Kuka on tehnyt sen synnin?

Jeesus kohtasi Jerusalemissa kerjäläisen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka. Opetuslapset ihmettelivät tätä ja kysyivät Jeesukselta: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?”
Jeesuksen aikana oli yleinen käsitys, että sairaus on rangaistus synnistä. Sokeana syntyminen aiheutti kuitenkin ongelman: Kuka on syyllinen? Ehkä tuntui ilmeisimmältä, että lapsen sairaus oli vanhempien syytä. Voiko Jumala kuitenkaan rangaista lasta vanhempien synneistä? Opetuslapset näyttävätkin miettineen mahdollisuutta, että Jumala olisi tiennyt miehen lankeavan syntiin ja antanut jo ”valmiiksi” rangaistuksen.

Jeesuksen vastaus turhensi koko pohdiskelun: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Tämän jälkeen Jeesus käynnisti valmistelut miehen parantamiseksi. Oli kuitenkin sapatti, ja ihmeellinen parantuminen johti kiistaan johtomiesten kanssa, koska Jeesus rikkoi sapattisääntöä. Alussa esitetty kysymys syyllisestä ikään kuin unohtui, mutta Jeesuksen vastaus jäi voimaan.

Vaikka emme tekisi yhtä yksioikoisia kysymyksiä, kysymyksiltä emme voi välttyä. Kun vakava sairaus kohtaa, kun joku syntyy tavalla tai toisella vajavaisena tai kun sattuu kohtalokas onnettomuus, tunne syyllisyydestä puhkeaa helposti. Kun eräs isä kuuli poikansa hukkuneen, hän kohta valitti: ”Minun syntini, minun syntini!” On sinänsä hyvä, jos sairaus tai muu elämänkohtalo johtaa itsetutkisteluun, katumukseen ja parannukseen.

Vastauksessaan Jeesus kuitenkin kumoaa perinteisen käsityksen rangaistuksesta. Hän viittaa Jumalan ajatusten ja suunnitelmien ylivertaisuuteen. Onnettomuuden takana voi olla jotakin, mitä me emme pysty kuvittelemaan. Erään intiaaniheimon keskuudessa vammaisen lapsen syntymää pidettiin Jumalan erityisenä lahjana suvulle ja heimolle. Lapsi sai aikaan jotakin sellaista hyvää, jota muuten ei olisi tapahtunut.