännöitsijään.

Kerää metelistä tarkat tiedot: minkälaista se on ja milloin sitä kuuluu? Lähetä selvitys hallitukselle tai isännöitsijälle.

6

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • simo_bye_bye

      Simolla taas vannetta kiristää, koville se ottaa kaupungin vuokratrollilla!

      • baibai-sullekkin

        Mikäs Simolla nuin kiristää, onko se oikeesti noin riivattua trollailla, avaudu lisää jos se auttaisi?

        10 1


    • velaton.asokas

      Jollakin tekee mieli asoon niin vietävästi. Vain rahat puuttuu, eikä sossu auta asiassa.

    • faktaaa

      Jos meikäläisen naapurissa metelöi klo 23-7 välillä, niin se on varma lähtö. Jokainen töissäkäyvä veronmaksaja tarvitsee yöunensa, jotta jaksaa elättää nämä kaikki yhteiskunnan kelkasta pudonneet. Jos et osaa elää kerrostalon sääntöjen puitteissa kuin sivistynyt ihminen, niin muuta korpeen.

      • Meillä_on_toisin_Haso

        Kiitos asiallisesta kommentista, -- eikä näistä ikuisista simo-trolleista! Että tuo vanha ämmä jaksaa simotella kaikkia!


    • simokopioi_jatrollaa

      Simo hei ei mene läpi, olet sairas.........................................

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe