Miten saada kaksisuuntaista sairastava hoitoon?

todellahuolestunut

Läheiselläni on todettu/diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö kesällä. Manian oireita on ollut jo yli puoli vuotta, koko ajan pahenemaan päin. Lähipiirissä kaikki ovat huomanneet käytöksen muutoksen. Raha-asiat on retuperällä, ostellaan kaikkea hetken mielijohteesta, perustetaan ihan yhtäkkiä yritys, ollaan välinpitämättömiä muita ihmisiä kohtaan... The list goes on. Käytös erityisesti läheisiä kohtaan on aggressiivista, vähättelevää, empatiakyvytöntä. Hänen asioihinsa ei saa puuttua (=auttaa).

Keskusteluaiheet on välillä hyvin outoja (kun ei nuku muutamaan yöhön), outoja merkityksiä löytyy ties mistä asioista ja omasta menneisyydestä. Huumeitakin myöntää kokeilleensa, niilläkin varmasti oma vaikutuksensa käytökseen.

Töitä ei tällä hetkellä ole. Kokeillut on useassa paikassa, mutta lopettaa aina muutamien päivien/viikkojen kuluessa. Rahaa ei ole, laskut kerääntyy. Kämppä mennyt jo alta. Surettaa, koska ennen niin tunnollinen ja ihana ihminen on muuttunut ihan toiseksi. Minkäänlaista rytmiä ei hänen päivässään ole, ei tunnu että hän pystyisi enää huolehtimaan itsestään ja asioistaan.

On käynyt psykiatrisella yöpymässä/jutelemassa hyvin lyhyitä jaksoja silloin tällöin, lääkärin määräämiä lääkkeitä kokeillut yksittäisinä kertoina, mutta aina jättänyt omatoimisesti pois. Ei itse koe olevansa sairas. Me kaikki muut ollaan hänestä sairaita. Se tässä onkin se suurin ongelma. Miten saada tämä henkilö oikeasti hoitoon kun hän ei kuuntele läheisiään? Pitääkö tässä maassa vaan katsoa vierestä kun läheinen ihminen vajoaa koko ajan syvemmälle? Tiedossa on, että suljetulle pääsee vasta kun on uhka itselle tai muille, mutta pitääkö niin pitkälle oikeasti mennä?? Alkaa meidän läheistenkin jaksaminen kohta loppua.

17

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olenkohöynäytetty

      Minun miehelläni myös samoja oireita. Ja myös narsistisia piirteitä. Hän ei myönnä sairautta itselleen. Sairaus diagnosoitiin joskus 2009-2010 hänellä.
      Olen ollut hänen kanssaan naimisissa 5 vuotta.
      Tiedän vain muiden puheista että hän on ollut aikoinaan todella tunnollinen ja kiltti ihminen joka sitten paloi puhki (burnout) kaikesta työstä ja velvollisuuksista.
      Minun kanssani on sitten avioliitossa ollut yhtä vuoristorataa.
      Empatiakyvyttömyyttä, häikäilemätöntä manipulaatiota, hyväksikäyttöä, aggressiota, peloittavia raivokohtauksia jos asiat ei mene hänen mallin mukaan, erikoisia merkityksiä joita luetaan joka asiassa ja niiden mukaan kulkeminen..(ollaan uskossa ja se lisää vielä tilanteen karmivuutta kun kaikessa nähdään Jumalan merkkejä) ym. ym...
      Porukat tässä paikkakunnalla on jo todennut hänen olevan erikoinen..melkeinpä vastenmielinen! Ollaan kaksi v asuttu täällä.

      Nyt on avioeropaprun laittanut eteenpäin. Ei ota yhteyksiä..kadonnut niinsanotusti maisemista..kuitenkin päivittää blogissaan nyt myös valokuvin mitä touhuaa.
      Ai mitäkö touhuaa?
      Heh..on tällä hetkellä evankeliointiautollaan ajamassa kohti pohjoista. Auto on niin paljon ulkopuolelta tekstitetty Jumalan Sanalla että näyttää jo sirkusautolta!

      Jouduin keväällä soittamaan poliisit kun tuli pakkotilanne. Siinä hötäkässä tuhottiin huonekaluryhmä..ja oli kirveskin kädessä jonka iski puutarharyhmän puupenkkiin. Koin sen uhkaavana. Mutta koko käytös kieli siitä että ei ole kaikki kotona. Nyt hän syyllistää minua kaikesta. Että olen provonnut hänet tilanteeseen. jne.

      v. 2012 jouduin myös kutsumaan poliisit paikalle kun keskellä metsää sai kohtauksen ja oli henkikulta silloin todellisessa vaarassa. Lopulta neuvottelimme asiat viranomaisten kanssa että sellaista ei tapahdu enään ja sain hänet ns puhtaaksi tekemästään rötöksestä! (paperit minulla vielä tallella)

      Molemmilla kerroilla hänet vietiin tarkkailuun. v 2012 hänet suljettiin sisälle jonniksi aikaa..mutta taas sinisilmäisen auttamiseni vuoksi pääsi avohoitoon mistä karkasi. Eivät hakeneet koskaan takaisin.

      Toisella kertaa eli nyt keväällä karkasi tarkkailujakson aikana ja poliisit eivät tavoittaneet häntä sinä aikana joten ei joutunut jäämään sisälle. Karkasi ikkunasta kun osasi pätevänä aukaista salvan..

      Tämä kaikki on kääntynyt minua vastaan.

      Kesällä hän ja hänen isänsä heitti minut pois mökiltä..isä oli uskonut poikansa valheet minusta. Olinkin se syyllinen kaikelle pahalle..vaikka isä tietää varsin hyvin poikansa olevan sairas. Kutsuin poliisit virka-apuna turvaamaan kun lähdin että saan mökiltä kaikki omani sieltä pois. Poliisi uskoi miehiä..olinkin se pahis yhtäkkiä!

      Sen jälkeen tässä ollut selviämistaistelua..sillä oli hyvin traumaattinen ero. Asioita ei ole selvitetty..nyt mies huristelee isänsä ostamalla kärryllä ympäri suomenmaata suurena evankelistana. Hän ei ymmärrä olevansa sairas. Minä kuulemma olen se narsisti! (hän ehti silloin mökkireissulla tuhota autoni kyljen ja siitäkin lipesi kuin koira veräjästä) Eilen yöllä tajusin hänen juonen ja millä kiristää minua etten tekisi ilmoitusta. En ole ajatellutkaan tekeväni kun olin jo shokissa kaikesta..ei minulla ole vihaa vaan todella suuri kipu kuinka hän voi toimia noin ja miksi tekee pahaa minulle..vaikka hän luulee minun tekevän kun olen kutsunut apua. Viimeisenä ajattelin tehdä rikosilmoitusta! Eilen oli houkutus.mutta päätin että antaa olla. Minulla on suurempi Tuomari takanani kuin maallinen tuomioistuin.

      1,5kk takana ja kipu on erittäin kova edelleen.
      Kauhistuneena ajattelen mitä hallaa hän tekee kohtaamilleen ihmisille..ei-uskoville..jotka hänet kohdattuaan ajattelee uskovista kenties vieläkin huonommin kuin on jo tähän mennessä ajatellut. Sillä kun kotiasiat rempallaan ja joita ei ole hoidettu kuntoon..omat asiat rempallaan..ollaan särkyneitä..lähdetään huutelemaan toreille että tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!!!??? Niin huh huh...
      (hänen blogiosoitteen löytää narsismiketjusta joka viittaa uskovaan mieheen...näette auton kuvan)

      Voimia sinulle ketjun aloittaja! Kirjoitin tämän lohdutuksena että löytyy muitakin samassa jamassa olevia..on tuskallista läheisille seurata tilannetta..ja kun yhteiskunnassamme ei täysin ymmärretä asioita..ja uhrin asemaa.

      Nyt joidenkin mielestä mieheni on sankari kun uskaltaa kulkea tuollaisella autolla..mutta he eivät tiedä faktoja..mikä ollut kaiken hintana...

    • kamalaakka

      Niin, miten? Alkaa omat voimat loppua. Syyttää minua, ja nyt juolahti mieleen, että antaapa olla. En puutu, vai puutunko?
      En osaa tätä.

    • Kaikenkokeillut

      Puolison sairautta kuusi vuotta katsoneena ja kaiken yrittäneensä vastaan kysyjälle: et mitenkään! Ei ole mitään keinoa saada toista hoitoon, jos hän ei siihen itse suostu. Piste. Kaikki konstit kokeiltuani uskoin viimein neuvoa, jonka huom! poikkeuksetta jokainen terveydenhuollon ammattilainen antoi. Et voi rakastaa toista terveeksi. Eroa, ennen kuin hän saattaa sinut ja muun perheen hoitoon. Vaikka toinen on sairas, hän on silti tekemisistään vastuussa. Loukkaaminen ja haavoittaminen on tietoista ja jopa tahallista. Arvosta itseäsi, sairaus ei ole sinun syytäsi, eivät myöskään hänen tekonsa. Erosin ja olen vapauttanut itseni kaikesta häpeästä, mitä jostain kumman syystä tunsin puolison tekojen takia. Olin pitkässä avioliitossa ja koin täysin turhaan olevani vastuussa puolisoni käyttäytymisestä. Lapseni voivat taas hengittää. Ymmärsimme voimiemme rajallisuuden ja jätimme vastuun sille, jolle se kuuluu. Erosuru tuli tietysti, mutta arvostan suuresti rauhaa, joka eron myötä elämään tuli. Kaksisuuntaisen oireet ymmärtää sairaudeksi vasta kun sitä on tarpeeksi pitkään eletty. Valitettavasti. Sairastunut ehtii monta sydäntä ja mieltä siinä ajassa murtaa..... Usko sinäkin lähimpien ystäviesi neuvoja!

    • rgäöwijp

      Lopeta toisen nimitteleminen kaksisuuntaiseksi ja jätä hänet rauhaan. Häiritsevien ihmiseten alistaminen auttamisen nimeen on äärimmäisen julmaa ja tekopyhyyden huipentuma. Suunnittelet hänen lukitsemista kaltereiden taakse ja kehtaat kutsua sitä hoidoksi. Sietäisi hävetä. Jos haluat hänestä eroon, ole rehellinen itsellesi ja meille muille ja sano se ääneen.

      • kamalaakka

        Mikä sitten olisi ratkaisu? Läheisten huolestumista kritisoivat, miten tämän pitäisi teidän mielestänne mennä?

        Ja jos henkilöstä haluaa oman turvallisuuden takia eroon, miten se voi laillisin keinoin toteutua?


      • rgäöwijp
        kamalaakka kirjoitti:

        Mikä sitten olisi ratkaisu? Läheisten huolestumista kritisoivat, miten tämän pitäisi teidän mielestänne mennä?

        Ja jos henkilöstä haluaa oman turvallisuuden takia eroon, miten se voi laillisin keinoin toteutua?

        Jätät läheisesi rauhaan. Helvetin yksinkertaista. Tuet, jos haluat tukea ja henkilö tukeasi haluaa. Mitään et pakota tai uhkaa! Peruskäytöstapoja opettelet, jos et vielä osaa.

        "Hänen asioihinsa ei saa puuttua (=auttaa)."

        Hänen reaktionsa jo kertoo, että sinun "apusi" ei ole apua vaan häirintää. Ole sokea omalle toiminnallesi.

        Sellaista sairautta kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole olemassa, joten, jos haluat aidosti oppia ymmärtämään mitä läheisellesi tapahtuu sinun on hylättävä psykiatrinen pseudotiede. Muuten sinulla ei ole mahdollisuuksia. Ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät syystä (reason) eivät kemiallisista syistä aivoissa (causes). Toisin sanoen mitään sairautta ei ole. On vain ihmisreaktiot elämään tunteiteen, ajatuksineen ja käytöksineen. Toista voi ymmärtää vain kuuntelemalla ja opettelemalla ymmärtämään.

        "Ja jos henkilöstä haluaa oman turvallisuuden takia eroon, miten se voi laillisin keinoin toteutua?"

        Jos asutte samassa asunnonssa ja olet omistaja, sinulla on oikeus päättää ketä talossa asuu. Toisin sanoen voit heittää täysin laillisesti henkilön ulos, josta et välitä nähdä. Sinä määräät säännöt, sinun talo. Jos asunto on yhteisomistuksessa, voitte myydä asunnon ja erota teiltänne tai voit myydä hänelle tai hän voi myydä sinulle oman osuutensa. Ihan miten katsotte parhaaksi. Jos sopua ei synny niin sitten pakkokauppaat asunnon ja molemmat hankinnet toiset asunnot tai mitä ikinä haluatte rahoillanne tehdäkään. Jos läheisesi on alaikäinen ja olet hänestä vastuussa (vanhempi, huoltaja jne.) silloin joudut käyttämään ihmiskommunikaatiokykyjäsi ja yrittää ratkaista asioita puhumalla. Toki sinulla on tällöin oikeus myös määrätä lastasi, huollettavaasi ja hän on sinun armoillasi. Loput on kiinni sinun inhimillisyydestäsi, josta ei kovin kaunista kuvaa välity, mutta se on läheisesi ikävä kohtalo.


      • kamalaakka
        rgäöwijp kirjoitti:

        Jätät läheisesi rauhaan. Helvetin yksinkertaista. Tuet, jos haluat tukea ja henkilö tukeasi haluaa. Mitään et pakota tai uhkaa! Peruskäytöstapoja opettelet, jos et vielä osaa.

        "Hänen asioihinsa ei saa puuttua (=auttaa)."

        Hänen reaktionsa jo kertoo, että sinun "apusi" ei ole apua vaan häirintää. Ole sokea omalle toiminnallesi.

        Sellaista sairautta kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole olemassa, joten, jos haluat aidosti oppia ymmärtämään mitä läheisellesi tapahtuu sinun on hylättävä psykiatrinen pseudotiede. Muuten sinulla ei ole mahdollisuuksia. Ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät syystä (reason) eivät kemiallisista syistä aivoissa (causes). Toisin sanoen mitään sairautta ei ole. On vain ihmisreaktiot elämään tunteiteen, ajatuksineen ja käytöksineen. Toista voi ymmärtää vain kuuntelemalla ja opettelemalla ymmärtämään.

        "Ja jos henkilöstä haluaa oman turvallisuuden takia eroon, miten se voi laillisin keinoin toteutua?"

        Jos asutte samassa asunnonssa ja olet omistaja, sinulla on oikeus päättää ketä talossa asuu. Toisin sanoen voit heittää täysin laillisesti henkilön ulos, josta et välitä nähdä. Sinä määräät säännöt, sinun talo. Jos asunto on yhteisomistuksessa, voitte myydä asunnon ja erota teiltänne tai voit myydä hänelle tai hän voi myydä sinulle oman osuutensa. Ihan miten katsotte parhaaksi. Jos sopua ei synny niin sitten pakkokauppaat asunnon ja molemmat hankinnet toiset asunnot tai mitä ikinä haluatte rahoillanne tehdäkään. Jos läheisesi on alaikäinen ja olet hänestä vastuussa (vanhempi, huoltaja jne.) silloin joudut käyttämään ihmiskommunikaatiokykyjäsi ja yrittää ratkaista asioita puhumalla. Toki sinulla on tällöin oikeus myös määrätä lastasi, huollettavaasi ja hän on sinun armoillasi. Loput on kiinni sinun inhimillisyydestäsi, josta ei kovin kaunista kuvaa välity, mutta se on läheisesi ikävä kohtalo.

        Tuttu tapaukseni sanoi että olen pilannut hänen elämänsä, vaikka hän on itse siinä roikkumalla roikkunut.
        Miksi hän kuitenkin haluaa olla kanssani tekemisissä eikä anna olla rauhassa? Viestintä on niin ristiriitaista, siinä ei ole logiikkaa. Ei me muut ihmiset mitään automaatteja olla.


    • todellahuolestunut

      Updatena kerron, että läheiseni on hiljattain saatu vietyä pakkohoitoon ja hänen tilanteensa on oikeanlaisen lääkityksen aloituksen ansiosta paranemaan päin. Toivoa tulevaisuudelle siis on, mutta mennään edelleen päivä kerrallaan.

      • JuustoOnHyvää

        Olen terve!


    • narkkiipippeliä

      Kaksisuuntaiset ovat käveleviä katastrofeja. Olin nimittäin semmoisen kanssa naimisissa joskus melkein 7 vuotta. Se maaninen aika on aivan hirveä kestää siinä vieressä. Ja kyllähän häntä itseänsä hävetti aina kun se maaninen sekoilu/raivoomis/kaikesta katastrofi jakso meni ohi. Mutta enää ei tosiaan olla naimisissa tämän naisen kanssa niin saapa nähdä tuleeko nyt minkäänlaisia morkkiksia / hävetyksiä kun nyt ollaan maanisena aloitettu seurustelemaan oman lapsensa ikäisen narkkaripojan kanssa ja siitä tuntuu ihmiset ympäriinsä tietävän... Hänellä itsellään on ikää 43 v ja tällä narkkaripojalla se varmaan 25. No nolottaa tuo jo muakin mutta onneksi on tosiaankin kyseessä ex-vaimo...

    • biboexäjaonneksiex

      Ja se on myös 100 % varma että jokainen bibo pettää puolisoaan ennemmin tai myöhemmin. Ja eikä myöskään katsota onko se kenties ystävän / tutun puoliso keneen sekaannutaan. Näin entisenä kaksisuuntaisen puolisona mun mielipide on se että tää olisi ainoa vaiva mihin voitaisiin vielä lobotomiaa käyttää. Muuten hoidot on ihan yhtä tyhjän kanssa kun viimeistään siinä vaiheessa kun vauhti alkaa taas mennä päälle nää sekot nauttivat siitä olostaan eivätkä ota minkäänlaista apua vastaan. Manioissaan nämä ihmiset = narsisteja. Ei minkäänlaista omantunnon tuskaa mistään.

      • ViehättääköNatsismi

        Haluaisit, ja antaisit luvan, tuhota toisen ihmisen aivot, koska hän on pettänyt sinua? Millainen ihmishirviö sinä olet?


    • MitäIhmettä5

      Antakaa ihmisten elää. Mikä teitä vaivaa?

    • NedFlanders

      Hyvää joulua!

    • Oikeinkirjoitus

      up yours

    • YksMiesVaanTäällä

      Siinä menee vaan oma mielenterveys samalla jos ei ole helvetin kiltti tai hermot rautaa, mikäli tällaisella henkilöllä ei ole lääkitys kunnossa tai edes jonkinlaista tasapainoa. About 1,5 vuotta kesti yhdessä asumista kunnes bipo-nainen lähti vieraan miehen matkaan ja meni 2 viikon jälkeen sen kanssa naimisiin. Ilmeisesti nyt taas eronnut. Syy oli suhteen aikana aina minussa ja rupesin melkein itsekin uskomaan, että onko todella näin. En ollut silloin vielä perehtynyt kaksisuuntaisen saloihin, mutta nyt kun jälkeenpäin mielenkiinnosta käynyt katselemassa tietoja taudista niin osuu häneen kuin nyrkki silmään. Eikä pahemmin tällä hetkellä vituta vaikka yksinään on asuttu kun ei tarvitse stressaa kenenkään takia, että onko rahat tuhlattu vai ei (luottotiedot menneet hänellä). Pettikin suhteen aikana, myönsi jälkikäteen ja syytti aina minua pettämisestä jos en vastannut puhelimeen mihin soitti 100 kertaa päivässä vaikka olin töissä. Toivon vaan, että joku veisi hänet lääkäriin ja lääkitys kuntoon kun ei vanhemmatkaan tunnu hänen tautiaan ymmärtävän. Ei ole helppo keissi etenkään läheisille ihmisille ja vaatii kyllä asiaan perehtymistä ennen kuin koko asiaa edes ymmärtää.

    • Yötyöläinen__

      Vaikuttaa liioitelluilta ja jopa keksityiltä nämä tarinat täällä. Olen hoitaja ja paljon on tullut nähtyä eri tyyppistä kaksisuuntaista. Täysin hoidettavissa oleva sairaus nykyään. Nämä tarinoidenkertojat kärsivät taas jonkinlaisista persoonallisuushäiriöistä joita ei lääkkeillä niinkään kuntoon saada .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe