Mielarien dokumenttien julkaiseminen

Siis puhun nyt erityisesti niistä hoitokertomuksista, joita he ovat Helsingin psykiatrisella poliklinikalla kirjoittaneet minusta, ja jotka omistan sen vuoksi, että pyysin heiltä kaikki minua koskevat dokumentit. Dokumentit eivät kenties lopulta laita henkilökuntaa kovin hyvään valoon. Miten paljon uskallan laittaa noista dokumenteista julkiseen keskusteluun? Saanko lainata niissä dokumenteissa minua koskevaa tekstiä suoraan? Kai saan. Saanko siinä yhteydessä nimetä poliklinikan nimen. Kai saan?

Onko Itäkeskuksen psykka? :D

Ihan yleisellä oikeudentajullani, saan ainakin itse julkaista julkisen terveydenhuollon minusta kirjoittaneet selitykset, jos en kerro kirjoittajan nimeä. Toisinpäin he eivät tietenkään saa tehdä, eli julkaista potilaan tietoja. Saanko kuitenkin itse toistaa minua koskevia virallisia terveydenhuollon dokumentteja sanasta sanaan internetissä? Jos saan, niin onko siinä joitain rajoituksia?

Ei tule mieleen ainuttakaan syytä miksi ei saisi. Voit myös kostoksi nimetä anonyymisti mielureiden nimiä vaikka kirjaston koneelta/ wifi-yhteydellä. Ei tuu oikeusjuttua, kun eivät tiedä kenestä on kysymys. Kosto on suloinen.

Luulen, että voit tarkistaa asian potilasasiamieheltä tai eduskunnan oikeusasiamieheltä. Aivan varmasti saatavilla ilmainen kanava, josta tuollaisen pienen asian voi kansalaisen tarkistuttaa.

Kannattaa peittää teksteistä omat yksityistiedot (nimi, sotu, puh#, osoite jne.) sekä myös vastapuolella olevien nimet ja mahdolliset muut tunnistamisen mahdollistavat tiedot. Luulisi, ettei mitään syitä ole etteikö omia terveystietojaan saa muutoin julkaista. Nehän ovat sinun. Mieti kuitenkin tarkkaan mitä kerrot, koska netistä ei saa mitään pois. Kannattaa kuitenkin jättää tittelit näkymiin, että tietää mitä psykiatri ja mitä psykologi ja mahdolliset muut tittelit sanovat.

Itse tykkään lukea psykiatrien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden kirjailemia sekoiluja dokumenteista sun muista niin Suomesta kuin ulkomailta. Lopputulos on usein sellainen rikkinäinen puhelin yhdistettynä valhegeneraattoriin.

Tarkista mitä saat julkaista ennen julkaisua.

En tiedä kannaataako muuten alkaa mitään julkaisemaan, mutta ei kai potilas ole mitenkään salassapitovelvollinen lain mukaan ?

Saat julkaista. Muista peittää kaikki tietosi. Psykiatrian puolella niin törkeää yksityisyyden loukkaamista että olisi kiva tietää muidenki vääristeltyjä lausuntoja. Itsestäni tehty lausuntoja joista minua ei tunnista..niin paljon paskaa. Päivän valoon pitäisi paljon saada jotta ihmiset havahtuisivat maan mielenterveyden niin sanotuun hoitoon

En ole varma, onko edes nimien julkaiseminen kunnianloukkausta, jos julkaisen heidän oman kirjoituksensa ja siis oman kantansa asiaan sellaisenaan, ja lisään siihen vain oman asiallisen mielipiteeni. Joka tapauksessa, ainakin ilman nimien julkaisemista ei kai se voi olla mikään loukkaus heitä kohtaan minulta, jos he ovat itse sen kirjoittaneet niihin papereihin, joita he ovat lähettäneet Kelalle, terveyskeskuksiin, mielisairaaloihin ja niin edelleen.

En tiedä vielä, missä muodossa tai millä foorumilla lopulta julkaisen analyysini heidän kirjoituksistaan. Sen verran voin ainakin sanoa, että minun tapauksessani ne kirjoitukset ovat vielä ehkä tavanomaista erikoisempia. Olin esimerkiksi noin puolitoista vuotta siellä kirjoilla ja vuoden sairauslomalla. Ketiapiini ja Abilify aloitettiin heti ensimmäisillä tapaamisilla. Diagnoosi oli heti ensimmäisellä tai toisella tapaamisella kaksisuuntainen mielialahäiriö, sen jälkeen tuona lyhyenä aikana sain diagnoosin myös ainakin skitsofreniasta ja loppulausumassa on diagnoosi vakavasta masennuksesta psykoottisin oirein. Siinä vaiheessa olin jo lopettanut kaikki lääkkeeni ja palannut töihini, enkä ole nähnyt psykiatria sen jälkeen.

Nuo minun diagnoosini ovat kaikkein vakavimpia, joita psykiatreilla on käytössään, ja minulle annettiin niitä aivan tuosta vain. Virallisen psykiatrisen esittämän tiedon mukaan nuo ovat erittäin vakavia, useiden mielestä geneettisiä solutason aivosairauksia. He mainitsevat, että nykyään on kuitenkin uusia tehokkaita lääkkeitä, joiden avulla lopulta aika pieni osa noita diagnooseja saaneista kykenee esimerkiksi työelämään. Usein he viettävät pitkiä aikoja sairaalassa ja elävät muutenkin aika huonoa elämää. Minä olin työkyvyttömänä juuri sen ajan, kun sain noihin sairauksiini lääkitystä.

Mielurien kirjoittamat paperit ovat sangen paljastavaa luettavaa. Ihan esimerkkinä, kun pari kuukauden jälkeen kerroin heille neuroleptien vakavista haittavaikutuksista, he kirjoittivat papereihini, että “potilaalla oli paranoidista ajattelua liittyen esimerkiksi nykylääkitykseen”. Loppulausuntoon, jolloin olin jo lopettanut kaikki lääkkeet, se oli vääntynyt muotoon “potilaalla oli tänne saapuessaan paranoidista ajattelua”.

Kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä siitä, miten esimerkiksi psykologi käyttää psykologisia tai psykiatrisia termejä potilaan mielipiteiden lyttäämiseen, epäasiallisen lääkityksen oikeuttamiseen ja niin edelleen. He eivät tee sitä välttämättä tietoisesti tai tahallaan, sillä sen kaltainen päättely tavallaan oikeuttaa heille itselleenkin sen kaltaisen käytöksen. Esimerkiksi kun viimeisellä tapaamisella kerroin psykiatrille kritiikkiä näistä asioista, hän kysyi hieman äkäisenä, että et kai kuvittele, että me tahdomme pahaa sinulle. Mitä ironiaa. Kriitiikin voi selittää sillä tavalla, että potilaalla on sairaus.

Kirjoituksissa esimerkiksi sanotaan, että potilas sanoi pyrkivänsä tieteelliseen ajatteluun, mutta hänen ajattelunsa on epäloogista. Potilas käyttää paljon tieteellisiä tai filosofia termejä, mutta hän ei ymmärrä niiden tarkoitusta. Potilaan ajattelu on epäloogista, hajanaista, epäjohdonmukaista, ym… Nämä kaikki havainnot on vielä kirjoitettu aika huonolla suomen kielellä.

Tavallaan nuo heidän kirjoitukset voi tulkita kahdella eri tavalla.

1. Ne ovat suurin piirtein oikeita ja välittävät realistisen kuvan tilanteesta.

Jos ne tulkitaan näin, niin voin kävellä ympäriinsä ja kertoa, että nuo psykiatrian vakavimmat sairaudet kaksisuuntainen mielialahäiriö, vakava psykoottinen masennus, psykoosi ja skitsofrenia eivät ole oikeasti niin kovin vakavia sairauksia, oikeasti ne muistuttavat pikemminkin flunssaa ja lääkkeiden vaikutukset voivat olla paljon vakavampia kuin nuo sairaudet. Esimerkiksi skitsofreniaa sairastava voi toimia hyvin vaativassakin työssä täyspäiväisesti ilman lääkkeitä, matkustaa täysin omatoimisesti ympäri maailmaa, ym.

2. He olivat aika paljon väärässä, ja heidän kirjoituksensa ja käytöksensä paljastaa aika paljon siitä, miten luotettavaa, turvallista ja tehokasta heidän toimintansa on potilaan kannalta.

Nuo heidän kirjoituksensa ja diagnoosinsa seuraavat minua rekistereissä siis loppuelämäni. Esimerkiksi käsittääkseni he lähettivät lausunnon jo yleiseen terveyshuoltoon. Työhaastattelussa esimerkiksi Mehiläisessä tai Terveystalossa, jos lääkäri jotain reittiä - kuten omista arkistoistaan - kuulee, että on ollut potilassuhde psykiatriseen poliklinikkaan, niin hän voi vaatia, että tilataan koko potilaskertomus sieltä poliklinikalta. Siellä sitten vilistää psykoosia, skitsofreniaa ja muuta sen kaltaista todistelua. Saati jos joskus saisin lapsen, lastensuojelu varmaankin on hyvin kiinnostunut henkilön sairauksista.

Voiko luottaa siihen, että psykiatri tuntee filosofisten termien merkityksen laajasti hyvin, siis pystyy arvoimaan tunteeko asiakas ne ?
Siis jos asiakas nyt vaikka puhuu käyttäen runsaasti filosofosia termejä ?
Kuinka paljon psykiatrien koulutuksessa perehdytään filosofisiin termeihin ?

Ai niin, se vielä unohtui mainita, että monessa kohdassa ajatteluni on on psykologin tai muun kohdassa "outoa". Hmm. Ikään kuin outous olisi jokin sellainen sairaus, jota he osaavat diagnosoida, tai jota heidän pitää lääkitä ja edelleen diagnosoida. Kun he heti aluksi yrittivät saada minua johonkin sosiaalisen työntekijän ruoanlaitto-kokeeseen, josta kieltäydyin mutta kävin sielläkin neurolepti-pöhnässäni, niin se täti oli selittänyt pikkutarkasti, miten hän oli avannut oven tapaamisen loppumisen merkiksi, mutta potilas oli siitä huolimatta jatkanut puhumista, tms.

Olin vuosikausia aikaisemmin, ehkä 1990-luvulla loppupuoliskolla ja ihan 2000-luvun alussa käynyt Helsingin ylipiston YTHS:n palveluissa liittyen mielenterveyteeni. Olin silloin kenties paljon pahemmassakin kunnossa. Kuitenkin en saanut silloin esimerkiksi YTHS:n yleislääkärillä uusittua SSRI-reseptiä, jota itse tahdoin kokeilla uudestaan. Minun piti tapella paljon sen jälkeen, jotta pääsin YTHS:n psykiatrille asti, koska tahdoin kokeilla sitä SSRI:tä. Sitä ennen oli pari tapaamista psykologilla, joilla tapaamisilla vaadin, että tahdon nimenomaan kokeilla sitä SSRI:tä ja jonkun, joka voi sitä määrätä. Se psykiatri sitten määräsi SSRI:tä, mutta muuten oli kai jokin psykoanalyyttisesti suuntautunut, pian eläkkeelle jäämässä. En ollut kiinnostunut tai nykyäänkään kiinnostunut psykoterapiasta, jota hän yritti minulle tyrkyttää. Hän oli kuitenkin siis hyvin vastahankainen pitkäaikaisen SSRI-lääkkeen käytön suhteen.

Silloin 1990-luvun loppupuolella siis minä itse yritin hakea näitä SSRI-lääkkeitä, joista oli lukenut osaksi netistä ja ulkomailta. Nykyään minulle tuputetaan yleisen puolen psykiatrisen puolen terveydenhuollossa SSRI-lääkkeitä, neurolepteja ja muuta sen kaltaista heidän puoleltaan aivan tolkuttomia määriä. En ole varma, kuinka paljon siitä liittyy siihen, että YTHS:llä kohdellaan opiskelijoita eri tavalla kuin yleisellä puolella, jossa käsitellään jatkuvasti sellaisia "yhteiskunnan ongelmatapauksia. Kuinka paljon liittyy taas siihen, että mielenterveyden hoito on muuttunut ja medikalisoitunut niin paljon noista ajoista.

FENETRE, OLET TROLLI. LOPETA JO. Just kun päästiin eroon psykoottisesta, tulit sinä tänne spämmäämään.