Kutsunnat ja E:n paperit - Voisiko joku auttaa?

Anteeksi viestini pituutta, eli homma menee näin: Sain kaksi vuotta sitten E:n paperit, joiden syystä kerron kohta lisää. Nyt kutsunnat ovat taas edessä ja minua stressaa juuri tähän liittyvä asia.

Eli siis tilanne menee niin että vuonna 2013 keväästä vuoden 2014 alkuun kävin lävitse hyvin hankalan elämänjakson. Tänä aikana monet elämäni pilarit sortuivat. Erosin ensimmäisestä tyttöystävästäni jonka omat mielenterveydelliset ongelmat olivat syy eroon mutta silloin otin sen pahasti itseeni. Samassa perheeni isäntä lomautettiin ja jouduimme hetkellisiin rahaongelmiin. Lukiostressi painoi päälle ja ystävät jostakin syystä kaikkosivat ympäriltäni. Kaikki tämä oli hyvin kova kolaus itsetunnolleni kun kaikesta silloin syytin itseäni. Tästä seurasi epämääräisesti diagnosoitu masennus ja oli siihen taustalle laitettu ahdistushäiriötäkin. En kiellä etteikö minulla ollut hankalaa, mutta jollakin tavalla vedin sen sitten vähän överiksi ja muutaman kerran raapustin muutaman pintanaarmun ranteeseen (Ne eivät olleet vertavuotavia vaan ainoastaan ihoni rikkoontui). Nyt aikuisena uskallan myöntää että olin typerä huomiota hakeva teini joka liioitteli tilaansa. Jotenkin addiktoiduin siihen "taistelijan" rooliin.

No, 2014 alusta rakensin elämäni uudestaan ja mieleni tasaantui enkä ole sen koomin kokenut mitään mielenterveydellisiä ongelmia (tämä vuoden jakso oli muutenkin ainutta laatuaan, koska minulla ei ollut masennusta tai muutakaan ennen vuotta 2013). 2014 syksyllä kutsuinnoissa sitten tämä typeryyteni tuli vastaan ja minulle tarjottiin C:n luokitusta, josta häpeässä halusin kieltäytyä ja onnistuin sopimaan kutsuntalääkärin kanssa E:n papereista. Olen näiden kahden vuoden aikana hoitanut asiani kuntoon psykologien ja psykiatrien kanssa. Kävin uudelleen arvionneissa ja psykologit ja psykiatrit tulivat siihen lopputulokseen että olen kelpoinen käymään armeijan. Oma psykiatrini sitten lopulta kirjoitti lausunnon jossa perusteli tilani kohentuneen normaaliksi eikä näe minulla estettä asepalvelukselle.

Olen iloinen että olen nyt papereiden mukaan terve, mutta silti minua huolettaa että entä jos minut vieläkin evätään. Armeija ei ole minulle mikään pakkomielle, mutta kaikki sukulaiseni ja lähes kaikki ystäväni ovat käyneet armeijan. Voin sanoa varmaksi että olen psyykkisesti terve ja C:n paperit olisivat minulle konservatiivisena häpeä. Minua vain vainoaa se että C:n papereita saavat hullut ja laiskat pullamössöt, joista kumpikaan en ole! Haluan kokea sen minkä isäni ja pappani kävivät lävitse ja olla ylpeä että olen käynyt lävitse jotakin niin raskasta.

En tiedä osaako kukaan vastata, mutta haluan kysyä että miten näette tilanteeni. En tarvitse vastauksia kuten "älä mene inttiin, se on turhaa touhua" tai että "masennuksesi palaa" joista voin rehellisesti sanoa olevani hyvinkin eri mieltä. En kiellä että intissä olo ei nyt masentaisi, mutta luotan selviäni alokasajan melankoliasta aivan kuten muutkin. Minusta on kasvanut vahva aikuinen ja olen käynyt lävitse monia kolauksia, enkä ole siitä pahemmin masentunut enää. Asun omillani, minulla on pitkäaikainen tyttöystävä jonka kanssa olen seurustellut jo yli kaksi vuotta ja olen tähtäämässä yliopistoon. Jos en päädy armeijaan, niin ei se elämääni pilaa, mutta kyllä se omalla tavallaan vituttaa koska tiedän minkälainen maine C-miehillä on...