Feminismi - dinosaurukset, lampaat ja ritarit

Konsu

Jo muutaman kuukauden ajan olen seurannut kolmannen aallon feministien tempauksia ja täytyy sanoa että en ole yhdestäkään videosta tai tarinasta selvinnyt ilman hammasten kiristystä ja irvistämistä. Kolmannen aallon feminismi on sosiaalisesti ehkä pahinta syöpää mitä nainen voi kohdata. Feministeissä ja feminismissä on yksi hyvin kiintoisa ja ilmaisun arvoinen seikka, joka liittyy feminismin kannattajakunnan rakenteeseen ja toimii todella hyvänä keinona miettiä feminsmin kannattajien psykologiaa.

(Ennen kuin jatkan haluan sanoa, että en puhu feminismistä sen sanakirja merkityksessä. Minä puhun feminismistä modernina ilmiönä, joka tasa-arvon edistämisen sijaan on miesten vihaamista, demonisointia ja kaikkien naisten leimaamista uhri nimikkeen alle.)

Feministin voi aina jakaa johonkin kolmeen ryhmään. Näistä ryhmistä kaksi on naisten edustamia ja viimeistä ryhmää edustaa pelkästään miehet.

Ensimmäinen ryhmä, eli myrkyttäjät aka. dinosaurukset, ovat feminismin pioneereja ja ylläpitäjiä. Feministeistä vähintäänkin puolet kuuluvat tähän ryhmään. Dinosaurukset ovat usein ylipainoisia, kaljuja (tai jostain päin päätä ajeltuja), karvaisia, lesbohtavia, maskuliinisia ja käytöstavoiltaan hyvin epämielyttäviä ihmisiä. Dinosaurukset ovat usein lesboja tai miesvihaisessa selibaatissa. Dinosaurukset ovat monesti syntymästään asti olleet ulkonäköihanteiden ulkopuolella, josta heitä on todennäköisesti kiusattu. He ovat olleet joskus nuorella iällään rakastuneita komeisiin poikiin/miehiin, mutta hävinneet kilpailussa naisille, ketkä omaavat enemmän miehiä viehättäviä piirteitä. Tästä heille on aikuisikään seurannut huono itsetunto ja syvä katkeruus miehiä kohtaan. Tämä katkeruus kehittyy aikuisiän itsetunnon kohoamisen myötä militantiksi käyttäytymiseksi miehiä kohtaan, jolloinka dinosaurukset alkavat syyttämään miehiä siitä, että he eivät ole itse miehille kelvanneet. Tämä ei pelkästään riitä ja heidän on luotava mielikuvituksellinen raiskauskulttuuri ja tämä mystinen naisia alistava näkymätön yhteiskunnallinen voima - patriarkia. Tällä tavoin he haluavat uskontella itsellensä, että syy miksi miehet eivät halua nussia heitä, ei ole näiden feministien ulkonäön tai maskuliinisien piirteiden syytä, vaan puhtaasti tämä mystisen voiman, patriarkian syytä.

Toinen ryhmä, eli myrkytetyt aka lampaat ovat monesti tavallisia, normaalin näköisiä tai kauniita naisia, ketkä ovat feministejä joko sen takia, että se on trendikästä, tai siksi että dinosaurukset ovat uskotelleet heille, että he ovat ihmiskunnan pohjasakkaa. Tältä joukkiolta (vaikka he omaisivat hyvän itsetunnon) puuttuu itsenäisyys ja heillä on tarve kuulua johonkin (kuten naisilla yleensä on) ryhmään. Feminismissä seksuaalisesti heikommassa asemassa olevat naiset uskottelevat näille viehättävimmille naisille eli lampaille, että naiset eivät voi tässä maailmassa menestyä ja että miehet ovat sikoja ja raiskaajia, jotka osoittavat kohteliasuutta päästäksensä vain naisten vaatteiden alle. Tällä tavalla dinosaurukset saavat alistettua kauniimmat ja halutummat naiset heidän itsensä (dinosaurusten) tasolle, eli mielikuvitusmaailmaan jossa kaikki naiset ovat alistettuja ja lihakimpaleen veroisia. Tämän he tekevät alitajunnaisesta kateudesta näitä kauniita naisia kohtaan, jotka normaalisti saisivat itselleen keskiverto miehen, toisien kuin dinosaurukset.

Kolmas ryhmä eli mies feministit aka valkoiset ritarit ovat joukko miehiä, ketkä eivät ole pärjänneet keskivertomiehille kumppanin hakemisessa. He ovat yleensä hyvin ujoja, feminiinisiä tai muuten vain "beeta uroksia". He eivät pärjää seksuaalisilla markkinoilla, koska heiltä puuttuu itsetunto, ulkonäkö ja muut miehissä viehättävät piirteet. Tällaiset miehet luovat dinosaurusten tavoin oman fantasiamaailmansa, jossa he uskovat että he ovat näitä ylivertaisia herrasmiehiä ja keskivertonaiset ovat vain liian tyhmiä ymmärtämään "kiltin miehen" arvoa. Valkoiset ritarit ajautuvat monesti feministien pariin, koska sielä he saavat kuunnella kritiikkiä maskuliinisuutta ja muita miehille tyypillisiä piirteitä kohtaan, joita valkoiset ritarit eivät itse omaa. Valkoiset ritarit kulkevat feministien takana ja tulevat aina apuun jos nainen on "hädässä" (eli toisin sanoen kritisoituna). Valkoiset ritarit eivät kuitenkaan saa kumppania, koska edes feministit eivät voi paeta omaa biologiaansa ja sitä että kiltit tossutettavat miehet eivät vain kiihota keskivertonaista. Valkoiset ritarit päätyvät lopulta vain feministien "hyviksi ystäviksi" ja feministit kohtelevat heitä kuin pikkuveljiään.

Siinä oli feminismin kolme tyyppiä. Feminismissä on kysymys pelkästään epätoivosta, kateellisuudesta, valheista ja siitä että ihmisen on vaikea myöntää, että ehkäpä vika onkin itsessä sen sijaan että jossain toisessa. Feminatsius on tämän systemaattisen kieltämisen ruummillistuma.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        50
        5025
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3297
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1432
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        181
        1275
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        76
        977
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        24
        888
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        857
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        229
        764
      9. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        738
      10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        482
        707
      Aihe