Sana Sunnuntaiksi!

kusinenvanhuus

Politiikka
"Onko hallitus kadottanut kaiken inhimillisyyden?"
Perttu Koistinen
8 tuntia ja 31 minuuttia sitten (päivitetty 4 tuntia ja 20 minuuttia sitten)

Sdp:n kansanedustaja Merja Mäkisalo–Ropponen pitää vanhusten hoidon mitoituksen pienentämistä pelkkänä säästöpäätöksenä.

merja mäkisalo-ropponen

Merja Mäkisalo-Ropponen.
(Lehtikuva / Yle)

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) toivoo hallituksen peruvan vanhusten hoidon mitoituksen pienentämistä koskevan päätöksensä. Hänen mukaansa ratkaisulle ei löydy muita perusteita kuin säästöt, joita kertyisi 25 miljoonaa euroa.

– On pakko kysyä, onko hallitus kadottanut kaiken inhimillisyyden, kun kaikkein eniten apua tarvitsevien kuntoutuksen, hoidon ja hoivan laadusta ollaan valmiit tinkimään, Mäkisalo-Ropponen sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa säästöäkään ei pitkässä juoksussa synny, sillä omatoimisuutta tukevan ja kuntouttavan hoitotyön toteuttaminen edellyttää riittävää henkilökuntaa.

– Aktiivisuuden puute johtaa nopeasti vuodepotilaaksi joutumiseen. Juuri kun olemme saaneet purettua vuodeosastoja, niin nyt olemme taas tekemässä turhan takia vuodepotilaita ja palaamassa laitoskulttuuriin.

Mäkisalo-Ropposen mukaan kysymys on myös hoiva-alan houkuttelevuudesta.

– Kuka haluaa jatkossa tällaiseen pakkotahtiseen työhön, jossa ei ole mahdollisuutta tehdä työtään kunnolla ja omia eettisiä periaatteita noudattaen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        71
        3249
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        552
        3063
      3. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        38
        2426
      4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        49
        2012
      5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        310
        1832
      6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        120
        1825
      7. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        9
        1652
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        109
        1332
      9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        63
        1228
      10. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        23
        1215
      Aihe