Gallup: Minkä ikäisenä olette saaneet lapsenne

melanie66

ja kauan kerkesitte olla yhdessä ennen lapsenne syntymää?

Täällä on varmasti perheellisiäkin pariskuntia, me ollaan mieheni kanssa saatu lapsemme 29-vuotiaana ja 42-vuotiaana.

Kun esikoisemme syntyi, kerettiin olla 2v yhdessä. :)

14

70

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tonysv

      Seurustelun puoli vuotta kun saatiin meidän ensimmäinen lapsi

    • 7268

      Kahden vuoden seurustelun ja kahden vuoden avioliiton jälkeen esikoisemme syntyi ollessamme 29 / 24 ikäisiä. Siihen aikaa kohtalaisen iäkkäitä.

    • jkuio

      Seurustelimme viisi vuotta ja naimisissa ehdimme olla lisäksi 4 neljä ennen esikoisen syntymää, olimme silloin 26 ja 27 vuotiaita. Toisen lapsemme saimme kuusi vuotta myöhemmin.
      Koskaan ei ole käynyt mielessä, että jäi nuoruus elämättä.
      Yhteen muutimme asumaan puoli vuotta ennen häitämme, kun yhteinen asuntomme oli juuri valmistunut. Seurusteluaikana liikuimme ystäväpiin kanssa paljon, joissa oli myös useita seurustelevia pareja.

    • tyytyväinenmies

      Minä olin 27, naiseni 23...nyt lapsi jo aikuinen niin ehtii hyvin viettää laatuaikaa kun vielä on "puhtia".

    • kollimään

      Oltiin 18 vuotta yhdessä kaksistaan ja sitten tehtiin lapset peräkkäisinä vuosina. Kohta molemmat lapset ovat aikuisia, ja me ollaan muorin kanssa edelleen kuin hassut teinit, koko ajan toistemme kimpussa. 😼

    • okokokokok

      Uusperhe. Minä olen saanut lapseni 29 ja 32 vuotiaana. Mieheni sai lapsensa 38 vuotiaana. Tapasimme kun minun kuopus ja miehen lapsi olivat n. 1,5v. (Mieheni sai lapset ilman parisuhdetta ja minä erosin lapsen ollessa vauva.

      Enempää lapsia emme halunneet. Näin on hyvä.:)

    • Tykätään

      Esikoisen syntyessä olin 22v. , toisen lapsen syntyessä 24 ja kuopuksen syntyessä 25. Mies minua 6 v vanhempi.
      Seurusrelimme vajaan vuoden ennen avioitumista . Esikoinen syntyi vuosi häiden jälkeen.

      Nyt lapset aikuisia ja me viidenkympin molemmin puolin. Taas on tilaisuus käydä festareilla, nauttia aikatauluvapaasta loma-ajasta jne. Lapset on ihania, mutta sekin on kivaa kun ne pärjää omillaan ja saa hengähtää vastuusta.

    • Iltatähtikin

      3 vuotta yhdessä, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Olin 22 v. Toisen syntyessä 26 ja kolmannen 39.

    • 1säpappa

      Oltiin seurusteltu 4½ vuotta kun lapsi syntyi, ja pian sen jälkeen lapsen äidillä olikin jo uusi mies (äitiysLOMALLA on aikaa), eli erottiin kun tyttö oli puoli vuotias. Olin 37v, lapsen äiti pari vuotta nuorempi.

    • bar_fly

      Lapset syntyivät kahden vuoden välein, esikoinen kun olin 27v. Mieheni 2v vanhempi. Olimme olleet yhdessä seitsemän vuotta ennen esikoisen syntymää.

      Erosimme, kun nuorin lapsista oli 13 v. Itse asiassa eroajatus tuli harkintaan, kun nuorin oli 3v. Äkkipikaisuutta ei siis suhteessamme harrastettu.

      • pokspsos

        Olis voinut olla lapselle vähän helpompaa, jos olisitte eronneet kun hän oli 3v ja sopeutuvainen, kuin 13v ja pahimmassa herkässä iässä, jossa muutokset vaikuttavat loppuelämään... No, eipä sille enää mitään mahda. Jos pystyitte olemaan kuitenkin 10 vuotta yhdessä, niin olisitte olleet vielä siihen saakka että kuopus muuttaa pois pesästä.

        On aina parempi erota joko lasten ollessa ihan pieniä tai sitten kun ovat kasvaneet isoiksi. Lasten kannalta siis.


      • MrBolivar
        pokspsos kirjoitti:

        Olis voinut olla lapselle vähän helpompaa, jos olisitte eronneet kun hän oli 3v ja sopeutuvainen, kuin 13v ja pahimmassa herkässä iässä, jossa muutokset vaikuttavat loppuelämään... No, eipä sille enää mitään mahda. Jos pystyitte olemaan kuitenkin 10 vuotta yhdessä, niin olisitte olleet vielä siihen saakka että kuopus muuttaa pois pesästä.

        On aina parempi erota joko lasten ollessa ihan pieniä tai sitten kun ovat kasvaneet isoiksi. Lasten kannalta siis.

        Ei se nyt ihan noinkaan ole etteikö 3v lapsi ymmärrä mitä vanhempien välillä tapahtuu kun eroavat. Lapsi vaistoaa hyvin herkästi vanhempien väliset tunnelmat. On monien aikuisten ihmisten tyhmyyttä kuvitella etteikö lapsi olisi asioissa ja perheen tunnelmissa mukana.

        13v alkaa olemaan myös sen ikäinen se että se tajuaa oikeasti mitä tapahtuu ja jos vanhemmat osaa älykkäitä sekä aikuismaisesti erota ilman kamalaa draamaa, on tuo melkein parempi. Tuolloin lapsella on ollut hyvä koti lapsuuden ( toivon mukaan ).

        Jos lähdetään jälkikäteen viisastelemaan niin ehkä tuon 7 vuoden aikana tai viimeistään ennen lapsen hankinta päätöstä, olisi pitänyt tajuta erota eikä hankkia lapsia. Monelle on kuitenkin - ikävä kyllä - lapsi tapa olevinaan "korjata" rikkonainen parisuhde. Lisäksi monelle tulee 30v lähentyessä, sukulaisten jauhaessa lapsista ja ns. yhteiskunnallisen ajatusmaailman paineiden alla paine tehdä lapsi/lapsia jonka jälkeen todetaan ettei homma toimikaan. Harva osaa ajatella asiaa niin että mikä lapsen etu vaan monesti tuijotetaan itseään sekä parisuhdetta.


      • bar_fly
        pokspsos kirjoitti:

        Olis voinut olla lapselle vähän helpompaa, jos olisitte eronneet kun hän oli 3v ja sopeutuvainen, kuin 13v ja pahimmassa herkässä iässä, jossa muutokset vaikuttavat loppuelämään... No, eipä sille enää mitään mahda. Jos pystyitte olemaan kuitenkin 10 vuotta yhdessä, niin olisitte olleet vielä siihen saakka että kuopus muuttaa pois pesästä.

        On aina parempi erota joko lasten ollessa ihan pieniä tai sitten kun ovat kasvaneet isoiksi. Lasten kannalta siis.

        No hm. Aika tyypillinen kannanotto: kaikki muut vaihtoehdot olisivat (muka) olleet parempia :D.

        Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää mikä toisille on "helpompaa". Usein ei juolahda sana "helppo" edes mieleen tässä yhteydessä. Eroa miettiessäni punnitsin jatkuvasti asioita, mietin omaa jaksamistani ja sietokykyäni. Ero vain täytyy tapahtua viimeistään silloin, kun itse ei enää jaksa, voimat uupuu. Lasten isän käytös piinasi lapsiakin liikaa, he toivoivat eroamme, joten voit olla huoleti.

        Kaikella on aikansa. Toisilla päätös erosta tulee heti ja välittömästi. Toisilla kestää paljon pidempään.


    • Cloetta

      Seurustelimme noin 5 vuotta, sitten naimisiin ja parin vuoden pasta syntyi esikoinen, olin silloin 26 ja mieheni 29. Toinen lapsi syntyi parin vuoden päästä ja kolmas lapsi sitten kymmenen vuoden päästä eli olin silloin jo lähempänä 4-kymmentä, mies 42.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3193
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3026
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2295
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1992
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1805
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1592
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      102
      1302
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1218
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1205
    Aihe