Portto ja suuri Babylon alastomana

3-sammakkoa

Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä." (Matt 26:39)

Jeesuksella kristuksella on oma tahto, joka on eri kuin hänen isällään.

Jeesus Nasaretilainen syntyi poikalapseksi, joka oppi puhumaan ja kirjoittamaan niin kuin muutkin lapset. Jeesuksen tietomäärä ja viisaus lisääntyivät iän karttuessa. Jeesus kasvoi aikuiseksi mieheksi eikä tiennyt vielä silloinkaan kaikkea sitä, mitä isä yksin tietää. (Matt 24:36)

On selvää, että ihminen kristus Jeesus on ihmisenä eri olevainen kuin Jumala, hänen isänsä. Jeesus on ihmisenä luotu olento niin kuin muutkin ihmiset. Kyse on kokonaan kahdesta eri olevaisesta: ei yhden ja saman olevaisen kahdesta eri muodosta.

Katoliset isät keksivät Kristuksen kaksiluonto-opin selittämään sitä mysteeriä, miten Jeesus voi olla ihminen ja Jumala yhtä aikaa olematta ihmisenä eri olento kuin Jumala. He yrittivät peittää sen opin avulla ilmiselvää totuutta, jonka mukaan ihminen kristus Jeesus on eri olento kuin hänen isänsä, joka on yksin ainoa Jumala. He käyttivät sanaa "luonto" samassa merkityksessä kuin sanaa "persoona" tai "olevainen" tai "olento". Jos olet rehellinen, niin huomaat tämän selityksen todeksi.

He jakoivat kristuksen kahteen osaan: inhimillinen luonto ja jumalallinen luonto. He selittivät kaiken inhimillisen Jeesuksen inhimillisellä luonnolla ja kaiken yliluonnollisen hänen jumalallisella luonnollaan. He sanoivat, että Jeesus kristus on yksi ainoa persoona, jolla on kaksi eri luontoa, joiden luontojen kautta he jakoivat Jeesuksen kahteen eri osaan, täysin vastoin Raamatun kirjoituksia. Kristus ei ole jaettu Jumalaksi ja ihmiseksi luontojensa mukaan vaan hän on yksi ainoa ihminen kristus Jeesus, jonka hänen isänsä on korottanut kaiken pääksi seurakunnalle ja kaikkien luotujen herraksi sen jälkeen, kun oli pelastanut hänet kuolemasta herättämällä hänet kuolleista. (Hebr 5:7; 13:20-21)

Ihmisellä kristuksella Jeesuksella on oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, tieto ja muistot, jotka ovat eri kuin kuvitteellisella "jumalallisella luonnolla", joka hänellä kaksiluonto-opin mukaan on. Jeesuksen tahto, mieli, ajatukset, tunteet, tieto ja muistot ovat myös eri kuin yhdelläkään häntä ennen luodulla enkelillä tai hänen isällään Jumalalla. Jos Jeesus olisi jaettu kahtia, niin hän voisi keskustella itsensä kanssa: inhimillinen luonto keskustelisi hänen jumalallisen luontonsa kanssa samalla tavalla kuin hän keskustelee isänsä kanssa. Jeesuksella olisi siten kaksi eri tietoisuutta, mikä tekisi hänestä kaksi eri olentoa. Inhimillinen luonto sanoisi "minä olen" ja jumalallinen luonto sanoisi "minä olen" ja niin ne kaksi olisivat kaksi eri olevaista ja kaksi eri olentoa. Sanalla "luonto" on siis pimitetty se, että ihminen kristus Jeesus on vain yksi ainoa persoona ja olento, jota ei ole jaettu kahtia ja hänen isänsä on yksin ainoa Jumala.

Miten tämä asia ei mene jakeluun eräille?

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäuskosynti

      Eix sun pitäis olla ruokkimassa köyhiä ... Niin lue raamattusi tarkemmin . Jeesus otti orjan muodon oli olennaltaan Niinkuin ihminen . Juutalaiset lankesi pois armosta joutuen babyloniaan demonien joukkoon . Älä sekota Jeesukseen uskoviin muita . Jumalan Luonto . Jumalallinen . Synnitön . Puhdas. Täydellinen . Jumala oli Messiaassa . Kuka muu voisi sovittaa syntimme kuin Jumala .

      • 3-sammakkoa

        "Kuka muu voisi sovittaa syntimme kuin Jumala."

        Tarkoitatko sitä, että Mooseksen lain eläinuhrit olivat esikuvia Jumalasta sen sijaan, että olisivat olleet esikuvia ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta?

        1.Timoteuksen kirje:
        2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
        2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
        2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen kristus Jeesus,
        2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
        2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

        Ihminen antoi itsensä lunnaiksi ja on välimies Jumalan ja ihmisten välillä. Välimies ei ole Jumala vaan ihminen kristus Jeesus.

        Roomalaiskirje:
        5:10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
        5:11 emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän herramme Jeesuksen kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
        5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
        5:13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
        5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
        5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
        5:16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
        5:17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen kristuksen, kautta. -
        5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
        5:19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
        5:20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
        5:21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen kristuksen, meidän herramme, kautta.

        Me olemme saaneet sovituksen... yhden ihmisen, Jeesuksen kristuksen kautta... 1Kor 15:1-47 puhuu samasta asiasta, sovituksesta ja ylösnousemuksesta yhden ihmisen kristuksen Jeesuksen kautta. Hebr 2:5-18 kertoo ihmisen kristuksen Jeesuksen olevan se joka hallitsee tulevaa maailmaa ja joka sovitti syntimme.

        2.Korinttolaiskirje:
        5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        5:19 Sillä Jumala oli kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

        Jumala kehottaa ja puhuu kauttamme, pyhän hengen kautta, meidän suumme kautta (Apt 4:25) ja Jumala oli kristuksessa, niin että kristus pyhän hengen voiman ja rohkaisun kautta uhrasi itsensä viattomana karitsana Jumalalle puolestamme, syntiemme sovitukseksi ja teki sen ihmisenä, olemalla ihmisenä kuuliainen hamaan kuolemaan saakka. Kristus ei ollut Jumala, mutta Jumala oli kristuksessa ja vaikutti poikaansa, niin että tämä alistui hänen tahtoonsa, vaikka hänellä on ihmisenä oma tahto ja se on eri tahto kuin Jumalalla, koska he ovat kaksi eri olevaista niin kuin Jumala ja ihminen kaksi eri olevaista ovat. (Matt 26:39-44)

        Jumala pelasti poikansa kuolemasta herättämällä tämän kuolleista. (Hebr 5:7; 13:20-21)


    • 3-sammakkoa

      Alaston portto

      Ilmestyskirjan suuri Babylon ja portto on katolisten uskontunnustusten ja opetusten varaan rakentuva uskonnollinen järjestelmä. Se on täynnä mysteerejä ja epäjumalanpalvelusta, joista sakramentit ja Marian palvonta eivät ole ainoat. Katolisten isien suurin ja levinnein eksytys on kolmiyhteisen jumalan oppi. He korottivat ensin Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi, jota alkoivat palvoa isän rinnalla Jumalanaan. Vähitellen Jeesuksen palvonta syrjäytti isän palvonnan lähes kokonaan.

      Näemme tämän saman ilmiön nykyisissä uskovien yhteisöissä. Isä ei saa juuri mitään kunniaa tai huomiota osakseen, kun Jeesus on riistänyt häneltä kaiken kunnian ja huomion. Isältä on riistetty kunnia luomisesta ja siitä, että hän on pelastanut poikansa kuolemasta herättämällä hänet ylös kuolleista. (Hebr 5:7; 13:20-21) Nykyään julistettu evankeliumi on hyvin erilaista kuin apostolien aikana eivätkä rukouksetkaan ole samanlaisia. (Apt 17:22-31; 4:24-31; 2:12-36)

      Kolmiyhteisen jumalan oppi muodostui vähitellen. Jeesus korotettiin ensin isän vertaiseksi Jumalaksi ja myöhemmin Pyhä Henki liitettiin itsenäisenä persoonana mukaan tähän kolmiyhteiseen jumalaan. Pyhä Kolmiyhteinen Jumala oli syntynyt ja sitä kuvataan Raamatussa kolmen sammakonmuotoisen riivaajahengen tuotokseksi. (Ilm 16:13ss.)

      Katoliset isät alkoivat kolmiyhteisen jumalan opin muodostamisen jälkeen palvoa myös "neitsyt Mariaa" Jumalan äitinä, vaikka Maria ei synnyttänyt Jumalaa vaan ihmisen kristuksen Jeesuksen. Jumalaa ei voi kukaan synnyttää eikä hän ole syntynyt, koska hän on ollut aina olemassa.

      Marian palvominen on muutetussa muodossa babylonialaisen Taivaan kuningattaren palvontaa. Taivaan kuningattaren palvonta on saanut alkunsa Babylonin kuningattaren Semiramiksen palvonnasta. Hänen poikaansa Tammusta ja aviomiestään Nimrodia on palvottu niin ikään jumalina. Ihmisen palvominen Jumala on siis alkuisin Babylonista ja se tapa oli levinnyt kaikkialle apostolien ajan maailmaan.

      Pakanat uskoivat jo entuudestaan siihen, että jumalat syntyivät ihmisiksi ja heidän äitinsä saattoivat olla neitsyitä, kun synnyttivät jumalan, tarujen sankarin. Katolisten isien oli vaikea saada pakanoita uskomaan pelkkään ihmiseen, jonka Jumala oli herättänyt kuolleista. Niinpä he keksivät sisällyttää uskontoonsa neitseestä syntymisen ja korottivat Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi, niin että saivat pakanat helpommin omaksumaan tämän uus-babylonialaisen uskonnon.

      Jumala paljastaa ennen kristuksen tulemusta Babylonin mysteeriuskonnon ja eksytyksen valituille palvelijoilleen, omille lapsilleen. Jumala kutsuu omaa kansaansa ulos suuresta Babylonista ja portosta, joka perustuu katolisten uskontunnustusten ja opetusten varaan. (Ilm 17-18) Jumalan hengestä syntyneet kuulevat Jumalan äänen ja hylkäävät kolmiyhteisen jumalan opin. Kun he ovat tehneet sen, niin he ovat lähteneet ulos suuresta Babylonista ja varjeltuvat porton kohtalolta.

    • 3-sammakkoa

      Keisarin uudet vaatteet

      Katolinen uskonto on toinen evankeliumi, joka on korvannut kokonaan alkuperäisen evankeliumin. Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat panevat kaiken pelastumisensa turvan kolmiyhteisen jumalan oppiin. Heidän mielestään kukaan sellainen ei voi pelastua, joka ei tunnusta uskoaan kolmiyhteiseen jumalaan. Heidän mielestään sellainen uskovainen ei ole kristuksen ruumiin jäsen, joka ei tunnusta Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi ja kolmiyhteisen jumalan oppia totuudeksi. Oppi on korvannut evankeliumin heidän elämässään ja se on kaiken muun pahan lisäksi harhaoppi!

      Kolmiyhteisen jumalan oppia on selitetty mitä ihmeellisimmillä tavoilla, ihmisen järjen päätelmillä, joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kirjoitusten kanssa. On verrattu Jumalaa veden kolmeen eri olomuotoon: kiinteä eli jää, neste eli juokseva vesi ja kaasu eli vesihöyry. Jumala ei ole ainetta, jonka olomuotoihin häntä voidaan verrata. On sanottu, että Jumalasta syntyy Jumala niin kuin ihmisestä ihminen ja sen vuoksi Jeesus on Jumalan poikana täysi Jumala. Jumala ei kuitenkaan lisäänny suvullisesti eikä hän ole syntynyt, koska hän on ollut aina olemassa. Jo pelkästään se, että Jeesus on Jumalan poika, tekee mahdottomaksi sen, että hän olisi ollut aina olemassa, koska poika on syntynyt ja hänellä on alku syntymänsä tai sikiämisensä hetkessä.

      Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat ovat verranneet Jumalaa ihmiseen, joka on henki, sielu ja ruumis. Tämä kolmiyhteinen kuva ihmisestä on tuotu Raamattuun vasta apostolien aikana eikä sitä ollut lainkaan Vanhassa testamentissa. Se on alkuisin kreikkalaisesta filosofiasta, ei Jumalan sanasta Vanhan testamentin puolella. Vaikka ihminen olisi kolmiyhteinen henki, sielu ja ruumis, niin ruumis ei tiedä mistään mitään eivätkä henki ja sielukaan ole ihmisestä erillisiä persoonia, niin että keskustelisivat toistensa kanssa. Koko vertaus on siten aivan järjetön.

      Kolmiyhteisen jumalan oppia on mahdoton ymmärtää ja siksi sen selittäminen on loputon turha tehtävä, johon paholainen on langettanut monet valitut Jumalan lapset hengestä osattomien teologien ohella. Mitä hienompi selitys, niin sitä viisaammalta selittäjä näyttää muiden silmissä ja sitä suuremman kunnian hän saa! On surkuhupaisaa seurata sitä, miten uskossaan nuoret kristityt kilpailevat toistensa kanssa siitä, kenellä olisi hienoimmat selitykset ja järjen päätelmät. Moni on alkanut opettaa kolmiyhteisen jumalan oppia ihan kotisivuillaan asti, kun on tahtonut osoittaa viisauttaan muille.

      "Kolmiyhteisen jumalan oppia ei voi kukaan muu ymmärtää kuin viisaat: ne, jotka ovat saaneet opetusta Pyhältä Hengeltä. Jos et tunnusta Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi ja Jumalaa kolmiyhteiseksi Isäksi ja Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi, niin et ole saanut opetusta Pyhältä Hengeltä ja olet tyhmä: et ole ainakaan viisas siinä tapauksessa. Jos et tunnusta sokeasti todeksi kolmiyhteisen jumalan oppia, niin et kuulu joukkoon: et ole Kristuksen ruumiin jäsen ja joudut helvettiin!"

      Kuulostaako tutulta? Juuri tällä tavalla kolmiyhteisen jumalan oppia perustellaan ja uhataan ikuisella helvetin tulella niitä, jotka eivät sitä todeksi tunnusta. Näin on saatu pelon avulla ihmiset tunnustamaan sokeasti todeksi sellainen oppi, jota kukaan ei pysty selittämään eikä kukaan järjellään ymmärrä. Samalla haukutaan ihmisen järjen tyhjiksi päätelmiksi kaikki selitykset, joilla kumotaan kolmiyhteisen jumalan oppi! Silti selitetään sitä harhaoppia toinen toistaan hienommalta kuulostavilta ja viisaammilla selityksillä, ihmisen järjen päätelmillä! :-)

      • 3-sammakkoa

        Muistatko sadun nimeltään "Keisarin uudet vaatteet?"

        Kolmiyhteisen jumalan opin totena pitävät ja sitä toinen toistaan viisaammalta kuulostavilla selityksillä perustelevat ihmiset ovat kuin sen sadun keisarin palvelijat ja kansa, joka on saatu uskomaan, että keisarilla on uudet hienot vaatteet, jotka vain viisaat voivat nähdä. Jos joku ei näe niitä vaatteita, niin hän on tyhmä. Keisarin luokse oli tullut kaksi petollista räätäliä, jotka sanoivat kutoneensa keisarille uudet vaatteet ihmeellisestä kalliista kankaasta, jota ei voi nähdä kukaan muu kuin viisas ihminen. Niinpä he olivat saaneet rahastettua keisarilta itselleen suuren summan rahaa, kun olivat mukamas ostaneet aina lisää sitä kallista kangasta ja olivat kutovinaan siitä keisarille hienoa juhlapukua.

        Lopulta puku oli valmis ja räätälit pukivat sen alastoman keisarin päälle. Kaikki keisarin lähimmät palvelijat kehuivat pukua ja kankaan kauneutta toinen toistaan hienommin sanankääntein. Kukaan ei uskaltanut sanoa, että keisari on alasti eikä hänellä ole lainkaan vaatteita, koska niin sanoessaan hän olisi paljastanut olevansa tyhmä. Olihan nimittäin sillä tavalla, että vain viisaat ihmiset saattoivat nähdä sen ihmeellisen kankaan, mutta tyhmät eivät sitä nähneet.

        Kun keisari oli näin puettu hienoihin vaatteisiinsa ja juhlapukuun, lähti hän kadulle juhlakulkueessa ja kansa hurrasi hänen edetessään tietä pitkin. Jokainen ylisti keisarin hienoja vaatteita toinen toistaan ylevämmin sananparsin eikä kukaan uskaltanut sanoa, että keisari on ihan alasti, kokonaan ilman vaatteita. Jos joku olisi niin sanonut, olisi hän paljastunut tyhmäksi eikä kukaan tahtonut tyhmäksi paljastua. Niinpä kansa riemuitsi ja ylisti keisarin hienoja vaatteita tämän kulkiessa juhlasaatossa tietä pitkin keskellä kaupunkia.

        Lopulta muuan pieni poika murtautui tien vierellä olevan katujoukon läpi ja huusi suureen ääneen:

        "Keisari on ihan alasti, keisarilla ei ole lainkaan vaatteita!"

        Tätä seurasi hetken kestänyt hiljaisuus, minkä jälkeen kansa purskahti nauruun ja he alkoivat pilkata keisaria, jota kaksi ovelaa räätäliä oli huijannut niin etevästi, samoin kuin heitä itseään.

        Katoliset isät ovat näitä ovelia räätäleitä. Keisari on Ilmestyskirjan suuri Babylon ja portto. Se on puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä niin kuin Babylonin kuningas tai taivaan kuningatar, hänen puolisonsa. Koko nimeltään kristitty maailma on sen valheiden ja riettausten lumoissa, mutta kun pieni poika tulee ja sanoo julki totuuden, niin Jumalan kansa näkee petoksen ja historian suurimman huijauksen, niin että puhkeaa lopulta nauruun. Miten oli mahdollista, että pidimme totena ilmiselvän valheen ja yritimme selittää sitä kilvan totuudeksi seurakunnan keskellä?


      • kristukseen-puettu

        Onpa hauska vertaus!


      • uusi-ihminen

        Kuulostaa tutulta. Järjettömin perustelu, jonka viimeksi luin, on se, että Jumala on kolmiyhteinen, koska Abramin luona vieraili kolme enkeliä. (1Moos 18)


    • ALERT

      Mutku Meller sanoi, että Ahmadinejad sanoi, että Mahdi sanoi, että hän nousee kaivosta ja sitten miljoonan miehen armeija Irakiin, jossa Babylon rakennetaan antikristuksen hallintokaupungiksi, jossa pedon merkin käytännön soveltaminen. Jerusalemissa al-aksan moskeijasta uskonnollinen keskus.

      • kristukseen-puettu

        Oliskohan niin, että muslimit tuhoaa katolisen porton ja seurakunta on silloin pilvissä karitsan häissä?


    • Setä.neuvoo

      Ehkä areiolaisuudesta on keskusteltu kirkkohistorian aikana niin paljon, ettei ole syytä toistaa se kaikki - jokaisessa keskustelussa uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe