Olisi kiva kuulla kokemuksia ja tuntoja niiltä, jotka olette olleet se lähtijä / "jättäjä" osapuoli avioliitoissanne, etenkin jos kyseessä pitkä liitto, ja erosta jo hiukan aikaa kulunut. Missä mallissa on elämä nyt? "Kannattiko"? Oletteko tyytyväisiä valintaanne, vai janottaako vanha suola? Tai palasitteko kuitenkin vielä ex:n kanssa yhteen, ja milloin ja miten?
Itselläni tilanne, jossa pitkän avioliiton jälkeen, mies 50-kriisissään lähti, ja tietty oli jo varmaan ennalta katsottuna nainen, tai ainakin heti sellainen ilmaantui. Ja oli sitten ihan hullaantuntunut siihen aikansa. Vaikka kaikki näimme, ettei jutulla varmaan tulevaisuutta ole. No, nyt kun aikaa on vähän enemmän jo kulunut, niin kuulen toisinaan yhteisten tuttavien kautta, että "vanha suola janottaisi", tai ainakaan ei enää ole tyytyväinen ratkaisuihinsa. Minullakin kuitenkin olisi vielä niitä lämpimiäkin tunteita ja meillä oli pääosin ihan hyvä liitto, mutta eroporsessi oli niin hirveä jne., että ainakin minusta tuntuu, että mitenkään aloitteellinen en ex:n suhteen jaksa olla. Tulkoon itse pyytämään anteeksi. Hänhän se lähtikin jne. Mutta on niin "tyhmänylpeä" mies, että ei varmaan saa kuitenkaan sitä aikaiseksi. Muille vain tilittää ja "kaipailee". Miten teillä muilla on nämä tilanteen menneet?
Avioliitostanne lähteneet mikä tilanne nyt
53
53
Vastaukset
- Jätetty_lähtijä
Rauhaiseloa,asioita järjestykseen.Ei janota vanha suola.
- Kaikenkokenut1
No sehän on hienoa, mutta olisi kiva jos vähän enemmän avaisit asiaa. Eli esim. kuinka kauan jo erosta, ja miksi se tuli eteen jne. Tietysti minun kirjoituksestani näkyy, että toivonkin vanhan suolan janottavan ja kaduttavan, mutta onhan tuo hieno tilanne jos kaikki on lutviutunut hyvin.
- katuminenharvinaista
Luulen että sun tuttavat ja ystävät vain yrittävät saada sut paremmalle mielelle kertomalla exän katumuksesta. En tunne ketään katuvaista näistä pitkistä liitoista lähtijöistä. Ja kun kyselytutkimuksissa on kysytty, niin harvat katuvat eroaan, vaan enemmän kadutaan sitä, että oltiin naimisissa väärän henkilön kanssa liian pitkään. Yhdessä tutkimusessa josta luin oli tutkittu amerikkalaisia 70 v. eläkeläisiä ja heistä moni katui nuoruudenrakkauden tai "sen oikean" jättämistä - siis sitä, jonka kanssa eivät olleet naimisissa. Aikamoista haihattelua sekin!
Koeta sinäkin mennä eteenpäin ja unohda exäsi. Mennyt on mennyttä. Niin kauan kuin hän ei tule oveasi raapimaan ja ilmaisemaan katumustaan, voit varmaankin ajatella, että ystäväsi vain koettivat piristää sinua. Vanha suola janottaa ei kuitenkaan toimisi, mihin ne ongelmat olisivat kuin taikaiskusta kadonneet. Lisäksi koko eroprosessi on luonut lisää haavoja.- Syvällä
Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee. Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin. Jos liitto olisi jatkunut, vastaukseni olisi toinen. Eli on aika oletettavaa, että jo eronneet sanovat noin, avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu. Tyypillistä ihmisen toimintaa.
- outoa.ajattelua
Syvällä kirjoitti:
Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee. Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin. Jos liitto olisi jatkunut, vastaukseni olisi toinen. Eli on aika oletettavaa, että jo eronneet sanovat noin, avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu. Tyypillistä ihmisen toimintaa.
Kukaan ei halua väkisin nähdä hyvää liittoa huonona, jotta saisi erota. Ei se eroaminen niin ihanaa ole.
- ymmärryspuuttuu
Itse ajattelet liian yksinkertaisesti. Ihmisluonteeseen kuuluu olla tyytyväinen nykyiseen, vaikka todellisuudessa vanhassa parisuhteessa olisi asiat voineet olla paljon paremmin, kuin haaveiden ja toiveiden varaan rakennetussa ohastussuhteessa, joka ei koskaan ole tukevien sukulaissuhteiden ja lasten tukemisen kannalta samanlainen. Ei myöskään pitkäikäisen parisuhteen välittäminen yhtä vastuullista.
- eriaaltopituudella
ymmärryspuuttuu kirjoitti:
Itse ajattelet liian yksinkertaisesti. Ihmisluonteeseen kuuluu olla tyytyväinen nykyiseen, vaikka todellisuudessa vanhassa parisuhteessa olisi asiat voineet olla paljon paremmin, kuin haaveiden ja toiveiden varaan rakennetussa ohastussuhteessa, joka ei koskaan ole tukevien sukulaissuhteiden ja lasten tukemisen kannalta samanlainen. Ei myöskään pitkäikäisen parisuhteen välittäminen yhtä vastuullista.
Entäs jos se onkin ihan toisinpäin eli niin, että jätetyn näkemys entisestä liitosta on omien haaveiden ja toiveiden värittämä? Ihmisluonne tietää aivan itse milloin on tyytyväinen elämäänsä ja milloin ei. Sitä ei voi toisen puolesta määritellä ja tietää kukaan. Kenenkään ei mielestäni pitäisi sellaista valtaa yrittää ottaa, että määrittelee toisen puolesta mitä tämän todellisuus on.
- asennetodellakin
Tai sitten tapaukset missä positiivinen ihminen yrittää aina löytää kaikista asioista hyvät puolet. Umpisurkeassa liitossakin yrittää kaivamalla kaivaa hyviä juttuja ja miettiä ettei se muukaan parempaa voi olla. Sitten raja voi ylittyä ihan hupsista vaan.
- Keinu_kanssani
Syvällä kirjoitti:
Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee. Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin. Jos liitto olisi jatkunut, vastaukseni olisi toinen. Eli on aika oletettavaa, että jo eronneet sanovat noin, avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu. Tyypillistä ihmisen toimintaa.
"avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu"
Mitä ihmettä oikein selität? Exäsi on jättänyt. That's it. Kukaan ei eroa omasta mielestään hyvästä tai edes tyydyttävästä liitosta ja jätä. Liitossa on aina kaksi, samoin erossa. Jos toinen haluaa erota, ei sille mahda erkkikään mitään. Ei auta vaikka päällä seisoisit ja tuskailisit eroa loppuelämäsi. Ero on vain hyväksyttävä, on turha pistää vastaa, ruokkia negatiivisia ajatuksia exästä ja menneestä, siinä tekee hallaa vain itselleen.
Sanoisinpa, että sinulla Syvällä on pahasti pielessä yksi asia. Et kykene rakastamaan itseäsi. Jos niin tekisit, pääsisit erostasi yli. Eikö mielestäsi ole yhtään jo järjenkin vastaista, että sanot katuvasi avioitumista mikä tapahtui aika päiviä sitten, vain sen vuoksi, että ex jätti? - apulantaaa
Syvällä kirjoitti:
Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee. Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin. Jos liitto olisi jatkunut, vastaukseni olisi toinen. Eli on aika oletettavaa, että jo eronneet sanovat noin, avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu. Tyypillistä ihmisen toimintaa.
"Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja et on helpompi antaa muille anteeksi, kuin jäädä kaunaan
kiinni
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Ja osa totuutta"
On järjen vastaista olla hyväksymättä tosiasioita, ja katua jälkikäteen sellaista mitä et ole valinnut. Ruoki hyviä asioita, syvällä. Päästä menneestä irti, anna anteeksi. - Syvällä
Keinu_kanssani kirjoitti:
"avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu"
Mitä ihmettä oikein selität? Exäsi on jättänyt. That's it. Kukaan ei eroa omasta mielestään hyvästä tai edes tyydyttävästä liitosta ja jätä. Liitossa on aina kaksi, samoin erossa. Jos toinen haluaa erota, ei sille mahda erkkikään mitään. Ei auta vaikka päällä seisoisit ja tuskailisit eroa loppuelämäsi. Ero on vain hyväksyttävä, on turha pistää vastaa, ruokkia negatiivisia ajatuksia exästä ja menneestä, siinä tekee hallaa vain itselleen.
Sanoisinpa, että sinulla Syvällä on pahasti pielessä yksi asia. Et kykene rakastamaan itseäsi. Jos niin tekisit, pääsisit erostasi yli. Eikö mielestäsi ole yhtään jo järjenkin vastaista, että sanot katuvasi avioitumista mikä tapahtui aika päiviä sitten, vain sen vuoksi, että ex jätti?Kyllähän nämä on tutkittuja juttuja, jätetyt saattavat nähdä liiton parempana mitä se olikaan, vastarakastunut ei näe toisen vikoja jne. Itse hyväksyin kumppanissani monia puutteita mutta tietysti oli myös paljon hyviä puolia. Jos olisin eronnut, toki olisin korostanut niitä huonoja puolia. En tietenkään tarkoituksella, mutta näin olisi todennäköisesti käynyt. Tämäkin on ihan kokeellisesti todistettu ja osa ihmismielen tapaa toimia. Mutta vaikka asioita tietääkin, ja järjellä tajuaa, on silti vaikea saada tunnepuoli mukaan muutokseen.
On järjetöntä katua mitä ei ollut valinnut? Olinhan valinnut. Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin. On ihan ok ilmeisesti katua, jos ei ole tajunnut eroa muutamaa vuotta aiemmin, mitä outoa sitten on, jos venyttää sitä aikarajaa vielä hieman taaksepäin? - htyea
Syvällä kirjoitti:
Kyllähän nämä on tutkittuja juttuja, jätetyt saattavat nähdä liiton parempana mitä se olikaan, vastarakastunut ei näe toisen vikoja jne. Itse hyväksyin kumppanissani monia puutteita mutta tietysti oli myös paljon hyviä puolia. Jos olisin eronnut, toki olisin korostanut niitä huonoja puolia. En tietenkään tarkoituksella, mutta näin olisi todennäköisesti käynyt. Tämäkin on ihan kokeellisesti todistettu ja osa ihmismielen tapaa toimia. Mutta vaikka asioita tietääkin, ja järjellä tajuaa, on silti vaikea saada tunnepuoli mukaan muutokseen.
On järjetöntä katua mitä ei ollut valinnut? Olinhan valinnut. Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin. On ihan ok ilmeisesti katua, jos ei ole tajunnut eroa muutamaa vuotta aiemmin, mitä outoa sitten on, jos venyttää sitä aikarajaa vielä hieman taaksepäin?Sekoilen tähän väliin.
Liiton aikana kuten myös eron jälkeen molemmat osapuolet näkevät liiton ikiomasta näkökulmastaan. Ei paremmasta tai huonommasta, ainoastaan omastaan, kummankaan näkemys ei toista huonompi tai parempi, oikeampi tai väärempi jne. On aivan loogista, että jättänyt osapuoli on mitä ilmeisemmin tyytymättömämpi liittoonsa - eihän hän muuten olisi jättänyt kumppaniaan - kuin jätetty osapuoli. Jättävä osapuoli jättää juuri silloin kun jättää, kun mitta tulee täyteen, hermo menee, järki sanoo, tilanne kertoo tai mitä tahansa yms. Jätetty osapuoli ei voi tähän vaikuttaa, ei valita mitään. Vain omiin valintoihin voi vaikuttaa, ei kenenkään muun. MUTTA on jokaisen itsensä valittavissa miten SUHTAUTUU asioihin, jotka pompsahtavat elämässä eteen - kuten tässä eroon.
"Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin."
Ihminen VOI valita vain sen minkä tuntee tai tietää juuri sillä hetkellä, niillä tiedoilla ja tuntemuksilla hyväksi, "valittavaksi", halutuksi, toivotuksi. Tai sitten hän valitsee vain itselleen parhaimmaksi katsomansa asian. Juuri silloin. Siksi on aivan tyhjää touhua alkaa katumaan vuosikymmenten (eikö se näin ollut?) takaista valintaa tämän hetkisten tietojen pohjalta. Itse en osaisi edes ajatella noin negatiivisesti. Ajatuksesi sovellettuina samalla tavalla eri asioihin:
1) Minulla on ollut nuoruudesta asti ystävä, joka on pysynyt rinnallani "myötä ja vastoinkäymisissä" pisimpään mitä kukaan. Hän tietää ja tuntee minut parhaiten. Ymmärtää naamani asennosta mitä ajattelen. 40 vuoden kuluttua hän eroaa toisesta avioliitostaan ja muuttaa Intiaan. Inhoan Intiaa. Ehkä menen käymään viikoksi? Suren aivan järjettömästi ystävän "menetystä", tiedän ettei tiemme ero ole hänellekään helppoa. En todellakaan silti voisi sanoa katuvani 40 vuoden ystävyyttämme!
1b) jos ystävä olisi viime vuosina tavatessamme vain riidellyt ja loukannut minua, olisin tyytyväinen tiedosta, että hän muuttaa Intiaan. Vaikkei tämä olisi mahdollista, sillä olisin itse lopettanut suhteen jollain tavalla. Mutta joka tapauksessa en katuisi 40 vuoden ystävyyttä. Ajattelen, että meistä jokainen valitsee itse, ihan päivittäin, ystävänsä, kuten myös ja ainakin puolisonsa.
Materiaaliesimerkki:
Olen naimisissa, päätän ostaa kalliin auton. Aivan ihana loistopeli. Melkein heti tämän jälkeen mieheni hakee eroa. Joudun maksamaan hänelle tasinkoa, enkä tiedä miten sen tekisin. Ihmettelen. Sitten päätän luopua autosta. Sydäntä särkee ero sekä auto. Ajattelen "shit happens", suren mahdottomasti. Mutta en kadu, että aikoinaan solmin avioliiton mieheni kanssa, enkä sitäkään, että juuri ostin auton.
Jos itsellä on vaikeaa selviytyä mistä tahansa, niin siinä ei auta mikään muu kuin selvittää asia itse itselleen. Kaikki ratkaisut sinun ongelmiisi löytyvät sinusta. Mihin haluat uskoa, mitä ajatella jne. Itse kuuntelin lapsena jo alakoulussa paljon Edith Piafia. Opettelin ranskaakin hänen tahtiinsa. Iski 8-vuotiaan tajuntaan kappale "non je ne regrette rien" (en kadu mitään). Silloin ajattelin pysyä samalla tiellä. Tämä on pitänyt. Elämänsä voi käyttää parempaankin kuin katuminen. - ms_right
Syvällä kirjoitti:
Kyllähän nämä on tutkittuja juttuja, jätetyt saattavat nähdä liiton parempana mitä se olikaan, vastarakastunut ei näe toisen vikoja jne. Itse hyväksyin kumppanissani monia puutteita mutta tietysti oli myös paljon hyviä puolia. Jos olisin eronnut, toki olisin korostanut niitä huonoja puolia. En tietenkään tarkoituksella, mutta näin olisi todennäköisesti käynyt. Tämäkin on ihan kokeellisesti todistettu ja osa ihmismielen tapaa toimia. Mutta vaikka asioita tietääkin, ja järjellä tajuaa, on silti vaikea saada tunnepuoli mukaan muutokseen.
On järjetöntä katua mitä ei ollut valinnut? Olinhan valinnut. Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin. On ihan ok ilmeisesti katua, jos ei ole tajunnut eroa muutamaa vuotta aiemmin, mitä outoa sitten on, jos venyttää sitä aikarajaa vielä hieman taaksepäin?Tunteita pitää ohjailla. Teepä kuten minä. Minulla oli eroni aikaan todella vihamielisiä ajatuksia exästä. Hän sai minut myös raivoihini. Se olisi ollut pahinta mitä erossa olisi voinut tapahtua. Sanoa kaikki mitä ajattelee. Mutta selvisin kaikesta tekemällä erilaisia ilkeän puolisia harjoituksia. Ne olivat vain mielessäni, mutta niin ilkeitä, että aloin itsekin sääliä exää niiden vuoksi tarpeeksi harjoiteltuani.
Erityisen ytimekkäitä oli laulut, joista esimerkkinä yksi alkeellisimmista ja yksinkertaisimmista, se kuului "haista sinä (siis ex) paska, haista paska paska, haista haista" yhä uudestaan. Tiedätkö, että tämän harjoituksen pongasin kirjasta "joustava mieli" (toivottavasti oli se)? Siinä oli myös paljon muita harjoituksia.
Muistin myös eron aikaan takavuosien tv-sarjan Allie McBeal. Siitä sovelsin aivan loistavia, ehkäpä jopa väkivaltaisia mielikuvaharjoitteita. Kunnes taas säälin miestäni. Lopulta pistin harjoituksille stopin. Sen jälkeen aloitin seesteisemmän kauden. Mietin miten hauskaa exän kanssa oli joskus silloin ennen. Tuli oikein haikea olo. - Syvällä
htyea kirjoitti:
Sekoilen tähän väliin.
Liiton aikana kuten myös eron jälkeen molemmat osapuolet näkevät liiton ikiomasta näkökulmastaan. Ei paremmasta tai huonommasta, ainoastaan omastaan, kummankaan näkemys ei toista huonompi tai parempi, oikeampi tai väärempi jne. On aivan loogista, että jättänyt osapuoli on mitä ilmeisemmin tyytymättömämpi liittoonsa - eihän hän muuten olisi jättänyt kumppaniaan - kuin jätetty osapuoli. Jättävä osapuoli jättää juuri silloin kun jättää, kun mitta tulee täyteen, hermo menee, järki sanoo, tilanne kertoo tai mitä tahansa yms. Jätetty osapuoli ei voi tähän vaikuttaa, ei valita mitään. Vain omiin valintoihin voi vaikuttaa, ei kenenkään muun. MUTTA on jokaisen itsensä valittavissa miten SUHTAUTUU asioihin, jotka pompsahtavat elämässä eteen - kuten tässä eroon.
"Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin."
Ihminen VOI valita vain sen minkä tuntee tai tietää juuri sillä hetkellä, niillä tiedoilla ja tuntemuksilla hyväksi, "valittavaksi", halutuksi, toivotuksi. Tai sitten hän valitsee vain itselleen parhaimmaksi katsomansa asian. Juuri silloin. Siksi on aivan tyhjää touhua alkaa katumaan vuosikymmenten (eikö se näin ollut?) takaista valintaa tämän hetkisten tietojen pohjalta. Itse en osaisi edes ajatella noin negatiivisesti. Ajatuksesi sovellettuina samalla tavalla eri asioihin:
1) Minulla on ollut nuoruudesta asti ystävä, joka on pysynyt rinnallani "myötä ja vastoinkäymisissä" pisimpään mitä kukaan. Hän tietää ja tuntee minut parhaiten. Ymmärtää naamani asennosta mitä ajattelen. 40 vuoden kuluttua hän eroaa toisesta avioliitostaan ja muuttaa Intiaan. Inhoan Intiaa. Ehkä menen käymään viikoksi? Suren aivan järjettömästi ystävän "menetystä", tiedän ettei tiemme ero ole hänellekään helppoa. En todellakaan silti voisi sanoa katuvani 40 vuoden ystävyyttämme!
1b) jos ystävä olisi viime vuosina tavatessamme vain riidellyt ja loukannut minua, olisin tyytyväinen tiedosta, että hän muuttaa Intiaan. Vaikkei tämä olisi mahdollista, sillä olisin itse lopettanut suhteen jollain tavalla. Mutta joka tapauksessa en katuisi 40 vuoden ystävyyttä. Ajattelen, että meistä jokainen valitsee itse, ihan päivittäin, ystävänsä, kuten myös ja ainakin puolisonsa.
Materiaaliesimerkki:
Olen naimisissa, päätän ostaa kalliin auton. Aivan ihana loistopeli. Melkein heti tämän jälkeen mieheni hakee eroa. Joudun maksamaan hänelle tasinkoa, enkä tiedä miten sen tekisin. Ihmettelen. Sitten päätän luopua autosta. Sydäntä särkee ero sekä auto. Ajattelen "shit happens", suren mahdottomasti. Mutta en kadu, että aikoinaan solmin avioliiton mieheni kanssa, enkä sitäkään, että juuri ostin auton.
Jos itsellä on vaikeaa selviytyä mistä tahansa, niin siinä ei auta mikään muu kuin selvittää asia itse itselleen. Kaikki ratkaisut sinun ongelmiisi löytyvät sinusta. Mihin haluat uskoa, mitä ajatella jne. Itse kuuntelin lapsena jo alakoulussa paljon Edith Piafia. Opettelin ranskaakin hänen tahtiinsa. Iski 8-vuotiaan tajuntaan kappale "non je ne regrette rien" (en kadu mitään). Silloin ajattelin pysyä samalla tiellä. Tämä on pitänyt. Elämänsä voi käyttää parempaankin kuin katuminen.Nuo, mitä sanoin muistamisesta ja muistikuvien muuttumisesta, ovat aivat tieteellisesti tutkittuja, eivät minun henkilöjohtaisia luulojani. Tämä vain kommenttina.
- kljh
Syvällä kirjoitti:
Nuo, mitä sanoin muistamisesta ja muistikuvien muuttumisesta, ovat aivat tieteellisesti tutkittuja, eivät minun henkilöjohtaisia luulojani. Tämä vain kommenttina.
Muistaminen on todella subjektiivista. Tieteellisesti tutkittu uusin tieto muistamisesta kyseenalaistaa silminnäkijöidenkin havainnot rikostutkinnassa, sillä jälkikäteen saadut tiedot vääristävät muistikuvia. Kahden henkilön muistikuvat samasta lapsuuden tapahtumasta voivat poiketa olennaisesti toisistaan faktojen suhteen. Liittyy tähänkin asiaan, koska liitossa on kaksi ihmistä ja kaksi kokemusta, molemmilla asioista eri näkemykset.
Mitä on tapahtunut on aina tulkintaa. Miten tulkitsee tapahtumia vaikuttaa onnellisuuteen. Emeritusprof. Markku Ojanen, joka on tutkinut koko työuransa onnellisuutta on uusimmassa kirjassaan (en muista nimeä) kertonut tutkimuksista, jotka osoittavat onnellisuuden määrän olevan elämässä melko vakio elämäntilanteesta riippumatta. Siellä oli aika hätkähdyttäviäkin tuloksia, jotka poikkeavat täysin normaalisti ajatellusta siitä miten onnellisuus saavutetaan. Esimerkiksi vakavasti sairaiden onnellisuus ei poikkea terveidein onnellisuudesta! Ja ero tai vakava sairaus notkahduttaa onnellisten onnellisuutta vain tilapäisesti.
Onnellisuuteen vaikuttavat geeniperimä sekä suhde elämässä tapahtuviin vastoinkäymisiin ja eniten se, onko elämässä mielekästä tekemistä. Ne, jotka haluavat olla onnellisia, ovat onnettomampia kuin ne, jotka eivät tavoittele onnea, vaan joilla on elämässä päämääriä ja tavoitteita ja käyttävät niihin tarmoaan. Onnettomuutta tuottaa nautinnon tavoitteleminen. Ja impulsiiviset ovat onnettomampia kuin pitkäjänteiset, koska pitkäjänteiset saavuttavat tavoitteitaan (joista saavat onnellisuuden tunnetta). Tavarat ja ulkoiset asiat eivät tuo onnea tutkimustenkaan mukaan, vaan onnellisuus on osittain geneettistä ja osittain elämäntaitoa. Tuo kirja kannattaa lukea, koska siinä on monta asiaa, joista ainakin itselle oli hyötyä. - utydr
kljh kirjoitti:
Muistaminen on todella subjektiivista. Tieteellisesti tutkittu uusin tieto muistamisesta kyseenalaistaa silminnäkijöidenkin havainnot rikostutkinnassa, sillä jälkikäteen saadut tiedot vääristävät muistikuvia. Kahden henkilön muistikuvat samasta lapsuuden tapahtumasta voivat poiketa olennaisesti toisistaan faktojen suhteen. Liittyy tähänkin asiaan, koska liitossa on kaksi ihmistä ja kaksi kokemusta, molemmilla asioista eri näkemykset.
Mitä on tapahtunut on aina tulkintaa. Miten tulkitsee tapahtumia vaikuttaa onnellisuuteen. Emeritusprof. Markku Ojanen, joka on tutkinut koko työuransa onnellisuutta on uusimmassa kirjassaan (en muista nimeä) kertonut tutkimuksista, jotka osoittavat onnellisuuden määrän olevan elämässä melko vakio elämäntilanteesta riippumatta. Siellä oli aika hätkähdyttäviäkin tuloksia, jotka poikkeavat täysin normaalisti ajatellusta siitä miten onnellisuus saavutetaan. Esimerkiksi vakavasti sairaiden onnellisuus ei poikkea terveidein onnellisuudesta! Ja ero tai vakava sairaus notkahduttaa onnellisten onnellisuutta vain tilapäisesti.
Onnellisuuteen vaikuttavat geeniperimä sekä suhde elämässä tapahtuviin vastoinkäymisiin ja eniten se, onko elämässä mielekästä tekemistä. Ne, jotka haluavat olla onnellisia, ovat onnettomampia kuin ne, jotka eivät tavoittele onnea, vaan joilla on elämässä päämääriä ja tavoitteita ja käyttävät niihin tarmoaan. Onnettomuutta tuottaa nautinnon tavoitteleminen. Ja impulsiiviset ovat onnettomampia kuin pitkäjänteiset, koska pitkäjänteiset saavuttavat tavoitteitaan (joista saavat onnellisuuden tunnetta). Tavarat ja ulkoiset asiat eivät tuo onnea tutkimustenkaan mukaan, vaan onnellisuus on osittain geneettistä ja osittain elämäntaitoa. Tuo kirja kannattaa lukea, koska siinä on monta asiaa, joista ainakin itselle oli hyötyä.Mielestäni muistamisessa on tärkeintä erottaa faktat tulkinnoista. Esim. juuri rikosjutuissa on tärkeää saada faktat selville. On täysin selvää, ettei ihminen muista tänään mitä tapahtui esim. kuukausi sitten.
Ihan eri asia on muistaa omasta lapsuudestaan, puolisostaan/ex-puolisostaan asioita, koska ne pohjautuvat suurelta osalta omiin tulkintoihin. Lisäksi kaikki muuttuu elämän varrella, itse siinä mukana. Luonnollisesti myös tulkinnat muuttuu. Kaiken kukkuraksi ihminen tulkitsee asioita kulloisenkin mielentilan, elämäntilanteen yms. perusteella. Siksi juuri avioerotilanteessa on mukana oikeastaan kummankin osapuolen koko siihen astinen elämä. Siksi erossa olisi parasta olla tulkitsematta mitään, ainakaan puolisonsa ominaisuuksia ja tekemisiä, ellei se ole jostain syystä (kuten väkivallan uhan vuoksi) aivan välttämätöntä.
"eniten se, onko elämässä mielekästä tekemistä"
Tämä on aivan totta! Ihminen, jolla on mielekästä tekemistä, suhtautuu elämään myönteisemmin, jolloin mikä tahansa vastaantuleva ongelma ratkeaa sutjakkaammin, kaikenlaisiin vastoinkäymisiin on "rennompi" asenne. Toiseksi eniten varmasti vaikuttaa ihmisen sosiaalinen ympäristö. Mitä enemmän tuntee toisten ihmisten elämää, laidasta laitaan, heidän edesottamuksiaan, vaikeuksia, suruja ja iloja, sitä paremmin osaa suhtautua omiinsa. Pelkästään sillä tiedolla, ettei kamppaile ongelmineen yksin on valtava merkitys. Aina parempi vielä, jos itse esim. on tullut jätetyksi, ja läheinen ystävä on jättänyt puolisonsa, toinen näkökulma juuri sellaisenaan on pelkkää plussaa. Näkökulmia kannattaa muutenkin vaihdella. Harmi, ettei koulussa eikä oikein missään enää harrasteta kunnon väittelyä. - kljdkj
Samaa mieltä. Tuohon rikostutkintaan liittyen vielä: todellakin nämä muistitutkimukset osoittivat, että tulkintoja, jälkiviisautta ja faktoja ei välttämättä voi erottaa toisistaan. Takki voi muuttua sinisestä punaiseksi, juttuun voi tulla uusia yksityiskohtia jne. Ihmisen muisti on siis varsin epäluotettava, ei vain tulkintojen, vaan myös mieleenpainamisen prosessi on sellainen, että varsinkin ajan kuluessa muisto voi hyvinkin vääristyä eikä vain ajan kuluessa, vaan myös se vaikuttaa, mitä muuta havainnoitsija on havainnoinut samaan aikaan kuin kysymysten kohteena ollutta asiaa. Rikostutkinta voi hyvinkin muuttua näiden tietojen perusteella niin, että silminnäkijöitä tarvitaan enemmän. Tiedesivuilta siis tämä artikkeli.
- riinaL
Syvällä kirjoitti:
Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee. Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin. Jos liitto olisi jatkunut, vastaukseni olisi toinen. Eli on aika oletettavaa, että jo eronneet sanovat noin, avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu. Tyypillistä ihmisen toimintaa.
"Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee."
Näinköhän vain? Mielestäni olet unohtanut vuorovaikutuksen perusteet. Kaikkihan riippuu tilanteesta, siitä miten kysymyksensä asettelee ja mitä kysyy, mikä fiilis on itsellä, mikä fiilis toisella jne. Puhumattakaan nyt siitä, haluaako toinen edes vastata; vastaako ollenkaan, vastaako vastahakoisesti, suuttuuko/loukkaantuuko ja pistää vastauksensa ns. hösseliksi. Jos kysyjä syyttää, inttää, tivaa yms. toinen menee lukkoon, asettuu puolustusasemiin, niin on selvää, ettei vastaus ole paras mahdollinen, eikä ainakaan sellainen mitä vastaaja todella ajattelee. Mutta erossa tai kriisitilanteissa yleensäkin on parasta pitää suunsa mieluummin supussa kuin sanoa mitä ajattelee.
En tosiaan omassa erossanikaan kertonut fiiliksiäni enkä ajatuksiani exälle. Tein "vain" kaikkeni ollakseni kärsivällinen, välttelin riitoja puhumalla vain välttämättömistä käytännön asioista. Sanomattakin on selvää, ettei liiton viimeiset kuukaudet mitään herkkua olleet, vaikka eivät edellisissä vuosissakaan mitään hurraamista ollut. Kunhan nyt olin ja sinnittelin.
"avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu."
Ihan satavarmasti se, joka eroaa ei näe liittoaan hyvänä, eikä mitään sinne päinkään. Itseäni liiton viimeiset vuodet ahdisti vallan mahdottomasti ja nimenomaan exän toiminta oli tähän syynä. Liittoamme ei kuitenkaan voinut mitenkään parantaa niin, että olisin sitä suostunut jatkamaan. Minä kun en voinut muuttaa exän toimintaa (yllätys!), eikä hän nähnyt siinä mitään muutettavaa, niin se oli siinä. Turha keskustella. Tokihan sitä yritin keskustella, monta vuotta. Ilmeisesti siitä oli vain haittaa, koska tilanne paheni.
"Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin"
Miksi sinun pitää ajatella noin, suo anteeksi, typerästi? Etkö voi ajatella, että mennyt on mennyttä, nyt on nyt? Itse olisin tottatosiaan mieluummin tullut jätetyksi kuin ollut jättäjä. Mutta minkäs teet. En kadu eroani liittoani ollenkaan. Se oli varsin pitkään kelpo liitto, onnellinenkin, rauhallinen. Tapahtui kaikenlaista ja liitto hiipui. Minun puoleltani. Mielestäni ex olisi tarvinnut asiantuntijan apua ongelmiinsa , mutta hän kielsi ne. Tilanne oli vähän sama kuin alkoholisti sanoo "ei minulla ole alkoholiongelmaa". Koko perheen elämä pyöri exän ongelmien seassa. Ilmapiiri kiristi minun ja lasten päätä.
Tuosta muistamisesta. Minusta on kyse vuorovaikutuksesta, viestinnästä, tunteista, tulkinnoista ym. paljon enemmän kuin jonkin asian muistamisesta pohdittaessa liittoa ja kumppania. Nämä kaikki ovat myös parin osapuolten kohdalla aivan erilaisia. Omalta kohdaltani muistan kuinka hullaantunut oli exään ensimmäiset kuukaudet - ylpeä hänestä monet vuodet. Kunnes sitten yllätin itseni pohtimasta "entäpä jos NYT näkisin mieheni ensimmäistä kertaa? Mihin kiinnittäisin hänessä huomioita? Vai kiinnittäisikö ollenkaan? Millaisia fiiliksiä tulisi". Oli aika riipaisevaa todeta, että mieluummin olisin kiertänyt miehen kaukaa kuin sanonut hänelle pari sanaa. Missään tapauksessa en olisi halunnut suhdetta hänen kanssaan. - Yli60
riinaL kirjoitti:
"Sellaisen vastauksen saa, millaisen kysymyksen tekee."
Näinköhän vain? Mielestäni olet unohtanut vuorovaikutuksen perusteet. Kaikkihan riippuu tilanteesta, siitä miten kysymyksensä asettelee ja mitä kysyy, mikä fiilis on itsellä, mikä fiilis toisella jne. Puhumattakaan nyt siitä, haluaako toinen edes vastata; vastaako ollenkaan, vastaako vastahakoisesti, suuttuuko/loukkaantuuko ja pistää vastauksensa ns. hösseliksi. Jos kysyjä syyttää, inttää, tivaa yms. toinen menee lukkoon, asettuu puolustusasemiin, niin on selvää, ettei vastaus ole paras mahdollinen, eikä ainakaan sellainen mitä vastaaja todella ajattelee. Mutta erossa tai kriisitilanteissa yleensäkin on parasta pitää suunsa mieluummin supussa kuin sanoa mitä ajattelee.
En tosiaan omassa erossanikaan kertonut fiiliksiäni enkä ajatuksiani exälle. Tein "vain" kaikkeni ollakseni kärsivällinen, välttelin riitoja puhumalla vain välttämättömistä käytännön asioista. Sanomattakin on selvää, ettei liiton viimeiset kuukaudet mitään herkkua olleet, vaikka eivät edellisissä vuosissakaan mitään hurraamista ollut. Kunhan nyt olin ja sinnittelin.
"avioliitto pitää vaikka väkisin nähdä huonona, jotta ero olisi perusteltu."
Ihan satavarmasti se, joka eroaa ei näe liittoaan hyvänä, eikä mitään sinne päinkään. Itseäni liiton viimeiset vuodet ahdisti vallan mahdottomasti ja nimenomaan exän toiminta oli tähän syynä. Liittoamme ei kuitenkaan voinut mitenkään parantaa niin, että olisin sitä suostunut jatkamaan. Minä kun en voinut muuttaa exän toimintaa (yllätys!), eikä hän nähnyt siinä mitään muutettavaa, niin se oli siinä. Turha keskustella. Tokihan sitä yritin keskustella, monta vuotta. Ilmeisesti siitä oli vain haittaa, koska tilanne paheni.
"Kun exä jätti, kyllä nyt ajattelen, että oli kamala erehdys mennä ikinä hänen kanssaan naimisiin"
Miksi sinun pitää ajatella noin, suo anteeksi, typerästi? Etkö voi ajatella, että mennyt on mennyttä, nyt on nyt? Itse olisin tottatosiaan mieluummin tullut jätetyksi kuin ollut jättäjä. Mutta minkäs teet. En kadu eroani liittoani ollenkaan. Se oli varsin pitkään kelpo liitto, onnellinenkin, rauhallinen. Tapahtui kaikenlaista ja liitto hiipui. Minun puoleltani. Mielestäni ex olisi tarvinnut asiantuntijan apua ongelmiinsa , mutta hän kielsi ne. Tilanne oli vähän sama kuin alkoholisti sanoo "ei minulla ole alkoholiongelmaa". Koko perheen elämä pyöri exän ongelmien seassa. Ilmapiiri kiristi minun ja lasten päätä.
Tuosta muistamisesta. Minusta on kyse vuorovaikutuksesta, viestinnästä, tunteista, tulkinnoista ym. paljon enemmän kuin jonkin asian muistamisesta pohdittaessa liittoa ja kumppania. Nämä kaikki ovat myös parin osapuolten kohdalla aivan erilaisia. Omalta kohdaltani muistan kuinka hullaantunut oli exään ensimmäiset kuukaudet - ylpeä hänestä monet vuodet. Kunnes sitten yllätin itseni pohtimasta "entäpä jos NYT näkisin mieheni ensimmäistä kertaa? Mihin kiinnittäisin hänessä huomioita? Vai kiinnittäisikö ollenkaan? Millaisia fiiliksiä tulisi". Oli aika riipaisevaa todeta, että mieluummin olisin kiertänyt miehen kaukaa kuin sanonut hänelle pari sanaa. Missään tapauksessa en olisi halunnut suhdetta hänen kanssaan.Viimeinen lauseesi kertoi juuri sen saman mitä nyt useampi kommentoija on käsitellyt. Ja ihmetellyt..
Syvällä-nimimerkin kommentti, että ei olisi koskaan halunnut liittoon jos lopun tiesi herättää ihmetystä ja se on mielestäni normaali ajattelutapa varsinkin uskottomuuteen päättyneen eron jälkeen.
Avioeropalsta olisi paremmin toimiva jos se eroteltaisiin 1-30 ja 30-50 vuotta kestäneiden liittojen eroihin.
Ensimmäisessä ryhmässä erot tapahtuvat yleensä erilaisista syistä ja lapset ovat alle täysi-ikäisiä. Hypätään kevyesti uusiin suhteisiin tulevaisuutta ja vanhuutta surematta.
Ero 30-50 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen on usein kuin pieni kuolema jätetylle. Lapset ovat aikuisia ja lapsenlapsia on jo, ollaan useimmiten eläkeläisiä ja eletään rauhallista elämän ehtoota. Turhista riidoista on selvitty ja uskotaan, että mikään ei voi enää tätä liittoa horjuttaa.
Ymmärrän Syvällä-kommentoijan ajatusmaailmaa ja otan osaa hänen murheeseensa! - ytisop
Yli60 kirjoitti:
Viimeinen lauseesi kertoi juuri sen saman mitä nyt useampi kommentoija on käsitellyt. Ja ihmetellyt..
Syvällä-nimimerkin kommentti, että ei olisi koskaan halunnut liittoon jos lopun tiesi herättää ihmetystä ja se on mielestäni normaali ajattelutapa varsinkin uskottomuuteen päättyneen eron jälkeen.
Avioeropalsta olisi paremmin toimiva jos se eroteltaisiin 1-30 ja 30-50 vuotta kestäneiden liittojen eroihin.
Ensimmäisessä ryhmässä erot tapahtuvat yleensä erilaisista syistä ja lapset ovat alle täysi-ikäisiä. Hypätään kevyesti uusiin suhteisiin tulevaisuutta ja vanhuutta surematta.
Ero 30-50 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen on usein kuin pieni kuolema jätetylle. Lapset ovat aikuisia ja lapsenlapsia on jo, ollaan useimmiten eläkeläisiä ja eletään rauhallista elämän ehtoota. Turhista riidoista on selvitty ja uskotaan, että mikään ei voi enää tätä liittoa horjuttaa.
Ymmärrän Syvällä-kommentoijan ajatusmaailmaa ja otan osaa hänen murheeseensa!"Syvällä-nimimerkin kommentti, että ei olisi koskaan halunnut liittoon jos lopun tiesi herättää ihmetystä ja se on mielestäni normaali ajattelutapa varsinkin uskottomuuteen päättyneen eron jälkeen."
Tottakai kommentti herättää ihmetystä, koska se on täysin järjetön! Yhtälailla voisi sanoa katuvansa sitä, ettei omista kristallipalloa mistä näkisi oman tulevaisuutensa etukäteen. Elämässähän on kuitenkin kyse pelkästään siitä, ettei koskaan tiedä mitä eteen tulee. Mitä tahansa voi tapahtua. Paljon pahempaakin kuin avioero. Mutta kaikesta pääsee yli. Ei tosin aina pääse, vaan voi jäädä jumiin loppuelämäkseen, ellei muuta omaa ajattelutapaansa. Sillä oma ajattelu on juuri se mikä Syvällä nimimerkillä tuottaa vaikeuksia. Hän ruokkii negatiivisilla ajatuksillaan murheentunteitaan. Vaikka ottaisit kuinka osaa hänen murheeseensa, se vain tukee tuota murhetta ja hänen ajatuksiaan. Ei auta. Ihmisen pitäisi tehdä konkreettisia muutoksia elämässään, jos jää jumittamaan menneeseen. Luopua oikeasti, antaa anteeksi, olla armollinen itselleen ja toisille jne. Pitäisi myös työstää OMIA tunteitaan:
"Yleinen harhaluulo on, että tunnekokemuksemme syntyy jossain meidän ulkopuolellamme, että muu maailma ja ihmiset saavat meidät tuntemaan asioita."
Syvällä ajattelee, että on hänen kielteiset tunteensa ovat syntyneet siitä, että puoliso jätti uskottomuudesta. Tämä on yleinen harhaluulo. Ikävät tunteet, suru, paha mieli ei ole johtunut suoraan tapahtuneesta, vaan siitä, mitä Syvällä siitä ajattelee. Syvällä ajattelee yksinkertaistettuna "Puoliso ei olisi saanut löytää toista, eikä ainakaan pettää, eikä erota. Se on VÄÄRIN kaikilla tasoilla nyt ja aina. Hän on pilannut elämäni ". Tässä ajattelussa on se huono puoli, että siihen jää kiertämään samaa ympyrää, ellei hellitä ajatuksiaan. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, vaikka päällä seisoisi, sitä ei mikään muuksi muuta. Lääkkeenä toimii ainoastaan tuo mitä sanoin, täytyy ryhtyä muuttamaan ajatuksiaan.
"Ero 30-50 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen on usein kuin pieni kuolema jätetylle. "
Aivan varmasti, jos niin haluaa ajatella. Itse ajattelin eron olevan uusi alku. Tuolla puhuttiin siitä, että erossa merkitsee eniten se onko ihmisellä mielekästä tekemistä. Jos pitkän liiton jälkeen tulee ero, ja huomaa, ettei itsellä ole mitään mielekästä tekemistä, niin erohan on erinomainen mahdollisuus löytää sellaista. - youuoy
Syvällä kirjoitti:
Kyllähän nämä on tutkittuja juttuja, jätetyt saattavat nähdä liiton parempana mitä se olikaan, vastarakastunut ei näe toisen vikoja jne. Itse hyväksyin kumppanissani monia puutteita mutta tietysti oli myös paljon hyviä puolia. Jos olisin eronnut, toki olisin korostanut niitä huonoja puolia. En tietenkään tarkoituksella, mutta näin olisi todennäköisesti käynyt. Tämäkin on ihan kokeellisesti todistettu ja osa ihmismielen tapaa toimia. Mutta vaikka asioita tietääkin, ja järjellä tajuaa, on silti vaikea saada tunnepuoli mukaan muutokseen.
On järjetöntä katua mitä ei ollut valinnut? Olinhan valinnut. Olin valinnut liiton puolisoni kanssa. Ja valinnut aivan väärin. On ihan ok ilmeisesti katua, jos ei ole tajunnut eroa muutamaa vuotta aiemmin, mitä outoa sitten on, jos venyttää sitä aikarajaa vielä hieman taaksepäin?"Jos olisin eronnut, toki olisin korostanut niitä huonoja puolia."
Eihän tuossa ole mistään "korostamisesta" kyse. Vaan siitä mikä jättäjän mieltä painaa eniten. Jos tai kun tietää, ettei pysty syystä mistä tahansa jatkamaan parisuhteessa, ei tarvitse korostaa yhtään mitään. Ei edes kertoa yksittäisiä syitä. Ellei sitten välttämättä halua pahoittaa täysin tulevan exänsä mieltä. Tai useat eivät edes HALUA pahoittaa, mutta eivät ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta toisessa. Faktaa on myös, että jätettävä osapuoli usein provosoi kaikin keinoin toista sanomaan mitä sylki suuhun tuo. Lisäksi erossa kuten kaikessa muussakin kaikkein tärkein on ajoitus ja tyyli miten asian toiselle kertoo. Tarvittaisiin rispektiä molemmin puolin. Sekä kärsivällisyyttä. - Syvällä
ytisop kirjoitti:
"Syvällä-nimimerkin kommentti, että ei olisi koskaan halunnut liittoon jos lopun tiesi herättää ihmetystä ja se on mielestäni normaali ajattelutapa varsinkin uskottomuuteen päättyneen eron jälkeen."
Tottakai kommentti herättää ihmetystä, koska se on täysin järjetön! Yhtälailla voisi sanoa katuvansa sitä, ettei omista kristallipalloa mistä näkisi oman tulevaisuutensa etukäteen. Elämässähän on kuitenkin kyse pelkästään siitä, ettei koskaan tiedä mitä eteen tulee. Mitä tahansa voi tapahtua. Paljon pahempaakin kuin avioero. Mutta kaikesta pääsee yli. Ei tosin aina pääse, vaan voi jäädä jumiin loppuelämäkseen, ellei muuta omaa ajattelutapaansa. Sillä oma ajattelu on juuri se mikä Syvällä nimimerkillä tuottaa vaikeuksia. Hän ruokkii negatiivisilla ajatuksillaan murheentunteitaan. Vaikka ottaisit kuinka osaa hänen murheeseensa, se vain tukee tuota murhetta ja hänen ajatuksiaan. Ei auta. Ihmisen pitäisi tehdä konkreettisia muutoksia elämässään, jos jää jumittamaan menneeseen. Luopua oikeasti, antaa anteeksi, olla armollinen itselleen ja toisille jne. Pitäisi myös työstää OMIA tunteitaan:
"Yleinen harhaluulo on, että tunnekokemuksemme syntyy jossain meidän ulkopuolellamme, että muu maailma ja ihmiset saavat meidät tuntemaan asioita."
Syvällä ajattelee, että on hänen kielteiset tunteensa ovat syntyneet siitä, että puoliso jätti uskottomuudesta. Tämä on yleinen harhaluulo. Ikävät tunteet, suru, paha mieli ei ole johtunut suoraan tapahtuneesta, vaan siitä, mitä Syvällä siitä ajattelee. Syvällä ajattelee yksinkertaistettuna "Puoliso ei olisi saanut löytää toista, eikä ainakaan pettää, eikä erota. Se on VÄÄRIN kaikilla tasoilla nyt ja aina. Hän on pilannut elämäni ". Tässä ajattelussa on se huono puoli, että siihen jää kiertämään samaa ympyrää, ellei hellitä ajatuksiaan. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, vaikka päällä seisoisi, sitä ei mikään muuksi muuta. Lääkkeenä toimii ainoastaan tuo mitä sanoin, täytyy ryhtyä muuttamaan ajatuksiaan.
"Ero 30-50 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen on usein kuin pieni kuolema jätetylle. "
Aivan varmasti, jos niin haluaa ajatella. Itse ajattelin eron olevan uusi alku. Tuolla puhuttiin siitä, että erossa merkitsee eniten se onko ihmisellä mielekästä tekemistä. Jos pitkän liiton jälkeen tulee ero, ja huomaa, ettei itsellä ole mitään mielekästä tekemistä, niin erohan on erinomainen mahdollisuus löytää sellaista.No exähän olisi tyynesti jatkanut parisuhteessa "veli" tai "kämppis" asenteella vaikka kuinka pitkään, koska uusi oli vielä tahollaan naimisissa. Ja kun kadun liittoa, tarkoitan, että nyt näen ne asiat joiden vuoksi ei hänen kanssaan olisi edes kannattanut mennä yhteen.
En tarkoituksella yritä ruokkia murhetta, ei - olen hakenut ulkopuolista apua, yritän elää, käydä töissä ja harrastaa, tavata ihmisiä. - hömpöm
Syvällä kirjoitti:
No exähän olisi tyynesti jatkanut parisuhteessa "veli" tai "kämppis" asenteella vaikka kuinka pitkään, koska uusi oli vielä tahollaan naimisissa. Ja kun kadun liittoa, tarkoitan, että nyt näen ne asiat joiden vuoksi ei hänen kanssaan olisi edes kannattanut mennä yhteen.
En tarkoituksella yritä ruokkia murhetta, ei - olen hakenut ulkopuolista apua, yritän elää, käydä töissä ja harrastaa, tavata ihmisiä."nyt näen ne asiat joiden vuoksi ei hänen kanssaan olisi edes kannattanut mennä yhteen."
Etköhän ajattele liian monimutkaisesti? Etenkin jos tarkoitat sitä, että tuon vuoksi pitäisi katua. Sillä ethän voi yhtään tietää miten asiat olisivat olleet, elämä sujunut, ellet olisi aikoinasi mennyt naimisiin. Kaikki muu on pelkkää jossittelua. Jos kuitenkin olisit mennyt aikoinaan naimisiin toisen miehen kanssa - jopa sellaisen, jota tänään pitäisit itsellesi sopivana, niin siihenkin liittoon olisi voinut tulla ryppyjä ja olisitte eronneet. Elämään ei saa takuita.
Exäsi olisi jatkanut liittoanne veli/kämppis asenteella pidempäänkin, vaikka hänellä oli jo toinen. Valottaakseni sinulle todellisuutta muidenkin liitoista: näin tapahtuu hyvin useasti. Muistakin kuin tuosta syystä, että toisella on toinen tai sen lisäksi.
Usein kuulen sanottavan, että jokin muu tapa kuin se mitä on oikeasti tapahtunut olisi ollut parempi. Niin oli alkujaan minunkin mielestäni. En olisi halunnut erota, mutta kun oli pakko. En olisi ainakaan halunnut olla se kirottu jättäjä. Olisin halunnut erota paljon nopeammin. Ero kesti oikeastaan vähintään viisi vuotta. Mutta nyt jälkeen päin kun ajattelen, niin sain asiasta jopa jonkunmoisen ahaa elämyksen. Ihmisen on joskus valittava parempi vaihtoehto kahdesta huonosta. Ja kaikella on aikansa maan päällä. Vaikka salaa ihailen nopean eron ihmisiä, ajattelen kuitenkin, että erooni meni juuri minun ex-miehen liittoon tarvittava aika. Meidän ero oli juuri meidän ero, ei kenenkään muun.
- hcsää
Erittäin hyvällä mallilla elämä.Todellakin kannatti! Eikä tosiaan vanha suola janota!
Mutta jokaisen tilanne on erilainen. Jos tai kun sinulla on vielä lämpimiä tunteita, niin unohda oma tyhmän ylpeytesi ;) . Keksi tikusta asiaa, suorita "tiedusteluita" exäsi taholle, jos yhtään kaipaat häntä, tee sinä aloite, periaatteella "syteen tai saveen", mitä voit hävitä? - Eilammas
Lähdin huonosta 20v. Liitosta mies kostaa koko ajan kaikella tavalla. Ei esim maksa rahojani. Hankki laastari nheti jonka kanssa jakaa entisen aviovuoteemme.olen onnellinen että olen vapaa. Ero astui voimaan kesällä. Huonot kokemukset sitte tutuista pariskunnista naiset luulevat et vokottelen heidän miehiään. KATSE ETEEN JA SUUPIELET YLÖSPÄIN.
- Vielätoivon
Ex liitto voi toimia jos kumpikin osapuoli sitä vielä haluaa. Siihen ei ole muilla henkilöillä nokankoputtamista. Arki astuu kaikkiin liittoihin myös uusiin. Helpompi korjata vanha uusilla ajatusmalleilla kuin aloittaa kaikki alusta.
- eipäkyllätoimisi
Itse en kyllä usko noihin vanhojen liittojen lämmittelyihin, mutta riippuu tietysti ihmisistä. Itse ainakin mietin hyvinkin tarkkaan eropäätöksen, joten en varmasti sen jälkeen paluuta pitäisi minään mahdollisuutena. Toinen voi ajatella sen toisin, mutta se lienee sitten hänen ongelmansa. Meillä suhteen päättymiseen kuitenkin liittyy puolisoni aiempi valehtelu, jolla vienyt luottamuksen, monia muita asioita joita on koko perheen voimin yritetty ihan perheneuvolaa myöten ratkaista. Lasten vuoksi voisi sinnitelläkin, jos tietäisin että tämä olisi heille hyvä, mutta kun ei oikein niinkään ja toisaalta hukkaan samalla koko ajan mahdollisuuksia onneen muiden ihmisten kanssa eli vaikka se teistä pahalta kuulostaisi niiin olisi ihan kiva vapaasti tutustua muihin ihmisiin ja löytää rakastava, aito ihminen vierellensä.
- kjdfgsödfghj
En palaisi eksän kanssa yhteen, vaikka mitä tapahtuisi. Pidän mielelläni asialliset välit, mutta muilta osin lähes 20-vuotinen liittomme on minun osaltani täysin haudattu.
Olen lähtijä, mutta lähtiessäni eksällä oli uusi rakkaus jo löydettynä - siinä siis lähtöni syy. Eksä oli sitä mieltä, että voisimme jatkaa kuten ennenkin, hän vain viettäisi vapaa-aikansa tämän uuden naisen luona... Minun kanssani taas olisi voinut tehdä töitä (jotka minä hankin, yritysmäistä toimintaa siis) ja sukulaisille ja tuttaville sanoa, ettei tässä mitään.
Just. - eikaduta
Mietin että miten olet eroa työstänyt. Eroprosessin alussa on juuri näin, että toinen näkee avioliiton hyvänä eikä suostu näkemään jättävän osapuolen näkemyksiä lainkaan. Samaa edustaa viestissäsi se että uudessa suhteessa ei ole tulevaisuutta ja ulkopuolisilla on parempi tieto siitä kuin itse asianosaisilla.
Eron käsittelyyn kuuluu mielestäni se, että jollain tasolla ymmärtää miksi puoliso ajattelee ja toimii kuten teki, jolloin voi hyväksyä sen ja jatkaa omaa elämäänsä. Miksi meille kävi näin on osa menneisyyttä.
Mutta miksi toinen palaisi takaisin, jos asioita ei ole mitenkään käsitelty.
Rakkaus voi todella kuolla eikä ole halua elää yhdessä. Sitä eron haluaminen juuri tarkoittaa. Uusi rakkaus on monesti vain sysäys eroon, jota on jo pitempään harkittu muutenkin eikä uuden suhteen kariutuminen tarkoita sitä, että katuisi eroa.
Voi tietysti olla, että joskus yhteenkin palaaminen onnistuu. Mutta minusta ei ole järkevää haaveilla siitä, kun toisen kanssa ei olla edes puhuttu asioista. - ei_kiitos_ei_ei
Lähdin 5v kestäneestä liitosta 4v sitten. Mies lähettelee säännöllisesti vonkausviestejä sähköpostiin ja tekstiviesteinä. Ei sentään soittele, onneksi. En vastaa hänelle mitenkään. Oma elämä on nyt järjestyksessä eikä tulisi mieleenikään palata sen hirviön luokse. Pelottaa tuollainen jämähtäminen, että ei näinkään pitkän ajan jälkeen vieläkään tajua, että en halua häntä.
- lökölököl
Kyllä, tuollainen on karmivaa. Emme onneksi olleet naimisissa, mutta eräs mies lähetti myös vielä kahden vuoden jälkeen kirjeen, jossa hän luonnehti suhdettamme ainutlaatuiseksi ja tiesi minun kaipaavan häntä kovasti. Todellisuudessa olin mm. vaihtanut puhelinnumeroni ja pyrin liikkumaan eri paikoissa, koska oli tunne, että mies voi alkaa stalkata minua.
Tällä miehellä oli aivan oma todellisuutensa. Hän tiesi minua paremmin omat asiani ja mitätöi sanomani, mitä piirrettä olen oppinut varomaan ihmissuhteissa (jotain hyötyä kaikesta).
- asian_kanssa_sinut_nyt
Olimme yhdessä 38 vuotta. Mielestäni tosi hyvässä parisuhteessa ja avioliitossa, mutta kerran sain vain selville, että miehellä oli vuosien aikana ollut useampikin syrjähyppy ja ihastus. En tätä sen enempää täällä selvittele, mutta mies myönsi näin olleen ja kuvitteli että kun asia kerran tuli ilmi ja hän oli joka kerran valinnut minut, niin inä olisin onnellinen ja jatkaisin kuin ei mitään. Pakkasin vaatteeni ja lähdin. Mies maksoi minut ulos kodista, mutta joutui sitten myymään talon kun ei pystynyt asuntolainaa enää just eläkkeelle jäätyään maksamaan.
En ole katkera enkä kadu menneitä vuosia, onhan meillä ihanat lapset ja lastenlapset, mutta olisin voinut viettää vuoteni toisinkin kuin hänen kanssaan.
Hyväksyn nyt asian ja pystyn olemaan eksän kanssa samoissa perhejuhlissa ja käyttäydyn sivistyneesti, mutta heti eron jälkeen oli aika jolloin teki mieli lyödä häntä ja kovaa.
En missään tapauksessa ottaisi häntä takaisin. En pysty rakastamaan enkä kunnoittamaan ihmistä joka valehtelee minulle toistuvasti ja teeskentelee, että hän rakastaa vaikka samaan aikaan käy jonkun toisen kanssa naimassa. - vapaana15v
Minä nainen lähdin 19v ja 7 kk jälkeen. Varmaan arvaatte että tuntui vankilatuomiolta ainakin nuo viimeiset vuodet. Ei en kaipaa exää . Kun tapaan apen ja anopin heidän kanssa juttelemme kuin ennen. 3min exän kanssa saa raivokohtauksen aikaiseksi. Taloudellisesti tein tyhmästi kun en vaatinut jakoa vaikka ei ollut mitään ehtoja silloin. Oli vaan pakko päästä siitä vankilasta. Päästä töihin ja ansaitsemaan itse ja tekemään loppuelämästään parempaa. Joo en kadu hetkeäkään eroa. Äijä paha luuli että saa pidettyä sillä että uhkaili ja mustamaalasi maineeni ennalta etten vaan hakisi jakoa. Voi pieni nakki . Rahalla ei merkitystä kun on vapaa sanelupolitiikasta. Varmaan arvaattekin että en ikinä enää asu miehen kanssa yhdessä.
- Keinu_kanssani
Elämä on todellakin todella hyvällä mallilla eron jälkeen. Ei tosiaan vanha suola janota, eikä mitään sinnepäinkään. Ero oli elämäni viisain päätös. Silloin kun parisuhde vie kaiken energian, eikä anna mitään, on aika lähteä.
- monika-täti
"Muille vain tilittää ja "kaipailee". "
Sanoisin, että exäsi käy läpi mennyttä tuolla tavalla, työstää eroanne (ja eroa myös tuosta toisesta naisesta?). Siksi kaipailee ja tilittää muille. Tarkoitus on järjestää oman pääkoppansa sisältö, ei yhteen paluu sinun kanssasi. Tällaista voi jatkua pitkäänkin.
Asiahan ei tietysti välttämättä ole noin miten sanoin, mutta todennäköisyys siihen on erittäin suuri. Olen 50 ; elämäni aikana nähnyt aika monen monta parisuhdetta, liittoa ja eroa. Mukana myös muutamia yhteen paluita - ja sitten taas eroja. Yhteen palataan pikemminkin molempien omien romanttisten tai muiden virheellisten käsitysten vuoksi. Eron aikana on unohdettu toisen huonot puolet, ja etenkin se syy miksi alun perin erottiin. Jos lähtijä on hurmaantunut johonkuhun toiseen ja siksi lähtee tai potkaistaan ulos parisuhteesta, niin suhteessa on tätä ennen ollut asioita, joita ei ole osattu käsitellä. Nuo käsittelemättömät asiat ovat eron jälkeen ja mahdollisessa yhteenpaluussa vielä olemassa ja ne alkavat tökkiä paluumuuton jälkeen. Kuten muissakin asioissa niin myös tässä; asioita ei voi käsitellä parisuhteessa, ellei edes tiedetä mitä ne ovat. Itsestään selvää, ettei niiden korjaaminenkaan onnistu.
Yhden ainoan tapauksen tiedän, jossa on palattu yhteen - ja pysytty yhdessä. Se oli sellainen, jossa pari oli aikoinaan (1. vaihe) muuttanut yhteen, pikaisesti, koska nainen oli raskaana. Mies puolestaan oli aina pois, työnsä puolesta ja muutoinkin. Pian erottiin kokonaan. Välissä oli monenmoista vuotta - lapsi oli reilusti kouluikäinen, kun mies oli miettinyt tykönään itseään ja elämäänsä. Hän sai ahaa elämyksen itsestään - ja siitä miten hänen käytöksensä vaikutti entiseen kumppaniinsa ja lapseensa. Tämä havainto oli niin voimakas, että hän tunnusti itselleen olleensa täysin mu**ku kumppanilleen ja isä lapselleen. Hän jätti alkoholin lähes kokonaan, opiskeli uuden ammatin (yli nelikymppisenä). Alkoi myös huolehtia lapsestaan paljon enemmän. Tämä kaikki lähensi miehen ja ex avopuolison välit sellaisiksi, että nainen uskalsi yrittää uudestaan. - löysinitseni
En kadu muuta kuin, että en lähtenyt aikaisemmin.
Sen saman olen kuullut muiltakin, turhaa pitkittämistä tulisi välttää.- 911112
löysinitseni
Näin on näreet!
- Yritettyon
Erosimme hyvässä yhteisymmärryksessä reilut neljä vuotta sitten. Elämä oli jatkuvia ristiriitoja ja kommunikointi ei pelannut millään tasolla. Olihan meilläkin hyvät vuotemme kuten monella muullakin avioparilla, mutta päivääkään en ole katunut eroa. Olemme huomattavasti paremmissa väleissä kuin avioliiton loppuaikoina. Lapset ovat tottuneet jo tilanteeseen.
Yllättävintä on ollut tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne. Siihen ei oikein mitenkään osannut varautua. Eikä uuden suhteen löytyminen ollutkaan mikään itsestäänselvyys...Kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Ehkä täytyy hyväksyä sekin, että loppuelämä menee yksin. On aika haastavaa näillä vuosilla löytää sopivaa kumppania. Kaikilla on omat kolhunsa ja pelkonsa, jotka ovat usein esteenä tutustumiselle.- ms_right
Minusta taas sopivan kumppanin löytäminen oli helpompaa vanhempana. Tuntee itsensä paremmin, siksi myös tiesi paremmin mitä etsii. Ja etenkin sen, mitä ei etsi. Itseasiassa joskus hämmästelen miten hyvä tsägä voi käydä. Uuden suhteen löytymisen luulin olevan eron jälkeen vaikeampaa vain yhdestä syystä, lasten vuoksi. Tulevan miesystäväni piti hyväksyä lähes aikuiset lapseni sellaisenaan, tismalleen sellaisena kuin ovat. Näin siksi, että lasten isä, ex-mieheni siis ei hyväksynyt lapsissa oikein mitään. Heissä oli kaikki pielessä. Ei ihme, kun oma isä haukkuu ja vi.. keljuilee kokoajan.
- Lohdullista
Olen helpottunut. Puolisoni on muutamaa piirrettä lukuunottamatta mukava ihminen, mutta parisuhteessamme olin onneton. Miehen läsnäolo vei energiani ja sai oloni tuskaiseksi. Kun eropäätös oli tehty, olin ennenkaikkea helpottunut.
Eron tunnekuohut olivat kuitenkin voimakkaat ja yllätyin myös omasta käytöksestäni. Ja exän. Kumpikin kyllä tiesi, että ylilyönnit ovat osa eroprosessia, mutta yllättäviä puolia tuli esiin kummastakin.
Olen keski-ikäinen ja lapset ovat omillaan. Olen uudessa parisuhteessa ja nautoin siitä joka solulla. Nyt huomaan miten tärkeää on, että elämänarvot ja suhde asioihin menee yhteen kumppanin kanssa. On helpottavaa, kun ei tarvitse kannatella toista. Olen kiitollinen uudesta suhteesta, ei ole ollenkaan itsestään selvää että aikuisena löytää vapailta markkinoilta uuden suhteen ja ihmisen jota rakastaa.
Eron jälkeen olen huomannut myös asioita, joita minun kannattaa tarkastella omassa toiminnassani. Avioliiton aikana en niitä nähnyt. Kadunko eroa tai kaipaanko exää? En, en ja en. On selvää, että parisuhteen perusasioiden puutteen vuoksi suhteellamme ei ollut kivijalkaa. Puhun tietysti exäxtä ystävälliseen sävyyn ystävillemme, koska en halua mustamaalata häntä. Ei minulla ole siihen mitään tarvetta. Tämä, ettei moiti exää saa ystävät joskus tekemään virheellisisä tulkintoja tunteiden laadusta.- Syvällä
Mitä tarkoitat kannattelemisella? Miten exäsi on eron jälkeen pärjännyt ilman kannatteluasi?
- UtoPisti50
Olen ap:n kaltainen optimisti ja katselen 50-vuotiasta miestäni ja 30-vuotiasta avioliittoamme ruusunpunaisten lasien läpi. Miehen uskottomuus paljastui pari vuotta sitten. Hän ei halunnut omaisuuden vuoksi eroa ja minä ajattelin, että kyllä kaikki korjaantuu, kunhan olen kiva ja ymmärtäväinen.
No ei korjaantunut. Mies suhtautui minuun kuin äitiin. Minä hoidin kodin, kävin kaupassa, laitoin herkullisia aterioita ja odottelin, että kyllä se tästä romanttiseksi muuttuu ja jonain päivänä suudellaan ja rakastellaan. Kuukaudet kuluivat ja mikään ei muuttunut, paitsi, että minä turhauduin ja ahdistuin, kunnes läksin.
Mies ei edelleen halua eroa, ja minä saan muistuttaa itseäni huonoista ajoista ja kylmästä kohtelusta, jotta en taas sortuisi uskomaan omaa fantasiaani liittomme mahdollisuuksista. Tämä on sikäli kummallista, että muuten olen luonteeltani 100 % realisti.
Pärjään muuten mainiosti itsekseni: nautin työstäni, harrastuksistani ja minulla on paljon kiinnostavia asioita elämässäni. En kaipaa miestäni, mutta 35-vuoden yhteiselämää ei noin vain jätetä taakse, vaikka viimeiset vuodet olivatkin kurjia.- kysynvain
Mitä sitten kaipaat, jos et miestäsi?
- lilulilu
"muuten olen luonteeltani 100 % realisti."
Niin minäkin. Kuitenkin aikoinani liittoa solmiessani minulla oli tasan tarkkaan esim. käsitys siitä, ettei hyvässä liitossa ole hyväksikäyttöä, ei minkäänlaista. Sitä kun en hyväksy mitenkään. Ottaisin heti eron, jos tällaista eteen tulisi, näin ajattelin.
Vaikka mieheni käytös viittasi vuosien päästä todella vahvasti niin taloudelliseen kuin muunlaiseenkin hyväksikäyttöön, ajattelin suurin piirtein kuin sinäkin "kyllä kaikki korjaantuu, kunhan olen kiva ja ymmärtäväinen". Tietysti puhuin noista asioista miehelle monen monta kertaa, ja hän hienosti puhuen sivuutti, kierteli tai kaarteli asian. Eiii, hän ei tarkoittanut mitään pahaa, kun pyysi vanhemmiltani rahaa, tai ei maksanut vuokraa tai....mutta kun... Jolloin ajattelin taas ok, hetkellinen juttu "kyllä kaikki korjaantuu, kunhan olen kiva ja ymmärtäväinen". Vasta eroa pohtiessani tajusin, että olen itseltäni kuin hiljalleen hiipien taputellut esim. tämän hyväksikäyttöasian kauniiseen pakettiin, ja unohtanut kokonaan elämän varrella miten pontevasti minun piti hyväksikäyttöä vastustaa, eikä missään nimessä suostua sellaiseen. Ei vaikka toinen selittelisi mitä! Siinä sitä sitten oltiin. Jouduin toteamaan, ettei asia mennyt ollenkaan niin kuin ajattelin - enkä itsekään enää ole sellainen kuin aikoinaan. Olin lepsu, eli liian kiltti. Eli kiva ja ymmärtäväinen ;).
Suoraan sanottuna minua vähän huvitti, että miehen (nykyisen exän) hyväksikäyttö yms. olivat mahdollisia juuri siksi, että minulla oli "motivaatio" olla kiva ja ymmärtäväinen. Ja hän puheillaan ja suhtautumisellaan epäilyihin pyrki vahvistamaan tuota "motivaatiota". Käytän suluissa sanaa motivaatio, koska siinä on pohjimmiltaan kyse pahemmasta, eli minun heikoimmasta lenkistä. Miehen metkut eivät olisi uponneet minuun, jos olisin halunnut olla tylympi ja puolustaa kunnolla näkökantojani, itseäni. Toisaalta, ainakin näin vuosia eron jälkeen :), ymmärrän kyllä miksi ex toimi kuten toimi. Niin se vain on, ettei kenenkään elämä mene juuri niin kuin sen on ajatellut.
- UtoPisti50
Yhteistä elämää - silloin kun se oli oikeasti hyvää
- eisetietänyt
Sama täällä, olin liian kiltti ja annoin miehen hyväksikäyttää itseäni joka suhteessa, luulin et mies tietää kaiken paremmin.
- ihanuuttamulle
Eikö miehet tiedäkään kaikkea paremmin?
- miehinenman
Tietää ne, mutta naiset ei tiedä että ne tietää ja siitä väärinkäsitys.
- Enolepitänyt
Yli 13 ihanaa itsenäistä vuotta takana yli 25 vuotta kestäneestä avioliitosta!
Kauniina aurinkoisena kesäaamuna menin monisteet käräjäoikeudesta hakemaan. Otin molempiin vaiheisiin allekirjoitukset samantien ja vein ykkösvaiheen laput heti käsittelyyn. Kakkosvaiheen laput vein määräajan kuluttua. Tuli tuomio avioerosta ja kyllä helpotti!
Sitten tyyppi vaan maailmalle ja itselleni asuntoa hankkimaan! Sain ihanan asunnon ja ihanan elämän! - kliop
Tuskaahan erot tuovat, sillä asia on käsiteltävä vielä monessa elämäntilanteessa uudelleen ja varsinkin jos yhteisiä lapsia on olemassa.
Joskus vain ihmisen ajatuskyky hämärtyy ja on päästävä eroon kumppanista, kun elämä on muuttunut harmaaksi arjeksi. No arjeksi se muuttuu kaikilla ja onkin kyse sopeutumisesta muutoksiin, niitä kohtaa kaikki. Toki voi itse siihen arkeen järjestää virikkeitä. Tähän auttaa paljon samantapaisessa elämäntilanteessa oleva naapuri tai sukulainen, voi naisten kesken tai miesten kesken jutella asioista.
Ennen tätä teknologian aikaa perheet vierailivat toistensa luona viikonloppuisin, välillä viikollakin ja lomia vietettiin jopa yhdessä oli keskustelukumppaneita, ei tarvinnut sättiä kaiken aikaa sitä puolisoa eli elettiin yhteisössä mukana. Nyt tämä kadonnut saa ihmiset rientämään tuonne baareihin tissuttelemaan ja höpöttämään, perhe on kotona harmissaan.
Toinen on että rynnätään yhteen heti, ei tunneta toista muutoin kuin niiden vaaleanpunaisten lasien takaa, se toinen ja tärkein puoli, tosielämän asiat puuttuu tuntemisesta. Saman katon alla ne sitten pakosta tulevat esiin, voi ollakin sellainen "kulttuurishokki" että ensimmäinen ajatus on miten tästä pääsisi pois.
Eli tarvitaan tutustua toiseen muutoinkin kuin viihteellä. Se miten osaa arkea elää yhdessä on se perusta perheen perustamiseen, eli arvot ovat samoja ja perhe merkitsee turvaa. Enää ei olla sinkkuja, silloin kaverit vierailevat perheen luona, heitä ei enää tavata baareissa istuskellen.
Se on perheessä juhlaa, kun mennään pari kolme kertaa vuodessa hienoina viettämään iltaa joko kahdestaan tai kavereiden kanssa.
Pitää löytää se oman perheen juttu ja tapa toimia ja siihen pitää saada mukaan myös iloisia asioita, eikä vain puurtamista. Matkan suunnittelu, sehän ei ole aina mahdollista edes joka vuosi, mutta silloin kun on eletään sitä suunnitellen.
Onko nyt niin, että olette eläneet liian helppoa elämää, että enää ei sitten osata antaa arvoa omalle perheelle ja vähän niukemman kautta elämiselle. Lähdetään pakoon.- gulkul
"Joskus vain ihmisen ajatuskyky hämärtyy ja on päästävä eroon kumppanista, kun elämä on muuttunut harmaaksi arjeksi. "
Ehei, läheskään aina ei mene noin. Itselläni ajatuskyky ex-liittoni loppuvuosina oli hämärtynyt. Ihminen sitkeästi yrittää sopeutua, ja ajatella positiivisesti, vaikka loppupeleissä sitten on myönnettävä, että kärsimystähän liitto on ollut, jo vuosia. Kaikenlaista on yrittänyt kärsimysten korjaamiseksi, mutta niinhän se on ettei yksin voi liittoa ylläpitää. Tulin siis järkiini ja erosin. Se oli vaikea päätös, mutta erittäin oikea. Exän kanssa arki ei ollut harmaata, ei lähellekään, vaan susimustaa, pilkkopimeää, parisuhdetta ei ollut. Oli vain kaksi ihmistä, jotka asuivat lasten kanssa samassa osoitteessa. Eron jälkeen oli huikeaa saada tutustua kunnolla lapsiinsa, jotka olivat kaikki jo teini-ikäisiä. Yhdessä kun asuttiin, kaikki keskittyi mieheen/lasten isään, hänen ongelmiinsa ja sairaanomaiseen käytökseensä. Tuli mieleen kirja "virtahepo olohuoneessa", vaikkei alkoholiongelmasta ollutkaan kyse.
Nuo baarit ja viihteet ym. joista kerroit ovat ainakin minulle sen verran vieraita, etten elä vain niille. Jokainenhan päättää itse mitä tekee, milloin ja kuinka usein, oli sitten parisuhteessa tai ei. Itse arvostan nykyisessä suhteessa etenkin sitä, että henkinen yhteys on kohdallaan (vaikka toki fyysinenkin yhteys on ;)). Yhteisten asioiden lisäksi molemmilla on omat harrastukset ja huvejakin. Olen kautta aikain tapaillut ystäviäni (mies- ja naispuolisia; mukana yksi, joka ei tunne olevansa mies eikä nainen), sukulaisiani, exänkin sukulaisia kaikenikäisiä - kyläilty ollaan puolin ja toisin. Exän sukulaisia tapaan yhä säännöllisesti, vaikka erosta on jo aikaa.
Useinmiten käyn keikoilla mm. baareissa, jossa on esiintyjä. Joskus poikkean ystävän kanssa tai yksin baariin työpäivän päätteeksi. Harvoin jään sinne pidemmäksi aikaa kuin pariksi kolmeksi tunniksi. - eikaikillanäin
Edellinen kertoi perushyvästä liitosta. Omasi on ollut SYSIMUSTA ja täynnä KIEROUTUMIA. Se on eri asia, kuin tylsyydestä kärsiminen, joka on oma sisäinen tila, ei puolison vika.
- hömpöm
eikaikillanäin kirjoitti:
Edellinen kertoi perushyvästä liitosta. Omasi on ollut SYSIMUSTA ja täynnä KIEROUTUMIA. Se on eri asia, kuin tylsyydestä kärsiminen, joka on oma sisäinen tila, ei puolison vika.
"Edellinen kertoi perushyvästä liitosta"
Mistä pirusta edellinen tietää miten perushyvä toisten liitto on? Vaikka joidenkin liitto näyttää ulospäin ainoastaan harmaalta, ellei jopa valkoiselta, totuus on erittäin usein toinen. Etenkin jos pari on eronnut. Etenkin jätetyillä on tapana vaikeroida ex-puolison perään voivottelemalla miten herkästi, jopa täysin ilman syytä toinen vain otti ja lähti. Tuossa on myös kyse kieroutumasta; ei pystytä YHTÄÄN näkemään asioita toisen kannalta. Anssi Kela sanoi juuri keikallaan, että hänellä oli 15-17-vuotiaana hyvin mustavalkoinen näkemys asioista. Ihmisiä oli kahdenlaisia, ne jotka ajattelivat hänen tavallaan olivat ok. Ne jotka ajattelivat toisin eivät olleet. " Jos kuvittelee tietävänsä toisten asiat paremmin, on kyse juuri tästä ilmiöstä > toiset tekee väärin, elleivät tee kuten minä haluan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1811946Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin671676Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä771467En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1351359- 481304
90-luvulla maa syöksyi lamaan, ja silloinkin oli syypäinä samat tahot kuin nyt
Laman aiheuttajat olivat demarivetoinen virheellinen finanssipolitiikka, sekä ay-liikkeen taipumattomuus tilanteessa mik1181057- 173987
Vakava varoitus perussuomalaisista!
Keskustan Annika Saarikolta veret seisauttavaa tekstiä, lukekaa uutinen kokonaisuudessaan, tässä siitä maistiainen: ”Ke205904Mä olisin niin iloinen
Jos vielä joskus nähtäis.. Ollaanko tulkittu mies toisiamme väärin?. Kumpikin luuli ettei toinen tykkää, vaikka molemmat60784Olisitko ihminen minulle. Ihan ihminen vain.
Tiedätkö, että saan kyyneleet silmiini, niin syvästi sinua kaipaan. Meidän välillä on jotain todella syvää, kaunista ja43764