Tuleva sota - milloin se alkaa?

mikääneiestä

Jos sota Venäjän ja USA:n välille saadaan hierottua, niin Suomi on joka tapauksessa sodassa mukana. Nato ei anna siihen mitään erityisiä turvatakuita, vaan sitoo Suomen tiukasti isäntämaasopimuksen mukaisesti sotaan.

Tässä on se huono puoli, että USA uhkaa Venäjää eli se on sodan aloittava osapuoli.
Nyt se entistä varmemmin voi lähteä hyökkäämään Venäjälle, koska se voi sopimuksen mukaan käyttää Suomea alustanaan. Tämä rohkaisee USA:ta hyökkäämään Venäjälle, muutoin se ehkä harkitsisi. Sodan tödennäköisyys kasvaa.
USA myös luottaa Suomeen, koska Suomella on kokemusta sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Suomella on erittäin hyvät maajoukot, joita USA:lla taasen ei ole. Maasotaa jouduttaisiin varmasti käymään, koska myös Venäjällä on maasotasvoimaa.

Tämä skenaario on erittäin vaarallinen juuri Suomen kannalta. Tuntuu ironiselta sanoa, että meihin luotetaan. Maailman suurin sotamahti luottaa meihin. Se hivelee Suomen sotaherrojen itsetuntoa. Saman se tekee myös Suomen poliittisille päättäjille - ikävä kyllä. Tämä on juuri sellainen trendi, missä hulluus paljastuu.
Suuruudenhulluus ja pienen maan päättäjien alemmuuskompleksi.

Juuri tämä skenaario tekee tästä kaikesta erittäin vaarallista. Moniko kansalainen haluaa omia sankarivainajia? Älkää siis antako kaiken tapahtua, vaan ottakaa aloite omiin käsiinne. Poliitikot ovat vietävissä - ei heihin voi luottaa.

Kuten Hillary Clinton oa sanonut, että jos hänestä tulee USA:n presidentti hän aloittaa sodan Venäjää ja mahdollisesti myös Irania vastaan.

95

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rajatAsetettava

      Venäjähän näyttää tosiaan kokeilevan, että monessako kohtaa voi käydä koheltamassa rajojensa yli, ennenkuin länsimaailma reagoi räväkämmin. Venkku kokeilee "rajojaan" kuin joku keskenkasvuinen pojankolli.

      Länsi on jo sen verran tuuminut, että nk. vapaalla kasvatuksella ei kollista hyvää tule!

      • realismi

        natohan siellä ukrainassa venäjän rajan molemminpuolin tekee tihutöitään ja provosoi sotaa kaiken aikaa etkö seuraa ulkomaalaisia medioita ollenkaan?

      • 97vy0yb0
        realismi kirjoitti:

        natohan siellä ukrainassa venäjän rajan molemminpuolin tekee tihutöitään ja provosoi sotaa kaiken aikaa etkö seuraa ulkomaalaisia medioita ollenkaan?

        Naton salaiset armeijat - operaatio Gladio

        https://www.youtube.com/watch?v=fzd_G0j0Oz4

      • pinåidoåd
        realismi kirjoitti:

        natohan siellä ukrainassa venäjän rajan molemminpuolin tekee tihutöitään ja provosoi sotaa kaiken aikaa etkö seuraa ulkomaalaisia medioita ollenkaan?

        Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja käy siellä aggressiivista sotaa, jossa kuolee naisia ja lapsia. Ukrainalla on täysi oikeus puolustautua ja pyytää avukseen aivan kenet haluaa, vaikka sitten USA:n ja Naton.

        Mitään Venäjän alueella tapahtuvia Naton sotatoimia ei ole. Venäjälle ei anneta ylimääräisiä aseita informaatiosotaan Länttä vastaan. Venäjän perseilyitä on kuitenkin jo niin pitkään katsottu, että päivä päivältä on lähempänä mitan täyttyminen, mutta siinäkään tapauksessa ei aloiteta sotatoimia, vaan Venäjän täydellisesti romahduttavat taloudelliset ym. sanktiot.

      • realismi

      • oolopkökl
        realismi kirjoitti:

        höpö höpö totuus on se että ukrainassa kadutaan jo ja ollaan korvia myöden veloissa?

        https://www.youtube.com/watch?v=EijkwOT1ssw

        Kai siellä veloissa ollaan kun joudutaan Venäjää vastaan sotimaan vuositolkulla. Kaiken lisäksi Venäjä hämmentää Ukrainan poliittista elämää minkä kerkeää ja jotkut pällit täällä vielä jaksavat puolustella ko. toimintaa.

      • ölkoiujh

        Ulkolinja
        Moskovan asialla

        Venäjän informaatiosodassa Baltiassa ei enää puolusteta Baltian venäläisiä, Master Plan on suurempi: horjuttaa Naton ja EU:n asemaa ja pakottaa lännen johtajat kuuntelemaan Kremlin kelloja.
        Linkit ja artikkelit

        Baltian maat Venäjän propagandasodan kohteena

        Näytä lisätiedot
        http://areena.yle.fi/1-3352222

        PUTIN SUUDELMA -dokumentti..katso!..
        http://areena.yle.fi/1-1351492

      • ljkoukji

    • hyvätveljet
    • fhrtfghr

      Venäjämieliset yrittää jo etukäteen kätsästi maalata Suomesta syyllistä Venäjän tulevaan hyökkäyssotaan.

      Sinänsä koomista, kun venäjämieliset syyttelevät USA:ta ja Natoa kaiken aikaa hyökkäyshaluista, vaikka kukaan muu ei Euroopassa ole asein tunkenut itsenäisten maiden alueille kuin Venäjä.

      Onneksi noita pellejä ei kukaan ota tosissaan.

      • realismi

        venäjän oli pakko puuttua naton masinoimaan vallankaappaukseen suojellakseen omia etujaan maidanin ampujia ei vieläkään ole selvitetty?

      • kunnioitus.ukrainalle
        realismi kirjoitti:

        venäjän oli pakko puuttua naton masinoimaan vallankaappaukseen suojellakseen omia etujaan maidanin ampujia ei vieläkään ole selvitetty?

        Naton masinoima vallakaappaus sulla on perseessäs.

        ukrainan kansa väsyi janukovitsin umpikorruptoituneeseen mätähallintoon, ja heivasi ukon vittuun maasta. Aivan oikein toimittu ja täydet arvostukset Ukrainan urhealle kansalle! Suomalaiset varmaan kiltisti katsoisivat vastaavassa tilanteessa sivusta, kun johto puhaltaisi valtion rahoja omiin taskuihinsa, mutta ukrainalaiset ovat toista maata!

        Toivottavasti länsi rupeaisi kunnolla tukemaan ukrainalaisia taistelussa itsenäisyydestään. Apua me suomalaisetkin toivoisimme jos olisimme vastaavassa tilanteesssa.

      • sorossäätää

        Ukrainan vallankaappausta suunniteltu pitkään. Euroopan johtajat mukana?

        Ukrainan tiedustelupalvelu on saanut selville, että oppisitiovoimat ovat suunnitelleet pitkään vallankaappausta. Mukana ovat olleet kaduilla mellakoivat puolueet etunenässä Svoboda ja Isku-puolueet.

        Herääkin kysymys, että ovatko Eurojohtajat olleet mukana myöskin vallankaappaussuunnitelmissa?Svobodalla on ollut kiinteät suhteet mm. Kreikan,Italian, Espanjan ja Ranskan oikeistoilaisiin puolueisiin.

        Isku-puolueen johtaja Klitscko on asunut ja nyrkkeillyt Saksassa. Mielenosoituksiin on ottanut osaa mm. Saksan ulkoministeri sekä Euroopan oikeistolaiset johtajat.

        Perussuomalaisten meppi Sampo Terho oli A-studion keskustelussa sitä mieltä, että entisestä ammattinyrkkeilijä Klitsckosta tulisi hyvä johtaja maalle. Sampon mielestä mies edustaa Eurooppalaisia arvoja.

        Sampon into puuttua Ukrainen tilanteeseen kertoo mitä Europarlamentissa puuhataan.

        Kltisckon äärioikeistolaiset mielipiteet tunnetaan ja miksi perussuomalaisen mepin pitää niitä liputtaa ja Ukrainaa liittää Euroopan unioiniin.

        Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielipiteet samaisessa keskustelussa myöskin hämmensi. Hän näki fasistisen Svopoda puolueen hyvänä ja demokraattisena järjestönä, lukuunottamatta sen sisällä mukanaolevia ääriaineksia.

        Tuomiojan mittapuun mukaan Svopoda on hyväksyttävä puolue, kunhan vaan ajaa Euroopan valtapyrkimiyksiä. Fasismilla ei enään ole ilmeisti niin väliä!

        Vai mahtaako Euroopan ulkoministerit olla niin tietämättömiä mitä Ukrainassa tapahtuu, tai sitten sokeita omille suuravaltapyrkimyksille.

        Euroopan johtajat esiintyy kyyhyläisinä, mutta todellisuudessa liittovaltio tietää kansallisvaltioiden tuhoa jota ilmeisesti Ukrainassa ei vielä ymmärretä.

        Venäjä kunnioittaa Suomen kansallista itsemääräämisoikeutta siinä kuin Ukrainankin. Miksi tätä ei haluta ymmärtää?

      • realismi

        Salainen puhelu vuoti nettiin - kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat?

        Keskiviikko 5.3.2014 klo 18.21

        Internetiin vuotaneessa puhelussa Viron ulkoministeri Urmas Paet kertoo Catherine Ashtonille Kiovan tarkka- ampujien olevan mahdollisesti uuden hallinnon palkkaamia.
        Ashton keskusteli Paetin kanssa puhelimessa 26. helmikuuta.
        Ashton keskusteli Paetin kanssa puhelimessa 26. helmikuuta. (EPA)
        LINKKI

        Nauhoite puhelusta YouTubessa. Videossa on mukana kuvia, jotka saattavat järkyttää herkimpiä.
        Paetin mukaan puhelun nettiin vuotaminen ei ole sattumaa.
        Paetin mukaan puhelun nettiin vuotaminen ei ole sattumaa. (EPA)

        Viron ulkoministeriö vahvistaa verkkosivullaan Paetin ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashtonin välisen, internetiin vuotaneen puhelun aidoksi.

        - Meillä on yhä vahvempi käsitys siitä, että tarkka-ampujat oli palkannut Janukovitshin sijasta joku Ukrainan uudesta hallinnosta, Paet sanoo puhelussa.

        Paet myös muisteli käymäänsä keskustelua väkivaltaisuuksissa haavoittuneita hoitaneen lääkärin kanssa. Lääkärin mukaan samat henkilöt olivat ampuneet sekä protestoijia että poliisia, ja uhreista löytyneet luodit olivat malliltaan samanlaisia.

        - Käsiala oli samaa ja luodit olivat samanlaisia. On erittäin huolestuttavaa, että uusi hallitus ei tutki, mitä todella tapahtui, Paet kertoo Olga-nimisen lääkärin sanoneen.

        Ulkoministeriö kertoo Paetin ja Ashtonin keskustelleen puhelimessa Paetin palattua yksipäiväiseltä Kiovan-matkaltaan. Paet vieraili Ukrainassa 25. helmikuuta.

        - On erittäin valitettavaa, että puheluita kaapataan. Puhelun vuotaminen ei ole sattumaa, Paet sanoo ulkoministeriön sivuilla.

        Russia Today -sivuston saamien tietojen mukaan tiedoston oli vuotanut internetiin Ukrainan salainen palvelu, jonka väitetään olevan yhä uskollinen syrjäytetylle Viktor Janukovitshille.

        Lähteet: The Telegraph, Russia Today, Viron ulkoministeriö

        http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014030518096962_uk.shtml

      • ihmeliturgiaa

        Kuka tuollaisa tyhmyyksiä viitsii luritella

      • realismi
        ihmeliturgiaa kirjoitti:

        Kuka tuollaisa tyhmyyksiä viitsii luritella

        tämä puhelu on uutisoitu ihan lännen mediassakin ja löytyy youtubesta älä vänkää vastaan jos et tiedä asioista?

    • ukrainantulevaisuus

      Hyvä että Ukraina pääsi janukovitsista eroon. Valitettavast se ei sopinut naapureidensa asioihin jatkuvasti puuttuvalle Venäjälle, ja hintana syrjäyttämisestä on nyt sota imperialistista isoveljeä vastaan, mutta loppujen lopuksi Ukraina on se joka tässä voittaa, Venäjä häviää. Tämä on kuin Ukrainan oma vapaussota, tässä Ukrainan kansa yhdistyy ja lunastaa todellisen itsenäisyyden.

      On selvää, että Venäjän etupiiriin Ukraina ei enää tule kuulumaan. Luottamus on mennyt vuosikymmeniksi, ehkä vuosisadoiksi eteenpäin.

    • vastausss5

      Tuleva sota alkaa heti kun Venäjä hyökkää. Eihän kukaan muu tuota hyökkäilyä naapureiden kimppuun harrasta kuin Venäjä.

      • realismi

        kysymys kuuluu onko venäjä pakotettu hyökkäämään kuten natsisaksa aikoinaan?

      • grhffrrrrrr
        realismi kirjoitti:

        kysymys kuuluu onko venäjä pakotettu hyökkäämään kuten natsisaksa aikoinaan?

        Mikään maa ei ole uhannut Venäjän alueellista koskemattomuutta joten Venäjä ei ole pakotettu hyökkäämään. Venäjää ei yleensäkään ole tarvinnut "pakottaa" hyökkäämään, ihan omasta halustaan se tunkee miehittelemään naapurimaitaan, kuten olemme historiassa lukemattomat kerrat nähneet.

    • realismi

      EU-Nato Ukrainan fasistien vallankaappausta tukemassa

      Päivitys -- Lentokentän vallanneet joukot eivät ole Venäjän joukkoja vaan tunnistamaton joukko

      Ukraina ei voi olla itsenäinen.

      Geopoliittinen fakta. Itsenäisyyden toitottaminen EU-Naton aggressiona ja provokaationa on vakauden horjuttamista EU:n transatlanttisessa hajotajahallitse -politiiikassa.

      Kannattaako Venäjän geopoliittista asemaa
      ja aluetta provosoida? EU-politiikka Venäjän suhteen on ollut vain
      provosointia ja Naton kylmän sodan operaatioita

      Valtamedia ei kerro, kuinka Nato on kouluttanut EU-ystävällisiä katufasisteja tässä ruutitynnyrissä

      Tutkija: Krimin tilanne rähjähdysherkkä ruutitynnyri

      EU kannustamassa demokraattisen järjestelmän tuhoamiseen aseellisella
      vallankaappauksella ja myös kouluttamalla ukrainalaisia fasisteja
      amerikkalaisella rahalla sekä tietysti CIA-kaaostaktiikoilla. Ja nyt
      itketään että Venäjä ei saisi provosoida. Jos Ukrainaa ei kutsuta
      demokraattisesi, ei voi Suomenkaan mediamafian ohjailtuja lumevaaleja
      kutsua demokraattiseksi.

      ”Yksi mielenosoitusten keskeisistä voimista on Svoboda-Vapaus
      puolue, joka on äärioikeiston kattojärjestön jäsen kuten Jobbik
      Unkarissa ja Front Nacional Ranskassa. Svoboda on
      natsikollaboraattoreiden suora perillinen.”

      http://turpeinen-saari.net/blogi/?k

      EU on sotilaallisen leviämisen mekanismi taloudellisen terrorin avustuksella.
      Hajota ja hallitse. Kreikan velkaorjuus ja eliitin lahjominen veronkierrolla oli tarkkaan harkittua.

      * Washington’s Role in the Ukrainian Coup& How it May Spin Out of Control

      Maidanin fasistien sotamiesneuvosto vaatii saada hyväksyä jokaisen Ukrainan uuden hallituksen ministerin

      Neocons and the Ukraine Coup

      Mitä Suomen oikeiston Nato-fanaattisuus ja kenraalien salaiset Nato-sopimukset mm. suomalaisten armeijan työntekijöiden luovuttamista palkkasotilaiksi (400 kpl) tulee aiheuttamaan? Suomi on nyt mukana ainakin kahdessa sodassa.

      EU-Suomi joutuu mukaan EU:n sotiin ja kriiseihin

      Tässä vielä jopa Reutersin tunnustama uutinen Amerikan ja fasistien tangosta :

      ”In the first audio, Nuland and Pyatt are heard discussing
      strategies to work with the three main opposition figures: Klitschko,
      Arseny Yatseniuk, former Ukrainian economy minister, and Oleh Tyahnybok,
      the far-right nationalist opposition leader.

      http://www.reuters.com/article/2014/02/07/us-usa-ukraine-tape-idUSB...

      Video - Amerikan operaatio Ukrainassa:

      Victoria Nuland - Assistant Secretary of State for Europe and Eurasian Affairs

      US Assistant Secretary of State for Europe, Nuland said:
      “Since the declaration of Ukrainian independence in 1991,
      the United States supported the Ukrainians in the
      development of democratic institutions and skills in
      promoting civil society and a good form of government - all
      that is necessary to achieve the objectives of Ukraine’s
      European. We have invested more than 5 billion dollars to
      help Ukraine to achieve these and other goals.

      Is the US Backing Neo-Nazis in Ukraine? – Alternet

      Ukrainian regime bows to pressure from Washington, EU and far-right ”opposition”

      Semanttista sotaa:

      ”Ylen uutiset nimeää venäläiset mielenosoittajat Krimillä joukkioksi. Natsit Kiovassa olivat mielenosoittajia.”

      Entä Suomi ja eurojuntan fasismi valtioiden tuhoamisessa?

      Suomessa viime hallitukset ja armeija ovat tuhonneet kansalaisten
      itsenäisen puolustusoikeuden kirjaimelisesti tuhoamalla 500000
      kalashnikovia varastoista sekä tietysti miinat ”humanitaarisista”
      syistä. Laista on poistettu armeijan velvoitetus suojelemaan
      ”itsenäisyyttä.

      Miten kauan on USA:n tuki Ukrainan fasisteille kestänyt?

      -Yhdysvallat tukee Ukrainan fasisteja ja pitää yllä vahvoja suhteita
      uusnatsien Svoboda-puolueeseen, joka on yksi tärkeimmistä Ukrainan
      laillisen hallituksen tappioon johtaneiden protestien johtajista, kertoi
      arvostettu kanadalainen tutkimuslaitos Global Research
      keskiviikkona.Global Research kertoi, että republikaanisenaattori John
      McCain on yksi tämän äärikansallisen puolueen johtaja Oleh Tyahnybokin
      liittolaisista. Myös Yhdysvaltain Euroopan ja Euraasian asioiden
      varaulkoministeri Victoria Nuland tapasi Tyahnybokin vieraillessaan
      helmikuussa Ukrainassa.Joulukuussa Nuland rohkaisi EU-myönteistä
      Svobodaa ja muita Ukrainan oppositiojärjestöjä ,levottomuuksien
      järjestämiseen ja nimitti niitä ”demokratian tukipilareiksi”, minkä
      jälkeen maa ajautui väkivaltaiseen kaaokseen.Viranomaiset kertoivat
      tuolloin myös, että Washington oli sijoittanut viisi miljardia dollaria
      ”instituutioiden rakentamiseen ja edistämään demokraattisia
      menettelytapoja” Ukrainassa.Global Research kertoi myös, että vuosia
      sitten Valkoinen talo suojeli OUN-B -nimisen natsiryhmittymän jäseniä,
      Myöhemmin tälle ryhmälle annettiin nimi Amerikan Ukrainan

      • realismi

        kansankongressi (Ukrainian Congress Committee of America,
        UCCA).1980-luvulla suhteita Ronald Reaganin hallituksen ja UCCA:n
        välillä vahvistettiin, UCCA:n johtaja Lev Dobriansky nimitettiin Bahaman
        suurlähettilääksi ja hänen tyttärensä USA:n kansallisen
        turvallisuusneuvoston jäseneksi.UCCA hakeutui Yhdysvaltain kongressin
        suojelukseen pysäyttääkseen ristiretken, jonka oikeusministeriö oli
        käynnistänyt (julistuksena) natsisotarikollisia vastaan vuonna
        1985.Global Research kertoi myös, että Viktor Janukovitshin hallituksen
        kaatumisen jälkeen UCCA järjesti useita marsseja Yhdysvalloissa. UCCA:n
        jäsenet pitivät näkyvillä OUN-B -ryhmittymän lippuja ja huusivat
        iskulauseita, joissa kiitettiin Washingtonia sen Ukrainan protesteille
        antamasta tuesta. — Ottawa Prensa Latina / KOMINFORM –

        Ja Venäjä vastaa, kuin sinne huudetaan.
        Kannattaako Venäjän geopoliittista asemaa ja aluetta provosoida?
        EU-politiikka Venäjän suhteen on ollut vain provosointia ja Naton kylmän
        sodan operaatioita.
        Ukrainalaisten fasisti-terroristien ja päättymätöntä sotaa
        julistavien mellakoitsijoiden valmentaminen ja yllytys on
        sodanjulistus.

        Geopoliittiset faktat Ukrainasta

        UKRAINE: What You Need To Know

        http://larouchepac.com/node/29691

        Rationalisti näkee Naton pimeän provokaatiosodan tasapainon kumoamisena
        ja sotaan pakottamisena. Nato on sodan jalkeen suurin terrorijärjesto
        Euroopassa kts alla Operation Gladio

        Emme voi ymmärtää mitään Naton pimeästä sodasta, uudesta kylmästä
        sodasta trilateraalisen komission käsikirjoittamana, CIA:n kouluttamasta
        vallankumoustoiminnasta ja trans-atlanttisesta imperialismista, jos
        ette tiedä tätä perussivystyksen osaa Naton terrorista ja vasemmiston
        lavastamisesta median avustuksella:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio

        Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov varoitti tiistaina Suomea veljeilemästä Naton kanssa.
        http://yle.fi/…/kenraali_makarovin_puhe…/6169951

        Tässä Videolla 27.00 kohdalla suomalainen kouluttaa Ukrainalaisia
        kapinallisia. Siis Suomen armeija, on ollut aiemmin Libyassa ja
        Egyptissa ja nyt sitten Ukrainassa:

        http://russia.tv/video/show/brand_id/3957/episode_id/962307

        Yritän saada teidat näkemään Naton ja suomalaisten kenraalien kylmän
        sodan operaatioita Amerikan talutusnuorassa. Jenkit ovat käyttäneet jo
        miljardeja Ukrainan vallankaappaukseen fasisteja kouluttamalla ja
        psyykkaamalla. Libyan tuhoamista valmisteltiin brittien johtamalla
        salaliitoilla, lahjonnalla ja sabotaasilla 12 vuotta. Maa on nyt
        taloussodan murskaama oikean sodan keinoilla.
        Vallankäytön salaliittoja eli salaliittofaktaa Euroopan eliitin
        ikiaikaisista keinoista, sota kansaa vastaan. Tämä on sitä eliitin
        luokkasotaa.

        Tiedustelupalvelun metodit: loanheitto, massamanipulaatio, seksikiristys
        - Ison-Britannian tiedustelupalvelun käyttämät metodit eivät kestä päivänvaloa.

        Tiedustelupalvelun metodit: loanheitto, massamanipulaatio, seksikir…

        Me olemme jo Orwellin kirjassa.

        Neoliberalisation in a Nordic State: From Cartel Polity towards a C…

        Professori selittää Demokraatissa populismin nousua: ”Päätösvalta on siirretty kapitalistisiin yrityksiin”

        Nyt se kriisi varmasti kriisiytyy suomalaisen piilofasistin kerjätessä kiitosta Natolta

        Etyj erittäin huolestunut Krimin tapahtumista – lähettää Astrid Tho...

        CIA yhteiskunnan tuhoajana

        History of GreeceThe Rise of the Junta

      • suurempiKupla

        Pietarintorllien jutuissa yleensä se sääntö, että mitä pidempiä, sen tyhmempiä.

      • pätee
        suurempiKupla kirjoitti:

        Pietarintorllien jutuissa yleensä se sääntö, että mitä pidempiä, sen tyhmempiä.

        Tuota trullitusta en jaksanut lukea kun alun. Oletan että sama sääntö pätee tähänkin.

        Minkä pitempi,sen tyhmempi.

    • uskomatonta-settiä

      Täytyy olla kyllä aika, hmmm..., mielenkiintoinen ajatuksenjuoksu, jos Venäjän törkeän Krimin-miehityksen näkee jollain tavalla USA:n syynä. Trollata tietenkin aina voi ja siitähän tuossakin on kysymys.

      • realismi

        meidän "puolueeton" mediamme ei kerro todellisia taustoja turkin vallankaappaus yrityksestäkään mutta todennäköisesti siellä on samat taustavoimat takana kuin ukrainassakin sotahan tästä tulee vääjäämättä?

      • en.halua.edes.tietää

        Joo, sinun "tietolähteesi" ne vasta puolueettomia taitavat ollakin. :DDDDD

      • 683
        realismi kirjoitti:

        meidän "puolueeton" mediamme ei kerro todellisia taustoja turkin vallankaappaus yrityksestäkään mutta todennäköisesti siellä on samat taustavoimat takana kuin ukrainassakin sotahan tästä tulee vääjäämättä?

        Koittaapa (realisti) pikkusen tarkentaa ? Samat taustavoimat kun Turkissa,johan on väite ?

        Mutta sehän selvää.Venäjä valmistautumassa jälleen uusiin Mainilanlaukauksiin Ukrainassa tälläkertaa. Pohjatyötä on selitykset ukrainalaisten utopistiset tihutöistä Krimillä.

    • sympatiapisteet

      Tsemppiä Ukrainan sitkeälle kansalle Venäjän hyökkäyksen paineessa!

      • isoPienenKimpussa

        Sielläkin Daavid-Goljat-asetelma.

    • suominatoon

      Venäjä kasaa koko ajan rautaa itärajan taakse. Luotettava ja turvallinen naapuri ei toimi sillä tavoin.

      Suomi Natoon.

      • realismi

        ja kerjäisimme täysimittaisen sodan suomen maaperälle se sopisi jenkkien suunnitelmiin täydellisesti?

      • j5ghtfb
        realismi kirjoitti:

        ja kerjäisimme täysimittaisen sodan suomen maaperälle se sopisi jenkkien suunnitelmiin täydellisesti?

        Kerjää sinä kaalisoppaa putinilta.

        Itsenäisen maan liittyminen haluamaansa puolustusliittoon ei ole sodan kerjäämistä. Jos itsenäisyyden toteuttamisesta seuraa Venäjän hyökkäys, sehän vain alleviivaa Naton tarpeellisuutta Suomelle itsenäisyyden takaajana.

      • oikeusOmaan
        j5ghtfb kirjoitti:

        Kerjää sinä kaalisoppaa putinilta.

        Itsenäisen maan liittyminen haluamaansa puolustusliittoon ei ole sodan kerjäämistä. Jos itsenäisyyden toteuttamisesta seuraa Venäjän hyökkäys, sehän vain alleviivaa Naton tarpeellisuutta Suomelle itsenäisyyden takaajana.

        Näin.

      • reepo
        realismi kirjoitti:

        ja kerjäisimme täysimittaisen sodan suomen maaperälle se sopisi jenkkien suunnitelmiin täydellisesti?

        Utopisti olet ,realistiä sinusta tuskin koskaan tuleekaan.

    • impperialistit

      Venäjä painukoon helvettiin Ukrainan maaperältä!

      • kunAatteleeIte

        Jos venäläisiä pelottaa sota, niin lopettaisivat ainakin sen itse aloittamansa Ukrainassa. Kaps takaisin omalle puolelle rajaa. Se on oikein.

      • hfnfhgncfg
        kunAatteleeIte kirjoitti:

        Jos venäläisiä pelottaa sota, niin lopettaisivat ainakin sen itse aloittamansa Ukrainassa. Kaps takaisin omalle puolelle rajaa. Se on oikein.

        Näinpä. Mutta Venäjän nykyhallinnolle pelkästään sopii tämä "USA:n hyökkäyksen" (keksitty) uhka.

    • 8X8x

      Suomi ei kertakaikkiaan voi turvata itsenäisyyttään ilman Nato-jäsenyyttä. Naton jäsenyyden hankkiminen on Suomen keskeinen tulevaisuuden tavoite, tai ainakin pitäisi olla.

      • realismi

        miksi venäjä hyökkäisi suomeen jos täällä ei olisi natoa?

      • eimitäänSOTIA
        realismi kirjoitti:

        miksi venäjä hyökkäisi suomeen jos täällä ei olisi natoa?

        Älyvapaata se olisi Venäjän natonkaan kimppuun hyökätä

      • fn-ghk
        realismi kirjoitti:

        miksi venäjä hyökkäisi suomeen jos täällä ei olisi natoa?

        Ei Georgiakaan ollut Natossa, mutta Venäjä hyökkäsi sinne. Ei Ukrainakaan ollut Natossa, mutta Venäjä hyökkäsi sinne. Miksei siis Suomeenkin tulisi Venäjän hyökkäystä. Sen sijaan Nato-maahan Venäjä ei takuulla hyökkää, joten miksi pitäisi olla liittymättä Natoon?

      • mietippäs_sitä
        realismi kirjoitti:

        miksi venäjä hyökkäisi suomeen jos täällä ei olisi natoa?

        Venäjä ei ennenkään ole hyökännyt sinne missä on Nato.

        Mutta Suomeen se on hyökännyt jo ennen kun Natoa on edes keksitty.

      • toistoOpintojenÄippä
        mietippäs_sitä kirjoitti:

        Venäjä ei ennenkään ole hyökännyt sinne missä on Nato.

        Mutta Suomeen se on hyökännyt jo ennen kun Natoa on edes keksitty.

        Ei sodan aloittaminen järkeä kysy. Minkä Venäjä alati vahvistaa.

    • suvakkionvajakki

      Maidanin tarkka-ampujat saivat koulutuksen Puolassa. Näin kertoo Puolan konservatiivipuolueen edustaja ja nykyinen meppi Janusz Korwin-Mikke.

      Hän kertoi myös kuinka Maidanin aukion tapahtumat tarkka-ampujineen oli CIA:n operaatio. Mutta itse tarkka-ampujat koulutettiin Puolassa.

      "Puola koulutti nuo terroristit mielyttääkseen Yhdysvaltoja, joka sijoitti suuresti Ukrainan vallankaappaukseen", Korwin-Mikke lisäsi.

      Suomen valtamedia ei ole missään vaiheessa kertonut totuutta Maidanin aukion tapahtumista. Vaan se syötti maidanin ja Ukrainan tilanteesta jatkuvasti lännen tehteilemaa valheellista propagandaa.

      Maidanin aukiolla puhjenneet levottomuudet saivat alkunsa, kun Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovytš kieltäytyi allekirjoittamasta EU:n ja Ukrainan välistä assosiaatiosopimusta sekä ottamasta kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n Ukrainalle tarjoamaa lainapakettia.

      Tästä median mukaan sitten puhkesi suuret levottomuudet, jonka seurauksena väitettiin hallinnon poliisien ampuneen mielenosoittajia Kiovan, Maidanin aukiolla.

      Tämä on kuitenkin valhe ja poliisit eivät olleet näiden murhien takana, vaan Puolassa koulutetut CIA:n tarkka-ampujat. Joiden motiivi oli lavastaa Janukovits syylliseksi Maidanin aukion verilöylyyn. Millä hänet sitten savustettiin pois vallasta, jolloin tämä Yhdysvalloista organisoitu vallankaappaus oli suoritettu.

      Wikileaks sai jo aikanaan selville, kuinka Janukovytš pyrki aikanaan välttämään vastakkainasettelua idän ja lännen välissä.

      Janukovytš syrjäytettiin jo aiemmin vallasta vuonna 2004-2005 vuosina ns. oranssin vallankumouksen aikana. Silloin Janukovytš oli voittanut presidentinvaalien toisen kierroksen joulukuussa 2004, mutta länsimaiden tiedustelupalveluiden kätyreiden toteuttaman toisen laskennan jälkeen presidentiksi nousi Viktor Juštšenko.

      Tämän hallinnon aikana Ukrainan välit Venäjään kiristyivät samantien.

      Vuonna 2008 Ukraina eteni Viktor Justsenkon ja Julia Timošenkon johdolla vauhdilla kohti Natoa. Huhtikuussa järjestetyssä Naton huippukokouksessa Bukarestissa keskusteltiin Ukrainan mahdollisuuksista päästä sotilasliiton jäsenyysvalmennusohjelmaan, mutta Yhdysvaltain ja sen presidentin George W. Bushin tuesta huolimatta Nato-maat eivät hyväksyneet Ukrainaa ohjelmaan.

      Yksityisen tiedusteluyhtiön Stratforin sähkeessä viitataan ”lukuisiin mediaraportteihin, joiden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi suljettujen ovien takana pidetyssä kokouksessa Nato-johtajille, että jos Ukraina liittyy Natoon, Venäjä ottaa Krimin takaisin itselleen”. Uutisten totuudenmukaisuutta ei ole koskaan vahvistettu.

      Mitä muuta Wikileaks kertoo Ukrainasta:

      Diplomaattisähkeistä selviää, että Ukraina tavoitteli Nato-jäsenyyttä kaikilla muilla kuin Viktor Janukovytšin valtakausilla. Maan nykyinen presidentti Petro Porošenko ja pääministeri Arsenij Jatsenjuk olivat vuorotellen ulkoministereinä viemässä Ukrainaa sotilasliittoon vuosina 2007–2009.

      Lähteet: http://rt.com/news/251961-ukraine-maidan-snipers-poland/?utm_source=browser&utm_medium=aplication_chrome&utm_campaign=chrome

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=13312

      http://tass.ru/en/world/790826

    • jäsenyys.vireille

      Venäjän nykyjohto tarvitsee sotia säilyttääkseen valta-asemansa. Ennen pitkää tulee myös Suomen vuoro, siinä vaiheessa olisi syytä olla Natossa.

      • suvakkionvajakki

      • odotellessa_
        suvakkionvajakki kirjoitti:

        Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia

        https://www.youtube.com/watch?v=c00cE4mp7Xg

        siispä toivoa, että kun Vwenäjän talouden alamäki on jatkunut tarpeeksi kauan ja Venäjän pankit kunnolla kontallaan niin se Venäjän toiminta rajojensa yli lakkaa?

      • selittämättä_jää
        suvakkionvajakki kirjoitti:

        Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia

        https://www.youtube.com/watch?v=c00cE4mp7Xg

        Vai niin,tuollaista viisautta en ennen ole kuullutkaan.

        Oliko Talvisotaki mielestäs pankkiirien sota ?
        Koitappa nyt esimerkiksi tuo sota selittää pankkiirien sodaksi.

      • marksilainenPÖPI
        selittämättä_jää kirjoitti:

        Vai niin,tuollaista viisautta en ennen ole kuullutkaan.

        Oliko Talvisotaki mielestäs pankkiirien sota ?
        Koitappa nyt esimerkiksi tuo sota selittää pankkiirien sodaksi.

        Kommarin aatekirjassa lukee niin, niin silloin sitä pitää koko ajan jauhaa

      • realismi
        selittämättä_jää kirjoitti:

        Vai niin,tuollaista viisautta en ennen ole kuullutkaan.

        Oliko Talvisotaki mielestäs pankkiirien sota ?
        Koitappa nyt esimerkiksi tuo sota selittää pankkiirien sodaksi.

        suomen sota oli erkon masinoima sota kaikki käy yksiin foliohattujen varoitteluille?

    • oyvubupihi

      Milloinka ihmiset heräävät? USA haluaa sodan Eurooppaan omien etujensa tähden

      Yhdysvallat on imperiumina hajoamispisteessä ja maailmanherruuden säilyttääkseen luo Washington epävakautta, levottomuuksia ja sotaa ympäri maapallon.

      Yhdysvallat on myös sisäisesti täyden sekasorron tilassa. Poliisivoimat vastaavat jo armeijaa, eikä Washingtonin oikeisto-eliitti välitä omaa maailmanherruutta ajaessaan omista kansalaisistaan sen enempää, kuin muun maailman ihmisistä.

      Oma kansa nousee vielä kapinaan tulevaisuudessa ja Kiina ja Aasian talous on jossain vaiheessa syrjäyttämässä Yhdysvaltojen aseman.

      Yhdysvaltojen neokonservatiivisella sotateollisuuskompleksilla ei mene hyvin.

      Jokainen Euroopassa käyty sota on aina tulkittu Yhdysvalloissa ns. hyväksi sodaksi ja Euroopassa käytyjen sotien myötä on Yhdysvaltojen talous- ja sotapoliittinen asema rakentunut.

      Yhdysvallat on tietoisesti luomassa Ukrainan tapahtumien avulla Eurooppaan uutta sotaa, joka toimisi jälleen sen omia maailmanherruus- tavoitteita edesauttaen.

      Suomalainen valtamedia pitää kansalaiset täysin pimennossa niiltä vakavilta tosiasioilta joita on meneillään.

      Tämänhetkisten tapahtumien vakavuus ja luonne tuodaan yhä useammin esille myös Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden suulla, mutta on aivan sama, sanooko asian venäläinen, amerikkalainen, vai aasialainen, kunhan tapahtumien vakavuus tulee esille. https://www.youtube.com/watch?v=cikvqdMRTTA

    • oyuvouyy

      Mikä siinä on niin h*n vaikea käsittää?

      Miten se näyttää olevan niin h******n vaikeata hahmottaa, että Venäjän vastaisessa taloussodankäynnissä saattaa käydä niin, että Ukraina on sytyke, Eurooppa uhri. Että Euroopan paras ei kenties olekaan osallistuminen Yhdysvaltain ekspansiivisen ulkopolitiikan tukemiseen käymällä sotaa talouden keinoin.

      Johon muuten Suomella ei edes ole pakkoa, kuten itsenäisyyspuolue (IPU) selvitti Eurooppa-tiedotuksesta. Taantuma-Suomella ei ole Eu-sopimusten perusteella juridista pakkoa osallistua Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin

      Sen sijaan Eu laittaa sivuun €125 miljoonaa hyvittääkseen Venäjä-pakotteista kärsiviä viljelijöitä ja että "hinnat eivät putoaisi kriisitasolle" http://euobserver.com/economic/125283

      Eli me maksamme viljelijöille siitä, että Eu päätti osallistua Venäjän vastaiseen taloussotaan. Maksamme myös, että hinnat pysyisivät "normaalin korkealla tasolla".

      Se esipuheena.

      Eräässä aiemmassa bloggauksessani mietiskelin ääneen Ukrainan, Venäjän, Yhdysvaltain ja Eu:n toimintaa erilaisiin viitekehyksiin sijoitettuna Tapahtumia ei koskaan pitäisi tarkastella erillisinä, irrallaan viitekehyksistä. Viitekehyksinä mainitsin geopolitiikan, etupiirijaot, intressiryhmien halut, talouden. (http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173062-entas-jos-mh17-eu-venaja-geopolitiikka-jss )

      Jatkan ääneen ajattelua, laajennan lisää. Sillä tiedostetulla riskillä, että tähän keskustelunavaukseen tulee kommentteina putinistiksi, stallariksi ja Venäjän ihannoijaksi nimittelyä. Ikään kuin se, että yrittää katsoa asioita laajemmastakin vinkkelistä kuin läntisestä, osoittaisi heikkolahjaisuutta, yksisilmäisyyttä ja puolueellisuutta.

      Muistettakoon samalla, ennen syytösten lennättelyä, että Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut 23 vuotta, ei enempää. Miksi siellä pitäisi olla valmis demokratia, kun meilläkään valaistuneessa lännessä, Yhdysvalloissa tai Euvostoliitossa, ei ole valmista tai toimivaa demokratiaa?

      Miksi erilaisesta kulttuurisesta taustasta ponnistavan Venäjän demokratian pitäisi olla kopio meidän (toimimattomasta) demokratiastamme?

      Pintaa

      * Eu:lla menee taloudellisesti heikosti.

      * Yhdysvaltain taloudella menee huonosti. Hallinnon jakamiin virallisiin tilastoihin työllisyydestä, inflaatioasteesta ja muusta vastaavasta eivät luota edes viranomaiset. Yhdysvaltain keskuspankki FED:in harjoittaman kvantitatiivisen kevennyksen (QE) jäljiltä dollari ei ole juuri minkään väärti.

      * Kiina dumppaa Yhdysvaltain veltionvelkakirjoja, myy niitä pois. Eivät toisin sanoen enää rahoita Yhdysvaltoja. Venäjä vetää rahojaan ulos amerikkalaisista pankeista http://www.treasury.gov/ticdata/Publish/lb_16101.txt

      * Kiina, Venäjä ja Intia ovat tehneet järjestelyjä luopuakseen dollarin käytössä kaupankäynnissään sekä reservivaluuttana. Tällaisia järjestelyjä on mm. BRICS-maiden uusi NDB-kehityspankki.

      Yhdysvallat ei todellakaan halua Venäjän presidentti Vladimir Putinin visioimaa Euraasialaista kauppa-aluetta (Eurasian Economic Zone) johon kuuluisivat Itä-Eurooppa, Kiina ja Venäjä, ja joka tekisi kauppaa Euroopan, Latinalaisen Amerikan ja muun maailman kanssa. http://www.ibtimes.com/eurasian-union-may-be-reality-2015-putin-324578

      Euroopan tulee kiertää satelliittina Yhdysvaltoja, ei olla osa suurempaa Eurooppaa, tunnutaan Washingtonissa ajateltavan.

      * Jotkin Eu-maatkin ovat alkaneet harkita luopumista dollarin käytöstä. Tai NATO-maat, miten vain. NATO:a rahoituksensa jäämisen paljolti Yhdysvaltain (dollarin) varaan ei innosta, koska valuutan uskottavuusarvo on heikennyt.

      Toisin sanoen talouden painopiste on siirtymässä Aasiaan.

      * Wolfowitz-doktriini: Kaikki keinot ovat Yhdysvalloille sallittuja estettäessä muita maita nousemasta Yhdysvaltain hegemonian haastajiksi http://en.wikipedia.org/wiki/Wolfowitz_Doctrine

      Wolfowitz-doktriinin mukaan Eurooppakaan ei saa kilpailla Yhdysvaltain kanssa.

      On Wolfowitz-doktriinin mukaista köyhdyttää Eurooppa niin ettei se kykene millään alueella Yhdysvaltain haastajaksi.

      * NATO tarvitsee sotia, konflikteja ja uhkia olemassa olonsa oikeuttamiseksi siinä kuin Yhdysvallat tai Eu:kin; hallitukset tarvitset kriisejä oikeuttaakseen hallintoa. http://allafrica.com/stories/201408211204.html

      Jos jätetään luonnonkatastrofit huomiotta, kaikki kriisit, konfliktit ja sodat voidaan jäljittää yhden tai useamman hallituksen toimintaan; ne ovat seurauksia, eivät syitä.

      * Yhdysvalloille ei sovi, että dollarin asemaa reservi- ja kaupankäyntivaluuttana horjutetaan, koska sen jälkeen se ei enää kykene maksattamaan menojaan muilla.

      * Yhdysvallat ei ole energiaomavarainen. Mutta se mielellään hallitsee muissa maissa sijaitsevia energiavarantoja. Tästä syystä Lähi-Idän sodat, Latinalaisessa Amerikassa tehdyt hallitusten vaihdokset, Afrikkaan ja Tyynelle valtamerelle suuntautuminen

      http://www.counterpunch.org/2014/08/22/understanding-ukraine-in-15-minutes/

      http://allafrica.com/stories/201408211204.html

      • tyiciytv

        * Eurooppa ei ole energiaomavarainen

        Pintaa syvemmälle

        Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen – kun kaikki turha riistutaan – että pohjimmiltaan vastakkain ei ole Itä ja Länsi, Demokratia vs. Diktatuuri vaan pikemminkin Venäjän oligarkit vs. Lännen oligarkit, Kremlin byrokraatit vs. Lännen byrokraatit kinaamassa siitä, millainen ja ketä hyödyttävä lypsyjärjestelmä kasataan.

        Vastakkain eivät ole separatistit ja ”lailliset hallitukset”, joilla molemmilla on omat taustavoimansa, jotka tuellaan pyrkivät saavuttamaan itselleen etuja.

        Vastakkain ovat eri maiden oligarkit vs. eri maiden väestö. Rikkaat ja köyhät.

        Väestö haluaa aidosti sosiaalisen ja demokraattisemman järjestelmän, oman näköisensä, itse laatimansa yhteiskuntamallin; sellaisen, joka ei ole ylhäältä eikä ulkopuolelta saneltu; sellaisen, joka jakaa resurssit tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Myös Ukrainassa.

        Politiikka, olkoot puhe talous-, geo- tai valtapolitiikasta on kuin uskontoa: Seurataan erilaisia doktriineja ja uskonkappaleita pyrkien samalla marginalisoimaan tai hävittämään kilpailevat lahkot. Uskotellaan ja uskotaan, että oma usko on se ainoa oikea, ainoa vaihtoehto. ”Ei ole vaihtoehtoja”. Kaikki muu on väärää, harhaoppista,vaarallista ja impivaaralaista.

        Kaiken kaikkiaan tilanne Euroopassa ja maailmalla muistuttaa häkellyttävästi 1600-luvun Eurooppaa ja sen 30-vuotista sotaa, jota Olli Bäckström kuvaa briljantissa kirjassaan ”Polttolunnaat”.

        Ei ollut vain yhtä sotaa, vaan monta sotaa, jossa eri eturyhmät tavoittelivat eri nimikkeiden alla omaa etuaan: Tanskan kuningas halusi säilyttää nykyisen Saksan alueella olevat, sukunsa perintömaat ja käytti tähän omien henkilökohtaisten omistustensa säilyttämiseen maan armeijaa.

        Saksalaiset ruhtinaat ja keisari ajoivat omia etujaan ja laajentumispyrkimyksiään ”valtion edun” sekä uskonnollisen taistelun varjolla; ei vastakkain ollut pelkästään protestantismi ja katolisuus vaan se, kuka saa verotuoton, miten potti jaetaan.

        Aateliset sotivat säilyttääkseen etuoikeutensa, porvaristo saadakseen niitä. Talonpojat halusivat tasaisempaa tulonjakoa, enemmän määräysvaltaa omaan elämäänsä; olla muutakin kuin verotalonpoikia.

        Ja tänään? Riidellään edelleen siitä, kuka saa ja kuka jätetään ilman.

        Mikä tässä on niin h******n vaikea käsittää?

        Sanoisin silti, toiveikkaana, että hallitukset, byrokraatit, puolueet, oligarkit ja eturyhmät ovat laatineet suunnitelmansa huomioimatta, että kansalla on - taas - oma tahtonsa. Ukrainalaisia, krimiläisiä, venäläisiä, eurooppalaisia, amerikkalaisiakaan ei enää kiinnosta olla pelkästään tahdottomina, voimattomina hallinnan kohteina.

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174355-mika-siina-on-hn-vaikea-kasittaa

      • wqerwrtfeqgg
        tyiciytv kirjoitti:

        bullshit

    • ukrainankoskemattomuus

      Venäjä poistukoon Ukrainan maaperältä niin sodanuhka kummasti pienenee.

      • realismi

        ei venäjä poistu joten sotahan siitä tulee se sopii oikeen hyvin jenkkien suunnitelmiin?

      • TosiVeikeetä
        realismi kirjoitti:

        ei venäjä poistu joten sotahan siitä tulee se sopii oikeen hyvin jenkkien suunnitelmiin?

        näin se saadaan jenkkien syyksi Venäjän alottama sota

    • painukooot_vittuun

      "Missä luonnonrikkauksia, siellä nato" tappamassa kaikki ja ottamassa yli.

      Paskajenkithän ovat alkuperäiskansojen tappajia ja koko lyhyen, alle 300 vuotisen olemassaolonsa aikana heillä ei ole ollut kuin parisenkymmentä rauhan vuotta.
      Jos he eivät ole tappamassa ja ryöstämässä toisella puolella maapalloa, he tappelevat keskenään.
      Painukoot vittuun koko eu-roopasta ja pysykööt siellä mantereellaan, minkä ovat ryöstäneetkin.
      Eu-roopastahan suurin osa niiden paskajenkkien esi-iseistä ja äideistä on lähtöisin, mutta pysykööt nyt siellä omissa oloissaan vaan.

      Naton laajenemispyrkimykset saavat koo maailman varpailleen, eikä ihme, he eivät osaa muuta kuin alistaa ja ryöstää toisia maita, niinkuin jkin heinäsirkkalauma.

    • Rauhanpiippu

      Nyt taitaa tulla vihollinen lännestä ;venäjä poi ukrainasta USA ja nato tilalle .......

      • realismi

        siellä on jo erikois joukkoja jotka tekevät tuhoja ukrainan ja venäjän puolella rajaa joista lännen media ei puhu sanaakaan?

    • uliuliuli
    • 86f8tf

      MITEN VENÄJÄ HOITAA NATO-SUOMEN

      Koska poliitikkomme ovat salaa menneet liittämään Suomen NATO:n strategioihin etummaiseksi taistelumaastoksi Venäjää vastaan, on syytä tarkastella muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta käytännössä.

      Venäjä on siis koko ajan, 90-luvun alusta saakka, johdonmukaisesti ilmoittanut, että mahdollinen aseellinen konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, eli ydinsota. Koska poliitikkomme ovat halunneet omista lapsellisista syistään liittää maamme tähän konfliktiin mukaan kaikin mahdollisin keinoin, Venäjä siis kohtelee kriisitilanteessa Suomea vihollismaana automaattisesti.

      Suomi on Venäjälle strateginen ongelma pitkän rajan ansiosta. NATO-Suomi uhkaa Venäjälle elintärkeitä alueita suoraan. Se on suora uhka myös Venäjän toiseksi suurimalle kaupungille. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä ole valmis tekemään mitä tahansa Pietarin puolustamiseksi, muistakoot että viimekerralla sen pitäminen maksoi noin puolentoista miljoonan ihmisen hengen.

      Lisäksi NATO-Suomi uhkaa Murmanskia ja Kuolan sotilastukohtia Norjaakin pahemmin. Sekin on otettava huomioon, kun arvioidaan venäläisten toimia mahdollisessa aseellisessa yhteenotossa.

      Kuinka Venäjä sitten eliminoisi tämän suoran strategisen uhkan, jonka NATO-Suomi aiheuttaa?

      Venäjän on kyettävä eliminoimaan NATO-Suomi mahdollisimman nopeasti, ennen kuin sen alueelta pystytään iskemään Venäjälle. Tämä tarkoittaa sitä, että NATO-Suomeen on tehtävä niin massiivinen isku, ettei NATO-Suomesta voida tehdä mitään hyökkäystä. Venäjälle riittää tämän varmistaminen.

      Suomen miehitystä tuskin edes suunnitellaan, ainakaan konventionaalisin voimin, sillä maassa on satojen tuhansien miesten ja naisten sissisotaan koulutettu reservi. Venäjän näkökulmasta on siis aivan turha uhrata mies ja kalustovoimaan maan miehitykseen, varsinkin, kun uhka voidaan eliminoida nopeammin ja turvallisemmin joukkotuhoaseilla. Koska konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, mitään pidäkkeitä joukkotuhoaseiden käytölle ei ole olemassa.

      Ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkavat, eli heti kun Venäjän sodanjohto katsoo, että yhteenotto on väistämätön, Suomeen hyökätään lyhyen kantaman ydinohjuksin, joissa on taktisia ydinlatauksia. Noin Hiroshiman pommin suuruiset ydinpommit räjähtävät 35 minuutin kuluttua päätöksestä Helsingissä, Oulussa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja luultavasti myös noin kymmenessä sotilaskohteessa. Tämä ensi-isku tappaa valtaosan suomalaisista ja tuhoaa täydellisesti suomalaisen yhteiskunnan.

      Tämän jälkeen suoritetaan massiivisia pommituksia pitkin rajaa sekä lentoaseen että tykistön voimin ja tuhotaan kulkuyhteyksiä ja mahdollisia tukikohdaksi kelpaavia kohteita. Sisä-Suomen metsäalueet tuhotaan napalmilla ja massivisilla kasvimyrkytyksillä. Jotta Suomen maa-alueen sotilaallinen käyttö olisi jatkossakin NATO:lle mahdotonta, Suomeen ammutaan ohjuksilla tai pudotetaan ilmapommituksin muutamia tonneja paiseruttoa, koleraa, isorokkoa, ja muita erittäin tarttuvia tauteja. Ebolan ja Marienburg-viruksen kaltaiset uudet tartuntataudit ovat erinomaisia, sillä ne säilyvät maastossa vuosien ajan ja ovat huomaamattomia kahden, kolmen päivän tartunta-ajan keston. Ne leviävät ihmisryhmissä räjähdysmäisesti.

      Kaikki länteen ja etelään virtaavat vesistöt, kuten Päijänne ja Oulu-järvi, saastutetaan elinkelvottomiksi hermomyrkyin ja biologisin asein. Kokonaisten vesistöjen saastuttaminen pelkästään koleralla on tehokas tapa surmata vielä metsissä piileskelevät, ydinsäteilyn saastuttamat ja sairastuttamat suomalaiset. Peitteisille maastoalueille levitetään sariinia ja muita hermomyrkkyjä laajoina kaasupilvinä.

      Kaikki tämä tapahtuu ensimmäisten tuntien aikana ja koko operaatio kestää noin päivän, kaksi.

      Kaikki tämä johtuu siitä, että joukko suomalaisia poliitikkoja on päättänyt liittää salaa Suomen NATO:on.

      Ja kaikki tämä tapahtuu ehkä jo ensikesään mennessä, jos Yhdysvaltojen suunnitelma Eurooppalaisesta sodasta onnistuu, kiitos poliitikkojemme, joiden mielestä tämä on kansamme edun mukaista ja parantaa turvallisuuttamme.

    • realismi

      todennäköisesti suomi joutuu sotimaan nato joukkoja vastaan säilyttääkseen puolueettomuutensa ja koskemattomuutensa sodan syttyessä?

    • rauhan-aika-ohi

      Taitaa olla täyttä todellisuutta lehtien kehotukset varautua viikkojen vesi ja muonavaroin. Se onkin eri asia onko niistä sitten kenelle enää hyötyä kun kaikki on tuhoutunut.

      • realismi

        juu sotaa tässä pohjustellaan taikka sisäisiä ongelmia usan/naton kouluttamien "pakolaisten" muodossa olkaahan valppaina immeiset?

    • MielipuoliSiren

      -Tässä on se huono puoli, että USA uhkaa Venäjää eli se on sodan aloittava osapuoli.

      Kyllä se sodan aloittaja tulee olemaan AKS=Akateemisen KarjalaSeuran jätökset, ihan kuten viimeksikin.

      • itse-asiassa

        Ei USA voi enää aloittaa sotaa, sillä Venäjä on sen JO ALOITTANUT hyökkäämällä Krimille ja Itä-Ukrainaan.

    • ssssssssssssssssssss

      Kovasti Venäjä on huhkinut saadakseen suursodan aikaiseksi Eurooppaan. Ehkä ahkerointi jossain vaiheessa palkitaan. Se vaan, että ei Venäjä siitä kyllä voittajana selviä.

    • ööööööörrp

      Venäjä hyökkäsi Krimille ja anasti sen Ukrainalta. Lisäksi Venäjä käy Ukrainaa vastaan sotaa maan itäosassa.

    • puhukaaasioista

      Ei ala vielä ainakaan noin puoleen vuoteen. Mutta ihan varmasti tämä meno, mikä nyt on, ei ole mitään neuvottelevaa ja puhumalla suhteiden selvittämistä, sekä kompromissien tekoa. Ei vaan... Sen te tiedättekin.

      Ikinä ei olisi saanut antaa salaiselle maanalaiselle piilottelevalle sotilaalliselle pahanteolle pikkusormeakaan. Ikinä ei olisi saanut alkaa vainoamaan ajatusten, uskon tai mielipiteen vuoksi - tai ylipäänsä minkään vuoksi. Mutta näen, että nyt vainoajat hakevat salaiseen armeijaansa työntekijöitä ainakin: netti-ilmiantajiksi, säteilyttäjiksi, säteilyttäjien viihdyttämiseksi, vainojen organisoijiksi, erilaisten säteilytys-sähköaaltojen ohjelmoijiksi, vainoajien kouluttajiksi sekä heidän psyykkaajikseen yleisen aivopesun tekijöiksi.

    • pinkookarkuun

      Päästään maturättipäistä eroon, nehän loikkii ruotsin puolelle heti, eikö niillä ole tämä tauti eli rintamakarkurit ja toisten siivellä eläminen,,

    • menkööt_vittuun

      Paskajenkeistä ei ole mitään muuta kuin harmia vaan.
      Missä tahansa he ovatkin, kohta siellä veri lentää ja siviilejä kuolee...

      Katsokaapas paskajenkkilän historiaa.

      Mitä vittua joku amerikka tekee riehumassa venäjän rajalla? Venäjähän on lahjoittanut näille paskoille mm. Alaskan aikoinaan. Menkööt paskajenkit vaikka sinne leikkiin sotiaan keskenään.

      • OletkoHullu

        Älä helvetissä toivo USA:n poistumista euroopasta, sehän antaisi Venäjälle vapaat kädet riehua rajamaissaan valtoimenaan!

    • ghrfgtr

      Tuo hyökkäys Ukrainaan voi maksaa vielä Venäjän federaation yhtenäisyyden verran. Muistamme kaikki kohtalokkaan Afganistanin sotaretken, joka johti koko Neuvostoliiton hajoamiseen. Nyt Venäjä on Ukrainaan hyökkäämällä toistamassa samaa virhettä. Toivoton sotaretki, joka kuluttaa maan resurssit ja johtaa kansan kyllästymiseen.

      • federaatio.hajoaa

        Totta, Venäjällä on Ukranaa vastaan sotiessaan pelkästään hävittävää. Mutta kyse onkin siitä, että Venäjän johto ajattelee vain omaa asemaansa, ei maansa tulevaisuutta.

    • realismi

      Jenkeillä on kiire sillä Venäjä ja kiina on kohta liian vahvoja sille me olemme pelkkiä hyödyllisiä idiootteja suuremmassa pelissä?

    • MainilaMielessä

      Ei kai kukaan odottanutkaan, että Venäjä tunnustaisi olevansa sodan aloittanut osapuoli, kuten se Ukrainassa on. Totta kai totuutta yritetään hämärtää ja vierittää itse aloittamansa sota USA:n tai milloin kenenkin syyksi.

      Wanhaa tuttua Venäjää, joka kyllä tunnetaan.

      • realismi

        Kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta yhdellä ukrainalla ei ole mitään merkitystä se on pelkkä pelinappula näille valitettavasti?

      • MainilaMielessä
        realismi kirjoitti:

        Kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta yhdellä ukrainalla ei ole mitään merkitystä se on pelkkä pelinappula näille valitettavasti?

        Ukraina on joutunut Venäjän julman hyökkäyksen kohteeksi. Aivan yhtä hyvin samassa tilanteessa voisi olla Suomi ja varmaan jossain vaiheessa onkin. Totta kai asialla on merkitystä.

    • sotaasotaasotaaaaa

      Sodat ne vaan tiltuilla mielessä. Montako sotaa Venäjän pitäisi aloittaa, että tiltut on tyytyväisiä?

    • USAsuojaa

      Onneksi USA viitsii olla Euroopassa turvaamassa pienten maiden koskemattomuutta.

    • realismi

      Raaka totuus on että Suomella ei ole kun hävittävää Naton kelkassa jos isommat rytinät alkaa?

    • kjknk

      Lavrov itsekin totesi, ettei Venäjä hyökkää Nato-maata vastaan. Mutta miten voi käydä Natoon kuulumattomalle maalle? Katsokaa Ukrainaa! Katsokaa Georgiaa! Venäjä miehittää kummankin maan alueita koko ajan ja toisessa käy sotaa! Mitä Suomi odottaa, miksemme ole jo Natossa? Etelärannikkomme on kuin hopeatarjottimella odottamassa Venäjän miehitysjoukkoja!

      • realismi

        Höpö höpö näillä mailla ei ollut samoja valmiuksia kun Suomella?

    • realismi

      Yhteisiä harjoituksia on ja pitääkin olla Naton ja jenkkien kanssa apua otetaan vastaan jos ryssä hyökkää mutta suomen puolelta ei hyökätä minkään ulkovallan puolesta Venäjälle jos se ei hyökkää suomeen on ainoa järkevä ratkaisu?

      • realismi

        Mitkään mainilan laukaukset ei riitä syyksi enään tänäpäivänä?

    • TuskinTuskin

      Tuskin Hillary on Venäjälle hyökkäämässä tai jos on sellaista jossakin sanonut niin saisiko viitettä kehiin?

    • realismi

      Kalliiden hävittäjien hinnalla saisi paljon toimivia ilmatorjunta ohjuksia?

    • realismi

      Kunei nyt nato intoilijat iskis taas päätään niihin karjalan mäntyihin?

    • xyz999

      Kun sutta huutaa riittävän monta kertaa, niin kyllä se tulee.

    • Reservissä70v

      Venäjä tarvitsee sotia ,pitääkseen Putinin ja muun maan hallinnon vallassa.
      Nato ja yhteistyö maat mm Ruotsi ja Suomi , eivät ole hyökkäämässä minnekkään .
      Venäjä on Georgiassa , Venäjä on Japanissa Kuriilit, Venäjä on Kiinassa Mantsuria.
      Venäjä on Virossa Setumaa. Venäjä on Suoessa Petsamo ,Salla-Kuusamo,Karjala ja
      Suomenlahden 4 saarta. Venäjä on Ukrainassa ,Krimi ja itäukraina.
      Taitaa olla muuallakin noista vihreistä miehistä kun ei tiedä Suomessakin on kiinteistö
      ja porukkaa omistamassa ja asumassa ,joista ei ota selvää ja näitä Suomalaisia desantteja ,anteeksi dodentteja kun on joka lähtöön, eikö näittä suomalaisia trolleja nimitetty " hyödyllisiksi idiooteiksi " . Pitää ihmetellä näitä kirjoituksia joissa trollataan Yhdysvaltoja ja Natoa , kun esim Baltian maat ,Puola , Unkari , Tsekkoslovakkia , Romania ynm valtiot , heti Neuvotoliiton romahdettua liityivät lännen leiriin .!
      Tänään hesarissa kirjoitus , minne Venäjä. On suunittelemassa seuraavaa miehitystä .
      Se on ValkoVenäjä ,ja suunitelmat uhkana on varmaan Pohjoismaat. Ja Balttian maat!
      Onneksi on kuitenkin EU,NATO JA LÄNNEN SOPIMUKSET mm SUOMEN turvana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe