119 kuntapaikasta valittaminen

Ohjenuora

ELY-KESKUKSEN PYYNTÖ KASVATTAA KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA SAAVIEN KUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄÄ

Kaupunginkanslia on jokin aika sitten tavoittanut Perussuomalaisten heiltä kateissa olleen kaupunginvaltuutetun paikallisesta kapakasta. Tämä tarkoittaa sitä, että häneltä pöytäkirjan tarkastajana on nyt saatu tarvittavat nimikirjoitukset parisen kuukautta tarkastamatta olleisiin pöytäkirjoihin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nyt tuon 25.5.2016 pidetyn kokouksen pöytäkirja on vihdoin saatu tarkastetuksi ja asetettu näytteille 15.9.2016 asti. Tähän päivään asti meillä kaikilla kuntalaisilla on aikaa valittaa kunnallisvalituksella päätöksestä hallinto-oikeuteen hakien samalla päätöksen täytäntöönpanokieltoa. Sillä päätöksenteko asiassa ei mennyt niin kuin sen olisi kuulunut mennä.

Tekemällä asiasta mahdollisimman monta kunnallisvalitusta hallinto-oikeuteen me voimme vielä perua tämän kohtalokkaan päätöksen, joka tulevaisuudessa tulisi olemaan todella suuri ja raskas maksutaakka lapsillemme.

Me olemme nyt saaneet jo vastaanottokeskuksista sulkemispäätökset Porvoon osalta ja kielteisiä turvapaikkapäätöksiä kirjoitellaan ennätystahtiin. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä kaupungintalous on retuperällä, eikä meillä ole varaa ottaa huolehdittavaksemme näitä 119 turvapaikanhakijaa. Lastemme tähden meidän täytyy luovuttaa heidät taloutensa paremmin hoitaneiden kuntien vastuulle. Toimikaa nyt kun vielä ehditte!

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täpäkkätäti

      Forssassahan on käytännössä hätätila päällä. Minulla on siellä paljon tuttuja, jotka kertovat hieman erilaista tarinaa kuin mitä lehdistä on saanut lukea. Siellä on nyt tilanne se, että Saksankuja on kokonaan suljettu liikenteeltä. Ollut jo vuorokauden. Suljetulta alueelta kuului illan ja yön aikana kovaa vieraskielistä möykkää. Ihmiset kujan varrella eivät ole saaneet päivän lehteään, sillä poliisi ei päästä postinjakajaakaan näiden ulkomaalaisten valloittamalle alueelle. Ulkomaalaisilla, jotka eivät ole turvapaikanhakijoita, vaan jo kuntapaikan saaneita, on ollut rautaputkia jemmattuna ysitalon ja viitostalon välissä. Kukaan ei tiedä löytyykö tällaisia jemmoja lisääkin. Koululaisia on kielletty poistumasta koulun alueelta välitunnilla, edes läheisellä grillillä ei saa käydä. Asuntolan asukkaita on kielletty menemästä ulos iltayhdeksän jälkeen. Tällaista Suomeako me haluamme tänne Porvooseenkin..?

    • MartikainenRulez

      https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10154099492543778&set=gm.1221746164503272&type=3&theater

      Tuon linkin takaa voitte käydä itse kukin katsomassa, miten suvaitsevaiset ihmiset eivät olekaan suvaitsevaisia. Rotusortoa vastustavat ihmiset sortavat täysillä Porvoon kaupunginvaltuuston Perussuomalaista Hannu Martikaista, joka muuten on varsin fiksu tyyppi.

      Porvoolaisista kaupunginvaltuutetuista Demareitten Mirja Suhonen onneksi Martikaista ansiokkaasti puolusti, mutta sellaista ei Rasmuksen Welcome Refugees jengi suvaitse ja hänet heitettiin ulos koko yhteisöstä.

      Valtuuston RKP:n edustaja Catharina Von Choultz saapui myös ansiokkaasti Martikaista puolustamaan ja hämäykseksi vaihtoi kielen ruotsiin että valtaosa Rasmuksen jäsenistä ei ymmärtäisi. Mutta ei auttanut sekään, Martikaisen lynkkaus sai ylläpitäjän suostumuksella jatkua.

      Siinä teille mallia miten hulluja ja suvaitsemattomia nuo Welcome Refugees-tyypit oikeasti ovat. Maailmalla toki on hullumpiakin, mm. No Borders ja monta muuta, mutta kyllä tämä Rasmus ry on Suomen mittapuussa onneksi vielä se pahin.

      Se mikä on huolestuttavinta on se, että tämä kahden suomalaisia vihaavan britin suvaitsematon ja ihmisiä jatkuvalla syötöllä solvaava yhdistys nauttii melkoisia valtion tukia. Kiertäkää ihmiset kaukaa nämä hullut!

    • Täpäkkätäti

      Forssassa ei muuten leikitä. Ammattiopiston asuntolan ovet lukitaan kello 17:00 ja ovat lukittuina aamuun asti. Saksankuja on juuri avattu liikenteelle, mutta suljetaan todennäköisesti kohta uudelleen. Forssaan on muodostumassa ensimmäinen NO-GO alue. Nyt siitä kärsivät ainakin nuo ammattiopiston oppilaat, joiden vapaata liikkuvuutta rajoitetaan sulkemalla heidät asuntolaan. Tätäkö me haluamme Porvooseenkin?

    • PorvoonPoika

      Mikä tämä Martikaisen juttu on?

      Niin kauan kuin norkoillaan turvapaikkaa ollaan melko hissukseen, mutta kun se on saatu alkaa räyhääminen.

    • unohtamatonE
    • Ahmedby

      Sisäministeriö selvitti viime vuoden VOK-kuluja. Tavoitteena oli, että menot olisivat keskimäärin korkeintaan 37 euroa/hlö/vrk. Oikeasti ne olivat 66 euroa/hlö/vrk. Eli yksi turvapaikanhakija tulee suunniteltua kalliimmaksi 10 585 euroa vuorokaudessa. Kokonaispaketti on 24 090 euroa/lärvi vuodessa.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082922237401_uu.shtml

    • Ahmedby

      Korjaus yksi matu on vuodessa 10 585 euroa kalliimpi vuodessa kuin oli suunniteltu ja budjetoitu.

    • KELA-GOLD

      Tänään paikallislehdistä poimittua: matu työllistyy keskimäärin 20 vuodessa

      Taitaa olla tempputyöllistämisestä tuossakin kyse

    • suomi-nousuun2017

      kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat saavat toimeentulotukea vaikkei ole oleskelulupaa.
      huh huh melkoista touhua!

    • PorvoonPoika
    • kuolemanvarjot

      Matuilla rahastus ja kansan kusetus valtamedian toimesta vaan jatkuu. Ensi vuonna luvassa mittavat lisäleikkaukset ja on varmaa että kansan ryöstämisen mahdollistavat pakkolait tulevat voimaan, jotta korruptoitunut eliitti saa siirrettyä massit tileillensä.
      Syyriassa on rauhalliset olot ja turisteja kutsutaan lomailemaan.
      https://www.youtube.com/watch?v=saXH4yQARqg

      Irakin Bagdadissa juhlitaan. Onpas kova sotatila päällä?
      https://www.youtube.com/watch?v=P_XkPvxLIF8

      Sipilän kutsuvieraat ovat tulleet valloittamaan Suomea islamille. Sipilä siis suosii antikristillisiä voimia. Sipilä on häpeäksi vanhoillis lestadiolaisille ja Sipilä on häpäissyt toimillaan Jeeskuksen nimen.

      Myös rajavartiolaitoksen johto on syyllisten listalla. Heillä olisi ollut laillinen oikeus laittaa puomit kiinni viime vuoden invaasion alettua. Kuka heille maksoi, jotta laiton maahantulo sallittiin? Onko rajavartiolaitoksen johto mukana VOK-bisneksessä ja kotouttamis vehkeilyssä?

    • kirjuritar
    • unohtamatonE

      Siinähän ne syylliset ovat, paitsi neljä viimeistä nimeä. Pitäisi tarkastaa, ketkä varsinaiset valtuutetut olivat poissa.

    • bluufelt

      Kotouttamisesta on ryhtynyt tihkumaan hieman tietoja. Vanha Kuningattarentiellä on punainen pikkutalo, jossa asui viime vuoden loppuun asti suomalaisperhe. Vuokra oli 1200 euroa/kk. Nyt siinä asuvat turvapaikan saaneet kehitysmaalaiset. Vuokra on 1600 euroa/kk. Näin yksityinen vuokraisäntä vedättää yhteiskuntaa, jonka veronmaksajat kustantavat asumisen.

      Näsissä on asutettu syyrialaisia kerrostaloon. Taitavat olla kuuleman mukaan ummikkoja sekä suomeksi että englanniksi. Vuokraisäntä on Y-säätiö, joka lienee ylittänyt toimivaltansa.

    • Ahmedby

      Y-säätiö perustettiin yli 30 v. sitten hankkimaan asuntoja suomalaisille. Tuskin tätä alkuperäistä tarkoitusta on virallisesti hylätty.

      "Y-Säätiö on yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton suomalainen säätiö, jonka tehtävänä on vähentää asunnottomuutta tarjoamalla laadukkaita ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Sen perustivat vuonna 1985 Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen ja Turun kaupungit, Suomen Kaupunkiliitto (nykyisin Suomen Kuntaliitto), Kirkkohallitus, Suomen Punainen Risti, Rakennusteollisuus RT, Rakennusliitto, Alko sekä Suomen Mielenterveysseura." (Wikipedia)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe