Juniorin huuhaata Ulvilassa

UngaGubben

KATKELMA HOVIOIKEUDEN TUOMIOSTA, JOSSA OIKEUS POHTII B:N KERTOMUKSIA

"..... 83. B:n kertomuksissa on tullut ilmi seuraavia surmaamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä yksityiskohtia:1. A oli keväällä 2006 alkanut piirtää piirustuksia, joissa Jukka Lahdella oli ollut vertavuotavana veitsiä ja vasaroita päässään. Anneli Auer oli kehunut näitä piirustuksia. A oli tällöin myös kysynyt, "tapahtuuko se pian", mihin Anneli Auer oli vastannut, "et kyl se aika pian tapahtuu". A oli piirtänyt samanlaisia piirustuksia myös Jukka Lahden kuoleman jälkeen.

2. A oli kesästä 2006 saakka puhunut ikkunasta tulevasta "murhaajasta", "rosvosta", "varkaasta" tai "tappajasta". A oli tässä yhteydessä todennut: "yks, yks, kaks". Jälkeenpäin B oli ymmärtänyt sen tarkoittavan päivämäärää 1.12.

3. B oli nähnyt A:n ja Anneli Auerin käyttävän nauhuria kesällä 2006.

4. A oli ennen Jukka Lahden kuolemaa puhunut vasaralla päähän lyömisestä.

5. Anneli Auer oli kieltänyt B:tä sekä muita lapsia pari viikkoa ja pari päivää ennen Jukka Lahden kuolemaa kertomasta kenellekään siitä, jos he kuulevat yöllä "jotakin outoja ääniä" riippumatta siitä, ovatko he tietoisia niiden alkuperästä.

6. Anneli Auer ja A olivat B:n nähden ja kuullen harjoitelleet Jukka Lahden surmaamiseen liittyviä toimia yöllä Jukka Lahden nukkuessa pari päivää ennen Jukka Lahden kuolemaa. Harjoituksessa oli ollut käsillä vasara sekä kaksi veistä, joista toinen oli ollut ohutteräisempi ja toinen paksuteräisempi. B oli lisäksi kuullut äänen, joka oli viitannut metallisen, pitkän esineen maahan putoamiseen. B ei ollut nähnyt esinettä, mutta hän oli vuosi teon jälkeen päätellyt sen olleen sorkkarauta, kun hän oli kuullut vastaavan äänen ollessaan talkoissa.

7. Harjoituksissa A ja Anneli Auer olivat liikkuneet samalla tavalla kuin surmayönä eli A oli hakenut keittiöstä veitsen ja mennyt sen jälkeen takkahuoneeseen ja Anneli Auer oli lähtenyt etuovesta ulos ja tullut takkahuoneen ovesta sisälle. Molemmat olivat olleet innoissaan harjoituksissa: "hyvä harjotella, hyvä kun me harjotellaan".

8. A ja Anneli Auer olivat B:n näköhavaintojen mukaan rakentaneet pihalla laudoista suorakulmion muotoisia kehikkoja kesän ollessa kääntymässä syksyyn ja panneet kehikot "takkikaappiin". Kehikkojen sisällä oli ollut laudoista tehty risti.

9. A oli jälkeenpäin kertonut B:lle, että sanotuista puisista kehikoista oli sittemmin tehty kilvet naulaamalla niihin kiinni kaksi ruskeaa pyyhettä ("ne kamalat ruskeat pyyhkeet"). Anneli Auer ja A olivat käyttäneet näitä kilpiä suojanaan surmatessaan Jukka Lahden.

10. B:n käsityksen mukaan kyseisten, kodissa pitkään käytössä olleiden pyyhkeiden materiaali oli ollut pehmeämpää kuin frotee ja niistä oli jäänyt pitkiä karvoja käsiin pyyhittäessä. Pyyhkeet olivat olleet tosi vanhoja, aika yksivärisiä ja kooltaan suurempia kuin käsipyyhkeet mutta pienempiä kuin pesupyyhkeet. B ei ole enää teon jälkeen nähnyt pyyhkeitä.

11. A:n B:lle kertoman mukaan A oli lyönyt Jukka Lahtea vasaralla kerran päähän "alussa" ja Anneli Auer "keskivaiheessa" ja "lopussa". B:n mukaan A oli myös lyönyt veitsellä Jukka Lahtea. A ja Anneli Auer olivat lavastaneet murhan ulkopuolisen tekemäksi.

12. B:n mukaan A oli myös huutanut B:lle ennen tekoa 1.12.2006 ja sen jälkeen: "Millä lyödään päähän? No vasaralla tietenkin!"

Anneli Auerin Jukka Lahteen aikaisemmin kohdistama väkivalta84.
B on oikeuspsykologisessa haastattelussa 23.8.2011 tuonut esiin, että Anneli Auer oli kohdistanut Jukka Lahteen väkivaltaa jo ennen tapahtumia yöllä 1.12.2006. Anneli Auer oli eräänä talvena lyönyt Jukka Lahtea "klapilla" päähän seurauksin, että Jukka Lahti oli menettänyt tajuntansa, kaatunut maahan eikä ollut liikkunut ollenkaan. Anneli Auer oli vetänyt jaloista kiinni pitämällä Jukka Lahden sisälle niin, että Jukka Lahden pää oli kolissut kynnyksen yli mentäessä. Tämän jälkeen Anneli Auer oli potkinut Jukka Lahtea sängyn alle. Lisäksi Anneli Auer oli "muutaman kerran" pitänyt veistä Jukka Lahden kurkulla. Eräällä kerralla veitsen kurkulla pitämiseen oli liittynyt myös se, että Anneli Auer oli kuiskannut Jukka Lahdelle tämän kuolevan pian. B:n mukaan perheen muitakin lapsia oli ollut läsnä näiden tekojen aikana. ..... "

Sontamaat ja kumppanit uskoneet tätä paskaa.

31

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auerskankirjaonpaskaa

      Enemmän totta kuin Auerskan kirja.

      • SikanaamaManner

        Auerin kirja on julistettu paskaksi, älkää lukeko.

    • AlluAuer

      Millä lyödään päähän? No, vasaralla tietenkin! Hyvä, kun me harjotellaan. Ne kamalat ruskeat pyyhkeet...

    • järjetöntämutmahdollista

      Järjenvastaisilta kuulostavat, mutta onhan noita järjettömiä tekoja muutkin suunnitelleet ja järkänneet.

      Mutta mikäs noissa puheissa on fysiikan lakien vastaista?

      Esimerkiksi tämä:
      ''2. A oli kesästä 2006 saakka puhunut ikkunasta tulevasta "murhaajasta", tämäkö?

      Mutta sehän tuli! :O

      • oottetekans

        Miten se tiedettiin etukäteen fysiikanlakien vastaisesti?

    • onuskomatonta

      Ootteko te nyt ihan varmoja, että tää on uskon asia? Tai ettei vain teidän hyväuskoisuuttanne ja naiiviuttanne ole tässä käytetty järjen sijaan hyväksi? Eikö ole tullut edes epäilyksen hiventä tällaisesta asiasta?

    • hyvinuskottavaa

      Nuo on kaikki mahdollista ja hyvin todennäköistä, sen sijaan auerskan sepustukset ulkopuolisesta liitelevästä huppiksesta ja verilammikoiden kuivumisesta muutamassa minuutissa ovat täyttä huuhaata. Kuvaa hyvin auerskan suuruuden hulluutta tuo päivämääräkin, saanut varmaan idean WTC:n terrori-iskuista, 911 USA:n hätänumero, 112 Suomen.

      • kukatekimitä

        Murha ei vanhene koskaan. Friin murhadokkareissakin on selvinnyt vuosikymmeniä sitten tehtyjä murhia. Syyllinen saa hikoilla ja kirjoitella kuvitelmiaan murhayöstä. Auerin asianajajan mukaan Auer ei muista yhtään mitään tapahtumista sen jälkeen, kun sai puukosta? Auerilla oli varmuuden vuoksi viisi erilaista versioita miten ja missä sai puukosta?? Kuka mitä ja missä...

      • sernggrytlskjghsiurs
        kukatekimitä kirjoitti:

        Murha ei vanhene koskaan. Friin murhadokkareissakin on selvinnyt vuosikymmeniä sitten tehtyjä murhia. Syyllinen saa hikoilla ja kirjoitella kuvitelmiaan murhayöstä. Auerin asianajajan mukaan Auer ei muista yhtään mitään tapahtumista sen jälkeen, kun sai puukosta? Auerilla oli varmuuden vuoksi viisi erilaista versioita miten ja missä sai puukosta?? Kuka mitä ja missä...

        Johdonmukaista tekstiä ollakseen huuhaata.

    • RitvaSontavuori

      Anneli Auer oli eräänä talvena lyönyt Jukka Lahtea "klapilla" päähän seurauksin, että Jukka Lahti oli menettänyt tajuntansa, kaatunut maahan eikä ollut liikkunut ollenkaan. Anneli Auer oli vetänyt jaloista kiinni pitämällä Jukka Lahden sisälle niin, että Jukka Lahden pää oli kolissut kynnyksen yli mentäessä. Tämän jälkeen Anneli Auer oli potkinut Jukka Lahtea sängyn alle.
      ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      Ai että ulkona lyönyt halolla päähän ja sitten vetänyt jaloista sisälle? HOHOHOH!!
      Ja huom! ERÄÄNÄ TALVENA!!!
      Kirsikkana vielä: Anneli oli potkinut Jukan sängyn alle!

      Uusi Jari Tervo on keskkdessamme. Nuori Alexander tulee voittamaan kirjallisuuden Nobelin ERÄÄNÄ TALVENA!

      • Sontoo

        Keskkdessamme? Etkö osaa kirjoittaa?

      • senkirjanostaisin

        Toivotaan että tämä nuori tulee julkusuuteen kirjan avulla ja sanoo suorat sanat siitä miten Ulvilassa ja Turussa oli elää. Olisi kivaa nähdä annelin naamaa sen jälkeen :DDD

      • RitvaSontavuori
        Sontoo kirjoitti:

        Keskkdessamme? Etkö osaa kirjoittaa?

        Oli niin naurettavaa tekstiä, että käsi lipsahti. No sinä et sitten ymmärtänyt tekstiä lainkaan? Olitko aamulypsyllä? Tirkistelit persreikiä, kuten joka aamu ja ilta?

      • Sontoo
        RitvaSontavuori kirjoitti:

        Oli niin naurettavaa tekstiä, että käsi lipsahti. No sinä et sitten ymmärtänyt tekstiä lainkaan? Olitko aamulypsyllä? Tirkistelit persreikiä, kuten joka aamu ja ilta?

        Poistun keskkdestanne.

      • pesekädet
        RitvaSontavuori kirjoitti:

        Oli niin naurettavaa tekstiä, että käsi lipsahti. No sinä et sitten ymmärtänyt tekstiä lainkaan? Olitko aamulypsyllä? Tirkistelit persreikiä, kuten joka aamu ja ilta?

        Onko tunteroisella kädet tummelissa vai mitä liukastetta käytät pervoillessasi? Tekstit taitaa olla kylläkin poliisin tai jonkun muun aikuisen muotoilemia, mutta paljon järkevämpää tekstiä joka tapauksessa kuin auerskan hupparisadut.

      • IhQDaaXD
        pesekädet kirjoitti:

        Onko tunteroisella kädet tummelissa vai mitä liukastetta käytät pervoillessasi? Tekstit taitaa olla kylläkin poliisin tai jonkun muun aikuisen muotoilemia, mutta paljon järkevämpää tekstiä joka tapauksessa kuin auerskan hupparisadut.

        Hupparisadut ovat pelkkä vitsi.

    • LabanNuoska

      6. Anneli Auer ja A olivat B:n nähden ja kuullen harjoitelleet Jukka Lahden surmaamiseen liittyviä toimia yöllä Jukka Lahden nukkuessa pari päivää ennen Jukka Lahden kuolemaa. Harjoituksessa oli ollut käsillä vasara sekä kaksi veistä, joista toinen oli ollut ohutteräisempi ja toinen paksuteräisempi. B oli lisäksi kuullut äänen, joka oli viitannut metallisen, pitkän esineen maahan putoamiseen. B ei ollut nähnyt esinettä, mutta hän oli vuosi teon jälkeen päätellyt sen olleen sorkkarauta, kun hän oli kuullut vastaavan äänen ollessaan talkoissa.

      -Miksi ihmeessä harjoittelisivat yöllä?
      -Ja miten ihmeessä harjoittelivat?
      -Ja tuo sorkkaraudan putoamisen ääni on kyllä kaiken huippu!

      Uskomatonta paskaa, jonka jotkut hullut ovat uskoneet. Mutta mitä muuta voi uskoa Porin lähellä asuvilta tuomareilta.
      AIVAN USKOMATONTA, ETTÄ TUOLLAINEN PASKA ON MENNYT TÄYDESTÄ JOIHINKIN IHMISIIN!

      • aivanuskomatonta

        Yöllä tietysti kun muut nukkuu ja yöllähän ne murhankin tekivät. Huippujärkevää päättelyä pojalta ja tottahan se on, että jonkun mieleen jääneen äänen tunnistaa kun kuulee uudelleen, samoin hajut jne. Itsekin sen verran ollut rakennuksilla, että esim sorkkaraudasta ja vasarasta lähtee selvästi erilainen ääni tippuessaan lattialle.

        Mutta kuinka aikuinen ihminen voi kertoa satuja muutamassa minuutissa kuivuvista verilammikoista, ikkuna-aukosta edestakaisin kiipeilevästä äänettömästä, aineettomasta superkyvyt omaavasta huppiksesta joka tekojensa jälkeen liitelee taiaalle jättämättä jälkeäkään itsestään.

        Uskomatonta paskaa, jonka jotkut hullut annulistit ja joutenlahti ovat uskoneet. Ja mitä muuta voi uskoa vaasan lähellä asuvilta femakoilta hovinarreilta, ahnepaska manner taas puolustaa vain rahasta.
        AIVAN USKOMATONTA, ETTÄ TUOLLAINEN PASKA ON MENNYT TÄYDESTÄ JOIHINKIN IHMISIIN!

      • viäläkiuskomattomampaa
        aivanuskomatonta kirjoitti:

        Kun laps kävi katsomassa mistä kysmys kun kuului meteliä ja äiti ja isä oli pystyssä eikä mitään erikoista näkynyt, niin silloinko se ulkopuolinen oli hakemassa sitä muovituolia?? Eiks näin ole kerrottu.

        Kun se laps, elikä koska se lapsi ei havainnut mitään ulkopuolista eikä sen ääniä ikkunanrikkomista tai muutakaan ja isäkin oli sanonut vaa et mee nukkuu ku huomen on koulupäivä. Nii et mitä? Koska Sihen tuolin hakemiseen ei kyllä oo voinut mennä aikaa ku kaks sekuntia kun ne muovituollit oliva siinä oven vieressä.

    • WetPussyAnnette

      Harjoituksissa A ja Anneli Auer olivat liikkuneet samalla tavalla kuin surmayönä eli A oli hakenut keittiöstä veitsen ja mennyt sen jälkeen takkahuoneeseen ja Anneli Auer oli lähtenyt etuovesta ulos ja tullut takkahuoneen ovesta sisälle. Molemmat olivat olleet innoissaan harjoituksissa: "hyvä harjotella, hyvä kun me harjotellaan".

      äääääääääääääääääääääääääääääääääh

      Annette on varmaan ejakuloinut tämän ääressä?

      • pikkulieska

        Ne ei tiedä mitä me tiedetään, me tehtiin, me harjoiteltiin, me me me....

      • Pikkulieska
        pikkulieska kirjoitti:

        Ne ei tiedä mitä me tiedetään, me tehtiin, me harjoiteltiin, me me me....

        Vaihdahan jo nimimerkkisi, Ville. Kiitos!

      • Pikkulieska
        Pikkulieska kirjoitti:

        Vaihdahan jo nimimerkkisi, Ville. Kiitos!

        En koskaan!

      • selvästi.syylline
        pikkulieska kirjoitti:

        Ne ei tiedä mitä me tiedetään, me tehtiin, me harjoiteltiin, me me me....

        En kertonut mitää en varmana kertonut mitään vakuutti vanhin tytär äidilleen kun oli ollut poliisin kuultavana......sitte tyttö sanoo jossain vaiheessa äidilleen: tapetaan meijän kaikki sukulaiset! !! Etpstä noi pitäs löytyä ja puheet tallennettu tilakuuntelusta.

    • SikanaamaManner

      Uskon sataprosenttisesti! No en todellakaan.

    • NuariHerra

      Lisää viikkorahaa, perskele!

      • AnneliAuer

        Et saa saatanan äpärä. Olen natsimutsi, hahaa!

      • SikanaamaManner

        Ja sinä Anneli olet pelkkä halpa huora. Vituttaako?

      • AnneliAuer
        SikanaamaManner kirjoitti:

        Ja sinä Anneli olet pelkkä halpa huora. Vituttaako?

        Jep. Vituttaa aika paljonkin.

      • IljaJ

      • SikanaamaManner

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe