Onkohan uusi malli tulossa mazda 2 2017

2017.kattellaan

Jäädään odottelemaan ja kattellaan että olisiko enemmän houkutteleva.
Melkein jo mazda kauppoja meinasin tehdä mutta onneksi nyt pahin ostokiima hiipui siihen sinä aika kun etsi järkeviä tarjouksia, hyviäkin toki jo löytyi kun aikansa etsi. Laakkosella ei ainakaan tunnu olevan kovin suurta tarjous innokkuutta, liekö uusi lasipalatsi niin kallis että ei ole varaa, espoossa siis.

Mazda 2 jäi harmittamaan hieman se pikkuautomaisuus hintaansa nähden, perän muotoilu joka vaatii ainakin sen takaspoilerin tekemään perästä vähän persoonallisemman, hirmu hintaiset lisävarusteet joilla vasta saa sen mazdan heräämään henkiin. Perusmallihan maksaa jotain 16 000 ja voitteko kuvitella että kun lisää siihen automaattilootan ja pikkuisen lisävarusteita joista osa ihan perus varusteitakin niin hinta lapussa seisoo lopulta 27 000. Toki näistä avaimettomista ovien avaamisista ja ledivaloista voisi tinkiä mutta se varustetason lasku säästää rahaa vain niinkin vähän kuin tonnin tai kaksi eli ei isoa merkitystä. Mazda 2 jäi mieleen se melkoinen rengasmelu takana, se oli heti alkuun asia koeajossa mihin kiinnitti huomiota, saa ihmetellä että miksi moiseen ei puututa koska ei tuo vaimentaminen nyt niin ihmeitä vaatisi varsinkin jos se nyt otettaisiin työn alle jo suunnittelussa.

Kun hintalappusessa lukee lopulta se 27 000 niin saattaa päätyä kattelemaan jo mazda 3 malliakin, 3 joka alkaa jo näyttää vähemmän pikku autolta. Harmittavasti naapurilla seisoo parkkiruudussa tuollainen mazda 3 vieressäni 18" vantein että kehtaako siihen ajaa viereen mazda 2:sta :D, ei ehkä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lsdkjfsjfksjds

      Tuskin on kakkonen ihan heti uudistumassa, korkeintaan jotain pientä facelifttiä. En kyllä antaisi naapurien, työkaverien tai kenenkään muunkaan vaikuttaa omaan autovalintaani millään tavalla, itseäni vartenhan sen auton ostan.
      Sulla on kallis maku jos pitää saada yli kymppitonnin varusteet ennenkuin auto kelpaa, sehän on ihan oma valinta, joko maksat tai tyydyt perusvarusteluun jos rahasta kerran on niukkuutta. Vaativillehan on niitä Premium merkkejä joissa on kermaperseille riittävät varusteet vakiona mutta eipä nekään ihan ilmaiseksi lähde.

      • 456tyg444444

        Jos haluat automaattivaihteet niin varustetaso nousee vissiin 2 pykälää jolloin sen mazda maksaa jo yli 20k. Lisää siihen pakollisia varusteita joita pitää usein olla siihen halvimpaankin malliin kuten toiset renkaat 1000e ja lämmityssetti 1000e niin näin se vaan hinta nousee ja nousee, metalliväri kun kerran uutta ollaan ostamassa niin ei se konkurssia enää pahenna :)

        Sitten vertaat vielä että paljon viivan alla on hintaeroa vielä siihen kalleimpaan varuste versioon niin tonni - 1500e lisää niin samantien sitten sekin vielä.
        Loppu hinta on se 10k karvalakkimallin päälle, miinus se että karvalakki mallin päälle tulee siihen ne 2k lisähankinnat myös.

        Loppupeleissä siis mazda 2 maksaa jo sen verran että samalla rahalla saa mazda 3 ja cx 3 mazdaakin, tosin ei samalla varustelu tasolla mutta kuitenkin. Onhan mazda 3 ja cx jo jotain varusteita enemmän kuin mitä vastaavan mallin 2 varustetasossa.

        Toisiin autoihin mainostetaan että saa automaatin samaan hintaan kuin manuaalin, johtuneeko siitä että kyseisen automaatin kanssa on ollu huonoa palautetta, nissan.


    • Mazda6luxyry

      Mazda 6 Sport Wagon hyvinvarusteltuna 2.2diesel AWD 6AT kaikilla herkuilla nousee yli 60 000 euroon. Tuossa olisi yksi unelma autoistani. Kutonen ja kolmonen uudistuvat 2017 ja niihin tulee SKYACTIV G VECTORING CONTROL, ohjauspyörä uudistuu hieman, sekä tulee parempi äänieristys, sekä joitakin muita pieniä parannuksia. Ulkopuoli ei uudistu juurikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe