Lasten liikunta

Jopas.jotakin

Nyt on alettu puhua siitä, että lapset liikuvat liian vähän. Pitäisi liikkua 3 tuntia vuorokaudessa.
Mitä tämä on? Kolme tuntia?
Omat lapseni liikkuivat yötä päivää. Siinä samassa, kun silmät unesta aukesivat, olivat kampeamassa pystyyn ja liikkeelle. Jos pikkulapsen kanssa joutui nukkumaan,.sai kyllä huomata, että tilaa ei juuri aikuiselle jää, kun muksu kierii ympäri vuodetta ja levittää raajansa joka suuntaan.
Lapseni oppivat juoksemaan samaan tahtiin kuin kävelemäänkin, ja se juokseminen jatkui koko leikki-iän. He olivat ulkona monta tuntia päivässä, sisällä oleminen ei ollut ollenkaan niin kivaa. Minulle itsellenikin oli heidän ulkoleikkinsä mieleisempiä, sillä sisäleikit aikaansaivat kamalan myllerryksen lastenhuoneessa ja lelujen korjaaminen illalla oli kovan taiston takana.
Lastenlasten telmiminen tänäpäivänä on huisia katseltavaa, siinä isovanhemmat jo väsyvät, on se niin loputonta. Tulee ne vanhat ajat mieleen vuosikymmenet sitten.
Niin että mitä tämä ohjeistus oikein tarkoittaa? Mitä lapset nykyisin sitten tekevät, jos ihan pitää järjestää liikkumista kolmeksi tunniksi päivittäin!
Onko heilläkin raukoilla kännykät, jota näpytellään koko ajan?
Haastattelija arveli, että päiväkodeissa hillitään liikkumista yleisen järjestyksen nimissä. Minusta tulisi järjestää tilat niin, että järjestys säilyy, vaikka lapset liikkuvatkin. Lapsia vartenhan ne tarhat ovat.
Tämäkin ongelma on kyllä vartavasten aikuisten järjestämä.

30

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaieketasatjää

      Nää on jusuri niitä täytehommia joita kerrotan mitkä ovat itsesään selviä. Poliitikot eivät puutu suomen suurempiin ongelmiin koska eivät osaa. Vanhukset, sairaat, työttömät ym pakolaiset ovat heille niin vaikeita että pitää jutustella asioista jotka

    • tympääntynyt

      he ajavat autoilla pellolla ja panevat sietokyvyn koetteelle :(

      • Jopas.jotakin

        Ketkä?
        Lapsien liikkumisesta on kyse tässä ketjussa.

    • Ekaluokkalaisen.mummi

      Ainakin oma lapsenlapseni näyttää olevan samanlainen kuin (poika)lapset olivat 30 vuotta sitten. Jos vaikkapa lähdemme tästä kävelemällä leikkipuistoon, niin 7-vuotias kävelee kaikkine mutkineen arviolta kolminkertaisen matkan minuun verrattuna. Myös yläraajat saavat liikuntaa, kun hän keräilee kaikki kepit miekoiksi, joilla sitten huitelee mennessään. Koululaiset ja tarhalaiset liikkuvat luonnollisesti hillitymmin parijonossa.

      TV-jutun perusteella tarvitaan ns. kevyttä liikuntaa, jota edustaa esimerkiksi keinuminen. Sitähän tulee paitsi leikkipuistoissa käydessämme niin myös välituntisin omalla ekaluokkaisellani. Kyllä nämä ainakin tunnin verran viettävät päivittäin välitunneilla. Havaintojeni mukaan tämän ikäiset eivät juurikaan pysy paikoillaan välituntien aikana.

      Rankempaa liikuntaa edustaa vaikkapa hyppeleminen. Pojalla on omalla kotipihallaan trampoliini, jossa hyppii varmaan päivittäin tietysti säästä ja vuodenajasta riippuen. Myös kiipeileminen olisi hyvää liikuntaa, mutta ne hommat on turvallisinta jättää leikkipuistoissa toteutettaviksi.

      Kerran viikossa liikutaan organisoidusti (koululiikunnan lisäksi). Eli poika käy jumppakerhossa - hiki päässä tulivat ulos ainakin viime viikolla. On viety ja haettu autolla, mutta sään salliessa voisi nämäkin matkat myös kulkea jalkaisin. Pojan kertoman mukaan koulussa liikutaan myös sisällä ollessa eli ns. taitoluokassa järjestetään monenlaista aktiviteettia vähän tuon jumppakerhon tapaan.

      Tähän kun lisää päivittäiset koulumatkat, niin varmasti tulee keskimäärin ainakin kolme tuntia päivässä tähän vuodenaikaan. Vielä voisi yrittää päästä mukaan koulun liikuntakerhoon.

    • Hei.

      Liikkuminen on kaikille tärkeätä. Monet meistä liikkuvat aivan luonnostaan paljon, kuten jo muutama kirjoittikin. Ja nykyään on olemassa päiväkoteja, joissa ollaan enimmäkseen ulkona ja luonnossa, metsässä ja retkillä. Mutta on nykyään myös sitä, että kuljetaan paljon autolla ovelta ovelle ja pelataan jotain tai katsellaan jotain. Meidän kaikkien tulee kannustaa lähipiirissä kaiken ikäisiä monenlaiseen liikkumiseen. Se on sekä hauskaa, että hyödyllistä.

      Syksyn iloa,
      Pirkko-pappi

      • Ekaluokkalaisen.mummi

        Olen Pirkko-pappi kanssasi yhtä mieltä siitä, että tulee kannustaa liikkumiseen ja mahdollistaa monipuoliset harrastukset voimavarojemme mukaan. Varon kuitenkin visusti "höynäämästä" lapsenlastani mihinkään kovin intensiiviseen urheiluseuratoimintaan, koska tiedän mitä se tarkoittaa mm. ajankäytön suhteen.

        Kyseessä on eroperhe, mikä mutkistaa asioita verrattuna siihen, mikä oli tilanne omien lasteni ollessa aikuisista riippuvaisia harrastustensa suhteen. Täytyy nyt ensin katsoa, että kuinka sujuu edes tuo kerran viikossa jumpassa käyminen. Siinä ei tarvita esimerkiksi varusteita sisätossuja ja vesipulloa enempää.

        Jos lapsi sitten jossain vaiheessa itse ehdottaa esimerkiksi jotain suurempaa panostusta vaativaa joukkuelajia, tulisi vastuu tästä ruljanssista oikeastaan siirtää yhdelle henkilölle, jotta vältettäisiin konfliktit. Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, vaikka aina silloin tällöin heitellään ilmoille, että pitäisi ja pitäisi ...

        Vanhempien eron ansiosta voisi kuitenkin löytää sellaisen hyvän puolen, että lapsi liikkuu varmasti enemmän nyt, kun vanhemmat asuvat eri puolilla kaupunkia ja minä mummi tässä puolivälissä. Ihan tarkoituksella ei aina kuskata autolla. Kohta oppii lisäksi jo kävelemään itsekseenkin nämä matkat.

        Ei ole helppoa kenelläkään nykyisin!

      • Ekaluokkalaisen.mummi
        Ekaluokkalaisen.mummi kirjoitti:

        Oma mummoni asui perheessämme minun lapsuuteni aikana. Muistaakseni hän enimmäkseen istui kiikkustuolissa tutkimassa raamattua. Hän ei todellakaan istuskellut hiekkalaatikon laidalla lapsia viihdyttämässä. Mutta hämmästyttävän moderni hän oli metsäretkineen: Muistan hyvin, kuinka kävimme samoilemassa lähimetsässä ja bongasimme mm. ketunpesän. Toinen elävä muistikuva on talvinen: Kävelyretkemme häiriintyi mummon pelkäämän aura-auton vuoksi. Niinpä hyppäsimme korkealle palteelle ja pakenimme metsään.

        Mummo päätyi lopulta monen sairauden ja tapaturman kautta aivan kanneltavaan kuntoon. Siis todellakin sananmukaisesti, koska silloin ei ollut esim. rollaattoreita. Muistan, kuinka isä kantoi hänet autoon sunnuntaisin kirkkomatkaa varten. Myöhemmin hän tyytyi kuuntelemaan jumalanpalveluksen radion kautta. Lopuksi mummo halusi muuttaa muualle Suomeen sisarensa luo. Minulle kerrottiin myöhemmin asiasta tiedusteltuani, että hän ei olisi sopeutunut elämään perheessämme minun tultuani murrosikäiseksi.

        Varmaan mummo oli aiheellistakin vapauttaa turhasta maallisesta "väännöstä" siinä vaiheessa (sitä oli kyllä myös vanhempieni välillä). Joskus tuntuu, että hän oli ainoa, joka minusta todella välitti. Tämä kaikki on nyt niin ymmärrettävää, kun tietää nuorten perheiden paineet mm. työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen osalta. Minä ainakin osaan olla armollinen myös itselleni mummoni esimerkin ansiosta.

      • kysynpä

        Miten tämä liittyy lasten liikkumiseen???

    • Hei taas.

      On aurinkoinen syyspäivä, luonto suorastaan kutsuu meitä liikkeelle ja ulos. Ajat ja tavat sekä mummot muuttuvat. Asioissa on aina monta puolta. Lapsenlapset ovat mummoille tärkeitä, mummot huolehtivat usein sen minkä pystyvät. Monet mummot käyvät lastenlasten kanssa luontoretkillä ja näyttävät kaikessa rauhassa hienoja asioita lapsille, uimahallissa on usein mummoja lastenlasten kanssa, kaikilla on mukavaa, mummot kuljettavat lapsenlapsia voimistelemaan tai jalkapalloa pelaamaan tai jäähalliin. Kaikki tämä luo yhteenkuuluvuutta ja antaa mukavia hetkiä jokaiselle.

      Lasten normaali tavallinen pihalla leikkiminen on oikein hyvää liikuntaa ja kaikki hyötyliikkuminen; kävely kirjastoon tai päiväkotiin ja kouluun jne. Sellaisen puolesta kannattaa puhua joka puolella. Varmasti myös aikuisten tavallista arkista liikkumista pitäisi lisätä. Ehkä ei pitäisi ostaa lastenlapsille pelejä tms kovin paljon lahjaksi. Tosin olen itse aina ollut sitä mieltä, että kirjat ovat aina hyviä lahjoja kaiken ikäisille enkä ole valmis tuota ajatusta hylkäämään :)

      Hyvää syksyä toivotellen,
      Pirkko-pappi

    • nössöt

      pelaa tietokoneilla ja kännyköillä.täten löhöävät koneiden kanssa.

      • katsepeiliin

        Vanhemmat on nössöjä eivätkä kiellä koneiden kanssa löhöämistä.

      • nössöt
        katsepeiliin kirjoitti:

        Vanhemmat on nössöjä eivätkä kiellä koneiden kanssa löhöämistä.

        Miten ne voi kieltää kun tekevät samaa samalla sohvalla.

    • kummastuttaa-laiskimusta

      Minua ihmetyttää miten tämä 3 tunnin liikuntaharrastus per päivä toteutetaan? Ja harrastaako aikuiset liikuntaa tai ulkoulua 3 tuntia per päivä työpäivän ja kotiaskareiden jälkeen... ai niin, tietenkin, koko perhe reippailee, keinuu, hyppelehtii, käy leikkipuistossa, rullaluistelemassa, hiihtämässä, uimassa, ja niin edelleen joka päivä sen 3 tuntia, yhdessä.

      Aamulla koululaisen herätys on 6.30, minä herään klo 06.
      Minä lähden töihin klo 7 jälkeen tulevalla bussilla, jotta ennätän klo 8.30 pääkallopaikalle.
      Koululainen lähtee vähän myöhemmin, koulu alkaa klo 8.15 yleensä, seuraavassa periodiossa on myös 9:n aamuja.
      Minä lähden Klo 16.24 bussilla kotia kohti. Olen kotona klo 17 - 18. Jos menee myöhäsemmäksi, olen vastaavasti myöhemmin kotona.
      Koululainen on kotona klo 15-16.

      Sekä minun että koululaisen matkat ovat niin pitkiä, ettei niitä fillarilla tehdä.

      Minä teen kotona ruuan. hoidan huushollin, lapsi tekee koulutehtävät. Minä teen omat opiskelutehtävät.

      kello on jo hyvinkin 18 tai 19 kun olemme ruuan saaneet nassuumme ja koulutehtävät tehty tai minä niitä vasta aloittelen.

      Miten ihmeessä te saatte vuorokauteen niin paljon tunteja, että ennätätte koulupäivän ja työpäivän ja kotiaskareiden jälkeen vielä ulkoilemaan tai harrastamaan liikuntaa - kolme tuntia !

      • niiettäsillee

        järjestelykysymys.

      • Ekaluokkalaisen.mummi

        Eihän tästä asiasta kannata tehdä ongelmaa, jos ei ole mitään ongelmaa. Jokainen voi miettiä itse tykönään, että missä määrin ja miltä kantilta oma lapsi hyötyy liikunnasta. Itse katselin juuri koosteen lapsenlapsen luonani tekemistä piirustuksista miettien, mikä on liikunnan ja mikä kuvaamataidon harrastamisen osuus kehityksessä.

        Tutkimukset nyt kuitenkin osoittavat, ettei koulupäivän liikunnallistaminen (ja esim. välituntien pidentäminen) ainakaan heikennä oppimistuloksia. Tämä oli kieltämättä itsellenikin hieman uutinen, koska tiukkapipona olen vartioinut omassa työssäni jokseenkin joka minuuttia, joka on ollut pois "minulta" (lähinnä akateemisista opinnoista vastaavana).

        Aina oppii uutta :)

        http://www.oph.fi/download/144263_Liikunta_ja_oppiminen_tiivistelma_2.pdf

      • Lii-kunta

        Lapsi liikkuu kodin ulkopuolella varmasti. Niinhän sinäkin! Juokset bussipysäkille kiireessä aamutuimaan, käyt työn päätteeksi kaupat ja menet bussipysäkille, Kävelet kotiin, kannat kassin, kotona liikut kaiken aikaa, kun teet askareitasi keittiössä.
        Lapsesi on koulun välitunneilla liikkunut ehkä hikeen asti, on ulkoilutunteja ja voimistelua. Hän pääsee koulusta valoisaan aikaan, leikkii kavereitten kanssa ulkona tai pyöräilee yms. Ei kaikkien tarvitse liittyä urheiluseuraan ja maksaa kalliita osallistumismaksuja, kyllä pihoilla ja kentillä on vapaitakin lapsia leikeissään.

      • pakkoliikuntahyiiiiii
        Lii-kunta kirjoitti:

        Juuri näin. Älytöntä hössötystä yhdetä asiasta joka on luonnollinen osa kuitenkin ihmisen elämää.
        Elämässä on muutakin harrastusta kuin liikunta. Ei kaikkia kiinnosta urheilla aamusta iltaan.
        Tällä pakkoliikunnalla tapetaan kyllä taas lasen liikuntaharrastus vanhempana.
        Oma pakkoliikunta koulussa ajoi mut siihen etten aikuisena hiihdä, en luistele nkä käy kuntosalilla enkä harrasta mitään liikuntaa. Sain pakolla niin tarpeekseni.
        Silti olen hoikka 50 kg ja 160 centtinen viiskymppinen nainen.

      • Ekaluokkalaisen.mummi
        Ekaluokkalaisen.mummi kirjoitti:

        Eihän tästä asiasta kannata tehdä ongelmaa, jos ei ole mitään ongelmaa. Jokainen voi miettiä itse tykönään, että missä määrin ja miltä kantilta oma lapsi hyötyy liikunnasta. Itse katselin juuri koosteen lapsenlapsen luonani tekemistä piirustuksista miettien, mikä on liikunnan ja mikä kuvaamataidon harrastamisen osuus kehityksessä.

        Tutkimukset nyt kuitenkin osoittavat, ettei koulupäivän liikunnallistaminen (ja esim. välituntien pidentäminen) ainakaan heikennä oppimistuloksia. Tämä oli kieltämättä itsellenikin hieman uutinen, koska tiukkapipona olen vartioinut omassa työssäni jokseenkin joka minuuttia, joka on ollut pois "minulta" (lähinnä akateemisista opinnoista vastaavana).

        Aina oppii uutta :)

        http://www.oph.fi/download/144263_Liikunta_ja_oppiminen_tiivistelma_2.pdf

        Sanoisin, että ohjattu liikuntaharrastus (ja sen tukeminen mm. hyötyliikunnan myötä) on kaiken todennäköisyyden mukaan lisännyt ainakin avaruudellista hahmotuskykyä, itsetuntoa ja voimaannuttanut lasta sekä kiinteyttänyt perheen sisäistä koheesiota. Ei huono näin vähäisen tuntimäärän osalta!

        Mitä tulee toiminnanohjauksen kehittymiseen, niin sen anti jää vielä nähtäväksi koulukasvatuksen osalta ... Riitelevät ehkä keskenänsä - siinäpä tappelevat! Lähinnä kai, että kenen keksintö ;=) Niin, unohdinko mainita, että erityiskasvatuksen ammattilaisten kautta saatiin tietää tästä mahdollisuudesta jo ennen koulunalkua.

        Aina kannattaa pitää korvat höröllä!

    • juoksu800m

      Herätys n. 5.30 -5,45 . autoon 06 00 duuni alkaa 07 00.. 16 00 kotona ..reeni pisimmillään 3h päivä normi reeni 1-2h ...19 oo reeni tehty ..jää aikaa vielä tehdä klapeja... kyllä lapsia on tosi vaikee saada välillä pois pelien äärestä...eivät taida omat lapset edes liikkua 1/2 h päivässä ....ainakaan joka päivä ???

      • kukahan-vaan

        oletko perheellinen? jos olet, niin puolisolle ja lapsille sulla ei kyllä jää aikaa arkena.

    • MArpela

      Ite pakotan oman lapseni juoksemaan tai ei saa ruokea

    • Ödsllöfdlk

      Jaahas........ne vaan pelailee sitä kirottua mikä-lie peliä koko ajan, eivätkä katso ollenkaan, minne menevät, saati sitten muuta liikennettä heidän ympärillään...........eivät välitä !!!! Ei tietoakaan mistään liikennesäännöistä yms..........
      Liikkukoot, mutta AINA PITÄÄ OLLA VANHEMPI MUKANA ulkona, ilman vanhempien vahtia ei saa lähteä minnekään kaverin kanssa tai yksin ! Vanhemmat huom !! Vahdi lastasi, ole samassa tilassa hänen kanssaan, myöskin ulkona !!! Ja se kännykkä jätetään kotiin, sitä ei saa räplätä silloin , kun olet lapsesi kanssa ulkona muuten, kuin hätätilanteissa tietty sen voi ottaa mukaan, mutta muuhun sitä ei käytetä sen aikaa, kun olette ul- kona. Okei ?

    • molemminpuolistahyötyä

      mummokin saa liikuntaa kun lastenlapsien kanssa touhuilee, joskus niin, et lepää pari päivää laakereillaan...

    • Trumppinaattori3000

      nykyajan nuoret ei liiku yhtää ina vaa ajaA MUN PELLOILLA ITÄIS L'ÄHETTÄÄ VIETNAMIIN VITTU

    • Kemiläinen86

      Miksi kaikki lapset pitäisi liikkua? Videopeleissä oppii kielet ja hyvät pelaajat tienaavat satoja tuhansia euroja vuodessa.. Videopeleistä palkkatyö, jos rahkeet riittää.

      Ei kaikista jussi-pettereistä tule Patrik Laine tyylistä jääkiekkoilevaa supertähtiä miljoona liksoineen tai kirjoittelevaa Sofi Oksasta..

      Eiköhän jokaiselle ihmiselle paikka löydy.. Kunhan ei syrjäydy.

    • vierotushoitoa

      Liikuntasuositus koskee niitä lapsia jotka eivät liiku tarpeeksi, ja niitä joitka liikkuvat, ei suosituksen luulisi haittaavan mitenkään. On paljon perheitä joissa kiireen tai väsymyksen takia halutaan päästä helpommalla ja annetaan lasten istua telkkarin tai tietokoneen/puhelimen ääressä koko ajan. Ehkä helppoa sillä hetkellä, mutta pitemmän päälle sitä seuraa terveysongelmia, käytösongelmia ja peliriippuvuutta. Kannattaa siis nähdä vähän vaivaa ja rajoittaa tv- ja tietokoneaikoja ja keksiä lapsille liikkuvaa tekemistä. Ei tarvita kallista ohjattua harrastusta vaan leikkimistä kavereitten kanssa tai liikkumista omien vanhempien mukana. Vanhemmuus on myös sitä että jostakin omasta mukavuudesta joutuu tinkimään.

    • Huolestunuthänon

      Hyvin saa liikuntaa kun pelikonsolin ohjainta näpyttää kaiken vapaa-ajan. Mitä sitä koulun jälkeen kavereitten kanssa ulos menemään, kun on niin mukavaa runkata kaikki aika sitä ohjainta. Peukalonlihakset paremmassa kunnossa kuin hierojilla. Eihän sitä voi omaansa yksin pihallekka heittää kun kaikkien muidenkin lasten elämä löytyy pleikkarista. Hyvä vanhemmat! Pitäs roviolla polttaa jokainen

    • Shiba.terrieri

      Hei! Mä oon 11v tyttö. Näin lomalla liikun seuraavasti.👇

      9 meen koiran kaa 20minuutin lenkille.
      11 meen koiran kaa vähän pitemmälle lenkille. Noin 30 min.
      12 lähden yleensä kaverin kaa ulos. Tuun kotiin noin klo 14.
      15 aikaan koiran kaa 15min lenkille ja lenkin jälkeen meen koiran kaa aina usein meidän takapihalle ja harjoittelemme agilityä, leikimme, harjoitellaan temppuja, oleskellaan. Sitten vielä 5min pikkulenkki. Sisälle tulemme yleensä 16.
      19.30 mennään koiran kaa 30min rauhalliselle kävelylle.
      22.30 koiran kaa takapihalle 10min. Koira saa juosta vapaana, minä kävelen takapihaa ympäri ja heitän palloa koiralle (omakotitalon talapiha).

      Sitten koulupäivien liikunta (ajatellaan vaikka 9.15 aamu).

      7.30 herätys. 7.45 ulos koiran kanssa 15min.
      8.30 koira ulos 15min.
      8.55 kouluun lähtö, koulumatka 15min.
      14.15 koulusta pääsy ja taas kerran koulumatka 15min.
      Heti kotiin päästyä vien koiran ulos 10min.
      15.30 koira ulos 30min.
      16 ulos kaverin kaa 1h30min (yleensä)
      19 koira ulos 15min.
      21 koira ulos 15min (viedään yleensä roskat pihassamme olevaan roskikseen ja sitten takapihalle).

      Lauantaisin kävelemme koirapuistoon. Ja yhteensä olemme koirapuistossa 2h.
      Ja sunnuntaisin pitkä kävelylenkki perheen kanssa kaverin kaa olo koiran pikapissatukset 15min pitkän kävelylenkin lisäksi

      Tällaiset ovat minun ulkoiluni.

      • huuhaavaroitus

        Oletuksella, että juttusi on totta...

        Kyse on siitä, hengästytkö liikkuessasi. Teetkö jotakin sellaista, mikä vahvistaa lihaksistoasi. Miten jaksat esim juosta? Jos olet 11-vuotias, olet osallistunut tänä vuonna 5-luokkalaisten kuntotestiin. Miten se meni?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe