Naisten lojaalisuus ja empatia

tavallinenukko

Olen silloin tällöin ihmetellyt erilaisia naisten välisiä suhteita, ja niiden vivahteita. Esim. kaikissa työhyhteisöissä missä olen ollut, on esiintynyt naisten kesken ns. kuppikuntaisuutta ja kyräilyä toisia kohtaan. Joskus se on jopa hankaloittanut työtehtävien hoitoa, kun esim. toisen naisen duuneja ei ole voinut sairastapauksen tms. muun syyn sattuessa kohdalle hoitaa kunnolla. Tai ainakaan ilman tuhahtelua ja silmien pyörittelyä. Myös erilaisissa asiakaspalvelutapahtumissa olen huomanut että naispuoleiselle seuralaiselleni, naispuoleinen asiakaspalvelija saattaa olla silmin nähden tyly, ja töksähtelevä, ja muuttua kuitenkin asiallisemmaksi kun itse saavun paikalle.

En tiedä mistä tämä johtuu, mutta esim. asevelvollisuuden ulottaminen koko kansaan ( myös naiset) voisi auttaa. Siinä opittaisiin ehkä sitä tietynlaista porukkahenkeä, ja olemaan joka kerta loukkaantumatta, jos joskus saattaa joutua tekemään esim. hommia jotka ei "kuulu työnkuvaan".

Mitä te naiset mietitte? Miksi olette usein suorastaan ilkeitä toisianne kohtaan? Ja miksi niin usein mollaatte toistenne ulkonäköä tai muuten haluatte tölviä toisianne? Eikö tiimipelaaminen toisi kuitenkin lisäarvoa koko porukalle?

7

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaaakattajat

      Tällaista asiaa kommentoin aikaisemmin täällä. Sain kuulla olevani "huvittava", luulen olevani parempi, ja supernainen.
      Kyse oli siitä, että kun naisporukkaan tulee mies. Kerroin havaintoni; aletaan kiljahdella ja kikattaa teennäisesti ja kovaa. Elehditään suurieleisesti. Osa alkaa iskeä miestä, vain näyttääkseen muille naisille kuka se tässä seksikäs on ja kuka kelpaa!
      Selän takana puhuminen on arkipäivää. Mustamaalaaminen ja juoruilu samoin. Kolme naista ei sovi porukkaan, kaksi klikkiytyy ja alkaa syrjiä kolmatta. Naiset ovat usein hirvittävän julmia toisiaan kohtaan, kuten myös kumppaneitaan.
      Ja itse siis olen nainen. Pian 7 vuotta aviossa ollut. Minulla on ainoastaan yksi hyvä ystävätär, saman kaltaisesti ajatteleva. Muuten viihdyn miesporukassa, koska miehet on reiluja ja sanoo suoraan. Ei ilkeilyä ja ulkopuolelle jättämistä. Käsittämätöntä mustasukkaisuutta ja kaunaa.
      Olen 100% nainen. Rakastan shoppailua ja kauniita vaatteita. Enkä halua muuttua mieheksi.

      • sdjdfkjkjsdklfsd

        ja naiset esim. youtuben fail videoilla vaan kiljuu eivätkä esim. paina jarrua ja väistä vaan kiljuen antavat auton mennä metsään tai polkupyörän päin pylvästä :D


      • Totuusontotuus

        Syy on sinussa, ei muissa naisissa.


    • Plaahplaahplaah

      Just joo, jopas oli taas niin banaali ja täällä toistettu mielipide, että...

      Olen nainen ja kuulun siis ryhmään "naiset". Olen aina työskennellyt naisvaltaisella alalla ja mitään kyräilyä en ole kokenut, pain vastoin. Ulkonäköä voin arvioida, niin miesten kuin naisten mutta tama ominaisuus on kyllä sekä miehillä että naisilla.

      Kuppikuntaisuus tai kyräily ei ole sukupuolisidonnainen asia. Jos tuollaista on, kannattaa ensiksi katsoa peiliin ja miettiä, etten vain mina ole se kyräilija mutta peilaan nuo tavat toisiin koska "en se mina, vaan muut..." on helppo ja raukkamainen elämänohje

    • naisetkateellisia

      Itsekkin tunnen monta naista jotka eivät halua työskennellä naisyhteisössä.

    • NoinSeUseinMenee

      Ainakin sairaalayhteisössä on aina ollut juuri aloittajan kuvaamaa toimintaa. Juuri tuota kaikkea olen saanut kokea. Itse olen välttänyt aina juoruilua, kyräilyä, syrjimistä, perättömiä juoruja tms. Ja olen saanut ehkä juuri siksi paljon huonoa kohtelua. Varmaan joku kirjoittaa, että katso peiliin, mutta voin käsi sydämellä sanoa, että olen kohdellut kaikkia näitä ikäviä ihmisiä ystävällisesti ja ns. normaalisti, mutta he eivät jostain syystä ole voineet minua sietää.

    • gfjkgfkg

      Mä olen ollut mukana osa-aikaisena, ikään kuin ulkojäsenenä monissa työyhteisöissä. Huono työilmapiiri, kuppikuntaisuus, kyräily jne. eivät havaintojeni mukaan ole kiinni työntekijöiden sukupuolesta vaan siitä, miten yhteisöä johdetaan. Kulkeeko tieto, pystyykö omaan työhönsä oikeasti vaikuttamaan, tuntevatko kaikki edes auttavasti myös kollegoidensa työnkuvan...

      Yksittäisiä hankalia työkavereita on niin miehissä kuin naisissakin, mutta jos koko porukka on hankalaa, yleensä työnjohdossakin on toivomisen varaa. Huono johtaminen antaa ihmisten huonoimpien puolien nousta pintaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe