Karismaattinen karuselli

Karismaattinen_karuselli

Olen vuosien ajan seurannut karismaattisen liikehdinnän sisällä vallitsevan maailmankuvan ja ihmiskäsityksen kehittymistä. Kerta toisensa jälkeen keskuuteemme on ilmestynyt yhä uusia opettajia ja oppeja, jotka lupaavat "läpimurtoa" ja kaiken muuttumista. Jokainen uusi vuosi on nimetty vuodeksi, joka tulee muuttamaan kaiken. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut.


"PROFETOIMISTA ÄLKÄÄ HALVEKSUKO"
Samaan aikaan, kun karismaattinen liike jyrää kaiken arvostelun ja väittää sitä Pyhän Hengen vastustamiseksi, se on itse tallonut jalkoihinsa todelliset armolahjat. Kun mitään ei arvioida, mitään ei saa kyseenalaistaa, ovat todelliset armolahjat hautautuneet huuhaan alle tavoittamattomiin.
Näyttää siltä, että karismaattisissa piireissä yhä villimmiksi muuttuneiden "profetioiden" toteutumista ei ole tarkoituskaan kenenkään seurata. Suurtapahtumissa ne ovat värivalojen ja huumaavan musiikin ohella toimivia tunnelman nostattajia. Kuka uskaltaa luvata eniten, saa osakseen voimakkaimmat suosionosoitukset.
Vuoden 2016 alkaessa Vantaalla julistettiin, että tämä vuosi tulee olemaan läpimurron vuosi. Vankiloista tulee raamattukouluja ja vanhainkodeista rukouskeskuksia. Näinkö on tapahtunut? Profetiassa luvattiin, että ihmiset tulevat kaikkialta maailmasta katsomaan, mitä Jumala tekee Suomessa. Kuinka monta tilauslentoa Seutulaan on laskeutunut näissä merkeissä?
Olen vuosien ajan seurannut karismaattisen liikehdinnän sisällä vallitsevan maailmankuvan ja ihmiskäsityksen kehittymistä. Kerta toisensa jälkeen keskuuteemme on ilmestynyt yjä uusia opettajia ja oppeja, jotka lupaavat "läpimurtoa" ja kaiken muuttumista. Jokainen uusi vuosi on nimetty vuodeksi, joka tulee muuttamaan kaiken, mutta mikään ei ole muuttunut.

PROFETOIMINEN - PELKKÄÄ TUNNELMAN NOSTATTAMISTA (?)
Näyttää siltä, että karismaattisissa piireissä yhä villimmiksi muuttuneiden "profetioiden" toteutumista ei ole tarkoituskaan kenenkään seurata. Suurtapahtumissa ne ovat värivalojen ja huumaavan musiikin ohella toimivia tunnelman nostattajia. Kuka uskaltaa luvata eniten, saa osakseen voimakkaimmat suosionosoitukset.
Vuoden 2016 alkaessa Vantaalla julistettiin, että tämä vuosi tulee olemaan läpimurron vuosi. Vankiloista tulee raamattukouluja ja vanhainkodeista rukouskeskuksia. Näinkö on tapahtunut? Profetiassa luvattiin, että ihmiset tulevat kaikkialta maailmasta katsomaan, mitä Jumala tekee Suomessa. Kuinka monta tilauslentoa Seutulaan onlaskeutunut näissä merkeissä?
Oudoksi näiden

VASTUU PROFETIOIDEN TOTEUTTAMISESTA ON KUULIJALLA (?)
Olen ihmeissäni kuunnellut erään profeetan saarnoja siitä, kuinka profetioiden toteutuminen - hänen profetioidensa - onkin lopulta kiinni kuulujoista. "Olemme kuulleet paljon profetioita, mutta mitä olemme tehneet sen eteen, että ne toteutuisivat!" , hihkuu tuo nuori profetoija useammassakin saarnassaan.
Raamatun mukaan profetia oli oikea silloin, kun se totetutui. Aito profetia toteutuu, eikä sitä 'toteuteta' ihmisten toimesta. Tuon kaltainen vastuun pakoileminen on täysin vastoin Jumalan sanaa.
Tämän kaltainen kysely voi kuitenkin olla omalla tavallaan terve merkki siitä, että ehkä tätä profeettaa vaivaavat hänen itsensä antamat kohtuuttomat lupaukset. Toivoa sopii.

IHMISKUVAN VÄÄRISTÄMINEN
Karismaattisuuteemme liittyy ikävällä tavalla myös ihmiskäsityksen muutos. Meille luvataan, että oikean voitelun löytymisen myötä meille avautuu kaikkivoipaisuuden ihmeellinen maailma.
Kuinkahan monelle sukupolvelle olemmekaan luvanneet, että juuri 'tämä sukupolvi' mon se voittoisa 'Elian armeija, 'Jooelin armeija', Joosua sukupolvi' 'apostolinen joukko' ... Joka tulee muuttamaan maailman? Nimet vaihtuvat, mutta lupausten takana häilyy aina sama unelma ikuisesta nuoruudesta ja kuolemattomuudesta, jonka voitelu tuo tullessaan.
Valitettavasti näyttää siltä, että seurakunnan odotuksen kohtaana ei olekaan Kristuksen paluu, vaan odotukset kohdistuvat meihin itseemme: Mitä meistä tuleekaan!
Tämän vääristyneen ihmiskäsityksen myötä - superuskovan ihanteen myötä - puhe heikkoudesta, kivusta ja sairaudesta on julistettu epäuskon puheeksi. Tähän utopiaan kuuluu väittämä, että sairaus ja kuolema ovat asioita, jotka on käsitelty Jeesuksen ristinkuolemassa, ja nyt me olemme niistä vapaat. Ihminen, joka puhuu heikkoudesta, tekee siis turhaksi Jeesuksen täytetyn työn.
Tällainen uskotteluevankeliumi tekee kristitystä valehtelijan, joka ei uskalla eikä saa kohdata totuutta. Ulkokuoren täytyy olla kiiltävä ja kiitosta täynnä, vaikka totuus sisällä olisi helvettiä.
Minne ajautuvat ne, jotka eivät jaksa enää ylläpitää tällaista utopiaa?
Olen ihmeissäni seurannut erään ylistyksenjohtajan kohtaloa. Kaiken positiivisen tunnustamisen keskellä hänen puolisonsa sairasti koko ajana ja menehtyi lopulta syöpään. Missä ovat nyt seurakunnan antamat suuret lupaukset? Pettikö teologia? Pettikö Jumala?

7

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ElämäKristuksessa

      Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

      • saviseutulainen

        Kuin myös kiitokset täältä!
        Siunausta.


    • toimiiko

      Ne yrittää murtautua . Niinhän jeesus sanoikin . Mutta nyt katsokaas ukraine news youtubesta ukraine war. Ukraine war pomattack Airport bonetsky jne. Mitään ihmettelemättä .

      • gntt

        "Pientä" täsmennystä. Kiitos!


    • KannattaaLukea

      Erinomainen kirjoitus

    • älyhoi74

      Kerrankin fiksua, hyvin perusteltua, järjenjuoksua :)

    • egnneg

      Hartikainen pariinkin otteeseen "profetoinut" herätystä ja suuria asioita tapahtuvaksi. Vaan eivät ole toteutuneet; 2014 kesä on mennyt, kuten kohta 2016.....

      Milloin muuten Veijo ja Aulikki ovat korjanneet väärän opetuksensa mm. siitä, että Jeesus kuoli hengellisesti (Jakso 400).
      Entäpä "värähtelyt" ....Herzöögeli jutut.....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe