Parisuhteen esteenä monta erilaista pelkoa

oooooooooooo

En jaksa kirjoittaa pitkää tekstiä joten kokoan tähän lyhyesti muutaman asian jotka minulle ovat aina olleet parisuhteen esteenä.

1. Pelko tietynlaista fyysistä läheisyyttä kohtaan (erityisesti seksi)

2. Pelko syvää rakastumista tai muuta psyykkistä riippuvuutta kohtaan

3. Pelko siitä, että toiseen ihastuneena/rakastuneena teen jotain mitä syvästi kadun myöhemmin

4. Pelko siitä, ettei toiseen ihmiseen voi kaikesta huolimatta luottaa (ihmiset ovat mielestäni perusluonteeltaan pahoja)

5. Pelko siitä, että parisuhteeseen hyväksymäni ihminen ei olekaan ''se oikea''

6. Pelko siitä, että ihastuminen/rakastuminen kestää vain hetken, ja sen jälkeen toinen ihminen tuntuukin jopa inhottavalta

7. Pelko siitä, että parisuhde ei yleensäkään ole sitä mitä olen kuvitellut eli ei tuo elämään sitä mitä haluaisin tai toisaalta muuttaa elämää liikaa nykyisestä poikkeavaksi.

Siinä muutama. Kommentteja? Huom. en ole koskaan seurustellut ja aina siis on ollut joku syy miksi lopulta olen paennut tilanteesta, vaikka olisinkin ollut periaatteessa kiinnostunut toisesta ja hän minusta.

10

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nörtti-Pertti

      No eiköhän noilla lähtökohdilla ole aika epätodennäköistä että joutuisit koskaan kohtaamaan nuo pelkosi missään suteessa.

      • tyrskis

        *reps*


    • pjpjkewpojeio

      1. Pelko tietynlaista fyysistä läheisyyttä kohtaan (erityisesti seksi)
      Mitä sinä siinä pelkäät? Harrastatko itsetyydytystä? Nautitko siitä? Kannattaa varmaan aktiivisesti harjoitelle soolo-seksiä, jotta asia ei tuntuisi enää pelottavalta, vaan ennemminkin kiinnostavalta.

      2. Pelko syvää rakastumista tai muuta psyykkistä riippuvuutta kohtaan
      Rakastaminen ja psyykkinen riippuvuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Ihmistä voi rakasta todella syvästi, ja olla kiintynyt häneen, mutta silti voi pitää kyvyn tulla toimeen tarvittaessa myös itsenäisesti.

      3. Pelko siitä, että toiseen ihastuneena/rakastuneena teen jotain mitä syvästi kadun myöhemmin
      Miksi tekisit rakastuneena jotain, mitä et tekisi muuten? Et ole rakastuneena eri ihminen kuin nyt. Ja mitä sellaista voisit tehdä, jota edes kannattaa katua? Harvat asiat elämässä ovat peruuttamattomia, tai vaikuttavat loppu elämäsi.

      4. Pelko siitä, ettei toiseen ihmiseen voi kaikesta huolimatta luottaa (ihmiset ovat mielestäni perusluonteeltaan pahoja)
      Ihmisiä on erilaisia. Kaikissa on jotain hyvää ja jotain pakaa. Suurin osa on luotettavia ainakin suurelta osin. Miksi pelkäät moista asiaa? Ei se maailma kaadu, jos joku joskus pettää luottamuksen.

      5. Pelko siitä, että parisuhteeseen hyväksymäni ihminen ei olekaan ''se oikea''
      Ei ole olemassa "sitä oikeaa". Elämä ei ole satu. On vaan ihmisiä, joiden seurassa on erityisen hyvä olla. Ja jos joskus on paha olla eikä asiaa saa korjattua, niin suhteen voi lopettaa.

      6. Pelko siitä, että ihastuminen/rakastuminen kestää vain hetken, ja sen jälkeen toinen ihminen tuntuukin jopa inhottavalta
      Mitä sitten? Näin käy monissa deittailusuhteissa elämässä. Suhteen voi sen jälkeen lopettaa. Etukäteen et voi tietää millainen ihminen on, eli onko sinulle sopiva.

      7. Pelko siitä, että parisuhde ei yleensäkään ole sitä mitä olen kuvitellut eli ei tuo elämään sitä mitä haluaisin tai toisaalta muuttaa elämää liikaa nykyisestä poikkeavaksi.
      Mitä sinä sitten suhteelta odotat? Liikojako? Tai mitä et halua muuttaa? Eihän sinun tarvitse muuttaa elämässäsi mitään suhteen takia, jos et halua. Ja jos haluat, niin muuta.

      Olet omituisen draamanhakuisen oloinen. Raskasta. Miksi et vain rentoudu ja elä?

    • wanhempitäti

      Ilmeisesti luulet muiden etukäteen jotakin, mitä ei voi tietää. Esimerkiksi kenestäkään ei voi tietää onko hän luotettava etukäteen, vaan se on käytännössä koeteltava asia. Kehenkään ei kannatakaan luottaa suin päin eikä myöskään rakastua. Kaikki ei ole siltä miltä näyttää jne. Elämää ei voi hallita, siihen ei kukaan pysty, joten on käytettävä järkeä tunteiden sijasta, kun ohjaa omaa elämäänsä. Pelkosi ohjaa järkeäsi nyt, kun voisi olla toisinkin.

      Tulee sellainen vaikutelma, että pelkäät omia tunteitasi ja reaktioitasi. Oletko kuullut tunteiden säätelykyvystä? Sitä opetellaan pienestä asti ja vanhemmat, jotka eivät ole siinä hyviä, tuottavat aikuisia, jotka voivat pelätä tunteitaan tai toisaalta toimia impulsiivisesti, uhkarohkeasti ja itsetuhoisesti. He korvaavat ajattelun toiminnalla. Sinulla taas pelot estävät toiminnan ja järkevän ajattelun, mihin selvästikin pystyt, mutta tunteet sumentavat järkesi, koska et saa niihin välimatkaa.

      Olet ehkä vielä nuori, ikä tuo varmuutta ja kokemusta kohdata elämä sellaisena kuin se eteen tulee. Et selvästikään ole vielä valmis parisuhteeseen. Kuten edellinen ehdotti, tutustu itseesi, seksuaalisuuteesi ja rajoihisi ensin rauhassa. Ehkä voisit käydä jossain myös juttelemassa asioistasi ja peloistasi. Tuntemattoman pelko on suojannut sinua siltä, mistä et vielä koe selviäväsi psyykkisesti.

    • alku.ainakin

      Sinulla tuntuu olevan erittäin voimakas kontrollin tarve. Et uskalla "antaa yhtään löysää" kun pelkäät menettäväsi kontrollin?
      Siihen liittyy hyvin usein myös ahdistuneisuus.
      Parhaan avun saisit terapiassa. Ehkä sinulla on joitain hyvin varhaisia traumoja, perusluottamus jäänyt puutteelliseksi tai puuttuu kokonaan. Olet hyvin haavoittuva?
      Näitä asioita kannattaisi purkaa ammatti-ihmisen kanssa, jonka tuntisit turvalliseksi ja uskaltaisit vähitellen avautua.

    • mietteitä

      Ensinnäkään pelko ei synny tyhjästä. Yleisesti ottaen ei kannata olla liian luottavainen ihmisiä kohtaan. Tietty itsekontrolli ja järki kannattaa aina säilyttää kaikessa mukana. Avoimuus on hyvästä, kun rentous ja luotto toisen kanssa löytyy. Kannattaa luottaa siihen tunteeseen mikä sinulle tulee vastapuolesta. Tämä intuitio on yleensä aina oikeassa, näin vain on.

      Kannattaa miettiä mitä sinä haluat parisuhteelta. Mitä sinä tarvitset ja miten paljon olet valmis sietämään. Ei toiselta voi vaatia mitään, eikä toista voi pakottaa mieleisekseen, tai mihinkään. Ainoa jota voit muuttaa olet sinä, ja sen tulee olla vapaaehtoista ja oma päätöksesi.

      Ei ole oikeita, tai sitä oikeaa, on vain ihmisiä jotka ovat sillä hetkellä toisilleen sopivia.
      Elämässä voi tulla monta rakkautta ja suhdetta, tai sitten ei kohtaa koskaan ketään.

      Elämä ei ole niin vakavaa, pitää vaan muistaa että olet oma itsesi, hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja sinun tulisi kelvata toiselle sellaisena kuin olet. Ja se vielä että ei kannata ryhtyä tai tyytyä mihinkään vain siksi että ei halua, tai osaa olla yksin.

    • 343

      Hyvä trolli. Melkein jo rupesin vastaamaan.

    • yity

      Mitä jos "vähän" relaisit? Ellet osaa ottaa iisimmin, hakeudu terapiaan. Tuollaiset pelot johtavat muutoin sosiaaliseen syrjäytymiseen.

    • puipui

      Terapiaa terapiaa vaan. Mut on noi myös valintakysymyksiä. Voi päättää harjoitella sitä, että menee pelkojaan päin ja kas kummaa voi käydäkin niin, että jonain päivänä jotkin niistä peloista ovat kadonneet.

      Oikeasti elämässä voi kyllä pelätä kaikkea mahdollista, jos haluaa. Ja oikeasti elämässä voi olla pelkäämättä jos haluaa.

      Tarkkaile miten muut ihmiset ympärilläsi käyttäytyvät ja miten heille käy.

    • OMAT MIELIPITEET
      1. MITÄ MUUT SANOO
      2. JOUTUMINEN HUÓNOON VALOON
      3. HENKINEN MASENNUS

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe