Ajatuksia Googin sodasta: uusi vanha aihe

Blogia

Raamatun opilla Googin sodasta on keskeinen asema yhtä lailla Israelia kuin pakanakansojen loppukohtaloita julistavissa raamattuteksteissä. Olen sen verran elinvuosia kokenut, että olen läpikäynyt Goog-aiheeseen liittyvät kiinnostuksen nousut ja laskut Suomen Siionissa. Kirjastossani on lähes sata Googia käsittelevää kirjaa ja kirjasta ja arviolta 600 vuosikymmenien aikana kirjastoon siirrettyä artikkelia. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen käynyt lähes viisitoista kertaa Israelissa. Jokaiselta matkaltani olen tuonut - kiitos rakkaitten toorajuutalaisten kirjakauppiastuttujeni - ainakin yhden, useimmiten kaksi tai kolme Israelissa ilmestynyttä eri kielillä painettua julkaisua aiheena lähestyvän Googin sodan arviointi juutalaisesta näkökulmasta. Kahden vuoden ajan olen kuullut uudestaan ja uudestaan kysymyksen: Onko mitään uutta Googin suunnalta? Jumala on laskenut henkeeni vahvan vastuullisuuden itärajalla elävän kansamme ja kristittyjemme kohtaloista. Arkistossani on esimerkiksi David Wilkersonin, Hal Lindseyn, Emanuel Minosin ja muitten kansainvälisten opettajien tulevaisuutemme varalle säilöttyä Googin aikeisiin liittyvää opetusta. Oma hengellinen isäni ja opettajani Ensio Lehtonen kirjoitti ja puhui vuodesta toiseen aiheesta ja jätti jälkeensä ainoalaatuisen arkiston suomalaisten tutkimusta Googin sodasta. Olen saanut istua niin tri Uuras Saarnivaaran kuin professori Aapeli Saarisalon jalkojen juuressa ahmien ymmärrystä Googin sodasta. Samalla olen tullut herätetyksi käsittämään, että - Saarisaloa lainaten - ei tiikeri raidoistaan pääse, eikä Venäjä-Peto aikomuksistaan niin Israelin kuin Suomenkaan suhteen. Syksyn tullen itäraja-kokouskiertueemme jatkuu. Jos Herra suo, ainakin viisitoista kaupunkia on ohjelmassa alkutalveen mennessä. Ja sitten Suomen juhlavuosi haastaa tavallansa aivan uuteen ponnistukseen armon levossa. Ilman ajallista kiristystä valmistan kirjaa GOOG JA SUOMEN ITÄRAJA mahdollisesti loppuvuoden levitykseen. Sitä odottaen aina sIlloin tällöin ilmestyy syksyinen blogi tästä aihemaailmasta.

LIBANONIN SOTA 1982 oli päättynyt. Israel saattoi todistaa koko maailmalle olleensa oikeassa väittäessään Neuvostoliiton sijoittaneen massiivia asevoimaa Libanonin maaperälle PLO:n ja muitten Israelin tuhoa tavoittelevien käytettäväksi.

Loppukesästä 1982 Israelin valtion kutsumana sain yksityiskohtaisen kiertoajelun Haifan lähettyvillä Khordanin sotilastukikohdan mailla syntyneessä kummallisessa teltta- ja varastokylässä. Alun alkaen autiolle hiekka-alueelle oli kuljetettu neuvostoaseistusta uskomattomissa määrissä. Jos tuohon mennessä Neuvostoliiton lahjoittama aseistus Israelin vastaisille terroristiliikkeille oli tapahtunut eräänlaisen "kohtuuden" rajoissa, se, mitä Libanoniin oli siirretty 1982/3 alkamaan aiottua suurhyökkäystä varten, oli kirjaimellisesti Israelin totaaliseen tuhoon tähtäävän sotatoimen asevarustelu.

Minua kuljetettiin Israelin IDF:n katetussa ajoneuvossa saaliskaupungin yhtä avenueta ylös ja toista alas ja ristiinkin näitten pääväylien välillä. IDF:n opas - Israelin hallituksen lehdistökeskuksen puhemiehiä - opasti ja selvitti mitä milläkin tontilla oli.

"Saalis on hyvinkin yhden miljardin dollarin arvoinen", israelilainen selitti. "Kun voitimme syyrialaiset jäi sotasaaliiksi juuri sitä materiaalia ja juuri niin paljon kuin kuvittelimmekin. Tämä venäläisten sijoitus vastaa kolmen, jopa neljän divisioonan varustelua kiireestä kantapäähän, ja lisäksi on kaikenlaista huomispäivän aseistustakin. Kaikki tämä PLO:n syliin kannettuna - Israelin tuhoksi."
Lue lisää
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/892/ajatuksia_googin_sodasta_uusi_vanha_aihe

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VesaNasareth
      • Esavaari

        Mellerin ei tarvitse olla oikeassa.
        Mielipiteitä saa toki olla -Mellerilläkin.
        Hän on tosin lukenut hengellistä kirjallisuutta enemmän kuin joku toinen. Hänellä on 25.000-50 000 sidoksen kirjakokoelma kotonaan ja sinattu vielä hyvällä muistilla, jota esim. minulla ei ole.


      • Armolahjoista

        Kunnia Herralle.


    • wwwwssswwww

      Googin sota tulee vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen.

    • Kirjakääröt

      Ilm.20:8. Biblia. Ja hän menee pakanoita viettelemään, jotka neljällä maankulmalla ovat Gog ja Magog, että hän heitä sotaan kokoais, joiden luku on niinkuin meren santa. Maankulma missä on?

      • Niinkö

        VAI NIIN.


    • Tarkkaväännös

      Hes.38.6. Biblia (1776). Gomer ja kaikki hänen joukkonsa, ja myös Togarman huone, joka pohjaan päin on, kaiken hänen joukkonsa kanssa; ja sinun myötäs on paljo kansaa.

    • Guu-uggeli

      Googlen sota tulee. Oletko valmis?

    • Hirnuntaa

      Valmiina ollaan, hevoset on valjastettu. Hes.38:15. Biblia. Niin sinä tulet silloin pohjan äärestä, sinä ja paljo kansaa kanssas, kaikki hevosilla, suuri ja väkevä sotajoukko.

    • höpö.teidän.juttuja

      Vain höperöt uskoo yliluonnolliseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe