HYVÄ KESKUSTELU

Pilmari

on sellaista jossa mukana olevat osanottajat pyrkivät pääsemään "perimmäisten kysymysten äärelle" /Arnkill, Sirenius, Eskola/1962?
Tuon kirjeenvaihdon saimme lukeaksemme ja keskustella heti tuoreeltaan
ja rakentua nuorten piirissä.

86

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kopsaaja

      Perimmäisten kysymysten äärellä on minusta edelleen hyvin antoisa näihin palstakeskusteluihinkin lähdeteoksena.
      Kovakantinen, 219 sivua, 1962, 7.painos

      hyväkuntoinen

      Tähän kirjaan on koottu ylimetsänhoitaja Rolf Arnkilin, teol. tri Sigfrid Sireniuksen ja prof. Pentti Eskolan välinen kirjeenvaihto, jota on käyty Arnkilin sairauden aikana. Kirjoittajat käsittelevät kirjeissään ihmisen perimmäisiä kysymyksiä, kristinuskon asemaa nykyisenä teollistumisen ja maallistumisen aikana sekä muita päivänpolttavia ongelmia.

      Lisäksi kirjassa on kolme ylimetsänhoitaja Arnkilin samoja asioita käsittelevää artikkelia

    • vaalierkki

      Olivatko siellä syyttely, haukkiminen ja toisten aliarvioiminen otettu myönteisessä mielessä keskustelemisen lähtökohdiksi? Jos eivät, voisitko tarkistella omien keskustelualoitteitesi heikkouksia.

      • vaali.pil

        DOKUMENTTEJA
        olen aina kaivannut ja palautetta mielellään meilaten ettemme häiritse varsinaisia keskusteluja. Siis; kerro ketä, missä ja milloin olen aliarvioinut kielteisesti ilman perusteita.
        - Asiat riitelee; eivät miehet!

      • kopsanteri

      • vaalimerkki

        Vaalierkki
        on yksi höppänä pilaamassa hyviä keskusteluja alvariinsa...

      • henkilökohtaisuus

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

      • häjypoika.ex

        Onko PASKAJUTTU teistä hyvä keskustelun aloituspuheenvuoro?

      • lirahtiko

        HOMEONGELMAT
        ovat melko yleisiä uusissakin taloissa jo kymmen vuoden jälkeen.
        Asun itse tällaisessa ja vesivahinkojakin on korjailtu useissa asunnoissa.

      • SUU.TOISTA.SYLTÄ
        henkilökohtaisuus kirjoitti:

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

        Rouva.suorasuu
        voisi laittaa höpinänsä asianomaiselle suoraan meilinä tai muuten tuntemillaan yhteystiedoilla. Keskusteluihin ei kuulune herjan heittäminen vuosikausia
        puskista huudellen kohdetta tarkasti ilmoittamatta ja kertomatta MITÄ, MISSÄ JA MILLOIN???

      • eko.roskis

        SUORA PUHE
        ei aina ole keskusteluissa halutuinta kun ei miellytä omaa ekoa.

      • pirtti.hirmunen

        SUORAPUHEISUUS
        ei liene kovin suosittua näillä sivustioilla kun dokumenttia kaivataan.

      • maaliverkki

        Vaalierkki
        on ruunen kanssa kyvyttömin hyvään keskusteluun,
        eivät edes itse avaa.

      • henkilökohtaisuus kirjoitti:

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

        Kai Lindroos/ruuneperi/ruuneman.co
        on kirjoittanut täysin asiattomiaviestejä jo sheriffinäkin 26.6.2000 rekatusta
        pilmari-nikistä eikä kukaan koskaan ole osoittanut ainoatakaan esitettyä tietoa jota olisi tarvinnut perättömänäpoistaa vaikka yhteystiedo ovat olleet julkiset alusta alkaen kuten nytkin käyttämälläni nikillä.

      • tumma.luumu

        POMOLOGI
        olin jo yli 50 vuotta sitten kun vartoin Robusta5 perusrunkoon jaloversoja mm. Valkeakuulas,Melba, Lepaan liereä Kanelit ym. olivat tuolloin suosittuja

      • vaalimerkki

        Miten vaalierkki ymmärtää hyvän keskustelun periaatteet omissa puheenvuoroissaan?

      • perussuomalaista
        lirahtiko kirjoitti:

        HOMEONGELMAT
        ovat melko yleisiä uusissakin taloissa jo kymmen vuoden jälkeen.
        Asun itse tällaisessa ja vesivahinkojakin on korjailtu useissa asunnoissa.

        Uudehkoissa taloissa on jo havaittavissa homeongelmia.
        Vesivahinkojakin yllättävän paljon on tullut. Vanhoissa taloissa ei juuri ellei niitä ole "peruskorjattu!".

      • lait.on
        vaali.pil kirjoitti:

        DOKUMENTTEJA
        olen aina kaivannut ja palautetta mielellään meilaten ettemme häiritse varsinaisia keskusteluja. Siis; kerro ketä, missä ja milloin olen aliarvioinut kielteisesti ilman perusteita.
        - Asiat riitelee; eivät miehet!

        USA
        hyäksyi Obaman terveydenhoitolain äänin 220-211
        vaikka monet pelkäsivät yhden lain kaatavan koko valtakunnan.
        http://areena.yle.fi/tv/suorat/yle-tv1#autoplay=true

      • tajut.on
        vaali.pil kirjoitti:

        DOKUMENTTEJA
        olen aina kaivannut ja palautetta mielellään meilaten ettemme häiritse varsinaisia keskusteluja. Siis; kerro ketä, missä ja milloin olen aliarvioinut kielteisesti ilman perusteita.
        - Asiat riitelee; eivät miehet!

        sitähän ruunankummi ei tajua

      • paras.hyvää
        pirtti.hirmunen kirjoitti:

        SUORAPUHEISUUS
        ei liene kovin suosittua näillä sivustioilla kun dokumenttia kaivataan.

        Joko on alkanut hyvä keskustelu jossa ollaan mukana?

      • mieli.pide

        Mukaan hyvään keskusteluun sopii tulla mukaan hyvillä asiallisill mielipiteillä!

      • gummi.flikkako

        Gummisetää tässä jo kaipailtiinkin.
        Onko vaalimerkillä kumit ehyet?

      • sisuskumitta
        lirahtiko kirjoitti:

        HOMEONGELMAT
        ovat melko yleisiä uusissakin taloissa jo kymmen vuoden jälkeen.
        Asun itse tällaisessa ja vesivahinkojakin on korjailtu useissa asunnoissa.

        Lirauttajille tiedoksi, että vaippa voisi auttaa aluksi.
        Kumia ei tarvita.

      • vali.merkki
        vaali.pil kirjoitti:

        DOKUMENTTEJA
        olen aina kaivannut ja palautetta mielellään meilaten ettemme häiritse varsinaisia keskusteluja. Siis; kerro ketä, missä ja milloin olen aliarvioinut kielteisesti ilman perusteita.
        - Asiat riitelee; eivät miehet!

        Ruuneperin kanssa kilvoittelee vaalierkki palstan surkeimman höperehtijän tittelistä?!

      • henk.koht
        henkilökohtaisuus kirjoitti:

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

        Henkiöön kohdistuva arvostelu on parhaimmillaan kun se käydään kahden kesken.

      • molemmat-mielisairaita
        henk.koht kirjoitti:

        Henkiöön kohdistuva arvostelu on parhaimmillaan kun se käydään kahden kesken.

        "Henkiöön kohdistuva arvostelu on parhaimmillaan kun se käydään kahden kesken" .

        Niin, niin, mutta ei täällä yleisellä palstalla vuosikausia jatkuvaa sanasotaa..

        Jotenkin voisin ymmärtää, kuten sanotaan, että naiset tappelevat, mutta nyt on kaksi urosta ja kumpikaan ei anna periksi ja mikä huvittavinta, jonkun edesmenneen naisen sanomisista!!

        Voiko enää alemmas alentua tuollaiset miehet riitoineen?

      • tutkiskellen
        maaliverkki kirjoitti:

        Vaalierkki
        on ruunen kanssa kyvyttömin hyvään keskusteluun,
        eivät edes itse avaa.

        ILTAMYÖHÄLLÄ
        oli Kai laittanut taas avauksen johon aamusella joku simppeli vastasi että vastauksia vaan puuttuu, Näinhän asia on ollut jo yli 15 vuotta eli ei koskaan
        muuta kuin asiattomuuksilla palstalla jatkanut.
        Yhteystietoni ovat olleet julkiset heti aD MM.

      • pusuhuulinen
        pirtti.hirmunen kirjoitti:

        SUORAPUHEISUUS
        ei liene kovin suosittua näillä sivustioilla kun dokumenttia kaivataan.

        Rouva suorasuu voisi laittaa suoran kutsun vaikka pullopostissa tulemaan.

      • home.korva
        lirahtiko kirjoitti:

        HOMEONGELMAT
        ovat melko yleisiä uusissakin taloissa jo kymmen vuoden jälkeen.
        Asun itse tällaisessa ja vesivahinkojakin on korjailtu useissa asunnoissa.

        Homeongelmat vasta nyt Kain tiedossa. Muistan ainakin 1960-luvun lopulla
        useittan maalaistalojenkin hirsien saaneen muovin päälleen.
        Nytkin kerrostaloissa home valtaa jopa <vuosikymmenessä.

      • kop.santeri
        tutkiskellen kirjoitti:

        ILTAMYÖHÄLLÄ
        oli Kai laittanut taas avauksen johon aamusella joku simppeli vastasi että vastauksia vaan puuttuu, Näinhän asia on ollut jo yli 15 vuotta eli ei koskaan
        muuta kuin asiattomuuksilla palstalla jatkanut.
        Yhteystietoni ovat olleet julkiset heti aD MM.

        Ruune
        höperehti juuri näin?
        ruunep
        18.9.2016 13:39
        Voisitko olla eri mieltä moittimatta?

      • suorapuheinen
        eko.roskis kirjoitti:

        SUORA PUHE
        ei aina ole keskusteluissa halutuinta kun ei miellytä omaa ekoa.

        Sano se suoraan suomeksi!

      • tollottajalle
        henkilökohtaisuus kirjoitti:

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

        Keskustelijan tolloksi nimittely osoittaa huonoa käytöstä kun puheenvuorot ovat esittäjällä asiallisia.

      • paska.kuski
        häjypoika.ex kirjoitti:

        Onko PASKAJUTTU teistä hyvä keskustelun aloituspuheenvuoro?

        Paskakuskit ovat todellisia ympäristönsuojelijoita joita vihreitten tulisi kosia mukaansa.

      • sylikummi
        gummi.flikkako kirjoitti:

        Gummisetää tässä jo kaipailtiinkin.
        Onko vaalimerkillä kumit ehyet?

        Kummisetä
        on -tädin kanssakastetilaisuuden todistajat ja sylikummi läheisin.

      • paali.erkki

      • ruunaamatoon

        Heko, heko!!
        Pienillä padoillakin on korvat!!

      • suolat.on
        mieli.pide kirjoitti:

        Mukaan hyvään keskusteluun sopii tulla mukaan hyvillä asiallisill mielipiteillä!

        Erilaiset mielipiteet asioista ovat hyvän keskustelun suola.

      • liereä
        tumma.luumu kirjoitti:

        POMOLOGI
        olin jo yli 50 vuotta sitten kun vartoin Robusta5 perusrunkoon jaloversoja mm. Valkeakuulas,Melba, Lepaan liereä Kanelit ym. olivat tuolloin suosittuja

        Omenoita on nyt tullut runsaasti jopa yli oman tarpeen.
        mikä lie päivän hinta tarhurilla?

      • eelivärkki
        henk.koht kirjoitti:

        Henkiöön kohdistuva arvostelu on parhaimmillaan kun se käydään kahden kesken.

        Se tapahtuu siis sinun postilaatikossasi kahden kesken.

      • kahut
        henk.koht kirjoitti:

        Henkiöön kohdistuva arvostelu on parhaimmillaan kun se käydään kahden kesken.

        Palstakeskusteluissa asiat riitelee ja henkilökohtaiset kaunat kahden kesken muualla.

      • kummin.sylissä
        sylikummi kirjoitti:

        Kummisetä
        on -tädin kanssakastetilaisuuden todistajat ja sylikummi läheisin.

        SYLIKUMMI
        saa kastetilaisuudessa ottaa kastettavan vauvan syliinsä.
        Tämä on kunniatehtävä ja siitä tuo nimitys juontaa.
        Muistatko oman sylikummiisi?

      • dokumentoikaa
        henkilökohtaisuus kirjoitti:

        Hyvään keskusteluun ei kuulu asiaton syyttely vaikka epäkohtia tuleekin tuoda
        esiin välttäen henkilökohtaisuuksia.

        Ruunemanni
        tuo jatkuvasti keskusteluun perustelemattomia ja asiattomia viestejä
        väittäen Pilmarin vain valehtelevan osoittamatta ainoatakaan dokumenttia.

      • perustelut

        Ei koskaan ruune ole perustellut väitteitään.

      • homekorva
        home.korva kirjoitti:

        Homeongelmat vasta nyt Kain tiedossa. Muistan ainakin 1960-luvun lopulla
        useittan maalaistalojenkin hirsien saaneen muovin päälleen.
        Nytkin kerrostaloissa home valtaa jopa <vuosikymmenessä.

        Poistuiko home omista korvistasi?

    • Mummo.kananen

      Tätä palstaa ei ollut vielä 1962. Olisi mukavaa saada ajan henken sopiva opas,
      Tälle palstalle pesiytyneet eivät paljonkaan kostuisi näiden herrojen keskustelutyylistä.

      • niinkuttelijat

        NIINKUTTELUA
        on nytkin TV-keskustelussa ja tämä on yleistynyt nuorten ja ikääntyneittenkin puhekieleen eikä tunnu kuuluvan hyvään keskusteluun.

    • Kat.leija

      prof. Antti Eskolan nimi tuo mieleen tunnetun ajattelijan, opettajan ja kirjailijan. Epäilen että palstalaisilla olisi tarmoa aloittaa syvääluotaavia keskusteluja tuon tunnetun miehen ajatuksista. Ovathan hänen teoksensa kirjastoista lainattavissa. Minulle ainakin se riittää.Olen kuullut että hän vanhemmalla iällä on ollut kovasti kiinnostunut uskonasioista ollen samalla vasemmistolainen ja sosiologi.
      https://www.ulapland.fi/news/Kasvo-Antti-Eskola-uskoo-Jumalaan,-sosiologiaan-ja-vasemmistoon/32uy0xdl/12333a6b-5df4-487c-81dc-e0cd862567f4

      • vaali.pil

      • aloita-sinä

        Voi olla tarmoa aloittaa, jos olisi tiedossa asiallista osallistumista. Mikset itse aloita jos asia kiinnostaa ? Kai täällä muitakin fixuja on sinun lisäksesi.

      • häjypoika.ex

        Ihmisestä on kysymys edelleen. Luen mielelläni vanhoja klassikkoja.
        Tänään tulee myös TV:ssa toinen osa Leo Tolstoin Sota ja rauha. Usein elokuva tuo uusia ulottuvuuksia luettuun.

      • tv-tuttu

        Antti Eskola mieluisa keskustelija - luennoitsija.

      • kiere.korkkinen
        aloita-sinä kirjoitti:

        Voi olla tarmoa aloittaa, jos olisi tiedossa asiallista osallistumista. Mikset itse aloita jos asia kiinnostaa ? Kai täällä muitakin fixuja on sinun lisäksesi.

        Avaajat ovat tarpeen keskusteluissa, kokouksissa ja tietysti Kossupullon kierrekorkkia väännettäessä.

    • vaalierkki

      Ensinnäkin tämä palsta on tarkoitettu aivan tavallisille taviksille, täällä karsatetaan aivan varmasti perimmäisiä kysymyksiä pohtivaa kynttilää. Allers on ystävällisesti (tosin mainosrahan turvin) järjestänyt myös asian pohdiskelijoille omat palstansa, löydät sellaisen varmasti tuolta valikosta.

      • vaalipil

        Vaalierkille!!
        Miksi et keskustele kaltaistesi kanssa tuolla nyt tunnetulla nikilläsi.
        Keskustelupuheenvuorosi eivät ole tässäkään rakentavia.
        Oletko aloittanut ainoatakaan hyvää keskustelua "taviksien" kanssa?

      • vaalierkki
        vaalipil kirjoitti:

        Olen huono keskustelija, mutta joskus katson asialliseksi kommentoida aloituksia. jotka voisivat alkaa vaikka: Rakkaat lapset, kertokaahan nyt, mitä tänään oli ruokana , pidittekö siitä? Tai sitten: olen tavannut sen ja sen kuuluisan henkilön.

      • Miksei vaalierkki aloita hyvää keskustelua mieliaiheestaan johon asialliset palstalaiset tulevat mielellään mukaan?

      • palo.vaara

        Hyvä avaus on puoli voittoa jopa pesiksessäkin tietää Virkiättäretkin!

      • parasta.keskustelua

        Mikä on paras keskustelu johon olette osallistuneet?

      • jouta.voinen
        vaalipil kirjoitti:

        Vaalierkille!!
        Miksi et keskustele kaltaistesi kanssa tuolla nyt tunnetulla nikilläsi.
        Keskustelupuheenvuorosi eivät ole tässäkään rakentavia.
        Oletko aloittanut ainoatakaan hyvää keskustelua "taviksien" kanssa?

        JOUTAVOISET
        eivät aloita hyviä keskusteluja, mutta työntävät nokkansa omaan paskaansa.

    • Tavuviiva

      No, ei ole huono ajatus kehittää keskustelun tasoa. Heterogeeninen joukkohan täällä kuluttaa aikaansa. En uskalla mennä väittämään, että taviksia. Onhan ihmisillä rooleja? Provosointi? Änkyrävaleväittelyä?Olen lukenut joitain vanhoja ketjuja huvikseni ja ollut surullinen siitä, että nimimerkkien takaa ihmiset ilkeilevät toisilleen. Miksi tarvitsee? Joku yrittää tehdä korjausliikkeen ns. yleiselle tasolle, mutta niin huonosti, että tarkoitusperä silti näkyy. Olisi todella ihanteellista, jos todella kirjoitettaisiin asioista ja vain asioista. Liian usein tulee työnnettyä se minä itse sinne, siis minäkin. Soosoo.
      Toivon aloitusketjun jatkuvan.

      • Kun hajupoika pitää itseään parhaana ja muut osaamattomina pöljinä ym. on mahdotonta keskustella

      • voisinä-ääliönkäki
        ruunep kirjoitti:

        Kun hajupoika pitää itseään parhaana ja muut osaamattomina pöljinä ym. on mahdotonta keskustella

        "Kun hajupoika pitää itseään parhaana ja muut osaamattomina pöljinä ym. on mahdotonta keskustella"???

        Mielestäni Hajupoika pitää sinua pilkkanaan ja sinä meitä toisia kirjoittajia pöljänä, koska miten selität sen, että jatkuvasti olet huomautelemassa keskustelun tasosta, kuinka ei osata kirjoittaa o i k e i n? Heti kohta lieventelet kirjoittamaasi, että kaikki saa kirjoittaa, mutta pian taas tulee ohjeet, että ei noin, ei, ei!

        Nyt olet todellakin näyttänyt "karvasi", kun et älyä, että sinua tässä eniten ärsytetään ja sinä ärsyynnyt. Ei ole turhaa sanottu, että Turkulaiset ovat "yks´niitisiä" ja juroja.

      • tutki.vainen

        PILKKA
        osuu usein omaan nilkkaan. Hajupoika ei ole koskaan syyllistynyt ivailuun
        kuten veljensä kukaan. Keskustelijain arvostelu käydään asiapohjalla etsien
        ongelmiin ratkaisuja keskustellen.

      • hajut.on
        ruunep kirjoitti:

        Kun hajupoika pitää itseään parhaana ja muut osaamattomina pöljinä ym. on mahdotonta keskustella

        Ruuneperi ei ole nähnyt hajua kuin omassa takapuolessaan.

    • aivot.riihessä

      Tavu-viiva
      jatkaa myös "puskista" moitteita jakaen.Hyvä keskustelu kaipaa erilaisia mielipiteitä
      jotka eivät ole minusta riidan haastamista. "Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi..."

      • Tavuviiva

        Aivot.riihessälle. En mielestäni kieltänyt eriäviä mielipiteitä. Ja jotain 1962 opusta en kyllä jaksaisi kahlailla ja 'ottaa opikseni'. Haluan elää tätä päivää ja napata siitä ne asiat.
        Ja mitä puska -väitteeseen tulee, niin näen varjosi viereisessä pöheikössä. Hmmmmm. Ja moitteet ovat aiheellisia, luepa ketjuja.. en ole onneksi ainut, joka näin tuumailee.
        Huumori on kivaa, mutta jos se aina kohdistuu ivana muihin, eikä kirjoittaja koskaan ilmaise itseironiaa tai omaa tilannekomiikkaa, tämä on ilkeyttä. Totista torvea tässä päräytän.

      • Tavuviiva kirjoitti:

        Kirjoitat kuin olisit pyhimys tms.. Palaa arkeen ja totuuteen!

      • tutkiskellen

        Ruune kirjoittaa multinikkelijästä kertomatta itse rekanneensa jopa enemmän nimimerkkejä ja keskustelemalla jopa nuorten palstoilla tietysti "puskiksena".

      • vala.patto

        Ruiunen höpinät rekatulla tai puskista eivät ole hyvää keskustelua kun laki
        saattaisi kertoa, että VALAPATTO hän on

      • valapattoko

        Väärä vala on pahinta mihin todistaessaan oikeudessa syyllstyy.
        Virkamiehet toimivat valan velvotteihin sioutuen!?

    • erakkoseniori

      Asiahan ei tietysti minulle kuulu,mutta kumpikahan on se vuosituhannen alun pata ja kumpi kattila? Lienevät ruosteen raiskaamia molempien säilät.

    • ikä.rajako

      Höperehtijät voisivat siirtyä jo tuonne 80 keskustlupalstalle, jonne ikäkin edellyttää.

      • kilta.co

        Ikääntyminen ei osoita juuri koskaan viisauden lisääntymistä ainakaan näillä forumeilla!

      • Rio.Para

        ikärajako
        Erittäin samaa mieltä.

    • saddamit

      IRAK
      on brittien ja jenkkien perustama valtio, jossa ei heimojen mielipidettä ees kysytty.
      Kohtalon ivaa on ensimmäisen kuninkaan itskari.
      Saddam kelpasi hyvin kun teki kuin USA käski, Jenkkilässäkään ei pidetty Buschin 21.3.2003 hyökkäystä sopivana. Saddamilla ei vöytynyt edes väitettyjä tuhoaseita

      • vaalierkki

        Saddamit:in kommentti on oiva oiva esimerkki keskustelujen pilaamisesta asiattomilla sivuhypyillä. Sillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen aiheen kanssa. Kun kommentoija käyttää kaiken lisäksi puolitotuuksia kokonaiskuvan hälventämiseksi on lopputulos lähinna propagandajulistuksen arvoinen.

      • Olen harvinaisesti samaa mieltä.

      • vaalimerkit
        xx9 kirjoitti:

        Olen harvinaisesti samaa mieltä.

        Missäon totuutenne jota en huomaa teksteistänne saati omista keskusteluistanne?

      • kop.santeri

        Dokumentteja kaipaan väittämienne rikkeiden tueksi.
        xx9 lienee tunnetumman rek. apunikki?
        Korjausesityksissä tulisi olla viite siihen keskustelupuheenvuoroon, jota asia koskee.

    • palava.totuus

      TOTUUS
      ei pala tulessakaan, mutta kaikki mitä totuuten lisätään vähentää sen arvoa.

    • laurin.viitaa
      • vaalierkki

        ehkä jonkin verran tasokkaampia ja vähemmän loukkaavia kuin eräiden kommentitja irtiotot tässäkin keskustelussa.

      • vaalimerkki

        Vaalierkki on sekakäyttäjä l
        ellei peräti laskisangolla koikkelehdi!

    • seka.meteli

      Sekakäyttäjiä lienee enemmän kuin arvaammekaan?!!

    • paappa.xx

      Hyvää keskustelua etsin 80 palstalta jonne odotan keskustelijoita.

    • tutkiskellen

      80 eivät ikäihmiset tunne löytävän sinne jutustelemaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe