Miettikää työttömät vasemmistoa äänestäneet

eläköönPerusS

Ei kannattanut. Kun vasemmistoliitto sdp sekä vihreät olivat viimeksi hallituksessa, silloin leilattiin. Tuo hallitus syntyi kun vasemmisto meni vastoin vaalilupauksia kokomusjohtoiseen hallitukseen jakelemaan tukipaketeita. Tilaisuus vei ahneet Audin penkille. Köyhät köyhtyivät lisää. Sensijaan silloinen pääministeri Kokoomuksen Jyrki Katainen rikastui takinkääntövasureiden avulla. Eu palkitsi Suomen hyvänä antajana. Palkkion sai Jyrki. Se maksoi miljardin tavallisille veronmaksajille. Tulevat polvetkin joutuvat vielä maksamaan. Jos vasemmistopuolueet olisivat pitäneet äänestäjilleen antamat lupaukset, Suomi olisi irronnut eurosta ja meidän ei olisi tarvinnut osallistua toisten maiden pankkien pelastamiseen. Perussuomalaiset piti lupauksensa eikä mennyt tuohon hallitukseen. Me äänestäjät kiitimme toisella jytkyllä. Kolmas tulee. Jos nyt ei perussuomalaiset olisi hallituksessa, niiden tilalla olisi joku muu ja silloin köyhää vietäisiin kuin mätää sonnia. Silloin kepun ja kokoomuksen olisi helppo liittää Suomi täydellisesti beu liittovaltioon. Silloin olisi Suomen lipun käyttö kielletty. Silloin olisi Eurooppa yksi maa jota johtaisi Saksa jonka orjuudessa olisimme.

303

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käännyvihervasuri

      Hullua sahata omaa oksaa

    • ilmeisestionniin

      Hullut äänestäneet punavihreitä

    • Aimo_Sonni

      Ei Suomi ole Kataisen palkan maksaja!
      Miksi persut eivät nyt erota Suomea eurosta, jos vasureiden olisi pitänyt tehdä se viime kaudella?
      P.S. Olet pelkkä paskaa räksyttävä piski.

      • Poliisikoira

        Aika hyvä. Viimeisen parin vuoden ajalta ehkäpä hilpein episodi. Vaalitaistelun tuoksinassa Timo Soini ihan hyvin veti yhteen Kreikan tukipaketeista:
        Demarit vastaan oppositiossa, puolesta hallituksessa.
        Kepu puolesta, vastaan, puolesta. Eli kerran vielä
        Komiikkaa: Persut vastaan, puolesta. Ja niin kuin oli suuri synti muilta moinen vekslailu.

        Mutta tätähän se politiikka on aina ollut. Luvataan enemmän kuin tiedetään voitavan täyttää. Tällaiset keskustelupalstat ovat sitten turvoksissa vastapuolen trolleja, jotka henkisen orgasminsa jälkihehkussa luovat kirjallisia mestariteoksiaan aiheesta "vaalilupausten rikkominen"
        Eivätkä huomaa omiensa vastaavia temppuja.


    • metsis--

      "vasemmisto meni vastoin vaalilupauksia kokomusjohtoiseen hallitukseen jakelemaan tukipaketeita. Tilaisuus vei ahneet Audin penkille. Köyhät köyhtyivät lisää. Sensijaan silloinen pääministeri Kokoomuksen Jyrki Katainen rikastui takinkääntövasureiden avulla. "

      =

      Perussuomalaiset meni vastoin vaalilupauksia kes kok hallitukseen jakelemaan tukipaketteja. Tilaisuus vei ahneet Audin penkille. Köyhät köyhtyivät lisää. Sensijaan silloinen ulkoministeri perussuomalalaisten Timo Soini rikastui takinkääntöpersujen avulla.

      • Hullujaonkaikenlaisia

        Persut leikkasivat vastoin lupauksiaan jopa työntekijöiden palkkoja, haalivat maan täyteen pakolaisia ja möivät valtion metsät. Tukea jaettiin Kreikkaan, Turkkiin, sekä Ukrainaan. Unohtamatta maanviljelijöiden lisätukia. Kaikki tämä vain siksi, että Timon kaveritkin pääsisivät riksstumaan.

        Persut tekivät myös sopimuksen uusista maakuntapäälliköiden korkeapalkkaisista viroista, sekä julkisen terveydenhoidon yksityistämisestä. Timo kavereineen päätti tukea myös venäläisiä uuden ydinvoimalan rakentamisessa, vaikka ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei koskaan keksitty.

        Timo sai autoveroon 50€ alennuksen, joka kompensoidaan ajoneuvoveron, polttoaineveron ja sakkojen korotuksilla. Timo halusi myös puolet poliisivoimista ja poliisilaitoksista pois.

        Hyvinhän meillä näiden kanssa menee, on se vaan niin hyvä, ettei kukaan ole heittelemässä kapuloita rattaisiin.


    • eiolerehtejäsos

      Kaikissa maissa vasemmistoeliitti hommaa köyhien äänestäjien vaulla itselle hyvät olot. Etelä-amerikassakin köyhä kansa on raivoissaan kadulla vaatimassa sosialistihallinnolle eroa.

      • Hittomitäskeidaa

        Meillä vaan oikeisto on se joka polkee kansalaisiaan. Liekö vanhoja kaunoja sadan vuoden takaa sisällissodan ajalta.

        Oikeisto tekee bisnestä jopa sosiaalituilla. Se kahmii taskuihinsa asumistuet, terveydenhoitotuet ja pakolaiskeskusten vuokrat. Parhaat oikeistolaiset nostavat myös suurimmat maataloustuet, eläkkeet, yritystuet ja työllistämistuet maksamatta itse kuitenkaan tähän maahan penniäkään veroja.

        Myös sähköautoille myönnetyt tuet menevät pääasiassa oikeistolaisten taskuihin, samoin tuulivoimalatuet.


      • vnhgytr

        Tuo on niin totta! ....Satojen miljoonien turvapaikkabisnes
        http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015112020695298_cm.shtml

        Kokoomuksen kansanedustaja mukana turvapaikkabisneksessä
        poliitikot tekevät rahaa turvapaikanhakijoilla.
        Lauslahti kertoo saavansa työstään Luona Oy:n hallituksen jäsenenä taloudellisen korvauksen. Hän ei kerro tarkkaa summaa, mutta toteaa korvauksen olevan ”kohtuullista tasoa.”

        Luona mukan seitsemässä turvapaikkakeskuksessa
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001017289.html

        KOK-EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava!!!
        http://yle.fi/uutiset/eva_maahanmuutto_kaksinkertaistettava/7767100


    • vainperusonok

      Kaikki punavihreiden " työ" hallituksissa on mennyt lähinnä ääririkkaiden ruotsinkielisten sukujen hyväksi. Samalla suomalainen pienyrittäjä on verotettu konkurssin partaalle

    • seonrytinää

      Työttömyys pienenee pian kun perussuomalaisten työ alkaa näkyä

    • ääniperusS

      Uurnille jokainen

      • Tyhmistä persuista kärsii koko suomi.


    • haistattelija

      "Työttömyys pienenee pian kun perussuomalaisten työ alkaa näkyä"

      Työttömyys pienenee tuhannella, koska tuhat hastattelijaa tarvitaan haastettelemaan työttömiä. Kulut tietysti hieman nousevat, mutta ei haittaa, koska tämä hallitus ottaa lainaa enemmän kun yksikään muu hallitus.

    • Ymmärtäähän.sen

      Palstahuuhilon on vaikea erottaa oppositiossa ja hallituksessa oleminen toisistaan. Tämähän on ollut haasteellista myös itselleen puolueen johtajalle ja omistajalle.

    • ftdr
    • jkhni

      Vasemmiston ollessa hallituksessa työttömyysturvaa nostettiin merkittävästi. Persut vaalipuheistaan huolimatta kurjistavat ja juoksuttavat köyhiä turhilla ilmoittautumiskäynneillä yksityisissä vuokratyöfirmoissa, karenssin uhalla. Tämä hyödyttää ennen kaikkea yksityisiä työnvälityspalveluja. Sipilä ja kokoomusveivarit ovat todennäköisesti itse näissä bisneksissä mukana. Soinia ei tietenkään asia voisi vähempää kiinnostaa, myönsihän hän olevansa suomen harvoja republikaaneja:)

    • liianvähän

      Tottta kokoomuksen Jykän osalta. Eli yksi mies sai työtä edellisen hallituksen ansiosta. Se työpaikka maksoi veronmaksajille miljardiin

    • punavihreiltä

      Kauheaa

    • eieienäää

      Punavihreät on tuhonnt maatamme jo liian pitkälle

    • Samaamieltä1

      Aloittaja on varsin oikeassa .

    • Isopersemerja

      Paavo Arhinmäki julisti että Vasemmisto ei lähde porvarihallitukseen,toisin kävi aatetta myytiin halvalla,Katainen tarjosi ministerin pestiä se meni läpi kertaheitolla saatiin kaksitolvanaa,toinin juoppo joka ei kai ollut selvänä niin kauan kuin puoluejohto pisti pelin poikki,Ollila kusetti bingoemäntää leveäperseinen akka jota kusetettiin valtion piikkiin kunnolla,nyt on varmasti hävettää Varupaskiaisia hhhe

      • Poliisikoira

        Kyllä on persun eväät vähissä. Tosin senhän me kaikki olemme jo pitkään tienneet. Mukaellen Juicea : Olipa kerran Perussuomalaisten kuukausikokouksessa henkiset kilpailut.
        Teepä lyhyt esitys vaikkapa aiheesta persut ennen vaaleja ja nyt. voit aloittaa vaikka Kreikan tukipaketista, jatkaa bensaverolla, ajoneuvoverolla, varallisuusverokin pitäisi palauttaa, mitenkä nuo leikkauksetkin osuivat kuitenkin kaikkein vähäosaisimpiin. Tossa aluksi....


    • joutaviaovat

      Punavihreät ne kääntelee takkia

    • ynnämuutaKiva

      Perussuomalaiset hommaa kantasuomalaisille mm. laivanrakennustyötä

      • Poliisikoira

        Osaisitko sanoa kuinka tämä tapahtui. Kuka perussuomalaisista pisti puumerkkinsä kauppakirjaan? Ottiko peräti Timo itse virkavapaata kaupittelureissua varten?
        Ei taida olla persujen vahvinta aluetta tämä teollisuuspolitiikka. Mikähän muuten on?


    • onnea.petosjytkyt

      Mikään puolue ei koskaan ole pettänyt niin kuin petossuomalaiset.

    • piankolmas

      Perussuomalaiset ei ole koskaan pettänyt äänestäjiään. T. Kahta jytkyä jo hommannut

      • turhahurskastella

        Seuraavissa vaaleissa perussuomalaisille on vaarassa tulla iso rytky. Vasemmistoliitossa väki hyppii demareihin, koska tantraseksi ja nykyinen puheenjohtaja eivät ole uskottavia.


    • perusspuhdasta

      Vasemmistolaisuus on saastaista

    • persufabuloijat.innostuu

      Harhojenelättelijöiden vertaistukikerho kokoontuu näemmä tässäkin ketjussa. Perussuomalaisuuden petossaagaa yritetään muuttaa muuksi syyttelemällä vanhoja hallituksia ja muita puolueita.

      Ettekö osaa mitään muuta persut? Miten te olette päässeet "hoitamaan" tämän maan asioita? Historian pahimpia poliittisia katastrofeja...

    • kestäkäätotuus

      On pakko kertoa että kantasuomalaisilla menisi vieläkin huonommin jos ykdikään punavihreä puolue olisi hallituksessa.

    • kjnkj

      Susi lampaiden vaatteissa on republikaani Timo Soini. Esiintyi köyhien ystävänä pelkästään päästäkseen hallitukseen.

    • perusässä

      Chilessä on köyhä kansa kadulla vaatimassa sosialisti diktaattori pressan eroa. Sosialismi ei ikinä toimi missään. Sosialistieliitti kerää köyhien äänet ja vallan/rahat

    • mutperusSok

      Sillälailla

    • älätueheitä

      Punavihreät ovat epäisänmaallisia matujen hyyssäreitä

    • Paskapuolueita

      Vihervasemmistoa ei enää koskaan mihinkään hallitukseen sotkemaan asioita,kumpikin surkeita käphykaartipuolueita joita Suomen kansa inhoaa sydämmensä pohjasta.

    • tämätottaon

      Punavihreät hlmmaisivat lisää tappajia maahamme ellei olisi Perussuomalaisia jotka ainoana vastustavat matujen tuloa maahamme

      • ManualTuning

        Turpa on kyllä ammollaan, mutta ääntä ei kuulu. Persut, kepu, kokkarit hallituksessa
        mamua tulee yhtenä k..pänä maahan. Mainitut kolme puoluetta punavihreät, jotka mainitsit?

        Miten te aina munaatte itsenne? Nytkin persuketjussa yksi höpisee persujen ansioista laivakaupoissa. Jos persujen mukaan eletty, Turun telakalla olisi lappu luukulla ja velkaa 50 miljoonaa, Olisiko ajattelukyvyssä vikaa?

        No kun oikein funtsii, niin ei teillä taida oikeastaan olla yhtään poliittista saavutusta, jolla retostella.


    • ihansäälikskäypi

      Perssuomalaisilla kauhee hätä, kun vasliitto meni ohi kirkkaasti kannatusluvuissa ja nyt jo RKP hengittää niskaan. Ei auta vasemmiston solvaaminen, persujen aika oli ja meni. Jäljellä olevat persmieliset lienee jakaantuu Väyrysen ja Suomi Ensin-puolueen taakse. Perspuolue jää kuitenkin historiankirjoihin Suomen historian suurimpana politiikan petturina - nousu, uho ja totaalinen tuho.

    • hienosaPerusS

      Perussuomalaiset JYRÄÄÄÄÄ

    • eiEiEieeii

      Ei punikeille!!!

    • katsoOpitästä

      Suomi ensin Kajaani. Youtube.

    • näinhänasiaon

      Ok ok ok

    • väritartu

      Varo pjnavkhreitä ettei

    • hävetkäää

      Punavihreät

    • aikatyyristäoli

      Älkää antako punavihreiden pettää. Vasemmistoliiton pj Anderssonin esitys minimipalkan nostamisesta on vain äänten kalastelua. Kun vasemmistoliitto oli viimeksi hallituksessa se oli takinkääntöhallitus joka leikkasi vanhuksilta, syyti tukipaketteja Kreikkaan ym. Ja hommasi peräti yhdelle suomalsiselle työpaikan eli kokoomuksen Jyrkille eu viran kesken kauden ja virka maksaa MEILLE miljardiin.

      • Säälittävää_persuilua

        Kuulostaa muuten ihan Sipilän touhuilta.
        Leikkaukset huono-osaisimmilta? Täsmää.
        Kreikan tukipaketti? Täsmää.
        Työpaikkoja suomalaisille? No nyt heittää!


    • Vasemmistokusettaa

      Varmasti äänestäjät muistavat tämän kusetuksen ,tätä on hyvä muistuttaa ennen seuraavia vaaleja .

    • Suomiparemmaksi

      Perussuomalaisten olisi hyvä palata hieman takaisin eli KOVEMPAA EU EURO JA MAAHANMUUTTO KRIITTISTÄ POLITIIKKAA. Plussaa silti Perussuomalaisille koska mikä tahansa muu eduskuntapuolue nykyisistä tekisi enemmän eu euromyönteistä popolitiikkaa ja ottaisi vieläkin rajattomasti matuja Suomeen. Sdp Rinne " 1'5 miljoonaa pakolaista otettava koska Suomi eläköityy" . Jos tulee työvoimapula;, Suomi saa valita parhaat päältä. Vihreiden pj Ville Niinistö tänään" Suomen pitäisi tehdä enemmän eu liittovaltion valmistumiseksi". ( selkosuomensin edellisen). KATSOKAA SUOMEN JOHTO MALLIA UNKARISTA PIENESTÄ, se ei kumartele eulle. Eikä kenenkään tarvitse. Saksan erittäin kriittinen puolue voitti jo Merkelin puolueen ja huomenna se ottaa ison voiton Berliinissä. Jne. Nykyinen eu on läpimätä !!!!!!!!!!

      • ManualTuning

        Valehtele lisää tai osoita kiistatta, että Rinne on puhunut 1,5 miljoonasta pakolaisesta.

        Miten se muuten sinun pippelisi? Jos se pelaa, eikä emäntä maho, hypää ehtoolla selkään. Tosiasia on nimittäin se, että omin avuin nykyisellä syntyvyydellä Suomi todellakin ylivanhenee. Taitaa olla Euroopan heikoimmilla tässä mielessä. Ei kansan kannattaisi persuja niin paljon pelätä!

        Edellä oleva ehkä vaikea ymmärtää, persulle ehkä mahdoton.


    • Kansaalkaaollatätämieltä

      Eu on kohta muisto vaan ensivuonna Britit jättävät tämän paskan ja sen jälkeen maassa alkaa sellainen noususuhdanne että muut katsovat että miten tämä on mahdollista,maahanmuuttopolitikka muuttuu täysin kuten on nytkin on huomattavissa koko Euroopassa,entinen meno ei jatkune pitkään ,toivottavsti tämä rantautuu pian Suomeenkin . Peruusuomalaiset ovat ainoa maahanmuuttokriitinen puolue toivottavasti nousee ensi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi,ainakin toivon tätä.

    • sikapuoluperpanssit

      Niin aloittaja miettikää perpansseja äänestäneet millaisen mätäpesän saitte asioita hoitamaan ja mitä puolue on saanut aikaan tavallisen Suomalaisen elämä on kurjistunut valtavasti samaan aikaan hyvin toimeentuleville on annettu oikein roppakaupalla lisää ja tä perpanssien siat ovat olleet päätöksiä siunaamassa hyi helvetti!!

    • seli.seli.soini

      Että aikaisempi hallitus leikkasi?

      Tämä persujen hallitushan suorastaan leikkaa, höylää ja sahaa... Mikä tässä pienituloisten osalta on niin auvomaiseksi muuttunut?

      Kaikkea se vallanhimo ja ministeriauton takapenkillä lojuminen saakin aikaiseksi.

    • pieninpaha

      Jos mikä tahansa muu eduskuntapuolue olisi nyt hallituksessa, enemmän leikattaisiin heikoilta, enemmän otettaisiin maahantunkeutujia eläteiksemme. Perussuomalaiset ei ole täydellinen mutta nykyisistä paras ja kannatan edelleen perusässiä

    • eieieieieii

      Täytyy tunnustaa etteu kannattanut

    • iiiiikkkkkkknyyyh

      Lähes itkettää Suomen ja suomalaisten puolesta jos taas äänestetään takinkääntö punavihreitä

    • jospääsevätsinne

      Punavihreät muuttuu ääriporvareiksi hallituksessa

    • MerkelJoHävisi

      Onneksi Saksassakin eu euro ja maahanmuuttokriittinen puolue on kovassa nosteessa

    • hyvinteettesit

      Älkää enää miettikö vaan äänestäkää perussuomalaiset puolue pelastaan maamme/kansamme

    • MÄTÄPULUEA

      PERPANSSIN SIAT ON SUOMEN HUONOIN PUOLUE, TYPERIEN ÄÄLIÖIDEN MÄTÄPASKA PUOLUE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • punavihPettää

      Jos puolue pettää, on kuin puoliso kävisi vieraissa

    • justjuuuuu

      Niin on

    • äänestäkääperusS

      Älkää miettikökään enää

    • hyiiihyiiii

      Punavihreät ovat köyhän verenimijöitä. Tämä nähty takinkääntöhallituksissa monesti

    • eimuutrikastu

      Koskaan ei sosialismilla saada kansalle hyvyyttä. On nähty että sosialistieliitti rikastuu

    • Ei_tule_ikävä

      Minä kyllä olen eläkeläisenä (työeläkeläisenä) valmis vaihtamaan tämän hallituksen mihin hallitukseen tahansa, paitsi ei Esko Ahon, Matti Vanhasen tai Otto Ville Kuusisen, hallitukseen. Tämä hallitus liittyy neljäntenä noiden kolmen surkean hallituksen porukkaan.

    • HYVÄTIMOYM

      Nyky hallitus antoi lisää tienkorjaus rahaa pohjoiseen miljoonia miljoonia. Mukava kun hallitus muistaa pohjoisen ihmisiäkin. Toisaalta näitä teitä ne etelän turistitkin ajelevat Lappiin lomille. Punavihreiden mielestä tälläkään hallituksen toimella ei liene mitään merkitystä. ...

    • Pettäjien_tie

      Paljonko se leikkasi pienituloisilta, sairailta ja työttömiltä? Miljoonia, miljoonia, miljoonia ja sitä ei koskaan unohdeta.
      Paljonko tämä hallitus on antanut suurituloisille ja osakkeiden- ja osinkojen kerääjille? Sinne on mennyt veroeuroja miljoonia, miljoonia ja miljardeja. Näitäkään ei unohdeta seuraavissa vaaleissa.

    • nykyinenparempi

      En tiedä mutta edellinen hallitus leikkasi vanhustenhoidosta öuoli milliä ja hommasinJyrkille eu viran joka maksaa meille miljardin

    • saatavihreät

      Punavihreät ovat häpeätahra Suomessa. Käpykaartilaisia. Pyhäjoella oli katkottu ydinvoimalatyömaalla yksityisten koneista hydrauliikka letkut ja valtavasti oli öljyä valunut mereen. Tässäkin näkyy miten hulluja nuo ovat

    • Pois_täältä

      En ole punainen tai vihreä, enkä natsi. Siitä huolimatta olen sitämieltä, että oli suuri virhe hallitukselta päästää venäläiset "huseeraamaan" Pohjanmaan rannikolle. Jos olisin vähän nuorempi, niin menisin kaveriksi ydinvoimatyömaalle katkomaan letkuja yms.

    • voipianpaukkua

      Kyllä urakoitsijoiden pinna alkaa jo palaa joten viherpiipeltäjien olisi parempi istua kotona juomassa sitä vihreää teetä

    • jasilläsipuliOk

      16.54 eikö haittaa mitään kun rannikko saastutetaan öljyllä.. Voi olla että Venäjältä tulee Pyhäjoelle omat vartijat kalasnikoveineen. Sopimus on sopimus. Näillä näkymin ydinvoimala tehdään

    • parahinonPerusS

      Äänestä parasta eli perussuomalaisia.

    • Pois_täältä

      Äänestäkää hallituspuolueita, he myyvät Suomen ryssille ja ovat antaneet heille tukikohdan Pohjanmaalle, aivan länsrannikolle.

    • onperusSparahin

      Perussuomalaiset on ainoa isänmaallinen ja ehdottomasti eisosialistinen pienen ihmisen puolue.

      • Selvähän_se_jne

        Onha se kansallissosialistinen puolue, vaaliohjelmakin viime vaaleissa oli kopio Saksan SS-puolueen vaaliohjelmasta 1930-luvulta.


    • kiltitPerusÄssät

      Iso kolmas jytky= Suomi vauraaksi. Köyhillekin vaurautta kurjuuteen.

    • narsknarsk

      Punavihreiden eliitti syö leipänne

    • hyväaloittajaSä

      Aloittaja on täysin oikeassa !!!

    • tuskinmuuttuvat

      Punavihreät olleet pettureita

    • PsNouseee

      Onneksi uudessa hs gallupissa sekä Vasemmistoliiton että vihreiden kannatus putosi selvästi

    • sdpKinAlas

      Nyt myös sdp alas !

    • Kerran_petetty

      Persut ovat pettäneet äänestäjänsä ja eivät ole enää koskaan Suomessa hallituksessa.

    • ymmärräuskose

      Perussuomalaiset ei koskaan petä. Perussuomalaiset on paras puolue koskaan !

    • tämänasian

      Uskoisi kaikki

    • perussnouseenyt

      Perussuomalaiset on nyt nosteessa

      • Antipersux

        Sulle oli tullut kirjoitusvirhe. Tarkoitit kai että "Perussuomalaiset ovat nyt nesreessä". Vähän tarkkuutta, kiitos.


    • eliPerusS

      Kyllä parasta puoluetta kannattaa äänestää jo kevään kuntavaaleissa

    • äänestänparasta

      Paras on perussuomalaiset

    • EiSuvakeille

      Punavihreät on inhottavia suvakkeja ym

    • todellanamia

      Ihanaa itsenäiselle Suomelle ja suomalaisille

    • nastaaPerusS

      Perussuomalaiset on Suomen pelastus

    • vassu-oon

      Aivan, pettureitapa hyvinnii. Perusturvaan TUNTUVA korotus ja fiksu jättäytyminen...

    • Persupinnarit.töihin

      Työttömyysministeri Jarppa panee persutyöttömät pesemään matujen paskahuusseja 9 e päiväpalkalla.

    • SuomenOnni

      Perussuomalaiset paras

    • tultavalopputällenyt

      Vihervasurit hyyssää tappaja muslimeja Suomeen

    • ainoaoikeateko

      Suvakit yrittää saada matujen perheet Suomeen eläteiksemme. Matut pois Suomesta

    • eliparastasuomelle

      Turha miettiä kun äänestää aina Perussuomalaisia

    • maammeOiSuomi

      Suomi vauraaksi perussuomalaisten politiikalla

    • ensinSuomal

      Kantasuomalaisten etu oltava numero 1

    • ensinME

      Ehdottomasti

    • tästedesPerusS

      Teillä olisi hyvin palkattua työtä jos olisitte jättäneet nukkumatta ja äänestäneet Perussuomalaisia. Mutta äänestäkää tästedes parasta joka on Perussuomalaiset puolue

    • onlopputultava

      Sdp vihreät vasemmistoliitto ottavat äänet Suomen köyhiltä ja hommaavat matumiehiä elämään köyhien suomalaisten siivellä

    • eioleoikeintuo

      Hyh hävittömiä

    • jokaonhävitöntä

      Suvakit ottaisivat lisää

    • ensinomamaa

      Ei kannata

    • vainPerusS

      Suomen parhaaksi Perussuomalaiset

    • perusässät

      Kantasuomalaisten parhaaksi

    • PsOnHyvyys

      Vasemmisto vie kurjuuteen

    • SeonPerusS

      On vain yksi kantasuomalaisten etuja puolustava eeuskuntapuolue

    • meidänonnemmePs

      Onneksi Perussuomalaiset

    • samaamieltämie

      Hienoa aloittaja

    • NapakymppiPerusS

      Harmitta monia. Nyt äänet parhaalle puolueelle eli Perussuomalaisille

    • Hyyyihyi

      Sopii vasemmistoliitt ovat takkia käännelleet

    • Eikäkansaamme

      Älkää antako punavihreiden pilata isänmaatamme

    • PerusSonOk

      Järkeä nyt

    • Eisuvakeiille

      Älkää äänestäkö vasemmistoliittoa vihreitä eikä demareita. Nuo ovat Suomen surma

    • Eiköyhien

      Punavihreä eliitti ajaa omaa etua

    • Kutenennenkin

      On jo nähty että punavihreistä tulee ääriporvareita kun tulee tilaisuus päästä hallitukseen

    • ItsePeruss

      Parempi jättää äänestämättä jos vaihtoehto on punavihreä

    • ParaspuoluePerusS

      Parempi. Äänestää Perussuomalaiset ykköseksi

      • kctr

        Vitun puutteessa olevia tolloja kuten kankaanniemi, voi vittu miten voi ollakin niin tyhmä?


    • SuomenparasonPs

      Justttttttinsa juu

    • Eienääikinäpunav

      Sanokaa itsellenne: koskaan en enää anna punavihreiden huijata itseäni

    • Enkääänestävasemmistoa

      En ole koskaan vasemmistoa äänestänyt

    • Eivasureille

      Enkä äänestä

    • SuomestaLoistavaTehdään

      Nyt on aika suomalaisuuden eli Perussuomalaisuuden.

    • HeiNuoretkin

      Lisää pienyritteliäisyyttä. Perussuomalaiset kannattaa pienyritteliäisyyttä. Yritykset työllistävät

    • Riittijovasemmisto

      Ei ahtisaari kaan kannata enää vasemmistoa

    • VainsiisPerusS

      Muistetaan että Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena on eu euro ja maahanmuuttokriittinen puolue

    • Eimikäänmuu

      Tottahan toki

    • KultainenPerusS

      Perussuomalaiset köyhänkin turva ilman sairasta sosialismia jossa eliitti kerää köyhien äänet ja rahat

    • Matutkylläpärjää

      Jos punavihreät pääsevät valtaan, alkaa suomalaisilla köyhillä nälkäkuuri

    • RehellisinonPerusS

      Perussuomalaiset. Rehellinen luotettava. Suomen. Ja suomalaisten puolella

    • Bnuhyjoki

      Vasemmistossa ajatuksissa liikaa mitä en halua yhteiskunnan suunnksi, mutta ihmetellyt ettei edes vasemmisto aja virkamiesten vähentämistä ja virkaehtojen etuisuuksien leikkaamista painottuen ylempiin ja keskitason palkkaluokkiin. Ja ettei vasemmisto aja kuntaliitosten suojapykälien välitöntä purkamista. Ja ettei vasemmisto aja presidentin valtaoikeuksien palauttamista ainakin hallituksen hajotuoikeuden tulisi presidentti saada takaisi. Siis vasemmisto kun ei synny uutta jaettavaa niin sitten on säästettävä missä ne rahat tuhlataan, vasemmisto kun alatte tosissaan ajamaan säästöjä ja saatte tuloksia säästää siellä missä verovarat tuhlataan valtion ja kuntien ylemmissä palkkaluokissa ja niiden etuisuuksissa niin äänen voitte saada taas kuten joskus aikanaan. Mutta Suomen yhteiskunnan perus- ja perhearvoja murentavia iarvovalintoja en voi hyväksyä, siinä ehkä syy etten voi äänestää vasemmisto puolueita.

    • PerusSeihyväksy

      Nykyisessä vasemmistokin haluaa Suomen. täydelliseen eu liittovaltioon.

    • Mixeivieläkinhuijais

      Vasemmisto eliitti on huijannut

    • TeeNytpäätös

      Älä enää koskaan neste punaista äläkä vihreää

    • MaammeOnneksiPerusS

      Perussuomalaiset jos saa äänestäjät liikkeelle, 20% ylittyy kevyesti eduskuntavaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa varsinaisena äänestyspäivänä äänestettiin eniten perussuomalaisia. Ykköstila oli lähellä.

    • SiisomatensinAina

      Miksi perussuomalaiset on turistimaahanmuuttokriittinen? Koska perussuomalaiset haluaa aina ensin huolehtia oman maan väestön hyvinvoinnista

    • TuleUlla

      Ulla Appelsiini olisi hyvä kansanedustaja. Ehdolle perussuomalaisiin

    • Hyvinpaljon

      Keräisi ääniä

    • Onsejustnäin

      Perussuomalaiset Suomen tulevaisuuden tae

    • Hyväsuuntaus

      Joka viides työtön kannattaa nyt perussuomalaiset puoluetta uusimman Yle gallupin mukaan. Hyvä. Ääniä perussuomalaisille jotta saadaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja hyvinvointia

    • Kotomaakuntoon

      Suomi oitsenäiseksi. Emme halua maksaa mm. kreikkalaisten eläkkeitä

    • OnneksionpiPerusS

      Ei omaa oksaa kannata sahata

    • ItsekinPerusässä

      Vilpitön kiitos aloittajalle.!!!!

    • PerusSonrehti

      Pitää olla rehellinen

    • Maanperiireh

      Pyrin olemaan rehellinen perussuomalaisten kannattaja

    • Puhdasomatuntook

      Rehellisyys palkittuu

    • PerusSpuolustaa

      Ei enää vihreitä demareita eikä vasemmistoliittoa. Nuo eivät puolusta heikkoa

    • Nähtyvuosienaikana

      Voi sanoa: vihreät, Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit tai niiden johtoeliitti on täysin umpikieroa porukkaa

    • Perusparason

      Sanokaa muuta

    • Kuntoonnytmaa

      Eisosialistisella isänmaallisella perussuomalaisella politiikalla köyhienkin olot paremmiksi

    • AhkeruusRehellisyys

      Yritteliäisyydellä maa kuntoon

    • OimaammeeeSuomiii

      Vain perussuomalaiset voi pelastaa Suomen. Muut hyyssäävät elintasopakolaisia ja tekevät eu liittovaltiota. Kristillisissä on ripaus eu kriittisyyttä

    • KannatanPerusässiä

      Perussuomalaiset on isänmaallinen puolue. Muiden jo Euroopan Unionille luovuttama osa itsenäisyydestä on saatava takaisin. Nykymuodossaan eu on ongelmallinen.

    • Poisongelmista

      Missä nykyisenkaltainen eu, siellä ongelma

    • Eimuutei

      Mis sosialismi, siellä pärjää hyvin vain johtoeliitti

    • Neukkulassakin

      Niin on

    • Vaalitpian

      Vaikuttaa että Perussuomalaiset on nosteessa

    • Älkääantakohuijata

      Vasemmisto eliitti huijasi

    • Eisaahuijata

      Perussuomalaiset ei huijaa

    • Ihanaasiatämä

      Tälläkin hetkellä perussuomalaiset ministerit ovat tekemässä työtä itsenäisen Suomen ja suomalaisten parhaaksi

    • HyväkunontekijätNyt

      Työtä riittää jotta edellisen hallituksen tekemät virheet saadaan korjattua

    • Persut on ihraisin vasemmistopuolue, maailman tyhmin paskasakki.

    • Näinsiisasiaon

      Mutta onneksemme Perussuomalaiset ei ole vasemmistopuolueet. Silti juuri Perussuomalaiset on köyhän suurin turva Jumalan jälkeen

    • OnneaTimoYm

      Perussuomalaiset ministerit olleet jo 500 päivää vastuullisesti hallituksessa

    • Onhyväasia

      Perussuomalaiset laittavat maamme kumtoon

    • Punavihreätei

      Perussuomalaiset on työttömätkin puolella

    • Älkääenäää

      Miksi annoitte punavihreiden huijata

    • KiitosHallitus

      Nykyhallitus hommasi taas Turkuun jätti laivatilaukset

    • EuOngelmissa

      Työtä ja hyvinvointia tarvitaan

    • Ihansamaayökk

      Presidentti Ahtisaari sanoi totuuden Demareista. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat samanlaista roskasakkia

    • Eikaksillaraiteilla

      Perussuomalaiset on isänmaallinen puolue.

    • Eijuurimuuttee

      Perussuomalaiset todella tekee työtä suomalaisten puolesta

    • Hyvänenaikasentään

      Älkää antako kommunistien jälkeläisten tuhota kantasuomalaisten elinmahdollisuuksia

    • Jätäsinäkin

      Presidentti Ahtisaarikin jätti tuonnroskapuolueen

    • Seuratkaa

      Hieno teko Martilta

    • KylläPerusS

      Ei vasemmistoliittoa ei vihreitä ei demareita

    • Eläintäpahempia

      Demarit ovat kauhistuttavia!!!

    • SuomiArmasEnsin

      Suvakkeja liikaa

    • PerussuomalaisetainoaOk

      Ei ääntätään suvakeiille/punavihreille

    • PerussuomalaisetJyräää

      Perussuomalaiset ainoa vaihtoehto

    • Lappuuurnaan

      Ei tarvitse miettiä sillä se paras on Perussuomalaiset

    • Älkääenäänoita

      Menee hyöty vasemmistojohtoeliitille

    • AinutHyväpuolue

      Nyt äänet et perussuomalaiset puolueelle ja puolue suuremmaksi jotta se voi nykyistäkin paremmin auttaa Suomea ja suomalaisia

    • Haisoopahalle

      Vasemmistoliitto vihreät Sdp. Noita voi verrata haisevan ulkokäymälän alustaan.

    • Ketunsyötiltähaisee

      Pahempi hajuisia

    • Phyyyiiiii

      Hyyyiiiiiiiiii

    • ÄänetannetaanPs

      Maltillinen isänmaallinen sorrettujen puolustaja Perussuomalaiset on paras vaihtoehto kaikille

    • VasurittekeeNälän

      Lukekaa aloitus

    • Luealoituskiitos

      Punavihreät myrkky köyhälle

    • Ilmanehtoja

      Perussuomalaiset on paras puolue

      • mersurstasa

        Aivan kusetuksessa, eli "työmiesten plus köyhien" kyllä persut on aito porvaripuolue.


    • PerusSVaurastaa

      Vasemmisto vie liiveistäkin hihat

    • MuttaOkPerusS

      Ei enää ääntäkään vasemmistopuolueille joihin vihreätkin kuuluu

    • EdelleenPerusS

      Perussuomalaiset saa ääneni

    • MonetäänestääPs

      Iina minunkin

    • ÅerusSonparas

      Eikä kannata punavihreiden eliittiä rikastuttaa

    • Sehyväoikea

      Lukek aloitus

    • OnPerusSparas

      Kantsii. Miettiä

    • Mitäsmuista

      Perussuomalaiset on siis paras

    • Sinäpäätätkumpi

      Jihadisti vai suomalainen

    • Parasseon

      Perussuomalainen

    • ParempimaaPerusS

      Ei eihän siinä olisi enää mitään tolkkua jos taas äänestettäisiin umpikieroa valehtelijat, omanedun tavoittelijat valtaan. Eikö riittänyt kun takki kääntyi vasemmistolaisilla 2011. Luvattiin köyhälle kansalle suurinpiirtein sama mitä uskottiin saksalaisten pysyvän tekemään sota-aikana eli vedestä bensaa. Kuun Taivaalta ne Jutta/Arhinmäki lupasivat ennen vaaleja köyhille kun päästään valtaan. Jyrkille eu viran ne hommasi ja köyhiltä leikkasivat, vanhustenhoidosta ja asumisesta sekä elämisestä. Jättäkää jo se sairas sosialistinen ideologia. Luvattiin Neuvoliittoon töihin lähtevillekin Amerikassa asti paratiisia, jotkut ottivat autonsakin mukaan kun lähtivät jenkeistä kohti onnelaa nukkumaan -30 luvulla. Autot pakkolunasti neukkuvaltio. Iso osa muuttajista ammuttiin heti, osa joutui vankilaan, osa metsätöihin kuolemaan nälkäpalkalla. Näitten jälkeläiset muodostavat vihreiden sdp:n ja vasemmistoliiton rungon/tästä koostuu tuo johtoeliitti joilla on uppoamattoman syvät taskut.

    • EikoskaanPunaisia

      ÄLÄ IKKUNA PÄIVÄNÄ LUOTA SOSIALISTEIHIN

    • Uskojotämä

      Vihreät demarit vasemmistoliitto vihaajat ja pitävät pilkkanaan Suomen pieni- ja keskituloisia ihmisiä.!!!

    • Perussuomalaisetjohtoon

      Näytetään niille äänestämällä perussuomalaiset johtoon

    • Rotiajotain

      Älä mene sinne, missä puhuu Rinne

    • Perusrehellinen

      Mene perussuomalaisten tilaisuuksiin, siellä kuulet oikeaa rehellistä asiaa

    • Perussuomalaisetkertooto

      Älkää uskoko antipersuja kirjoituksia

    • Heikkojenkinturva

      Perussuomalaiset ovat rehellisiä isänmaallisia

    • Jaainoa

      Perussuomalaiset eu euro ja maahanmuuttokriittinen eduskuntapuolue

    • Ovatroskaakin

      EI IKINÄ ÄÄNTÄ PUNAVIHREILLE

    • HyvääSuomelle

      Parempi vaihtoehto perussuomalaiset

    • VainPerusS

      Perussuomalaiset Suomen pelastus

    • NytääniPerusässille

      Teitä köyhät petettiin. Älkää antako enää punavihreiden pettää teitä

    • Eiennää

      Ei ei ja vielä kerran ei

    • 25kuhkh

      punavihreät ei pettäneet köyhiä ,perussuomalaiset petti
      perussuomalaiset on kansanpettureita

    • Eienääikinänoita

      Nimenomaan punavihreät pettivät äänestäjänsä. 2011. Leikkasivat vanhustenhoidosta korottivat veroja joten asuminen ja eläminen tuli kalliimmaksi etenkin köyhille. Ja syytävät rahaa miljardeja Euroopan suurpankeille.

    • Pispalan.Tarmo

      Mielipuoli kirjottelee täällä itte ittelleen. Sitähän uskoo jo saatana hautuumaan haravakkin. Persuja ei Suomessa kaipaa enää kukaan. Puoluetukea meni miljoonia haaskuuseen.

      Soini on perkele sodan jälkeen Suomen huonoin ministeri ja siinä oli sentään Urpo Leppänenkin sitä titteliä yrittämässä!

    • TotuusFaktaTämä

      Jos annatte vieläkin punavihreille äänen, se on sama kuin antaisitte lompakosta ne suoraan rahat Rinteellekin, Li Anderssoille tai Ville Niinistölle sillä ne ottaa ne kuitenkin jos pääsevät hallitukseen. Mutta Perussuomalaiset ei ota köyhiltä! Äänet perussuomalaisille on kuin saisi tililleen rahaa

      • Sammaamieltoon

        Hieno kirjoitus


    • ÅarastamaassaPs

      Perussuomalaiset perussuomalaiset

    • KannataPerusässiä

      Punavihreät tyhjentää taskunne

      • MelkoineKehäKukkanen

        Ok PS:stä siis on tullut punavihreä puolue, tämä selvä täytyy äänestää ens vaaleissa sit jotain muuta.


    • PerusSvälittää

      Eihän noita itsekkäitä puolueita kannata äänestää. Itselleen vihreät Sdp vasemmistoliitto eliitti kerää ensin äänet ja sitten rahat. Ei ne Suomen köyhistä välitä

    • MuttaPerusSok

      Eikä ikinä kannata

    • Ilmanmuutaon

      Työttömällekin paras puolue on perussuomalaiset

    • Ikäväasiatuo

      Punavihreät aloittivat Suomen alasajon. Nyt hallituksessa perussuomalaiset joutuu korjaamaan noitten töppäyksiä

    • Ihimeellistäon

      Toiset tuhoaa, Perussuomalaiset joutuu korjaamaan

    • Eiiiei

      Ei ole tasapuolista

    • PerusSonParahin

      Miettikääpäs

    • Onuudenajanalku

      Nyt ei sitten enää punavihreiden anneta päästä valtaan

    • Uskookenhaluu

      Ei punavihreiden politiikalla saada koskaan mitään hyvää aikaan.

    • PerussuomalaisetYskinOk

      Ei varmasti

    • Punavihreilleiäniä

      Neh ne enää ikinä

    • NytPerusS

      Ei olisi mitään järkeä

    • PerusSparhain

      Köyhän olot ne huononeekin jos taas punavihreät pääsivät haklitukseen

    • PERUSSUOMALAISETmikäsmuu

      Älä mieti. Kannata parasta puoluetta joka on tietysti

    • EliPsParas

      Perussuomalaiset on koko Suomen puolue

    • VasSortiKöyhiä

      Vasemmisto pissatti köyhiä kun meni edelliseen hallitukseen

    • Eivarmasti

      Kannattiko äänestää vasemmistoa

    • PerusSseParasOn

      Vasemmistopuolueet muuttuvat äätioikeustolaisiksi jos pääsevät hallitukseen, ainakin ennen muuttuneet. Kokoomuslaiset ovat siinä rehellisiä ettei ne ilmoita olevankaan köyhien puolella.

    • Järkyttävääontää

      Punavihreä eliitti hyväksyy kansalaistottelemattomuuden

    • ÄlähyväksySyntiä

      Ei saa hyväksyä rikollisuutta!!!

    • Kääntävättakin

      Älä Älä enää äänestä vasemmistoa

    • Kolmasjytky

      Nyt on perussuomalaisten aika nousta Suomen pelastajaksi, suurimmaksi

    • ÄäniParraalle

      Älkää antako kommunistien jälkeläisten enää pettää teitä. Nyt äänet parhaalle puolueelle eli perussuomalaiset on paras puolue

    • Kierrävasen

      Rikollisia ääntenkalastajia

    • Eienäänoita

      Punavihreä eliitti huijasi teitä

    • Eivassuja

      Ei enää vasemmistoa. Ovat pettureita

    • ÄäniPerusS

      Ei mitään järkeä noita äänestää

    • Onyöjo

      Nukkumaan nyt

    • ParempiSuomi

      Perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille, sinullekin.

    • Ketäsitten

      Vasemmisto ehkä olisi , mutta vasemmiston ja eritoten vihreiden ainoan elävän Jumalan, juutalais-kristillisen Raamatun vastainen arvomaailma on este vasemmiston ja vihreiden äänestämiselle. Joo kokoomus ja keskusta, ps , no heidän arvonsa eivät todellisuudessa sen kummempia, puheissa joskus , mutta käytäntö kertoo että vaehtelevat vain ääniä saadakseen.

    • Sanastatämä

      Usko Jumalaan jotta sielusi pelastuisi

    • Vapausollauskoakin

      Perussuomalaiset ei ole ateistinen puolue

    • ÄäniPerusS

      Hyvä perussuomalaiset

    • Teitähuijattiin

      Miettikaa-tyottomat-vasemmistoa-aanestaneet

    • Seonsaletti

      Perussuomalaiset auttaa köyhiä

    • ÄänestäPerusS

      Nyt on aika rehellisyyden eli äänet perussuomalaiset puolueelle

    • PettääIna

      Punavihreät petti

    • EiPunavihr

      Ei pettureille

    • Eiiiiiiiiiiiiii

      Ei punavihreille

    • Elittiitselle

      Vasemmisto huonontaa köyhien oloja

    • ParasPs

      Perussuomalaiset paremman köyhienkin elintason puolesta

    • Ainoahyväpuol

      Perussuomalaiset perussuomalaiset Perussuomalaiset

    • Yhyyyyy

      Vasemmisto eliitti juhlii juopotellen linnanjuhlissa köyhien äänillä. Takki kääntkää

    • TakkiKääntö

      Pää vasurien takki kaksipuolinen

    • EiSuvakit

      Perussuomalaiset on valioporukkaa

    • EienääVasemm

      Teidän äänillä Vasemmisto eliitti ryyppää ja rellestää linnanjuhlissa. Äänenne kelpasi, takit kääntyi ja kääntyy. Niille on matut tärkeämpi kuin Suomen köyhät

    • Sinunpuolesta

      Perussuomalaiset nyt eli äänet i heille

    • EiMuitaEnää

      Perussuomalaiset tottakai

    • PsOnParas

      Ei enää vasemmistoa ikinä

    • PerusSok

      Punavihreät vie suomalaiset kurjuuteen

    • Typeräääää

      Ne leikkaisivat vieläkin

    • meidänOnneksi

      Älä enää mieti. Äänestä perussuomalaiset ykköseksi

    • Vaanmatujenpuol

      Punavihreät ei ole suomalaisten työttömien puolella

    • MeidänPs

      Mutta Perussuomalaisetpa on

    • Valoaaamuuun

      Perussuomalaiset paras sinullekin

    • MuutSuvakkeja

      Perussuomalaiset kantasuomalaisten puolella

    • MuuteiEi

      Työtön: Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena sinunkin puolustaja

    • Äänestän-aina-vas

      Äänestin vasemmistoa ja kannatti. Ihan kaikkea mitä halusivat, eivät EK-porvarimafian rosvot pystyneet köyhiltä viemään. Nyt 100 %:n porvarihallituksen aikana on leikattu köyhiltä ja paljon veroja maksavalta työväestöltä kymmeniä miljardeja rikkaimmalle veronkiertoeliitille. Tämä tarkoittaa rajua ostovoiman laskua ja valtion verokertymän pienentymistä miljardeilla. Sokea ja tyhmä täytyy ihmisen olla jos ei tajua porvareiden ajavan ainoastaan ökyrikkaiden, eli ison rahan ja voitontavoittelun etua.

    • Hyvinitsekäst

      Sateenkaarihallitukset on Aina tehneet ääriporvarillista politiikkaa. Viime hallituksen saldo oli takin käännöllä yksi työpaikka jonka sain Kokoomuksen Jyrki Katainen joka jätti "vastuunkannon", sitten hallituksen jättivät vasemmistoliitto ja vihreät kun gallup kannatus romahti.

    • Okokhyväps

      Oikeassa plet

    • NytPS

      Ei enää vasemmistovihreitä

    • PerusSon

      Muista että jos vihervasemmisto pääsisi hallitukseen, se ei taaskaan olisi pienen ihmisen puolella. Nähty jo monissa hallituksissa

    • NytPSok

      Ei päästetä vihervasemmistoa enää leikkaamaan köyhiltä suomalaisilta

    • PsPelastaa

      Perussuomalaiset on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ykkönen mikäli käytte äänestämässä. Suurin osa suomalaisista on kantasuomalaisia ja perussuomalaisia. Kun Perussuomalaiset on pääministeripuolue, silloin maa tulee kuntoon ja pääsemme eroon en holhouksesta sekä elintasopakolaisista

    • VainHäntietää

      Käydään äänestämässä Perussuomalaiset ykköseksi jos Luoja suo

    • MaaHyväksi

      Ajatelkaa työttömät omaakin parasta ja äänestäkää perussuomalaiset puoluetta

    • Paljonse

      Perussuomalaiset on paras

    • Näinteemme

      Käydään äänestämässä Perussuomalaiset ykköseksi maamme parhaaksi

    • eiolekanantukea

      Persuilla vielä äänessä muutama kansaa kusettava törppö, mutta kansan ääni puuttuu. Ei ole niitä persuihin luottavia kirjoituksia joita oli saitit täynnä mitä persut tulee tekemään. Niitä tuli sydämestä ja tunteella verrattuna nyt tähän valjuun kahjouteen jossa valheet vain jatkuvat. Ne jatkuvat, mutta kansa ei ole enää mukana. Hiljaista on sillä puolen.

    • Meilleläkaikil

      Ei kannata enää miettiä. Se on Perussuomalaiset se paras

    • PsOnOk

      Kyllä ps ok

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3900
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      598
      3677
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3672
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2311
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      56
      2265
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      325
      1980
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1957
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1786
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1463
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1362
    Aihe