Koulutuksesta+ tutkimuksesta leikkaaminen TYHMINTÄ

Nuorison.tulevaisuus

mitä Suomen päättäjät voivat tehdä!

Sarkkisen mielestä koulutuksesta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä leikkaaminen on ”tyhmintä, mitä Suomen päättäjät voivat tehdä”.

–Leikkaukset tulevat myös vähentämään aloituspaikkoja, eli nykyistä isompi osa ikäluokasta jää ilman koulutuspaikkaa. Hallitus tekee todellisen koulutuspetoksen ja syrjäyttää nuoria yhteiskunnasta. Tutkimusten mukaan syrjäytyminen periytyy, joten näillä leikkauksilla syrjäytetään myös tulevia sukupolvia. Tämä tulee vielä kalliiksi, Sarkkinen kirjoittaa.

Hallitus päätti viime vuonna, että ”opetusta, tiedettä ja kulttuuria" sopeutetaan 178 miljoonalla eurolla jo vuonna 2016 ja jopa 541 miljoonalla eurolla vuoden 2019 tasossa eli hallituskauden lopussa.

Sarkkisen mukaan ammattikouluissa on jo nyt liian vähän lähiopetusta ja jatkossa vielä vähemmän.

Hän korostaa, että leikkaukset vaarantavat yritysten mahdollisuuksia saada ammattitaitoista työvoimaa, koska käytännön ammatillista osaamista ei voi saavuttaa vain itsenäisellä opiskelulla ja nettikursseilla.

–Rikkaiden ja yritysten veronkevennysten sekä ympäristölle haitallisten ja vanhaa säilyttävien tukien kasvattamisen sijaan haluamme laittaa rahat osaamiseen ja uuden synnyttämiseen. Sillä mitä yritys ja sen omistaja tekee matalalla veroasteella, jos sillä ei ole osaavaa työvoimaa tai sellaisia huipputuotteita, joita halutaan maailmalla ostaa?

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoi keväällä, että hallituksen koulutusleikkauksia olisi harkittu uudelleen.

Lue lisää: Petteri Orpo myöntää hallituksen virheen: ”Jos kelloa voisi kääntää taaksepäin…”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202031-kansanedustaja-hatkahti-vuonna-1987-syntyneiden-tilastoa-myos-tulevia-sukupolvia#at_pco=tst-1.0&at_si=57bc94ba2b7d7ad1&at_ab=per-2&at_pos=0&at_tot=2

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lue.lisää.tästä

      Lue lisää Puheenvuorosta: Sipilän innovaatiopetos

    • kylmätotuus

      Sipilän hallitus on unohtanut täysin 1.1.2013 voimaan tulleen nuorisotakuun.

      http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/01/nuorisotakuu.html

      Koko asia on vaipunut unhon yöhön.
      Ei sitä ole nostanut "tapetille" yksikään puolue, eikä kansanedustajakaan.

      Luulisi päättäjienkin ymmärtävän, että juuri koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen pitäisi satsata varoja, eikä leikata niitä.

      Tutkimattomat ovat herrain tiet!

    • Nytse-n.s-opetusministe-

      -ri aikoo tuoda Suomeen Ruotsin huonon ja aina vain vuosi vuodelta yhä huonompia Pisa-tuloksia Ruotsissa tuottaneen opetussuunnitelman.

      Kuka pystyy pysäyttämään huonon hallituksen?

      • Sanotaan nyt vain (koska vielä ei ole näyttöä) että Ruotsin Pisa-tulokset ovat olleet huonoja opetussuunnitelman uudistamisesta huolimatta. Onko pitkän tähtäimen tulokset sitten parempia näemme vasta joulukuussa kun viime vuoden Pisa-tutkimusten tulokset julkaistaan.
        Olen vähän vilkaissut Suomen opetussuunnitelmaan suunniteltuja muutoksia. Kyllä minuakin peloittaisi tulevien sukupolvien puolesta.


    • sukan-kutoja

      "Sarkkisen mukaan ammattikouluissa on jo nyt liian vähän lähiopetusta ja jatkossa vielä vähemmän".

      No, jaa. Ammattikoulun lähiopetuksen väheneminen on tietenkin, sanoisinko, huono valinta, mutta muuten opetuksessa siirrytään "askel eteen päin" nykyisen tietotekniikan avulla, jolla tarkoitan yhteistä etäopetusta. Tulevaisuudessa yksi/kaksi opettajaa voi hallita koko Suomen oppilaat.

      Mutta mihin on kadonnut tämä entisaikojen oppisopimus systeemi? On kai sitä vieläkin, mutta "suutari/räätäli/pikipaikanpietari" on turha löytää mistään, saati kengän korkojen uusijaa, koska korko on nolla!":))

      Ne vähät rahat, jotka ammatin ovat valinneet, tulisi suunnata yritysten tukemiseen, jotka opettavat ammatin. Ei koulun penkillä autoja-, eikä rakennuksia korjata, puhumattakaan muustakaan "käytännön-käsityöstä".

      • Suomen-koululaitos

        - Ruotsissa on kymmenen vuoden ajan kadehdittu Suomen menestystä kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa, ruotsaalainen professori Enkvist huomauttaa. Kunnia menestyksestä on yleensä annettu suomalaisille opettajille.

        - Opettajat valitaan parhaiden opiskelijoiden joukosta, heillä on hyvät tiedot, ja he suhtautuvat usein varovaisesti pedagogisiin uudistuksiin. Nyt heidän pitäisi ottaa käyttöön uusi opetussuunnitelma samaan aikaan, kun henkilökunnan määrää vähennetään talouskriisin vuoksi, kirjoittaa Enkvist.

        - Koska kyseessä ovat peruskouluoppilaat, huomauttaa Enkvist, voisimme ehkä tehdä, kuten lapset: vaihtaa keskenämme. Suomi saa mielellään meidän opetussuunnitelmamme, jos me saamme heidän vanhansa


      • Sannilta-puuttuu-aivot

        Sarkkisen mielestä koulutuksesta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä leikkaaminen on ”tyhmintä, mitä Suomen päättäjät voivat tehdä”.

        –Leikkaukset tulevat myös vähentämään aloituspaikkoja, eli nykyistä isompi osa ikäluokasta jää ilman koulutuspaikkaa. Hallitus tekee todellisen koulutuspetoksen ja syrjäyttää nuoria yhteiskunnasta. Tutkimusten mukaan syrjäytyminen periytyy, joten näillä leikkauksilla syrjäytetään myös tulevia sukupolvia. Tämä tulee vielä kalliiksi, Sarkkinen kirjoittaa.

        Hallitus päätti viime vuonna, että ”opetusta, tiedettä ja kulttuuria" sopeutetaan 178 miljoonalla eurolla jo vuonna 2016 ja jopa 541 miljoonalla eurolla vuoden 2019 tasossa eli hallituskauden lopussa.

        Sarkkisen mukaan ammattikouluissa on jo nyt liian vähän lähiopetusta ja jatkossa vielä vähemmän.

        Hän korostaa, että leikkaukset vaarantavat yritysten mahdollisuuksia saada ammattitaitoista työvoimaa, koska käytännön ammatillista osaamista ei voi saavuttaa vain itsenäisellä opiskelulla ja nettikursseilla.

        –Rikkaiden ja yritysten veronkevennysten sekä ympäristölle haitallisten ja vanhaa säilyttävien tukien kasvattamisen sijaan haluamme laittaa rahat osaamiseen ja uuden synnyttämiseen. Sillä mitä yritys ja sen omistaja tekee matalalla veroasteella, jos sillä ei ole osaavaa työvoimaa tai sellaisia huipputuotteita, joita halutaan maailmalla ostaa?

        Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoi keväällä, että hallituksen koulutusleikkauksia olisi harkittu uudelleen.

        Lue lisää: Petteri Orpo myöntää hallituksen virheen: ”Jos kelloa voisi kääntää taaksepäin…”


    • Suomella ei ole enää varaa kouluttaa lapsiaan ulko-maille.

      H.

      • taastaastaas

        Muistatteko nämä Bodom-järven hirveät surmat...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe