Mikä on tämä Suomen Perhehoitopalvelut?

kunhanjostain

Tuollaisista yksityisistä paikoista yrittävät varmaan tukilapsia ja sijoitettavia saada sellaiset, joilta on lapset otettu pois.

Mistä yksityiset palvelut saavat tiedon, että jostain on otettu lapset pois. Eräässä kaikki aikuiset lapset osallistuivat äitinsä rinnalla kaltoin kohteluun.

Yrittävät puhdistaa mainettaan ja esittää ympäristössä, että ovat muka ihan hyvällä asialla. Teatteria kaikki. Rahaa ja mainetta haluavat, lapsista ja ihmisistä eivät oikeasti välitä.

6

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenelläonkaanvastuu

      Saako julkinen sosiaalitoimi tiedon, jos "sijaisperhe" yrittää ottaa lapsia tai vanhuksia yksityisen palveluntarjoajan kautta. Perhehoitokumppanit Suomessa ry. esimerkiksi ei aina ilmoita sijoittamistaan lapsille valvovalle kunnalle - ei siinäkään tapauksessa, jos sijaishuoltopaikassa on jo jonkun kunnan lapsia. Minusta tämä on outoa! Ensinnä 1) mistä yksityinen firma tietää, jos vaikka paikasta on otettu pois sijoitettuja lapsia aiemmin? 2) kestävätkö jo paikassa olevat sijoitetut esim. sodan keskeltä tulleen nuoren ongelmia tai sijaisvanhemman ja nuoruusikäisen tappeluja ja kaltoin kohtelun ääniä ja varkaaksi syyttämisiä yms.?

      • SelvyydenvuoksVaan

        "ei aina ilmoita sijoittamistaan lapsille valvovalle kunnalle"

        Pitäiskö olla, että "ei ilmoita [kunnalle] lapsien sijoittamisista" ?


      • lapsikärsiiiiii
        SelvyydenvuoksVaan kirjoitti:

        "ei aina ilmoita sijoittamistaan lapsille valvovalle kunnalle"

        Pitäiskö olla, että "ei ilmoita [kunnalle] lapsien sijoittamisista" ?

        Just juu. Toistan ja yritän käyttää parempaa suomea. Yksityiset lastensuojelufirmat/firmat eivät aina ilmoita niille kunnille, jotka 1) ovat valvontavastuussa (sijainti) tai 2) joista on jo sijoitettu lapsia sijaisperheeseen ja ko. lapset asuvat sijaisperheessä SIJOITTAESSAAN LAPSIA.

        Eräässä tapauksessa sijaisperheessä oli vuosikausia ollut monenlaisia vakavia ongelmia: lapsille oli tapahtunut pahoja asioita, lapsia eristettiin jne. Vaikutti siltä, että sijaisperhe oli ottanut lapsia vain rahan takia: lapsia tuli olla paljon. Ymmärsin, että kunta, josta läheinen lapsi oli ko. taloon sijoitettu, ei enää aikonut sijoittaa lapsia lainkaan sinne.

        Sijaisvanhempi oli tottunut päättämään itse asioista, sillä ilmeisesti kukaan ei halunnut hänen kanssaan tekemisiin. Yhteistyö oli kaikille äärimmäisen vaikeaa ja raskasta. Niinpä "nokkela" sijaisvanhempi käytti tilaisuutta hyväkseen - eli käytti hyväkseen firman leväperäistä toimintatapaa. En yllättyisi, jos kuulisin, että sijaisvanhempi oli itse aloitteellinen suhteessa firmaan.

        Toisaalta olen kiitollinen siitä, että firman toimintatapa, jota voisi kutsua vaikka "selän takana toimimiseksi", SAI VOIMAKKAAMMIN ESIIN VAKAVAN VÄKIVALLAN, jota sijaisperheessä esiintyi. Lapset pääsivät hyviin sijaisperheisiin ja elinympäristöihin. Valtettavasti yksi firman sijoittama lapsi näytti olleen talossa vielä pitkään.

        Tuli tunne, ettei näillä yksityisillä lastensuojelufirmoilla ole selvyyttä siitä, miten toimitaan, jos sijaisperheessä esiintyy väkivaltaa. Huvittaa, miten firmat mainostavat itseään, mutta kun on tosi kyseessä PESEVÄT NE KÄTÖSENSÄ. Silloin se onkin kunnan asia, ei heidän.

        Toivon eräänkin firman henkilökunnalle - erityisesti johtoportaalle itsehillintää kuuntelutaitoja, jos joku ilmoittaa havainneensa väkivaltaa.


    • nihhihhiii

      Valitettavasti: Show must go on... (Mercury)

      Sitä on vaikea myöntää, etten olekaan soveltuva puolustuskyvyttömien hoitajaksi. En sittenkään ole riittävän hyvä sijaisvanhempia.

    • firmatkehittykää

      Vanhempien kannattaa olla kuulolla, sillä jos lapsi sijoitetaan yksityisen firman kautta ja sijaisperheessä onkin kaltoinkohtelua, kukaan ei ota vastuuta. Siinä tilanteessa yksityinen firma pesee kätensä ja sanoo, että vastuu on sijoittajakunnalla. Kun kunnat ja kaupungit ovat ottaneet lapsensa pois, saattaa firman sijoittama lapsi olla kaltoin kohdeltavana sen jälkeen esimerkiksi 1½ vuotta. Firma ja sijoittajakunta pallottelevat vastuuta ja kuka kärsii? Se puolustuskyvytön lapsi.

      Kehotan lasten vanhempia olemaan erittäin valppaana, jos sijoitukseen on kunnan lisäksi sekaantunut vielä jokin firma.

      Firmoja kehotan kehittämään toimintaansa:

      - mikä on teidän vastuu, kun sijaisvanhempi onkin väkivaltainen?
      - ilmoittakaa aina valvovalle kunnalle sekä kunnalle, kenen sijoittamia lapsia talossa on, ennen kuin laitatte mihinkään lapsianne firmankautta. Eräänkin firman työntekijän mukaan on kunnan tehtävä kysyä heiltä. Hei Haloo, mistä ihmeestä kunta tietää, jos firma vaan laittaa "vaikeastisijoitettavan" taloon.
      - mistä tiedätte, etteivät muut talossa olevat lapset kärsi esim. siitä, kun sijaisvanhempi alkaa käyttää väkivaltaa entistä enemmän nuoruusikäisen tullessa taloon ja syyttää tätä varkaaksi. Se saattaa horjuttaa lapsen terveyttä ja lapsi voi pelätä.

      - firmojen ei tarvitse heti alkaa haukkua lasten vanhempia / sukulaisia, jos nämä soittavat ja kertovat huolistaan, näet sijaisperheessä saatta olla AIVAN AIKUISEN OIKEASTI väkivaltaa. (Vaikka te olette muka arvioineet. keskiluokkaiset mamman pojat ja tytöt eivät tunnista väkivallan ilmapiiriä samalla tavalla, kuin elämää nähneet ihmiset).

    • varokaaaaa

      Aikuisten kokemaan väkivaltaan puututaan napakasti, mutta lapset saavat virua vuosikausia väkivaltaisessa sijaishuollossa, eikä kaikki näytä MUKA edes tietävän, mitä pitäisi tehdä. Selvittelyvaiheessa ja sen jälkeenkin SIJAISVANHEMPI ja hänen jälkikasvunsa näyttää edelleen olevan pääroolissa ja pyörittämässä KOKO SIRKUSTA. Epäilen, että suunnittelevat taas puolustuskyvyttömien saamista - tavalla tai toisella - tehtävään sopimattomien entisten sijaisvanhempien haltuun.

      OLKAA VALPPAINA KAIKKI TOIMIJAT. Yhtykää kaikki viimein suojelemaan lapsia, vanhuksia, vammaisia, turvapaikanhakijoita ym. tehtävään sopimattomilta, väkivaltaan voimakkaasti taipuvaisilta ihmisiltä.

      Jos kyseessä olisivat biologiset vanhemmat, tapaamiset olisivat valvottuja tai vähimmillään tuettuja. Lyön vetoa, että entinen sijaisvanhempi tapaa edelleen lapsia täysin ilman tukea tai valvontaa.

      TUO PORUKKA OSAA HUIPUTTAA JA RAKENTAA MONENLAISIA ULKOISIA JA SISÄISIÄ KULISSEJA, joihin valitettavan moni menee lankaan kerta toisensa jälkeen.

      EHDOTAN LAPSILLE ennemmin laitosta, kuin huonolaatuista, väkivaltaista sijaisperhettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3193
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3026
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2295
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1992
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1805
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1592
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      102
      1302
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1218
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1205
    Aihe