Vihollisemme - maailmanvallan oligarkit

itsenäisiksi

Itsenäistä Suomen Tasavaltaa ei enää ole, on vain Suomi niminen EU:n reservaatti ja sen kansa, jonka homogeenisuus ja yhteenkuuluvuuden tunnekin aiotaan nyt hävittää suunnitellusti erilaisia epävakauttamisen instrumentteja käyttäen.

On aika tutustua varsinaisiin vihollisiimme!

"Koko buumien ja romahdusten kierto on käytännössä keinotekoinen, ja palvelee näiden pankkiirien pyrkimyksiä keskittää valtaansa. Juuri tämän romahduksen, ja sitä seuraavan kaaoksen seurauksena eliitti pyrkii luomaan lopullisesti sen Uuden maailmanjärjestyksen, josta se on jo pitkään unelmoinut. Yksi maailmanvaluutta, yksi maailmanhallitus. Ensin maailma on kuitenkin ajettava sotaan ja kaaokseen, jotta manipuloitava häkeltynyt lauma olisi valmis hyväksymään uudistukset, jopa vaatisi niiden toteuttamista.

Meidän on toimittava ennenkuin Suomelle käy niinkuin Kreikalle, jossa kansainväliset finanssikapitalistit ovat ajaneet hyvinvointiyhteiskunnan alas ja rohmunneet itselleen kreikkalaisten saaret, luonnonvarat ja infrastruktuurin. Eivät nämä oligarkit välitä kansoista pätkääkään, katsokaa nyt miten ne riistävät kehitysmaiden luonnonvaroja ja halpatyömaita. Tai muistelkaa miten nämä kolonialistiset suurvallat kohtelivat siirtomaitaan. Meitä uhkaa sama kohtalo.

On selvää, mitä meidän tulee nyt tehdä. Palauttaa Suomen ehdoton, kokonaisvaltainen, täydellinen itsenäisyys ja suvereniteetti. Perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle, mutta tällä hetkellä näin ei ole. Meidän on otettava maamme takaisin, ja turvattava sen luonnonvarat, jotka kuuluvat meille ja lapsillemme, eivät petollisille, manipuloiville ja ahneille kansainvälisille megakapitalisteille."

Tämä analyysi kuuluisi jokaisen isänmaallisen suomalaisen luettavaksi:
http://paavokuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223231-uusi-maailmanjarjestys-paljastettu-kirjoitussarjan-loppuhuipennus

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • realisti.vantaa

      Venäjän diktatuuri on lähin uhkatekijä ja suurin ongelma maailmanpolitiikassa.

    • Vanhamalli

      Aloittaja on trollitehtaan väkeä itänaapurista. Tyypillinen rakenne "älä sodi pankinjohtajan tai eu:n puolesta. Vrt. "älä sodi Tannerin ja työväen riistäjien puolesta". Sitten messutaan, että Suomessa ei olisi mitään puolustettavaa ja lopuksi korostetaan idän "suurvallan" ylivoimaisuutta (kuten luonnonvaroja). Ei puutu kuin loppulause että "tulosta tämä ja ota mukaan kun antaudut".

    • Anonyymi

      Alottajan juttu ei ole saanut kannatusta, koska se ei julista perinteistä sotaa luoteineen ja pommeineen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe