Basedowin tautiin sairastunut

Kipeäsilmäinen

Hei,
Onko kohtalotovereita, joilla olisi tietoa tästä sairaudesta ja kokemuksia jaettavaksi. Olen 50-v. nainen ja olen saanut 2 viikkoa sitten tietää sairastavani Basedowin tautia. Muuten on myös voimakas kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys Tyrazol 5mg 4X2 päivässä on ollut 2 viikkoa. Apua ei ole vielä juurikaan ollut, vähän on syketaso vain alentunut. Arvot aluksi T4-V 60 ja THS alle 0.01 eli mittaamaton. Uskon, että minulla on ollut tämä jo kauan, sillä epämääräisiä oireita (väsymys, rytmihäiriöt, lihasheikkous) ja varsinkin silmäoireita on ollut jo pari vuotta, mutta ne on laitettu kuivasilmäisyyden piikkiin. Nyt viisas työpaikkalääkäri tajusi testata kilpirauhasarvot ja tässä tulos. Basedowin vasta-aineet myös kuulemma oikein reippaasti koholla.
Olen nyt tällä hetkellä sairaslomalla, kun taudin toteamishetkellä olin tosi huonossa kunnossa: leposyke 100 pintaan, kädet ja jalat tärisi ja välillä koko vartalo, olen laihtunut 2 vuodessa 10 kiloa ilman laihdutusta ja ruokahalu on valtava ja myös jano. Unettomuutta, kun sydän jyskyttää niin kovin. Sain myös Propralia, mutta en voi ottaa paljoa, kun on niin alhainen verenpaine ja alkaa pyörryttää.
Mutta miten olette selviytyneet? Minua pelottaa eniten nämä silmät, kun nyt on kuivuuden lisäksi myös särkyä silmien takana ja silmät ovat jotenkin kankeat liikkumaan, siis joten ne silmälihakset kiristää kun katsoo sivullepäin. Ja minulla on vasta kuukauden päästä aika sisätautilääkärille, tähän asti ja siihen asti minua hoitaa työterveyslääkäri, jolla ei tunnu paljoa olevan tietoa näistä asioista. Kysymys on siis, että onko vaarallista odottaa niin kauan näiden silmien takia eli miten nopeasti voivat alkaa pullistua, jos ovat pullistuakseen? Minulla ei ole ainakaan vielä ollut pullotusta tai luomien turvotusta. Eli voiko kuukaudessa tulla korjaamatonta hallaa silmille? Tuleeko kaikille edes pullotusta ja viittaavatko oireeni siihen, että voisi tulla?
Sitten askarruttaa, että voiko tästä parantua kokonaan, niin että arvot ovat hyvät ilman lääkitystä vai onko elinikäinen sairaus? Minulla on työpaikkalääkärin mukaan normaalin kokoinen kilpirauhanen. Mutta voiko se suurentua myös kurkkuun päin, kun minulla on ollut pitkään äänenkäheyttä ja kuin pala kurkussa. Voiko pelkästään tuo silmäsairaus nostaa nuo kilpirauhasarvot vai onko aina vikaa myös kilpirauhasessa. Kumpi tulee yleensä ensin liikatoiminta vai silmäoireet?
Toivoisin kokemuksia muilta ihmisiltä, jotka sairastavat tätä, kiitos paljon, jos joku jakaisi asiaa kanssani:-)

17

4562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaa-kokeilla

      Jotkut paranee noudattamalla vähähiilihydraattista ruokavaliota, sillä viljatuotteet aiheutta kaikenmoisia ongelmia.

      • Kipeäsilmäinen

        Aivan totta, minulle ei sovi gluteeni vaikka keliakia ei ole todettu. Vältän niitä siis jo, mutta välillä en niin tarkasti. Täytyy kiinnittää siihen enemmän huomiota ja jättää kaikki gluteeni pois. Saan siis viljoista kamalat ilmavaivat ja ummetusta.


    • eiaikaahukattavana

      Nyt menet, vaikka yksityiselle. Silmät, kun alkavat sidekudoksen paksuuntumisen johdosta pullistua ulos päästä, ei niitä enää oikealle paikalle tulla saamaan. Nyt heti aika endokrinologille maksaa mitä maksaa.

      • kannatta-kokeillaa

        Seurauksena loppuelämän lääkitys.
        Olkoon mikä sairaus hyvänsä kyseessä, niin se ei lääkkeillä parane eikä ole tarkoituskaan. Eikä sairaus parane samoilla eväillä, jolla se on hankittu


      • Kipeäsilmäinen

        Ei kai tämän sairauden puhkeaminen johdu mistään elintavoista, niin olen ainakin ymmärtänyt. Olen elänyt ainakin terveellisesti.


      • Kipeäsilmäinen

        Osaako kukaan suositella Tampereella hyvää yksityistä endokrinologia?? Nyt tarttis kyllä tosiaan apua heti näihin silmiin.


    • rauhoitu

      Itsestään eivät kilpirauhastaudit parane. Tarvitaan hoitoa. Hoidon avulla tulee oireettomaksi ja voi olla töissä ja elää täysin rinnoin.

      Itselläni eivät silmät pullistuneet Basedowin taudista, vaikka monelle niin käy. Pullistuminen häviää sitten hoidon myötä kyllä.

      Olen sairastanut monta kilpirauhassairautta, ehkä kaikki, mutta kaikkien hoitojen ja leikkausten jälkeen on ainoastaan vajaatoiminta. Se hoituu hyvin helposti tyroksiinilla. Elän normaalia elämää, lääkkeellä korjattu vajaatoiminta ei vaikuta mihinkään.

      • Tyrazol

        Tässä nyt nimimerkki rauhoitu puhuu jonkin verran asiaa ja paljon pöpiä. Sinänsä hyvä että alkuperäinen ottaa rauhallisesti, sillä ei ole mitään tulenpalavaa kiirettä.

        Nimimerkki rauhoitu vaan valitettavasti on näitä trolleja tai sitten muuten vaan ihan pihalla. Sairastanut "kaikki" kilpirauhassairaudet?? Tai edes monta? Leikkaukset monikossa? Sitä paitsi Basedowin taudin silmäoireyhtymä ei aina häviä vaikka Basedow saataisiinkin hoidettua. Silmäoireyhtymä joudutaan joskus hoitamaan erikseen.

        Alkuperäisellä oli hyvin asiallinen viesti sairaudesta, joka voi tulla hankalaksikin. Toivotaan että vastaukset olisivat kannustavia ja rehellisiä. Jos ei itse oikein osaa, niin silloin ei kannata tulla höpisemään. Kannustaa voi tietysti aina.


      • rauhoitu
        Tyrazol kirjoitti:

        Tässä nyt nimimerkki rauhoitu puhuu jonkin verran asiaa ja paljon pöpiä. Sinänsä hyvä että alkuperäinen ottaa rauhallisesti, sillä ei ole mitään tulenpalavaa kiirettä.

        Nimimerkki rauhoitu vaan valitettavasti on näitä trolleja tai sitten muuten vaan ihan pihalla. Sairastanut "kaikki" kilpirauhassairaudet?? Tai edes monta? Leikkaukset monikossa? Sitä paitsi Basedowin taudin silmäoireyhtymä ei aina häviä vaikka Basedow saataisiinkin hoidettua. Silmäoireyhtymä joudutaan joskus hoitamaan erikseen.

        Alkuperäisellä oli hyvin asiallinen viesti sairaudesta, joka voi tulla hankalaksikin. Toivotaan että vastaukset olisivat kannustavia ja rehellisiä. Jos ei itse oikein osaa, niin silloin ei kannata tulla höpisemään. Kannustaa voi tietysti aina.

        "Sairastanut "kaikki" kilpirauhassairaudet?? Tai edes monta?"

        Siis olen hyvin lyhyesti sanottuna sairastanut struuman, kilpirauhastulehduksen, Basedowin taudin, liikatoiminnan, syövän ja lopputulos on vajaatoiminta. Eiköhän siinä ole vähän joka lajia. Eli kokemusta on, vaikka jonkun mielestä pöpejä puhuisin. En viitsisi nyt tarkemmin sairaskertomustani avata tässä.


    • Tyrazol

      Ap, saitko lähetteen endokrinologian poliklinikalle? Se olisi oikea paikka, tai hyvä sisätautilääkäri myös. Jos on jonoa, niin pyydä työterveyslääkäriltäsi kilpirauhasen ultra, sekin voisi olla valmiina ennen endokrinologin tapaamista. Silmät tulee sinulla tarkastamaan Basedowiin perehtynyt silmälääkäri. Endokrinologit saattavat puhua silmistä pötyä, älä kuuntele heitä vaan silmälääkäriä.

      Jos et jaksa odottaa ensin endokrinologia ja sitten sieltä silmälääkäriä, niin kysy vaikka Silmälääkäriyhdistyksestä jotakin paikkakunnallasi olevaa silmälääkäriä, joka osaa Basedowin silmätautioireyhtymän. Tampereella kuulemani mukaan on tätä osaavia silmälääkäreitä. Tampereen endokrinologeista taas kuulee vain huonoa, ehkä sen takia saitkin lähetteen sisätaudeille. Sisätaudeillakin kyllä osataan Basedow.

      Oireesi ja arvosi kuulostavat ihan samalta kuin meillä muillakin. En usko että on mitään hätää, mutta on ikävä odotella. Näitä voit tehdä itsekin, mutta maksaa jos menee yksityiselle. Tyrazol rupeaa yleensä auttamaan parin viikon sisällä, ainakin vähän se auttaa.

      • Kipeäsilmäinen

        Kyllä sain lähetteen työterveyslääkäriltä Taysin sisätautilääkärille. Pitkä aika todella odotella kuukauden päivät näiden silmävaivojen kanssa. Ei saa nukuttuakaan, kun miettii vain silmiä ja niiden muuttumista hirviösilmiksi. Toivottavasti ei minulla pullistu. Mutta nyt olen huomannut, että silmiä hangatessa ne on tosi pulleat, vaikka päällepäin ei pullota. Ja meikatessasi huomasin jo kesällä, että luomivako on kummallisen syvä entiseen verrattuna, mutta silloin en vielä tiennyt sairaudesta. Samoin pitkän aikaa on ollut päänsärkyä silmien takana. Täytyy tosiaan googlettaa yksityistä silmälääkäriä.


      • Tyrazol

        Kaikki silmälääkärit eivät ole perehtyneet Basedowin taudin silmäoireyhtymään. Kannattaa tarkistaa esimerkiksi silmälääkäreiden erikoislääkäriyhdistykseltä tai jotakin. Ehkä voit soittaa sisätautipolille ja kysyä, kenelle silmälääkärille he lähettävät Basedowiin sairastuneet.


    • Toipunut

      Hei, sairastin 90-luvulla hypertyreoosin. Söin siihen 2 vuotta tyreostaattia. Sen jälkeen ei ole vaiva vaivannut. Näin meni minulla - silmäoireita minulla ei kylläkään ollut.
      Voimia!

    • Leikattu

      minulla todettiin Basedowin noin vuosi sitten. Kilpirauhaseni oli suurentunut, pulssi nopea, vatsa toimi 9-10 kertaa päivässä, laihduin, hengästyin, arvot olivat mittaamattomissa luvuissa ja silmiä särki. Koko kroppa siis sekaisin.

      Söin noin 8 kk Tyrazolia. Oireet helpottivat, paitsi ei silmäsärky. Kiloja tuli aika paljon lisää. Kilpirauhaseni päädyttiin poistamaan, koska oli noita silmäoireita (vaikkakaan ei näkyviä). Leikkauksestani on nyt noin kuukausi. Itse leikkaus oli pieni ja nyt syön tyroksiinia. Kaikenlaista pientä oireilua on, mutta kaiken kaikkiaan homma alkanee olla voiton puolella.

      Ota rauhallisesti ja kuuntele, mitä endokrinologit sanovat. Nämä nettikeskustelut ovat vihoviimeisiä :-) vaikka näitä itsekin aina välillä lueskelen :-)

      • Tyrazol

        Mikä tässä ketjussa on ollut "vihonviimeistä"? Minusta tässä oli asiallinen aloitus ja asiallinen ketju. Hyvää jatkoa siis sinulle Leikattu, toivottavasti voit jatkossakin hyvin. Ketju käsittelee kuitenkin aloittajan aihetta eli hänellä olevaa Basedowia ja sen aiheuttamia silmäoireita.


    • lailaluu

      Hei! Minulla todettiin sama sairaus runsas vuosi sitten. Olin parin vuoden sisällä laihtunut parisenkymmentä kiloa ilman, että tarkoituksella olisin laiduttanut. Tunsin silti oloni normaaliksi, muita varsinaisia oireita ei ollut. Kilpirauhasairaus tuli esiin lähes vahingossa verikokeiden yhteydessä. Katkaisin käteni talviliukkailla ja pari kuukautta myöhemmin käden jälkitarkastuksessa terveysaseman tarkkasilmäinen nuori naisääkäri kysyi , onko minulla ollut kilpirauhasvaivoja. Kieltävästä vastauksestani huolimatta hän kirjoitti minulle lähetteen verikokeisiin. Tulokset olivat hälyttävät. Pääsin erikoislääkärin potilaaksi. Häneltä kuulin sairastavani kilpirauhasen liikatoimintaa, sairautta nimeltä Basedowin tauti. Lääkkeeksi määrättiin Tyrazol 5 mg, alkuannokseksi 1 tbl päivittäin. Kuuden viikon päästä laboratoriokoe osoitti, että THS-arvo edelleen oli alle mittauskynnyksen. Lääkeannosta nostettiin kahteen ja uuden labrakokeen jälkeen kuuden viikon päästä edelleen kolmeen tablettiin/päivä. Sitten tilanne alkoi korjaantua. Reilun puolen vuoden kuluttua sairauden julkitulosta kilpirauhasavoni olivat ensimmäisen kerran normaalit. Käyn edelleen verikokeissa, lääkitystäni on tarkistettu ja vähennetty. Elän vahvasti toivossa, että paranen ja pääsen lääkkeistä kokonaan. Tunnen henkilön, jolla oli sama sairaus ja joka nyt on jo kuusi vuotta voinut elää ilman lääkitystä.

    • Anonyymi

      Hei luvin sinun sairas kertomuksesi kyllä. Kyseisessä sairaudessa kuuluu myös ala luomien turvotus silmmiesi alla samoin myös kivut silmissä ja myös että silmät alkavat niin sanotusti turpoamaan eli pullistumaa ylös päi silmä kuopasta niin että silmät pullistuu ulkonaisesti ulos päi. Oireesisi myös kuuluu agerevisuuden tunne puussikkija eli hermostomisuus lisääntyy myös mieli alan muutoksia laihtumista ja vapinaa sekä sydämen jyskytystä. Itse olen Sisä tauti lääkäri ja perehhtynnyt hoitamaan kyseistä sairautta noin 25 vuoden ajalta kyseinen sairaus ei kyllä tule paranemmaan vaan tulee olemaan koko ihmisen elämän ajan onneksi meillä on lääkkeitä kyseiseen sairauteen mitkä kontro loivat ja auttavat taudin hiljentymisessä siis puhutaan lääkeistä mitkä jarruttavat kyseistä kilioi rauhasen liika tilaa mutta ei kumminkaan poista eikä parene sitä joten voimia vaan sinulle ullkolle paljon auttaa sinun mielen tilaasi kyseisessä sairaudessassi. Yt. Sisä tautien erkiois lääkäri. Ah.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe