Miten köyhät selviytyvät Suomessa?

knjhgyt

Miten köyhät selviytyvät Suomessa?

Pitkittyneessä köyhyydessä elävien ihmisten hyvinvointia edistävät tulojen säännön-
mukaisuus, elämän ennakoitavuus sekä kokemukset autonomiasta ja elämän merki-
tyksellisyydestä. Köyhyyskokemuksista koostuva laadullinen seuranta-aineisto kertoo
myös, että merkityksellisyyden kokemukseen tarvitaan vastavuoroisia ihmissuhteita,
joista köyhät kokevat helposti puutetta.

Luonnossa minun on helppo unohtaa köyhyys, yksinäi
-
syys, ympäröivän yhteiskunnan hullunmylly, työssä ole
-
vat ja työttömät. Kaikki. Koen niin usein etten kuulu
minnekään. En jaksa kapinoida, taistella – vaikka halu-
aisin. Tämä yhteiskunta repeää liitoksistaan. Köyhyy-
teen tottuu ajan myötä, mutta yhteiskunnan epäoikeu-
denmukaisuuteen ei.
(Marleena vuonna 200

Magda silmukoi pätkätöiden ja työttömyyspäi-
värahojen välillä, ja siksi hänenkin elämänsä ra
-
kentuu lyhytjänteisen ajan varaan:
Olin silloin liiton päivärahalla ja aina kun otin 2:n päi-
vän tai viikon työn jouduin sellaiseen paperi pyrokrati-
an pyörteisiin päivärahat viivästyivät sen takia kun jou-
duin joka työstä pyytämään palkkatodistuksen sekä työ
-
todistuksen. (...) Sama laskeminen jatkuu, mihin raha
riittää. Niin kauan kuin työtöntä kohtellaan tälläin, et-
tei ole säännöllisiä tuloja, ajaa monet masennukseen ja
lopulta viimeiseen leposijaan. (...) Kysyisin asiantunti-
joilta onko tämä ihmisarvoista elämää, jatkuvaa epävar-
muutta tulevasta?
(Magda vuonna 2016

65-vuotias Kati-opettaja kirjoitti vuonna 2012,
että ”paljon ei ole kuudessa vuodessa tapahtunut
– ja kuitenkin on: elämä on ratkaisevasti erilais-
ta”. Tulot eivät nousseet, mutta ahdistavien ha-
kemusten ja selvitysten aika jäi vanhuuseläkkeen
myötä ja ”elämä on omissa käsissä”. Siitä hän ker-
toi seuraavasti:
Nyt rahaa ei ole enempää kuin ennenkään, mutta tie-
dän täsmälleen, minä päivänä ja kuinka paljon tulee

Vajaa 50-vuotias kymenjokilaaksolainen yksin-
huoltajaäiti Irina kirjoitti vuonna 2006 epävar
-
muuden sairastuttavasta voimasta

Viisas lääkäri, itsekin 3-lapsisen perheen isä näki jo pit-
kään, että lapsen sairauden lisäksi perheessä on jokin
muukin pielessä, vaikka emme tilanteesta koskaan pu-
huneetkaan. Kun sitten reilu vuosi eron jälkeen sairas-
tuin – tuli verenpainetta, sietämättömiä migreenikohta
-
uksia, selkäsärkyä, epämääräisiä vatsavaivoja – niin lää-
käri oli heti ajan tasalla. ’Ihminen kestää uskomatto
-
man paljon, mutta kun stressitilanne menee ohi, niin
elimistö reagoi sairastumalla. Sinä olet vahva ihminen,
kun olet jaksanut näin paljon. Joku toinen olisi sairas-
tunut henkisestikin.’ Silloin tuli sairaslomat ja tilapäi-
set lääkitykset ajallaan, selittelemättä. Lääkäri uskoi, et-
tä kun eroprosessi on mielessä työstetty, olen hyvinkin
työkykyinen. Ja oikea

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130412/yp1602_isola.pdf?sequence=2

41

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhuyt

      kokoomuslaiset Suomen suurimpia tukiloisia!!!!!!!

      paskakokkareet kuppaavat eniten tukia Suomessa!!!
      On tukea mm.

      -yritystukea

      -maataloustukea

      -kodinhoitotukea

      -omistusasunnon verotukea

      -yritysten verotukea

      -päivähoitotukea
      -kotona teetettävän työn tukea
      -verotukea,verovähenykset
      -ja on puoluetukea kokarenuorloisille jotta voivat vaan makoilla!

      On tukea tuen päälle!

      Lista ois loputon!

      Susanna Kosken johtama kokoomuksen nuorisojärjestö saa valtionapua 642 850 euroa.=sossutukea!

      Vastikkeetonta tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€

      Kokoomusnuorten tuet pitäisi poistaa!!!!!

      Poliittisten nuorisojärjestöjen, kuten kokoomusnuorten, tuet pitäisi ehdottomasti poistaa.

      On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme
      miksi täällä on älyvapaina syntyviä lapsuksia ja kovasydämisiä kannanottoja oikeistonuorilta.

    • BNHYT

      KOVAKSI JA KYLMÄKSI ON MAAILMA MENNYT.

    • hymyhuuliakaivataan

      Toistaiseksi köyhillä on jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä arkipäivän haasteista ja yrittää nousua ulos köyhyydestä kohti parempaa kiitos yhteiskunnan ja eri järjestöjen tarjoaman tuen.

      Valitettavasti ilmapiiri on koko ajan kiristynyt ja köyhien tuki vähentyneet kohti kriittistä tasoa. Pahinta kuitenkin on asenteiden koveneminen ja köyhien näkeminen pelkkänä yhteiskunnan menoeränä.

      Taloudellisiin reaaliteetteihin emme kovinkaan paljon voi vaikuttaa omalla toiminnallamme, mutta asenteisiin sitäkin enemmän. Joka päivä voit vaikuttaa puheillasi ja mielipiteilläsi vallitsevaan ilmapiiriin!

      Positiivisuus kunniaan ja köyhien käsittely negatiivisena massana pois.

    • onko.tämä.ihmisoikeus

      Köyhä selviää jättämällä välilä syömättä. Kaikki muu onkin karsittu olemattomiin.

      • ruokaavielaloyty

        Kyllä ruokaa vielä saa vaikka viimeisenä keinona ruokakassijonot ja kirkon diakoniatyö, sen kaiken muun kanssa sitten on jo toinen juttu.

    • fjtyjytymhbv

      Eihän tässä maassa enää pärjäätyönteolla . Työt on monella pätkätöitä ja työn tulos nollautuu tuon tuosta. Palkkatasot ei ole hurrattavia ,eikä niin ollen eläkkeillä tulla selviytymään jatkossa. Tuo näkyy jo tänäpäivän, eikä asialle ole tehty yhtkäs mitää vaikka olisi pitänyt.

      30 vuotta sitten oli tyypillistä että työtä tehtiin 8000- 1000 e vastaavalla kuukausipalkalla .Pitkillään työ urilla eläkekertymät eivät nouse päätähuimaaviksi. Tänäpäivänä eläköityneet ovat noista maksetuista palkoita eläkkeillä ,jotka liipoivat keskimäärin jokseenkin palkkatyöläisillä n.2500 e hujakoilla. Tuosta 60% ei ole paljon tämänpäivän mittapuun mukaan tonttu viidensadan eläkkeillä ei vietetä kulutusjuhlaa.

      Euro näet teki mukavan loven kuluttajien lopmpakkoon. Vitosella voi kuivan käntyn ja kaffen saada baarin puolelta.

      Asuntojen hinnat nousivat räjähdysmäisesti ,joka on johtanut siihen ,että velkaa on ihmisillä vielä eläköityessä. Eläkkepäiville voi sanoa näillä elementeillä heippa. Kohta ei ole kuin selvityjiä.

      http://yle.fi/uutiset/3-9190861

      • markkatakaisin

        On tässä pärjättävä tonnin eläkkeilläkin. Pakko se vain on, mutta onpahan työeläkettä eikä kelan.
        Jos sen tonniviissataa saisin käteen eläkettä, niin olisin rikas! Jäisi jo säästöönkin pahan päivän varalle.

      • kummastunutjuippi

        Totta tuo, mitä kirjoitat työelämän muutoksesta. Ennen työsuhteet oli pitkäaikaisia, jopa elinikäisiä. Kertyi vapaita ja lomia, edettiin työuralla firman sisällä, kunnes jäätiin eläkkeelle. Siinä sivussa tuli hommattua perhe, ostettua asunto, auto ja kesämökkikin lainalla ja maksettua lainat pikkuhiljaa pois. Etelänlomallekin pääsi kun eli nuukasti.

        Nyt työsuhteet on osa-aikaisia, määräaikaisia tai vuokratyösuhteita, joissa työnantajalla ei ole tekemistä itse työn kanssa, firma vain vuokraa sinut toisen palvelukseen ja saa tulonsa vuokrasta. Moni taiteilee jatkuvien vaihtuvien työsuhteiden ja pätkätyöttömyyden välimaastossa, monet tekee useampaa osa-aikaista työtä maksaakseen elinkustannukset. Työtehtävät ja ammatit vaihtuvat, ihmiset kouluttautuvat useita kertoja työurallaan ja vaihtavat työtehtäviä, ammattia useasti, muuttavat työn perässä.

        Elämä on pirstaloitunut joka osa-alueella, parisuhteetkin on määräaikaisia ja lapsetkin jaetaan sinun, minun ja yhteisiin. Eletään kvarttaalitaloudessa ilman tietoa tulevaisuudesta ja jatkuvuudesta. Elämästä on tullut syklistä, tänään töissä, huomenna työtön, ylihuomenna koulussa, sitten kenties taas töissä jne.

        Kuitenkin ihmiset kaipaavat jatkuvuutta ja turvallisuudentunnetta voidakseen perustaa perheen, kasvattaa lapsia, siirtyä aikanaan eläkkeelle.

    • köyydensyhinpuututtava

      Se on poliitiikkojen tehtävä järjestää ihmisten olot yhteiskunnan muutoksia ja vaatimuksia vastaavalla tavalla,etä he kykenevät työttömyydenkin aikana selviytymään ja tulemaa khtuudella toimeen arjessa. Sumessa on sisiaalinen turva verkko tuotavarten,joka on auttamattomasti jälkeen jäänyt ja pahasti aukollinen.

      Yritysten tukeminen ja tukien jakaminen ulkoatruleville ja peltomyyrille on ne ensisijaiset toimet jotaka menevät tämän viimesijaisen turvan edelle tässä maassa ja näin ei saisi missään tapauksessa päätä käymään,vaan niin on selkeästi käynyt.

      Oikeisn toteutettu ja riittävä perustulo olisi selkeä ratkaisu asiaan ,jolla sätettäisiin suoranaisesti ihmishenkiä sekä ehkäistäisiin lapsiköyyttä ja perheiden ttalouksien kariitumisia ,sekä perherikkoja jotka noit avaikeuksia niin usein ikävä kyllä seuraa.

      Suomessa harkinnan varaisuus tuissa toimii liian usein tukileikkurina ,sen sijaan kun sen pitisi toimi toimeentulon turvana.

      • vaalitjavoittajat

        Poliitikot päättää, mutta kansa äänestää. Olemme antaneet poliitikoille 4 vuoden valtakirjan hoitaa meidän asioitamme. Sitten on vaalit taas ja meillä kaikilla tilaisuus äänestää ja näyttää vihreää valoa tehtyjen päätösten puolesta tai laittaa päättäjät vaihtoon.

        Liian usein ja liian moni uskoo vaalilupauksiin ja unohtaa aikaisemmat teot ja saavutukset. Liian moni poliitikko laittaa vanhat teot olosuhteiden syyksi tai ratsastaa suotuisten tuulien harjalla mainitsematta, mikä oli hänen osuus kehityksessä. Helppo on syyttää muita ja ottaa kunnia omille hartioille.

    • hyvinpärjätään

      Kyllä me ainakin pärjätään köyhinä hyvin. Ei ole pakko ostella kaikkea kalliisti, voi kierrättää ja ostaa tarjouksista. Ruokaa saa ilmaiseksi, siitä kiitos EU:n maataloustuen. Eikä ruoka muutenkaan maksa mahdottomia, 1000€ ostaa 5h perheen safkat vuodeksi kaupastakin!
      Köyhälle on tarjolla vaikka mitä ihan ilmaiseksi, jos vain viitsii nähdä hieman vaivaa. Eihän mikään tule kotiin noin vain, kyllä itsekin pitää jotain tehdä asian eteen. Ilmainen ruoka pitää hakea sieltä jakelusta. Ilmaiset konsertti-, messu- tai teatteriliput pitää itse puuhata, ei ne tule itsestään postin mukana kotiin. Sinne ilmaiseen konserttiin pitää mennä jne.
      Halpisautolla voi ihan hyvin ajaa, kun joku toinen on ajanut siitä kalliit kilometrit pois. Ei köyhä mitään kaskoja autossaan tarvitse, pakollinen kilpailutettu liikennevakuutus riittää korvaamaan köyhän törttöilyt liikenteessä. Kaasuauto halvin ajaa, jos viitsii hieman nähdä vaivaa sellaisen hankinnassa, mutta bensallakin ajelee.

      • antaakukkiavaan

        Köyhyys tuntuu olevan kovin subjektiivinen käsite: taannoin erään ministerin mielestä ei kukaan voi selvitä alle 2600€ kuukausipalkalla ja toisaalta työttömän peruspäiväraha on 703€ kuussa brutto miinus verot, kansaneläke 636€ ja takuueläkekin 766€. Noistakin vielä menee verot päältä.

        Minun korvaani aina särähtää, kun köyhä puhuu autoilusta ja halvoista kilometreistä. Kaasuauto on varmasti ympäristöystävällinen, muttei halpa hankkia. Toisaalta vanha viisaus neuvoo, ettei köyhällä ole varaa ostaa huonoa.

        Mielestäni köyhällä ei ole varaa auton ylläpitoon. Toisaalta moni köyhä polttaa tupakkaa, jopa juo kaljaa tai viinaa, mihin saa kulumaan huomattavia summia. Valintoja kaikki ja kukin taaplaa tyylillään.

        Tonni vuodessa tekee sellaiset 83 Euroa kuussa, vajaa 20€ viikkoa kohden tai vajaa kolme (2,80) Euroa päivää kohti, millä summalla on tiukkaa yhdenkin saada ruokaa ja juomaa riittävästi saati viisihenkisen perheen.

        Näissä kirjoituksissa olisi hyvä säilyttää realismi ja kosketus todellisuuteen tai sitten antaa mennä kunnolla yli ja liioitella niin, ettei kelleen jää epäselväksi, mistä on kyse.

      • Et.ole.köyhä

        Pitääkin ostaa kaasuauto, toi jenkkiauto V8 motilla kuluttaa liikaa, muskeliveneestä ja golf-osakkeesta en kuitenkaan luovu.

      • Pitkäaikatyötön
        antaakukkiavaan kirjoitti:

        "toisaalta työttömän peruspäiväraha on 703€ kuussa brutto miinus verot, kansaneläke 636€ ja takuueläkekin 766€. Noistakin vielä menee verot päältä."

        Ei noista eläkkeistä mene veroa, vaikka ovatkin veronalaista tuloa.
        "Eläketulovähennys turvaa sen, ettei pelkän kansaneläkkeen ja takuueläkkeen saaja joudu maksamaan eläkkeestään veroa." http://www.kela.fi/verotus-elakekelaiset

      • hyvinpärjätään
        Et.ole.köyhä kirjoitti:

        Pitääkin ostaa kaasuauto, toi jenkkiauto V8 motilla kuluttaa liikaa, muskeliveneestä ja golf-osakkeesta en kuitenkaan luovu.

        Oletteko te NIIN pönttöjä, että kaikki pitää ostaa kaupasta kalliilla?? Kaasuauton voi hyvin hankkia vähällä rahalla, ei siihen tarvita mitää suuria summia. Monessa EU-maassa on ajettu kaasulla iät ajat ja käytetty kalustoa on saatavilla, lähimmät kaasukäyttöiset käytetyt auto löytyy Ruotsista ja Virosta.
        No, muskeliveneistä ja golf-osakkeista heitit ymmärttämätön läppää, mutta niitäkin saa ihan taskurahalla. Joistakin saa jopa rahaa, kunhan vain huolii. Jotkut golf-osakkeet kun on melkoisia "mustan-pekan kortteja", että niitä ei saa kaupaksi käytännössä mitenkään. Sama pätee lomaosakkeisiin, jotkut viikot on ihan "hylsyjä".
        Joskus saa eurolla (1€) ostaa arvokkaankin tuntuista omaisuutta, kun entinen omistaja haluaa päästä niistä eroon. Usein isot yhtiöt realisoivat turhia pois hyvinkin halvalla.

      • röhrööh
        Pitkäaikatyötön kirjoitti:

        Menee kansaneläkkeestä takuueläkeestä veroa, yle-vero 1%.

      • Pitkäaikatyötön
        röhrööh kirjoitti:

        Menee kansaneläkkeestä takuueläkeestä veroa, yle-vero 1%.

        No eipä vain menekään.

        "Vuonna 2016 alle 858 euron kuukausituloilla Yle-veroa ei tarvitse maksaa lainkaan eli Yle-veroa ei enää peritä täysimääräisestä kansaneläkkeestä eikä takuueläkkeestä." http://www.kela.fi/verotus-elakekelaiset

        "Kuinka paljon on takuueläkkeensaajan Yle-vero?
        Esimerkiksi pelkkää kansaneläkettä tai takuueläkettä saavat eivät enää vuonna 2016 maksa Yle-veroa." https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Usein_kysyttya/Ylevero__usein_kysyttya(21525)

        Jos on edellisiltä vuosilta veroa maksamatta, niin ne toki on velvollisuus vielä hoitaa.

      • röhrööh

        Minulla on tulot alle tuon 858 euroa. Luulin, ettei enää tarvitse maksaa yle-veroa. Vaan oli kumminkin merkattu uusiin veropapereihin 1% pidätys.

      • Pelitmiestämyöden
        Et.ole.köyhä kirjoitti:

        Pitääkin ostaa kaasuauto, toi jenkkiauto V8 motilla kuluttaa liikaa, muskeliveneestä ja golf-osakkeesta en kuitenkaan luovu.

        Pitäähän köyhälläkin olla harrastuksia *nauraa*. Jenkkiauto on vähän pröystäilyä, hanki mielummin saksalainen Mercedes tai italialainen urheiluauto.

      • järkeänyttähän
        hyvinpärjätään kirjoitti:

        Oletteko te NIIN pönttöjä, että kaikki pitää ostaa kaupasta kalliilla?? Kaasuauton voi hyvin hankkia vähällä rahalla, ei siihen tarvita mitää suuria summia. Monessa EU-maassa on ajettu kaasulla iät ajat ja käytetty kalustoa on saatavilla, lähimmät kaasukäyttöiset käytetyt auto löytyy Ruotsista ja Virosta.
        No, muskeliveneistä ja golf-osakkeista heitit ymmärttämätön läppää, mutta niitäkin saa ihan taskurahalla. Joistakin saa jopa rahaa, kunhan vain huolii. Jotkut golf-osakkeet kun on melkoisia "mustan-pekan kortteja", että niitä ei saa kaupaksi käytännössä mitenkään. Sama pätee lomaosakkeisiin, jotkut viikot on ihan "hylsyjä".
        Joskus saa eurolla (1€) ostaa arvokkaankin tuntuista omaisuutta, kun entinen omistaja haluaa päästä niistä eroon. Usein isot yhtiöt realisoivat turhia pois hyvinkin halvalla.

        En kyllä tiedä, mistä sitä ruokaa oikein kävisi hakemassa, sieltä VIrostako halvalla? Köyhä ja hölmö taidan olla, kun kannan kaikki rahani ruokakauppaan ja ostan sikahintaisia tarjoustuotteita tyydyttääkseni päivittäisen energiatarpeeni.

        Noista euron golf-osakkeista nyt ei voi kuin todeta, että et ole köyhyyttä nähnytkään, jos golfit ja lomaosakkeet pyörii mielessäsi. Ei se hankintahinta mitään merkkaa vaan vuotuiset kulut.

      • köyhägolfaa
        järkeänyttähän kirjoitti:

        Usko pois sain golfosakkeen eurolla Espanjasta.

      • hyvinpärjätään
        järkeänyttähän kirjoitti:

        En kyllä tiedä, mistä sitä ruokaa oikein kävisi hakemassa, sieltä VIrostako halvalla? Köyhä ja hölmö taidan olla, kun kannan kaikki rahani ruokakauppaan ja ostan sikahintaisia tarjoustuotteita tyydyttääkseni päivittäisen energiatarpeeni.

        Noista euron golf-osakkeista nyt ei voi kuin todeta, että et ole köyhyyttä nähnytkään, jos golfit ja lomaosakkeet pyörii mielessäsi. Ei se hankintahinta mitään merkkaa vaan vuotuiset kulut.

        Joka kunnassa ja kaupungissa jaetaan EU:n maataloustuella kustannettua ruokaa ilmaiseksi, ei siinä mitää ihmeellistä ole! http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/jarjesto-seurakunta/Ruoka-apu/Sivut/default.aspx
        Virossa ruoka on osin kalliimpaa kuin Suomessa, joten se ei juurikaan kannata. Alkoholi on Virossa halpaa!
        Ruokaa saa myös muualta Suomessa ilmaiseksi, mm. hoitokalastajat pyytävät tuhansia kiloja kalaa järvistä ja sitä saa hakea ilmaiseksi. Monella paikkakunnalla on noita hoitokalastuksia, tuossa vain yksi esimerkki http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta
        Monessa muussakin paikassa jaetaan ilmaiseksi ruokaa, pitää vain kelpuuttaa tarjottu ruoka. Ohessa kuvakin, jossa oli hyvin säilyvää maitoa pitkillä päiväyksillä tarjolla ilmaiseksi http://aijaa.com/M2LozN ja jogurttia ilmaiseksi http://aijaa.com/a67cOo
        Monia tuotteita myydään tämän tästä alennuksella, että esim. kanamunia juuri ei täyteen rahaan tarvitse ostella. Halvimillaan 0,10€/10kpl rasia http://aijaa.com/XzJBh0
        Monia eineksiä myydään suurtalouspakkauksissa pakasteina todella sopivasti ja sesongin päätyttyä -70% alennuksella, jolloin tuote käytännössä ilmainen ja päiväystä vielä pitkälti, kuten tässäkin tuotteessa http://aijaa.com/HYFw2W
        Golf ei pyöri mitenkään edes mielessä, kun ei ole koskaan kiinnostanut, mutta monta kertaa olisin saannut golf-osakkeita, jos vain olisin huolinut. Ei golf ole sitä paitsi mikään elitistinen harrastus, monet kaverini pelaavat ja ovat toki koettaneet houkutella minuakin mukaan, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

        Ihan totta. Kaverini osti Ransksta vitosella golfosakkeen ja omakotitalon satasella Espanjasta, sijaitsi syrjäseudulla eikä kukaan muu sitä huolinut.

      • uskotaan
        köyhägolfaa kirjoitti:

        Ihan totta. Kaverini osti Ransksta vitosella golfosakkeen ja omakotitalon satasella Espanjasta, sijaitsi syrjäseudulla eikä kukaan muu sitä huolinut.

        Joo, kyllä MINÄ uskon, koska itsekin ostin viime keväänä eurolla (1€) täältä Suomesta metsätilan yhdeltä suurelta yhtiöltä, saa siihen vaikka golfkentä... Näitä on monta kertaa tarjolla täällä Suomessakin. Ranskasta saa halvalla myös monenlaista, samoin Espanjasta, onhan sielläkin vaikeasti realisoitavaa.

      • köyhägolfaa
        Pelitmiestämyöden kirjoitti:

        Pitäähän köyhälläkin olla harrastuksia *nauraa*. Jenkkiauto on vähän pröystäilyä, hanki mielummin saksalainen Mercedes tai italialainen urheiluauto.

        Meillä on Espanjan tontilla tummanpunainen Ferrari ! Eikä maksanut kuin 200 € kun omistajansa halusi siitä eroon. Vuosimallia 2011! Kyllä köyhän kelpaa, on vaan otettava selvää mistä saa halvalla ja suhteet. Viime vuonna tehtiin maailmanympärysmatka 2 kk eikä maksanut ihan mahdottomia, 30 € per nuppi neljältä.

      • Edelleenpersaukinen
        hyvinpärjätään kirjoitti:

        Joka kunnassa ja kaupungissa jaetaan EU:n maataloustuella kustannettua ruokaa ilmaiseksi, ei siinä mitää ihmeellistä ole! http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/jarjesto-seurakunta/Ruoka-apu/Sivut/default.aspx
        Virossa ruoka on osin kalliimpaa kuin Suomessa, joten se ei juurikaan kannata. Alkoholi on Virossa halpaa!
        Ruokaa saa myös muualta Suomessa ilmaiseksi, mm. hoitokalastajat pyytävät tuhansia kiloja kalaa järvistä ja sitä saa hakea ilmaiseksi. Monella paikkakunnalla on noita hoitokalastuksia, tuossa vain yksi esimerkki http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta
        Monessa muussakin paikassa jaetaan ilmaiseksi ruokaa, pitää vain kelpuuttaa tarjottu ruoka. Ohessa kuvakin, jossa oli hyvin säilyvää maitoa pitkillä päiväyksillä tarjolla ilmaiseksi http://aijaa.com/M2LozN ja jogurttia ilmaiseksi http://aijaa.com/a67cOo
        Monia tuotteita myydään tämän tästä alennuksella, että esim. kanamunia juuri ei täyteen rahaan tarvitse ostella. Halvimillaan 0,10€/10kpl rasia http://aijaa.com/XzJBh0
        Monia eineksiä myydään suurtalouspakkauksissa pakasteina todella sopivasti ja sesongin päätyttyä -70% alennuksella, jolloin tuote käytännössä ilmainen ja päiväystä vielä pitkälti, kuten tässäkin tuotteessa http://aijaa.com/HYFw2W
        Golf ei pyöri mitenkään edes mielessä, kun ei ole koskaan kiinnostanut, mutta monta kertaa olisin saannut golf-osakkeita, jos vain olisin huolinut. Ei golf ole sitä paitsi mikään elitistinen harrastus, monet kaverini pelaavat ja ovat toki koettaneet houkutella minuakin mukaan, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

        Edelleen se tonni vuodessa tekee sen vajaa kolme euroa päivää kohden, vaikka miten halvalla saisi ja suorastaan ilmaiseksi jaettaisiin.

        Ei taida oikein nyt riittää ymmärrys, ettei rahaa ole, vaikka kuinka halvalla saisi ja lähes ilmaiseksi tuputettaisiin

      • hyvinpärjätään
        Edelleenpersaukinen kirjoitti:

        Edelleen se tonni vuodessa tekee sen vajaa kolme euroa päivää kohden, vaikka miten halvalla saisi ja suorastaan ilmaiseksi jaettaisiin.

        Ei taida oikein nyt riittää ymmärrys, ettei rahaa ole, vaikka kuinka halvalla saisi ja lähes ilmaiseksi tuputettaisiin

        Jokaiselle jaetaan rahaa yhteiskunnan toimesta tuon ilmaisen ruuan lisäksi vaikka kuinka. Ja jos rahaa ei kuluta, niin silloin sitä säästyy väkisinkin.
        Omat ansiotulot n. 700€/kk ja sillä pärjätään, raha riittää moneen asiaan. Vaan ei me rahaa tuhlata mihinkään ja jos jotain saadaan ilmaiseksi, niin se kyllä osataan hyödyntää. Me vielä ruokitaan monta kertaa lasten kavereitakin, kun ovat meillä kylässä ja viedään lastemme kanssa harrastuksiin taikka huvipuistoon. Me voidaan elää ihan normalia elämää. Miksi maksaa turhaan, kun saa ilmaiseksi!
        No, mitään Ferraria minulla ei ole ollut, kun ei ole koskaan kiinnostanut, joskus olisin saannut halvalla sellaisenkin, kun joku itseään varakkaaksi kuvitellut ei ole pystynyt maksamaan osareitaan...

        Kyllä olisi kannattanut ostaa se Ferrari, jos olisit niin halvalla saanut! Olisit sitten vähän kalliimmalla myynyt jos et itse tarvinnut. Meillä on Ferrari California, Espanjassa sillä mukava sompailla. Katso malli netistä. Lähdetään perheen ja lasten perheiden kanssa talven viettoon Australiaan ja katsellaan sieltäkin jonkinlaista maasturia...

    • istuminen.lopetettava

      Suomalaiset pärjäävätkin melkein paremmin kun ovat vähän köyhänpuoleisia. Liika hyvinvointi ei näköjään meille sovi, tulee elintasosairauksia, lapset eivät jaksa liikkua, jne.
      Ensimmäiseksi pitää hävittää koko internet ja kaikki tietokoneet. Seuraavaksi tv joutaa pannaan, tai se voi toimia kuten 50-luvulla, eli yksi tai kaksi kanavaa, ohjelmat alkavat klo 18.00 ja loppuvat 22.00
      Yöllä nukutaan, päivällä ollaan koulussa/töissä, ruokana perunaa, leipää, makkaraa, jauhelihaa, puuroja, keittoja.
      Lisää voi selviytymistarinaa jatkaa jos joku keksii lisää säästökohteita.

      • kyöhämutteityhmä

        Mitenkäs nuo toimet parantaa köyhän asemaa? Jäi nyt ihan arvoitukseksi, kuinka köyhän talous paranee tv:n ja internetin kieltämällä.

        Makkara ja jauheliha liian kalliita köyhän kukkarolle, halpa peruna ja päiväysvanha leipä alelaarista puuron lisukkeena köyhän arkea.

        Köyhän kukkaroa rasittaa eniten asumis- ja ruokakulut. Nopein parannus köyhien asemaan saataisiin alentamalla asumiskustannuksia tarjoamalla kohtuuhintaisia asuntoja. Elintarvikkeiden ALV-verokannalla on suuri merkitys köyhän talouteen,

        päättäjät voisivat alentaa välttämättömien elintarvikkeiden ALV-veroa ja nostaa vastaavasti 'ylellisyystarvikkeiden' ALV-veroja, niin ei valtion verotulotkaan siitä pienesisi. Poliittista tahtoa puuttuu!

      • ruokaasaa
        kyöhämutteityhmä kirjoitti:

        Miksi hakea päiväysvanhaa leipää alelaarista, kun tuoretta leipää saa ilmaiseksi. En ole 8 vuoteen ostanut leipää, kun sitä ilmaiseksi jakelusta. Samoin sieltä saa muutakin; jauhot, kaurahiutaleet, makaronit ja nötkötit. Lihaa ja muuta tarvittavaa haen Salesta "köyhien parituntiselta".

    • kaikki.kortille

      Siten paranee, että palataan sota-ajan arkeen. Silloin ihmiset selvisivät kun oli pakko selvitä.
      Vaihdetaan sitten ruokavalioon makkaran ja jauhelihan tilalle silakkaa tai järvikalaa ja sieniä.
      Niitä ne sota-aikana söivät, siis itse pitää tietysti kalastaa. Kun ei istuta netin eikä tv:n ääressä, ehtii käydä kalastamassa, sienestämässä ja marjastamassa.
      Varsinkin kun se on lisäksi pakko, jos meinaa jotain syödä.
      Ruoka-aineet kortille, ei tule liikalihavuutta, kun niitä ei viikkoa kohti saa kukaan kuin muutaman sata grammaa tai desiä.
      Hyvinvointivaltio on jossain vaiheessa kuitenkin ajettava alas, se on ihan varmaa.
      Siten se olisi helppo, jos se koskisi kaikkia.
      Rikkaat leikkikööt sitten mustanpörssin ruokien ja herkkujen kanssa, niinhän ne on aina muutenkin tehneet, mutta milläs sen estää, heillä kun on rahat.

      • sentin.venyttäjä

        Moni pienituloinen osaa suunnitella rahankäyttönsä, eikä tuhlaa vähiä rahojaan. lehdet ovat pullollaan vinkkejä, miten säästät pienistäkin tuloista.
        Aivan jokapäiväisissä valinnoissa voi säästää. On lähdettävä perusasioista ja ruokaostoksissa katsottava aina tuotteen kilohinta,pakkauksen hinta ei saa määärätä ostamista.
        Kauppaan kannattaa mennä kylläisenä ja jos mahdollista aamulla, jolloin miltei kaikissa kaupoissa on 30% aletuotteet vielä tarjolla. Ne kannattaa hyödyntää ja monet tuotteet eivät pilaannu viikossakaan ja voi laittaa pakastimeen. Itse esim. kun ostan alennusjauhelihan katson värin ettei ole tummunut/pilaantunut ja tipautan alkuperäisestä pakastepussiin. Jos on isompi erä, jaan useaan käyttökertaan. Saman teen myös broilerinkoiville jne..Broileripakkauksesta jää pois turhat mausteliemet ja hyvää on ollut, sitten kun otan tuotteet pois pakastimesta ja laitan ruokaa.
        Niinkin pienessa tuotteessa kuin vanupuikot voi säästää puolet. Mm rainbow 100kpl maksoi vain 0,47 e kun tänään ostin. Puhumattakaan kaikista muista hygienian hoitoon käytettävistä tuotteista.
        Vinkkejä säästämiseen myös:

        http://www.taloussanomat.fi/raha/2016/09/23/5-vinkkia-nain-saastat-helposti-kymppeja-kuukaudessa/20169856/139

        http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-2000001264982.html

      • pilaantuvaa

        Kyllä minä ainakin paistan jauhelihan heti ennenkuin siirrän sen pakastepussiin.

      • edelleenköyhä
        sentin.venyttäjä kirjoitti:

        Moni pienituloinen osaa suunnitella rahankäyttönsä, eikä tuhlaa vähiä rahojaan. lehdet ovat pullollaan vinkkejä, miten säästät pienistäkin tuloista.
        Aivan jokapäiväisissä valinnoissa voi säästää. On lähdettävä perusasioista ja ruokaostoksissa katsottava aina tuotteen kilohinta,pakkauksen hinta ei saa määärätä ostamista.
        Kauppaan kannattaa mennä kylläisenä ja jos mahdollista aamulla, jolloin miltei kaikissa kaupoissa on 30% aletuotteet vielä tarjolla. Ne kannattaa hyödyntää ja monet tuotteet eivät pilaannu viikossakaan ja voi laittaa pakastimeen. Itse esim. kun ostan alennusjauhelihan katson värin ettei ole tummunut/pilaantunut ja tipautan alkuperäisestä pakastepussiin. Jos on isompi erä, jaan useaan käyttökertaan. Saman teen myös broilerinkoiville jne..Broileripakkauksesta jää pois turhat mausteliemet ja hyvää on ollut, sitten kun otan tuotteet pois pakastimesta ja laitan ruokaa.
        Niinkin pienessa tuotteessa kuin vanupuikot voi säästää puolet. Mm rainbow 100kpl maksoi vain 0,47 e kun tänään ostin. Puhumattakaan kaikista muista hygienian hoitoon käytettävistä tuotteista.
        Vinkkejä säästämiseen myös:

        http://www.taloussanomat.fi/raha/2016/09/23/5-vinkkia-nain-saastat-helposti-kymppeja-kuukaudessa/20169856/139

        http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-2000001264982.html

        Ja tässähän niitä käytännön säästövinkkejä sitten tulee:

        – Tapauksesta riippuen voi miettiä, kuinka monta noutokahvia esimerkiksi ostaa viikon aikana. Jos yksi kahvi maksaa kolme euroa ja yhden sellaisen ostaa vaikka vain kerran viikossa, se on jo 12 euroa kuukaudessa, Jerkku sanoo.
        – Jos maksaa vaikkapa kuntosalikortista tai maksu-tv-kortista, kannattaa miettiä, ehtiikö niitä oikeasti käyttää. Älä maksa turhasta, Jerkku kiteyttää.
        - Erikoiskahvien ja pienten herkkujen lisäksi rahaa voi kulua vaikkapa turhaan kosmetiikkaan, vaatteisiin tai elektroniikkaan.
        - – Tekemällä valintoja eri tavalla, ruokakaupassa voi säästää helposti. Lihan kohdalla voi miettiä, mitä ruhon osaa ostaa. Sillä on suuri merkitys, ostatko esimerkiksi sisäfilettä, josta teet pihvejä, vai ostatko edullisempaa lapaa ja haudutat sitä.

        En nyt tiedä, oliko noiden säästövihjeiden ehdottaja sarkastinen vai typerä, mutta köyhälle nuo kaikki on utopiaa, eikä todellisia säästökohteita: kolme euroa kahvista enemmän kuin päivän ruokabudjetti, maksu-tv:t ja kuntosalit unohdettu kauan sitten suosiolla, erikoiskahveista, turhasta kosmetiikasta ja vaatteista luovuttu suosiolla. SISÄFILEESTÄ näen vain unta, lihaan ei ole muutenkaan rahaa ...
        Lyhyesti: jos on tuollaiseen elämäntapaan varaa, ei edes tiedä, mitä on olla köyhä.
        Saa tietysti keskituloisetkin säästää ja heille nuo vihjeet enempi kuin kohdallaan.

        Ja lopuksi: "Pidä hernekeitto- ja puuropäiviä" -juuri muita päiviä ei köyhän arkeen kuulukaan :)

        TIetysti voisi säästää sen Mersun huoltomaksuista ja veneen laituripaikasta - lisää tällaisia säästövinkkejä kiitos :) Etelässäkään tarvitse rampata joka viikko ja Monacon kasinollakin käyttää pienempiä panoksia pelatessa, eikös juu?

      • eilihaaa
        edelleenköyhä kirjoitti:

        Lihaa ei aikuinen ihminen juurikaan tarvitse ja lihan voi korvata esim. kananmunalla ja kasvisproteiinilla. Joskus (harvoin) syön broileria, kalaa kylläkin noin 2-3 pv viikossa. Jostain syystä punainen liha ei yhtään houkuttele, vaikka saisin sisäfileitä ilmaiseksi.

    • eipulaarahasta
      • Kaiaa

        Olen sodan jälkeen syntynyt ja nähnyt köyhyyttä. Tässä voisin luetella kaikki asiat, joita ei koskaan ollut. Muutama oleellinen asia kuitenkin on merkittävä. Esim. Asuimme 37 neliön asunnossa (7
        henkeä). Kunta lahjoitti syksyisin lapsille kumisaappaat. Vanhimmat lapset saivat uusia vaatteita ja kenkiä, nuoremmat pitivät pieniksi jääneet. Itse sain 18-vuotiaana ensimmäiset omat kengät ensimmäisestä kesätyötä. Autoa ei ollut, ei puhelinta, ei televisiota. Eiviikkorahaa. Ruoka oli vaatimatonta etupäässä perunoita ja kastiketta. En tarkoita, että ajan pyörää pitäisi kääntää taaksepäin. Kohtuullinen nykyaikainen elämä kuuluu tähän päivään. Jos ei aivan välttämättä tarvitse autoa, siitä voisi luopua. Ulkomaan matkoista voisi moni tinkiä. Hyvä perusruokaa kuuluu kaikille. Punaista lihaa ei tarvita välttämättä ollenkaan. Suikalelihat, jauheliha ja keitot ovat hyviä ja halpoja raaka-aineita. Olen itse säästänyt aivan kaikessa. Kävelen kaupunkien rajojen yli ja säästän matkalipusta. En käy kampaajalla juuri koskaan. En juo alkoholia enkä polta. Terveyteen käytän jonkin verran rahaa. Hampaat hoidetaan ja välttämättömät lääkärikäynnit. Kaikille perheenjäsenille ostan synttäri- ja joululahjat. En halua olla saita. En osta mitään luotolla. Pakastin hajosi jouluviikolla, mutta olin pihistellyt kaupan bonustilillä vähän rahaa ja sain ostettua pakastimen käteisellä. Kalleinta on velaksi eläminen.

    • beethooven

      Kirpputoreja, antikvariaatteja ja erilaisia huutokauppoja kyllä tässä maassa yllin kylin rittää ihan kaikille halukkaille edelleenkin. Alati vaan jos itse niin haluaa.

    • MrJuha82outolintu

      Keino on helppo.
      Ottaa pois rikkailta, antaa köyhille.
      Ottaa pois myös keskiluokkaisilta.
      Ottaa pois ökyrikkailta.
      Jos rikkaat ja ökyt vittuntuu ja muuttaa pois SUomesta, niin entä sitten?
      Verohelpotukset köyhille!
      Palkkataso muuten samassa tai lievästi nostaa.
      Proggressioverotus tuloluokan mukaan.

      Pois ahneus, pois pahuus, pois typeryys, pois julmuus.

      Politiikka on tietyin kohdin melko helppoa matematiikkaa, valitettavasti kaikki päättäjät eivät osaa laskea 1 1= 2.

      • MrJuha82outolintu

        Lisään pakolaispolitiikkaan sen, että maltillinen ja kohtuullinen pakolaispolitiikka on ok.
        Sama koskee myös maahanmuuttopolitiikkaa.
        Maahanmuuttajat ovat eri asia kuin pakolaiset, vaikka jotkut sotkee ne.
        Maltti on valttia, KOHTUUS KAIKESSA.
        KOHTUUS ON AVAINSANA.
        Miksi mennä ääripäissä??

        Pois natsismi, pois viha.
        Terrorismia vastaan pitää taistella kovasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe