hyväksi käytetty

turkintyttö

Olen 168/54 c kupn omaavava naisen alku 17v olen jo heti ajanut karvat pois ja kaksi kuukautta sitten olin espoon uimahallissa kun olin suihkussa huomasin heti että muutamat vanhemmat naiset katsoivat alapäähäni missä ei ollut tosiaankaan mitään karvoitusta. menin sitten turkkilaiseen saunaan ja nämä samat "akat" tulivat molemmille puolille ja ei mennyt kauan aikaan kun tunsin toisen käden tisseilläni ja toisen hierovan klittaani kauan ei mennyt kun sain kova äänisen orkun ja samalla nämä akat lähtivät. jäin sitten istumaan lauteille ja sen jälkeen menin suihkuun ja kun olin lähdössä pois niin nämä ulkomaalaiset naiset ottivat kädestä kiinni ja uhkailivat ellen lähde heidän kanssaan ulos niin olen kuollut jotenka tottelin ja menin mukaan . kun päästiin perille niin minun piti heti ottaa vatteet pois ollessani alasti siihen tuli viisi alastonta miestä ja he kaikki raiskasivat minut ja sen jälkeen olin heille vain seksilelu panivat myös peppuun mikä oli tosi kamalaa kun olin ollut siellä kuukauden niin pahin tapahtui koska ehkäisy oli jäänyt pamahdin paksuksi. nyt minua ollaan viemässä turkkiin ja naittamassa jollekkin vanhalle sukulaiselle. jos sinne joudu niin joudun antamaan koko kylälle

3

3075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tummakalu

      joko molet turkissa? saatko vielakin kunnolla munaa? olet huora kun annoit kaikille, muka vakisin, suomi tytto antaa aina kun on vahankin tumma kalu saatavilla ja annetaan paastaa sisalle sperma kaikkiin reikiin ja sen jalkeen
      on mukamas tumma mies raiskannut.

      • krissemrh

        Tosi hyvin sanottu maahanmuuttaja.


    • Hyvin kerrottu. Olen miespuolinen kohtalotoveri. Mulle kävi samoin. Sain kyllä kahta turkkilaista pillua mutta nyt annan peppua viidelle turkkilaiselle miehelle. Olen monesti heillä viikonlopun käytössä. Joudun olemaan alasti koko ajan. Naiset naureskelevat. Miehet kiittelevät naisia hyvästä saaliista.
      -
      Kerro nykyiset kuulumiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      362
      3205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      140
      1217
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      136
      987
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      752
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe