edustaakohan jarmolaisuus transhumanismia

eksytyssanomasta

Jarmolaisuus on Eklundin Jarmon alullepanema lahko, jossa hän käsittelee kaikki ilmiot profetioina. Hän uskoo kaiken sanomisensa olevan pyhästä hengestä ja mitään muuta hän ei kirjoitakaan omien sanojensa mukaan. Tempoilut tulevat usein. ja milloin mitäkin hatusta temmottua. Hänen uskonsa perustuu jeesuksen odotukselle, ja herraherra hoennoille. Kritiikit ja kaikki eriävä ovat pahan hengen tuotosta.

Tuo profeetaksi, voidelluksi itseään kutsuva valehtelija sekoaa välillä ihan täysin ja kiroaa kaikki vastustajansa. Jeesus varoitti tuollaisten väärien kristusten iolmaantumisesta näinä lopun aikoina ja moninaisten tuulten heittelemät naisparat sitten saattavat eksyä tuollaisiin.

Hänen palstallaan voi käydä nopeasti toteamassa keskusteluissa miten nuo toisiaan nuoleskelevat. Totuus on kuitenkin että jarmo siellä kirjoittelee itse usealla nimimerkeillä itselleen. Hän tosiaan kokee itsensä kristukseksi; erityisen voitelun saaneeksi. Hän myös toteaa että pelastussanoma pelastaa. Hän kirjoittelee lukemattomia viestejä itsestään että mitä hän on tehnyt ja miten rakastava hän on. Välillä hän taas heittäytyy syntisistä suurimmaksi. Vastustajat ovat matkalla kuulemma helvettiin, vaikka hän on todennut ettei edes juudas joudu/joutunut helvettiin.

Tuollaisella toiminnalla hän häpäisee Jumalaa ja tekee Hänestä valehtelijan. Tämä on itseasiassa Raamatun mukaan paljon vakavampaa kuin joku joka on yksinkertaisesti uskosta osaton kuin se että luulee olevansa siitä osallinen, ja sitten lähtee eksyttämään. Vääristä profetioistaan hän ei totea juuri mitään, kun ne toistuvasti jäävät toteutumatta. Hän selittelee sitä vajaavuudellaan. Vajaavuus ei kuitenkaan tarkoita että profetiassa olisi jotain valheellista. Se tarkoittaa että kaikkea ei kerrota täysin yksityiskohtaisesti.

Sitten hän kiukuttelee pikkulapsen tavoin arvostelusta. Saattaa pyytää kertomaan mikä hänen opeissaan on väärin ja vastaa siihen että hän odottaa vain ja ainoastaan herraa. Hän joka kiroaa kun Raamatusta hänelle näytetään asioita. Jutuillaan hän lietsoo vihaa pelastumattomia muslimeita kohtaan. Lisäksi hän ottaa muiden profetaalisia viestejä ja tulkitsee heidän viestinsä ihan kieroon.

Siellä on välillä luettavissa ihan sairaan etovia kirjoituksia jossa mässäillään Jeesuksen lihan syömiselle ja veren juomisella. Miten tuo ravinto sitten tirskuaa rinnuksille ja vaikka mitä.

Jokainen saa tietenkin valita mihin kuuluu, mutta tuollainen omavanhurskaus lahkolaisuus eriseurat jumalaksi itsensä korottaminen ja kiitosten havittelu on aivan muusta kuin Jeesuksen hengestä.

Hän pitää tuolla keskustelupalstaa jossa hän esiintyy itse monena henkilönä, ja kirjoittelee ylistyksiä itselleen. Onko se transhumanismia?

MIkä on teidän käsityksenne tuollaisesta?

1

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oudoksuva

      "Hän pitää tuolla keskustelupalstaa jossa hän esiintyy itse monena henkilönä, ja kirjoittelee ylistyksiä itselleen. Onko se transhumanismia?

      MIkä on teidän käsityksenne tuollaisesta?"

      Kaikki mainitsemasi asiat viittaavat siihen että kyse on kristitty eikä transhumanisti. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1854
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1437
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1416
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1379
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      145
      1334
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1267
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1078
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1077
    Aihe