Muistisairas vanhus

asko775s

53

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asioita nähneenä ihmettelen hoitopaikkojen alas ajoa.
      Moni haluaa olle kotonaan mahdollisimman kauan, omaishoito on ratkaisu jos joku siihen pestiin jaksaa ruveta.

      • Paras.ratkaisu

        Jossakin kohtaa se oma tahto vain on sivuutettava. Jos ei pysty huolehtimaan itsestään, ei ole oikein, että jää kotiinsa asumaan huoltoa vailla.

        Yksin asuva omaiseni sairastui vakavasti. Hän kieltäytyi ehdottomasti sairaalasta. Niinpä häntä hoidettiin kotiin, jossa sitten oli suurimman aikaa omissa oloissaan. Jälkeenpäin sanoi minulle, että ei häntä olisi pitänyt kuunnella, koska hän olisi ehdottomasti tarvinnut sairaalan hoitoa. Se omasta sängystä lähteminen vain siinä tuskan ja vaivan keskellä oli hänestä niin kamalaa, että vastusti ambulanssia. Hän vannotti, että huolehtisin vastaisuudessa hänet sairaalaan, jos näin vielä kävisi.

        Muistan aina tämän, kun kuulen näistä ikäihmisistä, jotka itsepäisesti haluavat asua kotona. Se lähteminen on niin vaikeaa. Ei pidä uskoa, vaan hoitaa hänet hoivalaitokseen. Onhan sieltä mahdollisuus palatakin, jos niikseen tulee.
        Ikäihmiselle muutokset ovat vielä tuskaisemmat kuin nuoremmille.

      • Paras.ratkaisu kirjoitti:

        Hoitopaikkoja ei tahdo saada. Päättäjät ovat jo kauan painottaneet kotihoidon tärkeyttä, kunnallisia hoitopaikkoja vähennetään. Olen koko ajan ollut sitä vastaan että huonokuntoista ihmistä pidetään kotihoidossa, vaan minkäs teet, kyllä päättäjät näkyy tietävän paremmin.

    • kodinhoitajat-vastuuseen

      Mieti nyt uudestaan tuota uutista. Vanhus voi olla juuri "sota-ajan lapsi", joka ei turhista valita. Kodinhoitaja systeemi tuossa petti, mikä on todellakin kammottava virhe.

      Tuntematta paremmin ko. tapausta, niin uutinen vaikuttaa todella huolestuttavalta, muuta kenenkä on syy?

      • Psykoterapeutitar

        Syyllistä on turha etsiä, menee siinäkin turhaa aikaa! Työntekijällä voi olla vaikka kaksitoista asiakaskäyntiä päivän aikana. Kuudelle asiakkaalle tehdään kauppalistat. Harvoin asiakas itse edes osaa sanoa, mitä tilataan ja täytyy työntekijän keksiä itse.

        Tilaukset tehdään koneella yleensä toimistossa, jos ehditään ennen työajan loppua. Muuten ne tekee joku, jolla sattuu olemaan aikaa. Tai sitten töissä on keikkalainen, jolla ei ole koneenkäyttöoikeuksia ja hän jättää kauppalistat vaikka pöydälle, jos ne joku koneella tilaisi.

        Tilaus on tehty koneelle, mutta kone temppuilee, eikä tilaus lähde eteenpäin, vaikka siltä näyttääkin. Tilauksen vastaanottajapäässä kone temppuilee, eikä tilaus näy, eikä asiakas saa kauppatavaroita edellä mainituista syistä.

        Nykyisessä kotihoidossa on niin paljon tapahtumia ja toimijoita, että asiakkaat ovat ilman milloin mitäkin, eikä kukaan oikein tiedä "kenen syy", kun syy voi olla yksi tai useampi tekijä.

    • ö-Öö

      Nostetaan veroja reippaasti.

      Jo alkaa kaikila loispummieläkeläisillä olemaan sisäköt, siivoojat ja taksi aina pihassa odottomassa.

      Se vaan on fakta, loispummeja liikaa, ei yhteiskunta pysty mitenkään niitä hyyssäämään luksushotellitasoisissa palvelutaloissa.

      Syys selkeä- Yhteiskuntarakenne muuttunut agraaliyhteiskunnasta city-yheiskunnaksi ja ihmisen elinikää keinotekoisesti nostettu lääketieteen keinoin. Tollanen linkissä mainittu tyyppi, olisi sata vuotta sitten ollut kotihoidossa perheenjäsenten toimesta aikansa ja kuollut viiskymppisenä vanhuuteen.

      Nyt on eri aika. Jokin sydeemi tietenkin pitäisi saada toimivaksi. Toi kotihoito toimii, jos toimii. Pitäisi kuitenkin perustaa lisää kuolemantaloja, minne liian heikkokuntoiset haalitaan kuolemaan. siis vanhustentaloja. Sänky, ruoka, vaipanvaihto kontrolloidusti. Nythän esim. jäänyt paljon kasarmeja tarpeettomiksi maanpuolustussysteemien muuttuessa. Niissä olisi hyvät tilat, välineet ja infrasrtuktuuri justa vanhusten loppusijoituspaikoiksi. Kourallinen varusmiehiä komennuksilla niissä. Ainoastaan hissit pitäisi lisätä. Näin päästäisiin eroon suurten loispummi-ikäluokkien yhteiskunnalle asettamista ongelmista, kansantalous paranisi ja maapallo pelastuisi.

      =DW=

      • Luksushotellitasoisissa paikoissa on rikkaat, he maksavat itse hoitonsa.
        Olen sodan jälkeen syntynyt, elämänhalua on vaikka muille jakaa. En ole loinen enkä pummi :) Jos sairastun ja joudun muiden hoidettavaksi toivon nopeaa kuolemaa.
        Valitettavasti eutanasia ei vielä ole laillista, vaikka passiivista eutanasiaa varmaan esiintyy.
        On myös hoidokkeja jotka kieltäytyvät syömästä ja juomasta, kai heillä on jokin mikä sanoo että ei enää kannata.

      • asko775s
        mielikki.mummo kirjoitti:

        Luksushotellitasoisissa paikoissa on rikkaat, he maksavat itse hoitonsa.
        Olen sodan jälkeen syntynyt, elämänhalua on vaikka muille jakaa. En ole loinen enkä pummi :) Jos sairastun ja joudun muiden hoidettavaksi toivon nopeaa kuolemaa.
        Valitettavasti eutanasia ei vielä ole laillista, vaikka passiivista eutanasiaa varmaan esiintyy.
        On myös hoidokkeja jotka kieltäytyvät syömästä ja juomasta, kai heillä on jokin mikä sanoo että ei enää kannata.

        Joo mutta ei anneta olla syömättä ei juomatta pannaan tiputukseen tai letku josset juo mitää.

      • Itse tein hoitotestamentin jossa kielletään letkut, elvytys ja kaikki keinotekoinen elämän pitkittäminen, mikäli olen siinä kunnossa että ei omin voimin pärjäämisestä ole toivoa.

      • asko775s kirjoitti:

        Joo mutta ei anneta olla syömättä ei juomatta pannaan tiputukseen tai letku josset juo mitää.

        Ei ihmistä pakkosyötetä tai juoteta, asia riippuu monesta, luulisin, tärkein tietysti mitä hoitotahtosi sanoo.
        Ei ketään väkisin hengissä pidetä. Monihan lopettaa syömisen ja juomisen,
        se lienee selvin merkki, haluan pois täältä, antakaa minulle rauha.

      • jakolasku
        asko775s kirjoitti:

        Joo mutta ei anneta olla syömättä ei juomatta pannaan tiputukseen tai letku josset juo mitää.

        Jaa niinkö tehdään? Toisenlaista olen nähnyt kuoleva kuihdutetaan, odotetaan että hiipuu itsekseen.

      • asko775s
        jakolasku kirjoitti:

        Jaa niinkö tehdään? Toisenlaista olen nähnyt kuoleva kuihdutetaan, odotetaan että hiipuu itsekseen.

        kerro lisää, ole hyvä.

      • jakolasku
        asko775s kirjoitti:

        kerro lisää, ole hyvä.

        Oli kysymyksessä yli 70 vuotias pitkäaikais potilas joka riutui pois. Vieruskaverit vaihtui. Heille tuotiin ruoka jota eivät kyenneet itse syömään joten otin lusikan kauniiseen käteen ja syötin. Hoitajilla ei ole aikaa ruokkia ihmisiä jotka ovat sillä viimeisellä osastolla.

      • jakolasku kirjoitti:

        Mielenkiintoista että tänä päivänä kuntien kurjimuksessa on mahdollista tilata ateriat ja jättää syöttämättä.

      • jakolasku kirjoitti:

        Jaa niinkö tehdään? Toisenlaista olen nähnyt kuoleva kuihdutetaan, odotetaan että hiipuu itsekseen.

        Kuoleva kuihdutetaan? Olisihan tietenkin mukavampi kuolla hyvissä ruumiin ja hengen voimissa vatsa täynnä. On se sitten jännä et ihmiset uskoo että kuolevatkin syövät hyvällä ruokahalulla viimeiseen hengenvetoon. Noh, se kai on ainoa asia mistä useimmat osaavat olla huolissaan. Mitä siitä vaikka munuaiset, maksa ja suolisto eivät enää toimi, ihminen on turvoksissa kun sydän toimii vajaalla. Näläntunnetta ei enää ole. Pää-asia kuiteskin että syö, sehän se tällaisessa tilanteessa on oleellista vai kuinka!

      • jakolasku kirjoitti:

        Jaa niinkö tehdään? Toisenlaista olen nähnyt kuoleva kuihdutetaan, odotetaan että hiipuu itsekseen.

        Jos minä olen saattohoidossa niin mulle ei kylä varppina mitään tiputuksia laiteta eikä pakkosyötetä, siinäkään vaiheessa. Kyllä haluan itse päättää syönkö vai jätänkö syömättä. Täytynee laittaa hoitotahtoon maininta että vaikka sukulaiset kuinka vaativat pottuja ikeniin, niitä ei anneta jos ennuste on huono.

      • jakolasku
        siilimuori4 kirjoitti:

        Kuoleva kuihdutetaan? Olisihan tietenkin mukavampi kuolla hyvissä ruumiin ja hengen voimissa vatsa täynnä. On se sitten jännä et ihmiset uskoo että kuolevatkin syövät hyvällä ruokahalulla viimeiseen hengenvetoon. Noh, se kai on ainoa asia mistä useimmat osaavat olla huolissaan. Mitä siitä vaikka munuaiset, maksa ja suolisto eivät enää toimi, ihminen on turvoksissa kun sydän toimii vajaalla. Näläntunnetta ei enää ole. Pää-asia kuiteskin että syö, sehän se tällaisessa tilanteessa on oleellista vai kuinka!

        Eipä tietenkään ruoka ole tuossa vaiheessa tärkeää vaan jonkun ihmisen läheisyys.

      • siilimuori4 kirjoitti:

        Mielenkiintoista että tänä päivänä kuntien kurjimuksessa on mahdollista tilata ateriat ja jättää syöttämättä.

        Ja toivottavasti kysyit hoitajilta luvan syöttää noita vanhuksia joiden omainen et ollut. Hienoa että avustit syöttämisessä mutta joskus liian rohkeat vierailijat voivat olla vanhukselle jopa turvallisuusriski.

    • mitenviestitään

      Missä on kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan? Luin jutun kun toimittaja kertoi 76 v vanhuksesta, joka sai apua tutulta eli tuttu oli syöttänyt ja antanut purtavaa?
      Siis ihan kuin jostain muusta oli kysymys kuin ihmisestä.Kotihoito oli tässä tapauksessa unohtanut vahingossa kauppalistan toimituksen kauppaan.

      • Ttimon

        Kuule ÄLÄ MÄKÄTÄ! Huono keksintö yrittää hoitaa ymmärtämättömiä kotiin!! Kenen idea?

    • Jos jo neljäs kerta kun omaiset ovat huomannet laiminlyöntejä omaisensa hoidossa, miksi antoivat mennä näin pitkälle.
      Omaisen pitää heti nostaa haloo jos havaitsee sopimusrikkomuksia ja laiminlyöntejä.
      Ei ne missään norsunluutornissa istu vaikka varmasti kiireisiä ovatkin nämä kotihoitoa tekevät eri kunnissa.
      ihmiset tekevä työtään ja kaikkea voi sattua, varminkin hoitoketju voi pettää, uusi työntekijä on helposti se heikko lenkki siinä ketjussa. Tieto ei kulje.

      Nyt varmasti mummon hoito hoituu toivotulla tavalla.

      Tälläinen julkisuus, vaikka erittäin julkisuushakuista ja epämiellyttävää onkin voi toisaalta herätellä omaisia, hei mites meidän mummon ja papparaisen asioita hoidetaan, pidetäänkö sopimuksista kiinni.

      Ei niitä omia omaisia kannata kokonaan yhteiskunnan hotteille heittää, pitää yhteyttä niin mummoon kuin häntä hoitavaan ketjuun, turha tosin turhasta on marista mutta oikeasta aiheesta ja asiasta kannattaa aina narista.

      • Syy miksei omaiset ole valittanut voi olla sellainenkin, että pelkäävät palvelun tai kohtelun huonontuvan.

        Silti minusta ei voi vierittää syytä ainakaan kokonaan hoitohenkilökuntaan. Niin kauan kuin omaisia on, hekin ovat vastuussa. Vaikka olisivat kuinka kaukana, puhelimet on keksitty.

      • Oven.takana
        hmp.f kirjoitti:

        Syy miksei omaiset ole valittanut voi olla sellainenkin, että pelkäävät palvelun tai kohtelun huonontuvan.

        Silti minusta ei voi vierittää syytä ainakaan kokonaan hoitohenkilökuntaan. Niin kauan kuin omaisia on, hekin ovat vastuussa. Vaikka olisivat kuinka kaukana, puhelimet on keksitty.

        On ihminen raadollinen, jos huonontaa potilaan hoidon entisestään, jos hoidosta valitetaan!
        Millaisia ihmisiä sinne on oikein pestattu?
        Valitushan ei olisi edes potilaan vaan omaisten. Ja jos ihminen jätetään vaille ruokaa, eikä jokapäiväistä käyntiäkään järjestetä viikonlopuksi, niin valittaa pitää. Maksut maksetaan kuitenkin kaikesta mistä on sovittu. Kyllä on oikeus vahtia ja vaatia, että rahalla saa vastineen.
        Poliisille valitetaan vähemmästäkin. Tämä jos mikä on poliisiasia ja heitteillejättö.

        Tähän asti on osoittautunut, että lapsien hätää ei uskota ja olosuhteita valvota, nyt huomamme, että myös vanhat ovat kakkosluokan kansalaisia.

        Eihän se mitään, niin kauan kuin mummon eläke riittää.

      • Voihan sille omalle vanhukselle soittaa vaikka päivittäin ja kysyä et mitä olet tänään syönyt ja muutoinkin miten on päivä sujunut.

      • Oven.takana kirjoitti:

        On ihminen raadollinen, jos huonontaa potilaan hoidon entisestään, jos hoidosta valitetaan!
        Millaisia ihmisiä sinne on oikein pestattu?
        Valitushan ei olisi edes potilaan vaan omaisten. Ja jos ihminen jätetään vaille ruokaa, eikä jokapäiväistä käyntiäkään järjestetä viikonlopuksi, niin valittaa pitää. Maksut maksetaan kuitenkin kaikesta mistä on sovittu. Kyllä on oikeus vahtia ja vaatia, että rahalla saa vastineen.
        Poliisille valitetaan vähemmästäkin. Tämä jos mikä on poliisiasia ja heitteillejättö.

        Tähän asti on osoittautunut, että lapsien hätää ei uskota ja olosuhteita valvota, nyt huomamme, että myös vanhat ovat kakkosluokan kansalaisia.

        Eihän se mitään, niin kauan kuin mummon eläke riittää.

        Ihmiset reagoi niin eri tavalla kritiikkiin, toiset tulee kostonhimoisiksi, toiset ottaa sen rakentavasti. Mun mielestä se kostamisen periaate on vaan lisääntynyt.

        Rakentavana palautteena kehu taitaa olla se millä saa eniten aikaiseksi.

    • tööttt

      Minäkin vastustan tota ihmisten leimaamista loisiksi, kasveiksi, hulluiksi, tolloiksi,
      - on totta että kaikkien ihmisten kanssa ei pärjää eikä tule toimeen ongelmien moninaisuuden vuoksi, muttei se oikeuta ketään solvaamaan toisia.
      Osa ihmisistä pitää ittiään niin hienoina, että jos saman kadun varressa esm on vaaitimattomia vailla luksusta ja ylellisyyshienouksia vailla olevia immeisten koteja,
      heti ruvetaan nimittelemään ja sipisemään "alueen muuttumisesta Slummiksi" -
      - törtöimmät kaupunkikultteja ihannoivat tulee kurvailemaan kaaroillaan alueelle
      ja jos enempkin sekamelskaa alueella - keiden havainnoissa ja tajunnantasossa, aistitoiminnoissa eniten vikaa, alueella asujien vai vierailijoiden - kysyn vaan.
      On totta myös että iäkkäisiin ihmisiin kohdistuu paljon moitteita, painostusta, väkivaltaakin - törkytemppujakaan ei kuvioista puutu - ensisijaisesti keiden eduista
      tai systeemeiden heikkouksia tässäkin keskustelussa puidaan?

    • reppuriika

      Mutta kun ne vanhukset eivät kaikki laitoksiinkaan mahdu ja ei herkkua ole laitoksissakaan virua jos ihminen vähänkin pärjää kodissaan. Ainakin itse haluaisin asua vielä kodissani jos nälkä ohjaisi jääkaapille, osaisin käydä WC:ssä ja pystyisin vielä jopa soittamaan jollekin.
      Laitoksissa kyllä ruokitaan, pestään, mutta onko se elämää sekoilla ja hourailla toisten kuka milläkin tavalla hourailevan parissa. Vasta sunnuntaina kävin ystäväni kanssa katsomassa hänen omaista.
      Ainakin itse toivon voivani elää mahdollisimman pitkään kodissani.

      • palvelukotiinvanhus

        ikävä asia tää on ,mutta kyllähän sitä kuuluu vanhuksella olla vararuokia myös jääkaapissa. eli viikonlopuksi tuodaan vaikka viikon ruuat, sellaisia jossa päivämäärät riittävät viikoksi. näin itse ratkaisisin tämän ruokapulman. toinen asia, onko vanhus muuten enää yksinasuvassa kunnossa. jos ei pysty soittamaan tai ulkoilemaan. kyllä omaiset ovat vastuussa hänestä muutenkin. muistisairaat pääsevät hyvin palvelukoteihin ja siellä ongelmaa ei ole. täytyy vaan olla pää kylmänä omaisilla ,vaikka vanhus vastustaa sinne menemistä, ja hakea paikkaa. loppupeleissä parasta vanhuksille ja omaisille, kun asuvat noin kaukana.

      • palvelukotiinvanhus kirjoitti:

        Jos vanhusta ei ole saatettu holhouksen alle, ei häntä vängällä voi mihinkään viedä.

      • siilimuori4 kirjoitti:

        Jos vanhusta ei ole saatettu holhouksen alle, ei häntä vängällä voi mihinkään viedä.

        Voihan pakkohoito-paperilla viedä. Mikähän se lomake nyt olikaan nimeltään, ai kun ihanaa kun olen unohtanut sen ;)

      • hmp.f kirjoitti:

        Voihan pakkohoito-paperilla viedä. Mikähän se lomake nyt olikaan nimeltään, ai kun ihanaa kun olen unohtanut sen ;)

        Oliko se M1. Sitäkään luojan kiitos ei voida käyttää täysin mielivaltaisesti.

    • ent.siivoojaparka

      Vähänkin kummallinen muistisairas, kun osaa ihan luotettavasti sanoa, että ketään ei ole käynyt viikkoon hänen luonaan, mutta ei osaa pikanumerolla soittaa rämpäyttää omaisilleen, että on nälkä.
      Toisaalta taas oikea muistisairas saattaa vetäistä viikon ruuat parissa päivässä, kun ei muista just äsken jo syöneensä.

      • Näissä lööppien jutuissa ei aina kaikki ole ihan niin kuin näyttää. Jotain jää pois ja jotain ilmestyy.

      • ent.siivoojaparka
        siilimuori4 kirjoitti:

        Näissä lööppien jutuissa ei aina kaikki ole ihan niin kuin näyttää. Jotain jää pois ja jotain ilmestyy.

        Niinhän se on; "onko se totta vai lukiko se jossain iltalehdessä?"

    • mimmimum-..mi

      Pohdin tuota muistisairautta....je sen alkamista....että kuinka nopeasti sen huomaa itse....vai huomaako sen aina ensin toinen....Kohtasin tässä minua muutaman vuoden vanhemman ihmisen jonka kanssa keskustellut aina muutaman sanan nähtyämme...Nyt huomasin muutoksen hänessä...."luulotautinen"....vai vainoharhaksiko pitää sanoa....häneltä katoaa tavaroita....jääkaapista oli viety kaksi piimäpurkkia ja vaihdettu maitoon....lohi oli viety parvekkeelta ....sukkapakkauksista oli viety joka toinen laatikko.....ym. kaikki sinäaikana kun hän lähtee kotoa kaupassa käymään....vaikka kenelläkään ei ole avainta.

      • jakolasku

        Muistisairaus on alkanut, nopeasti muistihoitajan pakeille testiin. Seuraavaksi kallokuvaukseen siitä selviää mitenkä sairaus on edennyt. Lääkitys aloitetaan heti. Lääkitys hidastaa sairauden etenemistä.

        Kaikkea n muistisairauksiin ei ole lääkitystä.

      • mimmimum-..mi
        siilimuori4 kirjoitti:

        Kaikkea n muistisairauksiin ei ole lääkitystä.

        Niin....enkä minä voi puuttuakaan siihen asiaan....en tunne häntä sen paremmin kuin hyvänpäivän tuttuja.....en tiedä sukunimeään ...en osoitettaan....se vaan jäi mieleeni kummittelemaan että huomaako hänen läheisensä....jos nyt niitä edes on.

      • jakolasku
        siilimuori4 kirjoitti:

        Kaikkea n muistisairauksiin ei ole lääkitystä.

        Kerro minkälaisiin ei lääkkeet pure? Minä en tiedä.

      • jakolasku kirjoitti:

        Kerro minkälaisiin ei lääkkeet pure? Minä en tiedä.

        Vaskulaarisiin eli verisuoniperäisiin.

      • jakolasku

        Kiitos vastauksesta siilimuori.

      • jakolasku kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta siilimuori.

        Hän on hyvä vaan.

    • vhimsf

      Olisko silläkin asialla jotain tekemistä yhteiskunnassa toimivien erisuuntaisten tavoitteiden kanssa tai iäkkään potilaan fyysisessä kunnossa tapahtuvien vaihteluiden kanssa - eilen naapurin mummu kävi pyytämässä apua minulta, liikkuu tasapainovaikeuksien vuoksi rollaattorin avulla. Yksin silläkin hetkellä - hankittu uusi puhelin, kytkin laturin verkkovirtaan, koska puhelimen akku näytti tyhjentyneen eikä toiminut. Ohjekirjaa laitteen käyttöön ei ollut - toisaalta myös näkövammaisten arjesta selviytyminen hankalaa, koska toispuolinen näkökyky vaikuttaa myös tasapainoaistiin vaikkei sitä kukaan usko, useinmiten ihmiset vaan nimttelee juoppoluusereiksi sydänpotilaitakin joilla on lepatusta, rytmihäiriöitä tai flimmerikohtauksia välillä äkkiseltään.
      Yhteiskunnan tavoitteita erisuuntauksissaan vanhusten asuntoja tsekatessaan myyntituotteiksi voisi olla noi nuorten harrastamat kimppakivakämpät, edes ei vanhuksilta kysytä mitään, tehdä sopimuksia tai kauppojakaan - kun mummukoille vaan ilmoitetaan että kuulepa vanha akka, sun kotis ja tavaras on meidän, painu pellolle kämpästäs ja jos ees kyselet omaisuutes perään, pääset äkisti hengestääss. plää plää... Missähän se pahin örvellysvika silloinkin lienee?

    • Tänään kävin kahden mustisairaan luona palvelutalossa.
      He puhuvat ihan järkevästi, toinenkin sanoi että kun menet ovesta ulos hän unohtaa että olet käynyt. Lähimuisti on mennyttä, lapsuus ja nuoruus on kirkkaampina mielessä.
      Toisella oli muisti vielä enemmän mennyt, ei muistanut onko syönyt vaikka juuri tuli syömästä, jos kysyi jotain unohtui kysymys jo ennenkuin sen ehti sanoa loppuun. Silti tämäkin puhui ihan viisaita, sanoi että on sopeuduttava vanhenemiseen kun ikää tulee, hänkin muisti vanhoja asioita.
      Nämä eivät ole mitään harmaata joukkoa, jokainen on erilainen tapaus.

    • unohdettu-vanhus-

      Juuu, huolissaan olen jo omasta hyvinvoinnistani, olen moni sairas syd,vajaatominnasta kärsivä 78 v ,
      jälkeläiset ei osaa olla ollenkaa vielä huolissaan kuinka voin tai tarvinko apua esm. kodinhoitoon tai muutenkaan,
      voimat hiipuu vääjäämättä,
      jaksan kyllä autolla hurauttaa harrastusten pariin ja kaupassa käyntiin,
      mutta fyysinen työ on jo liian raskasta syd,vajaa toiminnan vuoksi,
      enään puuttuu vaan että muisti alkaa heittää ,
      osittain se joskus hitääki
      onneksi vielä palutuu osittain että muista lääkkeet ostaa apteekista ja ottaa ajallaan, aina ei ajallaan kuitenkaa muista saataa olla tunteja viiveellä,
      vielä olen hengissä,
      joskus vain mietin että henki voi lähteä yöllä nukkuissa, kun rintakipua joskus esiintyy,
      se vaan mietityttää milloin jälkeläiset huomaisivat että meikä on liian hiljaa, eikä enää saakaa yhteyttä, nooooh, se on sen ajan murhe,
      haluisin että minuun pidettäisiisn päivittäin tiiviimmin yhteyttä
      olisi turvalisempi olo yksin kotona,
      eikä mahdollisen kuoleman sattuessa jäisi kukausi tolokulla mätänemään sänkyyn tai kylpyhuoneeseen
      ennekuin ne alkaisi kaipaamaan, että kuinkahan se meidän oma vanhus voikaan,
      tämmöstä se on nykyään
      kun jälkeläiset pitää omaistaan vielä pirteänä
      vaikka voimat todellisuudessa on jo hiipumassa ,
      jaksaminen on nykyään jo kortilla, jalat pettää jo pahasti,

    • jakolasku

      Etkö voisi vakavasti keskustella sukulaistesi kanssa? Vointisi turvaaminen on tärkeä asia.

      • kuinka-sen-sanoisin

        " jakolasku "

        jostain syystä komunikointi on hankalaa,
        jostain syystä ne ei suostu aikuistumaan ihmisenä,
        he edelleen pitää minua kaikkivoipana, itseellisenä, jaksavana,
        tietenki olen itseellinen,
        mutta otan varmasti apua vastaan jos he ymmärtää sitä tarjota,
        taitaa olla turhatoivo odottaa että he huomaavat minun tarvitesevan tukea ja apua jo monissaki asioissa,
        itse aikoinaan aikiuistuin paljon nuorempana jo
        ymmärtämään vanhempien avun tarpeen,
        omat jälkeläiset ovat kymmen vuotta vanhempia siihen verrattuna, eivätkä vieläkää hoksaa että olen vanha ja uupunu,
        lääkäriin kontrollitarkastukseen pitäisi mennä,
        jos yksin menen saanko hoitoja,
        se onki suurempi kysymys,

      • jakolasku

        Mikset saisi hoitoja, ota joku luottohenkilö mukaan joka puollustaa sua jos tarve on.

    • k-kk

      Minä se kävin tänään kattelemassa kopiokonetta sellasta kotiverkkoon liitettävää.
      Nuori kirkassilmäinen poika tuli tarjoomaan apuaan .
      Loihe lausumaan et täällä koneen takaosassa on tällainen kolo minne laitetaan puhtaat paperit ,sit se työnsi sormensa koneen etupuolel alaosassa olevaan aukkoon ,valmiit kopiot tulevat kuulemma sielt ulos.
      menin aivan sanattomaksi ,tairan vaikuttaa ittekin melkosen sekavalle ja avuntarpees olevalle .

      • mun juttu

      • mimmimum-..mi
        koti-kiusattu kirjoitti:

        mun juttu

        Jos hän oli lukenut jutun .. jossa toimistoapulainen kulki pomon antamien papereiden kanssa ja etsi sopivaa konetta.....kysyi sitten eräältä ..miten tämä toimii....laitat vaan paperit tuosta aukosta sisään...... hups...mutta miten tämä silppu kopioidaan pomolle vietäväksi....

      • ent.siivoojaparka

        Eikö tulekin hassu tunne sellaisesta. Tekee mieli kysyä, että oletko ihan tosissasi vai pelleiletkö.

        Yhteen itsevalinta-apteekkiin menin ostamaan hydrokortisoonisalvaa, mitä olen käyttänyt kymmeniä vuosia milloin mihinkin kutinaan ja pitänyt aina varalla kotona. Heti sisään astuessani riensi nuori innokas myyjä kysymään, mitä olen vailla. Kun kerroin, niin halusi tietää mihin vaivaan. Mitä se hänelle kuului?
        Sain kun sainkin napattua hyllystä sen tuupin kuin varkain ja menin kassalle. Odottelin hänen lyövän hinnan kassaan, mutta ei, hän alkoi hyvin selvällä ja kuuluvalla äänellä (niinkuin huonokuuloiselle vanhukselle ainakin) selostamaan minulle sen ominaisuuksia ja kuinka sitä käytetään. Ja se luento kesti ja kesti ja kesti vaikka kerroin hänelle, ettei ole minun ensimmäinen tuupini sitä lajia.

        Vihdoin, kun päästiin niin pitkälle, että sain maksaa sen, niin vielä ulko-ovelle hän huusi perääni, että muista pestä kädet sen käytön jälkeen. Silloin tuli jo ihan herpaantunut olo.

    • nhhomd

      Useimmilla vanhoissa lukoissa taloissa ja autoissakin on sarja-avaimia,
      ei mun mielestä ole kui pari vuotta aikaa ku joku kunnan turvapalvelufirmaksi esittäytynyt kohtelias nuoriherra kulki vahamöykky kädessään ja siihen piti omalla avaimella painaa jäljennös - sanoin että kiitostapa kiitosta - taisivatko sitten kumminkin olla samansortin yrittäjähenkisiä kui aiempina vuosina kunnan tankinpesupalveluksi ilmoittautuneet - pumppasivat öljytankin tyhjäksi omaan säiliöönsä ja kurauttivat kiiruusti teille tietämättömille.
      Oikesti kaii useilla vanhuksilla on pitkä elämänkokemus jokasortinyrittäjistäkin
      - ainoaksi murheenkryyniksi sitten on varmaan muodostunut kui pärjää omien ongelmiensa kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe