valtataistelu työpaikalla

sopuli52

Työpaikalla tuli kiistaa suhteellisen pienestä asiasta. Nyt kuitenkin kiistassa on tullut esiin uusia piirteitä: minua syytetään yhtäkkiä nyrkin heiluttamisesta! Näin ei kiistan aikana tapahtunut, mutta miten sen todistan? Tuntuu, ettei minua uskota.
Asia pyörii koko ajan mielessäni ja kelaan sitä jatkuvasti ajatuksissani. Yritän miettiä toisen osapuolen motiiveja, siis miksi hän keksi tuollaisen asian. Ainoa, mitä olen löytänyt syyksi, on se, että hän huomasi itse, ettei ollut toiminut oikein kiista-asiassa eli oli joutumassa vähemmistöön ja sen vuoksi keksi leimata minut toisella tavalla syylliseksi. Mitä voisin tehdä? Esimies siis tuntuu uskovan tätä toista osapuolta ja kysyi jopa minulta, että olisinko huomaamattani heiluttanut nyrkkiäni???? Kukahan sitä huomaamattaan tekisi. Inhoan yleensäkin riitoja ja tämä tuntuu vievän voimat, en saa edes nukuttua kunnolla.

4

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neptune1

      Uskon, että tilanteesi tuntuu juuri nyt todella pahalle, varsinkin, kun kaikki on vielä niin äskettäin tapahtunut. Tuollaiset tilanteet ovat kuitenkin aina ikäviä, sana vastaan sana. Ihan sinun oman oikeusturvan vuoksi voisi olla hyvä ottaa yhteyttä vaikka omaan ammattiliittoosi jos sellaiseen kuulut. Kerro asiasi pääluottamusmiehelle ja yleensä sieltä saa myös ilmaista lakiapua, tarvittaessa. En tunne tilannettasi tarkkaan joten kannattaa harkita tietenkin mitä näistä kaikesta seuraa, mutta jos kerran olet syytön niin on sinulla täysi oikeus puolustaa itseäsi ottamalla yhteyttä ko. tahoihin. Eihän pelkän nyrkin heiluttaminen kai sentään vielä rikos ole? Uhkaus on taas eriasia. Vastapuolen on kyllä myös jotenkin pystyttävä näyttämään tämä toteen.

      • pikele

        Kiitos hyvästä vastauksesta.


    • kohti_umpikujaa

      Kun tilannetta ei ole filmattu, on olemassa vain teidän molempien tarina. Ja totuus lienee jossakin näiden tarinoiden puolivälissä.

      Onko syytös esitetty kirjallisena? Onko esimies kysynyt sitä kirjallisena? Jos ei, sinun pitää houkutella tilanne sellaiseksi, että saat sen paperille (tai sähköpostiin).

      Sen jälkeen sitten teet työnantajalle häirintäilmoituksen tästä "syyttäjästä". Lähetä kopio ilmoituksesta mahdolliselle työsuojeluvaltuutetulle.

      Jos ei n. kuukaudessa tapahdu mitään, tee häirintäilmoitus aluehallintovirastolle. AVIn juttu ei johda mihinkään, mutta työnantaja joutuu antamaan lausunnon.

      Jatkossa et voi muuta kuin houkutella tätä toista työntekijää tekemään lisää vastaavaa. Ja sitten taas uusia ilmoituksia jne.

      Ja tuosta AVIsta vielä se, että sen tekemättömyydestä pitäisi saada enemmän aineistoa ja mielellään ympäri Suomea. Ongelma on se, että monikaan ei uskalla niin pitkälle mennä.

    • Menokuinlastentarhassa

      Mikä noita aikuisia ihmisiä vaivaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe