Kokemuksia Svea perinnästä?

Jaakko866

Hei, nyt on sellainen tilanne että minulla on Pikavippi.fi sivulta otettu 300 euron laina, jonka eräpäivä on syyskuun puolessavälissä. Työtilanteeni on lainanoton jälkeen muuttunut huonompaan suuntaan, enkä kykene maksamaan tuota 375 euron laskua ajallaan. Olin tänään yhteydessä Pikavippi.fi asiakaspalveluun asiasta, ja heidän mukaansa saatava siirtyy Svea perinnälle.
Haluaisin siis tietää minkälainen maksusuunnitelma tuolle on mahdollista sopia Svean kanssa? Oletettavasti takaisinmaksettavaa tulee olemaan lähemmäs 500 euroa, mutta taloudellisen tilanteeni takia en kykenisi maksamaan kuukaudessa kuin n. 30 euron erän. Mahtaako tälläinen edes olla mahdollista?

18

5684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvoteppo

      Eipä vastailla asiattomuuksia. On ensiarvoisen tärkeää, että aloittaja kysyy asiaa täältä eikä Svea Perinnältä, koska on ihan turha puhua päälle, jos on perseelle asiaa !

    • Itse_aiheutettu_solmu

      Noin sadan euron erissä joskus erät maksuvapaalla kuukaudella. Parasta olis maksaa lasku ajallaan viikon kuluessa eräpäivästä. Pönki pönki pönki ettet jäisi loukkuun kurkkimaan maailman menoa kuin telkän poika pöntössä.

    • 10plus6

      Ethän aloittaja aiko taisteluitta alistua oloon, telkän-poika pesäpuun kolon hämärästä
      silmät apposen avoimina katsella kehityksen kulkua. Maksusuunnitelmat on yhtä raskaita kuin yksi iso summa.

    • eikaikistapahin

      Joskus vain ei ole varaa maksaa kaikki kerralla.Sellaista olen lukenut Svea perinnästä että pitää maksaa just oikea summa .joku oli maksanut liian paljon,ja sai siitä maksuhäiriömerkinnän. Merkintä tosin kyllä poistettiin kun tyyppi valitti asiasta.

      • juristituristi

        Olisi periaatteessa juridisesti aivan oikein antaa maksuhäiriömerkintä liikasuorituksesta. Ovathan sekä liian vähän maksaminen että liikaa maksaminen kumpikin maksuhäiriöitä.


      • hidasmaksaja
        juristituristi kirjoitti:

        Olisi periaatteessa juridisesti aivan oikein antaa maksuhäiriömerkintä liikasuorituksesta. Ovathan sekä liian vähän maksaminen että liikaa maksaminen kumpikin maksuhäiriöitä.

        yleensä ainakin lainanantoon kuuluu ehto että velka saa maksaa takaisin sovittua nopeammassa tahdissa. En tiedä koskeeko myös maksusopimuksia perintätoimistojen kanssa.


    • sleepwell

      Nou hätä. Pari vuotta sitten oli samanlainen tilanne. Sovin Svea perinnän kanssa erät (niitä pitää noudattaa myös), ja hyvin meni. Ovat kyllä valmiita neuvottelemaan.

    • äiskä-64

      Pojallani oli kanssa jäänyt rästiin laina, jonka perijänä oli svea perintä. Saatiin kaikki hyvin sovittua, paljonko maksaa. Hänellä oli 6 kuukauden maksusopimus. Toivottavasti saat sopimuksen aikaan, mutta muista maksaa ajallaan kuukausierät!

    • VipstaakiOriginaali

      Kyllä tuo paikka joustaa, on nimittäin omaa vankkaa kokemusta. Oma vippini erääntyi 2006 kesällä ja on isommalti osin vieläkin maksamatta. Silloin lainasin 200 euroa ja summa oli edellisessä maksuvaatimuksessa jonkin verran yli 500 euroa. Käräjille eivät ole ainakaan toistaiseksi asiaa vieneet ja mitä se hyödyttäisikään koska rahaa ei ole ja sitten kun sitä joskus saattaa tulla, niin he saavat minulta paljon helpommin reilut 500 euroa kuin noin tonnin. Ihan fiksua toimintaa toistaikseksi tuolla paikalla ja jos tilanteeni nyt paranisi niin voisin kuulemma maksaa muutaman kympin kk-erissä velkani heille. Odotellaan nyt jos ajat vaikka paranisi.

    • ulkooat

      Mä annan kaikki pikavipit mennä ulosottoon
      olen työtön ja tulot alle 670 kk
      mitään eivät saa takas koskaan eikä keltään.
      ulosotossa jo noin 15000€

    • AutoMamma

      Otimme vuodeksi parin tonnin lainan autonrähjäkkeen ostoa varten. Maksoimme äskettäin viimeiset kaksi erää kerralla. Siitä tuli kyllä sitten tieto, että auton omistus (no, eihän se ihan oma ole, kun joutuu rekisterimaksuja maksamaan) siirtyy meille, ja ajattelimme, että asia on nyt selvä. Kunnes tuli taas lasku. Laskun maksettava summa 0,00 euroa, viite se ja se, maksettava siihen ja siihen päivään mennessä. No, ajattelimme, että heillä on kömpelö tietokoneohjelma, joka ei tyydy ennen kuin maksamme tämänkin 'laskun'. Oma pankkiohjelma ei sitten suostunut maksamaan nollalaskua, joten maksoimme yhden sentin. Saapa nähdä, kehkeytyykö tästä loppumaton laskujen ja palautusten luuppi ja maksuhäiriömerkintä!

      Svealla oli jo heti alkuun toinenkin ongelma, tai lievä epärehellisyys. Heidän lainaehtojensa pienessä präntissä sanotaan selkeästi, että velallisella on oikeus pyytää laskelma koko lainasummasta kaikkine kuluineen. Kun sitä pyytää, saa kuitenkin vastaukseksi: "Ei meillä ole tapana sellaista antaa." Miksi se sitten on heidän ehdoissaan?

    • Anonyymi

      Olkaa varovaisia Svea perinnän kanssa huijarisakkia.
      Venyttävät tarkoituksella puheluasi jos soitat asiakaspalveluun "jonotusnumero on nyt se ja se...

      Pitävät sinua langoilla kymmeniä minuutteja ja huomaat kusetuksen seuraavassa puhelinlaskussa tappiosi saattaa olla satoja euroja

      • Anonyymi

        Svea tekee nyt tyylikästä pyllymäkeä

        https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/svea-perinta-oy/08005025/taloustiedot

        Eräs tuttu kuunteli näitten taukomusiikkia 26 minuuttia, kun vuoron piti tulla niin yht äkkiä tuli ilmoitus että "emme voi palvella sinua tällä kertaa", kankkulan kaivoon siis rahastettuna 26 minuutin edestä kusetusta

        tuo "jonotusnumerosi on nyt..." kannattaa raportoida kuluttajaviranomaisille jotka tarpeen
        laki nimittäin edellyttää että puhelun alussa täytyy selkeästi ilmoittaa normaalista poikkeava hinta ja taksat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svea tekee nyt tyylikästä pyllymäkeä

        https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/svea-perinta-oy/08005025/taloustiedot

        Eräs tuttu kuunteli näitten taukomusiikkia 26 minuuttia, kun vuoron piti tulla niin yht äkkiä tuli ilmoitus että "emme voi palvella sinua tällä kertaa", kankkulan kaivoon siis rahastettuna 26 minuutin edestä kusetusta

        tuo "jonotusnumerosi on nyt..." kannattaa raportoida kuluttajaviranomaisille jotka tarpeen
        laki nimittäin edellyttää että puhelun alussa täytyy selkeästi ilmoittaa normaalista poikkeava hinta ja taksat

        Mihinpä työttömällä kiire olisi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svea tekee nyt tyylikästä pyllymäkeä

        https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/svea-perinta-oy/08005025/taloustiedot

        Eräs tuttu kuunteli näitten taukomusiikkia 26 minuuttia, kun vuoron piti tulla niin yht äkkiä tuli ilmoitus että "emme voi palvella sinua tällä kertaa", kankkulan kaivoon siis rahastettuna 26 minuutin edestä kusetusta

        tuo "jonotusnumerosi on nyt..." kannattaa raportoida kuluttajaviranomaisille jotka tarpeen
        laki nimittäin edellyttää että puhelun alussa täytyy selkeästi ilmoittaa normaalista poikkeava hinta ja taksat

        Tuolla kukasoitti.fi on viime päivinä ollut varoituksia näistä Svean soittelijoista. Taitaa koronan aivosumulla olla osuutta asiaan Svean tavassa häiritä kuluttajia jouluviikolla.

        Tuolla ohjeet jos saa Svealta soiton nyt jouluviikolla missä uhataan kiristetään ja vaaditaan rahaa, raporttia poliisille tai valvonta viranomaiselle

        google:"Perintätoimistot - Raha ja omaisuus - Valvonta ja kantelut"


    • Anonyymi

      Perintä maksettu keväällä 2022, mutta pyynnöistä huolimatta ei ole ilmoitettu Asiakasrekisteriin että perintä maksettu.
      Nyt lähetetty uusi s-posti pyyntö jossa kaikki pyydetyt tiedot.
      Ulosotto neuvoi pyytämään velattomuustodistuksen jos ei vieläkään maksuhäiriömerkintä poistu.

    • Anonyymi

      Miksi svea ei poista maksuhäiriömerkintöjä vaikka maksettu jo puoli vuotta sitten ja ilmoitettu sveaan. Lähetetty netillä kaikki tiedot.



      a

      • Anonyymi

        Sull kesti maksaa kauemmin, kuin oli sovittu, niin he tekevät saman.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      405
      4119
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      229
      2047
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1520
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1345
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      1003
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1001
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      127
      965
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      222
      906
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    Aihe